HS: liikunta ei laihduta
Tosi mielenkiintoista https://www.hs.fi/tiede/art-2000008435308.html
Mittaukset osoittivat, että juostessaan koehenkilöt polttivat noin 360 ylimääräistä kilokaloria, mikä olisi jäänyt kuluttamatta, jos he olisivat vain makoilleet sohvalla. Niinpä olisi järkevää olettaa, että koehenkilöiden päivittäinen kokonaiskulutus olisi ollut vähintään tämän verran suurempi tutkimuksen lopussa. Näin ei kuitenkaan ollut. Tutkimuksen lopussa koehenkilöiden päivittäinen energiankulutus oli vain 120 kilokaloria suurempi kuin ennen tutkimuksen alkua eli käytännössä se ei eronnut lähtötilanteesta.
Mitä tapahtui painolle? Koehenkilöt kevenivät keskimäärin kilon. Hyvä osoitus siitä, että liikunta on hyödyllistä mutta ei juuri pudota painoa, Pontzer sanoo.
__
Miesten paino kuitenkin putosi vain neljä kiloa, joista suurin osa tutkimuksen ensimmäisten kuukausien aikana. Vaikka nuoret miehet siis jatkoivat ahkeraa hikiliikuntaa vielä kuukausia, heidän painoonsa se ei enää vaikuttanut. Vielä tyrmistyttävämpiä olivat naisten tulokset. Kaikesta liikunnasta huolimatta heidän painonsa ei laskenut lainkaan.
-
Pontzerin mukaan sama kaava nähdään kaikissa pitkäaikaistutkimuksissa, joissa koetetaan laihtua liikunnan avulla. Ensimmäisinä kuukausina paino laskee jonkin verran, mutta kun tilannetta katsotaan vuoden päästä, se ei ole enää muuttunut. Voimme siis hetkellisesti lisätä energiankulutustamme, mutta muutamassa kuukaudessa elimistö sopeutuu lisäykseen ja huolehtii, että kalorien saanti ja kulutus palaavat tasapainoon.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Tässä puhutaan vain painosta. Entäs se lihasmassa?
TÄMÄ!
Tämä on tiedetty jo kauan. Mutta liikunnasta on muuten paljon hyötyä. Sinä aikana kun liikut, et kuitenkaan pysty syömään, ja ainahan siinä vähän muuttuu läskiä liike-energiaksi. Lisäksi liikunnasta saa samoja endorfiineja, kuin jos mussuttaisi aikansa kuluksi jonkun viinerin tai sipsipussin.
Painonhallinnassa tärkeintä on laittaa omat ruokailutottumukset kuntoon ja asettaa itselleen oma painotavoite vaikka vuoden päähän. Lisäksi pysyä erossa kaikista dieeteistä, jos sellaisia enää edes on?
No liikunta laihduttaa, kun ruokavalio on kohdillaan. Aerobinen liikunta pelkästään lisää ruokahalua, joten sitä ei pitäisi jokapäivä tehdä hirveitä määriä, vaan pitäisi tehdä kunnon lihastreeniä, että lihakset kasvavat. Mitä isommat lihakset sitä enemmän poltat kaloreita.
Ja täällä puhutaan valheellisia juttuja. Mitkään vatsaan kohdistuvat lihastreenit ei pienennä sun vatsaa.
Vierailija kirjoitti: No liikunta laihduttaa, kun ruokavalio on kohdillaan. Aerobinen liikunta pelkästään lisää ruokahalua, joten sitä ei pitäisi jokapäivä tehdä hirveitä määriä, vaan pitäisi tehdä kunnon lihastreeniä, että lihakset kasvavat. Mitä isommat lihakset sitä enemmän poltat kaloreita. Ja täällä puhutaan valheellisia juttuja. Mitkään vatsaan kohdistuvat lihastreenit ei pienennä sun vatsaa.
Hulavanne voi aktivoida vyötärön alueen lymfakiertoa ja näin muovata vartaloa. Myös kehittyneet lihakset pitävät vartalon paremmassa ryhdissä, jolloin se on solakampi.
Vierailija kirjoitti:
Juokseminen ja painonnosto pudottavat painoa erittäin tehokkaasti.
Ongelmana on välipäivät joita normaalilla ihmisellä tulee paljon. Juoksua voi harrastaa maksimissaan noin 3 kertaa viikossa.
Nuorilla on eri ja ammattiurheilutasolla menevillä. He ovat täysin marginaalissa. Harva kykenee keski-ikäisenä muutenkaan juoksemaan, koska siihen mennessä on polvet, lonkat ja nilkat kuluneet. Ne jotka haluaa mitaleita päteköön kilpailuissa, ei tässä keskustelussa.
Te olette poikkeuksia. Olkaa hiljaa saatana. Salia juoksun välipäiville korkeintaan kolmesti viikossa. Jalkoja ei oikein hyvällä tasolla voi treenata tällöin, jos juoksu tuntuu vielä kintuissa. Joten menee käsipäiviksi ja kore harjoitteluksi.
Sali kolmesti viikossa on jo työtätekevältä tosi kova suoritus kaiken muun elämän sovittamisessa, että realistisempi arvio on sali kerran viikossa tai kahdesti, jos juoksee kolmesti viikossa.
Välipäivien ongelma on raju väsymys ja kova ruokahalu, joka vie keskittymisen. Liikunnalla on tosi haastava lähteä laihduttamaan. Lenkkipoluilla ja saleilla näkee paljon ylipainoisia ihmisiä enemmistönä ja kun katsoo heidän suoritustaan, niin kovalla tasolla vetävät, mutta ei ne kilot lähde. Näillä saleilla ja pururadoilla näkee ja tarkkailee, niin ne vähän ylipainoiset tekee kovempia tuloksia ja suorituksia kuin langanlaihat. Nyt siis poisluetaan ne ammattitasolla urheilevat poikkeusyksilöt, jotka on usein myös nuoria ihmisiä. Kaikki meistä on nuorina ollut alipainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnalla haetaan etupäässä lihaskuntoa ja kiinteyttä. Esimerkiksi vyötärön ympärys saattaa kaventua vaikka ei kiloja putoaisikaan jos harrastaa tarpeeksi vyötärölihaksiin kohdistuvaa liikuntaa (esim. kävely, painollisen hulavanteen pyöritys, vatsalihastreenit kuntosalilla). Jos pudottaa painoa ja samalla harrastaa kaloreita polttavaa aerobicista liikuntaa kuten reipastahtisia pitkiä kävelylenkkejä niin kyllä sillä on vaikutusta siihen painon putoamiseenkin ainakin siinä mielessä, että voi syödä vähän enemmän kuin jos ei harrasta olinkaan liikuntaa tai harrastaa sitä hyvin vähän. Olen kokenut nämä asiat itse käytännössä, kun pudotin painoa n. 20 kg. Olen tavoitepainoni saavuttanut jo pari vuotta sitten ja kyllä painoni varmasti nousisi tästä jos en yhä tekisi pitkiä kävelylenkkejä ja allini ja rintani roikkuisivat pahemmin eikä vyötärö olisi yhtä kiinteä jos en kävisi pari kertaa v
Rasvan palamista ja kertymistä tapahtuu paikallisesti, mutta ei liikunnalla.
Vierailija kirjoitti: No liikunta laihduttaa, kun ruokavalio on kohdillaan. Aerobinen liikunta pelkästään lisää ruokahalua, joten sitä ei pitäisi jokapäivä tehdä hirveitä määriä, vaan pitäisi tehdä kunnon lihastreeniä, että lihakset kasvavat. Mitä isommat lihakset sitä enemmän poltat kaloreita. Ja täällä puhutaan valheellisia juttuja. Mitkään vatsaan kohdistuvat lihastreenit ei pienennä sun vatsaa.
isot lihakset on luonnottomat ja hidastaa sekä tekee elimistön kömpelöksi akrobatiaa vaativissa suoritteissa.
esimerkiksi ylibodattuja tanssijoita ei juurikaan näe missään. isot lihakset myös väsyy nopeasti.
en kyllä suosittelisi treenaamaan isoja lihaksia. todella monessa mielessä haitallisia kaikenlaisisa suorituksissa kuten vaikkapa voimannostossa.
Mulla liikunta on pudottanut painoa "epäsuorasti". Nimittäin, jaksaakseni illan liikuntaharrastuksen, mun pitää päivällä syödä maltillisesti.
Vierailija kirjoitti: No liikunta laihduttaa, kun ruokavalio on kohdillaan. Aerobinen liikunta pelkästään lisää ruokahalua, joten sitä ei pitäisi jokapäivä tehdä hirveitä määriä, vaan pitäisi tehdä kunnon lihastreeniä, että lihakset kasvavat. Mitä isommat lihakset sitä enemmän poltat kaloreita. Ja täällä puhutaan valheellisia juttuja. Mitkään vatsaan kohdistuvat lihastreenit ei pienennä sun vatsaa.
Jos tekee aerobista liikuntaa joka päivä hirveitä määriä, niin silloin saa syödäkin hirveitä määriä. Juurihan oli juttua siitä, kuinka esim. suomalaiset naishiihtäjät syövät liian vähän kulutukseen nähden.
Jos harrastaa juoksua, niin ei sillä kyllä pysty paljoa laihtumaan.
Joku tunnin juoksulenkki kolmesti viikossa yhteensä kolme tuntia raskasta tai keskiraskasta liikuntaa.
kolmen sämpylän verran tullut kulutusta tai korkeintaan kolme hampparia.
Ei hirveästi. Sitten pitää levätä että palautuu seuraavaan viikkoon tai juoksulenkkiin.
Parin tunnin juoksulenkki on puolimaratooni ja sellainen vaatii vuosien harjoittelua että sen voi tehdä terveellisesti.
Jos tuon juoksuharjoittelun lisäksi yrittää saada salipäiviä tai muuta liikuntaharrastusta sekaan, niin kiirettä pitää jos on muutakin elämää.
Oletetaan että kuusi kertaa viikossa vähintään tunnin tai puolentoista tunnin harjoittelut. Puolentunnin venyttelysessioita ei lasketa mukaan, ne on välttämättömyys. Kuusi hampurilaista korkeintaan. Ei ole paljoa.
HS:n artikkeli on oikeassa ettei liikunnalla juuri laihdu, koska usein hampurilaismäärä kasvaa kaksinkertaiseksi tai näläntunne on jatkuvaa. Halvempi tapa laihtua on makoilla kirja kädessä sängyllä ja liikkua korkeintaan markettiin, kun hakee euron hernepussin työttömyysrahoilla ja tekee sen halvan porkkanaversion. Syö sitä viikon ja lukee kirjaa laihtuen. Tai Hesaria! Sehän on Suomen suosituin ja paras lehti.
Tilaa sinäkin kotiisi tai käy lähimmällä talonyhtiösi lehtiroskiksella ja laihdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokseminen ja painonnosto pudottavat painoa erittäin tehokkaasti.
Ongelmana on välipäivät joita normaalilla ihmisellä tulee paljon. Juoksua voi harrastaa maksimissaan noin 3 kertaa viikossa.
Nuorilla on eri ja ammattiurheilutasolla menevillä. He ovat täysin marginaalissa. Harva kykenee keski-ikäisenä muutenkaan juoksemaan, koska siihen mennessä on polvet, lonkat ja nilkat kuluneet. Ne jotka haluaa mitaleita päteköön kilpailuissa, ei tässä keskustelussa.
Te olette poikkeuksia. Olkaa hiljaa saatana. Salia juoksun välipäiville korkeintaan kolmesti viikossa. Jalkoja ei oikein hyvällä tasolla voi treenata tällöin, jos juoksu tuntuu vielä kintuissa. Joten menee käsipäiviksi ja kore harjoitteluksi.
Sali kolmesti viikossa on jo työtätekevältä tosi kova suoritus kaiken muun elämän sovittamisessa, että realistisempi arvio on sali kerran vi
Tuossa tutkimuksessa oli tutkittu sitä, että vaikka ihminen päivittäin liikkuu pari-kolme kertaa enemmän kuin toinen, tämä ei luo kovin suurta eroa heidän perusaineenvaihdunnalleen ja lisäksi tuon alati kovasti liikkuvan elimistö sopeutuu tilanteeseen, muuten hän saattaisi kuihtua pois. Eivät ne lihavuuskeskusteluissa esiin vedetyt keskitysleirivangitkaan kuolleet laskennallisessa ajassa, jos olisi katsottu pelkkää energiavajetta, elimistö sinnitteli pidempään. Molemmissa äärissä keho sopeutuu ruuan niukkuuteen.
niin, mut kun Paino ja kehon koostumus on kaksi eri asiaa. Miksi keskitytään vain painoon, ei: terveyteen, rasvan vähenemiseen kehosta, lihaskuntoon, luustoon, hengityksen paranemiseen, jne jnejne. Onhan liikunnalla hurjasti hyötyvaikutuksia, ei sitä vaakaa pidäkään kokoajan katsoa. Kyllähän vaatekoko pienenee vaikkei kiloissa putoaisi paljon,
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastaa juoksua, niin ei sillä kyllä pysty paljoa laihtumaan.
Joku tunnin juoksulenkki kolmesti viikossa yhteensä kolme tuntia raskasta tai keskiraskasta liikuntaa.
kolmen sämpylän verran tullut kulutusta tai korkeintaan kolme hampparia.
Ei, ei ja vielä kerran ei. Niin kauan kuin mietitään lenkin kaloreita verrattuna hampurilaiseen, ollaan täysin hakoteillä! Kyse ei ole lainkaan tästä vaan paljon kokonaisvaltaisemmista prosesseista erittäin monimutkaisessa ihmiskehossa. Ja yhä edelleen ihmiset veivaavat tällaista että jaahas, kulutin lenkkeilemällä tällä viikolla 600 kcal, jos syön nyt syön 600 kcal hampurilaisen niin nollaan tulokseni. 🤦🏼🤦🏼🤦🏼
Kuka edes liikkuu laihtumisen takia? So last season

Valitettavasti sinä olet nyt väärässä. Minä kun olen liikunnanalan ammattilainen ja sinä et ole.
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastaa juoksua, niin ei sillä kyllä pysty paljoa laihtumaan.
Joku tunnin juoksulenkki kolmesti viikossa yhteensä kolme tuntia raskasta tai keskiraskasta liikuntaa.
kolmen sämpylän verran tullut kulutusta tai korkeintaan kolme hampparia.
Ei hirveästi. Sitten pitää levätä että palautuu seuraavaan viikkoon tai juoksulenkkiin.
Parin tunnin juoksulenkki on puolimaratooni ja sellainen vaatii vuosien harjoittelua että sen voi tehdä terveellisesti.
Jos tuon juoksuharjoittelun lisäksi yrittää saada salipäiviä tai muuta liikuntaharrastusta sekaan, niin kiirettä pitää jos on muutakin elämää.
Oletetaan että kuusi kertaa viikossa vähintään tunnin tai puolentoista tunnin harjoittelut. Puolentunnin venyttelysessioita ei lasketa mukaan, ne on välttämättömyys. Kuusi hampurilaista korkeintaan. Ei ole paljoa.
HS:n artikkeli on oikeassa ettei liikunnalla juuri laihdu, koska usei
Juoksusta harrastuksena:
Kun aloittaa juoksua, juostaan useimmiten kolme lenkkiä viikossa: yksi vauhtilenkki, yksi pidempi lenkki ja yksi helppo lenkki. Eri ihmisillä nämä ovat toki eri mittaisia ja vauhtisia. No, ennen tätä vaihetta on kyllä usein se vaihe, jossa "vain" hölkätään hitaasti esim. 20-30 minuuttia päivässä muutaman kerran viikossa.
No mutta tuo puolimaraton.. se ei kyllä todellakaan vaadi useimmiten mitään vuosien valmistautumista. Muutama kuukausi juoksua voi hyvin riittää pohjalle, jos on terve ja ns. normaalikuntoinen ihminen ollut ja käynyt esim. kävelyillä aikaisemmin.
Osa juoksijoista korvaa osan juoksutreeneistä muulla kardiolla, kuten itsekin teen. Vaihtoehtoja on paljon! Sitten kardion lisäksi tarvitaan lihaskuntoa, joka voi olla myös kehonpainotreeniä. Lisäksi kehonhuoltoa.
Ruokavalioksi lihaa ja eläinrasvaa niin alkaa paino tippua. Liha ja eläinrasva ovat nykyihmisen luontaista ravintoa ja liharuoalla pysyy painokin hallinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mielekästä katsoa vain niitä kiloja, vaan mieluummin mittanauhaa. Minulle on tullut treenaamisen myötä noin 5 kiloa painoa lisää, mutta ne ovat lihasta ja näytän paljon paremmalta kuin 5 kiloa kevyempänä. Alkupaino oli 52 kiloa, nyt 57.
Tuskinpa. 5kg puhdasta lihasmassaa on keskiverto miehen koko elämän työ salilla. Huijaat itseäsi.

Nyt kyllä huijaat itseäsi. Se on täysin kiinni kehotyypistä, ohan kuin naisten laihtuminenkin. Naisen pysyminen hoikkana vastaa miehen lihasmassaa yläkvartiilissa, niillä joiden on vaikea pysyä hoikkana tai saada lihasta.
Ensimmäinen väitteesi ei pidä paikkaansa. Paikallista rasvanpolttoa ei tapahdu.
Noin muuten olet oikeassa, on se ihan selvä että liikunta kuluttaa sen mitä kuluttaa, ja kun paino laskee, niin kehon ylläpito kuluttaa vähemmän. Painon laskeminen hidastuu. Satakiloinen laihtuu liikunnalla samalla ruokavaliolla siihen pisteeseen, että keho pärjää kyseisellä energiamäärällä. Jos lopettaa liikunnan vaikka 60-kiloisena niin kulutus tietysti laskee, ja matemaattinen tosiasia on, että paino alkaa nousta mikäli energian sisääntulo pysyy sama. Jos taas haluaa laihtua vielä lisää, niin pitää lisätä liikuntaa tai vähentää energiansaantia.