Vanhempien avioero, kun lapset ovat noin 12-17 -vuotiaita! Lapsille puhuminen aiheesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten teini-ikäiset tai jo aikuiset lapset voivat oppia moraalista, jos se petetty vanhempi ei saa siitä edes puhua, vaan hänen pitää esittää lapsille, että petetyksi ja jätetyksi tuleminen ei tunnu missään ja näin nyt vain käy?

Eikö hyvä suhde teineihin luoda sillä, että he tietävät lähes kaikki eroon johtaneet yksityiskohdat ja heidän edessään voi itkeä ja olla tuskissaan ja voi moralisoida pettäjää ja jättäjää?

Miten teineihin voi luoda rehelliset ja luottavaiset välit, jos heiltä salataan omien vanhempiensa välinen suhde ja mikä johti eroon?

Et ole tosissasi, ethän? Tässä ketjussa on jo moneen kertaan vastattu kysymyksiisi.

Aloitus on selvä trolli joka ei edes yritä keskustella. Ilmoantoon.

Ihan oikeasti netti on täynnä artikkeleita ja tutkimuksia, jotka tukevat kaikkea täällä sinulle kerrottua

Miksi et pysty ymmärtämään, että teini-ikäisten lastesi ei kuulu olla sinun terapeutteja. Heidän ei kuulu kuulla, että sinun ja miehesi makuuhuoneessa tapahtui tai ei tapahtunut. Eikä sitä miksi tilanne ajautui siihen, että miehesi oli uskoton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itse mieltä.

Lapsille ei puhuta siitä pettämisestä lainkaan. Tämä voi ihan oikeasti olla teini-ikäisille todella traumaattinen tieto saada, joten siitä ei pitäisi puhua siis lapsille lainkaan.

Petetty puoliso äkkiä terapiaan ja sinne puhumaan! Myös kannattaa puhua läheisille, mutta EI lapsille.

Ero kannattaa tehdä niin, että varmistatte etteivät lapset ajattele että ero on heidän syytä ja lapsiin pitää keskittää eron jälkeen noin 2v ajan Vähintään sellainen 200% huomio. Antakaa paljon rakkautta, haleja ja muistutuksia siitä, että ne lapset on teille kummallekkin tärkeitä. 

Se pettäjä on kuitenkin lasten vanhempi ja lapsia ei tulisi sotkea teidän suhdesotkuihin mukaan, vaikka kuinka inhottavaa tuo pettäminen on.

No, mutta mitä jos se salasuhde jatkuu julkisuhteena heti eron jälkeen, eihän tuollaista voi pimittää teineiltä? Pitääkö heille valehdella eron syy ja että kolmas osapuoli tuli vasta eron jälkeen kuvioihin?

Ehdottomasti ei saa kertoa lapsille mistään tuosta. Sitten kun lapset ovat jo aikuisia, yli 25v niin voit kertoa mikä oli todellinen syy. 

Ei kannata erota lainkaan, kärsi vain typerästä miehestä vielä sen 6 vuotta ja saat erota ilman elatusmaksuja.

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

Höpö höpö, ihan turhaa vouhotusta erota. Rahat menee, pysykää yhdessä ja säästäkää näin rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

No ei minun mielestä ikuisesti tarvitse pimittää sellaista tietoa. Se on mielestäni jo väärin petettyä kohtaan, mutta ei todellakaan pidä alaikäisille kertoa tai vasta täysi-ikäisyyteen päässeille nuorille. 

Lapset eivät ole vanhempiensa terapeutteja. Lapsille ei kuulu vanhempiensa parisuhderiidat. Lasten kautta ei kosteta toiselle vanhemmalle.

Lasten mielenterveyttä on suojeltava.

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole vanhempiensa terapeutteja. Lapsille ei kuulu vanhempiensa parisuhderiidat. Lasten kautta ei kosteta toiselle vanhemmalle.

Lasten mielenterveyttä on suojeltava.

Lasten mielenterveyttä ei suojella valehtelemalla, eroamalla ja vaihtuvilla uusperheillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

No ei minun mielestä ikuisesti tarvitse pimittää sellaista tietoa. Se on mielestäni jo väärin petettyä kohtaan, mutta ei todellakaan pidä alaikäisille kertoa tai vasta täysi-ikäisyyteen päässeille nuorille. 

Voi olla että lastasi ei voisi vähempää kiinnostaa mitä, missä, milloin ja kenen kanssa mitäkin on tapahtunut. Näiden vatvominen Lasten kanssa etäännyttää lapsen myös siitä uhriksi itsensä kokemasta vanhemmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsille ei tule puida viikko tai kuukausitolkulla, kuinka väärin pettäjä teki ja mennä ihan yksityiskohtiin, vaikka lapset olisivat jo siis teini-ikäisiä ja ymmärtävät asioita?

Mitä haittaa on siitä, että parisuhteen tilaa ennen avioeroa ja avioeron jälkeen puidaan teinien kanssa lähes yhtä avoimesti kuin terapeutilla?

Tai jos vain pui faktoja, miten asiat menivät ja puhuu ja opettaa moraalista?

Eikö teinien kuulu siis tietää perusteellisesti näitä vanhempiensa juttuja?

Sitä haittaa että lasten suhde vanhempiinsa on lapsen ja vanhemman suhde ja sinun ja miehesi suhde on puolisoiden välinen suhde. Ei miehesi ole pettänyt lapsianne vaan sinua. On lasten oma asia muodostaa se suhteensa eronneisiin vanhempiin eikä siihen tule tunkea teidän välisiänne kaunoja väliin.

Miksi lapsi haluaisi muodostaa suhteen kodin- ja perheenrikkojaan? Eihän sellainen edes perhettä kaipaa, alapää johdattaa tilanteesta toiseen.

Koska se on edelleen heidän isänsä tai äitinsä. Kasva aikuiseksi niin sinuunkin voi muodostaa hyvän lapsi-vanhempi-suhteen.

Silti se on vanhempi, jolla alapää on mennyt lasten, lasten kodin ja perusturvallisuuden edelle. Itse katkaisin pettäjään välit, en ole kaivannut 30 vuoteen.

No tämä kertoo sinusta paljon ja sinun katkeruudestasi. Haluat siis että omat lapsesikin katkaisisivat välit isäänsä koska olet itse niin tehnyt. Tajuatko että lapsiesi pitää ihan itse tehdä päätöksensä eikä ole sinun asiasi ohjailla heidän ajatuksiaan suuntaan tai toiseen?

Lapseni on jo aikuisia ja tekevät omat päätöksensä. Mikäli haluaisivat katkaista välit pettäjäisään, se olisi heidän asiansa, ei minun.

Lapsillasi ei ole pettäjäisää vaan sinulla oli pettäjämies.

Eipäs vaan olekaan. Lapsillani on erittäin hyvä ja luotettava isä, toisin kuin itselläni oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole vanhempiensa terapeutteja. Lapsille ei kuulu vanhempiensa parisuhderiidat. Lasten kautta ei kosteta toiselle vanhemmalle.

Lasten mielenterveyttä on suojeltava.

Lasten mielenterveyttä ei suojella valehtelemalla, eroamalla ja vaihtuvilla uusperheillä.

Kertojan totuus ei ole välttämättä koko totuus. Tämän huomaa tutun pariskunnan erotessa, on usein kaksi tarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei voi olla sovittelijana. Älä hauku toista.

 

Nuorten parissa tehdyn tutkimuksen mielestä olisi parasta, jos vanhemmat olisivat ainakin asiallisia erosta puhuessaan. Liian moni nuori kertoo joutuneensa kannattelijan rooliin vanhempien erotilanteessa. keskustelu eroon liittyvistä asioista ja tunteista on eri asia kuin suodattamaton tunteiden purku.

 

Nuoret tuntevat yleensä lojaalisuutta molempia vanhempiaan kohtaan. Toisen haukkuminen voi nuoren mielestä vaikuttaa myös itsetuntoon kielteisesti ja pitkällä aikavälillä.

No mihin se raja vedetään, jos ei saisi edes rehellisesti kertoa, että toinen vanhempi jatkaa salasuhdettaan nyt julkisuhteena? Kuinka paljon omasta pettymyksestä siitä, että toinen osapuoli hajotti ydinperheen saa kertoa teineille?

Miksi ihmeessä sinun pitäisi purkaa pettymystäsi lapsiin? Sano yksikin muu kuin itsekäs syy. Siihen et ole kyennyt.

Luuletko ettei lapset huomaa tällaista pikkuseikkaa? Ei helvetti miten urpoja olette, pidätte lapsia idiootteina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

No ei minun mielestä ikuisesti tarvitse pimittää sellaista tietoa. Se on mielestäni jo väärin petettyä kohtaan, mutta ei todellakaan pidä alaikäisille kertoa tai vasta täysi-ikäisyyteen päässeille nuorille. 

Voi olla että lastasi ei voisi vähempää kiinnostaa mitä, missä, milloin ja kenen kanssa mitäkin on tapahtunut. Näiden vatvominen Lasten kanssa etäännyttää lapsen myös siitä uhriksi itsensä kokemasta vanhemmasta.

En ole eronnut eikä puolisoni ole minua pettänyt. Mutta yhä se on väärin petettyä kohtaan, että pitäisi koko loppuelämän kantaa tuota harteillaansa. En tarkoita sitä, ettäkö tietyn ajan jälkeen petetty sitten jatkuvasti hokee tuota, mutta voi hän siitä mainita, varsinkin jos vanhemmalla iällä lapset asiasta kysyy. 

Ei nyt vedetä tästäkään taas ääripäätä, että asiasta mainitseminen myöhemmällä iällä muuttuu yhtäkkiä jokapäiväiseksi jankkaamiseksi asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole vanhempiensa terapeutteja. Lapsille ei kuulu vanhempiensa parisuhderiidat. Lasten kautta ei kosteta toiselle vanhemmalle.

Lasten mielenterveyttä on suojeltava.

Lasten mielenterveyttä ei suojella valehtelemalla, eroamalla ja vaihtuvilla uusperheillä.

Kertojan totuus ei ole välttämättä koko totuus. Tämän huomaa tutun pariskunnan erotessa, on usein kaksi tarinaa.

Eroaminen ja vaihtuvat uusperhekokoonpanot on lapsille koko elämä ja totuus. Tiedät sen itsekin ja sinulla on huono omatunto. Syystäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

No ei minun mielestä ikuisesti tarvitse pimittää sellaista tietoa. Se on mielestäni jo väärin petettyä kohtaan, mutta ei todellakaan pidä alaikäisille kertoa tai vasta täysi-ikäisyyteen päässeille nuorille. 

Voi olla että lastasi ei voisi vähempää kiinnostaa mitä, missä, milloin ja kenen kanssa mitäkin on tapahtunut. Näiden vatvominen Lasten kanssa etäännyttää lapsen myös siitä uhriksi itsensä kokemasta vanhemmasta.

En ole eronnut eikä puolisoni ole minua pettänyt. Mutta yhä se on väärin petettyä kohtaan, että pitäisi koko loppuelämän kantaa tuota harteillaansa. En tarkoita sitä, ettäkö tietyn ajan jälkeen petetty sitten jatkuvasti hokee tuota, mutta voi hän siitä mainita, varsinkin jos vanhemmalla iällä lapset asiasta kysyy. 

Ei nyt vedetä tästäkään taas ääripäätä, että asiasta mainitseminen myöhemmällä iällä muuttuu yhtäkkiä jokapäiväiseksi jankkaamiseksi asiasta. 

Harteillaan? Lapsenko se pitää kantaa?

Minulla oli 12-vuotiaana paras kaveri, jonka vanhemmat eivät kirjaimellisesti koskaan riidelleet keskenään ja olivat yhdessä yli 50 vuotta kunnes toinen kuoli. He välittivät myös lapsistaan, mutta heillä oli valitettavasti antaa näille jo sen ajan mittapuulla todella tiukasti muottiin puristava, lasten toiveet ja kaikki sisarusten väliset isot persoonallisuuserotkin täysin sivuuttava kasvatus. Tyyliin vastaan sanomisesta litsari, levottomasta käytöksestä alushoususillaan lumihankeen, pahanteosta nahkavyötä, huonosta koenumerosta viikko arestia.

Minulla oli vanhemmat, jotka taas olivat tunnetaidoiltaan lapsuudessani aivan hyvät, asettivat rajat mutta eivät lyöneet, eivätkä rähjänneet pää punaisena tai antaneet ymmärtää että en kelpaa sellaisena kuin olen. Mutta juuri ollessani 12-vuotias he riitaantuivat ja erosivat, ja jouduin yhtäkkiä tältä pohjalta molempien vanhempien ihmissuhdeasioiden stressileluksi ja psykoterapeutiksi. Teki mieli huutaa että EN HALUA TIETÄÄ ENEMPÄÄ, mutta olin vielä niin lapsi, etten kehdannut ja uskaltanut. Kun vielä olin tosiaan siihen saakka saanut ehdotonta rakkautta molemmilta ja oletin jotenkin, että asiat palaavat jo pian elämässäni normaaleiksi, tavalla jolla ne eivät todellisuudessa vielä pitkään aikaan palanneet.

Yläaste meni, niin väitän, suureksi osaksi tästä syystä penkin alle, enkä päässyt peruskoulun päättötodistuksella lähimpään lukioon. Ja vähän ironisesti sitten juuri sen takia, että jouduin niin kaukaiseen lukioon, että piti muuttaa isovanhempien luo asumaan sen ajaksi, sain elämäni raiteilleen koska ei tarvinnut enää koko ajan keskustella vanhempien kanssa.

Jos olisi (nykytiedoilla ja aikuisen elämänkokemuksella) pitänyt valita, otanko kaverini vanhemmat vai minun omat vanhempani, niin olisin hetkeäkään miettimättä ottanut kaverini vanhemmat. Niin paha maku jäi suuhun erolapsuudesta.

Kuinka paljon avioeron aiheuttamista tunteista pitäisi keskustella lapsen kanssa?

Siis mitä lapsi tuntee? Viikottain, päivittäin, joka kuukausi kuinka monta vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole vanhempiensa terapeutteja. Lapsille ei kuulu vanhempiensa parisuhderiidat. Lasten kautta ei kosteta toiselle vanhemmalle.

Lasten mielenterveyttä on suojeltava.

Lasten mielenterveyttä ei suojella valehtelemalla, eroamalla ja vaihtuvilla uusperheillä.

Kertojan totuus ei ole välttämättä koko totuus. Tämän huomaa tutun pariskunnan erotessa, on usein kaksi tarinaa.

Eroaminen ja vaihtuvat uusperhekokoonpanot on lapsille koko elämä ja totuus. Tiedät sen itsekin ja sinulla on huono omatunto. Syystäkin.

En ole eronnut. Sen sijaan olen joutunut kuuntelemaan ikäni omien vanhempieni riitoja ja äitini vastenmielistä tarinoita. Äiti syyttää isää milloin mistäkin. Äiti itse harrasti "tyttöjen" kevätreissuja Lappiin. Välit äitiin erittäin etäiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut kuinka 21- ja 24-vuotiaat tuttavaperheen nuoret aikuiset lapset ovat AIVAN rikki, kun ovat saaneet kuulla liikaa eron syistä ja isän uskottumuudesta.

Nämä asiat ei kuulu lapsille ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä ne lapset ovat

No ei minun mielestä ikuisesti tarvitse pimittää sellaista tietoa. Se on mielestäni jo väärin petettyä kohtaan, mutta ei todellakaan pidä alaikäisille kertoa tai vasta täysi-ikäisyyteen päässeille nuorille. 

Voi olla että lastasi ei voisi vähempää kiinnostaa mitä, missä, milloin ja kenen kanssa mitäkin on tapahtunut. Näiden vatvominen Lasten kanssa etäännyttää lapsen myös siitä uhriksi itsensä kokemasta vanhemmasta.

En ole eronnut eikä puolisoni ole minua pettänyt. Mutta yhä se on väärin petettyä kohtaan, että pitäisi koko loppuelämän kantaa tuota harteillaansa. En tarkoita sitä, ettäkö tietyn ajan jälkeen petetty sitten jatkuvasti hokee tuota, mutta voi hän siitä mainita, varsinkin jos vanhemmalla iällä lapset asiasta kysyy. 

Ei nyt vedetä tästäkään taas ääripäätä, että asiasta mainitseminen myöhemmällä iällä muuttuu yhtäkkiä jokapäiväiseksi jankkaamiseksi asiasta. 

Harteillaan? Lapsenko se pitää kantaa?

Ei tietenkään. Mutta petetyksi tuleminen on usein verrattavissa fyysiseen väkivaltaan, se tuo samanlaisen tuhon petetylle. Mielestäni on väärin petettyä kohtaan, että hänen pitää koko loppuelämänsä esittää, että on hyvät välit tähän pettäjään tai ettei mitään pahaa tapahtunut. 

Ja kuten sanoin, jos lapset kysyvät niin kyllä petetty saa kertoa, kunhan lapset ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään (yli 25v)