Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen
27.09.2023 |
Nuorin lapsi lensi juuri pesästä, kun lähti opiskelemaan muualle.
Minä haluan nyt jotain täysin uutta. Olen halunnut jo pitkään.
Miehessä ei ole mitään isoa vikaa, hän on minulle rakaskin.
Mutta ajatus siitä, että jämähdän tähän kahdestaan hänen kanssaan loppuelämäksi, tuntuu masentavalta. Haluan isoja muutoksia. Muuttaa, olla niin vapaa kuin mahdollista, tutustua uusiin ihmisiin. Monella tasolla.
Tiedän että tämä on itsekästä. Mieheni rakastaa minua ja haluaa olla loppuelämänsä kanssani. Mutta en kai voi jäädä vain siksi, että hän niin haluaa, kun itse en?
Kommentit (805)
Vierailija kirjoitti:
Itsekin haluaisin että partneri vaihtuisi vaikkapa 2 vuoden välein kyllä vaihtelu virkistäisi, välillä vaaleaa ja välillä tummaa, väillä tiukkaa ja välillä löysää : )
Veikkaan, että sinun kalustollasi sitä tiukempaa on vaikeampi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Siis ketä varten niissä parisuhteissa eletään? Sitä toista? Aikuisia lapsia? Eikö ole itsekkäämpää pysyä suhteessa jossa ei halua olla? Siinä varastaa toiselta mahdollisuuden parempaan.
Voihan sitä käännellä noinkin. Ydinkysymys on mistä se johtuu että ei halua olla? Apn avauksessa syy ei ole kumppanissa vaan apssa itsessään.
Ei tuossa ollut mitään kääntelyä, vaan kysymyksiä joihin et vastannut. Sillähän ei edes ole merkitystä miksi suhteessa ei enää viihdy, jos tietää ettei tilanne muutu.
Jos siis olettaa puhumatta ettei mikään muutu.
Tai jos tietää että haluaa lähteä vaikka kaikki muuttuisi.
Eli pakenee. Itsensä kohtaamista.
Ap on kohdannut itsensä ja tietää mitä haluaa.
Mikä vaikeus hänellä oli sitten itsensä kohtaamisessa suhteen alussa? Oliko jotenkin vajaa tai epänormaali?
Ei ihminen ole yksiavioinen eläin, voisin panna eri naista joka päivä tietämättä edes nimeä kuka lienee 😆😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin haluaisin että partneri vaihtuisi vaikkapa 2 vuoden välein kyllä vaihtelu virkistäisi, välillä vaaleaa ja välillä tummaa, väillä tiukkaa ja välillä löysää : )
Veikkaan, että sinun kalustollasi sitä tiukempaa on vaikeampi löytää.
Ehkä hän tarkoittikin vähemmän löysää?
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 50 v, tarvitsin irtioton elämästäni.
Se oli pakon edessä, etten olisi romahtanut kokonaan.
Muutin yhteisestä sopimuksesta ulkomaahan, tekemään tiettyä vapaaehtoistyötä. Tarkoitus oli viettää siellä 3 kk.
No, uusi elämä oli kuin hyppäys uuteen elämään! Haha.
Yksi asia johti toiseen jne. Kohta olin rakastunut ja muutenkin minulla oli uusi suunnitelma elämälleni. Olin saanut mission, jonka halusin toteuttaa eenemmän kuin mitään muuta. Siis edes uutta parisuhdetta.
Tulin vielä käymään Suomessa, mutta vain järjestämään asiani lopullista poismuuttoa varten.
Jossain vaiheessa mieheni kävi luonani, vain todetalseen, että turha toivo, hänen junansa oli mennyt jo.
Elämäni oli suurta seikkailua siitä lähtien.Nyt olen palannut Suomeen, lähes 20 v. jälkeen. Olen varmasti eri ihminen kuon se, joka teki 50-vuotiaana radikaalin päätöksen. Jos en olisi tehnyt, olisinko edes hengissä? Ehkä lääketokkurassa "elävä" zombie?
Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta itse tietää parhaiten, mikä tekee oman elämän elämisen arvoiseksi.
Ns. viidenkympin villitys. Tuttavaperheen rouvakin täytti 50. Haaveilee välillä viinipöhnässään palomiehista ja poliiseista vaikka oma miehensä on parasta mitä nainen voi mieheltään toivoa.
Kai sitä markkina-arvoaan voi vielä kerran kokeilla ennen mummoutumista ja samalla saa tiedon että vieläkö imartelee miehiä. Jos sitä tietoa johonkin vielä tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, keskustele itsesi kanssa ensin, mitkä ovat Sinun halujasi, mitkä lähtevät itsestäsi ja kuinka paljon haluat vain vapauden ideaa tai sitä mitä yhteiskunta tai ihmiset ympärilläsi tuputtaa. Voisitko asua hetken omissa oloissasi, ja käydä vaikka lyhytterapiassa ja mittauttamassa hormonitasosi? Kaikille tulee ikään liittyviä kriisejä, mitkä menevät ohitse kun aikaa kuluu. Etkö voisi olla itsellesi armollinen ja ottaa selville perusasiat ennen kuin pilaat jotain, mitä ilman et halukaa olla, muttet saa takaisinkaan. Juttele miehesi kanssa ja kerro ensin hyvät tunteesi häntä kohtaan ja pyydä apua, että saat itsesi tasapainoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 50 v, tarvitsin irtioton elämästäni.
Se oli pakon edessä, etten olisi romahtanut kokonaan.
Muutin yhteisestä sopimuksesta ulkomaahan, tekemään tiettyä vapaaehtoistyötä. Tarkoitus oli viettää siellä 3 kk.
No, uusi elämä oli kuin hyppäys uuteen elämään! Haha.
Yksi asia johti toiseen jne. Kohta olin rakastunut ja muutenkin minulla oli uusi suunnitelma elämälleni. Olin saanut mission, jonka halusin toteuttaa eenemmän kuin mitään muuta. Siis edes uutta parisuhdetta.
Tulin vielä käymään Suomessa, mutta vain järjestämään asiani lopullista poismuuttoa varten.
Jossain vaiheessa mieheni kävi luonani, vain todetalseen, että turha toivo, hänen junansa oli mennyt jo.
Elämäni oli suurta seikkailua siitä lähtien.Nyt olen palannut Suomeen, lähes 20 v. jälkeen. Olen varmasti eri ihminen kuon se, joka teki 50-vuotiaana radikaalin päätöksen. Jos en olisi tehnyt, olisinko edes hengissä? Ehkä lääketokkurassa "elävä" zombie?
Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta itse tietää parhaiten, mikä tekee oman elämän elämisen arvoiseksi.Ns. viidenkympin villitys. Tuttavaperheen rouvakin täytti 50. Haaveilee välillä viinipöhnässään palomiehista ja poliiseista vaikka oma miehensä on parasta mitä nainen voi mieheltään toivoa.
Kai sitä markkina-arvoaan voi vielä kerran kokeilla ennen mummoutumista ja samalla saa tiedon että vieläkö imartelee miehiä. Jos sitä tietoa johonkin vielä tarvitsee.
Itsetunnon puute silloin. Syy näihin löytyy lähes aina kun tarpeeksi syvälle mennään sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen ole yksiavioinen eläin, voisin panna eri naista joka päivä tietämättä edes nimeä kuka lienee 😆😁
Veikkaan että useampikin mies voinee myöntää ettei muista kaikkien hoitojensa nimiä,eikä välttämättä edes ulkonäköä. Ne kun yleensä pyyhkiytyy mielestä aina paremman kokemuksen myötä.itsekun muistan vain noin 20 ja loput 90 ovat jääneet vain lukumäärällisesti tilastooni roikkumaan.
Miksi keskustelu on käännetty pelkästään parisuhteeseen?
Ap halusi elämälleen kokonaan uutta alkua. Kokonaan uutta mahdollisuutta elää itselleen merkityksellistä elämää.
Ei se tarkoita ensijaisesti kumppanin vaihtoa uuteen, pöljä ajatus!
Eihän siinä vaihtuisi kuin se kumppani.
Ymmärrän, että ap haluaisi ravistella elämästään pois kuivat oksat ja lehdet.
Ikään kuin vaihtaa sulkansa uusiin.
Tämä ei onnistu, jos jokin/joku estää uusiutumisen.
Helpointa toki on esim. muuttaa yksin ulkomaille. Silloin on pakostakin monella tapaa uuden edessä. Siihen voi tarttua haasteena, riemukkaana sellaisena.
Kun muutin Australian maaseudulle, olin kuin Liisa Ihmemaassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et voi olla vapaa, matkustella ja tutustua uusiin ihmisiin SEKÄ olla yhdessä miehesi kanssa?
Eli haluat hässiä pitkin poikin?
Mietipä nyt vielä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Onko sen arvoista,että olet sitten loppuelämäsi mahdollisesti yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Siis ketä varten niissä parisuhteissa eletään? Sitä toista? Aikuisia lapsia? Eikö ole itsekkäämpää pysyä suhteessa jossa ei halua olla? Siinä varastaa toiselta mahdollisuuden parempaan.
Voihan sitä käännellä noinkin. Ydinkysymys on mistä se johtuu että ei halua olla? Apn avauksessa syy ei ole kumppanissa vaan apssa itsessään.
Ei tuossa ollut mitään kääntelyä, vaan kysymyksiä joihin et vastannut. Sillähän ei edes ole merkitystä miksi suhteessa ei enää viihdy, jos tietää ettei tilanne muutu.
Jos siis olettaa puhumatta ettei mikään muutu.
Tai jos tietää että haluaa lähteä vaikka kaikki muuttuisi.
Eli pakenee. Itsensä kohtaamista.
Ap on kohdannut itsensä ja tietää mitä haluaa.
Mikä vaikeus hänellä oli sitten itsensä kohtaamisessa suhteen alussa? Oliko jotenkin vajaa tai epänormaali?
Nainen on aina vähän vajaa kunnes löytää miehen joka tekee hänestä itselleen täydellisen pienellä koulutuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 50 v, tarvitsin irtioton elämästäni.
Se oli pakon edessä, etten olisi romahtanut kokonaan.
Muutin yhteisestä sopimuksesta ulkomaahan, tekemään tiettyä vapaaehtoistyötä. Tarkoitus oli viettää siellä 3 kk.
No, uusi elämä oli kuin hyppäys uuteen elämään! Haha.
Yksi asia johti toiseen jne. Kohta olin rakastunut ja muutenkin minulla oli uusi suunnitelma elämälleni. Olin saanut mission, jonka halusin toteuttaa eenemmän kuin mitään muuta. Siis edes uutta parisuhdetta.
Tulin vielä käymään Suomessa, mutta vain järjestämään asiani lopullista poismuuttoa varten.
Jossain vaiheessa mieheni kävi luonani, vain todetalseen, että turha toivo, hänen junansa oli mennyt jo.
Elämäni oli suurta seikkailua siitä lähtien.Nyt olen palannut Suomeen, lähes 20 v. jälkeen. Olen varmasti eri ihminen kuon se, joka teki 50-vuotiaana radikaalin päätöksen. Jos en olisi tehnyt, olisinko edes hengissä? Ehkä lääketokkurassa "elävä" zombie?
Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta itse tietää parhaiten, mikä tekee oman elämän elämisen arvoiseksi.Ns. viidenkympin villitys. Tuttavaperheen rouvakin täytti 50. Haaveilee välillä viinipöhnässään palomiehista ja poliiseista vaikka oma miehensä on parasta mitä nainen voi mieheltään toivoa.
Kai sitä markkina-arvoaan voi vielä kerran kokeilla ennen mummoutumista ja samalla saa tiedon että vieläkö imartelee miehiä. Jos sitä tietoa johonkin vielä tarvitsee.
Olipa ahdistavan ahdasmielinen kommentti. Niin kuin naisen elämä olisi vaan jossain miehessä roikkumista ja oman "markkina-arvon mittausta". Huoh.
Taisi mennä yli hilseen edellisen kommentoijan mahtava elämänmuutos ja uusi missio. Siis löysi elämäänsä jotain merkittävää ja tyydyttävää.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Siis ketä varten niissä parisuhteissa eletään? Sitä toista? Aikuisia lapsia? Eikö ole itsekkäämpää pysyä suhteessa jossa ei halua olla? Siinä varastaa toiselta mahdollisuuden parempaan.
Voihan sitä käännellä noinkin. Ydinkysymys on mistä se johtuu että ei halua olla? Apn avauksessa syy ei ole kumppanissa vaan apssa itsessään.
Ei tuossa ollut mitään kääntelyä, vaan kysymyksiä joihin et vastannut. Sillähän ei edes ole merkitystä miksi suhteessa ei enää viihdy, jos tietää ettei tilanne muutu.
Jos siis olettaa puhumatta ettei mikään muutu.
Tai jos tietää että haluaa lähteä vaikka kaikki muuttuisi.
Eli pakenee. Itsensä kohtaamista.
Ap on kohdannut itsensä ja tietää mitä haluaa.
Mikä vaikeus hänellä oli sitten itsensä kohtaamisessa suhteen alussa? Oliko jotenkin vajaa tai epänormaali?
Ihminen muuttuu vuosien ja kokemusten karttuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 50 v, tarvitsin irtioton elämästäni.
Se oli pakon edessä, etten olisi romahtanut kokonaan.
Muutin yhteisestä sopimuksesta ulkomaahan, tekemään tiettyä vapaaehtoistyötä. Tarkoitus oli viettää siellä 3 kk.
No, uusi elämä oli kuin hyppäys uuteen elämään! Haha.
Yksi asia johti toiseen jne. Kohta olin rakastunut ja muutenkin minulla oli uusi suunnitelma elämälleni. Olin saanut mission, jonka halusin toteuttaa eenemmän kuin mitään muuta. Siis edes uutta parisuhdetta.
Tulin vielä käymään Suomessa, mutta vain järjestämään asiani lopullista poismuuttoa varten.
Jossain vaiheessa mieheni kävi luonani, vain todetalseen, että turha toivo, hänen junansa oli mennyt jo.
Elämäni oli suurta seikkailua siitä lähtien.Nyt olen palannut Suomeen, lähes 20 v. jälkeen. Olen varmasti eri ihminen kuon se, joka teki 50-vuotiaana radikaalin päätöksen. Jos en olisi tehnyt, olisinko edes hengissä? Ehkä lääketokkurassa "elävä" zombie?
Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta itse tietää parhaiten, mikä tekee oman elämän elämisen arvoiseksi.Ns. viidenkympin villitys. Tuttavaperheen rouvakin täytti 50. Haaveilee välillä viinipöhnässään palomiehista ja poliiseista vaikka oma miehensä on parasta mitä nainen voi mieheltään toivoa.
Kai sitä markkina-arvoaan voi vielä kerran kokeilla ennen mummoutumista ja samalla saa tiedon että vieläkö imartelee miehiä. Jos sitä tietoa johonkin vielä tarvitsee.
Olipa ahdistavan ahdasmielinen kommentti. Niin kuin naisen elämä olisi vaan jossain miehessä roikkumista ja oman "markkina-arvon mittausta". Huoh.
Taisi mennä yli hilseen edellisen kommentoijan mahtava elämänmuutos ja uusi missio. Siis löysi elämäänsä jotain merkittävää ja tyydyttävää.
- Eri
Hyvin usein se on. Haetaan itsetunnolle vahvistusta. Aika köyhää on elämä jos sitä rakentaa toisten ihmisten huomion ja ihailun varaan. Läheisriippuvuutta sanoisin.
Tee kuten itse tykkäät. Varaudu myös siihen, että se mitä etsit (nuoruuden vapautta ja huolettomuutta) ei enää löydy. Jokainen kantaa vastuun itsestään ja teoistaan. Onneaan ei voi myöskään antaa toisen taskuun. Onnea sinulle kuitenkin matkaan! Lähditpä tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Ihan oikeastiko jotkut ehdottaa, että siksi että aikuiset lapset voi "reagoida", ihmisen pitäisi pysyä parisuhteessa jossa voi huonosti lopun ikäänsä? Jotenkin ymmärrän vielä pienet, hyvin tarvitsevat lapset, että heidän takiaan pysyy liitossa joka ei ole karmea, mutta ei hyväkään, mutta että jopa lasten ollessa aikuisia täytyisi vaan pysyä siinä liitossa siksi ettei nämä "reagoi". Kyllä ne pääsee siitä reagoinnistaan hyvin yli.
Tämä hymyilytti itseänikin. Täytyy olla jos jonkinlaista mt-ongelmaa taustalla jos aikuinen ihminen hajoaa vanhempiensa eron takia.
Itse olisin onnellinen että saisivat lähteä etsimään mieleisempää elämää. Olen vanhemmistani erillinen ihminen jolle heidän parisuhteensa tila ei edes kuulu.
Missä on sanottu että aikuinen lapsi hajoaisi?
Ei käytetty sanaa hajota, mutta sanottiin eroavia vanhempia itsekkäiksi siksi että aikuiset lapset reagoivat.
Tuskin siis positiivista reagointia tarkoitettiin.
Mikä saa sinut ajattelemaan että ihmisen pitäisi loppu elämänsä ajan elää pelkästään lastensa ehdoilla riippumatta edes siitä että tämä lapsi olisi jo täysi-ikäinen joka elää jo omaa elämäänsä?? Totaali idioottihan sinä olet!
Alue: Aihe vapaa
Tämäpä juuri. Sinä sentään myönnät asian reilusti. Harva siihen pystyy vaan syyttää puolisoa.