Lue keskustelun säännöt.
Väestöliitto: suurin osa isovanhemmista hoitaa lapsenlapsia 1-6 krt vuodessa
07.10.2023 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/c646cf13-d250-4fa4-ae00-a01e…
"Suurin osa vuosina 19451950-syntyneisiin suuriin ikäluokkiin kuuluvista isovanhemmista pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa lähes viikoittain, selviää Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Sukupolvien ketju -hankkeen seurantatutkimuksesta. Neljä viidestä isovanhemmasta hoitaa lastenlapsiaan ainakin silloin tällöin. Isovanhempien avussa on tutkimuksen mukaan kyse useimmiten satunnaisesta lastenhoitoavusta. Yleisin vastaus tutkimuksessa oli nimittäin, että isovanhemmat hoitavat lastenlapsiaan 16 kertaa vuodessa. Isovanhemmat ovat kuitenkin monelle perheelle tärkein tukiverkosto."
Eli tässä se nähdään, ei isovanhemmat ole usein avuksi! 20 % isovanhemmista ei auta lastenlasten kanssa lainkaan. Lopuista isovanhemmista suurin osa auttaa 1-6 kertaa vuodessa. Onhan se ihan järkyttävän vähän, jos esimerkiksi pikkulapsiperhe saa apua isovanhemmilta kerran pari vuoden aikana! Ja kuten jutussa todetaan, isovanhemmat ovat ne lapsiperheet tärkeimmät tukiverkot. Eli jos apua ei isovanhemmilta (juuri) tule, niin lapsiperhe on aika pitkälti oman onnensa nojassa.
Sitten ihmetellään, miksi vanhemmat ovat väsyneitä, henkisesti vanhemmuuden kanssa yksin ja syntyvyys on pientä. Se olisi jo todella paljon, jos lapsiperhe saisi apua vaikka kerran kuussa niin, että isovanhemmat katsovat lapsen/lasten perään pari tuntia. Aika monilla n. seitsemänkymppisillä isovanhemmilla riittää virtaa harrastuksiin ja matkusteluun, joten virtaa voisi riittää lastenlasten kanssa olemiseen pieninä hetkinä. Ja kun joku tulee nurisemaan, niin jokainen vanhempi kaipaa joskus lepoa. Eikä esimerkiksi varhaiskasvatuksen varaan voi koko elämää laskea. Esimerkiksi vuorotyöläisellä ja juuri koulunsa aloittaneen vanhemmalla olisi varmasti tarvetta isovanhempien avulle.
Kommentit (986)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kerta tai pari vuodessa järkyttävän vähän. Esimerkkinä omat vanhempani ja appivanhempani (alle 70 v eläkeläiset):
-Käyvät useamman kerran viikossa kuntosalilla, eläkeläisten jumpissa, uimahallissa, hiihtämässä. Ovat siis kohtuullisessa kunnossa.
-Jaksavat vuoden aikana matkustaa useamman kerran näkemään sisaruksiaan/mökille/virkistysmatkalle Lappiin/shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.
Näihin menoihin riittää aikaa ja jaksamista. Sitten taas se on liikaa vaadittu, että pikkulapsiperhettä voisi auttaa enemmän kuin kerran tai kahdesti vuodessa. Olisiko ihan hirveää jättää yksi hiihtolenkki tai kuntosalikerta väliin ja sen sijaan olla taaperon kanssa leikkipuistossa?
No kyllä se on liikaa vaadittu. Itsekö jättäisit harrastuksiasi tai ystävien tapaamisia väliin voidaksesi hoitaa jonkun taaperoa?
Kyllä minulle se oma liha ja veri menee edelle harrastuksista ja ystävistä.
Tosin kukaan ei koskaan ole vaatinut luopumaan mistään.
Säännölliset harastukseni ovat lasten tiedossa, ja he kunnioittavat niitä. Ystävät puolestaan ymmärtävät tärkeysjärjestykseni, koska ovat samanlaisia kuin minä. Heillekin omat lapset ja lastenlapset ovat niitä maailman tärkeimpiä ihmisiä.
Minun aikatauluni on joustava ja olen onnellinen siitä, että lapseni luottavat minuun apua tarvitessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestöliitolla on vastaava tutkimus toisinpäin, sitä ei kaiketi ole vielä julkaistu. Siinä tuo sama ikäryhmä eli 1945 - 1950 syntyneet vastaa kysymyksiin siitä, miten paljon he saavat apua lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan. Se on aika julmaa luettavaa.
Minun vanhempani ovat syntyneet 1955 ja 1956, eläkkeellä siis. Aika vähän ovat apua tarvinneet, lähinnä joissakin tietotekniikkaan liittyvissä asioissa ja toki olen auttanut. Tulevaisuudessa autan kyllä kauppakassipalveluiden ja muiden kanssa, mitä vain etäältä pystyn tekemään. En kuitenkaan pääse satojen kilometrien päästä noin vain avuksi. Saavat toki muuttaa lähemmäs, jos haluavat, niin silloin voin auttaa enemmän. Tuskin muuttavat, kun viihtyvät asuinpaikkakunnallaan.
En aio mennä tekemään vanhempieni pihatöitä. Itse ovat valinneet omakotitaloasumisen. Oma valinta.
Omia valintoja ne ovat sinunkin valinnat, esim. lapset. En hoida.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus ei kerro tuosta lastenhoidon "laadusta" mitään. Esimerkkinä tilanne:
Mummo ja vaari tulevat kylään lapsensa perheen luo. Perheen äiti laittaa ruoat ja kahvit, seurustelee anoppinsa kanssa. Äiti katsoo samalla lapsen perään, kun anoppi keskittyy mieluummin jutteluun miniän kanssa kuin lapsen vahtimiseen. Vaari ja poikansa juttelevat keskenään sohvalla makoillen. Välissä vaari lukee lapselle yhden kirjan, äiti täyttää tiskikonetta ja anoppi juttelee poikansa kanssa sillä aikaa. Useamman tunnin käynnin jälkeen mummo ja vaari lähtevät takaisin kotiinsa.
Mummon ja vaarin mielestä he kävivät perheen lastenhoitoapuna, vanhemmat ovat tästä eri mieltä.
Onko esimerkkisi tyypillistä perhe-elämää nykyään lapsiperheissä?
Mies makoilee sohvalla ja juttelee isänsä kanssa olohuoneessa ja perheen äiti häärii yksin keittiössä valmistamassa ruokaa ja anoppi häiritsee jutuillaan miniää ja lapset häärivät jaloissa?
Millaisen mallin, esimerkin ja roolimallin vanhemmat antavat lapsilleen? Jotka antavat eväät lapsille aikuisuuteen ja miten he kohtelevat muita.
Olen seitsemänkymppinen ja tuo malli on täysin vieras jo lapsuudenkodissa 50-luvulla ja isä oli tasavertainen perheenjäsen ja valmisti ruokaa siinä missä äitikin. Ja näin on ollut omassa perheessäkin.
Ei ihme jos tarvitaan isovanhempien apua, jos nykyään naisilla on lasten lisäksi vielä yksi mieslapsi lisää ja nainen haluaa raataa yksin ja olla perheen pomo.
Ja miksi juuri anopin pitäisi vahtia lapsia? Ja mitä ihmettä edes niitä pitää vahtia, jos perhe ja vieraat viettävät yhdessä aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surettaa isovanhemmat, jotka eivät halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa. En hetkeäkään usko, että kaikki aikuiset lapset ja heidän pienet lapsensa olisivat jotenkin ikäviä. Toki pienissä lapsissa on työtä, mutta isovanhemmuudessa on myös paljon iloa. Eikä se tarkoita, että pitäisi joka viikko olla hoitamassa. Pari tuntia kerran kuussa olisi jo paljon monien perheiden nykytilanteeseen verrattuna.
No se on kyllä vanhempien ja lasten etu ettei moiset luonnevikaiset tuppaudu heidän elämäänsä.
Suurissa ikäluokissa on hirveästi diagnosoimattomia mt-ongelmia, jotka on normalisoitu. Oman äitini luonnevian tajusin vasta aikuisena terapiassa.
Tietyt asiat, jotka nykyisin tiedetään hyvin haitallisiksi lapsen kehitykselle, oli normi sotien jälkeen.
Ihan hyvä, että traumasiteitä katkotaan.
Miksi nykylapsissa on hälyttävän paljon psyykkisistä ongelmista kärsiviä. Suurista ikäluokista sekin varmaan johtuu.
Koska välimatkaa on useampi sata kilometriä molemmille isovanhemmille, meille on muodostunut tavaksi yhteinen ajanvietto siten että matkustamme koko perhe sovitusti kylään. Isovanhemmilta ei odoteta varsinaista hoitoapua vaan heidän kanssa lapsi voi puuhailla kaikenlaisia esim vaarin juttuja, saunan lämmitystä ym ja niiden urheilukisojenkin seuraamista. Uimahalleihin tai muihin ei tarvitse lähteä viihdyttämään. Illalla syödään kaikki yhdessä ja ruoka on hankittu ja valmistettu yhdessä. Isovanhempien ja lastenlasten välit pysyvät näin tiiviinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus ei kerro tuosta lastenhoidon "laadusta" mitään. Esimerkkinä tilanne:
Mummo ja vaari tulevat kylään lapsensa perheen luo. Perheen äiti laittaa ruoat ja kahvit, seurustelee anoppinsa kanssa. Äiti katsoo samalla lapsen perään, kun anoppi keskittyy mieluummin jutteluun miniän kanssa kuin lapsen vahtimiseen. Vaari ja poikansa juttelevat keskenään sohvalla makoillen. Välissä vaari lukee lapselle yhden kirjan, äiti täyttää tiskikonetta ja anoppi juttelee poikansa kanssa sillä aikaa. Useamman tunnin käynnin jälkeen mummo ja vaari lähtevät takaisin kotiinsa.
Mummon ja vaarin mielestä he kävivät perheen lastenhoitoapuna, vanhemmat ovat tästä eri mieltä.
Meillä myös appivanhempien vierailu on sananmukaisesti vierailu, jossa he ovat passattavia vieraita.
Yhden kuvakirjan selailu taaperolle ja sukulaisten haukkuminen on anopin mielestä varmaankin osallistumista ja hoitamista.
Koko vierailu on kaaosta, jossa taapero hakee huomiota mummolta. Turhaan.
Sitten ihmettelee miksi lapsi kiukuttelee.Viimeksi erikseen pyydettiin, että leikitkö pojan kanssa nyt hetken (valittaa kun niin harvoin näkee lapsenlasta).
Vastaus oli että en minä jaksa.
Polvet kuulemma kipeät. Jännä homma, että jaksaa kierrellä linnanraunioilla matkoillaan ja tehdä pitkiä lenkkejä ja kykkiä kukkapenkissä tuntikausia.
Siitä päästäänkin muistelemaan kuinka anoppia kiusattiin nuorena pihtipolvista. Ja miten mieskin oli kamalan villi ja raskas hoitaa.
Joo niin tais olla, siksi hän vietti joka kesänsä pienenä maalla mummolassa, kun äidin piti saada brenkkua työviikon päätteeksi.
Odotin anopilta enemmän kiinnostusta, koska on ainoa elossa oleva mummo.
Miksi anopin tai kenenkään muunkaan pitäisi olla lapselle joku viihdekeskus, leikkiä lapsen kanssa ja viihdyttää lasta?
Jos aikuinen leikkii lapsen kanssa, silloin hän ohjaa väistämättä leikin kulkua, jolloin lapsen luovuus ja mielikuvitus ei pääse valloilloulleen, eikä saavuteta leikin tarkoitista ja tavoitteita, eikä lapsi leikin avulla pysty ratkaisemaan ongelmatilanteita. Lapset osaavat kyllä leikin avulla viihdyttää itseään, jo pari vuotias, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapsiperheen avuntarpeet on yleensä ihan pieniä, eivätkä mitään tuskasavottoja.
Minua esimerkiksi olisi auttanut valtavasti jos joku olisi auttanut kun mursin vasemman ranteeni.
En saanut esimerkiksi viikattua lasten vaatteita, edes napitettua mitään, kaikenlainen arkinen asia oli todella hankalaa.
Silti meille vain tungettiin kylään ja istuttiin passattavina ja mentiin vieläpä lasten huoneisiin kauhistelemaan kun vaatteet oli vain kasoina.
Jep. Jos joku katsoisi lapsen perään että pääsisi hoitamaan jonkun asian. Pari kertaa vuodessa yökylään. Vanhempien sairastaessa veisi lapset ulkoilemaan jne. Sellaista apua suurin osa kaipaisi.
Olis kiva tietysti niin, mutta kyllä se nyt vaan on niin että vaikka kuinka kaipaisi, itse tämä elämä eletään ja lapset hoidetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska välimatkaa on useampi sata kilometriä molemmille isovanhemmille, meille on muodostunut tavaksi yhteinen ajanvietto siten että matkustamme koko perhe sovitusti kylään. Isovanhemmilta ei odoteta varsinaista hoitoapua vaan heidän kanssa lapsi voi puuhailla kaikenlaisia esim vaarin juttuja, saunan lämmitystä ym ja niiden urheilukisojenkin seuraamista. Uimahalleihin tai muihin ei tarvitse lähteä viihdyttämään. Illalla syödään kaikki yhdessä ja ruoka on hankittu ja valmistettu yhdessä. Isovanhempien ja lastenlasten välit pysyvät näin tiiviinä.
Aamen. Loistava kommentti hyvästä lapsi-isovanhempi suhteesta. Ja näin uskon, suurimmassa osassa perheitä olevan. Isovanhempia ei pidetä hoito- ja viihdeautomaatteina.
Ja jos vanhemmat pyytävät hoitoaopua muutaman kerran vuodessa, silloin myös isovanhemmat olettavat olevan hätätapaus ja pakkotilanne ja apuun riennetään.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa mainittiin, miten isovanhempia voi harmittaa, jos toiset isovanhemmat ostavat lapsenlapsille kalliimpia tavaroita ja vievät kalliimpiin paikkoihin.
Herätys! Ei noilla ole mitään väliä. Se lapsiperhe kaipaa isovanhemmilta läsnä olemista, ei tavaraa! Eikä sitä lasta tarvitse viedä johonkin oopperaan tai hop loppiin, vaan ihan ilmaiset leikkipuistot ja kotona leikkimiset on sitä parasta tekemistä.
Nimenomaan. Pullanleipominen tai vaikka isovanhempien kanssa tehty vasta tai sieniretki on paljon isompi juttu, kuin mikään riehuminen tai rahahomma.
Läsnäolo on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsenlapsia mutta samaistun jonkun toisen työssäkäyvän tilanteeseen, sillä monella samanikäisellä on. Minä olen ihan perus suunnitteluinsinööri. Minä tiedän tarkalleen, milloin on joululomat koululaisilla. Minulla on lomaa tasan ne joulunpyhät, saatan aatonaaton saada pidettyä joskus saldovapaata tai jos sattuu niin että jouluaatto on maanantai, pari päivää saldovapaata voin pitää torstaina ja perjantaina, mutta muuten ei ylimääräistä lomaa ole. Talvilomaa on viikko, koska minulla on hyvin omat työt, saan valita loma-ajankohdan, mutta toive on että maaliskuussa tai huhtikuussa. Kesälomaa minulla on neljä viikkoa, ei enempää eikä vähempää. Loma-ajankohta meillä on viikkojen 24-32 välillä. Kaksi viikkoa pitää pitää heinäkuussa, muut ajankohdat saa valita tuolta väliltä. Näin siksi, että heinäkuu on alallamme hiljainen mutta elokuun lopussa jo vilkastuu ja kesäkuun alku on vielä vilkasta.
Veljeni työpaikka on aina heinäkuussa kolme viikkoa kiinni. Jokainen saa valita yhden lomaviikon vapaasti, mutta tuo kolme viikkoa on kaikilla aina samaan aikaan. Heidän alallaan kun asiakkaatkin yleensä lomailevat heinäkuussa.
Vierailija kirjoitti:
Koska välimatkaa on useampi sata kilometriä molemmille isovanhemmille, meille on muodostunut tavaksi yhteinen ajanvietto siten että matkustamme koko perhe sovitusti kylään. Isovanhemmilta ei odoteta varsinaista hoitoapua vaan heidän kanssa lapsi voi puuhailla kaikenlaisia esim vaarin juttuja, saunan lämmitystä ym ja niiden urheilukisojenkin seuraamista. Uimahalleihin tai muihin ei tarvitse lähteä viihdyttämään. Illalla syödään kaikki yhdessä ja ruoka on hankittu ja valmistettu yhdessä. Isovanhempien ja lastenlasten välit pysyvät näin tiiviinä.
Täytyy sanoa, että minullekin tuollainen on se "perusasetelma", jonka olen olettanut olevan useimmissa perheissä (myös omassa lapsuudenperheessäni), että isovanhemmat eivät toimi jotenkin aktiivisina "lapsenlikkoina", vaan lastenlapset luovat yhteyttä heihin, kun käydään mummolassa ja puuhaillaan siinä yhteisiä juttuja jne.
Osin varmasti meillä vaikutti myös tilanne, että oli satoja kilometrejä matkaa molempiin mummoloihin.
Mutta ei siis sillä, että ei olisi hieno juttu, jos isovanhemmat voivat olla läsnä enemmänkin lastenlasten elämässä! Ehkä vain itselle on uusi ajatus, että heidän oletettaisiin jotenkin osallistuvan aktiivisesti hoitoon 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä lapsen äiti ja isä ovat? Miten lapsen äiti on hoitanut lapsentahtisen imetyksen, jos lapsi on ollut vastasyntyneenä isoäidin hoidossa?
Suomessa alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalla on lakisääteinen oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen. Lapsen äiti tai isä saa hoitaa lasta kotona ja saa tähän hoitovapaata. Kela maksaa kotihoidontukea ja oma kotikunta maksaa mahdollisesti myös lasten kotihoidontuen kuntalisää.
Ja 2-vuotias lapsi on vielä todella pieni eikä tarvitse yökyläilyä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä päde meillä! Olemme hoitaneet toistaiseksi ainoaa lapsenlastamme todella paljon. Syntymän jälkeen keskeytin jopa lomani pyydettäessä ja tulin miniäni avuksi ja vastasyntynyttä kävin hoitamassa lähes joka päivä ensimmäisen 3 kk ajan (pyynnöstä). Nyt taapero on vajaa 2-vuotias ja edelleenkin hoidan lähestulkoon joka viikko, välillä parikin kertaa ja pari kertaa kuukaudessa hän on meillä yökylässä ja viihtyy todella hyvin.
Siis minut pyydettiin avuksi hoitamaan vauvaa, eli menin äidin avuksi heille, äiti tietenkin hoiti imetyksen. Tein paljon muutakin kuin hoidin vauvaa heillä.
En tiedä tarvitseeko vai ei 2-vuotiaana yökyläilyä, mutta ilmiselvästi tykkää kovasti olla meillä ja meidän kanssa ja touhuta ulkona puutarhassa jne. Eihän hän meillä viikkotolkulla ole, vaan yhden yön. Ja ihan yhtä riemuissaan hän juoksee äidin ja isän kaulaan, kun mennään takaisin kotiin.
Ilmeisesti sinun on vaikea ymmärtää, että joillakin isovanhemmilla, lapsenlapsilla ja vanhemmilla on hyvät ja läheiset välit.
Mitä kotihoidontuki liittyy siihen, autetaanko ja seurustellaanko lapsenlapsen ja koko perheen kanssa vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surettaa isovanhemmat, jotka eivät halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa. En hetkeäkään usko, että kaikki aikuiset lapset ja heidän pienet lapsensa olisivat jotenkin ikäviä. Toki pienissä lapsissa on työtä, mutta isovanhemmuudessa on myös paljon iloa. Eikä se tarkoita, että pitäisi joka viikko olla hoitamassa. Pari tuntia kerran kuussa olisi jo paljon monien perheiden nykytilanteeseen verrattuna.
No se on kyllä vanhempien ja lasten etu ettei moiset luonnevikaiset tuppaudu heidän elämäänsä.
Suurissa ikäluokissa on hirveästi diagnosoimattomia mt-ongelmia, jotka on normalisoitu. Oman äitini luonnevian tajusin vasta aikuisena terapiassa.
Tietyt asiat, jotka nykyisin tiedetään hyvin haitallisiksi lapsen kehitykselle, oli normi sotien jälkeen.
Ihan hyvä, että traumasiteitä katkotaan.Miksi nykylapsissa on hälyttävän paljon psyykkisistä ongelmista kärsiviä. Suurista ikäluokista sekin varmaan johtuu.
Kyllä, suuret ikäluokat ovat laiminlyöneet omien lastensa psyykkisen kehityksen vaiheet ja tuutanneet lapset hoitoon jo varhain, jättäneet kotiin yksin pitkiksi ajoiksi jne.
Munkkivuori-sarja kuvaa hyvin sitä heidän kasvatustapaansa. Ja näiden laiminlyödyt jälkeläisensä nyt yrittävät pärjätä.
Eivät pärjää. Koska edelleen se suuri, itsekäs ikäluokka ajattelee vain itseään, eli iäkkäät isovanhemmat.
Oma anoppi on vm. 56, ja erittäin kyvytön luomaan mitään tunnesidettä edes lapsiinsa. Saatika lapsenlapsiin.
Äitini vm. 50 oli myös tunne-elämältään vaurioitunut.
Siksi minun ja mieheni aikuiselämä on ollut yhtä terapiaa, traumanhoitoa ja ylisukupolvisen kuonan torjumista, jota anoppi yrittää kaataa päällemme.
Syyllistämistä, läheisriippuvuutta ja torjuntaa, mökötystä, marttyyriuttakoko negatiivinen tunnerepertuaari tunnelukkoineen on käytössä.
Että ihan syystäkin tällä hetkellä monia isovanhempia moititaan, he eivät vaan ole hoitaneet mt-ongelmiaan.
Omaakin äitiä yritettiin siskon kanssa saada terapiaan, ei edes nähnyt, että hänen toimintansa äitinä oli sairasta.
70-80 -luvulla vaan ei ilmoiteltu sossuun sillä oli perhekerhoja, seurakunnan leirejä ja yhteisöllisyyttä, ja ISOVANHEMPIA, agraariyhteiskunnasta eläköityneitä, jotka hoitivat lapset.
Ja myös kylä otti kopin ja yhteiskunta, kun avainkaulalapset yrittivät pärjätä pikkuaikuisina.
Nykyvanhemmilla ei ole mitään, ei yhteiskunnan tukiverkkoa, ei isovanhempia, ei mitään.
Vaan jatkuva syyllisyys kun aika ei riitä, kun mummo ei näe lapsenlasta ja on vasua, lasua ja ties mitä.
Itse olen vähentänyt kuormitustani poistamalla kokonaan syyllisyyden tunteeni anopin syyllistämisyrityksistä huolimatta.
Ihan sama mulle.
Mutta turha odottaa hänenkään apua meiltä myöhemmin, ei ole tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
591 lisää. Minulla asui toinen mummo satojen kilometrin päässä kun itse olin pieni, toinen kuoli kun olin viisivuotias. Se toinen asui meillä yläkerrassa ja katsoi kyllä meidän perään, mutta hän ei maksanut asumisestaan mitään, muuten oli itsenäinen, mm. ruuat osti ja teki itse. Omalla kohdalla omista vanhemmista isä eli lasten aikuisuuteen asti, äiti kuoli lasten ollessa niin pieniä, ettei kumpikaan muista ja äiti oli lisäksi yrittäjä, jolla ei juurikaan ollut ylimääräisiä vapaita koskaan. Mutta isäni oli liian sairas ottamaan lapsia hoitoon, leikki heidän kanssaan kun käytiin ja katsoi perään kun kävin saunassa yms. pieniä hetkiä.
Puolisoni on taas isosta perheestä, joten lastenlapsia oli omien lasteni ikäluokassa pelkästään kymmenkunta. Kauempana asuvat toivat anopille lapsia aika pitkäksi aikaa täyshoitoon. Ei nämä lapset tai hoidossa olleet lapsenlapset käyneet anoppia katsomassa sitten kun hän oli vanha ja sairas, eli mielenkiinto loppui kun hänestä ei voinut enää hyötyä. Pitkä matka oli esteenä, mutta tiedän heidän ajaneen jopa ohi muutaman kilometrn päästä pysähtymättä, kun on ollut niin kiire laskettelureissulle yms. Anoppi oli ihan viimeisiin viikkoihin asti täysin järjissään ja pidetty mummona - siihen asti kun hänestä pystyi hyötymään. En mitenkään voinut työntää enää omiani sinne, muut tekivät sitä jo liikaa. Appiukko oli omaa laatuaan, ei hänestä ollut lasten kanssa olijaksi.
Meillä ei ole ollut tapana ns. huvikseen hoidattaa lapsia isovanhemmilla. Jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää sanoimme isovanhemmille että emme aio käyttää hei hoitoautomaatteina, vaan hoidamme lapset ihan itse. Apua olemme pyytäneet jos on oikeasti ollut tarvetta. Esimerkiksi lääkärissä käynti ym. pakolliset menot pari kertaa vuodessa. Isovanhemmat ovat vahvasti työelämässä ja emme halua kuormittaa heitä vapaa-ajalla. Isovanhemmat ovat kuitenkin paljon lasten elämässä mukana, käyvät kylässä ja viettävät lasten kanssa aikaa.
Ei ole ollut tarvetta käydä risteilyillä, baareissa tms. Todella moni ystävistäni käy vaikka missä ja hoidattaa lapsiaan isovanhemmilla. Jopa alle 2v ikäiset lapset saattavat olla koko viikonlopun isovanhempien luona että vanhemmat saavat olla viihteellä. Mielestäni se ei ole oikein.
Minun vanhemmat auttaneet lastenhoidossa 0h. Jäin nuorena leskeksi (23vuotiaana)
Omat vanhemmat toki tuolloin vielä työikäisiä, mutta ei mitään apua eikä tukea. Yhtenä jouluna sain kutsun tulla jouluaterialle ilman lapsia.
Taloudellisesti pärjäsin, kun sain leskeneläkkeen ja tästä halusivat vanhempani jaolle mm minun piti heitä avustaa rahallisesti.
Hyvin pärjäsin lasten kanssa itsekin. Opiskelin AMK tutkinnon ja työllistyin. Lapset nyt aikuisia ja molemmilla yliopistotason koulutus. Toisella lapsistani oma menestyvä yritys ja toisella vakituinen mielekäs työpaikka.
Omat vanhemmat eläkkeellä ja rahallista apua edelleen ovat pyytämässä ja kohta varmaan tarvitsevat ihan käytännön apuja selvitäkseen arjessa.
Mun lapsi oli pienenä joka perjantai yökylässä mun vanhempien luona. Sain omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska välimatkaa on useampi sata kilometriä molemmille isovanhemmille, meille on muodostunut tavaksi yhteinen ajanvietto siten että matkustamme koko perhe sovitusti kylään. Isovanhemmilta ei odoteta varsinaista hoitoapua vaan heidän kanssa lapsi voi puuhailla kaikenlaisia esim vaarin juttuja, saunan lämmitystä ym ja niiden urheilukisojenkin seuraamista. Uimahalleihin tai muihin ei tarvitse lähteä viihdyttämään. Illalla syödään kaikki yhdessä ja ruoka on hankittu ja valmistettu yhdessä. Isovanhempien ja lastenlasten välit pysyvät näin tiiviinä.
Kivahan tuo on. Toivottavasti vaan toimii sitten toisinkin päin kun isovanhemmat alkaa olla siinä iässä ettei yksikseen pärjääminen ole itsestään selvää. Ettei sitten odoteta varsinaista hoitoapua.
[että ihan työpaikatkin vaihdetaan tuosta noin vaan? No ei ole ratkaisu tähän.
quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Meillä tulevat kyllä kahvittelemaan muutaman viikon välein. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä kun meidän vanhempien pitää olla passaamassa. Parhaimmillaan laittaa ruoka heillekin ja käyvät syömässä, lyllä sen ajan ovat mutta siitä ei oikeasti ole mitään hyötyä. Jos
Vaikka kerran kuussa tosiaan saisi jutella miehen kanssa yhden illallisen verran jossain muualla niin, että isovanhemmat hoitaisi. Mutta ei, aidosti hoitavat 2-4 kertaa vuodessa pari tuntia vaikka asuvat samassa kaupungissa. Ja ovat ainoat elossa olevat eli tukiverkkoja ei ole. Aika väsynyt alkaa olla kolmen lapsen kanssa ja kadehdin kyllä niitä, jotka edes joskus pääsevät viettämään aikuisten aikaa ilman mitään valtavaa syytä ja järjestelyä.
Muuttakaa kauemmaksi. Silloin he kylään tullessaan viipyvät pidemmän aikaa ja luultavimmin viettävät luonanne muutaman yön.
Näin voitte luontevasti jättää lapsenne heidän kanssaan kotiin ja käydä jossakin virkistäytymässä.
Tiedän.