Lue keskustelun säännöt.
ADHD:n lisääntymistä ei voi enää pistää sen piikkiin, että asioista vain puhuttaisiin enemmän
08.10.2023 |
Juttelin pitkään uraa tehneen opettajan kanssa. Hän sanoi, että 90-luvulla luokassaan oli pari sellaista, jotka olivat jälkeen päin selvästi ADHD-lapsia. Nyt hänen luokallaan seitsemällä lapsella on diagnosoitu ADHD
Kommentit (377)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos me kaikki vain maskaamme, jotta selviämme elämästä. Miten yhtäkkiä niin moni kolme-neljäkymppinen menestynyt nainen onkin vain huijannut itsensä menestykseen kun pinnan alla kytee hoitamaton elämää invalidisoiva ADHD. En ymmärrä miten tämän häiriön kanssa edes voi onnistua yhtään missään niin hyvin vaikka kaikkensa yrittääkin maskata.
Se on myös varsin erikoista, että melkein jokainen itsensä diagnosoinut on selvästi keskitasoa älykkäämpi. Missä ovat kaikki ne keskitasoiset tai keskitasoa heikommat adhd-tapaukset?
Kuitenkin adhd keskimäärin vaikuttaa keskimäärin 9 pinnan verran älykkyysosamäärää laskevasti, eli heitä pitäisi olla paljon en
Toisaalta olin helposti addiktoitunut nettiin ja konsolipeleihin, mikä on tyypillistä ADHD:ssa. Ne olivat minulle toinen maailma, kun oikea maailma hylkäsi minut. Nyt aikuisena olen somekoukussa, vaikka sitten koen aivan turhauttavana sen pintaliitoelämän, mitä Instagram suoltaa. TikTok ei onneksi kiinnosta, se on ihan rappiosovellus. Edes jotenkin osaan pitää itseni kaukana rappiollisista jutuista, eikä minua kiinnosta katsoa jotain Temptation Islandia, kuunnella puhetta jonkun kaupallisesta yhteistyöstä tai keskustella muiden kanssa jostain Alman hiusten väristä. Instagramissa ja Facebookissa seuraan lähinnä poliitikkojen julkaisuja, ei kiinnosta mitkään pintaliito"tähdet". Työpaikka tai kuntosali ovat sellaisia paikkoja, joissa pysyn ruodussa ajattelematta puhelinta. Minä jopa koen tuon 24/7 tavoitettavissa olemisen itselleni todella kuormittavaksi.
En ole edes löytänyt ahdistuneisuushäiriötäkään tuoreimmista diagnoositiedoista. Se diagnoosi löytyi lastenpsykiatrian poliklinikan lausunnosta, olin silloin neljännellä tai viidennellä luokalla. On sitä tullut itseään diagnosoitua masentuneeksi ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa potevaksi, mitkä edes jotenkin voinee pitää paikkansa. En koskaan päässyt edes tutkimuksiin selvittämään asiaan, vaikka olin niin varma, että olin peruskoulussa ja vielä ammattikoulussa sosiofobinen pelätessäni jopa paikkakunnalla kaupassa käyntiä kiusaajien takia, koska olin kylän vihatuin. Tuossa voi ollakin syy ujouteeni ja siihen, että miksi ennemmin olen halunnut olla yksin. Hyvä kompromissi minulle ja muille. Ei olisi yhtään haitannut, vaikka tekisin töitä yksin, mutta ei näillä älynlahjoilla sellaista löydy.
Kelaan nykyään usein, että podenkohan kenties traumaperäistä stressihäiriötä. Voisiko se antaa muille sellaisen vaikutelman, että olisin heikkolahjainen. Autismiin tai sen piirteisiin uskon edelleen, silloin enemmän introvertimmät piirteet dominoivat minun luonnetta enemmän. Se tietysti tulee olemaan ikuinen mysteeri, koska psykoterapiaan pääsemisestä saa tapella. Jos minulla olisi enemmän rahaa, niin silloin maksaisin itseni heti sisään. Rahalla kyllä pääsee nopeasti, jos sitä löytyisi ja paljonkin. Jo se, että en päässyt edes psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille itsetuntoasioista, ei mitenkään yllättänyt. Huono itsetuntoni on kerta kaikkiaan johtunut muiden hyljenniksistä ilman, että olisin tehnyt kenellekään pahaa, ja ulkonäköpaineista, olen ollut myös ortoreksiaan taipuvainen.
Eiköhän jo romaanit ala riittämään mahdollisesta ADHD:stani. Työt kohta kutsuvat minua.
- nro. 319
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei me kaikki olla vähän adhd, mutta monella meistä on vaikeuksia keskittyä asioihin ja tehdä asioita loppuun. Toiset meistä tällaisessa tapauksessa hakevat itselleen diagnoosin ja lääkityksen ja hehkuttavat sitä sitten somessa.
Myös minulle tulee esimerkiksi kesken hammaspesun yleensä monta ideaa mieleen, joita tekisi mieli lähteä tekemään harja suussa. Joskus lähdenkin. En kuitenkaan koe, että olisin vähän adhd. Elämä nyt vain on sellaista, että ideoita tulee, kun pysähtyy.
No ethän sinä tietenkään koe olevasi vähän adhd, kun et ole. Outoa olisi jos kokisit, enkä ymmärrä miksi. En minäkään koe, että olen vähän psykoottinen, koska joskus nähdyt unet tuntuvat erikoisen tosilta tai olen vähän halvaantunut, koska jalan puutuessa joskus se on hetken poissa pelistä.
Mitä ihmiset eivät ikinä näissä länkytyksissä tunnu ymmärtävän, on se, mikä todellinen ero vaikutuksilla on silloin kun kyseessä on hetkellinen tai jatkuva asia. Tai mahdoton vs. haittaa aiheuttava. On aivan eri asia halvaantua, kuin olla jaksa paketissa hetken. On aivan eri asia kokea joskus jotain haastetta, verrattuna siihen että se on läsnä joka hetki, jokaisessa tilanteessa.
Vielä tuosta "tekisi mieli lähteä toteuttamaan, mutta en tee sitä". Ei kyse ole mistään mieliteoista, valinnasta. Kyse on juuri siitä, ettei saa valita. Vaikka haluaisin tehdä jotain, ei toiminnanohjausta kiinnosta sen enempää mielipiteeni. Tämän vuoksi monista add-tyypeistä tulee elämän varrella muiden silmään tahdottomia ja epämotivoituneita. En jaksa edes hekumoida enää mitä haluaisin tehdä, mikä kiinnostaisi, jne. Koska yhtä varmasti tulee pettymyksiä. Ihan turha suunnitella, mitä haluaisin ostaa, en selviä kauppaan. Ihan sama mitä harrastusta kiinnostaisi kokeilla, tunnen itseni enkä jaksa olla enää toiveikas että olisi vaivan väärti. Kuuklaa dopamiinisya ja mieti sitten hetki soveltaen, mitä tekisi ihminen, jolla sitä ei ärsykkeistä ja teoista huolimatta juuri luonnollisesti erity. Ota pois kaikki toiminnot, joita dopamiini tukee, niin saat add-tyypin. Adhd- mallin ihmiset sentään saavat tuotantoa aktivoitua keinotekoisesti ärsykkeiden kautta (fyysinen ja psyykkinen stimulaatio).
Joo, vähemmän yllättävää on, että kun lääkitys vaikuttaa välittäjäaineisiin, niiden puutoksen aiheuttamat ilmentymät poistuvat. Eli toimivat erittäin tehokkaasti oireisiin, vähän kuin verenpainelääke verenpaineeseen. Homma optimoituu, toiminta normalisoituu.
Monta pitkää tekstiä kirjoittaneelle:
En jaksanut ihan kaikkea lukea, mutta tekstisi perusteella on selvää, että älyssäsi ei ole vikaa. On mahdollista, ettet ole yleisesti joka alueella niin älykäs, mutta kielellisesti olet kyllä selvästi keskivertoa ylempänä. Toisaalta vika ei välttämättä sittenkään ole älyssäsi edes sen matematiikan osalta, vaan kyse voi olla jostain muusta.
Jotain erikoista sinussa selvästi on, kun tuota tekstiä tuli niin määrättömästi. Miten olisi entinen asperger ja sen kanssa adhd tai add? Varmaan jotain autismiin liittyvää ainakin.
En ole mikään ammattilainen arvioimaan, mutta olen älykkyydeltäni suunnilleen sellainen, jota joskus sanottiin yleisneroksi. Se tosin ei usein näy päälle, koska jotain diagnosoimatonta häikkää minussakin on, ehkä add tai jotain yhdistelmiä, joita olen koko ikäni pystynyt kompensoimaan ja piilottamaan muilla avuilla. Nyt kun olen aikuisena alkanut perehtyä niihin, tiedän niistäkin jotain. Väitän kuitenkin näillä perustein havaitsevani ja tunnistavani pidemmän tekstin perusteella jotain henkilön älykkyydestä ja persoonasta, etkä sinä missään nimessä tyhmä ole.
Keksitty joku diagnoosi kun ei pärjää ja eikä mitään rajoja missään,vanhemmat on kavereita eikä vanhempi,ettei tule paha mieli riehujalle ja pitää ymmärtää vaikka repis topiselta hiukset.
Sosiaalisössöä .
ADHD:n merkittävimpiä haittoja on alisuoriutuminen. Jos siihen lisätään syystä tai toisesta huono itsetunto niin en yllättyisi että voi epäillä älykkyyttään. Autismin ja ADHD:n piirteitä on usein samassa henkilössä. Niistä saa monenmoisia yhdistelmiä. ADHD-piirteillä tuunattu kirjolainen tai päinvastoin voi olla ristiriitainen tapaus. Piirteet ovat kuin köydenvetoa. Jompi kumpi puoli voi olla välillä voitolla ja piirteet voivat kompensoida toisiaan. Voisi myös ajatella että on supervoimia kummastakin laarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa liittyä siihen, että virikkeiden määrä on lisääntynyt massiivisesti ihan vaippaikäisestä lähtien. Ennen lapsi joutui kestämään myös tylsyyttä ja sitä ettei ole kavereita tai "mitään tekemistä". Eikä siihen auttanut mikään draamashow tai itkupotkuraivarit. Äiti jätti lapsen purkamaan vihaansa ja hyväksymään tilanteen.
Kirjoittajanro 319, aika huolellisesti kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos me kaikki vain maskaamme, jotta selviämme elämästä. Miten yhtäkkiä niin moni kolme-neljäkymppinen menestynyt nainen onkin vain huijannut itsensä menestykseen kun pinnan alla kytee hoitamaton elämää invalidisoiva ADHD. En ymmärrä miten tämän häiriön kanssa edes voi onnistua yhtään missään niin hyvin vaikka kaikkensa yrittääkin maskata.
Se on myös varsin erikoista, että melkein jokainen itsensä diagnosoinut on selvästi keskitasoa älykkäämpi. Missä ovat kaikki ne keskitasoiset tai keskitasoa heikommat adhd-tapaukset?
Kuitenkin adhd keskimäärin vaikuttaa keskimäärin 9 pinnan verran älykkyysosamäärää laskevasti, eli heitä pitäisi olla paljon enemmän kuin näitä älykkäitä ja menestyviä adhd
Kovasti tsempiiä opintoihin ja työelämään! Kirjoitat asiasi paremmin kuin suurin osa tällä palstalla, joten varmasti niitä vahvuuksia löytyy ja tuolla luonteella uskon että löydät kyllä paikkasi maailmasta! :)
Vierailija kirjoitti:
ADHD:n merkittävimpiä haittoja on alisuoriutuminen. Jos siihen lisätään syystä tai toisesta huono itsetunto niin en yllättyisi että voi epäillä älykkyyttään. Autismin ja ADHD:n piirteitä on usein samassa henkilössä. Niistä saa monenmoisia yhdistelmiä. ADHD-piirteillä tuunattu kirjolainen tai päinvastoin voi olla ristiriitainen tapaus. Piirteet ovat kuin köydenvetoa. Jompi kumpi puoli voi olla välillä voitolla ja piirteet voivat kompensoida toisiaan. Voisi myös ajatella että on supervoimia kummastakin laarista.
Luulen, että mulla on just näin. Kukaan ei ole koskaan tiettävästi osannut epäillä kumpaakaan, kun ne peittävät toisiaan ja korkea älykkyys peittää vielä lisää. Omaa älyäni en tosin ole koskaan epäillyt, ainakaan sitten kun aloin ajatella asiaa ja tiedostaa sen. Alisuoriutuja olen ollut senkin edestä ja nykyään usein ehkä sen vuoksi ylisuoritan ja palan loppuun. Olen myös perfektionisti. Mitä enemmän tulee ikää sitä paremmin tajuaa itseään. Ehkä minäkin vielä löydän sen oman juttuni ja minulle sopivan tavan elää. Tämä yhteiskunta yrittää kyllä laittaa kapuloita rattaisiin tunkemalla kaikkia samaan muottiin, mutta en aio kuolla musiikkini yhä sisälläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miksiköhän aikuisten nepsytutkimuksissa ei sitten mietitä lainkaan onko ihmisen kiintymyssuhdemalli ollut kenties täysin jäsentymätön ja lapsuus täynnä traumoja? Varhaislapsuuden haasteilla ja siitä seuranneella epätyypillisellä elämänpolulla selittyy varmasti monen aikuisenkin vaikeudet."
Kyllä mietitään erotusdiagnostiikkaa elämänkulun näkökulmasta jos tehdään perusteellisesti ja suositusten mikaan. Lisäksi diva-haastelussa kartoitetaan haasteiden rinnalla niihin saatua tukea ts. lapsuuden perheen kasvatuskulttuuria ja vanhemmuutta. Haastattelukysymykset ovat vain runko ammattilaisen vuorovaikutuksessa tehtävälle haastattelulle, eivät kyllä/ei -pistelaskuri.
Vierailija kirjoitti:
Monta pitkää tekstiä kirjoittaneelle:
En jaksanut ihan kaikkea lukea, mutta tekstisi perusteella on selvää, että älyssäsi ei ole vikaa. On mahdollista, ettet ole yleisesti joka alueella niin älykäs, mutta kielellisesti olet kyllä selvästi keskivertoa ylempänä. Toisaalta vika ei välttämättä sittenkään ole älyssäsi edes sen matematiikan osalta, vaan kyse voi olla jostain muusta.
Jotain erikoista sinussa selvästi on, kun tuota tekstiä tuli niin määrättömästi. Miten olisi entinen asperger ja sen kanssa adhd tai add? Varmaan jotain autismiin liittyvää ainakin.
En ole mikään ammattilainen arvioimaan, mutta olen älykkyydeltäni suunnilleen sellainen, jota joskus sanottiin yleisneroksi. Se tosin ei usein näy päälle, koska jotain diagnosoimatonta häikkää minussakin on, ehkä add tai jotain yhdistelmiä, joita olen koko ikäni pystynyt kompensoimaan ja piilottamaan muilla avuilla. Nyt kun olen aikuisena alkanut perehtyä ni
Tämäkin on pyörinyt mielessä, mutta sitten taas viralliset psykologin testit antavat toisenlaista osviittaa. En nyt usko psykologin täysin mutulla kertovan tällaisia arvioita. Olen tehnyt myös ammatinvalintapsykokogilla sekä kuntoutuskeskuksen psykologilla nettitestit, jotka ei tosin ole niitä virallisia, joiden tulokset sitten näkyisivät OmaKannassa.
Muistan ammatinvalintapsykologin ja kuntoutuskeskuksen psykologin testit. Muistuu mieleen, että siinä testattiin sanavarastoa ja oli sitä kuviopäättelyä. Ammatinvalintapsykologin mukaan sain siitä keskitasoisen tuloksen, sanavarastoni ei ollut laaja eikä luetun ymmärtäminen. Sama oli myös siellä kuntoutuskeskuksessa, mutta siellä kuviopäättelytestin tulos oli heikkoa keskitasoa. Kuntoutuskeskukessa työskentelevä psykologi sanoi, ettei äidinkieli ollut vahvin alueeni. Tiedostan, että jos on lapsena saanut diagnoosin kielellisestä kehityshäiriöstä, niin en oleta olevani mikään Mika Waltari.
Kuitenkin minua kiinnostaa esim. japanin kieli ja näin pintapuolisesti olen itse siihen tutustunut. Tunnistan jo joitain hiraganoja. Mietin kyllä, että olenko ihan hullu, jos tosissani hakisin johonkin alkeiskurssille. Englantia kehitän edes perustasolla kansalaisopistolla. Tiedän, mitä tarkoitetaan jos englannin kielisissä lauseissa mainitaan "There are/is...",. "Could", "Would" tai "Will" ja tietysti preesensit, imperfektit, perfektit ja pluskvamperfektit, mutta koen olevani aika huono soveltamaan sitä käytännössä.
Suomen kielestä taas minua kiinnostaa se "hienompi" kieli, mitä esim. poliitikot puhuvat. Sitä itsekin etsii sanakirjasta, jos kuulee jonkun vieraalta kuulostavan, hienomman suomenkielisen sanan. Jostain syystä itse pidän sellaisesta suomen kielestä enemmän, vaikken kaikkia sanojen merkityksiä tunne. Se kuulostaa vain kauniimmalta. Minusta jopa tunnistaa savolaisen aksentin ja vieraat ihmiset Pirkanmaan tai Keski-Suomen suunnalla ovat kysyneet, että puhunko savoa arvaten oikein. Ja kuulema puhun myös selkeästi monien mielestä, vaikka lapsena sain diagnoosin vaikeasta dysfasiasta ja kävin puheterapeutilla. Siinä mielessä erikoista.
- nro. 319:na kirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monta pitkää tekstiä kirjoittaneelle:
En jaksanut ihan kaikkea lukea, mutta tekstisi perusteella on selvää, että älyssäsi ei ole vikaa. On mahdollista, ettet ole yleisesti joka alueella niin älykäs, mutta kielellisesti olet kyllä selvästi keskivertoa ylempänä. Toisaalta vika ei välttämättä sittenkään ole älyssäsi edes sen matematiikan osalta, vaan kyse voi olla jostain muusta.
Jotain erikoista sinussa selvästi on, kun tuota tekstiä tuli niin määrättömästi. Miten olisi entinen asperger ja sen kanssa adhd tai add? Varmaan jotain autismiin liittyvää ainakin.
En ole mikään ammattilainen arvioimaan, mutta olen älykkyydeltäni suunnilleen sellainen, jota joskus sanottiin yleisneroksi. Se tosin ei usein näy päälle, koska jotain diagnosoimatonta häikkää minussakin on, ehkä add tai jotain yhdistelmiä, joita olen koko ikäni pystynyt kompensoimaan ja piilottamaan muilla
Se onkin outoa, kun sain yläasteella äidinkielestä 8, mutta tunnustan olleeni huithapeli lukemisen suhteen, vaikka alakoululaisena joitain kirjoja luin ja yläkoululaisena muistan lukeneeni Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin. Jonkun fiktiivisen tarinan kirjoittaminen oli mielestäni epäkiinnostavaa, vaikka lukenut viimeksi fiktiivisistä kolme Agatha Christien dekkaria yrittäessäni saada edes pientä innostusta lukemiseen. Tällä hetkellä yritän lukea loppuun Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin-romaania, mutta elämä on tuntunut kiireiseltä. Olen kyllä saanut luettua lähes 200 sivua eikä kirjassa ole mitään vikaa. Jos on edes hiemankin faktoihin ja tositapahtumiin perustuvaa luettavaa, niin ehkä minut saa lukemaan ja kiinnostumaan. Uskon tässä olevan syynä nykyisen ympäristön hektisyys. Niin joka päivä tulee mieleen, että enhän minä yläkoululaisena kuollut siihen, jos istuin bussissa tunnin ilman viihdykkeitä tai kiertelin vartin verran käytävää koulun välitunnilla yksikseni. Nykyään sitä tuntee itsensä varhain raihnaistuneeksi sairastaessani Sjögrenin oireyhtymää, josta johtuva sinivaloherkkyys ja valonarkuus tekevät minusta taatusti keskittymiskyvyttömän ja zombien.
Autistiseksi ihmiseksi ymmärrän kuitenkin mustaa huumoria ja satiiria, ja luen hieman tähän tyylisuuntaan pohjautuvia sarjakuvia. Itsekin välillä vitsaillut alkavani kotirouvaksi tai etsiväni "provideria", koska miehet tunnetusti arvostavat naisissa ulkoista olemusta kuin älykkyyttä.
Siitä matematiikasta: kyllä alakoululaisena minusta huomattiin, että oli vaikeaa oppia jopa kellonajat. Matematiikka yksilöllistettiin kolmannella luokalla. Neljännellä tai viidennellä luokalla minä halusin oikeasti oppia kellonajat, jolloin sain siihen apua. Aivan varmasti matematiikka olisi mennyt arvosanoja 4 ja ehkä nippa nappa 5 saaden, jos olisin suorittanut sen ilman yksilöllistämistä. Hyvä, kun osaan edes joitakin kertolaskuja laskea päässä ja tiedän, miten lasketaan peruslaskutoimituksia. Aivot menevät siinä solmuun, kun pitää ratkoa X:ää ja Y:tä. Prosenttilaskuja osaan joten kuten. Kyllähän sitä oli viime syksyllä skeptinen matematiikan suhteen ajatellen, että mitähän tuosta mahtaa tulla enkä ollut missään nimessä anomassa sääli-ykköstä. Peruskatetuottolaskelman päälle ymmärrän, jos sen tarkoitusta minulta kysytään. Kunhan en nyt taloushallinnon merkonomiksi ryhdy, niin kaikki menee varmasti ok. Olenhan toki nainen, eikä me naiset olla tunnetusti matikkaneroja (älkää sitten ottako tosissaan tuota, tiedän että jotkut tästä vetäisivät herneen nenään).
- nro. 319
Muutaman adhd-lapsen vanhemman tuntien ihmettelen, ovatko he ikinä kertoneet neuvoloissa, testeissä tai millekään virallisille tahoille päihdehuuruisesta varhaisnuoruudestaan jossa on ollut mukana vielä mahdollinen masennuslääkitys? Muutama tällainen kaveri mikä pisti päänsä sekaisin 2000-luvun alussa milloin milläkin ja söi pitkään joko uni- tai mielialalääkkeitä on nyt ongelmissa huonosti nukkuvien impulsiivisten lastensa kanssa, joilla kaikilla on jotain nepsy-ongelmaa. Kummasti samoilla ihmisillä törmääkin aina tähän, eikä se selity vanhemman perimällä pelkästään, koska nämä olivat ihan normaaleja ja osasivat olla koulumaailmassa ennen päihdesekoilujaan. Onko yhteyttä tutkittu ikinä? Sain jo sapiskaa tämän ääneen sanomisesta, koska "he ovat fiksuja ja koulutettuja ihmisiä". Hupaisaa vain, kun yliopiston bileissä niitä asioita vasta liikkuikin yhteen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä teisteihin pääsee julkisella puolella, mutta jonoa on. Eikä niihin pääse jos vähän keskittyminen herpaantuu nyt aikuisena ,eikä saanut unelmaduunia.
Aika monella nepsyllä on juuret jossain syrjäisessä geenitaskussa.
Näitä on nyt purettu parin kolmen sukupolven verran. Ihmiset ovat liikkuneet ja siirtyneet sijoiltaan, adhd tms on päässyt periytymään.
Opettaja varmaan tunnisti ns. rasavillit ADHD-tapaukset, mutta ei välttämättä esim. sitä rauhallista haavelijatyttöä jolla oli aina ajatukset muualla, tavarat hukassa ja keskittymisvaikeuksia (tyypillinen ADHD-tyttö).
Selvää on että nykymaailmassa on myös paljon vaikeampi keskittyä kuin aiemmin, ja se varmasti näkyy myös lapsissa, sekä ADHD-tapauksissa että muissa. Aiemmin lapset liikkuivat enemmän eikä ympärillä ollut jatkuvaa digiärsyketarjontaa.
Keski-ikäisen ihmisen elämänkokemuksella ja lukeneisuudella olen muodostanut tämän mielipiteen: ADHD:sta kärsivät ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset.
ADHD:sta kärsivien ihmisten elämä on kaikkien mediassa esiin tuotujen kokemusasiantuntija-haastatteluiden perusteella huomattavasti impulsiivisempaa ja - paremman sanan puutteessa - holtittomampaa kuin neurotyypillisten. Päättelen, että tämä pätee sekä niihin, jotka ovat tiedostaneet ongelmansa, hakeutuneet apuun ja nyt mahdollisesti ovat mediassa tai muuten kokemusasiantuntijoina, sekä niihin, jotka eivät näe omassa elämässään ja elämäntavoissaan mitään ongelmallista - epäilen, että suurin osa pitkäaikaistyöttömistä sekä mielenterveyssyistä ennenaikaiselle eläkkeelle jo nuorina jääneistä ja valtaosa sosiaalitoimen vakiasiakkaista kuuluvat tähän porukkaan. Tästä ei liene tutkimusta; sen sijaan vankien osalta on tehty tutkimuksia ja osoitettu, että valtaosa määritelmän mukaan "epäsosiaalisista aineksista" kärsii neuropsykiatrisista häiriöistä.
Aina kun tulee keltaisen lehdistön juttu johonkin talousasiaan (suomeksi: köyhyyteen) liittyen, tämäkin palsta räjähtää keskustelupuheenvuorojen määrästä. Ja jos kyse on lapsiperheestä, silloin kommentoidaan, miten voi olla varaa useampaan kuin yhteen lapseen, miksi niitä lapsia on tehty niin paljon. Ja yleensä aina jutusta käy joko suoraan tai epäsuorasti ilmi, että ko. köyhyysjuttuun haastateltavaksi tullut ihminen (tai koko perhe) kärsii neuropsykiatrisista häiriöistä. Ja tosiaan, lapsia on paljon. ADHD:n ja muiden neurohäiriöiden luonne on vahvasti perinnöllinen. Ilmeisesti myös älykkyys on ainakin osin perinnöllistä. Älykkäät ADHD-tapaukset eivät välttämättä lisäänny holtittomasti, mutta vähä-älyisemmät (pahoittelen ikävää termiä) puolestaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja varmaan tunnisti ns. rasavillit ADHD-tapaukset, mutta ei välttämättä esim. sitä rauhallista haavelijatyttöä jolla oli aina ajatukset muualla, tavarat hukassa ja keskittymisvaikeuksia (tyypillinen ADHD-tyttö).
Selvää on että nykymaailmassa on myös paljon vaikeampi keskittyä kuin aiemmin, ja se varmasti näkyy myös lapsissa, sekä ADHD-tapauksissa että muissa. Aiemmin lapset liikkuivat enemmän eikä ympärillä ollut jatkuvaa digiärsyketarjontaa.
Kuuleman mukaan on käynyt niin, että levottomasta ADHD:sta kärsivät lapset ja nuoret on päästetty pilaamaan koululuokissa muiden oppiminen ja sen vaatima keskittymiskyky.
Vierailija kirjoitti:
"ADHD aivot toimii vain erilailla, kuin meillä muilla, eikä se vaikuta älykkyyteen ja se voi olla myös super voimavara ja siksi ihmettelen nykyistä ilmiötä, kun se on niin paheksuttavaa ja negatiivistä. "
Nykyään noita ADHD-diagnooseja suorastaan kerjätään lääkäreiltä. Niin ei ollut ennen.
Se kuuluu Suomen systeemiin, kaikkeen tarvitaan lääkärintodistus, jos tarvitaan tukea tai jotakin muuta normin ulkopuolelta, oli kysymys sitten ADHD, allergiasta, liikunta- tai näkörajoitteisuudesta, koulumatkasta, kotioloista jne. kun puhutaan päiväkodista, koulusta, harrastuksista jne. Eikä tämä koske vain lapsia ja nuoria, vaan yhtälailla kaikkia, jotka käyttävät yhteiskunnan palveluita, kuten vanhuksia, vammaisia jne. Jopa auton ajo-oijeuteen yli 70v viiden vuoden välein.
Suomen systeemi on tässä mielessä muuttunut. Vielä 10-15 vuotta sitten ADHD-diagnoosi ei ollut yleinen eikä varsinkaan tavoiteltava asia.
Suomessa on vallalla kaksi eri "systeemiä": yhtäältä tarvitaan todisteita, ennen kuin annetaan tukea. Siis diagnoosi. On vaikea kuvitella, kuinka voisi olla toisinkaan. Jotta voi saada lääkettä/hoitoa/tukea/rahaa, pitäähän olla ammattilaisen tekemä tutkimus taustalla, todiste, että asia todella on näin.
Toisaalta asenteet ovat muuttuneet kahdella tavalla: osa ajattelee (ja tietty osa mediasta sitä lietsoo), että yhteiskunnan velvollisuus on rahoittaa heidän elämäänsä ja ongelmien hoitoa. Ei ole kauaa, kun iltapäivälehdessä oli juttua, suorastaan vinkkiä, että voi saada "näitäkin tukia": eli vammaistukea ADHD:n nojalla. Aiemmin tämäntyyppiset ongelmat olivat häpeällinen asia (samoin kuin sosiaalitukiin turvautuminen ylipäätään), ja on kaksipiippuinen asia, onko häpeäleiman poistuminen hyvä vai huono asia. Hyvä siksi, että sairaat ihmiset hakeutuvat hoitoon ja saavat tarvitsemansa tuen. Huono siksi, että tämä pahimmillaan lisää oman vastuun kantamista ja yhteiskunnan varaan astumista sellaisillakin, jotka pärjäisivät ilman apua. Avun kohdistaminen on vaikeaa, kun mukana on paljon ns. turhia tapauksia. Lisäksi toinen, merkittävä asennemuutos on tapahtunut juuri tuossa, että diagnoosista on tullut "tavoiteltava asia". On pelottavaa, miten nuoret ihmiset (eivätkä pelkästään nuoret) muodostavat koko identiteettinsä saamiensa diagnoosien perustalle. Saavat huomiota, sääliä, ja myös uhriutumisen kautta tulevaa voimaantumisen tunnetta aivan vääristä asioista. Tottakai sairaalla ihmisellä on myös sairaan ihmisen identiteetti, mutta negatiivista asiaa ei pitäisi koskaan, missään olosuhteissa ottaa oman identiteettinsä ja olemisensa (saati työnsä tai somepresenssinsä) peruspalikaksi.
Se jäi vielä auki, että miksi ajattelen mahdollisesti olevani AD(H)D. Erityisopettajan sanojen mukaan olin omissa ajatuksissani ja oli motorista levottomuutta, nämä ilmenivät neljännellä ja viidennellä luokalla. Kukaan aikuinen ei koskaan edes ajattellut minun kohdalla AD(H)D:sta, edes lääkärinlausunnoissa ei ole tällaista epäilyä mainittu. Oli vain kirjoitettu oppimisvaikeuksista (erityisesti matematiikassa), autismista tai sen piirteistä, ahdistuneisuudesta, lievästä kehitysvammasta ja dysfasiasta, joista kahta jälkimmäistä ei ole enää tuoreimmissa diagnoositiedoissa.
Voi olla mahdollista, että kukaan ei ajatellut minua AD(H)D-lapsena sukupuolen takia (olen nainen). Vasta itsekin aikuisena olen löytänyt tietoa, että AD(H)D näyttäytyy tytöillä ja pojilla eri lailla. Kun luin AD(H)D-tyttöjen olevan ujoja ja antavat jopa kiltin vaikutelman, niin totesin itselleni, että pitää paikkansa. Toisaalta taas olen aika tunnollinen, pysyn aikatauluissa eikä tapanani ole tulla 30 minuuttia myöhässä työharjoitteluun tai töihin, en ole vaihtanut työpaikkaa tai kumppania lennosta. Osaan ilmoittaa, jos myöhästyn. Osaan tuntea helposti syyllisyyttä ja todeta ääneen, että se oli minun syyni.
- nro. 319 ja pakko vielä jatkaa