Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.
Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?
Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.
Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.
Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.
Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.
Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.
Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.
Ap
Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?
Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.
Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.
Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin.
Miksi olla elinikä yhdessä jos toinen ei osoita rakkautta?
Ei suhteen jatkuminen tarkoita sitä että toisen tai molempien täytyy jotenkin muuttua. Jos et kykene hyväksymään toista sellaisena kuin hän on on parempi erota. Mitä nopeammin sen parempi kaikille.Osoittaa se, mutta ei tarpeeksi, eikä suostu keskustelemaan polyamorista.
AP
Tuon kirjoittaja en ollut minä, kuten varmasti arvaattekin.
Mutta hei onko teillä kaikilla ihan helpot puolisot? Joitain vaikean puolison omaavia täällä on tullut esiin, mutta te muut, onko tosiaan kaikki balanssissa?
Ap (se aito ja oikea)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Jos toinen ei halua puhua tunteistaan ei pakottaminen mitään pelasta päinvastoin. Jos nyt ehdoin tahdoin haluaa pelastaa sen avioliiton vaikka se ei itseä tyydytä on todennäköisesti parempi olla hiljaa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä puhumattomia ollaan vähän kumpikin - tosin eri asioissa ja kohdissa, mikä tekee tilanteesta tukalan.
Minä näen asian niin, että se puhumaton ei vaan jostain syystä pysty asiasta puhumaan. Eli puhumisesta seuraava sosiaalinen palkinto on arvioitu pienemmäksi kuin siitä seuraava mahdollinen haitta.
Eli esim. kokee, että jos puhuu vaikeasta asiasta, sitä vaikkapa käytetään henkilö vastaa myöhemmin. Tai alkaa itkettää ja tuntee itsensä typeräksi. Tai ei kuitenkaan saa puheeseensa sitä vastausta kuin toivoisi (esim. Hellyyttä, myötätuntoa)
Jos kumppanisi käyttää tunteitasi sinua vastaan eikä anna sinulle hellyyttä ja myötätuntoa niin silloin sinulla ylipäätään on väärä kumppani. Uskalla avoimesti näyttää tunteesi ja jos kumppani reagoi niihin ilkeästi ja kylmästi niin sitten jätät kumppanin ja etsit paremman tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Jos toinen ei halua puhua tunteistaan ei pakottaminen mitään pelasta päinvastoin. Jos nyt ehdoin tahdoin haluaa pelastaa sen avioliiton vaikka se ei itseä tyydytä on todennäköisesti parempi olla hiljaa itsekin.
Avioliitto ei ole pelastunut silloin jos se toinen osapuoli on suhteessa tyytymätön. Jos se toinen osapuoli ei suostu tekemään mitään sen eteen, että suhteessa on terve kommunikaatio niin ero onkin parempi ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.
Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.
Miten sosiaalisesti sokea pitää olla, jos vielä tässä vaiheessa ketjua epäilee ap:n olevan itsekäs?
Niin en mä kyllä mielestäni olekaan, mutta ainahan sitä itsessäkin olisi parantamisen varaa ja aina yritän parantaa kun hoksaan jotain parantamista.
Ap
Joo. Miehesi sitten taas ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos miehen niskaan oksennetaan ongelma jota ei ole edes mahdollista korjata, aiheuttaa se miehen mielessä ongelmia. Elämäni suurin parisuhderiita aiheutui siittä kun nainen valitti somen toimintaa ja itse totesin että poistu sieltä niin se ei pääse aiheuttamaan ongelmia ja jos siihen ei suostu niin aivan turha itkea minua korjaamaan asioita tai puolustamaan ongelmissa mitä on puhtaasti itse aiheutettu eikä sitä suostu lopettamaan
Tää on kyllä tosi kätevää. Aina kun on joku tekstioksennus missä ei ole lopussa pistettä tietää, että taas se sama naistenvihaaja vauhdissa ja voi samantien jättää lukematta. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Jos toinen ei halua puhua tunteistaan ei pakottaminen mitään pelasta päinvastoin. Jos nyt ehdoin tahdoin haluaa pelastaa sen avioliiton vaikka se ei itseä tyydytä on todennäköisesti parempi olla hiljaa itsekin.
Avioliitto ei ole pelastunut silloin jos se toinen osapuoli on suhteessa tyytymätön. Jos se toinen osapuoli ei suostu tekemään mitään sen eteen, että suhteessa on terve kommunikaatio niin ero onkin parempi ratkaisu.
Edelleen miksi se avioliitto olisi pakko pelastaa jos et ole tyytyväinen puolisoosi? Jos hänen on muututtava joksikin muuksi kuin mitä hän on ei avioliitto ole pelastettavissa Jos hän ei itse muutosta halua vaan hän tekee sen pakosta. Toista ei voi muuttaa vaikka haluaisi, itseään voi Jos siihen on aidosti joku syy ja halu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.
Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.
Miten sosiaalisesti sokea pitää olla, jos vielä tässä vaiheessa ketjua epäilee ap:n olevan itsekäs?
Niin en mä kyllä mielestäni olekaan, mutta ainahan sitä itsessäkin olisi parantamisen varaa ja aina yritän parantaa kun hoksaan jotain parantamista.
Ap
Joo. Miehesi sitten taas ei.
Ei niin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.
Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?
Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.
Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.
Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.
Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.
Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.
Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.
Ap
Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?
Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.
Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.
Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin.
Miksi olla elinikä yhdessä jos toinen ei osoita rakkautta?
Ei suhteen jatkuminen tarkoita sitä että toisen tai molempien täytyy jotenkin muuttua. Jos et kykene hyväksymään toista sellaisena kuin hän on on parempi erota. Mitä nopeammin sen parempi kaikille.Osoittaa se, mutta ei tarpeeksi, eikä suostu keskustelemaan polyamorista.
AP
Tuon kirjoittaja en ollut minä, kuten varmasti arvaattekin.
Mutta hei onko teillä kaikilla ihan helpot puolisot? Joitain vaikean puolison omaavia täällä on tullut esiin, mutta te muut, onko tosiaan kaikki balanssissa?
Ap (se aito ja oikea)
Ei ole, mutta sinä olet hyvinvointihierarkian alimmalla tasolla:
1. Hyvä parisuhde
2. Ei parisuhdetta
3. Toimimaton parisuhde
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.
Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?
Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.
Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.
Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.
Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.
Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.
Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.
Ap
Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?
Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.
Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.
Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin.
Miksi olla elinikä yhdessä jos toinen ei osoita rakkautta?
Ei suhteen jatkuminen tarkoita sitä että toisen tai molempien täytyy jotenkin muuttua. Jos et kykene hyväksymään toista sellaisena kuin hän on on parempi erota. Mitä nopeammin sen parempi kaikille.Osoittaa se, mutta ei tarpeeksi, eikä suostu keskustelemaan polyamorista.
AP
Tuon kirjoittaja en ollut minä, kuten varmasti arvaattekin.
Mutta hei onko teillä kaikilla ihan helpot puolisot? Joitain vaikean puolison omaavia täällä on tullut esiin, mutta te muut, onko tosiaan kaikki balanssissa?
Ap (se aito ja oikea)
Minulla on ollut suhde sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa ei ikinä voinut keskustella tunteista tai ylipäätään mistään tärkeästä. Kaikki minulle tärkeät asiat hän joko käänsi vitsiksi tai sitten hän raivostui kun sanoin eriävän mielipiteen. Tuolloin minulle ei ollut kokemusta paremmasta suhteesta ja en oikein kai tajunnut, että miten sairas tuo suhde oli ja kestin sitä aivan liian kauan kunnes tajusin, että eihän oikean rakkauden kuulu tällaista olla vaan tämä on pikemminkin jonkin sortin läheisriippuvuutta. Seuraavaa kumppania etsiessä osasinkin tunnustaa red flagit paljon helpommin ja priorisoin sen, että kumppanilla on hyvät keskustelutaidot ja tunteiden näyttäminen ja hallinta hallussa. Kun viimeinkin on hyvässä suhteessa niin sitä tajuaa miten helppoa se yhteiselämä voi olla ja kuinka vinksahtanut se edellinen suhde oli.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Onko parisuhde hyvä, jos vain toinen on tyytyväinen. Miksi ap:n pitäisi vaan unohtaa ongelmat ja elää tyytymättömänä elämänsä loppuun asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.
Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?
Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.
Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.
Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.
Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.
Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.
Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.
Ap
Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?
Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.
Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.
Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin.
Sanoessasi, että rakkaus on sitä, että rakastaa silloinkin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee, olet osittain oikeassa, mutta tämä ei tarkoita, että pitäisi sietää mitä tahansa ja luopua omista tarpeistaan. Terveessä suhteessa on tärkeää asettaa rajat ja odottaa kunnioitusta ja kohtuullista kohtelua molemmilta osapuolilta. Lisäksi, kun mainitset, että suhde on kelvollinen, kun toinen ei käytä väkivaltaa tai liikaa alkoholia, niin odotuksesi hyvältä suhteelta ovat kyllä aivan liian alhaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Tästä tuli muistina omaan liittooni. Minulla oli puhumaton ja mykläkoulua harrastava mies. Yritin ymmärtää ja antaa ole rauhassa, mutta se raastoi minua.
Lopulta otin asian puheeksi. Mies sanoi, ettei muuksi muutu ja ei vaan pysty puhumaan sellaista joista ei halua puhua.
Kysyin, että vaikka olemme pariskunt, rakastamme toisimme ja minä kärsin siitä. Ja voimme menettää parisuhteemme.
Ei kuulemma siitä huolimatta vaikka rakastaakin minua.
No tuloksena oli ero.
Vieläkin kouristaa miten tuo on mahdollista.
Puhumattomuus on tärkeämpää kuin parisuhde ja rakkaus.
En osaa sanoa vieläkään miten olisin voinut itse tehdä toisin.
En ahdistellut, mutten myöskään kestänyt puhumattomuutta.
Joku sanoi, että aika ja huumori auttaa puhumattomuuteen.
Aika ei auta eikä se että hiljaa lakaistaan asiat maton alle ja toivotaan, että unohtuu.
Huumorilla ei voi puhua vaikeista tai vakavista asioita. Huumorille on ikansa ja paikkansa, mutta ei kaikkea voi kuitata tai peittää huumorilla.
Se jopa loukkaa väärässä paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.
Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.
Jos kaksi elämää laittaan tiiviisti yhteen (parisuhde) , niin kaikilta löytyy "aitoja yhteensopimattomuusongelmia". Juuri näissä pitäisi löytää se ratkaisu, että kummallakin olisi silti hyvä olla. Toki jos järkevää ratkaisua ei keskustelmalla löydy, niin sitten pitää hyväksyä asianlaita ja sopeutua siihen jos erota ei halua, eikä asian uudestaan ja uudestaan vatvominen silloin johda mihinkään. Puhumalla on nyt kuitenkin selvitetty, mitä toinen on miltä asioista ja missä hänen rajansa menee, ja mitä muutosta esim. voi odottaa ja mitä ei. Myös tämä on tärkeää.
Se, joka ei halua näistä asioista keskustella sen rakkaimpansa kanssa, on usein se, joka on aika itsekäs eikä ole valmis joustamaan. Usein se on suhteessa mies, joskus toki se nainenkin. Naiset on vain usein kasvatettu paljon enemmän toisia huomioiviksi ja joustavammiksi kuin miehet.
Tuollainen ei ennusta parisuhteelle pitkää ikää, vaikka rakkautta olisikin. Yhteensovittamista löytyy jokaisella parilla, ja jos tähän olennaiseen asiaan suhteessa ei ole valmis, ei ole myöskään parisuhteeseen valmis. Ei asioiden puhumisen ja yhteensovittamisen tarvitse olla myöskään mitään vastenmielistä puuhaa, vaikka joillekin se sitä sitten todella on, mikä tosiaan on huono merkki. Ei normaalista asioiden puhumisesta ja selvittämisestä pitäisi tulla huono olo moneksi päiväksi, se ei ole ihan normaalia. Ei ole nyt kyse kuitenkaan mistään riidasta, vaan ihan hyvänhenkisestä keskustelusta.
Se puhumaton itsekkäästi usein odottaa, että vain toinen joustaa. Ei kuitenkaan näe eikä arvosta toisen tekemää joustamista. Häntä sen toisen ihmisen tunteet ja ajatukset ja hyvinvointi ei itse asiassa kiinnosta tarpeeksi, että se tuntuisi mielekkäältä ja tärkeältä tehdä.
Ja jos ei puhuta, niin toisen ajatuksia ei oikeasti voi tietää. Minusta vaikuttaa myös siltä, että usein se puhumaton ei edes halua, että toinen tietäisi mitä hän oikeasti jostain ajattelee. Eli hän ei kykene olemaan läheiselleen rehellinen tärkeissäkään asioissa. Puhumattomuus johtaa siten tietenkin myös vääriin luuloihin ja väärinkäsityksiin. Koko suhde voi joskus jopa perustuakin osaksi harhaluuloille. Se mikä on sun totuus, ei välttämättä ole sen toisen näkäkulman ja totuus. On ylimielistä ja vääristynyttä ajatella, että joku oma ajatus, näkökulma ja kokemus on absoluuttinen totuus, ja siksi siitä ei tarvitse puhua. Pitkä kirjoitukseni siis kiteytyy lopulta sanaan itsekkyys. Hyvin usein puhumattomuudessa on kyse sen puhumattoman itsekkyydestä ja itsekeskeisyydeestä ja kyvyttömyydestä ottaa toista humioon.
Kaikki ihmiset vain ei sovi keskenään yhteen ei silloinkaan vaikka heidän välillään olisi ihastumista tai rakkauttakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Tästä tuli muistina omaan liittooni. Minulla oli puhumaton ja mykläkoulua harrastava mies. Yritin ymmärtää ja antaa ole rauhassa, mutta se raastoi minua.
Lopulta otin asian puheeksi. Mies sanoi, ettei muuksi muutu ja ei vaan pysty puhumaan sellaista joista ei halua puhua.
Kysyin, että vaikka olemme pariskunt, rakastamme toisimme ja minä kärsin siitä. Ja voimme menettää parisuhteemme.
Ei kuulemma siitä huolimatta vaikka rakastaakin minua.
No tuloksena oli ero.
Vieläkin kouristaa miten tuo on mahdollista.
Puhumattomuus on tärkeämpää kuin parisuhde ja rakkaus.
En osaa sanoa vieläkään miten olisin voinut itse tehdä toisin.
En ahdistellut, mutten myöskään kestänyt puhumattomuutta.Joku sanoi, että aika ja huumori auttaa puhumattomuuteen.
Aika ei auta eikä se että hiljaa lakaistaan asiat maton alle ja toivotaan, että unohtuu.
Huumorilla ei voi puhua vaikeista tai vakavista asioita. Huumorille on ikansa ja paikkansa, mutta ei kaikkea voi kuitata tai peittää huumorilla.
Se jopa loukkaa väärässä paikassa.
Se ei ollut sinun vikasi. Sinä et olisi voinut tehdä mitään muuttaaksesi tilannetta. Toimit ihan oikein pelastaessasi itsesi. Se kouraisee kovaa, tiedän. Moni ei siksi uskalla kohdata totuutta.
Miehesi olisi jatkanut hamaan ikuisuuteen välittämättä tarpeistasi tai vastaamatta niihin.
Suhdetta pitää arvioida sen heikoimpien ja huonoimpien puolien mukaan, ei parhaimpien eikä potentiaalin. Jälkimmäinen on syy, miksi alkoholistien ja narsistien puolisot eivät osaa lähteä, vaikka pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?
Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.
Tästä tuli muistina omaan liittooni. Minulla oli puhumaton ja mykläkoulua harrastava mies. Yritin ymmärtää ja antaa ole rauhassa, mutta se raastoi minua.
Lopulta otin asian puheeksi. Mies sanoi, ettei muuksi muutu ja ei vaan pysty puhumaan sellaista joista ei halua puhua.
Kysyin, että vaikka olemme pariskunt, rakastamme toisimme ja minä kärsin siitä. Ja voimme menettää parisuhteemme.
Ei kuulemma siitä huolimatta vaikka rakastaakin minua.
No tuloksena oli ero.
Vieläkin kouristaa miten tuo on mahdollista.
Puhumattomuus on tärkeämpää kuin parisuhde ja rakkaus.
En osaa sanoa vieläkään miten olisin voinut itse tehdä toisin.
En ahdistellut, mutten myöskään kestänyt puhumattomuutta.Joku sanoi, että aika ja huumori auttaa puhumattomuuteen.
Aika ei auta eikä se että hiljaa lakaistaan asiat maton alle ja toivotaan, että unohtuu.
Huumorilla ei voi puhua vaikeista tai vakavista asioita. Huumorille on ikansa ja paikkansa, mutta ei kaikkea voi kuitata tai peittää huumorilla.
Se jopa loukkaa väärässä paikassa.Se ei ollut sinun vikasi. Sinä et olisi voinut tehdä mitään muuttaaksesi tilannetta. Toimit ihan oikein pelastaessasi itsesi. Se kouraisee kovaa, tiedän. Moni ei siksi uskalla kohdata totuutta.
Miehesi olisi jatkanut hamaan ikuisuuteen välittämättä tarpeistasi tai vastaamatta niihin.
Suhdetta pitää arvioida sen heikoimpien ja huonoimpien puolien mukaan, ei parhaimpien eikä potentiaalin. Jälkimmäinen on syy, miksi alkoholistien ja narsistien puolisot eivät osaa lähteä, vaikka pitäisi.
Mikä on vialla ihmisessä joka ei osaa yhtään ajatella toisen tunteita? Osaako omiaankaan? Surullista millaisia kommentteja täällä on itsekkäistä ihmisistä.
Minä olin helposti hiljaa ja puhumaton. Ja ilmeisesti sitten ongelma. Syynä tähän oli lähinnä se, että puolisolle ei voinut sanoa mistään ongelmasta tai muutosta vaativasta seikasta, ilman että se kääntyi jotenkin kielteiseksi. En jaksanut draamailla joten olin mieluiten hiljaa.
En pidä kovin rakentavana sitä, että minua vaaditaan puhumaan ja kun sen teen päädytäänkin riitelemään siitä, miten minulla on taas niin väärät, ilkeät ja kaikella tavalla kielteiset mielipiteet. Ja tämä ei koskenut siis vain minua.
Älä kysy jos et halua kuulla vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.
Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.
Tää oli hyvin sanottu, mutta kyllä mä uskon että joistain asioista vain pitäisi pystyä puhumaan.
Ap
Tietysti monistakin asioista täytyy voida puhua. Muuten ei parisuhdetta koskaan synny, eikä sellaista voi pitää yllä. Ja kyllähän melkein kaikki "puhumattomiksi" leimatut ihmiset monista asioista puhuvatkin. Harvassa ovat sellaiset tuppisuut, jotka eivät mistään suhdeasioista saa sanottua mitään. (He tuskin edes romanttiseen suhteeseen päätyvät.)
Kiinnostaisi tietää, miten hyvin itse osaat tunnistaa ne parisuhdetta mahdollisesti hierätävät, joiden ratkaiseminen onlopulta mahdotonta ja joista vatvominen ei siten johda mihinkään? Entä huomaatko, kun itse haluat huojentaa mieltäsi puhumalla, saatatkin vain siirtää pahaa oloasi toiseen, joka ei puhumisesta saa vastaavaa helpotusta vaan ainoastaan ahdistusta?
Kyllä ne hyvin tuppisuisetkin todella päätyy parisuhteisiin. Moni pystyy myös suhteen alussa puhumaan vähän parmmin asioista, kun ei ole vielä mitään keskinäisiä ristiriitoja tullut vastaan.
Ja puhumallahan nuokin asiat selvitettään, siis se, että mitkä on niitä asioita, joiden ratkaiseminen on mahdotonta ja ovatko ne sellaisia asiaoita sitten, joiden kanssa voi elää vai ei.... Kun ei sitä todella voi toisen ajatuksia lukea. Pitäisikö nuo asiat ja toisen mielipiteet ja ajatukset mielestäsi vain "vaistota"? outoa. Eihän sitä tiedä kuin omasta puolestaan ja pitäisi kuulla nyt ihan minimissään ensin se toinenkin puoli...
Joillain myös on ilmeisesti jotain niin vaikeita asioita taustallaan, joiden takia ei pysty puhumaan ja jos ne nousee pintaa, niin se aihettaa ahdistusta. Pitäisiköhän ne onglmat selvittää itsensä kanssa ja ymmärtää omiksi ongelmiksi, eikä syyttää toista ahdistuksen aiheuttamisesta normaalin keskustelun takia, vaikka ahdistus johtuisi omista lukoista ja käsittelemättömistä asioista siellä taustalla. Ei ole reilua, ettei toinen saa normaalisit puhua ja ottaa keskusteluun asioita, jos sellainen on toisen mielestä on vaan ahdistuksen aihauttamista.
Ei ole terveellistä lakaista asioita maton alle sen takia, ettei toinen kykene normaaliin kommunikointiin. Lähtökohta on kuitenkin se, että puhuminen asioista on terveellistä ja normaalia, kykenemättömyys puhumiseen on ongelmallista. Toki liiallinen vatvominen tai ikävällä tavalla asioiden esittäminen on sitten se toinen ääripää, mikä ei myöskään ole terveellistä ja ymmärrettävästi aiheuttaakin sitä ahdistusta toisessa.
Osoittaa se, mutta ei tarpeeksi, eikä suostu keskustelemaan polyamorista.
AP