HS: liikunta ei laihduta
Tosi mielenkiintoista https://www.hs.fi/tiede/art-2000008435308.html
Mittaukset osoittivat, että juostessaan koehenkilöt polttivat noin 360 ylimääräistä kilokaloria, mikä olisi jäänyt kuluttamatta, jos he olisivat vain makoilleet sohvalla. Niinpä olisi järkevää olettaa, että koehenkilöiden päivittäinen kokonaiskulutus olisi ollut vähintään tämän verran suurempi tutkimuksen lopussa. Näin ei kuitenkaan ollut. Tutkimuksen lopussa koehenkilöiden päivittäinen energiankulutus oli vain 120 kilokaloria suurempi kuin ennen tutkimuksen alkua eli käytännössä se ei eronnut lähtötilanteesta.
Mitä tapahtui painolle? Koehenkilöt kevenivät keskimäärin kilon. Hyvä osoitus siitä, että liikunta on hyödyllistä mutta ei juuri pudota painoa, Pontzer sanoo.
__
Miesten paino kuitenkin putosi vain neljä kiloa, joista suurin osa tutkimuksen ensimmäisten kuukausien aikana. Vaikka nuoret miehet siis jatkoivat ahkeraa hikiliikuntaa vielä kuukausia, heidän painoonsa se ei enää vaikuttanut. Vielä tyrmistyttävämpiä olivat naisten tulokset. Kaikesta liikunnasta huolimatta heidän painonsa ei laskenut lainkaan.
-
Pontzerin mukaan sama kaava nähdään kaikissa pitkäaikaistutkimuksissa, joissa koetetaan laihtua liikunnan avulla. Ensimmäisinä kuukausina paino laskee jonkin verran, mutta kun tilannetta katsotaan vuoden päästä, se ei ole enää muuttunut. Voimme siis hetkellisesti lisätä energiankulutustamme, mutta muutamassa kuukaudessa elimistö sopeutuu lisäykseen ja huolehtii, että kalorien saanti ja kulutus palaavat tasapainoon.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tällaiset jutut on haitallisia.
Jos joku nyt lopettaa liikkumisen vain tämän jutun takia niin harmi on.
Kyllä sillä kropan koostumuksellakin on väliä. Miehenä en tykkäisi olla laiha, mutta lihakseton.
Olen myös huomannut sen, että kun liikuntarutiini pysyy yllä niin myös ravintopuoli pysyy kurinalaisempana.
Kai siinä jotenkin sisäistää paremmin sen, että miten paljon pitää liikkua, jotta saa kulutettua herkut niin ei sitten myöskään herkuttele niin paljon.
Kannatatko siis tutkimustulosten sensurointia? Vai saisiko ihmiset ihan itse päättää, mistä syystä liikkuvat?
Miksi jotkut kuvittelevat autimaattisesti, että ylipainoinen fantasioi jatkuvasti herkuista ja liikunnan jälkeen ryntää palkitsemaan itsensä herkuilla? Jos te itse kuvittelisitte tekevänne niin, se ei tarkoita, että se olisi muiden ihmisten todellisuutta.
En ole koskaan suorittanut yhtään liikuntakertaa ansaitakseni sillä yhtään mitään, en normaalipainossa tai ylipainoisena. Liikunnasta tykkään kyllä enkä ole passiivinen.
Vierailija kirjoitti:
On aivan selvää, että jos täysin liikkumaton alkaa juosta, hän kuluttaa tottumattomuuden ja huonon tekniikan takia aluksi enemmän energiaa. Kunnon noustua kulutus vähenee, mutta optimin saavutettuaan se ei enää vähene.
Miksi sitten tutkittavilla kulutus väheni? Syy on sama kuin heidän ylipainonsa syy: aikaisempi liikkumattomuus. 360 kcal kuluttaminen juosten on melko lyhyt lenkki, joten kunnon parannuttua koehenkilön tulee tehdä pidempiä lenkkejä kunnes tasapaino liikunnan ja kulutuksen suhteen on saavutettu. Oma kokemukseni kertoo, että 45 minuutin päivittäisellä juoksulenkillä ja laiskottelukausilla on n. 15 kilon ero ja tämä tietenkin vaihtelee kehon koostumuksesta riippuen.
Tottakai. Juoksen tänä päivänä vauhdillisesti kovempaa 120 sykkeillä, kuin noviisina yli140 syketasolla. Kun katselee tavoitteellisten himoharrastajien kardiokuormalukemia netistä, ne ovat usein pari kertaa suurempia. Toisaalta, koska kropan kuormitus on itsellä tosi maltillinen, voin nykykunnossa lenkkeillä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä joku uraauurtava uusi tutkimus/tutkimusmetodi? Missä lehdessä julkaistu? Luulisi, että tätä olisi jo aiemminkin tutkittu.
Jos olisit lukenut jutun, tietäisit, että siinä viitataan myös kolmeen aiempaan tutkimukseen, kaksi näistä tehty jo 90-luvulla. Ponzer on tutkinut asiaa antropologian ja evoluution näkökulmasta.
Nuorena tuli liikuttua ja urheiltua. Nyt ei mitään ole tullut tehtyä 15 vuoteen. Kauppareissutkin menee polttomoottorilla. Painan saman verran kuin 17 vuotiaana aktiiviliikunnan loppuessa. Armeijassa tuli lisää painoa ja cooperin testi huonontui vuoden aikana. Nuo lisäkilot lähti sohvalla istumalla.
Vierailija kirjoitti:
Juu, autokin sopeutuu ajamiseen eikä tarvitse enää energiaa parin kuukauden ajon jälkeen...
Kyllä se nyt vaan niin on, että kunnon hikiliikunta ja lihaskuntotreeni pitää hoikkana ja laihduttaa paatuneimmankin kehopositiivarin. Joku koirankusetus pari kertaa päivässä ei tietenkään vaikuta mihinkään.
Ja auto ja ihminen ovat smanlaisia koneita? Jutussahan juuri sanottiin, että jos ihminen olisi kone niin toimisi juuri noin. Mutta kun ihminen ei ole, ja ihmiskeho on evoluuttiossa kehittänyt erilaisia mekanismeja, joista on ollut hyötyä lajin jatkuvuudelle.
Painonhallinta on säätötekninen prosessi, ihminen ei ole vielä löytänyt säätöyksikön ydintä, nyt yritetään laihtua vaikuttamalla prosessin inputteihin ja kun näin tehdään, säätöjärjestelmä pyrkii korjaamaan ulkoisen häiriön.
Kun yksikkö on joskus tulevaisuudessa löydetty ja sen asetusarvoa opitaan muuttamaan, painonhallinnasta tulee "naurettavan helppoa".
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävin on minusta tämä: "Aineenvaihdunnan hidastuminen osoittautui pitkäaikaiseksi. Kun Hall teki samat mittaukset samoilla kilpailijoilla kuusi vuotta myöhemmin, aineenvaihdunta toimi edelleen säästöliekillä. Siksi ei yllättänyt, että suurin osa kilpailijoista sai kilonsa takaisin melko nopeasti kilpailun päätyttyä."
Eli kun olet opetellut kunnolla liikkumaan, niin aineenvaihdunta hidastuu. Olen aina luullut, että se menee juuri toisinpäin.
Tämä on aktiivisen tutkimuksen kohde eli yritetään löytää erilaisia keinoja kickstartata normaalia aineenvaihduntaa, jos se on päässyt hidastumaan. Voisi auttaa myös tupakoinnin lopettavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävin on minusta tämä: "Aineenvaihdunnan hidastuminen osoittautui pitkäaikaiseksi. Kun Hall teki samat mittaukset samoilla kilpailijoilla kuusi vuotta myöhemmin, aineenvaihdunta toimi edelleen säästöliekillä. Siksi ei yllättänyt, että suurin osa kilpailijoista sai kilonsa takaisin melko nopeasti kilpailun päätyttyä."
Eli kun olet opetellut kunnolla liikkumaan, niin aineenvaihdunta hidastuu. Olen aina luullut, että se menee juuri toisinpäin.
Ei se liikunta sitä käsittääkseni tehnyt vaan raju laihduttaminen (millä tahansa keinolla, mutta varmaan ainakin kaloreita rajaamalla = nälänhätäkokemus).
Joo liikunta, etenkin nousujohteinen painoharjoittelu, nimenomaan nostaa kulutusta myös levossa. Ystäväni painaa n. 60 kg, on kokoa XS/S, ja syö 2500 kcal päivässä ylläpitona. Eikä ole edes himotreenaaja vaan on n. 10 vuoden ajan treenannut fiksusti. Kehonkoostumus on kunnossa ja kroppa käyttää polttoainetta tehokkaasti.
Nämä "laihdutusliikkujat" (aloitetaan liikunta ja samalla vedetään kalorit minimiin) ovat niitä jotka sekoittavat kulutuksensa jopa vuosiksi, kuka tietää vaikka lopullisesti. Pienillä kaloreilla kituuttaminen on aina tuhoontuomittua, joko siinä epäonnistuu kokonaan tai sitten tosiaan tekee vain hallaa keholleen.
Vierailija kirjoitti:
Painonhallinta on säätötekninen prosessi, ihminen ei ole vielä löytänyt säätöyksikön ydintä, nyt yritetään laihtua vaikuttamalla prosessin inputteihin ja kun näin tehdään, säätöjärjestelmä pyrkii korjaamaan ulkoisen häiriön.
Kun yksikkö on joskus tulevaisuudessa löydetty ja sen asetusarvoa opitaan muuttamaan, painonhallinnasta tulee "naurettavan helppoa".
Näinhän se on. Samalla ruokavaliolla ja samalla liikunnalla ihmisen paino voi olla +- 30 kg. On enimmäkseen turhaa yrittää hienosäätää koska lihomisen syy ei oikeasti ole tiedossa.
Voi perkeleen perkele. Joka ikinen yli vuoden käynyt salilla ja ihmetellyt kun ei kilot katoa.
Nyt loppui.....
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut kuvittelevat autimaattisesti, että ylipainoinen fantasioi jatkuvasti herkuista ja liikunnan jälkeen ryntää palkitsemaan itsensä herkuilla? Jos te itse kuvittelisitte tekevänne niin, se ei tarkoita, että se olisi muiden ihmisten todellisuutta.
En ole koskaan suorittanut yhtään liikuntakertaa ansaitakseni sillä yhtään mitään, en normaalipainossa tai ylipainoisena. Liikunnasta tykkään kyllä enkä ole passiivinen.
Mä myös tykkään elämästä, ja elämään kuuluu luontoretket, soutelu, pyöräretket, suunnistus (kävellen),mikä tahansa mitä nyt huvittaa/haluttaa tehdä omassa elmässään ja mikä tuottaa iloa, ja joka tapahtuu raajoja liikutellen, ja ihan normiarkeenkin kävely lähikauppaan, 3 krs talon portaat, liikkuminen pyöräillen jne. En tykkää liikunnasta liikunnan vuoksi, eli en ole aktiivinen liikkuja, vaan olen aktiivinen elämäni eläjä.
Olen hieman ylipainon puolella siitä syystä että tykkään syödä normaalia ruokaa sen verran kuin kehoni sitä pyytää, eli en halua olla ähkyssä, mutta en myöskään nähdä nälkää. Ikä on tuonut sen että painoa alkaa pikkuhiljaa kertymään, ja se että liikkuminen on vähentynyt sairaudesta ja loukkaantumisesta johtuen.
En viitsi niin paljon ajatella päivittäisiä tekemisiäni että niissä olisi mitään palkitsemista jonka voisi hoitaa kätevästi syömällä lisäannoksen ruokaa. Mitään herkkuja en syö, sisältää pullat, muut makeat leipomotuotteet, sipsit, karkit suklaat, ja mehut ja limsat.
On ylipainoa, ja sitten on sairauksia ja tiloja joiden oireena on ylipaino. Nämä ovat eri asioita. Vähän kuin rinnastaisi puoli lasia viiniä ruuan kanssa, ja yhden saunaoluen rappioalkoholismiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävin on minusta tämä: "Aineenvaihdunnan hidastuminen osoittautui pitkäaikaiseksi. Kun Hall teki samat mittaukset samoilla kilpailijoilla kuusi vuotta myöhemmin, aineenvaihdunta toimi edelleen säästöliekillä. Siksi ei yllättänyt, että suurin osa kilpailijoista sai kilonsa takaisin melko nopeasti kilpailun päätyttyä."
Eli kun olet opetellut kunnolla liikkumaan, niin aineenvaihdunta hidastuu. Olen aina luullut, että se menee juuri toisinpäin.
Ei se liikunta sitä käsittääkseni tehnyt vaan raju laihduttaminen (millä tahansa keinolla, mutta varmaan ainakin kaloreita rajaamalla = nälänhätäkokemus).
Joo liikunta, etenkin nousujohteinen painoharjoittelu, nimenomaan nostaa kulutusta myös levossa. Ystäväni painaa n. 60 kg, on kokoa XS/S, ja syö 2500 kcal päivässä ylläpitona
Onko hän koskaan ollut lihava? Sillä on suuri ero, onko tuo hänen maksimipainonsa tai esim. 80 kg.
Vierailija kirjoitti:
Painonhallinta on säätötekninen prosessi, ihminen ei ole vielä löytänyt säätöyksikön ydintä, nyt yritetään laihtua vaikuttamalla prosessin inputteihin ja kun näin tehdään, säätöjärjestelmä pyrkii korjaamaan ulkoisen häiriön.
Kun yksikkö on joskus tulevaisuudessa löydetty ja sen asetusarvoa opitaan muuttamaan, painonhallinnasta tulee "naurettavan helppoa".
Nämä uudet laihdutuslääkkeet alkavat olla jo aika lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Oleellista on, että liikunta ei lihota. Älä päästä itseäsi lihavaksi, niin ei tarvitse laihduttaa.
No ei tuo nyt kovinkaan oleellista ole silloin kun on tarkoitus laihduttaa...
Itselläni liikkuminen/urheileminen pitää yllä sellaista hyvän kierrettä. Ei tee mieli syödä hyvän treenin jälkeen epäterveellisesti ja tämä taas vaikuttaa positiivisesti painonhallintaan pitkässä juoksussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painonhallinta on säätötekninen prosessi, ihminen ei ole vielä löytänyt säätöyksikön ydintä, nyt yritetään laihtua vaikuttamalla prosessin inputteihin ja kun näin tehdään, säätöjärjestelmä pyrkii korjaamaan ulkoisen häiriön.
Kun yksikkö on joskus tulevaisuudessa löydetty ja sen asetusarvoa opitaan muuttamaan, painonhallinnasta tulee "naurettavan helppoa".
Näinhän se on. Samalla ruokavaliolla ja samalla liikunnalla ihmisen paino voi olla +- 30 kg. On enimmäkseen turhaa yrittää hienosäätää koska lihomisen syy ei oikeasti ole tiedossa.
Niinpä. Omalla kohdallani laihdutuslääke on auttanut, koska uskon sen vaikuttavan juuri niihin mekanismeihin, jotka minut lihottivat. Ehkä toisenlainen tuote ei olisi sopinut minulle yhtä hyvin ja tämä taas ei sovi jollekin toiselle.
Jos halua vain pudottaa painoa = numeroa, niin älä syö ja näännytä itseäsi. Vähän voi joogata.
Jos haluat näyttää timmiltä ja sikäli "hoikalta" voit syödä tosi paljonkin samalla, kun ylläpidät säännöllistä urheilua. Tämä kohtalaisen lihaksiston (hyvinkin nätti ja terveellisen laiha look) tulee painosi joko pysymään samana tai hieman nousemaan.
Kumpikin edellämainituista tavoista on ns. laihduttamista. Kun urheilee, kehittyvä lihas polttaa rasvaa. Toisinsanoen läskistä pääsee eroon (omalle kehotyypille sopivalla) liikunnalla. Lihas painaa enemmän kuin läski, joka taasen vie enemmän tilaa. Eli kun rasvaa poistuu kehosta ja lihasta muotoutuu, hoikistuu mm. vyötärö ja ehkä reidet/käsivarret. Samalla tulee energiankulutus olemaan suurempi, ei tatvi näännyttää, voit syödä hyvällä omallatunnolla.
Lisäksi monen liikuntalajin tuoma parempi ryhti näyttää tosi hyvältä! Hyvät vatsalihakset ylläpitää sitä, ettei vatsa ole pömppönä (vaikka rasvaa olisikin niin röllö ei ole ihan ilmeinen), ja ryhti nostaa pepun kivasti.
Kyllä, (omalle keholle sopiva) liikunta laihduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, autokin sopeutuu ajamiseen eikä tarvitse enää energiaa parin kuukauden ajon jälkeen...
Kyllä se nyt vaan niin on, että kunnon hikiliikunta ja lihaskuntotreeni pitää hoikkana ja laihduttaa paatuneimmankin kehopositiivarin. Joku koirankusetus pari kertaa päivässä ei tietenkään vaikuta mihinkään.
Ja auto ja ihminen ovat smanlaisia koneita? Jutussahan juuri sanottiin, että jos ihminen olisi kone niin toimisi juuri noin. Mutta kun ihminen ei ole, ja ihmiskeho on evoluuttiossa kehittänyt erilaisia mekanismeja, joista on ollut hyötyä lajin jatkuvuudelle.
Jos ihminen olisi suoraviivainen aineenvaihdunta/energiantuottokone, olisi maailmassa paljon enemmän liikaan ja liian vähään ruokaan kuolevia. Jopa alkoholistin keho sopeuttaa elimistöä alkoholin käsittelyyn ja voivat puhaltaa sellaisia promilleja, joihin normaalisti kuollaan.
Ei se liikunta sitä käsittääkseni tehnyt vaan raju laihduttaminen (millä tahansa keinolla, mutta varmaan ainakin kaloreita rajaamalla = nälänhätäkokemus).