Miksi lasten leikkiä pitää nykyään tukea niin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lapset ei leiki kunnolla kotona. Jos ne eivät osaa leikkiä päiväkodissakaan, niin pakko kai on yrittää auttaa.

Ei tämä ole mikään ainoiden lasten juttu.

Osa lapsista ei osaa aloittaa leikkejä tai edes leikkiä. 

Minulla ei ole hajuakaan miksi näin on, mutta...niin. 

Omani ovat autisteja ja heille on ollut haasteellista oppia tiettyjä roolileikkejä, mutta jopa he ovat ihmetelleet kun hoidossa osa vaan juoksee pää kolmantena jalkana karjuen ja riehuen tai ei osaa rauhoittua esim. lautapelin äärelle. 

Kävyt takaisin päiväkoteihin!

No tuohan on vain pieni osa lapsen leikkimistä. Totta kai se siellä varhaiskasvatuksessa pohjautuu ohjaamiseen. Eihän se sitä muualla ole.

Huvittavia nämä "kyllä ennen oltiin ja leikittiin ihan keskenään ja hyvin meni", kun jokainen voi ihan itse nähdä tilastoista, että lasten tapaturmakuolleisuus oli aikamoista vielä 60- ja 70-luvuillakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se leikkiminen pitää opettaa pienille lapsille. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kädestä pitäen opettamisesta vaan siitä, että mahdollistetaan erilainen ympäristö. Kyllä ne lapset sitten lähtevät ohjaamaan sitä leikkiä. Heille pitää vain ensin opettaa mikä on maja.

Ei minulle kukaan opettanut, mikä on maja. Ihan itse tein, lumesta. Mutta olenkin sitä ikäluokkaa, joka leikki kävyillä ja kivillä. Kävyt olivat lampaita ja kivet lehmiä.

Muistat hyvin mitä sinulle on tai ei ole opetettu 2-vuotiaana.

Lapset oppivat matkimalla. Leikki on yksi mitä matkitaan. Varhaiskasvatuksessa opetellaan leikkimään myös isommassa ryhmässä ja se vaatii ohjausta etenkin, kun lapset ovat pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Metsä onkin pikkuisen monimuotoisempi ympäristö, kuin ihmisen rakentama

Nykylapsi ei saa mennä metsään että vaatteet ei likaannu ja repeä.

Kun näitä kommentteja lukee, jää miettimään, onko tuollaisia ihmisiä todellakin olemassa. Siis sellaisia, jotka eivät anna lasten leikkiä esim. metsiköissä, jotta vaatteet eivät likaannu. Tai istuttavat lapset älylaitteiden eteen jo vauvoina.

Oman kokemuksen mukaan tietyt ympäristöt voivat toisaalta rentouttaa ja rauhoittaa lapsia, mutta myös aktivoida monimuotoisempaan leikkiin ja harjoittuu motoriikkakin samalla kivasti.

Ollaankin siis varmaan vähän outoja, mutta retkeillään ja oleillaan metsäympäristössä ihan säännöllisesti. Älylaitteiden käyttö on minimissä, vanhin lapsikin mieluiten tapaa kavereitaan vaikka toki puhelin on yksi keino pitää yhteyttä eri sovellusten kautta.

Vierailija kirjoitti:

Milloin niillä käpylehmillä oikeasti on leikitty? Olen syntynyt vuonna 1983 enkä tunne ketään, mukaan lukien omat 1950-luvulla syntyneet vanhempani, jotka olisivat niin tehneet.

olen leikkinyt käpylehmillä, synnyin 56, ja veljeni myös , syntyi 61. Leikeissä oli myös  männynkäåyjä i lumpeen siemenkotia sikoina,   pörshistyneitä käpyjä lamppaina ja  oksanppätkiä, joista tehtiin aitoja..

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole niin mustavalkoista. Ennen lapset tosiaan sai keksiä itsekseen tekemistä ja siinähän sitten moni lapsi loukkaantui tai kuoli.

No hoh hoh. Itse 70 -luvulla syntyneenä olen leikkinyt pitkin metsiä ja elänyt todella mielikuvituksella väritetyn lapsuuden. Koskaan emme tehneet typeryyksiä, koskaan mitään pahaa ei sattunut ja meistä kasvoi sitkeitä, liikkunnallisia ja terveitä.

Saman soin omille lapsilleni. Toivon, että omat lapsenlapseni saavat samaa.

Ei tuollaisen elämän tarvitse olla valvomatonta, kuritonta, vaarallista tai mahdotonta. Sen voi toteuttaa myös ihan hallitusti. Mihinkään en omaa lapsuuttani tuolta osin vaihtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin niillä käpylehmillä oikeasti on leikitty? Olen syntynyt vuonna 1983 enkä tunne ketään, mukaan lukien omat 1950-luvulla syntyneet vanhempani, jotka olisivat niin tehneet.

olen leikkinyt käpylehmillä, synnyin 56, ja veljeni myös , syntyi 61. Leikeissä oli myös  männynkäåyjä i lumpeen siemenkotia sikoina,   pörshistyneitä käpyjä lamppaina ja  oksanppätkiä, joista tehtiin aitoja..

Lapseni ovat syntynyt 2000 -luvulla. Mökillä heillä oli kaarnoista ja savesta rakennetut tallit ja navetat. Käpyeläimiä ja aitaukset ja koko itse rakennettu ympäristö joka kesä. Samoin rantaan rakentui paikat kivieläimille ja he keksivät vaikka mitä.

Ja kyllä, he olivat turvassa ja valvottuna aina. Ei siihen tarvittu älylaitteita tai hillitöntä rekvisiittaa. Riitti, että me vanhemmat olimme vanhempia.

Sadepäivinä lautapelit, palapelit ja kirjoja riittävästi.

Ei pidä. En tiedä ketään joka harjoittaisi tuollaista lasten leikin tukemista, sen sijaan tiedän useita lapsia jotka leikkivät 10-12-vuotiaana ihan normaalisti.

Tosin nämä on lähinnä sellaisten ihmisten lapsia jotka ovat luovia/luovilla aloilla, eivät anna lasten olla paljoa ruuduilla, lasten elämä ei rakennu ohjatun toiminnan ympärille vaikka harrastuksia onkin jne.

Persoona kyllä vaikuttaa myös, ei kaikki ole kovinkaan luovia ja leikkisiä edes lapsena.

Näin on varmasti ollut aina, esim. lapsuudenkaverini naapurista ei osannut ikinä leikkiä mitään mielikuvituksellista, mutta hänestä sai kyllä seuraa kaikenlaiseen urheiluun ja hänen kanssaan oltiin paljon pihalla hyppimässä ruutuja, hyppyskää, pallopelejä, nurkkajussia yms. Perinteisiä pihaleikkejä.

Nuo tuntuvat kadonneen pitkälti tuon tyyppisiltä lapsilta, jotka eivät ole leikkiviä luonteita - siinä missä luovemmat/leikkisämmät lapset tekee nuitakin edelleen, mutta nämä ei leikkivät lapset ovat usein sitten erityisen paljon ohjatuissa harrastuksissa. Näin oli jo minun lapsuudessani :D

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä "kyllä ennen oltiin ja leikittiin ihan keskenään ja hyvin meni", kun jokainen voi ihan itse nähdä tilastoista, että lasten tapaturmakuolleisuus oli aikamoista vielä 60- ja 70-luvuillakin.

90- ja 00-luvuilla oli myös vielä tuollaista, mutta ei tapaturmia sen kummemmin

Omat lapseni ovat olleet pitkään kotihoidossa ja ovat todella luovia ja mielikuvituksellisia. Heillä ei koskaan ole tylsää tai mälsää tai ei mitään tekemistä. Aina keksivät jotain itse ja vain taivas on rajana. Toki tarjoan askarteluvälineitä ja jos lapsi puhuu jostain asiasta että haluaisi tehdä, niin yritän auttaa siinä ainakin kertomalla miten se on mahdollista ja tarjoamalla välineet.

Mutta tuollaista aikuislähtöistä leikin tukemista en ihan ymmärrä. Ehkä varhain aloitettu päiväkotiura isossa ryhmässä tappaa luovuuden, ei siellä kuitenkaan kaikkien lasten luovuutta voida tukea ja toiveita kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lapset ei leiki kunnolla kotona. Jos ne eivät osaa leikkiä päiväkodissakaan, niin pakko kai on yrittää auttaa.

Ei tämä ole mikään ainoiden lasten juttu.

Ei todellakaan. Minulla on vain yksi lapsi, ja hän on leikkinyt koko lapsuutensa niin yksin kuin kavereidenkin kanssa.

Murrosiän alkaessa nyt 12-vuotiaana alkoi selvästi hiipumaan, kun vielä vuosi-pari sitten pidettiin kotona kavereiden voimin nukkejen synttäreitä (kavereilla omat nuket mukana).

Sekä omassa että lasteni lapsuudessa aika oleellinen osa leikkiä oli juuri leikkimisympäristön rakentaminen. Vanhemmat tarjosivat materiaaleja leikkimisympäristön rakentamiseen (esim tyhjiä vessapaperirullia, erilaisia laatikoita ja purkkeja, liimaa, sakset jne), mutta lapset rakensivat leikkimisympäristönsä itse. Esimerkiksi Barbielle tehtiin itse huonekaluja. Samoin ulkona rakennettiin itse majoja metsästä löytyneistä materiaaleista tai talvella lumilinnoja. 

Mä mietin tätä asiaa varhaiskasvatuksessa ja voisiko syynä muutokseen olla se, että yhä useampi lapsi on muiden lasten seurassa vain päiväkodissa? Ja siellä on samassa ryhmässä hyvin samanikäisiä lapsia, jolloin lapsi ei opi leikkimistä isommilta lapsilta? Kun aiemmin oltiin enemmän ulkona yhdessä muiden lasten kanssa ja kaikki perinteiset kirkonrotat jne opittiin pihan isommilta lapsilta. Samassa leikissä saattoi siis hyvinkin olla niin 5-vuotias kuin 13-vuotiaskin. Ja se 13-vuotiaskin oli aikoinaan oppinut leikit isommilta lapsilta eikä aikuisilta. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset kasvavat älylaitteiden kanssa 2-vuotiaasta asti. Se ei ruoki lasten luovuutta koska puhelimet ja tabletit antavat kaikki virikkeet. Ne eivät kuitenkaan tue lapsen motorisia tai sosiaalisiakaan taitoja ruutu kokoajan nenän edessä.

Ruokakaupassa bongasin äidin ja arviolta 1,5-vuotiaan lapsen. Lapsi istui kärryissä ja tuijotti puhelimesta jotain. Äiti nappasi kauppatavaroita, eikä sanonut sanaakaan lapselleen.

Mun lapsi (1,5 v) istui kärryissä ilman mitään ylimääräistä virikettä (puhelin, lelu, tmv), kerroin hänelle mitä ostetaan ja näytin tavaroita ja sanoitin niitä hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin niillä käpylehmillä oikeasti on leikitty? Olen syntynyt vuonna 1983 enkä tunne ketään, mukaan lukien omat 1950-luvulla syntyneet vanhempani, jotka olisivat niin tehneet.

Käpylehmistä en osaa sanoa, mutta ainakin 1990-luvulla syntynyt lapsi teki oksasta aseen, hänen kun ei sallittu muuten leikkiä aseilla.

Mun 2000-luvun alussa syntynyt lapseni teki ruisleivästä aseen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole niin mustavalkoista. Ennen lapset tosiaan sai keksiä itsekseen tekemistä ja siinähän sitten moni lapsi loukkaantui tai kuoli.

No hoh hoh. Itse 70 -luvulla syntyneenä olen leikkinyt pitkin metsiä ja elänyt todella mielikuvituksella väritetyn lapsuuden. Koskaan emme tehneet typeryyksiä, koskaan mitään pahaa ei sattunut ja meistä kasvoi sitkeitä, liikkunnallisia ja terveitä.

Saman soin omille lapsilleni. Toivon, että omat lapsenlapseni saavat samaa.

Ei tuollaisen elämän tarvitse olla valvomatonta, kuritonta, vaarallista tai mahdotonta. Sen voi toteuttaa myös ihan hallitusti. Mihinkään en omaa lapsuuttani tuolta osin vaihtaisi.

Samaa mieltä ja itsekin 70-luvulla syntynyt.

Olisi kauheaa, jos pitäisi oma ihana lapsuus vaihtaa kännykän ja ipadin tuijottamiseen. Säälin nykyajan lapsia.

Kyllä on taas typerä aloitus. Kyse on varhaiskasvatuksesta.

Ei se tarkoita, etteikö ne lapset muuten leikkisi vaikka mitä ihan itse keksien.