ADHD:n lisääntymistä ei voi enää pistää sen piikkiin, että asioista vain puhuttaisiin enemmän

Kurin puute niin kouluissa kuin kotona on osasyy.

Dg:sta maksetaan kuukausittaista KELA-tukea ihan tuntuvast897i SIKSI sitä nyt ilmenee olevan niin usealla!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiintymyssuhteen ongelmat voivat näkyä adhd-tyyppisenä käytöksenä ja kiintymyssuhdetrauma myös helpottuu adhd-lääkkeillä. Tuttavalla on monilapsinen perhe, vanhemmilla ei mitään nepsykirjoa eikä lähisuvussa muutenkaan mutta lapsista jo kahdella on diag. adhd (piirteitä on nuoremmillakin.). Jokainen tenava viety pienenä hoitoon vaikka äiti kotona uuden vauvan kanssa. 

Voiko Suomessa suositulla laitoskasvatuksella = liian varhaisella kiintymyssuhteen katkaisemisella olla osansa? Jotkuthan toki selviää ilman traumoja, mutta jonkun herkemmän taaperon psyyke ei kestäkään ja alkaa oireilu. Eikä se oireilu lopu, kun ei vanhemmat tajua (eikä kukaan muukaan tajua) mistä on kyse. 

Ei se nyt riitä että tiedät vanhemmat, entäpä isovanhemmat, taikka vanhempien sisarukset.

Minulla on kolme lasta. Vanhimmalla on diagnoosi ADHD, seuraavalla ADD sekä autistisia piirteitä, kolmas normaali tai ainakin toistaiseksi tutkimaton. Kaikilla kolmella on dyslexia diagnoosi.

Lasten isän veljellä on ADHD diagnoosi, oma isäni ei koskaan oppinut esm tuleeko kaksi vai yksi konsonanttia sanaan, siskollani sama.

Äitini on selvä ADHD. Ja näin oli aikoinaan hänen isänsäkin.

Mieheni isällä selvästi ADHD ja äidiltä löytyy autismin piirteitä.

Vaikka mieheni ja itsekin olemme pärjänneet, eikä löydy diagnooseja niin kannamme näitä DNAssamme ja geenit periytyivät eteenpäin lapsillemme. Vahvasti perinnöllistä.

40 luvulla syntyneiltä puuttuu diagnoosit paperilla. 70 ja 90 luvulla syntyneiltä löytyy.

Kirjainihmiset myös vetävät toisiaan puoleensa kun sokeri muurahaisia.

Kai siinä haastavassa ja omalaatusessa ihmisessä on jotain tuttua ja turvallista joka saattaa vuorostaan muistuttaa omasta lapsuudenkodin asukkaista.

Vierailija kirjoitti:

Kurin puute niin kouluissa kuin kotona on osasyy.

Lapsen käytösnumero 9 ja peruskoulun päättötodistuksen k.a. 9,8. Peruskoulu on älykkäälle lapselle äärimmäisen helppo. Vaikeudet alkavat vasta lukiossa tai yliopistossa.

ADHD diagnoosi tuli 17-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Dg:sta maksetaan kuukausittaista KELA-tukea ihan tuntuvast897i SIKSI sitä nyt ilmenee olevan niin usealla!!!

Toi tuki on suht uusi keksintö. 

Vierailija kirjoitti:

Dg:sta maksetaan kuukausittaista KELA-tukea ihan tuntuvast897i SIKSI sitä nyt ilmenee olevan niin usealla!!!

Höpö höpö. 

Adhd on muoti-ilmiö kuten kaksisuuntainen oli vuosia sitten. Lisäksi kelalta saa diagnoosista rahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Dg:sta maksetaan kuukausittaista KELA-tukea ihan tuntuvast897i SIKSI sitä nyt ilmenee olevan niin usealla!!!

Ei todellakaan makseta. Miksi tätä valhetta levitetään jatkuvasti? 

ADHD-diagnoosilla ei saa mitään tukea. Oireiden perusteella, jos ne on voimakkaita, voi saada vammaistukea, joka on noin 100 e/kk. 

Heikkolahjaisuus ja sisäsiittoisuus kulkevat käsi kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut diagnoosi jo yli kymmenen vuotta mutta uskoni koko sairauteen on rapistunut viimevuosina kovaa tahtia. Tunnen hirveästi ihmisiä jotka epäilevät tätä itsellään mutta ole kertonut näille omasta diagnoosistani, kuuntelen vain myhäillen ja myötäillen kun avautuvat asiasta. Nykyään kaikki pienetkin oireet ja omituisuudet tuntuvat olevan ADHD:ta, mutta samaan aikaan ydinoireiden puuttuminen ei ole merkki siitä että ADHD ei ole se oikea diagnoosi. ADHD on kattotermi kaikelle ja jos se ei sovi, aletaan osoitella autismia.

Olin lapsena aika stereotyyppinen ADHD tyttö, omissa maailmoissani ja tarrauduin aina kuukauden hyperfiksaatioon kynsin hampain. Minulla on myös outouksia jotka eivät ihan diagnoosiin sovi, mutta mikään muukaan ei näitä selitä. Mutta tässä tulee ongelmani omankin diagnoosini kanssa: tuntuu että tämä on vain nimitys sille kun ei tiedetä mikä on oikeasti vialla. En muista omasta diagnoosiprosessistani paljoakaan ja sain vähän aikaa sitten tietää että lapsuudessani on tapahtunut asioita, jotka voivat myös selittää tämänkaltaisia ongelmia.

Lääkitys ei ole ikinä toiminut minulla oikein, mutta googlaamalla ei löydy oikein ketään kenelle olisi tullut siitä samat oireet kuin minulle. Jumitus pahentui, sain tic-oireita ja näkökenttääni jäi pysyvästi sellainen värisevä läiskä. Olen yrittänyt puhua omista huonoista kokemuksistani lääkityksen kanssa useassa paikassa, mutta huonolla menestyksellä. Avauduin joskus tästä täällä palstalla ja vastaanotto oli, noh, kehno.

Eikö toi jumitus ole tyypillistä jos autismia?

Aika monellahan on molemmat diagnoosit. Taikka kuten pojallani ADD sekä autistisia piirteitä. Piirteitä, ei riitä diagnoosiin.

Noista lääkkeistä, montaako eri sorttia olet kokeillut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut diagnoosi jo yli kymmenen vuotta mutta uskoni koko sairauteen on rapistunut viimevuosina kovaa tahtia. Tunnen hirveästi ihmisiä jotka epäilevät tätä itsellään mutta ole kertonut näille omasta diagnoosistani, kuuntelen vain myhäillen ja myötäillen kun avautuvat asiasta. Nykyään kaikki pienetkin oireet ja omituisuudet tuntuvat olevan ADHD:ta, mutta samaan aikaan ydinoireiden puuttuminen ei ole merkki siitä että ADHD ei ole se oikea diagnoosi. ADHD on kattotermi kaikelle ja jos se ei sovi, aletaan osoitella autismia.

Olin lapsena aika stereotyyppinen ADHD tyttö, omissa maailmoissani ja tarrauduin aina kuukauden hyperfiksaatioon kynsin hampain. Minulla on myös outouksia jotka eivät ihan diagnoosiin sovi, mutta mikään muukaan ei näitä selitä. Mutta tässä tulee ongelmani omankin diagnoosini kanssa: tuntuu että tämä on vain nimitys sille kun ei tiedetä mikä on oikeasti vialla. En muista omasta diagnoosiprosessistani paljoakaan ja sain vähän aikaa sitten tietää että lapsuudessani on tapahtunut asioita, jotka voivat myös selittää tämänkaltaisia ongelmia.

Lääkitys ei ole ikinä toiminut minulla oikein, mutta googlaamalla ei löydy oikein ketään kenelle olisi tullut siitä samat oireet kuin minulle. Jumitus pahentui, sain tic-oireita ja näkökenttääni jäi pysyvästi sellainen värisevä läiskä. Olen yrittänyt puhua omista huonoista kokemuksistani lääkityksen kanssa useassa paikassa, mutta huonolla menestyksellä. Avauduin joskus tästä täällä palstalla ja vastaanotto oli, noh, kehno.

Eikö toi jumitus ole tyypillistä jos autismia?

Aika monellahan on molemmat diagnoosit. Taikka kuten pojallani ADD sekä autistisia piirteitä. Piirteitä, ei riitä diagnoosiin.

Noista lääkkeistä, montaako eri sorttia olet kokeillut?

Monella joka on sekä autisti että ADHD, ADHD-lääkkeet tuo ne autistiset piirteet voimakkaammin esiin. 

ADHD voi olla aikuisiällä jopa voimavara joissakin asioissa ja ammateissa. Itselläni on sellainen ADHD ihmisen ominaisuus, että kinnitän huomiota sellaisiin asioihin mitä muut eivät välttämättä edes huomaa ja ainakin omassa työssäni tästä on ollut hyötyä. ADHD piirteistä tuo vilkkaus ja keskittymiskyvyn puute laantuvat iän myötä. ADHD ei välttämättä ole este elämässä eteen päin menemisessä.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Koska on varmasti ihan totta, että on paljon ihmisiä, joita ei olisi menneinä vuosikymmeninä diagnosoitu, vaan pidetty vaan vilkkaana vilperttinä, tai haaveililjatyyppinä (ADD). Osa näistä saa erittäin hyödyllistä apua diagnoosista ja lääkityksestä. Muistan itsekin koulusta jotain poikia, joilla nykyaikana varmaan olisi diagnosoitu ADHD, mutta silloin ei semmoisista tiedetty mitään, ja yritettiin vaan kurilla ja rangaistuksilla saada käyttäytymään. Mikä usein johti siihen, että nämä kaverit alkoi kokea minä vs. koulu, minä vs. yhteiskunta, ja osasta tuli päihteidenkäyttäjiä ja/tai rikollisia. 

Sitten on taas sellaisia kuin minä itse. Olin myös vilkas, ja en luonnostaan mikään keskittymiseen taipuvainen. Sellainen hätäinen höseltäjä, joka luovutin heti, jos ei sujunut välittömästi ja pienellä vaivalla. Luulen, että mullekin olisi jonkun diagnoosin voinut nykyaikana saada, varsinkin yläasteen kapinan ja vaikeuksien myötä. Mutta toisaalta itse opin sitten aikanaan pärjäämään oman temperamenttini kanssa, ja koulukin alkoi sujua, niin että opiskelin maisteriksi asti, ja valitsin keskittymistä vaativan ammatin. Näin ei olisi varmaan käynyt, jos olisin uskonut, että mulla on joku neurologinen ominaisuus, joka estää keskittymistä. Mutta kun uskoin, että pystyn muuttamaan vaistomaiset reagointitapani hyödyllisempiin, niin pystyin myös. Ja siis en väitä, että kaikki pystyy! Ne on niitä oikeita ADHD:ita, jotka ei pysty. Mutta luulen että minun tapaisianikin nykyään päätyy diagnosoiduksi, jos vanhemmilla ja opettajilla herää huoli. 

Vierailija kirjoitti:

Mites se, että ihmiset saa lapsensa vanhempina. Vanhempien korkea ikähän lisää näitä. 

ADHDeet tekevät lapsensa yleensä nuorena. Autismin suhteen puhutaan joskus isän iästä.

Joskus takavuosina luin asiantuntija artikkelia, kuinka diagnoosit lievenee ajassa. Eli nämä nykyajan nuoret adhd-diagnoosin saaneet, olisivat vielä parikymmentä vuotta sitten, olleet hyvinkin maanis-depressiivi tai skitsofrenia diagnoosein leimattuja. Hyvä että lääkitään ajoissa, jotta yksilöt välttyvät äärimmäiseltä kärsimykseltä, sekä mahdollistuisi siten myös opinnot ja työura. Itsekin olen aivan selvä neuroepätyypillinen asperger henkilö, mutta niin vain v. 2003 sain diagnoosin skitsofrenia.

Vierailija kirjoitti:

Dg:sta maksetaan kuukausittaista KELA-tukea ihan tuntuvast897i SIKSI sitä nyt ilmenee olevan niin usealla!!!

Pelkkä diagnoosi ei oikeuta mihinkään tukeen. Tarkista  asia, ettet levitä väärää tietoa.

90-luvulla maailma oli kovin erilainen kuin nykyään. Koulu oli myös kovin erilainen. Ysärillä ei vaadittu itseohjautuvuutta, vaan koulu oli hyvin opettajajohtoinen. Siinä saattoi moni autisti ja ADHD tulla hyvin mukana, eikä kouluympäristö aiheuttanut heille ongelmia.

Siitähän on jo pitkään puhuttu, että nykyään tukea tarvitsee moni sellainen oppilas, joka olisi ennen pärjännyt hyvin normaalissa luokassa.

Vierailija kirjoitti:

Adhd on muoti-ilmiö kuten kaksisuuntainen oli vuosia sitten. Lisäksi kelalta saa diagnoosista rahaa. 

Ei diagnoosista mitään rahaa saa.

Mitenköhän paljon meitä joilla sanottiin olevan "keskittymishäiriö" koulussa 80-90-luvulla ovat oikeasti adhd/add-henkilöitä? Minulle on sanottu nyt nelikymppisenä että olen borderline tapaus. ei välttämättä menisi diagnoosi läpi mutta oireilua on. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mielenkiintoinen asia. Koska on varmasti ihan totta, että on paljon ihmisiä, joita ei olisi menneinä vuosikymmeninä diagnosoitu, vaan pidetty vaan vilkkaana vilperttinä, tai haaveililjatyyppinä (ADD). Osa näistä saa erittäin hyödyllistä apua diagnoosista ja lääkityksestä. Muistan itsekin koulusta jotain poikia, joilla nykyaikana varmaan olisi diagnosoitu ADHD, mutta silloin ei semmoisista tiedetty mitään, ja yritettiin vaan kurilla ja rangaistuksilla saada käyttäytymään. Mikä usein johti siihen, että nämä kaverit alkoi kokea minä vs. koulu, minä vs. yhteiskunta, ja osasta tuli päihteidenkäyttäjiä ja/tai rikollisia. 

Sitten on taas sellaisia kuin minä itse. Olin myös vilkas, ja en luonnostaan mikään keskittymiseen taipuvainen. Sellainen hätäinen höseltäjä, joka luovutin heti, jos ei sujunut välittömästi ja pienellä vaivalla. Luulen, että mullekin olisi jonkun diagnoosin voinut nykyaikana saada, varsinkin yläasteen kapinan ja vaikeuksien myötä. Mutta toisaalta itse opin sitten aikanaan pärjäämään oman temperamenttini kanssa, ja koulukin alkoi sujua, niin että opiskelin maisteriksi asti, ja valitsin keskittymistä vaativan ammatin. Näin ei olisi varmaan käynyt, jos olisin uskonut, että mulla on joku neurologinen ominaisuus, joka estää keskittymistä. Mutta kun uskoin, että pystyn muuttamaan vaistomaiset reagointitapani hyödyllisempiin, niin pystyin myös. Ja siis en väitä, että kaikki pystyy! Ne on niitä oikeita ADHD:ita, jotka ei pysty. Mutta luulen että minun tapaisianikin nykyään päätyy diagnosoiduksi, jos vanhemmilla ja opettajilla herää huoli. 

Vahva veikkaus, että sulla on sekä adhd että autismi, eli sekä kaasu että jarru, ja se yhdistelmä tekee ihmisestä sekä tehokkaan että loogisen. Siksi olet pärjännyt elämässä, lukenut maisteriksi ja pystynyt valitsemaan keskittymistä vaativan työn. 👍

T. Toinen samanlainen 🤓