Lue keskustelun säännöt.
Kerroin teinille, että aiomme erota isänsä kanssa. En tajunnut että olikin hirveä paikka
12.10.2023 |
Olen aiemminkin kerran vihjannut asiasta, joten ihan puskista tämän ei pitänyt tulla... Silloin suhtautui lähinnä olankohautuksella, ja luulinkin että asia olisi hänelle siis suht ok, mutta nyt oli silminnähden järkyttynyt ja epätoivoinen, näin ettei itkukaan ollut kaukana.
Ei ymmärrä miksi meidän pitäisi erota, emmehän me riitele. Yritin selittää, että niin, emme riitelekään mutta rakkaus on loppu minun puoleltani enkä ole onnellinen, mutta tätä teinin oli vaikea käsittää. Ymmärrän sinänsä teiniä, olenhan hänen silmissään jo vanha ihminen jonka ei enää pitäisi mitään rakkauksia toivoa.
Teini myös kertoi että hän haluaa isänsä ja äitinsä olevan saman katon alla, painotti käsistäni kiinni pitäen, että perhe on hänelle tärkeä ja että perheen kuuluu pitää yhtä. Hyvä ettei itkenyt näitä sanoessaan. Pyysi vielä, että eikö me voitais olla vielä 5 vuotta yhdessä, kunnes hän muuttaa armeijan jälkeen omilleen.
Sanoin tietysti, että me tullaan aina olemaan perhe, ja että rakastamme häntä, mutta tämä ei tuntunut auttavan yhtään.
Tämä olikin itselleni hirveän vaikea pala joka tuli puskista. Rakastan poikaani eniten koko maailmassa, ja mietin nyt kestänkö elää vielä 5 vuotta miehen kanssa jota en rakasta, vai kestänkö nähdä poikani maailman hajoavan pirstaleiksi ja hänen syyttävän siitä minua/ vihaavan minua perheen hajottamisesta?
Kommentit (285)
Vierailija wrote:
Käsi ylös kuka pitää epärehellisyyttä, valheellisuutta, pettämistä ja salasuhteiden ylläpitoa useissa avioliitoissa arvostettavana?
Jos joku tekee toistuvasti noita on alinta pohjasakkaa jota ihmiset syystä halveksivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi saa parisuhteen mallin seuratessaan vanhempiensa suhdetta. Väljähtynyt kulissi ei ole hyvä malli. Toisaalta ero ja sen jälkeen ehkä vaihtuvat kumppanit on toisella tavalla huono.
Trollihan tämä on, vain av-mamma on niin itsekäs että vie mieluummin omalta lapseltaan kodin ja perheen kuin sinnittelee pari vuotta
Vierailija wrote:
Trollihan tämä on, vain av-mamma on niin itsekäs että vie mieluummin omalta lapseltaan kodin ja perheen kuin sinnittelee pari vuotta
Jep. Trolli joka hakee huomiota. Varmaan sairaalloinen huomiontarve on seurannut häntä läpi elämän. Terapiakaan ei auta vaan kaivaa hänestä sadistisen puolen esiin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eipä ihme, että nuoret ovat aivan sekaisin ja myöhemmin tarvitsevat terapeutin apua selvitäkseen elämästä, kun vanhemmat ovat tällaisia kuten tämäkin äiti.
Älkää tehkö lapsia, ne vain estävät teitä olemasta onnellisia! Tämä ketju on todella hyvä esimerkki siitä.
Toiset taas tarvitsevat terapiaa kasvettuaan emotionaalisesti epärehellisessä perheessä, jota vanhemmat ovat jääneet "lasten edun" nimissä epätoivoisesti tekohengittämään. Näistä vanhempien "hyvää tarkoittavista" päätöksistä on lasten mukava kantaa huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä.
Aika monen tuskia auttaisi sen tajuaminen, että vanhempien päinvastainen ratkaisu ihan mahdollisesti olisi tuottanut erilaisen mutta yhtä todellisen syyn mennä terapiaan. Huono omatunto ja syyllisyys ovat lopulta aika luksussyitä, vaikka niilläkin voi olla omat ikävät seurauksensa lasten tulevissa parisuhteissa. Mutta sehän meistä tekee viime kädessä yksilöitä, että kutakuinkin jokaisella on jokin oja väisteltävänään, ja allikkoon mennään. Onnellisissa tapauksissa sieltäkin vielä noustaan ja löydetään keskitie, mutta monella elämä alkaa siinä vaiheessa olla jo loppupuolella. Toivottavasti sinä löydät tasapainon aiemmin etkä ehdi vaurioittaa omia lapsiasi liikaa.
Meillä on aika kovat paineet korjailla elämästä täydellistä ikään kuin olisi rajaton budjetti tehdä elämänsisältöremonttia. On usein lopulta aika fiksua todeta, ettei sitä ole. Tiedän ihmisiä, jotka ovat jossain määrin katkeroituneet pitkässä liitossa ja surevat sitä miten asiat ovat menneet ja mitä on jääty paitsi, mutta vielä paljon enemmän tiedän ihmisiä, joille ero oli lopun alkua tavalla tai toisella. Joskus aika traagisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erokierre elämässä harvoin johtaa hyvään ja tasapanoiseen elämään. Se kertoo pakenemisesta. Loppu viimein itseltään.
Vierailija wrote:
Erokierre elämässä harvoin johtaa hyvään ja tasapanoiseen elämään. Se kertoo pakenemisesta. Loppu viimein itseltään.
Eroaminen huonosta parisuhteesta johtaa väistämättä erokierteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Erokierre elämässä harvoin johtaa hyvään ja tasapanoiseen elämään. Se kertoo pakenemisesta. Loppu viimein itseltään.
Eroaminen huonosta parisuhteesta johtaa väistämättä erokierteeseen?
Riippuu tilanteesta. Mutta näitäkin surullisia tapauksia on. Eniten kärsivät sellaisen lapset.
Vierailija wrote:
Lapsi saa parisuhteen mallin seuratessaan vanhempiensa suhdetta. Väljähtynyt kulissi ei ole hyvä malli. Toisaalta ero ja sen jälkeen ehkä vaihtuvat kumppanit on toisella tavalla huono.
Miksi eroaminen olisi aina huono malli lapsille?
Onko vaihtuvat kumppanit syy vai seuraus siitä että ihminen ei ole tasapainoinen elämässään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Itse en ymmärrä miten pakkomielteisesti pidetään kulisseja, eikä olla valmiita kohtaamaan todellisuutta? Jos todellisuus on se, ettei parisuhdetta enää ole, niin miksi sitä on pakko ylläpitää kulissina? En usko, että kukaan perheenjäsen siitä nauttii tai edes elää siinä perheessä rennosti. Kyllä parisuhteen puute on läsnä. Ja tosiaan kuinka monta vuotta pitää asiaa käydä läpi, ennen kuin saa erota? Aloittaja puhui kahdesta vuodesta muistaakseni. Onko se sot hyvä, että ero tulee kun löytyy uusi puoliso? Mielestä inero pitää hoitaa ensin ja uusi rakkaus tulee sit sen jälkeen, jos on tullakseen.
Ero on raskas kaikille, mutta ihmiset tuntuvat pelkäävän elämän tragedioita.
Mutta kun se itse asiassa on normaalia, että parisuhteessa on vaihe, jossa vanhat haaveet kuolevat ennen kuin ne voivat korvautua realismilla. Puoliso ei pystykään vastaamaan jokaiseen riippuvuustarpeeseeni, ja vasta kun tämä asia on mökötetty läpi, aukenee tilaa nähdä hänet ihmisenä, jossa aika todennäköisesti edelleen on rakastettavaa, vaikkei hän enää olekaan täydellinen.
Ja kun toinen käy tätä samaa pettymystä läpi samaan aikaan, kaikenlainen tylyys ja hylkääminen muodostuvat kierteeksi, jota ei mitenkään helpota epämääräinen vihjaileminen ja riitelemättömyys. Silloin kummallekaan ei paljastu, miten haavoittuneina ja vereslihalla siinä toinenkin on, ja että se ei kerro niinkään toisen itsekeskeisyydestä kuin siitä, että tämä toinenkin on tunteillaan mukana. Onnellisessa tapauksessa ymmärretään, että me kaksi haavoittunutta olemme ainakin samaa mieltä tästä, miten paljon sattuu. Joten voimme eläytyä toisenkin kipuun ja alkaa nilkuttaa yhdessä samaan suuntaan.
Onko ap miettinyt että syy hänen onnettomuuden tunteelleen onkin hänessä itsessään? Näin se vaan useimmiten on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiheään toistuva eroaminen luo turvattomuutta lapsille.
Vierailija wrote:
Mun on pakko ottaa kantaa tuohon "kulissiliittoon", johon eksäkin viittasi ottaessaan eroa. Minulle tai lapsille se ei ollut kulissi. Itselleni isoin kulissi koskaan on ollut eron jälkeinen yhteisvanhemmuus. Se, jos mikä, on laittanut kaikki näyttelijänlahjat koetukselle. Yhteistoimintaahan on jatkettava ja asioitava hoidettava yhdessä ja lapsia on suojattava monelta. Paljon enemmän tähän on liittynyt kulissi ylläpitoa kuin koskaan yhdessä ollessa.
Voiko liitto olla edes kulissi, jos se on vain sitä toiselle osapuolelle? Ehkä voi, ehkä ei.
Minä kuulin myös kaikki samat latteudet siitä, että ero vapauttaa meidät olemaan tahoillamme onnellisia, että lapset sopeutuvat kyllä. Mikään näistä ei ole suoranaisesti pitänyt paikkaansa. Kyllä eroamisesta annetaan turhan ruusuinen kuva. Muutahan ei julkisesti voi sanoa, ettei leimaudu katkeraksi tai hankalaksi. Se on juuri sitä eron jälkeistä kulissin ylläpitoa.
Tässä on paljon viisautta. Ja näinhän se on, että eroamisesta on pakkokin antaa ruusuinen kuva, kun muitakaan keinoja ei moni keksi. Pariterapiakaan ei paljon auta, ellei siinä tongita ihmisten kipupisteitä esiin, vaan otetaan tilanne annettuna ja ihmisten näkemykset myös. Silloin se on pelkkää sovittelua, ei terapiaa. Silti ihmettelen ihmisten valmiutta lähteä edes yrittämättä sitäkään. Oma liittoni muinoin kyllä karahti niin nopeasti ulkoisten vaikeuksien kasaannuttua, ettei siinä ollut aikaa, voimia tai rahaakaan lähteä jonottamaan minnekään. Tein äkkiratkaisuni ennen kuin hajoan täysin, ja vaikka edelleen ihmettelen oliko minulla parempiakaan vaihtoehtoja, niin onhan tästä maksettu ihan järkyttävää hintaa kohta kymmenen vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Meillä tuli ero 33 vuoden jälkeen kun minulle selvisi että mieheni on rakastunut toiseen. Myös muitakin naisia ollut. Puoli vuotta ennen eroa alkoi käyttäytymään suorastaan huonosti minua kohtaan. En ymmärrä miksi hän ei ilmaissut halua erota, olisi näyttänyt selkärankaa. Nuorin lapsemme on 25 vuotta, hänelle eromme oli järkytys. En ole kertonut eromme todellista syytä, enkä usko että pettäjäkään sitä tulee tekemään. Meillä just toi veli/sisko suhde selitys.
Ne rakkausviestit mitä mieheni kykenee selvästi kirjottamaan vieraalle naiselle, sellaisista minäkin haluan päästä nauttimaan, mutta tietysti jonkun toisen kirjottamana.
Jossain vaiheessa olisi kyllä syytä kertoa totuuskin. Ei ihmisen pidä loputtomiin ihannoida vanhempiaan. Mutta teinin kodin hajottaminen ei ole vielä se vaihe, ellei suurempia ongelmia rinnakkainelossa ole. Etenkään ennen kuin on itsekin tehnyt niille jotain muutakin kuin hymyillyt mykkänä, vihjaillut sitä sun tätä ja jättänyt riitelemättä.
Vierailija wrote:
Kuinka moni lapsi oikeasti haluaa sitä että vanhemmat ovat onnettomia huonossa parisuhteessa?
Kiero kysymys. Ei lapset halua tuota, vaan että vanhempi tekee kaikkensa ollakseen edes jotenkuten onnellinen hänen verisukulaisensa kanssa ja ettei parisuhde olisi niin huono. Sietämättömän suhteen päättäminen on eri asia, silloin sitä eivät lapsetkaan siedä. Mutta silloin puhutaan perhehelvetistä, ei siitä, ettei ole ollut romantiikkaa kahteen vuoteen.
Kaikkein vähiten lapset taitavat haluta sitä, että lähtijällä on romantiikkaa yllin kyllin seuraavat pari vuotta, ja heidän elämänsä menee siitä sekaisin. Kunnes uuden suhteen kuherrusvaihe on loppu, jolloin lasten elämä menee vielä enemmän sekaisin.
Otat ison riskin jos nyt eroat. Teini-ikä on kaikista herkin ikävaihe ja sillä miten siitä selviää on todella suuri merkitys koko loppuelämän kannalta. Jos teininä elämä lähtee väärään suuntaan niin ei sitä kovin helposti korjata. Jos lapsesi reagoi jo pelkkään puheeseen voimakkaasti niin en halua edes ajatella mitä ero hänelle tekisi. Toiset lapset ovat herkempiä kuin toiset. Eroperheissä ei välttämättä edes huomata ongelmia ajoissa kun teini viettää aikaa kahdessa perheessä ja pahimmillaan ei olekaan siellä missä sanoo olevansa. Omat lapseni ovat teini-iässä ja olen heidän kaveripiirissään huomannut että eroperheen lapset saavat paljon vapaammin kulkea miten lystäävät kun kenelläkään ei ole heistä kokonaisvastuuta.
Sinun kannattaa miettiä.myös tarkkaan mitä ero konkreettisesti merkitsee. Siinä menee kaikki jakoon. Asunto, omaisuus, ystävät, tuttavat ja lapsi. Oletko valmis siihen helvettiin jos lapsesi alkaa voida huonosti. Onko se onni ja autuus että pääset asumaan itseksesi ja rakentamaan elämääsi tyhjästä uudelleen. Pahimmassa tapauksessa lapsi menee isänsä puolelle ja jäät yksin. Mieti voisitko tuossa suhteessa eron sijaan alkaa rakentamaan itsellesi sellaista elämää jonka haluat ja erota vasta sitten kun lapsi on muuttanut pois kotoa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kuinka moni lapsi oikeasti haluaa sitä että vanhemmat ovat onnettomia huonossa parisuhteessa?
Kiero kysymys. Ei lapset halua tuota, vaan että vanhempi tekee kaikkensa ollakseen edes jotenkuten onnellinen hänen verisukulaisensa kanssa ja ettei parisuhde olisi niin huono. Sietämättömän suhteen päättäminen on eri asia, silloin sitä eivät lapsetkaan siedä. Mutta silloin puhutaan perhehelvetistä, ei siitä, ettei ole ollut romantiikkaa kahteen vuoteen.
Kaikkein vähiten lapset taitavat haluta sitä, että lähtijällä on romantiikkaa yllin kyllin seuraavat pari vuotta, ja heidän elämänsä menee siitä sekaisin. Kunnes uuden suhteen kuherrusvaihe on loppu, jolloin lasten elämä menee vielä enemmän sekaisin.
Tämä!! Onhan näistä esimerkkejä somea ja julkisuutta myöten. Lähdetään huuman perässä ja sitten se uusi suhde kaatuu parissa kolmessa vuodessa. Antaa lapselle todella turvattoman mallin ihmisten välisistä suhteista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kuinka moni lapsi oikeasti haluaa sitä että vanhemmat ovat onnettomia huonossa parisuhteessa?
Kiero kysymys. Ei lapset halua tuota, vaan että vanhempi tekee kaikkensa ollakseen edes jotenkuten onnellinen hänen verisukulaisensa kanssa ja ettei parisuhde olisi niin huono. Sietämättömän suhteen päättäminen on eri asia, silloin sitä eivät lapsetkaan siedä. Mutta silloin puhutaan perhehelvetistä, ei siitä, ettei ole ollut romantiikkaa kahteen vuoteen.
Kaikkein vähiten lapset taitavat haluta sitä, että lähtijällä on romantiikkaa yllin kyllin seuraavat pari vuotta, ja heidän elämänsä menee siitä sekaisin. Kunnes uuden suhteen kuherrusvaihe on loppu, jolloin lasten elämä menee vielä enemmän sekaisin.
Tämä!! Onhan näistä esimerkkejä somea ja julkisuutta myöten. Lähdetään huuma
Ja vaikka ei lähdettäisikään uudesta suhteesta pikaisesti, niin kovaa myrskyä teettää kun uudessa suhteessa puretaan edellisenkin ongelmia, ja lapselle vieras ihminen saa olla todella fiksu ettei pura omiaan häneen etenkin kun teini purkaa omiaan tulijaan.
Näin se on. Eroamisen romantisointi on keskenkasvuisten ihmisten juttuja. Usein näillä erojen romantisoijilla itsellään useita hyvinkin likaisia avioeroja takanaan.
Käsi ylös kuka pitää epärehellisyyttä, valheellisuutta, pettämistä ja salasuhteiden ylläpitoa useissa avioliitoissa arvostettavana?