Yksi 60-vuotias kysyi, että kuritetaanko meillä lasta! Onko tuo vielä sitä sukupolvea, joiden mielestä se olisi edes mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivalta loppui, kun isä nousi kerran yllättäen ruokapöydästä ja minä refleksinomaisesti suojasin päätäni käsilläni. Vanhemmat havahtuivat siinä kohtaa siihen, että eihän lapsen kuuluisi olla noin ehdollistunut väkivaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Kerran kuljin urheilukentän ohi jonka reunalla isojen lipputankojen narut läiskyivät tuulessa niitä tankoja vasten. Alkoi kuristaa kurkusta ja vääntää mahasta, koska se ääni oli niin samanlainen kuin se lapsuudesta mieleen jäänyt isän vyön läiske pakaroilla, että aloin odottaa että hetken päästä kuuluu jommankumman sisarukseni huutoitku.

😢

Kun toisaalla ovat näiden kaltaiset kertomukset ja toisaalla "ei siitä mitään jälkeä jäänyt sieluuni, en muistele pahalla, hyvä vaan että pistettiin kuriin, turhaa draamailua vaahdota koko asiasta" -näkemykset, niin on aika selvää, kumpi puoli ansaitsee tulla otetuksi vakavammin.

Uskon sinänsä ihan aidosti ettei se kuritus kaikille jättänytkään mitään jälkiä, mutta omasta kokemuksestaan ei voi yleistää tässäkään.

Olisiko kuitenkin suurin osa kuritetuista jossain noiden välistä, kuten minä? En muistele todellakaan lämmöllä sitä, että kuritettiin, enkä ikinä missään tilanteessa kurittaisi omia lapsia, mutta en myöskään koe, että se olisi täysin pilannut loppuelämäni.

Tietysti ymmärrän olleeni myös etuoikeutettu. Synnyin 90-luvulla toivotuksi, pitkään odotetuksi ja myös ainoaksi lapseksi n 40- ja 50-vuotiaille kohtuullisen varakkaille vanhemmmmille. Oli iso hieno koti ja monia harrastuksia, ratsastusta, pianonsoittoa, matkustelua. Varmaan vaikutin tyypilliseltä rikkaalta hemmotellulta, mutta kiltiltä perhetytöltä.

Mutta vanhempien mielestä ruumillinen kuritus oli osa kasvatusta. Mutta ei se ollut sellaista, että päivittäisessä arjessa olisi jatkuvasti ollut uhkana, että kohta kuritetaan. Muutamia kertoja vuodessa, ei tietenkään mitään kiintiötä ollut, mutta arviolta sen verran. Liittyi yleensä siihen, että en uskonut tai tehnyt jotain, mistä oli sanottu monta kertaa.

Yllä kysyttiiin, että miksi silti tekee niin, jos tietää, että kuritetaan. Itsellä varmaan siksi, että kuritusta oli kuitenkin niin harvoin, että ei sitä päivittäin ajatellut tai muistanut niin, että tämä nyt voisi olla niin iso juttu, että kuritetaan. En muista, että meillä olisi kuritusta käytetty varsinaisesti uhkailukeinona. Se tuli jollain tavalla kuitenkin yllättäen vanhemmilta se kommentti, että nyt olet käyttäynyt sillä tavalla, että pitää kurittaa.

Käytännössä kuritus oli meillä sitä, että isä löi nahkavyöllä aika kovasti kymmenisen kertaa paljaalle takapuolelle, ja se sattui tietenkin niin kovasti, että ei sitä toivoisi kenellekään. En muista, että pikkutyttönä olisi ollenkaan kuritettu, edes luunapilla tai tukistuksella, mutta en ole täysin varma siitä. Mutta tämä vyöllä kurittaminen oli käytäntönä ala-asteikäisenä, mutta ei enää yläasteella.

Ymmärrän täysin, että jos kuritusta on tullut usein ja ihan mielivaltaisesti ja muutenkin perheolot olleet kurjat, kokemus on vielä moninverroin kamalampi ja että joku yksittäinen ääni tai muu muisto asiasta tuntuu pahalta vielä aikuisena. Tiedän, että monella on asiat olleet tosi paljon huonommin, joten en kovasti kehtaa omasta kohtalostani valittaa, vaikka itsekin koin tämän silloin kurjana.

En toisaalta osaa verrata, miten ankaraa meillä oli muihin verrattuna, koska eihän meidänkään käytännöistä muut tienneet, eikä tällaisista kavereiden kanssa tullut puhuttua. Miltä tämä teidän korviin kuulostaa, onko tällainen ollut yleistäkin vai oliko meillä poikkeuksellisen ankaraa?

Apua. Oliko tämän mallinen kuritus tyypillistä? Olin luullut, että ruumillinen kuritus oli yleensä muodollinen ripsaus risulla, eikä tällaista kidutusta.

Minäkin olen kokenut tuota remmillä paljaalle takapuolelle. Ja olen syntynyt 80-luvulla. Olen kyllä kokenut pahempaakin väkivaltaa lapsena. 

Saako kysyä, että miltä se oikeasti tuntui? Jotenkin niin vaikea käsittää, kun joku kymmenvuotiaskin on vielä tosi pieni fyysisesti ja aikuinen hakkaa vyöllä pepulle, senhän täytyy olla ihan kamalaa.

Minä olin viimeisen kerran remmistä saadessani 12-vuotias poika, ja vielä silloinkin tuo "ihan kamalaa" olisi ollut täysin sopiva ilmaisu kuvaamaan sitä. Siis, no, se on sellainen kirvelevä/kuumottava/pistelevä tunne pyllyssä ja takareisien yläosassa koko sillä alueella mihin se remmi ainakin kerran osui. Vähän niin kuin olisi tulessa sillä suunnalla kehoa. Sen kivun asteittaista häviämistä tunti tunnilta joutui sitten odottamaan sängyllä mahallaan maaten. Iho punotti monta tuntia, ja sitä kävin välillä jopa peilistä katsomassa arvioidakseni, miten pitkään vielä kestää ennen kuin voi taas palata normaaliin elämään.

Vielä tällä viimeisellä kerrallakin muistan kyllä, että itkin ihan kivusta, melkein heti saman tien kun se remmin litsahtelu alkoi. Vaikka kyllä siinä rinnalla itkin myös nöyryytyksestä. Koska olin ollut jo jonkin aikaa, sekä omasta mielestäni että vanhempien mielestä, jo "iso poika joka uskoo puhetta ja ymmärtää miksi säännöt ovat olemassa" jne. Kuitenkin oli jo tyyliin kouluun mennessä aikoinaan varoitettu, että jos tupakkaan kosken ennen kuin on ikää, niin se on yksi asia josta remmiä tulee automaattisesti. Kuusi vuotta sinnittelin, mutta sitten repsahti, kun uuden kaverin isoveli tarjosi röökiä ja halusin näyttää isolta sen silmissä. Vanhemmat muistivat vanhan uhkauksensa, koska olivat aikoinaan samalla tavalla antaneet sen jokaiselle sisarukselle, ja niinpä se piti sitten uskottavuuden säilyttämiseksi toteuttaa.

Yksi kysyi ja sinä yrität yleistää koskemaan koko sukupolvea?😂

Minua ei ole koskaan kuritettu. Vanhempani ovat lähes 80- vuotiaita.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapas te nuoret äitylit sitten, kuinka uppiniskainen ja kuriton kakara saadaan käyttäytymään. Aina on kuritus toiminut, niin miten se nyt yhtäkkiä olisikin huono keino. Remmiä vaan kauhukakaroille, niin pysyvät kaidalla tiellä.

Vastakysymys: jos se kerran on niin hyvä keino, niin miksi muutama sukupolvi sitten sitä käyttivät melkein kaikki vanhemmat, mutta nykyään sitä ei käytä enää juuri kukaan?

Jos kenelläkään ei olisi huonoja kokemuksia siitä, kun saivat itse kokea sitä omassa lapsuudessaan, niin voisi olettaa, ettei heillä silloin olisi mitään estoja jatkaa sen käyttöä samalla tavalla omiin lapsiinsa.

Juu, itse olen 60-vee ja muistan kyllä että olin n. 3-4 -vuotias kun isä löi ensimmäisen kerran remmillä. Tajusin jo silloin että se on väärin mua kohtaan. Se ikävä tunne tuli mieleen vielä isän hautajaisissakin yli 40 vuotta myöhemmin.

Siihen aikaan oli tavallista, että koulussakin koettiin väkivaltaa opettajan taholta. Miesopettaja tukisti ja saattoi lyödä sormille karttakepillä. Tämä tapahtui siis kansakoulussani, jossa koululaiset olivat 6-10 -vuotiaita.

Aikuiset myös käyttivät valtaansa väärin pakottamalla lapsia kaikenlaisissa asioissa. Etenkin ruoka oli pyhää sodan kokeneille sukupolville, joten vanhempina he eivät sietäneet että me, nuorempi sukupolvi, jätti ruoanmurustakaan lautaselle. Kohtelu oli ikävää pakottamista ja haukkumista. Edellenkään en siedä edes niiden ruokien hajua, siis mitä pakotettiin syömään lapsena.

Toisaalta vanhemmat suhtautuivat toisiin asioihin kovin lepsusti. "Namusedistä" ja itsensäpaljastajista varoitettiin lapsia, mutta sitten annettiin pientenkin lasten tehtäväksi kulkea yksin pitkät matkat kouluun, harrastuksiin, viemään jotain mummoille tai vaareille yms.

Minäkin kuljin n. 500 metrin matkan itse hoitopaikkaan jo 3-vuotiaasta ja samaan aikaan aloin kulkea bussilla yksin keskustaan. Lentokoneessakin lensin ensimmäisen kerran ilman vanhempia 8-vuotiaana. Ei taitaisi nykypäivänä tulla kuuloonkaan.

Vierailija kirjoitti:

Juu, itse olen 60-vee ja muistan kyllä että olin n. 3-4 -vuotias kun isä löi ensimmäisen kerran remmillä. Tajusin jo silloin että se on väärin mua kohtaan. Se ikävä tunne tuli mieleen vielä isän hautajaisissakin yli 40 vuotta myöhemmin.

Siihen aikaan oli tavallista, että koulussakin koettiin väkivaltaa opettajan taholta. Miesopettaja tukisti ja saattoi lyödä sormille karttakepillä. Tämä tapahtui siis kansakoulussani, jossa koululaiset olivat 6-10 -vuotiaita.

Aikuiset myös käyttivät valtaansa väärin pakottamalla lapsia kaikenlaisissa asioissa. Etenkin ruoka oli pyhää sodan kokeneille sukupolville, joten vanhempina he eivät sietäneet että me, nuorempi sukupolvi, jätti ruoanmurustakaan lautaselle. Kohtelu oli ikävää pakottamista ja haukkumista. Edellenkään en siedä edes niiden ruokien hajua, siis mitä pakotettiin syömään lapsena.

Toisaalta vanhemmat suhtautuivat toisiin asioihin kovin lepsusti. "Namusedistä" ja itsensäpaljastajista varoitettiin lapsia, mutta sitten annettiin pientenkin lasten tehtäväksi kulkea yksin pitkät matkat kouluun, harrastuksiin, viemään jotain mummoille tai vaareille yms.

Minäkin kuljin n. 500 metrin matkan itse hoitopaikkaan jo 3-vuotiaasta ja samaan aikaan aloin kulkea bussilla yksin keskustaan. Lentokoneessakin lensin ensimmäisen kerran ilman vanhempia 8-vuotiaana. Ei taitaisi nykypäivänä tulla kuuloonkaan.

Tämä onkin jännä ristiriita, että kulkemisissa on luotettu jo tosi pieniin lapsiin, mutta sitten ei ole luotettu siihen, että asioita voisi isommankaan kanssa puhumalla selvittää, vaan tarvitaan remmiä. Hämmentävää.

Isäni ei minua koskaan kurittanut fyysisesti, mutta äiti kylläkin joskus. Lopetti, kun huusin sille, että sä et sitten osaa muuta kuin lyödä, eikä sen jälkeen enää kurittanut fyysisesti. Minulla oli nuori äiti, jota oli kyllä kohdeltu todella julmasti. Olen noin 60-vuotias. Omia lapsiani en ole koskaan löynyt tai kurittanut.  Minusta se on väärin. Puhumalla pitää asiat selvittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, itse olen 60-vee ja muistan kyllä että olin n. 3-4 -vuotias kun isä löi ensimmäisen kerran remmillä. Tajusin jo silloin että se on väärin mua kohtaan. Se ikävä tunne tuli mieleen vielä isän hautajaisissakin yli 40 vuotta myöhemmin.

Siihen aikaan oli tavallista, että koulussakin koettiin väkivaltaa opettajan taholta. Miesopettaja tukisti ja saattoi lyödä sormille karttakepillä. Tämä tapahtui siis kansakoulussani, jossa koululaiset olivat 6-10 -vuotiaita.

Aikuiset myös käyttivät valtaansa väärin pakottamalla lapsia kaikenlaisissa asioissa. Etenkin ruoka oli pyhää sodan kokeneille sukupolville, joten vanhempina he eivät sietäneet että me, nuorempi sukupolvi, jätti ruoanmurustakaan lautaselle. Kohtelu oli ikävää pakottamista ja haukkumista. Edellenkään en siedä edes niiden ruokien hajua, siis mitä pakotettiin syömään lapsena.

Toisaalta vanhemmat suhtautuivat toisiin asioihin kovin lepsusti. "Namusedistä" ja itsensäpaljastajista varoitettiin lapsia, mutta sitten annettiin pientenkin lasten tehtäväksi kulkea yksin pitkät matkat kouluun, harrastuksiin, viemään jotain mummoille tai vaareille yms.

Minäkin kuljin n. 500 metrin matkan itse hoitopaikkaan jo 3-vuotiaasta ja samaan aikaan aloin kulkea bussilla yksin keskustaan. Lentokoneessakin lensin ensimmäisen kerran ilman vanhempia 8-vuotiaana. Ei taitaisi nykypäivänä tulla kuuloonkaan.

Tämä onkin jännä ristiriita, että kulkemisissa on luotettu jo tosi pieniin lapsiin, mutta sitten ei ole luotettu siihen, että asioita voisi isommankaan kanssa puhumalla selvittää, vaan tarvitaan remmiä. Hämmentävää.

Sen tajusin itsekin lapsena, että kohtelu oli ristiriitaista. Lapsen piti olla omatoiminen ja itsenäinen, mutta lapsen mielipiteellä ja tunteilla ei ollut mitään arvoa. Piti olla kuin pieni aikuinen, mutta kuten mun isoäitikin sanoi "lapsen pitää näkyä, ei kuulua" ja "maa on kova ja kärsä kipiä" (= ei saanut valittaa mistään "turhasta").

Jännästi asenteet muuttuivat siinä 70-luvun aikana, ja jos puhuttiin remmillä lyömisestä, se olikin vitsiä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä logiikkaa en tajua, että kurittavia vanhempi oli yleensä itseä kuritettu. Mikseivät he muista, miten hirveää se oli? Miksi se pitää kostaa seuraavaan sukupolveen? Yleensä kuitenkin halutaan lapsille parempaa kuin itsellä oli.

On helppoa antaa sitä mitä itse on saanut. Lapset oppivat esimerkistä.

Usein lapsia hyväksikäyttävät ovat itse tulleet lapsena hyväksikäytetyiksi. Ihan samalla tavalla ruumiillista kuritusta saaneet turvautuvat itse samaan kasvatusmetodiin.

Kierteen katkaisu vaatii tietoisen päätöksen ja uusien tapojen opettelua. Siinä voi kuitenkin onnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä logiikkaa en tajua, että kurittavia vanhempi oli yleensä itseä kuritettu. Mikseivät he muista, miten hirveää se oli? Miksi se pitää kostaa seuraavaan sukupolveen? Yleensä kuitenkin halutaan lapsille parempaa kuin itsellä oli.

On helppoa antaa sitä mitä itse on saanut. Lapset oppivat esimerkistä.

Usein lapsia hyväksikäyttävät ovat itse tulleet lapsena hyväksikäytetyiksi. Ihan samalla tavalla ruumiillista kuritusta saaneet turvautuvat itse samaan kasvatusmetodiin.

Kierteen katkaisu vaatii tietoisen päätöksen ja uusien tapojen opettelua. Siinä voi kuitenkin onnistua.

Pitää paikkansa, sekä se että se on mahdollista että se että se on vaikeaa. Olen välillä joutunut taistelemaan etten tee samoja virheitä kuin omat vanhemmat (mukaan lukien fyysisen väkivallan käyttö raivostuttavasti käyttäytyviin lapsiin). Juuri siksi koska tiedän miten vaikeaa se voi olla, ei tee kuitenkaan myös mieli tuomita niitä omia vanhempia kovin jyrkästi.

Useampikin vastaaja on tässä keskustelussa kertonut katkaisseensa sen kierteen omalta osaltaan, ja tämä on iso valopilkku kaikkien masentavien lapsuusaikaisen huonon kohtelun kuvausten keskellä. 👍

Jotkut kai elää menneisyyden ajassa. Olin meidän tytön, silloin nelosluokkalainen, ja yhden tutun kanssa yhdessä tilaisuudessa ja oli puhe, että käydään vielä meillä kahvilla sen jälkeen. Lapsella oli vähän huono päivä, kiukuttelua ja semmoista vänkäämistä siinä tutunkin nähden. Tämä tuttu sitten sanoi, että hän ei nyt tulekaan meille, kun haluat varmaan antaa heti remmiä lapselle. Häkellyin kommentista niin, että muistaakseni en saanut edes sanottua, että en tietenkään tee niin!

No käyttäytyykö nykyinen kurittamaton sukupolvi jotenkin oleellisti huonommin kuin se, joista enemmistöä kuritettiin? Mielestäni ei. Nykyiset nuoret ovat fiksuja ja osaavat käyttäytyä. Tietysti aina on poikkeksia, mutta kokonaisuutena näin.

Ei vanhempien enää tarvi kun pennut hakkaa ja puukottaa toisiaan keskenään ulkona.

N62 kyllä minä olen saanut piiskaa paljaalle pyllylle 1960-luvulla, tosin en enää kymmenvuotispäivän jälkeen. Ehkä en tosin tehnytkään mitään "pahojani" sitten kun järki vähän kasvoi.

Pahimmin on jäänyt mieleen selkäsauna, jonka syytä minulle ei kerrottu. Oliko äidillä vain paha päivä? En saanut koskaan tietää.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapas te nuoret äitylit sitten, kuinka uppiniskainen ja kuriton kakara saadaan käyttäytymään. Aina on kuritus toiminut, niin miten se nyt yhtäkkiä olisikin huono keino. Remmiä vaan kauhukakaroille, niin pysyvät kaidalla tiellä.

Sanoitetaan, sanoitetaan ja sitten vielä sanoitetaan.

Miten nykyään oikeaoppisesti toimitaan, jos isompi lapsi ei yksinkertaisesti tottele? Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta esimerkki, jonka näin sukulaisen eteisessä. Äiti sanoi neljäsluokkalaiselle, että pitää laittaa kumisaappaat, lapsi sanoi vastaan, että ei halua laittaa. Tätä väittelyä jatkettiin muutama kerta, jonka jälkeen lapsi lähti ulos lenkkareissa. Ja that's it. Ei kai se näin voi mennä, että tästä ei seuraa mitään?

Olen ~30v ja omassa lapsuudessa tämä tilanne samanikäisenä olisi todennäköisesti mennyt niin, että olisi vastaavalla tavalla sanottu muutaman kerran hyvällä, muutaman kerran tiukemmin ja sen jälkeen olisi otettu kädestä kiinni, talutettu huoneeseeni ja annettu vyöstä ja sen jälkeen menty kokeilemaan, sujuuko pukeminen paremmin.

Ennen kuin joku älähtää, niin en todellakaan toivo tällaista kenellekään nykypäivänä! Mutta miten te hoidatta vastaavan tilanteen nykypäivänä?

Vierailija kirjoitti:

Miten nykyään oikeaoppisesti toimitaan, jos isompi lapsi ei yksinkertaisesti tottele? Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta esimerkki, jonka näin sukulaisen eteisessä. Äiti sanoi neljäsluokkalaiselle, että pitää laittaa kumisaappaat, lapsi sanoi vastaan, että ei halua laittaa. Tätä väittelyä jatkettiin muutama kerta, jonka jälkeen lapsi lähti ulos lenkkareissa. Ja that's it. Ei kai se näin voi mennä, että tästä ei seuraa mitään?

Olen ~30v ja omassa lapsuudessa tämä tilanne samanikäisenä olisi todennäköisesti mennyt niin, että olisi vastaavalla tavalla sanottu muutaman kerran hyvällä, muutaman kerran tiukemmin ja sen jälkeen olisi otettu kädestä kiinni, talutettu huoneeseeni ja annettu vyöstä ja sen jälkeen menty kokeilemaan, sujuuko pukeminen paremmin.

Ennen kuin joku älähtää, niin en todellakaan toivo tällaista kenellekään nykypäivänä! Mutta miten te hoidatta vastaavan tilanteen nykypäivänä?

etsä nicokulta nyt viitsis laittaa niitä kumppareita jalkaan?

Vierailija kirjoitti:

Miten nykyään oikeaoppisesti toimitaan, jos isompi lapsi ei yksinkertaisesti tottele? Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta esimerkki, jonka näin sukulaisen eteisessä. Äiti sanoi neljäsluokkalaiselle, että pitää laittaa kumisaappaat, lapsi sanoi vastaan, että ei halua laittaa. Tätä väittelyä jatkettiin muutama kerta, jonka jälkeen lapsi lähti ulos lenkkareissa. Ja that's it. Ei kai se näin voi mennä, että tästä ei seuraa mitään?

Olen ~30v ja omassa lapsuudessa tämä tilanne samanikäisenä olisi todennäköisesti mennyt niin, että olisi vastaavalla tavalla sanottu muutaman kerran hyvällä, muutaman kerran tiukemmin ja sen jälkeen olisi otettu kädestä kiinni, talutettu huoneeseeni ja annettu vyöstä ja sen jälkeen menty kokeilemaan, sujuuko pukeminen paremmin.

Ennen kuin joku älähtää, niin en todellakaan toivo tällaista kenellekään nykypäivänä! Mutta miten te hoidatta vastaavan tilanteen nykypäivänä?

Etuuksien menetys. Jos lapsi ei tottele, niin puhelin ja pelikonsoli lähtee määräajaksi pois. Tai vanha kunnon aresti. Lapsi tulee viikon verran koulusta joka päivä suoraan kotiin huoneeseensa, eikä lähde kouluaikojen ulkopuolella minnekään, edes koiraa ulkoiluttamaan.

Digilaitteet on nykylapsille niin tärkeitä, että niille uhkaaminen on voimakas ase.

Jos on joku kiireinen ja hermostuttava tilanne, niin kyllä olen joskus harvoin käyttänyt vielä alakouluikäiseenkin lapseen ihan fyysistä ylivoimaa. En ikimaailmassa lastani piiskaisi, tukistaisi tms., ja on huonoja muistoja siitä kun itselleni tehtiin näitä. Mutta pelkkä fyysinen pakottaminen tottelemaan, esim. juuri pukemaan tai riisumaan, niin että lapselle ei aiheuteta mitään kipua, on täysin eri asia.

Jos ette itse kykene pitämään kuria lapsille niin paljonko maksaisit palvelusta jossa kävisin pieksämässä kakaroita tarpeen vaatiessa?

Vierailija kirjoitti:

Jos ette itse kykene pitämään kuria lapsille niin paljonko maksaisit palvelusta jossa kävisin pieksämässä kakaroita tarpeen vaatiessa?

Muuta sellaiseen maahan, jossa se on laillista. Sitten lapset tuotaisiin sinne, kuten eräät vievät tyttöjään ympärileikattavaksi.

Ihan loistava bisnesidea, mikä voisi mennä vikaan...