Psykologi oli kirjoittanut omakntaan "ikäistään nuoremman oloinen"

XD

Vierailija kirjoitti:

Ai jos on luonteeltaan ujo ja kärsii vielä sosiaalisesta fobiasta ja ahdistuksesta, on sitten epäkypsä (itseäni tarkoitan)? Mun mielestä nuo ei liity toisiinsa mitenkään. Mutta kyllä kai jokaisesta saa vaikka mitä ihmeellisiä analyyseja tehdyksi, en halua edes tietää mitä musta on kirjoitettu - kerran vilkaisin ja olin sitten jonkun mielestä estynyt persoonallisuus. No ihan sama.

Mietin vähän samaa. Minunkaan mielestäni nuo eivät liity suoraan toisiinsa. Jossain määrin tuollainen argumenttipolku (sosiaalisesti epäavoin, pelokas, estynyt = lapsekas, ikäistään nuoremman oloinen = ei ole löytänyt itseään, henkinen kehitys laahaa jäljessä) on loukkaava. Voisi kuvailla vain, että ei puhunut paljoa, jännittynyt tms. 

Epäilen itsekin olevani estynyt persoonallisuus. En ole hakenut siihen psykologiapua. Olisi aivan liian vaivalloista yrittää hoidattaa sitä. Juuri ja juuri selviän työelämästä, lapsiperhearjesta ja ylimääräisistä rasitteista niin, etten ole uupunut. Yritän vaivalla tsempata itseäni liikkumaan. En pystyisi tsemppaamaan itseäni kaiken lisäksi vielä pitkäaikaiseen terapiayritykseen. 

Minua ei kaiketi ole lapsekkaaksi kommentoitu. Mutta jos vain sosiaalisuuden jännittyneisyyden perusteella niin tehtäisiin ja väitettäisiin epäkypsäksi, niin kyllähän tuo ajatuspolku aika hakoteille menee. Olen minäkin elänyt lapsuuden ja nuoruuden. Enkä koe itseäni mitenkään jälkeenjääneeksi henkisesti sen vuoksi, että omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni ei kuulunut esim. päihteidenkäyttöä, vaan osasin kieltäytyä yhtä päättäväisesti niin alakouluikäisenä kuin nuorena aikuisenakin, kuin myös edelleen. Tai siksi että tapasin kavereita harvakseltaan ja sekin enimmäkseen "näin kuuluu tehdä" -tunteen vuoksi. Minunkin nuoruuteni on ollut eletty nuoruus, vaikka en elänyt sitä valtavirran mukaisesti kaikissa asioissa. 

Se on se, kun ei tunneta potilasta tarpeeksi. Ja muutenkin ekstrovertit jne. eivät kykene samaistumaan. 

viittaa henkiseen kypsyyteen ja älykkyyteen. nuoremman oloinen = henkisesti ikätasoasi vähemmän kypsä ja älyllisesti nuoremman tasolla

Vierailija kirjoitti:

viittaa henkiseen kypsyyteen ja älykkyyteen. nuoremman oloinen = henkisesti ikätasoasi vähemmän kypsä ja älyllisesti nuoremman tasolla

Ap:lle lai ei tehty älykkyystestiä tuossa yhteydessä? 

Vierailija kirjoitti:

viittaa henkiseen kypsyyteen ja älykkyyteen. nuoremman oloinen = henkisesti ikätasoasi vähemmän kypsä ja älyllisesti nuoremman tasolla

Ammatti?

Joku kyseli kommentissani mainitsemieni "henkisen kasvun" määritelmää, joku taas mietti, mitä erilaista kaksikymppinen käy läpi kolmekymppiseen verrattuna.

Jokainen on yksilö, mutta yritetään nyt tiivistää joitain yleisiä linjauksia.

Parikymppinen usein vielä tutustuu itseensä ja hakee tulevaisuuden suuntaa. On tavallista vaihtaa opiskelu- tai työpaikkaa sekä seurustelukumppania, asua ehkä vielä lapsuudenkodissa tai ainakin kiinteässä yhteydessä vanhempiinsa ja elää hyvin vahvasti minäkeskeistä aikaa. Elämässä tärkeää on erityisesti omat mielenkiinnonkohteet ja elämä on vielä usein "kädestä suuhun" -tyyppistä, koska tulevaisuus ja paikoilleen asettuminen tuntuu vielä kaukaiselta. Usein ajattelumaailma on vielä melko mustavalkoista, on vaikea asettaa asioita perspektiiviin, kun omaa elämänhistoriaa on vielä niin lyhyesti. Otsalohko, joka vastaa monista kompleksisista ajattelun tasoista, vasta kehittyy. Yritys ja erehdys myös kehittää ja jokainen (harha)askel tuo lisää ymmärrystä.

Kolmikymppinen on yleensä jo valmistunut ammattiin ja on töissä, on pariutunut ja kenties perustanut jo perheen. Vanhempien kannateltavana olo on voinut vaihtua jo vanhenevien vanhempiensa kannatteluun. Erityisesti vanhemmuus mutta myös muunlainen kollektiivinen vastuunkanto laajentaa ymmärrystä ja nuoruuden normaali itsekeskeisyys on jäänyt vähemmälle. Vuorovaikutus- ja ristiriitataidot, työelämän normit ja kaikenlaiset arjen pienet ärsyttävyydet ovat tulleet tutuksi. Vastoinkäymisiin suhtaudutaan tyynemmin ja toisiin ihmisiin avarakatseisemmin ja empaattisemmin kuin parikymppisenä.

Mikäli on sairastanut nuoruudessaan tai varhaisaikuisuudessaan, ei ole kenties päässyt muuttamaan omilleen, ei ole kyennyt ystävystymään tai pariutumaan tai ylläpitämään vastavuoroisia ihmissuhteita, ei ole opiskellut tai tutustunut työelämän lainalaisuuksiin. Ajatusmaailma voi olla jumissa minäkeskeisessä omien asioiden äärellä vellomisessa, koska sairaus ei anna päästää irti katsomaan laajemmin. Sairaudesta on voinut jäädä kaikuja ajatteluun monilla tavoin: luottamus itseen ja toisiin on heikko ja ajattelu voi olla hyvinkin jyrkkää ja joustamatonta pitkään. Tervehtynyt kolmikymppinen voi olla hämillään monista ihan tavallisusta asioista esim. kättelystä, small talkista, kaverin lapsista puhumisesta, työelämän vastuun kannosta jne. Uusiin asioihin, mitä tahansa ne sitten onkin, suhtautuu samoin, kuin nuori harjoittelija ensimmäisessä työssään tai vastarakastunut teini.

Aina on poikkeuksia, totta kai. Varhain itsenäistyneitä parikymppisiä ja kotonaan asuvia kolmikymppisiä ilman mitään häiriötä. Mutta karkeasti ottaen 20-30 ikävuoden välillä kyllä tapahtuu todella paljon kehitystä.

Se sama alalla oleva.

Vierailija kirjoitti:

Poikani on samanlainen ja hänelläkin lukee samoin. Ikäistään nuoremman oloinen. Tunteekohan nämä ammattilaiset lainkaan lapsia kun hiljaisia ne ei ainakaan ole.

Lause tarkoittaa, että on ikäänsä nähden, henkisesti kypsymätön.

Lapsellinen.

Vierailija kirjoitti:

Ai jos on luonteeltaan ujo ja kärsii vielä sosiaalisesta fobiasta ja ahdistuksesta, on sitten epäkypsä (itseäni tarkoitan)? Mun mielestä nuo ei liity toisiinsa mitenkään. Mutta kyllä kai jokaisesta saa vaikka mitä ihmeellisiä analyyseja tehdyksi, en halua edes tietää mitä musta on kirjoitettu - kerran vilkaisin ja olin sitten jonkun mielestä estynyt persoonallisuus. No ihan sama.

Kyllä, katsos kun ujokin pärjää elämässä ja saa suunsa auki kun jotai kysytään, ujo osaa myös tervehtiä. Ja sosiaalinen fobia ja ahdistus ei ole ns normaalia ihmisen toimintaa, se on lapsellista eli epäkypsää. 

Vierailija kirjoitti:

Joku kyseli kommentissani mainitsemieni "henkisen kasvun" määritelmää, joku taas mietti, mitä erilaista kaksikymppinen käy läpi kolmekymppiseen verrattuna.

Jokainen on yksilö, mutta yritetään nyt tiivistää joitain yleisiä linjauksia.

Parikymppinen usein vielä tutustuu itseensä ja hakee tulevaisuuden suuntaa. On tavallista vaihtaa opiskelu- tai työpaikkaa sekä seurustelukumppania, asua ehkä vielä lapsuudenkodissa tai ainakin kiinteässä yhteydessä vanhempiinsa ja elää hyvin vahvasti minäkeskeistä aikaa. Elämässä tärkeää on erityisesti omat mielenkiinnonkohteet ja elämä on vielä usein "kädestä suuhun" -tyyppistä, koska tulevaisuus ja paikoilleen asettuminen tuntuu vielä kaukaiselta. Usein ajattelumaailma on vielä melko mustavalkoista, on vaikea asettaa asioita perspektiiviin, kun omaa elämänhistoriaa on vielä niin lyhyesti. Otsalohko, joka vastaa monista kompleksisista ajattelun tasoista, vasta kehittyy. Yritys ja erehdys m

Naulan kantaan.

Vierailija kirjoitti:

Psykologeilla itsellään on usein merkittäviä mielenterveysongelmia. Siitä se heidän oma mielenkiinto alaa kohtaan usein kumpuaakin. Ei kannata ottaa liian vakavasti. Eivät ole mitään jumalolentoja, jotka pystyvät katseillaan läpäisemään ihmisten sieluja ja sydämiä. Tavallisia viallisia ihmisiä hekin.

Ihmisiä ovat hekin. Monessa yliopistossa pitää kuitenkin läpäistä soveltuvuustestit, jotta pääsee opiskelemaan psykologiaa, ja opiskelemaan pääsee vain murto-osa hakijoista. Tuskinpa psykologeilla siis ainakaan keskimääräistä enempää on mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai jos on luonteeltaan ujo ja kärsii vielä sosiaalisesta fobiasta ja ahdistuksesta, on sitten epäkypsä (itseäni tarkoitan)? Mun mielestä nuo ei liity toisiinsa mitenkään. Mutta kyllä kai jokaisesta saa vaikka mitä ihmeellisiä analyyseja tehdyksi, en halua edes tietää mitä musta on kirjoitettu - kerran vilkaisin ja olin sitten jonkun mielestä estynyt persoonallisuus. No ihan sama.

Kyllä, katsos kun ujokin pärjää elämässä ja saa suunsa auki kun jotai kysytään, ujo osaa myös tervehtiä. Ja sosiaalinen fobia ja ahdistus ei ole ns normaalia ihmisen toimintaa, se on lapsellista eli epäkypsää. 

Voi hyvä luoja. Ensinnäkin sosiaalinen fobia ja ahdistus eivät ole mitään "toimintaa", vaan jostakin luultavasti hyvin kielteisestä asiasta/asioista/kokemuksista syntyneitä häiriöitä, eikä niillä ole kyllä mitään tekemistä lapsellisuuden tai epäkypsyyden kanssa. Meinasitko, että jos joku joutuisi vaikka yllättäen raiskauksen uhriksi jo aikuisemmalla iällä ja alkaisi tästä johtuen oirehtimaan mm näillä edellä mainituilla tavoilla, niin se tekisi hänestä lapsellisen ja epäkypsän?

"Ja sosiaalinen fobia ja ahdistus ei ole ns normaalia ihmisen toimintaa, se on lapsellista eli epäkypsää."

Höpöhöpöhöpö. Sosiaalinen fobia liittyy hermostoon, ei kypsyyteen. Voihan sitä väittää korkeasta verenpaineestakin kärsivien olevan lapsellisia ja epäkypsiä, mutta ei se väite tee asiaa faktaksi.

//

Pappa aina sanoi, että parikymppiset ja sitä vanhemmat ei enää ujostele. 

Vierailija kirjoitti:

Pappa aina sanoi, että parikymppiset ja sitä vanhemmat ei enää ujostele. 

Papalla ei tainnut kauheasti olla tietämystä. 

Ei se sinne kirjoita kaikkea. Höpö höpö valhe. 

Vierailija kirjoitti:

Pappa aina sanoi, että parikymppiset ja sitä vanhemmat ei enää ujostele. 

No miten kävi? Lakkasitko ujostelemasta päivänä, jolloin täytit 20 vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pappa aina sanoi, että parikymppiset ja sitä vanhemmat ei enää ujostele. 

No miten kävi? Lakkasitko ujostelemasta päivänä, jolloin täytit 20 vuotta?

En. 😔. Olen suvun musta lammas.

"Parikymppinen usein vielä tutustuu itseensä ja hakee tulevaisuuden suuntaa. On tavallista vaihtaa opiskelu- tai työpaikkaa sekä seurustelukumppania, asua ehkä vielä lapsuudenkodissa tai ainakin kiinteässä yhteydessä vanhempiinsa ja elää hyvin vahvasti minäkeskeistä aikaa."

-Tutustuu itseensä? Vai tutustuu ennemminkin masilman mahdollisuuksiin ja mahdottomuuksiin?

-Nykyaikana on tavallista vaihtaa opiskelu- ja työpaikkaa minkä ikäisenä vain aikuisiällä. Nykyään mikään ei ole pysyvää eikä varmaa, paitsi sotealalla. Muiden alijen opiskelu ei takaa enää mitään, kuten ennen. Ihmisten on monesti pakkokin vaihtaa paikkaa.

-Kiinteä yhteys vanhempiin. Miksi pidät sitä epäkypsyyden merkkinä? Suomessa on lähdetty kotoakin yleensä nuorena vrt. moneen muuhun maahan. Tekeekö se suomalaisista yleistettynä muita kypsempiä? Joistain näkökulmista kiinteä yhteys vanhempiin voi olla luonnollista ja terveellistä. 

-minäkeskeinen aika. No hmmm. Yleensä ihmiset ovat aika minäkeskeisiä. Perheellisyys vain laittaa rajat monelle minäkeskeisyyden toteuttamiseen, mutta en usko monellakaan minäkeskeisyyden varsinaisesti katoavan. 

"Elämässä tärkeää on erityisesti omat mielenkiinnonkohteet ja elämä on vielä usein "kädestä suuhun" -tyyppistä, koska tulevaisuus ja paikoilleen asettuminen tuntuu vielä kaukaiselta."

-monen ikäisille tärkeää on erityisesti omat mielenkiinnon kohteet. Mielenkiinnon kohteiden tärkeysjärjestys saattaa muuttua. Lapsi saattaa tulla mielenkiinto ykköseksi ja tennis jäädä mielenkiinto kakkoseksi. Tai lapsen asiat 1, 2, 3, 4 ja 5 saattavat tulla etusijalle ja tennis jäädä sijalle 6. 

-kädestä suuhun. Entä jos on alkanut säästää kotiaan varten jo 6-vuotiaana? Tarkoittaako se, että 6-vuotiaana ei ole ollut lapsellinen, vaan on ollut kypsä? Mielestäni ei. Entäpä miten arvotetaan ja suhteutetaan suhteessa kypsyyteen elämän nautiskelijat? He, jotka haluavat nauttia vain hetkestä. Obatko he kypsymättömiä ja lapsellisia, vaikka tietoisesti valitsisivat noin ja eläisivät onnellisina?