Miltä psykoosi tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

46 jatkaa

 

Luulin, että lukioaikainen poikaystäväni on kaapannut Spotify-tilini ja häiritsi sitä kautta musiikin kuunteluani. Kuulin hohoilua, laulamista, lällättämistä. Pikku hiljaa kaikki saitit, joille koneellani menin, alkoivat täyttyä näistä häirintä-äänistä. Lopetin siis koneella olon. Myös puhelimeen alkoi tulla häirintäviestejä eli olin siirtynyt myös näköharhojen pariin.

Parin päivän päästä aloin nähdä harhoja ja kuulla ääniä seinistä ja katosta. Minua kiristettiin joillakin oudoilla asioilla ja salaa kuvatuilla videoilla. Näin kattoon heijastettuna erilaisia dokumentteja, joissa kerrottiin mukamas tekemistäni rikoksista.

Kiristys jatkoi ja minulta nämä roistoukot vaativat kymppitonnin, että kiusanteko lakkaa. No, en juuri pystynyt liikkumaan. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui..lopulta oltiin siinä tilanteessa, että näköharhat pahenivat niin rajuiksi, että näin parvekkeellani erikoi

Ikään kuin psyykenlääkkeet olisivat aiheuttaneet "akuutin dementian".

Vierailija kirjoitti:

Todella hämmentävää. Ajatustenkulku tietyllä tapaa samanlaista kuin kännissä, mut epävakaampaa. Kellon hahmottaminen käytännössä mahdotonta, saatoin koulussa olla aamutunneilla vakuuttunut siitä, että kaikki on kulissia, koska luulin että kello on kymmenen illalla. Viisarit tuntuivat monistuvan ja pyörivän miten sattuu. Tuntui että olin lukittu kehoni sisälle ja halusin pois. En hahmottanut mitään ja kaikki yksinkertaiset asiat (kuten bussiaikataulu) olivat mahdottomia ymmärtää. Näin jonkin verran harhoja, mutta ne eivät olleet pääosassa. Harhat liittyivät siihen, että näin esimerkiksi muiden takaraivossa silmiä jotka tuijottivat minua. Ylipäätään sellainen tunne että kun joku katsoi minua niin kaikki pysähtyi ja ihan kuin olisi katsonut jotain elokuvaa. Jollakin tavalla tiedostin, että kaikki ei ollut kunnossa, mutta enhän minä voinut sitä kenellekään myöntää. Päällimmäisenä oli todella epätodellinen olo ja jatkuva epäilys siitä

Taitavasti kuvattu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla epäiltiin psykoosia, mutta kyse olikin dissosiaatiohäiriöstä. Ovat kuulemma suht samankaltaisia. Minulla oli monta viikkoa sellainen olo (rajun ahdistuksen lisäksi), kuin mieleni olisin jotenkin "irti" kehostani. Pahimpina aikoina oli sellainen tunne, että jalkapohjiani lukuun ottamatta koko muu kehoni on "kadonnut". Tiedostin kyllä koko ajan, ettei tunne ole normaali eikä kehoni oikeasti ole kadonnut mihinkään. Olo helpottui pikkuhiljaa sen jälkeen, kun aloitin SSRI-lääkkeen.

Lisään vielä, etten todellakaan tullut tänne vähättelemään psykoosia ja siihen sairastuneita. Joskus vaan saattaa käydä niin, että epäillään alkuun psykoosia, vaikka kyseessä olisikin dissosiaatiohäiriö. Oikean  diagnoosin selvittely kuuluu toki aina alan ammattilaisille.

Miten noi eroaa?

Up

Olen toimittanut hoitoon ystäväni ja erään läheisen, kun joutuivat psykoosiin. Se on jännä tilanne, kun jotenkin ensin mietit, että joku käytöksessä on outoa mutta et saa kunnolla kiinni mikä ja sitten pikkuhiljaa se pahenee. Kumpikin nykyään lääkityksellä ja elävät normi elämää

Kiitos tästä ketjusta, samaa olen miettinyt. Ystäväni psykoosi kehittyi pikkuhiljaa, alkoi kertoa miten ihmiset julkisilla paikoilla puhuvat hänestä ja työpaikallakin hänestä kuiskuteltiin. Häntä myös kuunneltiin salaa, ja oli juuri näitä satunnaisia tapahtumia jotka olivatkin merkkejä tai viestejä jostain. Käytös alkoi muuttua kummalliseksi kunnes sai sanottua että päässään on monta ihmistä jotka puhuvat kamalia asioita, haukkuvat, mollaavat ja yllyttävät häntä tappamaan itsensä, ja joskus ne kaikki huutavat yhtä aikaa (näitä samoja ääniä hän kai kuuli ikään kuin muitten kuiskimana ensin). Pitkään hän sinnitteli töissä ja arjessa kunnes perheensä lopulta sai hänet avun piiriin. Romahdus ja pitkä sairasloma siitä tuli mutta lääkityksen ja terapian avulla on päässyt taas suhteellisen normielämään kiinni. Täysin terveeksi hän ei toipunut, mutta pärjää hyvin. Tiettyjä juttuja on jäänyt, kuten lievä vainoharhaisuus siitä että häntä seurataan tai vakoillaan. 

Se mitä se sisältää on yksilöllistä. Itselläni se laajeni vähän kaikkeen. Laitteita kuunneltiin ja seurattiin, ruoka oli myrkytetty, meidät oli uhka tulla tapetuksi, mies oli pedofiili kuten myös naapurin mies, väärää kautta ajettu auto joutuu kolariin, radiosta tuli pelkää kuolemaa ja loukkaantumisia, joitain lapsia oli pahoinpidelty jne.

Pahimmat oireet ehkä viikon, mutta kyllä se alkoi jo ainakin vuotta aikaisemmin. Fyysisiä oireita sydämen tykytys ja runsas hikoilu. Ne olivat ihan ensimmäisiä.

Lopulta en nukkunut kolmeen yöhön ja jouduinkin sitten sairaalaan.

Loppu onkin sitten historiaa. En toivu koskaan en alleni, mutta en ole psykoosissa sen jälkeen ollut. 

Minä olen tätä mieltä.  Nuoret tuijottavat liian paljon mediaa  tiktokia ym. Sisältää. Kuuntelin radiosta nuorten oppilaiden liikunta tuntia,siellä oli annettu ohjeet viesti juoksusta. Eipä olleet oppilaat siitä yhtään tietoisia minkälaista se on? Juokset vaan samaa rataa pitkin ja annat kapulan seuraavalle.Parhaimmillaan rata oli hävinnyt ulkoradoille,maalissa oli kaksi kapulaa ankkurilla. Että silleen...eipä paljon ulkoilla.

Psykoosin kokeminen oli rehellisesti sanottuna traumaattista. En halua kertoa yksityiskohtia, mutta luulin olevani jotain suurta ja ratkaisin maailman "ongelman". Se pudotus todellisuuteen sielä harhoista oli kamalaa, vaikka harhat olivat pelottavia ja aiheuttivat kipua ja kouristuksiakin.

Minulle tehtiin pahaa ja minua vainottiin (kaikki liittyi minuun). Tunsin, haistoin ja näin sen kaiken mitä ei edes tapahtunut. En ole ikinä käyttänyt huumeita, ja tällöin olin kokonaan raitis jo muutaman vuoden. Minulla mieli sekosi stressistä (hyvin kroonista mutta tällöin oli vaan kortit muutenkin huonot).

Psykoosini kesti yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta. Laihduin olemattomaksi, koska en tajunnut syödä ja mikään ei maistunut samalta kuin ennen (ei ollut siis mielitekojakaan). Siitä herääminen osastolla kesti pari kuukautta ja lääkitystä syön edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Psykoosin kokeminen oli rehellisesti sanottuna traumaattista. En halua kertoa yksityiskohtia, mutta luulin olevani jotain suurta ja ratkaisin maailman "ongelman". Se pudotus todellisuuteen sielä harhoista oli kamalaa, vaikka harhat olivat pelottavia ja aiheuttivat kipua ja kouristuksiakin.

Minulle tehtiin pahaa ja minua vainottiin (kaikki liittyi minuun). Tunsin, haistoin ja näin sen kaiken mitä ei edes tapahtunut. En ole ikinä käyttänyt huumeita, ja tällöin olin kokonaan raitis jo muutaman vuoden. Minulla mieli sekosi stressistä (hyvin kroonista mutta tällöin oli vaan kortit muutenkin huonot).

Psykoosini kesti yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta. Laihduin olemattomaksi, koska en tajunnut syödä ja mikään ei maistunut samalta kuin ennen (ei ollut siis mielitekojakaan). Siitä herääminen osastolla kesti pari kuukautta ja lääkitystä syön edelleen.

Tämä siis ihmiseltä, jolle kontrollin tarve on erittäin suuri varsinkin oma ulosasnti muiden edessä. Kun menetti oman mielen kontrollin uskon sen johtaneen häpeään ja trauman kaltaiseen kokemukseen. Halasin tuntemattomia (en ole halaaja, tämä oli kamalaa jälkikäteen :D) ja riehuin silloisen kerrostaloni pihalla. Hävettää myös mitä on ihmisille paasannut tästä "totuudesta", jonka ratkaisin harhoissani. Olin olevani jotain niin suurta. Grandioottisuus on yleistä, sillä osastolla joka toinen koki olevansa raamatun jäsen.

Onneksi tähän on lääkitys.

Onko kenelläkään psykoosin kokeneella jäänyt jokin kuvitelma päälle, vaikka olisi muuten normalisoitunut? Sukulaisellani oli mielikuvitusystävä, joka on hänellä edelleen olemassa, vaikka on muuten taas normaali.

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään psykoosin kokeneella jäänyt jokin kuvitelma päälle, vaikka olisi muuten normalisoitunut? Sukulaisellani oli mielikuvitusystävä, joka on hänellä edelleen olemassa, vaikka on muuten taas normaali.

Luulen yhä olevani jotain suurta, jos saan siitä "vihjeitä" ja muistutuksia ympäristöltä. En ole täysin palannut maan pinnalle.

Suuruudenhullu psykoottinen voi kysyä esimerkiksi, mihin kannattaisi hakeutua professoriksi tilillään.

Uskonnot kun käy päälle ja iskut päähän vaikuttaa näköhermoon. Meditaatio myös. Mutta esimerkiksi lähiöissä on hirveästi sekä noitia että eri uskontoja mitkä vaikuttaa. Sen päälle vielä sähköiset radioaallot. Joskus kun katkaisee sähkön kokonaan huoneistosta tulee ihmeen rauhallinen olo. Näitä reikihoitajia ja poppamiehiä käy ovien takana. On lippua lappua woodoonukkea ja hennaa. Narkomaanit hiipii parvekkeiden kautta varastamaan et ole mikään hullu tää on täyttä totta. 

Hienoja kuvailuja ketjussa psykoosia kokemattomalle tiedoksi. Kiitos.

Tuo, että psykoosissa ollessaan ei tietäisi olevansa psykoosissa on kyllä virheellistä tietoa. Ensimmäisellä kerralla joo, mutta myöhemmissä episodeissa monet tunnistavat itse, että pitää hakeutua polille/hoitoon, koska nyt se on taas alkamassa. Myös lähipiirissä olevat saattavat tunnistaa jonkin tietyn oireen ja sairastumassa oleva tunnistaa siitä, että hoidon tarve on noussut. Ihan samanlaista tämä on kuin vaikka virtsatietulehduskierteen kanssa, ekalla kerralla et tiedä mitä on meneillään, on vain paha olo, seuraavalla kerralla voi jo tunnistaa asioita ja sopiva hoitokin on ehkä jo tiedossa alkumetreiltä ja elämä on helpompaa kaiken kaikkiaan, vaikka sairastuisi. Kaikilla ei tietenkään ole sama, psykoosia tai virtsistä sairastavilla, mutta ei tätä tarvitse mitenkään katastrofalisoidakaan.

En ymmärtänyt mitä minulle puhuttiin. En tajunnut, että puhutaan minusta kun ihmiset sanoivat olevansa huolissaan. Touhusin levottomana omiani ja yritin nähdä ihmisten katseesta, että olenko normaali. Jännitin koko ajan ja pelkäsin, että minua pidetään outona ja hulluna. No pidettiin toki. 

Up

Se on helppo joidenkin naureskella joilla ei tuollaisia oireita ole. Ei todellakaan ole naurunasia. 

Ei sen kummemmalta kuin tosielämäkään. Joku nainen kuiskaa korvaan: Leikkaan, leikkaan, leikkaan.