Lue keskustelun säännöt.
Yksi 60-vuotias kysyi, että kuritetaanko meillä lasta! Onko tuo vielä sitä sukupolvea, joiden mielestä se olisi edes mahdollista?
27.09.2023 |
Meillä on siis sellainen normaali hyväkäytöksinen 10-vuotias kiltti vähän ujo tyttö. Oli ihan outo tilanne, kun sellainen 60-vuotias nainen kysyi yhdessä tilanteessa minulta ilmeisen tosissaan, että kun teillä on niin hyvin kasvatettu tyttö, niin käytättekö te ruumiillista kurittamista? Olin ihan puulla päähän lyöty, että siis mitä.... ja hän tarkensi, että niin että remmillähän ennenkin tytöt kasvatettiin kilteiksi. Sanoin vaan, että ei tietenkään ja häivyin muualle... Mutta jäi ihmetyttämään pointti, että oliko tuo jotain kuittailua siitä, että ei saisi olla noin kiltti lapsi, vai oikeastiko se luuli, että meillä kuritetaan, vai mitä? Tämä nyt vaivannut pari päivää.
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla ja olen siis lapsuuteni elänyt 80-luvulla ja 90-luvulle tullessa olin teini-ikäinen.
Olen nyt 45-vuotias.
Kyllä, ainakin vielä 80-luvulla lasten fyysinen kurittaminen oli täysin normaalia toimintaa kaikissa tuntemissani perheissä. Ihan fyysisesti lyötiin pepulle joko kädellä tai vyöllä, jos oli tehnyt jotain "pahaa". Myös luunapit ja tukistukset.
Tätä ei pidetty mitenkään vääränä missään perheessä, eikä sitä salailtu.
Itsekki muistan ku mua lyötiin rangaistuksena pepulle täysillä ja monta kertaa putkeen, että oikeasti sattui (paljaalle pe pulle litsareita kädellä, että punaiset jäljet jäi), kun olin kaupasta pölliny tikkarin. Olin jotain 5 v.
Muistan, kun tuli tämä laki, että ei saa kurittaa, niin kaikki aikuiset naureskelivat, että höpö höpö.
Minulla on ihan toisenlaiset kokemukset 80-luvulta. Koskaan ei ole minua lyöty, eikä kenenkään kaverinikaan perheessä ole harrastettu ruumiillista kurittamista. Tuntuu hullulta koko ajatuskin. Asuimme pk-seudulla. Ehkä kuvaamasi oli tavallisempaa jossain maaseudulla?
Tai sitten oli harrastettu, ja lapset ajattelivat sitä juuri sen takia päinvastoin niin normaalina asiana, ettei siinä ole mitään kerrottavaa kenellekään.
Olettaisin, että kuritetut ovat taipuvaisia yliarvioimaan kurituksen yleisyyden oman sukupolvensa lapsuudessa, ja ei-kuritetut taas aliarvioimaan sen. Koska molemmat yleistävät omasta kokemuksestaan.
Olisiko pojille se asia sellainen, että helpommin kertoilivat toisilleen? Minulle remmin saaminen oli niin noloa, että en todellakaan halunnut kavereille kertoa. Muutkin ovat mainostaneet olleensa kilttejä, mutta tunnistan jonkinlaista kiltintytönsyndroomaa siinä, että kun kuritettiin, päällimmäisenä ei ollut ajatus, että tyhmät kamalat vanhemmat kun kurittavat, vaan se jonkinlainen häpeä, että miksi tein sellaista, että minua PITI kurittaa. Tämänkin vuoksi sen piti omana tietonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tästä mieleen, kun vähän aika sitten kaupassa oli iältään noin kymmenvuotias tyttö ja pyyteli jotain tavaraa äidiltään, en muista mikä se tarkalleen oli, mutta ei mikään iso, joku tyttöjen tavara, ja tuntui, että ihan tosissaan se sitä halusi ja pyysi monta kertaa, mutta ihan nätisti, ei mitään itkupotkuraivoamista.
Olin ihan vieressä ja kuulin, kun äiti otti sen tavaran pois ja otti tiukasti käsistä kiinni ja sanoi suunnilleen näin, että osaatko nyt käyttäytyä vai pitääkö tätä opetella kotona vyön avulla! Ja lapsi meni hetkessä niin hiljaiseksi ja vakavaksi, että ei jäänyt epäselväksi, mitä tällä tarkoitettiin.
Hitsi, kun olisin halunnut sanoa tai tehdä jotain, mutta menin niin hämmennyksiin tuollaisesta, että en sitten saanut sanottua mitään!
ei tosta tiedä, miten tosissaan se oli. Minä en saanut koskaan selkääni, mutta aika monta kertaa minulle sanottiin, että kohta saat selkääs.
Jos ei ole sitä kokenut, niin ei nykyhetken kymmenvuotias välttämättä edes tiedä mitä tarkoittaa "saaminen selkään", saati sitten tuo mainittu kiertoilmaisu "opetteleminen kotona vyön avulla".
Oma lapseni sai aikoinaan tietää selkäsauna-sanan merkityksen, kun ääneen luetussa satukirjassa joku eläinhahmo sai emoltaan selkäsaunan. Ei ollut kuullut koko sanaa koskaan ennen, ja kysyi ihmeissään mikä se on. Kerroin totuuden, ja lapsi oli ihan järkyttynyt jo siitä, että sellaisia asioita on ylipäänsä ollut olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuon ikäinen on voinut kotoa saada ruumiillista kuritusta hyvinkin. Itse lähestyn 50 vuoden ikää, ja kyllä mun lapsuudessa oli tavallista saada vaikka luunappeja, tukistuksia tai ihan selkäsaunoja. Mun vanhemmat eivät näitä harrastaneet, mutta muissa perheissä kyllä.
Juu kyllä sitä on pesty suu saippualla ja annettu remmistä ja ikää reilu 50. No paremmin kasvatettu olen selkeästi kuitenkin kuin nämä vittua jatkuvasti hokevat nykynuoret puukkohippasineen ja joilla ei ole minkäänlaista omaatuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla ja vanhemmat on nyt vähän yli 50. Muistan saaneeni tuoni ikäisenä joskus kuritusta vyöllä, vaikka kiltti olinkin.
Siis minkä ikäisenä vanhempasi saivat sinut???
Vähän yli 50-vuotiaat tällä hetkellä ovat siis syntyneet noin 1970-1971 eli he ovat olleet jotain 18 tai 19 vuotiaita kasarin lopussa.
Minäkin olen syntynyt 70-luvun lopussa, mutta mun vanhemmat ovat syntyneet 40-luvun loppupuolella ja he olivat vähän päälle kolmekymppisiä, kun saivat minut.
Ittellä oli juurikin päinvastoin niin, että olen 90 luvun alusta mutta isä oli silloin jo yli 60 (äiti tietysti nuorempi). Mutta kova kuri tuli isän puolelta ja nahkaremmiä kyllä käytettiin. Ristiriitaista tämä vähän on sillä olin muuten "isin tyttö" ja varmaan muut sai sellaisen vaikutelman, että olin piloille hemmoteltu. Mutta jos oli joku aihe, mistä haluttiin rangaista (ei mitään vakavia asioita koskaan, koska minäkin olin perus rauhallinen käytökseltäni ja kiltti) sitten isä haki vyön ja ei se ollut mikään pieni muodollinen juttu, vaan sattui ihan hirveästi. Muistaakseni olen vielä 12-vuotiaana kokenut tällaista "kasvatusta" eli isä oli silloin jo yli 70.
Ihmettelen, miksi äitisi katsoi vaan vierestä eikä puuttunut tähän.
Ehkä äiti oli samaa mieltä tuosta vyön käytön hyväksyttävyydestä, kun oli kerran hyväksynyt miehekseenkin tuollaisen miehen.
Vaikka varmaan aika monessa perheessä se kuritusperinne on katkennut nimenomaan siihen, että vaikka toinen vanhemmista on saanut kuritusta ja oppinut pitämään sitä normaalina ja olisi halunnut jatkaa sitä omien lasten kanssa, niin toinen ei ole saanut ja on oppinut pitämään sitä nimenomaan epänormaalina ja torppaa sen siksi.
Raukkamaisinta oli se, ymmärtääkseni yleinen tapa, että äiti sanoo lapselle, että isä antaa sulle remmiä! Jos kurittaa haluaa, hoitaisi edes itse, eikä delegoisi toiselle.
On tullut luunappia ja tukkapöllyä, selkäänkin olen saanut monesti ja on seisotettu pakkasessa alusvaatteisillaan. Pahin oli kuitenkin kun olin auttamassa noin 10-vuotiaana isää polttopuutöissä. Joku ei hänen mielestään mennyt minulta oikein ja nappasi vesurin ja ajoi minut sen kanssa metsään karkuun. Uhosi laittavansa minut palasiksi jos saisi kiinni.
M35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina on näitä kuplia, joiden sisään jääneet vasta viimeisinä ymmärtävät ja hyväksyvät, että jonkun asian ymmärretään nykyään yleisesti olevan väärin vaikka se oli ennen ihan OK (tai sitä jopa suositeltiin). Näkeehän sen täältä AV:ltakin vaikka kuinka montaa eri asiaa koskevista keskusteluista.
Itselleni jäi mieleen joku vuosi sitten lehtihaastattelu Anniina Pohjosesta, Teknavi-TV-ohjelman autotoimittajasta joka kai on 90-luvun puolella syntynyt. Hän ihan iloisesti kertoi, että piiskaa tuli lapsena jos teki väärin, ja hän on vaan kiitollinen että pistettiin pentu kuriin. "Toivottavasti et saa omia lapsia" -fiilis oli lukiessa voimakas.
defenssi?
Jouduttiin sossun hampaisiin aikanaan. Eräs ukko olis lyönyt mua vyöllä (kurittanut) mutta isä veti sitä turpiin. Joten isäni oli siis väkivaltainben. Joutui käsittelyn ajaksi muuttamaan muualle. Vielä vuosia myöhemmin joku kuraattori tuli kyselemään onko kotona kaikki hyvin. 70-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se on kuullut (vaikkapa tältä palstalta), että nykyajan kakarat on kamalia, koska niitä ei rangaista jatkuvasti ja kiltin lapsen tullessa eteen aatteli lapsen saavan rangaistuksen kaikesta.
Naurahdin. Hyvinkin mahdollisesti on tapahtunut juuri näin.
Oon syntynyt 76 ja yleistä oli piiska sun muu kuritus tuolloin. Minäkin sain selkään penskana. Omaani en ole kasvattanut piiskalla ja hyväkäytöksinen teini on kasvanut. En usko väkivaltaan kasvatuskeinona. Se on helpompi tie alistaa kasvattamatta ihan oikeasti ja ajattelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo reilusti yli 60-vuotias , mutta en ole koskaan kurittanut lapsiamme fyysisesti. Huutamiseenkin olen langennut vain harvoin (nolottaa sekin). Itseäni kyllä kuritettiin fyysisesti, se oli silloin aikoinaan aivan yleinen kasvatustapa, mutta minulle ei ole jäänyt siitä traumoja. Monelle muulle, jotka joutuivat kohtaamaan todellista fyysistä pahoinpitelyä ja vieläpä aiheettomasti, varmasti on.
Yksikään ikätoverini ei myöskään koskaan ole ainakaan myöntänyt kurittaneensa lapsiaan, useimmat kokevat ja kokivat jo silloin aikoinan sen vastenmielisenä.
En tiedä onko eroja asuinpaikan suhteen, k.aupunki vs. maaseutu mutta en usko. Kenties ihmistyyppi määrittelee enemmän-
Mikä näiden ihmisten mielestä on käsitteen trauma sisältö, ja miten voi tämmöisellä varmuudella sanoa, ettei sellaista ole jäänyt? Jos kokee voimakasta tarvetta puolustella omien vanhempien tekemää väkivaltaa, niin eikö se kerro juuri päinvastaisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla ja olen siis lapsuuteni elänyt 80-luvulla ja 90-luvulle tullessa olin teini-ikäinen.
Olen nyt 45-vuotias.
Kyllä, ainakin vielä 80-luvulla lasten fyysinen kurittaminen oli täysin normaalia toimintaa kaikissa tuntemissani perheissä. Ihan fyysisesti lyötiin pepulle joko kädellä tai vyöllä, jos oli tehnyt jotain "pahaa". Myös luunapit ja tukistukset.
Tätä ei pidetty mitenkään vääränä missään perheessä, eikä sitä salailtu.
Itsekki muistan ku mua lyötiin rangaistuksena pepulle täysillä ja monta kertaa putkeen, että oikeasti sattui (paljaalle pe pulle litsareita kädellä, että punaiset jäljet jäi), kun olin kaupasta pölliny tikkarin. Olin jotain 5 v.
Muistan, kun tuli tämä laki, että ei saa kurittaa, niin kaikki aikuiset naureskelivat, että höpö höpö.
Minulla on ihan toisenlaiset kokemukset 80-luvulta. Koskaan ei ole minua lyöty, eikä kenenkään kaverinikaan perheessä ole harrastettu ruumiillista kurittamista. Tuntuu hullulta koko ajatuskin. Asuimme pk-seudulla. Ehkä kuvaamasi oli tavallisempaa jossain maaseudulla?
Tai sitten oli harrastettu, ja lapset ajattelivat sitä juuri sen takia päinvastoin niin normaalina asiana, ettei siinä ole mitään kerrottavaa kenellekään.
Olettaisin, että kuritetut ovat taipuvaisia yliarvioimaan kurituksen yleisyyden oman sukupolvensa lapsuudessa, ja ei-kuritetut taas aliarvioimaan sen. Koska molemmat yleistävät omasta kokemuksestaan.
Olisiko pojille se asia sellainen, että helpommin kertoilivat toisilleen? Minulle remmin saaminen oli niin noloa, että en todellakaan halunnut kavereille kertoa. Muutkin ovat mainostaneet olleensa kilttejä, mutta tunnistan jonkinlaista kiltintytönsyndroomaa siinä, että kun kuritettiin, päällimmäisenä ei ollut ajatus, että tyhmät kamalat vanhemmat kun kurittavat, vaan se jonkinlainen häpeä, että miksi tein sellaista, että minua PITI kurittaa. Tämänkin vuoksi sen piti omana tietonaan.
Suututtaa lukeakin tällaista, että lapsi on niin alistettu, että ottaa syyllisyyden itselleen, vaikka vain ja ainoastaan vanhempansa ovat syyllisiä. Grrr.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla ja olen siis lapsuuteni elänyt 80-luvulla ja 90-luvulle tullessa olin teini-ikäinen.
Olen nyt 45-vuotias.
Kyllä, ainakin vielä 80-luvulla lasten fyysinen kurittaminen oli täysin normaalia toimintaa kaikissa tuntemissani perheissä. Ihan fyysisesti lyötiin pepulle joko kädellä tai vyöllä, jos oli tehnyt jotain "pahaa". Myös luunapit ja tukistukset.
Tätä ei pidetty mitenkään vääränä missään perheessä, eikä sitä salailtu.
Itsekki muistan ku mua lyötiin rangaistuksena pepulle täysillä ja monta kertaa putkeen, että oikeasti sattui (paljaalle pe pulle litsareita kädellä, että punaiset jäljet jäi), kun olin kaupasta pölliny tikkarin. Olin jotain 5 v.
Muistan, kun tuli tämä laki, että ei saa kurittaa, niin kaikki aikuiset naureskelivat, että höpö höpö.
Minulla on ihan toisenlaiset kokemukset 80-luvulta. Koskaan ei ole minua lyöty, eikä kenenkään kaverinikaan perheessä ole harrastettu ruumiillista kurittamista. Tuntuu hullulta koko ajatuskin. Asuimme pk-seudulla. Ehkä kuvaamasi oli tavallisempaa jossain maaseudulla?
Tai sitten oli harrastettu, ja lapset ajattelivat sitä juuri sen takia päinvastoin niin normaalina asiana, ettei siinä ole mitään kerrottavaa kenellekään.
Olettaisin, että kuritetut ovat taipuvaisia yliarvioimaan kurituksen yleisyyden oman sukupolvensa lapsuudessa, ja ei-kuritetut taas aliarvioimaan sen. Koska molemmat yleistävät omasta kokemuksestaan.
Olisiko pojille se asia sellainen, että helpommin kertoilivat toisilleen? Minulle remmin saaminen oli niin noloa, että en todellakaan halunnut kavereille kertoa. Muutkin ovat mainostaneet olleensa kilttejä, mutta tunnistan jonkinlaista kiltintytönsyndroomaa siinä, että kun kuritettiin, päällimmäisenä ei ollut ajatus, että tyhmät kamalat vanhemmat kun kurittavat, vaan se jonkinlainen häpeä, että miksi tein sellaista, että minua PITI kurittaa. Tämänkin vuoksi sen piti omana tietonaan.
Suututtaa lukeakin tällaista, että lapsi on niin alistettu, että ottaa syyllisyyden itselleen, vaikka vain ja ainoastaan vanhempansa ovat syyllisiä. Grrr.
Onko se välttämättä alistumista silloin, jos rangaistus tulee aiheesta? Eikö se ole kasvatuksen pointti, että lapsi oppii ymmärtämään tehneensä jotain väärin ja rangaistus, oli se sitten remmiä tai nykyään jotain muuta, ei ole vanhempien ilkeyttä, vaan seuraus siitä, mitä lapsi on tehnyt?
Olen samaa ikäluokkaa ja ikinä en kysyisi mitään noin mautonta. Olen ihan nykypäivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon syntynyt 76 ja yleistä oli piiska sun muu kuritus tuolloin. Minäkin sain selkään penskana. Omaani en ole kasvattanut piiskalla ja hyväkäytöksinen teini on kasvanut. En usko väkivaltaan kasvatuskeinona. Se on helpompi tie alistaa kasvattamatta ihan oikeasti ja ajattelemaan.
Olen saman ikäinen ja minun kokemukseni mukaan ei ollut erityisen yleistä. Vanhempieni lapsuudessa 50-luvulla sen sijaan oli yleisempää, muttei silloinkaan läheskään kaikissa perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon syntynyt 76 ja yleistä oli piiska sun muu kuritus tuolloin. Minäkin sain selkään penskana. Omaani en ole kasvattanut piiskalla ja hyväkäytöksinen teini on kasvanut. En usko väkivaltaan kasvatuskeinona. Se on helpompi tie alistaa kasvattamatta ihan oikeasti ja ajattelemaan.
Olen saman ikäinen ja minun kokemukseni mukaan ei ollut erityisen yleistä. Vanhempieni lapsuudessa 50-luvulla sen sijaan oli yleisempää, muttei silloinkaan läheskään kaikissa perheissä.
Ei yleistä sinänsä, mutta nykyiseen verrattuna hyvin yleistä.
Tuolla aiemmin viitattiin tutkimukseen jossa ilmeisesti -73 vuonna syntyneiltä oli kysytty asiasta, ja vähän yli kolmannes heistä oli raportoinut että piiskan saamisia oli ollut enemmän kuin nolla. Eli hyvin selkeästi oli kyseessä jo vain vähemmistö, mutta vielä siinä vaiheessa suurehko vähemmistö.
Ei ollut lapsilla helppoa ennenvanhaan..
Jotain väkivaltaahan teillä on, jos sinuakin oli lyöty päähän puulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla ja olen siis lapsuuteni elänyt 80-luvulla ja 90-luvulle tullessa olin teini-ikäinen.
Olen nyt 45-vuotias.
Kyllä, ainakin vielä 80-luvulla lasten fyysinen kurittaminen oli täysin normaalia toimintaa kaikissa tuntemissani perheissä. Ihan fyysisesti lyötiin pepulle joko kädellä tai vyöllä, jos oli tehnyt jotain "pahaa". Myös luunapit ja tukistukset.
Tätä ei pidetty mitenkään vääränä missään perheessä, eikä sitä salailtu.
Itsekki muistan ku mua lyötiin rangaistuksena pepulle täysillä ja monta kertaa putkeen, että oikeasti sattui (paljaalle pe pulle litsareita kädellä, että punaiset jäljet jäi), kun olin kaupasta pölliny tikkarin. Olin jotain 5 v.
Muistan, kun tuli tämä laki, että ei saa kurittaa, niin kaikki aikuiset naureskelivat, että höpö höpö.
Minulla on ihan toisenlaiset kokemukset 80-luvulta. Koskaan ei ole minua lyöty, eikä kenenkään kaverinikaan perheessä ole harrastettu ruumiillista kurittamista. Tuntuu hullulta koko ajatuskin. Asuimme pk-seudulla. Ehkä kuvaamasi oli tavallisempaa jossain maaseudulla?
Tai sitten oli harrastettu, ja lapset ajattelivat sitä juuri sen takia päinvastoin niin normaalina asiana, ettei siinä ole mitään kerrottavaa kenellekään.
Olettaisin, että kuritetut ovat taipuvaisia yliarvioimaan kurituksen yleisyyden oman sukupolvensa lapsuudessa, ja ei-kuritetut taas aliarvioimaan sen. Koska molemmat yleistävät omasta kokemuksestaan.
Olisiko pojille se asia sellainen, että helpommin kertoilivat toisilleen? Minulle remmin saaminen oli niin noloa, että en todellakaan halunnut kavereille kertoa. Muutkin ovat mainostaneet olleensa kilttejä, mutta tunnistan jonkinlaista kiltintytönsyndroomaa siinä, että kun kuritettiin, päällimmäisenä ei ollut ajatus, että tyhmät kamalat vanhemmat kun kurittavat, vaan se jonkinlainen häpeä, että miksi tein sellaista, että minua PITI kurittaa. Tämänkin vuoksi sen piti omana tietonaan.
Suututtaa lukeakin tällaista, että lapsi on niin alistettu, että ottaa syyllisyyden itselleen, vaikka vain ja ainoastaan vanhempansa ovat syyllisiä. Grrr.
Onko se välttämättä alistumista silloin, jos rangaistus tulee aiheesta? Eikö se ole kasvatuksen pointti, että lapsi oppii ymmärtämään tehneensä jotain väärin ja rangaistus, oli se sitten remmiä tai nykyään jotain muuta, ei ole vanhempien ilkeyttä, vaan seuraus siitä, mitä lapsi on tehnyt?
No kyllä minä muistan ajatelleeni, kun makasin mahallani huoneessani ja itkin tulessa olevaa takalistoani, että se paha tekoni josta se oli seuraamuksena oli väärin, ja että siinä mielessä minun oli turha valittaa mistään. Mutta että tämä seuraamus oli itse ihan samalla tavalla väärin, ja siinä mielessä taas EI ollut turha valittaa.
Ja muistan ajatelleeni, että jos minulla tulee joskus olemaan omia lapsia, niin rankaisen niitä kyllä jos tekevät samanlaisia asioita kuin minä, mutta rankaisen jollain toisenlaisella tavalla.
Jos minä korkeintaan 10-vuotiaana osasin ajatella asiaa näin monisyisesti, niin ei se ole paljoa silloin vaatinut.
Tai sitten oli harrastettu, ja lapset ajattelivat sitä juuri sen takia päinvastoin niin normaalina asiana, ettei siinä ole mitään kerrottavaa kenellekään.
Olettaisin, että kuritetut ovat taipuvaisia yliarvioimaan kurituksen yleisyyden oman sukupolvensa lapsuudessa, ja ei-kuritetut taas aliarvioimaan sen. Koska molemmat yleistävät omasta kokemuksestaan.