Lue keskustelun säännöt.
Kerroin teinille, että aiomme erota isänsä kanssa. En tajunnut että olikin hirveä paikka
12.10.2023 |
Olen aiemminkin kerran vihjannut asiasta, joten ihan puskista tämän ei pitänyt tulla... Silloin suhtautui lähinnä olankohautuksella, ja luulinkin että asia olisi hänelle siis suht ok, mutta nyt oli silminnähden järkyttynyt ja epätoivoinen, näin ettei itkukaan ollut kaukana.
Ei ymmärrä miksi meidän pitäisi erota, emmehän me riitele. Yritin selittää, että niin, emme riitelekään mutta rakkaus on loppu minun puoleltani enkä ole onnellinen, mutta tätä teinin oli vaikea käsittää. Ymmärrän sinänsä teiniä, olenhan hänen silmissään jo vanha ihminen jonka ei enää pitäisi mitään rakkauksia toivoa.
Teini myös kertoi että hän haluaa isänsä ja äitinsä olevan saman katon alla, painotti käsistäni kiinni pitäen, että perhe on hänelle tärkeä ja että perheen kuuluu pitää yhtä. Hyvä ettei itkenyt näitä sanoessaan. Pyysi vielä, että eikö me voitais olla vielä 5 vuotta yhdessä, kunnes hän muuttaa armeijan jälkeen omilleen.
Sanoin tietysti, että me tullaan aina olemaan perhe, ja että rakastamme häntä, mutta tämä ei tuntunut auttavan yhtään.
Tämä olikin itselleni hirveän vaikea pala joka tuli puskista. Rakastan poikaani eniten koko maailmassa, ja mietin nyt kestänkö elää vielä 5 vuotta miehen kanssa jota en rakasta, vai kestänkö nähdä poikani maailman hajoavan pirstaleiksi ja hänen syyttävän siitä minua/ vihaavan minua perheen hajottamisesta?
Kommentit (285)
Vierailija wrote:
Aina nousee vieno hymy kasvoille kun kuulee jonkun tuolla tavalla eroavan saavan maistaa omaa lääkettään seuraavassa parisuhteessaan. Syy on näissä tapauksissa aina eroajassa itsessään.
Niin, että totta kai parempi olisi väkisin yrittää olla parisuhteessa missä ei toista rakasta ja näin aiheuttaa itselle henkiset vauriot? Kyllähän tuo vaikuttaa myös siihen puolisoon ja lapseen. Sairasta suorastaan kun pitäisi teidän mielestä olla parisuhteessa ihmisen kanssa jota ei rakasta eikä halua tämän kanssa enää olla. Miksi pitäisi oma ainoa elämä tuhota ja pilata väärän ihmisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tiedostaa, että tuo on shokkireaktio, jolloin asiaa ei ole pureskellut vielä yhtään.
Ja kannattaa erota, jos on mielummin vaikka yksin loppuelämänsä kuin siinä liitossa. Paremman perään ei. Se sitten tapahtuu tai on tapahtumatta.
Rakkaus osoitetaan teoin, ei sanoin. Ihan sama, jos väittää rakastavansa, mutta se ei ilmene käytännössä mitenkään. Rakastaako vai sanooko vain rakastavansa ollakseen keikuttamatta venettä.
Keskenkasvuiset ihmiset siirtävät omat traumansa lapsiinsa. Niin tässäkin apn tilanteessa. Kelvottomia ihmisiä jotka eivät saisi perustaa perheitä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jos lapsi suhtautuu eroon olankohautuksella on siinä jotain pahasti pielessä. Ei tarvitse kuvitella että tuollaisen lapsen omalla avioliitolla olisi pienintäkään merkitystä. Tunteeton k...ipää.
Höpö höpö. Se voi olla myös suojautumiskeino. Varsinkin nuorilla aika yleinen. Suru ja prosessointi voi tulla vasta myöhemmin. Olen kuullut, että useimmilla varsinainen purkautuminen alkaa vasta noin vuosi eron jälkeen. Moni sanonut, että silloin on ollut rankinta lasten kanssa.
Moni vanhempi sitä paitsi yhdistää sen vain teini-iän oireiluun, vaikka nuori voi pohjimmiltaan oireilla ihan sitä eroa ja muuttunutta arkea. Tai yleensä molempia, teiniyttä ja eroa.
Kaikki ei oireile ulospäin eikä kaikilla ole tilaa surra.
Ei niin. Vanhemman tulee olla johdonmukainen ja vakaa. Jos vanhemp
Minä olen pannut merkille, että eronneiden uusissa suhteissa "kytätään" sitä kumppania paljon enemmän kuin verrokit pitkissä vakaissa suhteissaan. Siis aikuinen mies on isovanhemmillaan kylässä ja kolmas vaimo soittelee, että etkö jo tule kotiin? Jne.
Luottamus siihen kumppaniin ei vaikuta olevan sarjaeroajilla koskaan sillä tasolla, millä vakaissa suhteissa on.
Ymmärrettävää: jos ei ole itse luotettava, ei tietenkään luota muihinkaan.
Hyvä ja osuva havainto sarjaeroajien parisuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että (covert) narsistien kanssa se on juuri tuollaista. Ei seksiä, ei oikein mitään, silti vakuuttaa rakastavansa ja on kiinni kuin täi tervassa. Ne oikein rakastavat sitä, että saavat jonkun elämän kurjistettua ja pidettyä tämän "vankinaan", poissa elämästä hyvää ja tyydyttävää elämää.
Ap, oletko tutustunut aiheeseen, jotta pystyt poissulkemaan? Siinä syntyy kyllä valtava kaipuu yhteydelle ja kosketukselle.
Ilman isoja ristiriitoja ja ongelmia on vaikea nähdä kuinka rakkaus ei kuihtuessaan korvautuisi kaveruudelle tai ystävyydellä. Siitä miten "kauheaa" (hajottaa itsensä?) on jakaa arki kaverin tai ystävän kanssa voi olla montaa mieltä. AP:n miestä tilanne ei tunnu suuremmin häiritsevän, joten tuskin he aivan vihamiehiä toisilleen ovat vaan jotain "pitkäaikainen kollega" tyyppistä veikkaan enemmin. Onko se sitten oiva peruste eroon perheessä jossa kasvaa lapsi/lapsia. Toki vahemmalta jää siinä saamatta se rakkausavioliitto josta hän haaveilee, ja johon hän on aikanaan kovin odotuksin lähtenyt. Toisaalta hän saisi ilman tunnekuohuja keskittyä lapsen kasvatukseen, työhönsä ja harrastuksiinsa. Toiset voi tyytyä ja toiset ei. Jotkut eivät ikinä edes odottaneet tunteentäyteistä eroottista keski-ikää vaan elävät aivan sovussa kuihtuneen rakkauselämänsä kanssa. Ajatellen että kaikki on oikeasti hyvin. Lapsilta ei voi kysyä parisuhdeneuvoja, asiat keskustellaan halki puolison kanssa ja lasten on päätöksiin sopeutuminen. Aluksi on varmasti hankalaa, ja lapsella on oikeus ilmaista negatiiviset tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tietysti elätte vielä 5 vuotta yhdessä. Rakkaus on tahdon asia.
Ei ole. Tahdon asia voi kyllä olla se, että maipuloiva henkilö uskottelee toiselle, että hän rakastaa tahtonsa avulla enemmän, ja syyllistää samalla toista, joka ei enää halua rakastaa. Rakastamisen pitää olla vapaaehtoista, ei pakotettua, jotta voi teeskennellä olevansa parempi ihminen, joka "tahtoo enemmän". Todennäköisesti hän ei kuitenkaan oikeasti tahdo.
Avioliittolupauksessa luvataan _tahtoa_ rakastaa. Rakkaus ilmenee tekojen kautta. Tahtoa tarvitaan silloin, kun ei _tunnu_ siltä, että rakastaa. Silloin tehdään rakkauden tekoja tahdon voimalla ja niiden rakkauden tekojen kautta se tunnekin tulee.
Pariterapiaahan nämä tarvitsevat. Tilaisuutta kummallekin päästä kertomaan, mitä he tarvitsevat toisiltaan. Puhumaan täytyy kummankin opetella, mutta myös kuuntelemaan.
Ei se pariterapia mene hukkaan, vaikka lopputulos sitten olisikin eropäätös. Se voi auttaa paria löytämään toisensa, mutta jos se ei onnistu, se voi auttaa eroamaan hyvässä yhteisymmärryksessä ilman katkeruutta, kiitollisina kaikista hyvistä yhteisistä vuosista.
Älä sitten loukkaannu, jos mies löytää uuden naisen ja sinä et löydäkään ketään vaikka haluaisit.
Anoppini on tästä oikein malliesimerkki, aikoinaan halusi eron ja katkeroitui kun ex-mies löysikin uuden vaimon jonka kanssa rakensi omakotitalon jne. Anoppi on nyt ollut sinkkuna 20 vuotta, eikä siis omasta tahdostaan.
Ja korostan nyt että on ihan ok elää sinkkuna, mutta kannattaa tarkasti miettiä ennen kuin eroaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Kannattaa muistaa, että (covert) narsistien kanssa se on juuri tuollaista. Ei seksiä, ei oikein mitään, silti vakuuttaa rakastavansa ja on kiinni kuin täi tervassa. Ne oikein rakastavat sitä, että saavat jonkun elämän kurjistettua ja pidettyä tämän "vankinaan", poissa elämästä hyvää ja tyydyttävää elämää.
Ap, oletko tutustunut aiheeseen, jotta pystyt poissulkemaan? Siinä syntyy kyllä valtava kaipuu yhteydelle ja kosketukselle.
Se on toisinpäin. Apn tapaiset ja apn kuvaus itsestään sopii covert narsistiin.Tai epävakaaseen persoonaan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jos lapsi suhtautuu eroon olankohautuksella on siinä jotain pahasti pielessä. Ei tarvitse kuvitella että tuollaisen lapsen omalla avioliitolla olisi pienintäkään merkitystä. Tunteeton k...ipää.
Höpö höpö. Se voi olla myös suojautumiskeino. Varsinkin nuorilla aika yleinen. Suru ja prosessointi voi tulla vasta myöhemmin. Olen kuullut, että useimmilla varsinainen purkautuminen alkaa vasta noin vuosi eron jälkeen. Moni sanonut, että silloin on ollut rankinta lasten kanssa.
Moni vanhempi sitä paitsi yhdistää sen vain teini-iän oireiluun, vaikka nuori voi pohjimmiltaan oireilla ihan sitä eroa ja muuttunutta arkea. Tai yleensä molempia, teiniyttä ja eroa.
Kaikki ei oireile ulospäin eikä kaikilla ole tilaa surra.
Ei niin. Vanhemman tulee olla johdonmukainen ja vakaa. Jos vanhemp
Miten ihmeessä ap:n avioliitosta tuli täydellinen ja hänestä sarjaeroaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Hirveässä suhteessa eläneenä on vaikea käsittää, että tuon takia erotaan...
Mutta kun olen voimaantunut nainen
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kannattaa muistaa, että (covert) narsistien kanssa se on juuri tuollaista. Ei seksiä, ei oikein mitään, silti vakuuttaa rakastavansa ja on kiinni kuin täi tervassa. Ne oikein rakastavat sitä, että saavat jonkun elämän kurjistettua ja pidettyä tämän "vankinaan", poissa elämästä hyvää ja tyydyttävää elämää.
Ap, oletko tutustunut aiheeseen, jotta pystyt poissulkemaan? Siinä syntyy kyllä valtava kaipuu yhteydelle ja kosketukselle.
Se on toisinpäin. Apn tapaiset ja apn kuvaus itsestään sopii covert narsistiin.Tai epävakaaseen persoonaan.
Ei kuulosta yhtään epävakaalta. Ja narsisti olisi jo hakenut seksinsä muualta, kun kerran tekee mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseasi kiinnostaa vain oma onnensa ja ei sinun ollenkaan.
Vierailija wrote:
Sun lapsen pitäisi vähän jo aikuistua, ja sun myös. Et kai tosissasi edes harkitse jättäväsi omaa elämääsi vain koska nuoresta tuntuu pahalta? Tietenkin tunnereaktio on ymmärrettävä. Nuoren pitäisi kuitenkin ymmärtää, jos on siis normaalisti kehittynyt, että teillä on myös hänestä erilliset elämät. Ei hän joudu kokemaan turvattomuutta tai rakkauden menetystä vaikka te vanhemmat eroaisitte.
Tähän jo joku fiksusti vastasi mutta jankutan minäkin osani. Onnistut kirjoittamaan ikään kuin vanhemmat olisivat ne, jotka kokevat turvattomuuden ja rakkauden menetyksen ja teini senkuin porskuttaa. Todellisuudessa jopa pariskunnan sukulaiset, ystävät ja tuttavatkin joutuvat nieleskelemään kuullessaan erosta, koska se luo turvattomuutta heissä kaikissa. Puhumattakaan lapsista, jotka saattavat kyllä olla kyynisiä, mutta eivät onnekseen edes ymmärrä, mitä kaikkea harmia vanhempien keskenkasvuisuus tulee aiheuttamaan myös paljon myöhemmin, ellei sitten joku heitä huomattavasti fiksumpi uuspuoliso erehdy kannattelemaan heitä ja luomaan uutta vakautta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei pitkässä parisuhteessa aina ole romantiikkaa vaan tasasen tylsää arkea.
Ei ole ollut romantiikkaa enää pariin vuoteen ollenkaan. Tunteita ei tahtomallakaan saa taiottua takaisin, tahtoakaan kun ei enää ole tippaakaan jäljellä, minun puoleltani.
Ap
Et sä sitä romantiikkaa välttämättä löydä muualtakaan. Menee perhe ihan turhaan rikki.
Siis mitä? 50 hull ua yläpeukuttanut!! :D apn pitäisi olla jonkun tylsän ukon kanssa väkisin yhdessä, vain koska on teinin ÄITI. NAINEN. Eihän nainen saa haluta mieheltänsä rakkautta ja romantiikkaa. :D
Ai hyvänen aika miten psykoa porukkaa täällä lurkkaa!
Ei suhteeseen pidä jäädä jos ei ole rakkautta. Toisten ihmis
Yläpeukutin faktaa. Ei ole takeita romantiikasta, ainakaan aidosta. Sinä sen sijaan aloit romantisoida ja kauhuromantisoida.
Vierailija wrote:
Kuinka moni lapsi oikeasti haluaa sitä että vanhemmat ovat onnettomia huonossa parisuhteessa?
Se ei ole lasten asia miettiä tuollaisia. Lapsen elämässä tapahtuu muutoksia ihan tarpeeksi jo pelkästään biologian puolesta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mikä siinä suhteessa sitten mättää, jos ette edes riitele, vaan kaikki sujuu sopuisasti? Rakastunut toiseen? Vai kaipaat omaa aikaa ja omaa rauhaa?
Ei ole seksiä, ei tunneyhteyttä, ei keskusteluyhteyttä, en rakasta enkä juuri kunnioita miestäni. Olen kuitenkin rauhallinen ja "järkevä" ihminen joten riitoja ei ole, kun en järjestä kohtauksia asioista. Miehen mielestä kaikki on hyvin ja hän rakastaa minua.
Ap
Suosittelen että käyt jossain terapeutilla tms juttelemassa. Vaikka ihan yksikseen. Kuulostaa siltä, että sua voi vaivata ihan jokin muu kuin itse parisuhde. Voi olla että perheesi (miehesi, lapsesi) näkee sen.
Pohdi tätä ihan oikeasti. En väitä, etteikö tunteet ois voineet loppua - niin kävi minullekin oltuani kihloissa aikoinaan.. mutta jälkikäteen tajusin, että tunteiden loppuminen johtui osittain siitä, että kannattelin isoja asioita (lapsuuttani, miehen ongelmia, yritin parisuhteessa "yksin" sen sijaan että ois menty vaikka pariterapiaan) enkä tavallaan tiennyt kuka olen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ap ei halua enää leikkiä kotia. Hän haluaa olla sinkku ja lähteä pois hyvästä perheestä, jota on itse halukkaasti ollut luomassa. Hän haluaa tässä itsekkäässä halussaan tuhota herkässä iässä olevan lapsensa kodin. Hän ei halua edes yrittää parantaa tilannetta. Hän ei viitsi ymmärtää, että on vahingoittamassa ihmisiä eikä mitään tunteettomia nukkeja.
Toisaalta, isän ja lapsen on ehkä parempikin jäädä kahden kuin olla tuollaisen myrkyn lähellä.
Sun kaltaiset ihmiset eivät näe mitä myrkkyä he itse ovat.
Ei. Vaan tuo kommentoija teki todella hyviä ja osuvia havaintoja narsistista.
Voi luoja teitä keittiöpsykologeja. :D Se, että ihminen eroaa suhteesta jossa ei enää rakasta kumppaniaan, ei tee hänestä narsistia. Nyt herätys todellisuuteen. Lisäksi voisitte tajuta, että kaikki parisuhteet nyt eivät vain kestä kuolemaan asti. Suorastaan huvittavaa kun aikuiset ihmiset eivät näe kuin oman tapansa elää ja olla.
Ei tee narsistia, mutta kyllä meissä kaikissa sen verran narsismia piilee, että piittaamattomuuden rehottaessa voimme kohdella toisia pelkkänä välineenä. Sinullekin muut ihmiset ovat väline oman ajatustapasi saarnaamiseen, etkä ymmärrä olevasi itse ihan yhtä huvittava. Sinusta kun ainoa toimiva elämäntapa on sinun ohjeistuksesi mukainen. Samaan aikaan aika moni intialainen elää onnellisessa liitossa, jossa kumpikin ymmärtää, että siitä ainoasta suhteesta tehdään paras mahdollinen versio mihin itsellä rahkeita on.
Olet ap kovin lapsellinen. Jos et pysty olemaan onnellinen nyt, et ole sitä eron jälkeenkään. Katsos kun muut ihmiset eivät tee sinua onnelliseksi, itsestä se onni on löydettävä.
Toisekseen, miten niin et keksi miehesi kanssa puhuttavaa, jos menette jonnekin? Jostainhan te olette ennenkin keskustelleet, vai mitä? Useimmat meistä kykenevät keskustelemaan jopa ventovieraiden kanssa jossain koirapuistossa tai työympyröissä, joten on naurettavaa väittää, että et keksi puhumista miehesi kanssa. Sinulla on ilmeisesti lapsellinen ajatus, että kaiken mitä parisuhteessa puhutaan, pitäisi olla jotain erityistä parisuhdepuhetta. Mutta ei se niin mene. Keskusteluyhteys syntyy ja pysyy yllä sillä, että kerrotaan vaikka kirjasta minkä on lukenut ja mitä siitä ajatteli ja sitten se kumppani lukee saman ja kertoo mitä ajatteli. Tms.
Laivat, kylpylät, hotellilomat sun muut ovat ihan äärettömän tylsiä juttuja ja jos ne eivät ole "teidän juttunne", tietenkään eivät "toimi". Pitää tehdä jotain, mikä on oikeasti kivaa molempien mielestä. Sitä taas ei kukaan ulkopuolinen voi tietää, mikä teistä on kivaa. Retkeily? Laskuvarjohyppy? Sienestys? Pitsinnypläys?
Mitä seksiin tulee, oletteko edes yrittäneet saada sitä takaisin? Kumman aloitteesta se loppui, ja miksi? Ja siinäkin on vaihtoehtona se, että sinä haet seksin muualta jos mies ei tahdo. Ei ole mikään pakko pilata lapsensa elämää siksi, että kutka hameen alla.