ADHD:n lisääntymistä ei voi enää pistää sen piikkiin, että asioista vain puhuttaisiin enemmän

Samaan kiinnittänyt huomiota. Joka luokalla vähintään yksi, joka syö lääkkeitä ja yläkoulun aikana diagnosoidaan lisää, vaikka adhd:stä pitäisi olla oireet näkyvissä jo lapsuudessa. Pari kertaa olen yrittänyt sanoa, että lapsi ei syö mitään koulussa ja että lapsi ei nuku öisin, mikä kyllä auliisti myönnetään. Tälle vain ei olla oikeasti valmiita tekemään mitään. Samoin välillä määrätään lääkkeitä lapselle, jolla on ennemminkin masennusoireita. Lääkkeet lyödään päälle, ennen kuin ollaan kokeiltu säännöllistä ateriarytmiä ja kunnon yöunia tai mitään muuta. Tähän on syynä se, että koululääkäreitä on vähän ja heitä on välillä vaikea löytää. Meillä päin koululääkäreissä myös kova vaihtuvuus. Lääkkeet määrätään, kun koululääkäri on paikalla. T: Yläkoulun ope

Ei me kaikki olla vähän adhd, mutta monella meistä on vaikeuksia keskittyä asioihin ja tehdä asioita loppuun. Toiset meistä tällaisessa tapauksessa hakevat itselleen diagnoosin ja lääkityksen ja hehkuttavat sitä sitten somessa.  

Myös minulle tulee esimerkiksi kesken hammaspesun yleensä monta ideaa mieleen, joita tekisi mieli lähteä tekemään harja suussa. Joskus lähdenkin. En kuitenkaan koe, että olisin vähän adhd. Elämä nyt vain on sellaista, että ideoita tulee, kun pysähtyy.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka kyseli kanssakeskustelijaa kotiinsa tekemään ne kesken jääneet asiat. Eiköhän meillä jokaisella ole vaikka mitä kesken, eikä kaiken ole tarkoituskaan tulla valmiiksi.

Mutta jos talous ja terveys uhkaavat mennä kuralle tekemättömien asioiden vuoksi, antaisin ensimmäisenä neuvona somepaaston. Toisena sitten säännöllinen elämänrytmi ja realistiset suunnitelmat asioiden hoitamiseen. Joku laittoi jo hyvän linkin. Nämä kannattaa koettaa ennen lääkitystä.

Ihanko oikeasti kuvittelet, ettei ihmiset, joilla on koko ikänsä ollut noita ongelmia, ole jo kokeilleet mainitsemiasi? 

Vierailija kirjoitti:

Ei me kaikki olla vähän adhd, mutta monella meistä on vaikeuksia keskittyä asioihin ja tehdä asioita loppuun. Toiset meistä tällaisessa tapauksessa hakevat itselleen diagnoosin ja lääkityksen ja hehkuttavat sitä sitten somessa.  

Myös minulle tulee esimerkiksi kesken hammaspesun yleensä monta ideaa mieleen, joita tekisi mieli lähteä tekemään harja suussa. Joskus lähdenkin. En kuitenkaan koe, että olisin vähän adhd. Elämä nyt vain on sellaista, että ideoita tulee, kun pysähtyy.

Mitä jos hakee diagnoosi, eikä hehkuta sitä somessa? Tajuatko, edes kuinka ylimielinen olet? Tajuatko edes, kuinka tyhmä olet? Mikä sinä olet syyllistämään toisia? Mistä sinä tiedät paremmin?

Sama huomio on minulla kuin yläkoulun opella. Halutaan saada pikaisesti jokin pilleri, joka korjaa kaiken lapsen elämässä. Että ei tarvitsisi itse tehdä mitään, jos vaikka pilleri hoitaisi kaiken, eikä lasta tarvitsisi komentaa esim. syömään terveellistä ruokaa ja nukkumaan ajoissa. Ja ettei tarvitsisi sanoa lapselle, että olet jo maannut laitteesi parissa tänäänkin kaksi tuntia, että nyt pitäisi lopettaa ja keksiä jotain muuta tekemistä.

Ja todellakin, toiset tarvitsevat sen pillerin helpottamaan oloa. Uskon ja toivon kuitenkin, että ei voi olla todellista, että 7 oppilasta luokasta on adhd-lääkittyjä oikean tarpeen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Samaan kiinnittänyt huomiota. Joka luokalla vähintään yksi, joka syö lääkkeitä ja yläkoulun aikana diagnosoidaan lisää, vaikka adhd:stä pitäisi olla oireet näkyvissä jo lapsuudessa. Pari kertaa olen yrittänyt sanoa, että lapsi ei syö mitään koulussa ja että lapsi ei nuku öisin, mikä kyllä auliisti myönnetään. Tälle vain ei olla oikeasti valmiita tekemään mitään. Samoin välillä määrätään lääkkeitä lapselle, jolla on ennemminkin masennusoireita. Lääkkeet lyödään päälle, ennen kuin ollaan kokeiltu säännöllistä ateriarytmiä ja kunnon yöunia tai mitään muuta. Tähän on syynä se, että koululääkäreitä on vähän ja heitä on välillä vaikea löytää. Meillä päin koululääkäreissä myös kova vaihtuvuus. Lääkkeet määrätään, kun koululääkäri on paikalla. T: Yläkoulun ope

MIssä näin on, jos saa kysyä? Tällä suunnalla ei saa lääkäriaikoja, eikä yksikään tietämäni lapsi ole saanut diagnoosia kovin helposti, vaan tällaisen saamiseen on mennyt sellainen vuosi helposti, hyvin paljon tutkimuksia. En tiedä kuin yhden lääkkeitä syövän lapsen, tämä on hyvin hankala ADHD-tapaus. Siis kiinnostaa ihan vilpittömästi, koska meidän suunnalla on todella vaikea saada yhtään mitään apua. 

Vierailija kirjoitti:

Sama huomio on minulla kuin yläkoulun opella. Halutaan saada pikaisesti jokin pilleri, joka korjaa kaiken lapsen elämässä. Että ei tarvitsisi itse tehdä mitään, jos vaikka pilleri hoitaisi kaiken, eikä lasta tarvitsisi komentaa esim. syömään terveellistä ruokaa ja nukkumaan ajoissa. Ja ettei tarvitsisi sanoa lapselle, että olet jo maannut laitteesi parissa tänäänkin kaksi tuntia, että nyt pitäisi lopettaa ja keksiä jotain muuta tekemistä.

Ja todellakin, toiset tarvitsevat sen pillerin helpottamaan oloa. Uskon ja toivon kuitenkin, että ei voi olla todellista, että 7 oppilasta luokasta on adhd-lääkittyjä oikean tarpeen vuoksi.

  

Ikinä ei pitäisi luottaa "pillerin voimaan", eikä hakea mitää pika-apuja. Oikeasti ADHD:sta kärsivä tarvitsee hyvin paljon muutakin lääkityksen lisäksi, varsinkin lapsen ollessa kyseessä. Lääkitys on vaan avun perille menemisen mahdollistaja.

Todella outoa, jos lääkärikunnassa on henkilöitä, jotka "tarjoavat pillereitä" liian heppoisin perustuin. Kuitenkin ADHD:n diagnosointi ei ole mikään läpihuutojuttu, saati pikainen toimenpide. Ei ainakaan oikein tehtynä.

Asioissa on varmasti alueellisia eroja. Jossain diagnoosin saa todella helposti ja luokan lapsista monella saattaakin olla lääkitys. Toisissa paikoissa ilmeisesti diagnoosin saaminen ei olekaan helppoa.

 Tunnen useita lapsia ja nuoria, joilla on adhd-lääkitys. 

Tämä ketju on aika masentava. Hyvää keskustelua toki, mutta niin paljon vähättelyä, niin valtavasti "holier than thou" ajattelua.

Minusta tämän ketjun keskustelu on pääasiassa aika asiallista. Keskustelun aihe on tärkeä. 

Pienillä lapsilla, jo alle kouluikäisillä on liikaa ärsykkeitä ja virikkeitä elämässään, ei lapsen hermosto kestä kaikkea sälää. Jos saisivat olla 2-3 -vuotiaiksi kotihoidossa, sen jälkeen jo kaipaavat ohjattua toimintaa, päiväkotia ja kavereita. 10 tuntia päiväkodissa on pienille liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsellani diagnosoitaisiin ADHD, kokeilisin ensin kaikkea, mikä voisi helpottaa hänen keskittymiskykyään. Kokeilisin kaikkea. Viimeinen vaihtoehto olisi säännöllinen lääkitys, jos olisi pakko. Olisi kova paikka alkaa säädellä lapsen käyttäytymistä vahvalla, säännöllisellä kemikaalilla.  

Mitä kovaa siinä on? Lääkitys kannattaa ottaa mahdollisimman pian käyttöön ettei ongelmat pitkity.Monet lääkkeet ovat vahvoja kemikaaleja. ADHD-lääkkeet ei edes ole erikoisen vahvoja.

Mikä tahansa säännöllinen lääkitys lapselle tästä hetkestä alkaen tulevaisuuteen olisi kova paikka. Lääkkeet ovat vahvoja kemikaaleja ja myös ADHD-lääkkeet ovat sellaisia. Siksi kokeilisin muokata aluksi lapsen ympäristöä ja katsoisin, mikä vaikutus sillä olisi lapsen toimintakykyyn. Jos olisi ihan pakko, tietenkin lapseni saisi lääkkeet.

Minusta tuo on kidutusta. Olisi hoito mutta ei käytetä sitä. Tiedätkö edes millaisia vaikutuksia ADHD:lla on lapsen elämään. Suorastaan liikuttavaa kuulla lapsen kertovan uudesta todellisuudesta. Lääkitys ei hoida vain lasta vaan muuttaa myös ympäristön käytöksen häntä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Samaan kiinnittänyt huomiota. Joka luokalla vähintään yksi, joka syö lääkkeitä ja yläkoulun aikana diagnosoidaan lisää, vaikka adhd:stä pitäisi olla oireet näkyvissä jo lapsuudessa. Pari kertaa olen yrittänyt sanoa, että lapsi ei syö mitään koulussa ja että lapsi ei nuku öisin, mikä kyllä auliisti myönnetään. Tälle vain ei olla oikeasti valmiita tekemään mitään. Samoin välillä määrätään lääkkeitä lapselle, jolla on ennemminkin masennusoireita. Lääkkeet lyödään päälle, ennen kuin ollaan kokeiltu säännöllistä ateriarytmiä ja kunnon yöunia tai mitään muuta. Tähän on syynä se, että koululääkäreitä on vähän ja heitä on välillä vaikea löytää. Meillä päin koululääkäreissä myös kova vaihtuvuus. Lääkkeet määrätään, kun koululääkäri on paikalla. T: Yläkoulun ope

No itse ADHD-diagnoosin saaneena voin kertoa, että ainoa näkyvä oireeni taisi olla masennus. Lisäksi ahdistus ja huono itsetunto aiheuttivat syömishäiriökäyttäytymistä. Nukkuminen oli täysin mahdotonta, niinkuin suurimmalle osalle ADHD-ihmisistä. Että siinä ei ihan hirveästi ole mitä lähtee korjailemaan, ne korjautuvat kyllä lääkityksen avulla mahdollisesti. Mutta nuo luettelemasi ovat siis ADHD:n oireilua, vaikka tietenkin voivat olla muutakin.

Toivoisin kovasti, että nämä opettajat jotka luulevat osaavansa päällepäin nähdä kenellä on mikäkin diagnoosi, vaivautuisivat edes tutustumaan niihin diagnooseihin.

Nythän keskustelussa taisivat olla ne liian kevein perustein annetut diagnoosit. Myös lapsen jatkuva  liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa masennuksen kaltaisen olotilan. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää laittaa ensimmäisenä lapsen elintavat kuntoon.

Opettajilla on melkoinen määrä ADHD-tietoa, mutta opettaja ei ole lääkäri, vaan kasvattamisen ja opettamisen ammattilainen. Myös työvuodet tuovat kokemusta ja paljon ihmistuntemusta 

Hyvä, kun sait avun.

Vierailija kirjoitti:

Nythän keskustelussa taisivat olla ne liian kevein perustein annetut diagnoosit. Myös lapsen jatkuva  liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa masennuksen kaltaisen olotilan. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää laittaa ensimmäisenä lapsen elintavat kuntoon.

Opettajilla on melkoinen määrä ADHD-tietoa, mutta opettaja ei ole lääkäri, vaan kasvattamisen ja opettamisen ammattilainen. Myös työvuodet tuovat kokemusta ja paljon ihmistuntemusta 

Hyvä, kun sait avun.

Tämä on totta, asiat pitää ottaa vakavasti, mutta lähteä tutkimaan ensiksi ihan peruselämän mahdollisia epäkohtia lapsella tai nuorella. Uni, ruokavalio, kotiolot yleensä, ruutuaika, nuorella mahdolliset päihteet, ahdistus, riittävä liikunta ym ym. Sitten mennä eteenpäin muissa tutkimuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset sikiävät keskenään, ei ole ihme että terveysongelmia on näin paljon. Uusia geenejä tarvitaan.

Päivänselvää, että Adhd kuin muutkin nepsypiirteet siirtyvät geeneissä seuraaville sukupolville. Teillä keillä on jokin nepsypiirre katsokaa ympärillenne, sukuun miehiin ja naisiin, tätiin, setiin, ukkeihin, mummoihin ja omiin vanhempiin... 

Ostoskeskuksessa näkee näitä värillisiä tukielätettäviä valmiiksi sairaita  geenirikkauksia. Ounou voi ei kiitos. 

Heillä voi olla traumataustaa. Traumatisoitunut lapsi oireilee samalla tavalla kuin neuroepätyypillinen.

Tämän takia nepsyistä tehdään niin paljon lastensuojeluilmoituksia. He käyttäytyvät kuin traumatisoitunut lapsi. 

Tyypilli

Miksiköhän aikuisten nepsytutkimuksissa ei sitten mietitä lainkaan onko ihmisen kiintymyssuhdemalli ollut kenties täysin jäsentymätön ja lapsuus täynnä traumoja? Varhaislapsuuden haasteilla ja siitä seuranneella epätyypillisellä elämänpolulla selittyy varmasti monen aikuisenkin vaikeudet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäpä jos me kaikki vain maskaamme, jotta selviämme elämästä. Miten yhtäkkiä niin moni kolme-neljäkymppinen menestynyt nainen onkin vain huijannut itsensä menestykseen kun pinnan alla kytee hoitamaton elämää invalidisoiva ADHD. En ymmärrä miten tämän häiriön kanssa edes voi onnistua yhtään missään niin hyvin vaikka kaikkensa yrittääkin maskata.

Se on myös varsin erikoista, että melkein jokainen itsensä diagnosoinut on selvästi keskitasoa älykkäämpi. Missä ovat kaikki ne keskitasoiset tai keskitasoa heikommat adhd-tapaukset?

Kuitenkin adhd keskimäärin vaikuttaa keskimäärin 9 pinnan verran älykkyysosamäärää laskevasti, eli heitä pitäisi olla paljon enemmän kuin näitä älykkäitä ja menestyviä adhd-tapauksia.

Ne keskiverrot ja sitä heikommat eivät koskaan tajua, että syy j

Ehkä minä voin olla tällainen keskitasoa heikompi AD(H)D-tapaus. ADD voisi sopia paremmin minuun kuin ADHD, vaikka tiedän että nykyään ei ADD-diagnooseja tehdä, vaan kaikki on saman käsitteen alla nykyään. Toisaalta taas ajattelen olevani siinä rajalla, että en pääsisi diagnoosiin asti. Olen löytänyt sellaista tietoa, että autistisella ihmisellä voi juuri näin asiat olla: on jotain ADHD:hen sopivia oireita, mutta ei kuitenkaan vielä täytä täysin diagnoosin kriteerejä.

Tai sitten olen hyvin, hyvin lievä ADHD-tapaus, joka lääkkeittä pärjää. Tiedä sitten mikä olen todellisuudessa. Jo autismistakin mietin kaikenlaista, koska lapsena sain diagnoosiksi autistiset piirteet sekä vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia. Dysfasia-diagnoosi oli kumottu, en ainakaan sitä enää löydä tuoreimmista tiedoista. Tämän hetkiset diagnoosit ovat autismi ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sitä ennen oli aika kirjava diagnoosihistoria, jopa lievä kehitysvamma oli diagnosoitu hyvin varhain ja jopa viidennellä luokalla asia tuli taas puheeksi. Lopulta kehityavamma-diagnoosi kumottiin yläasteella ja diagnoosiksi tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet, vaikka lääkärillä oli ensin ihan erimielisyyksiä minua tutkineen psykologin kanssa, vaikka psykologi oli itse sitä mieltä, että ole lievästi kehitysvammainen.

Autismista olen ajatellut, että jospa olisin epätyypillinen autisti tai sitten vain autismipiirteinen. Niin häilyvältä kun nämä oireet vaikuttavat omin silmin, vaikka peruskoulun aloittaminen ei sujunut mallikkaasti, vaan tuplasin esikoulun ja jo ensimmäisellä luokalla taisin päätyä pienluokkaan. Alkuperäinen suunnitelma oli yksilöllistää koko oppiainemäärä, mutta lopulta suoritin alakoulun osittain erityisen tuen piirissä ja joitain tunteja kävin ison ryhmän mukana. Matematiikka oli ainoa yksilöllistetty aine, ja sen suoritin yläkoulussa yksilöllistetysti.

Yläkoulun aloittaessa siirryin muuten ison ryhmän mukaan osittain erityis-/tukiopetuksessa ollen. Ilman yksilöllistämistä huonoin arvosana oli vitonen, jotka onneksi sain nostettua 6:een tai jopa 7:aan, muuten suoriuduin 7:n ja jopa hyvällä tuurilla 8:an tasoisesti. Keskiarvo oli 7,5 päättötodistuksessa. Olihan tuo vähän parempi, sillä moniin toisen asteen oppilaitoksiin edellytettiin yli 7:n keskiarvoa. On sitä huonompia keskiarvoja nähty, mutta luulenpa pienen ahkeruuden olleen tuossa apuna, eikä minkään synnynnäisen älykkyyden. Ihan jo alakoulussakin pärjäsin kokeissa tunnollisuuden ja ahkeruuden avulla, mikä tuli ilmi viidennen luokan lääkärinlausunnosta lastenpsykiatrian poliklinikalta. Ja minä kun muistelin olleeni vain se passiivisesti pelikonsolin ja tietokoneen ääressä oleva lapsi, mitä kyllä olin, myönnän syntini. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäpä jos me kaikki vain maskaamme, jotta selviämme elämästä. Miten yhtäkkiä niin moni kolme-neljäkymppinen menestynyt nainen onkin vain huijannut itsensä menestykseen kun pinnan alla kytee hoitamaton elämää invalidisoiva ADHD. En ymmärrä miten tämän häiriön kanssa edes voi onnistua yhtään missään niin hyvin vaikka kaikkensa yrittääkin maskata.

Se on myös varsin erikoista, että melkein jokainen itsensä diagnosoinut on selvästi keskitasoa älykkäämpi. Missä ovat kaikki ne keskitasoiset tai keskitasoa heikommat adhd-tapaukset?

Kuitenkin adhd keskimäärin vaikuttaa keskimäärin 9 pinnan verran älykkyysosamäärää laskevasti, eli heitä pitäisi olla paljon enemmän kuin näitä älykkäitä ja menestyviä adhd-tapauksia.

Ne keskiverrot

Tulipas romaani. Jatkan vielä ja sitten heitän puhelimen nurkkaan. 

Muistan tuoreimmat tulokset, mitä tulee psykologin testiin. Testistä on yli 3 vuotta aikaa, mitkä minulle teetettiin yrittäessäni opiskella uutta ammattia. Tulokset olivat epätasaisia, älykkyysprofiilini on heikon ja heikon keskitason välimaastossa. Parhaimmillaan taisin pärjätä keskitasoisesti, sillä Oma Kannasta ilmeni, että matriisitehtävä (kutsun sitä Mensa-testiksi, koska tein joskus vitsillä ilmaisversion, vaikka otin sen tosissani) meni keskitasoisesti ja yleistieto oli hyvä. Sen sijaan epätasaisuutta oli työmuistissa, hyvin meni se osio, jossa psykologi luetteli sanoja. Kielelliset taidot olivat taas alle ikätasoa. Lukihäiriötestinkin jopa tein johtuen ammatillisen erityisopettajan havaituista hitaudesta, mihin suostuin. Tulokset olivat siinä heikkoa keskitasoa, mutta en kuitenkaan täytä vielä lukihäiriö-diagnoosin kriteerejä.

Nykyäänhän ei saa puhua älykkyydestä mitään, koska se on liian epäkorrektia tässä maailmassa. Minä olen epäkorrekti ja teen oman arvion omasta älykkyysosamäärästäni. Karkeasti arvioisin sen olevan 80-85, sillä kuitenkin olen pystynyt suorittamaan ok tavallisen ammattikoulun lukuun ottamatta yhtä keskeytystä ja niitä alamäkiä, joita alkuun kävin ensimmäistä alaa opiskellessa. Parhain mahdollinen arvosana näytöistä on ollut H2 tai nykyisen arviointiasteikon mukaisesti H3 tai jopa H4, huonoin taas T1 tai T2 matemaattisista aineista. Tällä hetkellä opiskelen tosiaan merkonomiksi ja tavoittelen myynnin merkonomin ammattia, mitä pidin aiemmin hyvin epärealistisena tavoitteena peruskoulussa yksilöllistetyn matematiikan takia. Hyvä kun osaan laskea edes 2+2=4, ja siihen voi luottaa, että en kassaan lyö ihan mitä tahansa, vaan työ on tehty huolella. 

Kuitenkin sitten taas olen liian fiksu ollakseni niilo22:n kaltainen hölmö, mutta liian ulalla nk. tavallisten keskuudessa. Välillä sitä miettii, että miten helpompaa olisi ollakin sellainen niilo22:n kaltainen hölmö, ei huolia, ei paineita. Itse kun tehnyt elämässäni parhaani vaikuttaakseni nk. tavalliselta, enkä osaisi kuvitella itseäni siivoustyöhön, vaikka sehän sopisi älynlahjoilleni hyvin, mutta koen itseni vähän "liian" hienoksi, kun minulla on niin erikoinen persoona, että en halua työssä pilata kehoani ja ihoani. Tästä tulee yleensä vitsailtua, ei sen puoleen. Onhan minulla ihan todellinen estekin siivoustyöhön, atooppisen ihottuma. Onneksi edes voin opiskella merkonomiksi, niin olen johonkin tyytyväinen, vaikka joskus olisi ihanaa kuvitella työskentelevänsä yksin autismin takia. Tai sitten alan Vihreiden tai Perussuomalaisten poliitikoksi, sehän tunnetusti sopii heikkolahjaisille.

- nro. 319