Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua yli erosta ja tästä tilanteesta.
15.11.2023 |
Erosimme 4v sitten, monta syytä. Olen keskittänyt voimani lapsiin ja työhön, sairauksia yms ja arki on sidottua. Tapaan kyllä ystäviäkin ja harrastan tilanteen sallimissa rajoissa. Viihdyn hyvin yksinkin. Ei ole riitoja kotona, rauhallista ja tasapainoista.
Exä on rakentanut uusperheen. He ovat juuri muuttaneet yhdessä isoon taloon. Lapseni kertoilevat heidän juttujaan kun tulevat isältä, soittelevat minun luota videopuheluita sisarpuoltensa kanssa, suunnittelevat retkiä ja matkoja. Exä tuntuu todella tyytyväiseltä kun heillä hyvä suhde ja lapset läheisiä, talous enemmän kuin kunnossa. Mitäpä minä? Olen nähnyt unia meidän vanhasta perhe-elämästä ja exästä, surrut rikkoutunutta perhettä ja että lapsilla on äitipuoli ja sisaruspuolia toisaalla enkä kuulu joukkoon. Miettinyt miten onnekas exäni on. Lapsellista, tiedän. Miten pääsen asian kanssa yli? Järkyttävää nähdä ko. unia.
Minulla oli parisuhdeyritelmä, mutta se kaatui arjen haasteisiin. Lapset myös totesivat että ei halua äidin luo ketään ulkopuolisia, riittää kun isällä on ja meidän perhe pitää pysyä ennallaan. Suhtautuminen miesystävääni oli tylyä. Sekin lisää tätä omaa alakuloa. Pohdin että kun olisi saanut pelastettua ydinperheen ei tällaisia murheita olisi.
Kommentit (102)
Niinpä, ärsyttää ja ahdistaa. Yritän täällä olla raatorehellinen, koska kaipaan tukea ja neuvoja. Silläkin riskillä että tulee paljon lokaa niskaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aivan sama tilanne! Erosta neljä vuotta, ero tuli miehen aloitteesta hyvin yllättäen. Vuoden päästä tuosta, hän oli jo uudessa avoliitossa. Asuvat siinä meidän kodissa (jota minulla ei ollut varaa yksin pitää), tekevät perhejuttuja meidän lasten kanssa, matkustelevat heidän kanssaan. Usein tuntuu siltä, että minut on syrjäytetty omasta elämästäni ja omasta perheestäni. Että minä synnytin nämä lapset miehelle, joka halusikin kasvattaa heitä uuden naisen kanssa. Toki heillä on myös paljon sitä lapsetonta aikaa (naisella ei ole lapsia), jota meillä ei ollut enää vuosiin. Mies ei joutunut luopumaan mistään.
Itsellä on yhä paljon surua, kateutta, katkeruutta, yksinäisyyttä. Tuntuu että olen aina yksin, joko yksi yksin tai lasten kanssa yksin.
Tuntuu, ettei näin saisi tuntea. Pitäisi iloita sinkkuudesta ja omasta ajasta. En iloitse. Mitkään aloitetut uudet harrastukset tai suhdeviritykset eivät korvaa perhe-elämää ja pitkää parisuhdetta.
Mä olen miettinyt sitä, ettei ihmisen psyykettä ole keskimäärin tehty kestämään sitä, että joutuu seuraamaan ex-puolison uutta perheonnea vierestä ja sivusta. Nykyaikana ne lasten videopuhelut ja jaettu vanhemmuus tuo sen ex:n uuden elämän tosi likelle. Minäkin tunnistan tuon tunteen, kun lapset ottavat videopuheluita isälleen ja taustalla kuuluu uusi puoliso tai kun lapsi soittaa isältään, ja videossa näkyykin toisten halailua. Se on tosi ahdistavaa. Siinä sitten yrittää sopivissa määrin rajata lasten oikeutta pitää yhteyttä, jotta itse saa rauhan, mutta kuitenkin niin, ettei aseta lapsia vaikeaan asemaan. Todella hankalaa tasapainoilua välillä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo hieman kolahti "lapset ei lojaaleja lähivanhemmalle" tämä tuntuu olevan totta, sanookaa mistä tämä johtuu? Toki ovat omasta kotitilasta mustasukkaisia, mutta miksi ei suo äidille onnea ja miksi isälle kyllä?
Johtuisiko siitä että lasten äiti oli se joka hajotti ydinperheen. Yleinen ilmiö. Pitää hakea sitä tunnetta. Käydään vieraissa. Mies tuntuu kuin veljeltä. Teen lapset onnellisemmaksi eroamalla. Ja mitä ikinä näitä fraaseja onkaan. Sitten kun käy noin kuin avauksessa niin tuleekin yksinäistä ja kateutta. Elämä on valintoja. Ja valinnoilla on seurauksia.
Pelkään juuri noita tunteita kun meidän ero astuu voimaan keväällä!!! Vaikka ymmärrän että ero on ainut oikea ratkaisu niin en pysty näkemään itseäni onnellisena ilman miestäni. Ja se hetki kun hän löytää uuden kumppanin, voi itku! Ollaan kuitenkin oltu nuoresta asti yhdessä että toisen seuraan on aika tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi kadunko eroa. Rehellisesti, kaiken kokeman jälkeen ja nykytuntemuksineni kyllä. Koen että olen kasvanut ihmisenä valtavasti näinä vuosina, en tiedä kuinka olisi käynyt jos olisimme pysyneet yhdessä, mutta tällä kypsyydellä ja ymmärryksellä ajattelen että vanha, ydinperheemme oli hyvä ja haluaisin sen ja jollaim tapaa nyt ajattelen että ex hyvä ja tunteita häntä kohtaan, lämpimiä ainakin.
Hemmetti, kauhea ajatus ja tunne. Miten tästä eteenpäin kohti seesteistä oloa? Ap
Voimaannu, ala elämään sitä omannäköistä elämää.
Muista että ydinperhe missä lapset olivat oli pelkkä tyhjyyttään kumiseva kuiissiliitto. Tapa- ja tottumussuhde vailla kuuman intohimoista polttavaa rakkautta.
Vai oliko sittenkään? Sitä kannattaa nyt apn miettiä. Ja pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt sitä, ettei ihmisen psyykettä ole keskimäärin tehty kestämään sitä, että joutuu seuraamaan ex-puolison uutta perheonnea vierestä ja sivusta. Nykyaikana ne lasten videopuhelut ja jaettu vanhemmuus tuo sen ex:n uuden elämän tosi likelle. Minäkin tunnistan tuon tunteen, kun lapset ottavat videopuheluita isälleen ja taustalla kuuluu uusi puoliso tai kun lapsi soittaa isältään, ja videossa näkyykin toisten halailua. Se on tosi ahdistavaa. Siinä sitten yrittää sopivissa määrin rajata lasten oikeutta pitää yhteyttä, jotta itse saa rauhan, mutta kuitenkin niin, ettei aseta lapsia vaikeaan asemaan. Todella hankalaa tasapainoilua välillä.
Kun ei edes omassa kodissa saa olla rauhassa siltä, vaan nykyteknologia tuo sen ex:n äänen ja kuvan omaan kotiin.
Olen miettinyt, että tämän on pakko triggeröidä ja tällainen jatkuva (välillinenkin) yhteydenpito pitkittää sitä eteenpäin pääsemistä. Joku tänne kommentoi vähän alentavasti, että miten neljässä vuodessa muka ei ole päässyt eteenpäin. No varmasti aloittaja on päässyt eteenpäin, mutta neljä vuotta on yllättävän lyhyt aika, kun ei ole koskaan päässyt edes oikein unohtamaan toista. Tiedän monia, joilla mennyt vuosia eikä edes riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt sitä, ettei ihmisen psyykettä ole keskimäärin tehty kestämään sitä, että joutuu seuraamaan ex-puolison uutta perheonnea vierestä ja sivusta. Nykyaikana ne lasten videopuhelut ja jaettu vanhemmuus tuo sen ex:n uuden elämän tosi likelle. Minäkin tunnistan tuon tunteen, kun lapset ottavat videopuheluita isälleen ja taustalla kuuluu uusi puoliso tai kun lapsi soittaa isältään, ja videossa näkyykin toisten halailua. Se on tosi ahdistavaa. Siinä sitten yrittää sopivissa määrin rajata lasten oikeutta pitää yhteyttä, jotta itse saa rauhan, mutta kuitenkin niin, ettei aseta lapsia vaikeaan asemaan. Todella hankalaa tasapainoilua välillä.
Kun ei edes omassa kodissa saa olla rauhassa siltä, vaan nykyteknologia tuo sen ex:n äänen ja kuvan omaan kotiin.
Olen miettinyt, että tämän on pakko triggeröidä ja tällainen jatkuva (välillinenkin) yhteydenpit
Elämä on valintoja. Se joka rikkoo tasaisen, vakaan ja rakastavan perheen omien käsittelemättömien asioidensa, johon puolisolla ei ole osaa eikö arpaa, vuoksi saakin kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten surutunnetta ja mustasukkaisuutta työstetään?
Etännyttämällä jumittavista ajatuksista, saamalla tuoreita näkökulmia ja tukemalla kehon terveyttä. Mistä tahansa luovasta tekemisestä on hyötyä, taideterapeuttisista menetelmistä, kirjoittamisesta, itsen kohtaamisesta ihan raakana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo hieman kolahti "lapset ei lojaaleja lähivanhemmalle" tämä tuntuu olevan totta, sanookaa mistä tämä johtuu? Toki ovat omasta kotitilasta mustasukkaisia, mutta miksi ei suo äidille onnea ja miksi isälle kyllä?
Johtuisiko siitä että lasten äiti oli se joka hajotti ydinperheen. Yleinen ilmiö. Pitää hakea sitä tunnetta. Käydään vieraissa. Mies tuntuu kuin veljeltä. Teen lapset onnellisemmaksi eroamalla. Ja mitä ikinä näitä fraaseja onkaan. Sitten kun käy noin kuin avauksessa niin tuleekin yksinäistä ja kateutta. Elämä on valintoja. Ja valinnoilla on seurauksia.
Sateenkaaren takaa ei löydy sitä aarretta. Sellainen on fantasia että löytyisi. Jolla selitellään erottaessa itselleen tehty päätös. Elämä on.
Sydämet kestää särkymistä. Se on ihan niiden erikoisosaamista. Luota siihen.
Lapsesi ovat hengissä ja lähellä, ja vaikka ihailisivat isän uutta rentoa perhettä, niin ole silti läsnä ja luotettava tunnevanhempi.
ei sun elämäntarina ole valmis eikä lopussa. Saatat tavata vaikka kuinka sopivan miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten surutunnetta ja mustasukkaisuutta työstetään?
Etännyttämällä jumittavista ajatuksista, saamalla tuoreita näkökulmia ja tukemalla kehon terveyttä. Mistä tahansa luovasta tekemisestä on hyötyä, taideterapeuttisista menetelmistä, kirjoittamisesta, itsen kohtaamisesta ihan raakana.
Se itsensä kohtaaminen raakana. Hyvin sanottu. Kuinka moni oikeasti tekee sen? Väitän että todella harva. Monet pakenevat sitä. Kaikin keinoin. Mutta onnea ei pakenemalla saavuta. Koskaan.
p.s. Kommentti ei koske väkivaltaa, päihteitä tms. paenneitta
Ketju on paljon realistisempi kuin median ja somen antaman eroamisen ihanuudesta. Some on kulissi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan huippuhyvä ketju. Hatunnosto ap rohkeudestasi. Luulen että moni painii (hiljaa) samojen tunteiden kanssa.
Eroryhmä? Vertaistuki.
Jos ei ole mahdollisuutta terapiaan, pääsisitkö juttelemaan työterveyspsykologin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Eroryhmä? Vertaistuki.
Jos ei ole mahdollisuutta terapiaan, pääsisitkö juttelemaan työterveyspsykologin kanssa?
En ole ap, mutta ketjuun aiemmin vastannut (erostani myös neljä vuotta). Olen käynyt eroni jälkeen eroryhmät ja terapiat, joista on ollut kyllä apua mm. näkökulman vaihtamiseen, mutta ei mikään määrä terapiaa muuta olosuhteita. Terapia ei taio eroa tai eksää pois tai tuo lasten kanssa menetettyä aikaa takaisin. Se auttaa kyllä elämään asian kanssa, sietämään sitä, mutta se ei muuta tosiasioita.
Erojen ympärillä pyörii järjetön hyvinvointi- ja terapiabisnes, mutta ne hoitavat vain oireita, ei juurisyitä. Meillä on yhteiskunta, jota monen psyyke ei kestä mm. rikkonaisten ihmissuhteiden ja perheiden (ja kovan koulu- ja työmaailman takia), ja vastauksena on aina terapia ja self help. Yhteiskunnallisia rakenteita ei kuitenkaan niillä muuteta. Tästä oli juuri hyvä kirjoitus Hesarissa.
Sydänsurut myös ihan tutkitusti altistavat masennukselle ja eri sairauksille. Sydänsurut näkyvät aivokäyrissä yms. Ihan fyysisenä kipuna. Kyseessä on tosi vähätelty "sairaus", jonka kokonaisvaikutuksia ihmisen terveyteen ei ihan ymmärretä. Se altistaa myös yksinäisyydelle, joka on ihan kansantauti Suomessa ja mm. lyhentää elinikää.
Toki huonosta suhteesta pitää voida erota, mutta jokainen määrittelee huonon omalla tavallaan. Eroja markkinoidaan ratkaisuna vähän kaikkeen, mm. ydinperheellisten oman ajan puutteeseen. Niistä kielteisistä seurauksista ei saa oikein puhua.
Minunkin erosta on 4vuotta ja katunut olen. Ruoho ei ollut vihreämpää aidan takana ja harmittaa hirveästi rikkoutunut ydinperhe. Itse en ole kateellinen exälleni, minä nainen päätin erota. Exäni löysi pian uuden uusperheen ja hän ei ole onnellinen. Siksi säälin häntä, koska minun kanssa hän oli onnellinen ja nyt kun aikaa on kulunut huomasin että meillä oli ihan hyvä suhde eikä riidelty isosti. Eron aiheutti yhteinen yritys ja siihen liittyvät ongelmat jotka varmasti olisi ratkennut muutenkin. Lapsemme ovat sopeutuneet muuten hyvin, paitsi yksi teini. Hän kärsii suunnattomasti isän uudesta avokista, joka on huolellisesti mustamaalannut "hankalaa" teiniä. Lapseni muuttikin pois nuorena kun ei kestänyt olla kotona. Näistä eroista annetaan tosiaan liian hyvä kuva mediassa ja se on yleinen ohje myös joka ongelmaan. Erot ovat hirveitä juurikin lasten kannalta. Mielummin lapset katsoo vanhempien nahistelua kuin uusperheen äitipuolen haukkumista ja sitä kuin täysin vieras porukka muuttaa lasten kotiin. Olen niiin läheltä nähnyt tätä oman lapseni kautta että kärsin tästä ja se vie ilon siitä että yksi iso asia parani itselläni eron myötä.
Minulla on myös suhde uuden miehen kanssa ja meillä on yhteinen lapsi, mutta ei asuta yhdessä.
Tämä uusperhehomma ja exästä eroon pääseminen ei myöskään onnistu juurikin kun on lapsia. Minua ainakin vituttaa suunnattomasti juhlia kaikki lasten juhlat jatkossa tämän teiniäni kiusanneen äitipuolen kanssa. En suosittele kellekään eroa jos ei oo väkivaltaa, viinan liikakäyttöä tms. Lapset ihan oikeasti kärsii ja myös vanhemmat. Kodin menettäminen oli myös itselleni iso pala vaikka itse lähdin. Exäni joutui myös tiukille kun työmäärä lisääntyi hirveästi (ennen hän ei tehnyt kotitöitä) ja talous tiukkeni molemmilla. Meidän lapset ei myöskään hurraa hehkutetulle kahden kodin systeemille. Muuttakaapa aikuiset itse kerran viikkoon tavaroinenne vuosikausia...En tiennyt itse miten paljon ikäviä asioita erosta tuli kun nuorena mentiin yhteen. Ei vaan voinut arvata miten ISO muutos se loppupeleissä oli. Nykyään olen muuten onnellinen, mutta katumus erosta painaa päivittäin mieltä. Se ei haitaa arkeani, exän kans ollaan kavereita ja hän on ihminen joka autaa minua vieläkin ihan missä tahansa asiassa. Kultainen sydän vaikka se ei meidän liittoa pelastanut.
Tiedät, näet ja elät liikaa sen uuden perheen elämää.
Joten irrottaudut nyt videopuheluista ja vaihdat pelkkiin puheluihin. Vähennät seurantaa ja varsinkin vertailua.
Ryhdyt vain parhaaksi mahdolliseksi äidiksi lapsillesi ja käyt työssä, harrastat omia juttujasi ja suljet turhat yhteydenpidot ja jutustelut elämästäsi, nehän juuri tuovat sen toisen perheen "iholle".
Ajattelet niitä mielikuviasi muistoina: " Olipa kiva, kun sain elää sen ajan ja sain näin ihanat lapset..." Ja heti, kun alat nyyhkiä entisen elämän perään, komennat itseäsi "Lopeta! Lopeta heti!", jos mikään muu ei auta.
On aivan eri asia muistella, kuin märehtiä ja haikailla, rypeä epäonnistumisen suossa ja leikkiä marttyyria.
Tämä aika on nyt tällaista, kiusauksineen, parinvaihtoineen lennossa jne.
Nyt on vain sitten elettävä sen kanssa, mitä eteen tulee ja mitä päätöksiä on tehty tai tehnyt. Ei se muuksi muutu murehtimalla ainakaan.
Muistele myös kaikki ne riidat ja mahdolliset tappelut, kun alat itkeskellä mennyttä auvoa. Sillähän siitä pääsee, eroon on ollut syynsä.
Gallupit johtavat harhaan pian meno muuttuu
https://www.paavovayrynen.fi/2023/11/15/gallupit-johtavat-harhaan-pian-meno-muuttuu/
Ketäpä ei tuollainen tilanne ärsyttäisi kysynpä vaan...