Lue keskustelun säännöt.
Lapsia ei synny tarpeeksi, koska tavallisilla lapsiperheillä ei ole turvaverkkoja
06.10.2023 |
Heti tulee joku pätemään vuosikymmenten takaisella tilanteella, niin tehdään heti alkuun selväksi pari asiaa: ennen lapsiperheille oli yhteiskunnassa apua. Oli kodinhoitajia ja lapsiperheet saivat kotiapua, jos esim. toinen vanhempi oli sairaana. Yhteiskunnassa oli kerhoja ja harrastuspiirejä lapsille. Nämä olivat ilmaisia/halpoja, lapset kulkivat näihin itse. Nykyisin tällaisia ei samalla tavalla ole ja vanhempien oletetaan hoitavan kuskaamiset, koska pienten lasten yksin kulkemista ei pidetä sopivana. Lastenkasvatuksen osalta kriteerit eivät vuosikymmeniä sitten olleet yhtä korkealla kuin nykyään eli vanhemmilta riitti vähempikin satsaus jälkikasvuun. Nykyisin taas odotetaan vanhemman olevan hyvin aktiivinen. Toisekseen joku tulee varmasti jankkaamaan, että kyllä pitää lapset itse hoitaa, jos on niitä hankkinut. Nämä jankkaajat eivät tajua, että jokainen lapsiperheen vanhempi kaipaa joskus lepoa tai aikaa esim. hammaslääkärikäyntien ja muiden yllättävien menojen hoitamiseen. Puhumattakaan siitä, miten paljon pikkulapsiperheessä on kotityötä.
Uskon, että monissa perheissä lapsiluku olisi suurempi, jos turvaverkot olisivat paremmat. Lähipiirissä ei ole ihmisiä, jotka voisivat tai haluaisivat auttaa lasten kanssa edes joskus. Enkä nyt tarkoita auttamisella sitä, että vanhemmat huitelisivat sillä aikaa jossain hotellilomilla, vaan saisivat keskittyä kotitöihin rauhassa tai edes hetken hengähtää. Sekin tekisi kuormittuneelle vanhemmalle jo paljon, että joku lähtisi Isla-Milon kanssa leikkipuistoon pariksi tunniksi, jotta vanhempi saa pitkän työviikon jälkeen levätä. Tai sairastumistapauksessa joku auttaisi lapsen kanssa niin, ettei vanhemman tarvitsisi olla päivätolkulla pois töistä. Uskon, että monilla perheillä on samanlainen tilanne kuin meillä eli tukiverkkoja ei arjessa ole. Toiset isovanhemmat asuvat todella kaukana, toisia ei auttaminen kiinnosta (kysytty on moneen kertaan). Toinen meistä vanhemmista on ainoa lapsi ja toisella meistä on päihdeongelmista kärsivä sisarus, joten hoitoapuna ei ole tätejä, setiä eikä enoja. Kaveripiirissä toiset lapsiperheelliset ovat kiireisiä lastensa kanssa, eikä heillä ole aikaa tai jaksamista auttaa. Lapsettomista kavereista osa ei voi sietää lapsia ja osan hektiseen elämään ei auttaminen sovi. Paikkakunnalla on maksullinen lastenvahtipalvelu, mutta eivät hoida sairaita lapsia. Eli senkään varaan ei voi laskea, että lastenvahtipalvelusta joku tulisi hakemaan päiväkotipäivän aikana sairastuneen lapsen tai jäisi hoitamaan lasta. Töissä puolestaan valitetaan, jos lasten takia tulee poissaoloja töistä tai työntekijä ei voi joustaa rajattomasti. Ainakin meillä naispuolinen pomo nurisee säännöllisesti siitä, miten hankalia ja joustamattomia työntekijöitä pikkulapsiperheelliset ovat - omat lapsensa ovat jo teinejä.
Perheessämme on yksi lapsi ja enempää ei tule, koska yhden lapsen kanssa pystymme kahden vanhemman perheessä jotenkin sumplimaan asiat. Helppoa ei ole ollut, kun lapsi oli ensimmäisen elinvuotensa aikana sairas ja toinen vanhempi sairastui lapsen synnyttyä ja pitkiä aikoja perheessämme on ollut vain yksi toimintakykyinen aikuinen ja kaksi sairasta ihmistä. Jos tukiverkkoja olisi ollut, olisimme jaksaneet paremmin ja lapsilukukin voisi olla kaksi yhden sijaan. Jos yhteiskunnassa halutaan syntyvyyttä nousuun, niin lapsiperheille pitäisi taata paremmat tukiverkot eikä kuvitella, että vanhemmat selviytyvät yksin.
Kommentit (213)
Meillä ei ole ketään joka auttaa. Aion erota miehestä kun saadaan asunto myytyä, jotta saan omaa aikaa.En jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on pitkälle juuri näin.
Olen samaa mieltä, ja ainakaan omalta osaltani en kuitenkaan koe, että syyttävä katseeni kohdistuisi tässä kehenkään tiettyyn ihmiseen. Fakta vain on se, että lapset mahdollistava elämä käytännössä tarkoittaa sitä, että on kouluttautunut, muuttanut pois kotipaikkakunnaltaan, luonut uraa ja ihmeen kaupalla löytänyt samanmielisen puolison, jolla myös töitä. Tähän yhtälöön vain harvoin kuuluu se, että kummatkaan isovanhemmat olisivat järkevän matkan päässä. Tai että vielä nuoria ja terveitä siinä vaiheessa kun apua tarvittaisiin. Moni vanhempi hoitaa yhtä aikaa omia pikkulapsia ja auttaa kauempana asuvaa sairasta vanhempaa.
Jos vanhemmilla on töitä, elinympäristö on harvoin sellainen jossa lapsi voi yksikseen kävellä.
Normaali keskituloinen perhe ei todellakaan ole sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisi toimia vielä jonkun ulkopuolisen henkilön työnantajana.
Meidän lapset eivät kyllä edes viihtyisi jonkun satunnaisen tuntemattoman hoitajan hoidossa. Lapsia olisi helpointa kasvattaa vanhanaikaisessa kyläyhteisössä, jossa tosiaan isovanhempi tai joku lapsellinen naapuri voisi aina silloin tällöin auttaa hetken. Joskus varttikin auttaisi. Pikkulasten kanssa et voi kiivetä tikkaille tyhjentämään rännejä, vaikka siihen menisi muutama minuutti, kun ei ole sitä toista toista aikuista hetkeksi apuun.
Asuinpaikkojen hajanaisuus tekee paljon. Kun isovanhemmilla kestää tunnin tulla meille, niin ei toivoakaan että joka viikko voisivat kerran hakea päiväkodista ja leikittää pari tuntia, että vanhemmat ehtisivät käydä tekemässä jotain muuta. Kun heidät kutsutaan, niin se on silloin vierailu ja muun stressin päälle pitää siivota koti siihen kuntoon että siellä voi vieraita kestittää.
Ei vaadi kyläyhteisöä, että saa jonkun katsomaan lasta vartin. Ihan itse olen tutustunut muihin äiteihin ja ollaan katsottu toisten lapsia vuorotellen tarvittaessa. Miksi pitää tehdä asioista vaikeita?
Missä niiden lasten isät on? Miksi vain äidit pyörittävät hoitorinkiä?
Koska miehet ei valita sen oman ajan puutetta. ne ottavat lapsen mukaan jalkapalloharkkoihin ja antavat ipanan siellä sivussa telmiä tuijottamatta koko ajan haukkana, että mitä se nyt tekee.
Jos ap on väsynyt työviikon jälkeen, miksi ei voi pyytää puolisoa viemään lasta puistoon pariksi tunniksi? Vastaavasti ap voi joskus vahtia lasta hetken, jos puoliso haluaa pari tuntia omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 90-luvulla:
-ihan normaalia oli, että 6 v sai kulkea kaupunginosassa (pari kilometriä laidalta toiselle) itsekseen pyöräillen tai kävellen
-vanhemmat saattoi jättää tuon ikäisen yksin kotiin kauppareissun ajaksi
-naapurit tai tutut saattoivat hetken katsoa lapsen perään tai pari vuotta vanhempi sisarus valvoi
Enää nuo eivät todellakaan olisi ok.
Minäkin olin lapsi 90-luvulla
- ei tullut kuuloonkaan, että 6v olisi saanut itsekseen kulkea missä sattuu edes omassa kaupunginosassa
- vanhemmat eivät jättäneeet 6v ikäistä yksin kauppareissun ajaksi ellei kauppa ollut kodin vieressä, so. max 200 m päässä
- naapureille ei lykätty lapsia vaivoiksi, tutuille maksettiin lastenhoitoavusta, pari vuotta vanhempi sisarus, serkku tai naapurintyttö eivät olleet lapsenvahteina
Nähtävästi elimme täysin erilaisissa sosiaalisissa kuplissa.
70-luvulka maalla tuon ikäiset oli ihan keskenään kun vanhemmat teki töitä. Naapurissa kahden kilometrin päässä asui serkkuni ja me kuljimme metsissä ja pelloilla täysin vapaasti ja valvomatta. Kiipeiltiin puihin ja hypittiin kallioilta. Käytiin uimassa muutama vuosi vanhemman siskon valvonnassa. Ei ollut kännyköitä millä olisi saanut apua jos jotain olisi tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on pitkälle juuri näin.
Olen samaa mieltä, ja ainakaan omalta osaltani en kuitenkaan koe, että syyttävä katseeni kohdistuisi tässä kehenkään tiettyyn ihmiseen. Fakta vain on se, että lapset mahdollistava elämä käytännössä tarkoittaa sitä, että on kouluttautunut, muuttanut pois kotipaikkakunnaltaan, luonut uraa ja ihmeen kaupalla löytänyt samanmielisen puolison, jolla myös töitä. Tähän yhtälöön vain harvoin kuuluu se, että kummatkaan isovanhemmat olisivat järkevän matkan päässä. Tai että vielä nuoria ja terveitä siinä vaiheessa kun apua tarvittaisiin. Moni vanhempi hoitaa yhtä aikaa omia pikkulapsia ja auttaa kauempana asuvaa sairasta vanhempaa.
Jos vanhemmilla on töitä, elinympäristö on harvoin sellainen jossa lapsi voi yksikseen kävellä.
Normaali keskituloinen perhe ei todellakaan ole sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisi toimia vielä jonkun ulkopuolisen henkilön työnantajana.
Meidän lapset eivät kyllä edes viihtyisi jonkun satunnaisen tuntemattoman hoitajan hoidossa. Lapsia olisi helpointa kasvattaa vanhanaikaisessa kyläyhteisössä, jossa tosiaan isovanhempi tai joku lapsellinen naapuri voisi aina silloin tällöin auttaa hetken. Joskus varttikin auttaisi. Pikkulasten kanssa et voi kiivetä tikkaille tyhjentämään rännejä, vaikka siihen menisi muutama minuutti, kun ei ole sitä toista toista aikuista hetkeksi apuun.
Asuinpaikkojen hajanaisuus tekee paljon. Kun isovanhemmilla kestää tunnin tulla meille, niin ei toivoakaan että joka viikko voisivat kerran hakea päiväkodista ja leikittää pari tuntia, että vanhemmat ehtisivät käydä tekemässä jotain muuta. Kun heidät kutsutaan, niin se on silloin vierailu ja muun stressin päälle pitää siivota koti siihen kuntoon että siellä voi vieraita kestittää.
Ei vaadi kyläyhteisöä, että saa jonkun katsomaan lasta vartin. Ihan itse olen tutustunut muihin äiteihin ja ollaan katsottu toisten lapsia vuorotellen tarvittaessa. Miksi pitää tehdä asioista vaikeita?
Missä niiden lasten isät on? Miksi vain äidit pyörittävät hoitorinkiä?
Koska oltiin kaikki äitiyslomalla silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 90-luvulla:
-ihan normaalia oli, että 6 v sai kulkea kaupunginosassa (pari kilometriä laidalta toiselle) itsekseen pyöräillen tai kävellen
-vanhemmat saattoi jättää tuon ikäisen yksin kotiin kauppareissun ajaksi
-naapurit tai tutut saattoivat hetken katsoa lapsen perään tai pari vuotta vanhempi sisarus valvoi
Enää nuo eivät todellakaan olisi ok.
Minäkin olin lapsi 90-luvulla
- ei tullut kuuloonkaan, että 6v olisi saanut itsekseen kulkea missä sattuu edes omassa kaupunginosassa
- vanhemmat eivät jättäneeet 6v ikäistä yksin kauppareissun ajaksi ellei kauppa ollut kodin vieressä, so. max 200 m päässä
- naapureille ei lykätty lapsia vaivoiksi, tutuille maksettiin lastenhoitoavusta, pari vuotta vanhempi sisarus, serkku tai naapurintyttö eivät olleet lapsenvahteina
Nähtävästi elimme täysin erilaisissa sosiaalisissa kuplissa.
70-luvulka maalla tuon ikäiset oli ihan keskenään kun vanhemmat teki töitä. Naapurissa kahden kilometrin päässä asui serkkuni ja me kuljimme metsissä ja pelloilla täysin vapaasti ja valvomatta. Kiipeiltiin puihin ja hypittiin kallioilta. Käytiin uimassa muutama vuosi vanhemman siskon valvonnassa. Ei ollut kännyköitä millä olisi saanut apua jos jotain olisi tapahtunut.
Kaupungissa tuon ikäiset oli kyllä päivähoidossa kun vanhemmat oli töissä.
Kuka hullu tällaiseen maailmaan lapsia tekis!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on pitkälle juuri näin.
Olen samaa mieltä, ja ainakaan omalta osaltani en kuitenkaan koe, että syyttävä katseeni kohdistuisi tässä kehenkään tiettyyn ihmiseen. Fakta vain on se, että lapset mahdollistava elämä käytännössä tarkoittaa sitä, että on kouluttautunut, muuttanut pois kotipaikkakunnaltaan, luonut uraa ja ihmeen kaupalla löytänyt samanmielisen puolison, jolla myös töitä. Tähän yhtälöön vain harvoin kuuluu se, että kummatkaan isovanhemmat olisivat järkevän matkan päässä. Tai että vielä nuoria ja terveitä siinä vaiheessa kun apua tarvittaisiin. Moni vanhempi hoitaa yhtä aikaa omia pikkulapsia ja auttaa kauempana asuvaa sairasta vanhempaa.
Jos vanhemmilla on töitä, elinympäristö on harvoin sellainen jossa lapsi voi yksikseen kävellä.
Normaali keskituloinen perhe ei todellakaan ole sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisi toimia vielä jonkun ulkopuolisen henkilön työnantajana.
Meidän lapset eivät kyllä edes viihtyisi jonkun satunnaisen tuntemattoman hoitajan hoidossa. Lapsia olisi helpointa kasvattaa vanhanaikaisessa kyläyhteisössä, jossa tosiaan isovanhempi tai joku lapsellinen naapuri voisi aina silloin tällöin auttaa hetken. Joskus varttikin auttaisi. Pikkulasten kanssa et voi kiivetä tikkaille tyhjentämään rännejä, vaikka siihen menisi muutama minuutti, kun ei ole sitä toista toista aikuista hetkeksi apuun.
Asuinpaikkojen hajanaisuus tekee paljon. Kun isovanhemmilla kestää tunnin tulla meille, niin ei toivoakaan että joka viikko voisivat kerran hakea päiväkodista ja leikittää pari tuntia, että vanhemmat ehtisivät käydä tekemässä jotain muuta. Kun heidät kutsutaan, niin se on silloin vierailu ja muun stressin päälle pitää siivota koti siihen kuntoon että siellä voi vieraita kestittää.
Ei vaadi kyläyhteisöä, että saa jonkun katsomaan lasta vartin. Ihan itse olen tutustunut muihin äiteihin ja ollaan katsottu toisten lapsia vuorotellen tarvittaessa. Miksi pitää tehdä asioista vaikeita?
Missä niiden lasten isät on? Miksi vain äidit pyörittävät hoitorinkiä?
Koska miehet ei valita sen oman ajan puutetta. ne ottavat lapsen mukaan jalkapalloharkkoihin ja antavat ipanan siellä sivussa telmiä tuijottamatta koko ajan haukkana, että mitä se nyt tekee.
Höpö höpö. 🏈 harkkoihin menevä mies ei tosiaankaan ota ipanoita mukaan vaan jättää ne sujuvasti äidin hoidettavaksi. Katsos kuänmiehen pitää päästä rauhassa harrastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 90-luvulla:
-ihan normaalia oli, että 6 v sai kulkea kaupunginosassa (pari kilometriä laidalta toiselle) itsekseen pyöräillen tai kävellen
-vanhemmat saattoi jättää tuon ikäisen yksin kotiin kauppareissun ajaksi
-naapurit tai tutut saattoivat hetken katsoa lapsen perään tai pari vuotta vanhempi sisarus valvoi
Enää nuo eivät todellakaan olisi ok.
Minäkin olin lapsi 90-luvulla
- ei tullut kuuloonkaan, että 6v olisi saanut itsekseen kulkea missä sattuu edes omassa kaupunginosassa
- vanhemmat eivät jättäneeet 6v ikäistä yksin kauppareissun ajaksi ellei kauppa ollut kodin vieressä, so. max 200 m päässä
- naapureille ei lykätty lapsia vaivoiksi, tutuille maksettiin lastenhoitoavusta, pari vuotta vanhempi sisarus, serkku tai naapurintyttö eivät olleet lapsenvahteina
Nähtävästi elimme täysin erilaisissa sosiaalisissa kuplissa.
70-luvulka maalla tuon ikäiset oli ihan keskenään kun vanhemmat teki töitä. Naapurissa kahden kilometrin päässä asui serkkuni ja me kuljimme metsissä ja pelloilla täysin vapaasti ja valvomatta. Kiipeiltiin puihin ja hypittiin kallioilta. Käytiin uimassa muutama vuosi vanhemman siskon valvonnassa. Ei ollut kännyköitä millä olisi saanut apua jos jotain olisi tapahtunut.
70-luvulla maalla 6v teki jo täyttä työpäivää, ei ollut aikaa juosta metsissä tai mennä uimaan. Ekan tilini sain 6v iässä, sitä varten piti olla 2 vko ajan 8 tuntia päivässä naapurissa peltotöissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka hullu tällaiseen maailmaan lapsia tekis!?
No älä... Kauhea tulevaisuus.
Naurettava ajatuskin, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa kodinhoitaja jollekin lapsiperheelle. Vaikka joskus mennävuosina tällainen olisi ollut, se ei tarkoita sitä, että tämä olisi oikein tai että näin pitäisi tehdä edelleen. Ihan kannattaa elämänsä mitoittaa nykytilanteen mukaan eikä kuvitella, että 1900-luvun asiat pätisivät edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ehkä traumaattisinta on ollut se, että en ole lasten ollessa pieniä voinut luottaa siihen, että saan apua. Kun tarvitsimme apua siihen, että joku katsoisi esikoista synnytyksen ajan, oli toisilla isovanhemmilla kiire mustikkaan ja toisilla pakko päästä Lappiin. Lasten ollessa pieniä pyysin apua muuttoon veljeltäni, ja hän kertoi, että oikeasti emme tarvitse apua. Totta kai hän olisi saanut kieltäytyä, mutta ei ole ok määritellä toiselle, mitä hän tarvitsee. Isovanhempien piti kerran ennalta sovitusti vahtia lapsiamme, kun päiväkoti oli työpäivänä kiinni, mutta he ilmoittivat kyseisenä aamuna, että miehen siskon pitää päästä kampaajalle ja vahtivat hänen lapsiaan.
En varmaan muutenkaan haaveile mistään suurperheestä, mutta onko ihme, että ei lisääntyminen kiinnosta enää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on pitkälle juuri näin.
Olen samaa mieltä, ja ainakaan omalta osaltani en kuitenkaan koe, että syyttävä katseeni kohdistuisi tässä kehenkään tiettyyn ihmiseen. Fakta vain on se, että lapset mahdollistava elämä käytännössä tarkoittaa sitä, että on kouluttautunut, muuttanut pois kotipaikkakunnaltaan, luonut uraa ja ihmeen kaupalla löytänyt samanmielisen puolison, jolla myös töitä. Tähän yhtälöön vain harvoin kuuluu se, että kummatkaan isovanhemmat olisivat järkevän matkan päässä. Tai että vielä nuoria ja terveitä siinä vaiheessa kun apua tarvittaisiin. Moni vanhempi hoitaa yhtä aikaa omia pikkulapsia ja auttaa kauempana asuvaa sairasta vanhempaa.
Jos vanhemmilla on töitä, elinympäristö on harvoin sellainen jossa lapsi voi yksikseen kävellä.
Normaali keskituloinen perhe ei todellakaan ole sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisi toimia vielä jonkun ulkopuolisen henkilön työnantajana.
Meidän lapset eivät kyllä edes viihtyisi jonkun satunnaisen tuntemattoman hoitajan hoidossa. Lapsia olisi helpointa kasvattaa vanhanaikaisessa kyläyhteisössä, jossa tosiaan isovanhempi tai joku lapsellinen naapuri voisi aina silloin tällöin auttaa hetken. Joskus varttikin auttaisi. Pikkulasten kanssa et voi kiivetä tikkaille tyhjentämään rännejä, vaikka siihen menisi muutama minuutti, kun ei ole sitä toista toista aikuista hetkeksi apuun.
Asuinpaikkojen hajanaisuus tekee paljon. Kun isovanhemmilla kestää tunnin tulla meille, niin ei toivoakaan että joka viikko voisivat kerran hakea päiväkodista ja leikittää pari tuntia, että vanhemmat ehtisivät käydä tekemässä jotain muuta. Kun heidät kutsutaan, niin se on silloin vierailu ja muun stressin päälle pitää siivota koti siihen kuntoon että siellä voi vieraita kestittää.
Ei vaadi kyläyhteisöä, että saa jonkun katsomaan lasta vartin. Ihan itse olen tutustunut muihin äiteihin ja ollaan katsottu toisten lapsia vuorotellen tarvittaessa. Miksi pitää tehdä asioista vaikeita?
Missä niiden lasten isät on? Miksi vain äidit pyörittävät hoitorinkiä?
Koska miehet ei valita sen oman ajan puutetta. ne ottavat lapsen mukaan jalkapalloharkkoihin ja antavat ipanan siellä sivussa telmiä tuijottamatta koko ajan haukkana, että mitä se nyt tekee.
Höpö höpö. 🏈 harkkoihin menevä mies ei tosiaankaan ota ipanoita mukaan vaan jättää ne sujuvasti äidin hoidettavaksi. Katsos kuänmiehen pitää päästä rauhassa harrastamaan.
Amerikkalaisesta jalkapallosta en tiedä, tätä perinteistä höntsäpelaavilla on usein lapsia mukana aikankin tuossa läheisellä kentällä, jonne kämpästäni on näköyhteys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut parempaa aikaa tehdä lapsia kuin nyt. Silti sivistysvaltioissa tehdään vähemmän lapsia kuin koskaan.
Missä mättää?
Vierailija kirjoitti:
Mistä on keksitty tämä tarina lapsiperheiden kotiavusta? Ei meillä ole ollut sellaista edes 1960-luvulla, mitään maksutonta kotisisarta ei todellakaan saanut avuksi kuin sossutapaukset. Sen sijaan ei ollut mitään päivähoitosysteemiä, jotta vanhemmat saattoivat viettää toivomaansa omaa aikaa lasten ollessa hoidossa. Harrastuksista ja kerhoista vastasi vanhemmat itse. Jos Maijan isä valmensi jalkapalloa hiekkakentällä, niin Matin äiti piti askartelukerhoa kotonaan, ei ollut maksullisia tiloja valmentajineen.
Turvaverkkona oli dementikkomummo, jonka perään piti katsoa, vanhainkotipaikkojakaan kun ei ollut kaikille.
Joten entä jos vanhemmat itse palaisi sinne menneisyyteen ja ottaisi vastuuta omasta ja lasten elämästä? Jatkuvan "tarvitsen omaa aikaa"- valituksen sijaan kysyisivät, mitä minä voisin tehdä, jotta yhteisössäni olisi kaikki hyvin. Ota appi ja anoppi asumaan kanssanne samaan kotiin, siinä on turvaverkkoa moneksi kymmeneksi vuodeksi! Niin tehtiin ennenkin ja kaikki jaksoivat paljon paremmin.
Kyllä meillä sellaisen sai helposti vielä 70-luvun lopussakin.
Harrastuksille oli tuppkylässä vaikka kuinka monta pitopaikkaa, useita kouluja, nuorisoseuran talo, työväentalo, maamiesseuran talo jne.
Vierailija kirjoitti:
Naurettava ajatuskin, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa kodinhoitaja jollekin lapsiperheelle. Vaikka joskus mennävuosina tällainen olisi ollut, se ei tarkoita sitä, että tämä olisi oikein tai että näin pitäisi tehdä edelleen. Ihan kannattaa elämänsä mitoittaa nykytilanteen mukaan eikä kuvitella, että 1900-luvun asiat pätisivät edelleen.
Ei kodinhoitajat muutenkaan olleet mitään lastenhoitajia. Ja se oli aikaan, jolloin ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä on keksitty tämä tarina lapsiperheiden kotiavusta? Ei meillä ole ollut sellaista edes 1960-luvulla, mitään maksutonta kotisisarta ei todellakaan saanut avuksi kuin sossutapaukset. Sen sijaan ei ollut mitään päivähoitosysteemiä, jotta vanhemmat saattoivat viettää toivomaansa omaa aikaa lasten ollessa hoidossa. Harrastuksista ja kerhoista vastasi vanhemmat itse. Jos Maijan isä valmensi jalkapalloa hiekkakentällä, niin Matin äiti piti askartelukerhoa kotonaan, ei ollut maksullisia tiloja valmentajineen.
Turvaverkkona oli dementikkomummo, jonka perään piti katsoa, vanhainkotipaikkojakaan kun ei ollut kaikille.
Joten entä jos vanhemmat itse palaisi sinne menneisyyteen ja ottaisi vastuuta omasta ja lasten elämästä? Jatkuvan "tarvitsen omaa aikaa"- valituksen sijaan kysyisivät, mitä minä voisin tehdä, jotta yhteisössäni olisi kaikki hyvin. Ota appi ja anoppi asumaan kanssanne samaan kotiin, siinä on turvaverkkoa moneksi kymmeneksi vuodeksi! Niin tehtiin ennenkin ja kaikki jaksoivat paljon paremmin.
Kyllä meillä sellaisen sai helposti vielä 70-luvun lopussakin.
Harrastuksille oli tuppkylässä vaikka kuinka monta pitopaikkaa, useita kouluja, nuorisoseuran talo, työväentalo, maamiesseuran talo jne.
Nykyään harrastusmahdollisuuksia on valtavasti.
Allekirjoitan ap:n kirjoituksen täysin. Meilläkin on yksi lapsi, vaikka kahta olisimme toivoneet. Syynä on turvaverkkojen ja tuen puute. Asumme kaupungissa kaukana sukulaisista, koska halusimme kouluttautua ja kaupungissa on työt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 90-luvulla:
-ihan normaalia oli, että 6 v sai kulkea kaupunginosassa (pari kilometriä laidalta toiselle) itsekseen pyöräillen tai kävellen
-vanhemmat saattoi jättää tuon ikäisen yksin kotiin kauppareissun ajaksi
-naapurit tai tutut saattoivat hetken katsoa lapsen perään tai pari vuotta vanhempi sisarus valvoi
Enää nuo eivät todellakaan olisi ok.
Minäkin olin lapsi 90-luvulla
- ei tullut kuuloonkaan, että 6v olisi saanut itsekseen kulkea missä sattuu edes omassa kaupunginosassa
- vanhemmat eivät jättäneeet 6v ikäistä yksin kauppareissun ajaksi ellei kauppa ollut kodin vieressä, so. max 200 m päässä
- naapureille ei lykätty lapsia vaivoiksi, tutuille maksettiin lastenhoitoavusta, pari vuotta vanhempi sisarus, serkku tai naapurintyttö eivät olleet lapsenvahteina
Nähtävästi elimme täysin erilaisissa sosiaalisissa kuplissa.
70-luvulka maalla tuon ikäiset oli ihan keskenään kun vanhemmat teki töitä. Naapurissa kahden kilometrin päässä asui serkkuni ja me kuljimme metsissä ja pelloilla täysin vapaasti ja valvomatta. Kiipeiltiin puihin ja hypittiin kallioilta. Käytiin uimassa muutama vuosi vanhemman siskon valvonnassa. Ei ollut kännyköitä millä olisi saanut apua jos jotain olisi tapahtunut.
Kaupungissa tuon ikäiset oli kyllä päivähoidossa kun vanhemmat oli töissä.
Luuletko sinä että maalla oli päivähoitoa? Nuoremmat sisarukseni ovat syntyneet 70-luvun puolivälissä ja heille oli tarjolla siinä 80- luvun vaihteessa kylän koululla entisessä opettajan asunnossa 2 x viikossa 4 h seurakunnan järjestämä päiväkerhoa.. Läheskään kaikki ei sinnekään muksujaan vieneet, koska se lasten kyyditsrminen vei työaikaa.
Ap on ilmeisesti yksinhuoltaja, kun puhuu koko ajan vain yhdestä vanhemmasta.