Kirkko selvitti: Vain 41 % papeista pitää jumalanpalvelusta tärkeänä
"Kati Tervo-Niemelän tekemässä tutkimuksessa kysyttiin papeilta miten tärkeinä he pitivät mitäkin seurakuntatyön muotoa. Mukana oli 30 eri työmuotoa. Jumalanpalveluselämän lisäksi mukana olivat muun muassa sielunhoito, rippikoulu, lähetystyö, ihmisten auttaminen ja hallinnolliset työt. Tärkeimpinä työmuotoina papit pitivät ihmisten kohtaamista, kirkollisia toimituksia, rippikoulua ja ihmisten auttamista Jumalanpalvelus oli kolmenkymmenen osa-alueen joukossa keskimäärin seitsemänneksi tärkein. Papeista 41 prosenttia piti jumalanpalvelusta seurakuntatyössä erittäin tärkeänä, noin joka kolmas melko tärkeänä. Joka viides pappi ei pitänyt jumalanpalvelusta erityisen tärkeänä, vaan on valinnut vaihtoehdon jonkin verran tärkeä tai vähän tärkeä."
"Tutkimuksessa kysyttiin myös pappien osallistumisesta jumalanpalveluksiin omien työtehtävien ulkopuolella. Vain viisi prosenttia papeista osallistui jumalanpalveluksiin joka viikko ja 10 prosenttia useita kertoja kuukaudessa, 24 prosenttia noin kerran kuukaudessa. Suurimman ryhmän (32%) muodostivat ne, jotka osallistuivat useita kertoja vuodessa. Perinteisen kirkossakäynnin lisäksi tutkittiin osallistumista televisio- ja radiojumalanpalveluksiin sekä striimattuihin palveluksiin. Kaikki osallistumistavat olivat papeilla suurinpiirtein yhtä yleisiä."
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kirkon-jumalanpalvelusbarometri…
Millaisia ajatuksia tutkimus herättää?
Kommentit (24)
Totaalisen jumalattomat punikit oman agendansa kanssa.
Tämähän on päivänselvää.
Herättää sellaisen ajatuksen, että jumalanpalveluksissa käy niin vähän porukkaa, ettei se varmastikaan tunnu erityisen tärkeältä. Ymmärrän hyvin.
Otsikko on virheellinen, koska 41% papeista pitää jumalanpalvelusta *erittäin* tärkeänä. Niiden lisäksi "noin joka kolmas" pappi pitää sitä melko tärkeänä, joten olisi rehellisempää sanoa, että selvä enemmistö papeista pitää jumalanpalvelusta tärkeänä.
Vierailija kirjoitti:
Herättää sellaisen ajatuksen, että jumalanpalveluksissa käy niin vähän porukkaa, ettei se varmastikaan tunnu erityisen tärkeältä. Ymmärrän hyvin.
Mulle tuli ihan sama mieleen sillä lisäyksellä, että jumalanpalvelukset tavoittaa lähinnä kirkkomummoja ja tosiuskovaisia. Totta kai niistäkin huolehtiminen on tärkeää, mutta moni pappi tahtoo varmasti tavoittaa myös niitä, joilla on ehkä pieni uskon siemen jossain kytemässä ja joille kynnys jumalanpalvelukseen osallistumiseen on liian korkea.
Loput ns. leipäpappeja eli he ovat vain duunissa !
Tutkimuksesta tuli mieleen, kuinka tylsinä ja/tai mitäänsanomattomina koin jumalanpalvalukset silloin kun olin luterilainen. Ja pahimpia ei ollut ns. perinteiset messut vaan sellaiset, jotka yritti kovasti olla rentoja ja viihdyttäviä erillisine juontajineen ja hauskoine(?) letkautuksineen. Niistä oli pyhyyden tunne kaukana.
Eihän ne palvontaloitsut tärkeitä olekaan.
Itse Jumalaan uskovana pidän jumalanpalveluksia tylsinä ja melkein kaikkein turhimpana osana kaikkea muuta toimintaa. Jopa vapaakirkollisten sunnuntain tilaisuudet. Jokin pienryhmätyylinen toiminta jossa luetaan ja tutkitaan Raamattua yhdessä ja rukoillaan ja keskustellaan, on tuhat kertaa antoisampaa. Ei ihme että Jeesuksen ydinporukka koostui 12 tyypistä. Varmaan maksimimäärä pienryhmälle, jotta kaikki tulevat kuulluksi ja keskustelu on mahdollista.
En ole jaksanut useaan vuoteen osallistua mihinkään. Voimat eivät riitä muuhun kuin työssäkäyntiin ja turhaan häröilyyn tai nukkumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuka enää käy kirkossa ?
Impi-Iivari 85v. ? Luvannut testamentata seurakunnalle maallisen omaisuutensa, kunhan aika jättää. Onhan näitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka enää käy kirkossa ?
Impi-Iivari 85v. ? Luvannut testamentata seurakunnalle maallisen omaisuutensa, kunhan aika jättää. Onhan näitä.
Paikallisseurakuntien tavallisissa sunnuntaiaamun messuissa käy enimmäkseen vanhuksia. Kirkossa käy silti myös nuorempaa väkeä teinejä ja lapsiperheitä myöten, mutta suurin osa niistä on hakeutunut herätysliikkeiden messuihin, ev.lut. kirkon omiin erityismessuihin tai muihin messuyhteisöihin. Näin ainakin isoissa kaupungeissa, joissa valinnanvaraa riittää. Pikkupaikkakunnilla tilanne saattaa olla toinen.
Koska jumalanpalvelukset ovat aina 60 vuotta aikaansa jäljessä, kolehdin kerääminen rändomisti myös köyhiltä on tyhmää, eivätkä papit osaa puhua ajankohtaisista aiheista.
Musiikki on kamalaa, missä ne kitaran soittoa osaavat tyypit ovat?
tätönen 23
tätönen23 kirjoitti:

Mitä tarkoitat sanoessasi, että jumalanpalvelukset on 60 vuotta ajasta jäljessä? Ainakin täällä liberaali naispappi saarnaa hyvinkin ajankohtaisista aiheista kuten ilmastonmuutoksesta, eläinten oikeuksista ja tietysti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Ainakin saarnoissa olisi kyllä syytä syytä palata 2 000 vuotta ajassa taaksepäin...
Vierailija kirjoitti:
Loput ns. leipäpappeja eli he ovat vain duunissa !
Ei ole kutsumusammatti tämäkään enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loput ns. leipäpappeja eli he ovat vain duunissa !
Ei ole kutsumusammatti tämäkään enää.
Olisi tietysti paras, jos kaikki papit kokisi pappeuden todellisena kutsumuksena ja elämäntapana. Mutta jos sellaisia ihmisiä ei ole tarpeeksi, on hyvä että kirkolla on edes leipäpappeja - jos vaan nekin papit hoitaa työnsä mallikkaasti. Mitään jumalankieltäjiä ja muita sooloilijoita kirkko ei kaipaa, vaan silloin on parempi pärjätä vähillä papeilla vaikka se tarkoittaa toiminnan supistumista.
Vierailija kirjoitti:
Itse Jumalaan uskovana pidän jumalanpalveluksia tylsinä ja melkein kaikkein turhimpana osana kaikkea muuta toimintaa. Jopa vapaakirkollisten sunnuntain tilaisuudet. Jokin pienryhmätyylinen toiminta jossa luetaan ja tutkitaan Raamattua yhdessä ja rukoillaan ja keskustellaan, on tuhat kertaa antoisampaa. Ei ihme että Jeesuksen ydinporukka koostui 12 tyypistä. Varmaan maksimimäärä pienryhmälle, jotta kaikki tulevat kuulluksi ja keskustelu on mahdollista.
En ole jaksanut useaan vuoteen osallistua mihinkään. Voimat eivät riitä muuhun kuin työssäkäyntiin ja turhaan häröilyyn tai nukkumiseen.
Et ymmärrä paljoakaan luterilaisuudesta, jos pidät ehtoollista - Kristuksen ruumiin ja veren nauttimista syntien anteeksisaamiseksi - melkeinpä turhimpana osana kirkon toimintaa.
tätönen23 kirjoitti:
Koska jumalanpalvelukset ovat aina 60 vuotta aikaansa jäljessä, kolehdin kerääminen rändomisti myös köyhiltä on tyhmää, eivätkä papit osaa puhua ajankohtaisista aiheista.
Musiikki on kamalaa, missä ne kitaran soittoa osaavat tyypit ovat?
Miksi se on niin kamalaa, että kolehtihaavi kiertää kaikilla varallisuustasosta riippumatta? Siihen saa laittaa rahaa tai olla laittamatta, ihan miten kukakin haluaa.
Minä kävin jumalanpalveluksissa monta vuotta ahkerasti. Lähes joka kerta olisin halunnut keskustella lisää päivän aiheesta. Siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Vähitellen alkoi herätä kysymys, että miksi käyn täällä. Päähäni kaadetaan asiaa, joka jää vajaaksi. Osaanhan lukea Raamattua kotonakin. Enää en käy kirkossa juuri ollenkaan. Kirkon on muututtava. Muuten toiminta loppuu. Kaksi kertaa olen soittanut kirkolle arkipäivänä kysyäkseni jotakin. Papeilla ei ole ollut aikaa. Heillä on kokouksensa ja vainajansa siunattavana. Pitääkö odottaa kuolemaa, että saa yhteyden pappiin.
Vierailija kirjoitti:
Kuka enää käy kirkossa ?
Itse asiassa yllättävän moni. Luulin, että kirkot ovat ihan tyhjillään nykyään, mutta täällä meillä päin esim. joulun aikaan kirkot ovat tupaten täynnä, ja ihan tavallisena sunnuntainakin kirkkoon menee paljon väkeä. Asun siis kirkon lähellä ja käyn sunnuntaisin usein kävelemässä hautausmaalla, jumalanpalvelusaikaan sinne kirkkoon lappaa väkeä kuin pipoa.
Miksei seurakunnan viinojen ryyppääminen ollut listoilla?