Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Näissä aina kiinnostais tämä vastaanottajan kyky/halu _kuunnella_ eikä esim alkaa huutaa päälle "täytyy osata riidellä" tyyliin...on tooodella yleistä ja suoranaista henkistä väkivaltaa. Sitä kun muutamn kuukauden tai vuodenkin saa, hiljenee kuka tahansa. :(

Ihanaa kuulla, että monet kasvattavat nykyään pojista sellaisia, että he uskaltavat ilmaista tunteitaan avoimesti! Hienoa työtä teette. Rikotte ylisukupolvista puhumattomuuden muuria.

Vierailija kirjoitti:

Näissä aina kiinnostais tämä vastaanottajan kyky/halu _kuunnella_ eikä esim alkaa huutaa päälle "täytyy osata riidellä" tyyliin...on tooodella yleistä ja suoranaista henkistä väkivaltaa. Sitä kun muutamn kuukauden tai vuodenkin saa, hiljenee kuka tahansa. :(

Riitely ei tarkoita automaattisesti huutamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.

Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.

Luin tämän ja kiitän kommentista, mutta olen kyllä todella monesta kohdasta kanssasi eri mieltä.

Ap

Kirjoitin tuon, ja olen yrittänyt kuten sinäkin saada kumppaniani keskustelemaan. 20-vuotta myöhemmin olen huomannut, että olin loppuenlopuksi itsekeskeinen ja itsekäs, enkä osannut huomioida kumppaniani, vaan yritin vaan saada hänet käyttäytymään haluamallani tavalla. Ongelma on usein, että haluaa jotain. Sinäkin Ap haluat nyt jotain kumppaniltasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.

Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.

Luin tämän ja kiitän kommentista, mutta olen kyllä todella monesta kohdasta kanssasi eri mieltä.

Ap

Kirjoitin tuon, ja olen yrittänyt kuten sinäkin saada kumppaniani keskustelemaan. 20-vuotta myöhemmin olen huomannut, että olin loppuenlopuksi itsekeskeinen ja itsekäs, enkä osannut huomioida kumppaniani, vaan yritin vaan saada hänet käyttäytymään haluamallani tavalla. Ongelma on usein, että haluaa jotain. Sinäkin Ap haluat nyt jotain kumppaniltasi.

Paljon olen itseenikin mennyt ja miettinyt teenkö jotain väärin, aloitanko keskusteluyritykset aina väärin vai mitä....Tuossa muistin että mies joskus alkuaikoina sanoi että jos painostat jossain, niin hän on sellainen että sulkeutuu entistä enemmän. Tämän olen hyväksynyt, mutta on olemassa asioita, joista tahtoisin puhua, muutama sellainen möykky painamassa ja musta on aika itsekästä ettei tällaisessa asiassa voi tulla toista vastaan muuta kuin murahtelemalla tai vetelemällä erokorttia esiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.

Kiitos tästä. Auttoi tajuamaan jotakin puhumattoman mielenlaadusta.

Vaikkein ole ap luen mielenkiinnolla koska puhumaton henkilö on parisuhteessa jotain niin hirveätä että ei koskaan enää minulle. Puhumaton henkilö ei edes yritä ymmärtää kuinka tuhoisaa hänen käyttäytymisensä on. Se on erittäin itsekäs tapa olla. Henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen ei edes haluta, vaan 2 ihmistä jakaa elämää konkreettisten tekojen, toimien, puuhastelun, arjen asioiden hoitamisen kautta, kuin työtoverit tai yhteistyökumppanit. Halutaan mekaanisesti toinen ihminen rinnalle mutta ei haluta yhteyttä siihen ihmiseen. Se ei ole parisuhde kuin nimellisesti. Yhtä hyvin voi olla yksin.

Nostin tämän, koska tässä tuli hyvin esiin molempien ihmistyyppien näkökannat.

Olen myös samaa mieltä kuin jälkimmäinen kommentoija.

Erittäin hyvin kiteytetty. Puhumattomuus parisuhteessa on erittäin itsekäs tapa olla.

Itse en myöskään halua enkä pysty olemaan puhumattoman ihmisen kanssa parisuhteessa. Koska se minun näkökulmastani ei ole silloin edes parisuhde vaan joku yhteistyösopimus. Parisuhteesta haluan myös ihan muita asioita. Yhteistyö kyllä kuuluu siihen yhtenä osana, mutta ikäänkuin vain yhtenä palikkana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.

Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?

Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.

Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.

Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.

Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.

Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.

Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.

Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.

Ap

Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?

Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja  jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.

Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.

Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin. 

Ei ole tervettä tuo.

Onneksi tajusin lähteä kihlausvaiheessa. Molemmilla oli traumat lapsuudesta. Vuosien kuluessa kävi ilmeiseksi, että mies ei aio hoitaa omia traumojaan kuin kitumalla kurjistaen samalla ympärillään olevien elämän. Itse olen aktiivisesti tehnyt töitä omista traumoistani irtaantumiseksi. Onneksi en jäänyt kärsimään elinkautista rikoksesta, jota en tehnyt! Eikä siihen olisi voinut hankkia lapsia.

Rakkaudessa on molemminpuolinen vastuu. Muutenhan sitä voi rakastaa vaikka puupalikkaa ja hoivata sitä ja kuvitella sille vuorosanat. Puupalikka toki on siitä harmiton, ettei se tee mitään paskatemppuja.

Henkistä väkivaltaa tuollainen tahallinen puhumattomuus. Mulle suhteeseen lähtemisessä ei ole mitään taloudellisia, fyysisiin haluihin tms. perustuvia intressejä. En koskaan alkaisi minkään ankean itseensäkäpertyjän kanssa parisuhteeseen. Suhteessa pitää olla aitoa ajatusten ja syvimpien tuntojen vaihtoa siten, että se on molemmille se luontainen tapa olla ja kommunikoida. Harvassa taitaa olla tuollaiset miehet.

Vierailija kirjoitti:

Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.

Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.

Miten sosiaalisesti sokea pitää olla, jos vielä tässä vaiheessa ketjua epäilee ap:n olevan itsekäs?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.

Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?

Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.

Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.

Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.

Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.

Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.

Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.

Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.

Ap

Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?

Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja  jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.

Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.

Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin. 

Ei ole tervettä tuo.

Onneksi tajusin lähteä kihlausvaiheessa. Molemmilla oli traumat lapsuudesta. Vuosien kuluessa kävi ilmeiseksi, että mies ei aio hoitaa omia traumojaan kuin kitumalla kurjistaen samalla ympärillään olevien elämän. Itse olen aktiivisesti tehnyt töitä omista traumoistani irtaantumiseksi. Onneksi en jäänyt kärsimään elinkautista rikoksesta, jota en tehnyt! Eikä siihen olisi voinut hankkia lapsia.

Rakkaudessa on molemminpuolinen vastuu. Muutenhan sitä voi rakastaa vaikka puupalikkaa ja hoivata sitä ja kuvitella sille vuorosanat. Puupalikka toki on siitä harmiton, ettei se tee mitään paskatemppuja.

Tämä juuri! Suhde on pelastamisen arvoinen ainoastaan silloin kun se toinen osapuoli ottaa vastuun omasta henkisestä kasvustaan ja koittaa parantaa sitä omaa toksista käytöstään terveellisempään suuntaan. Ei 'rakkauden' takia pidä keikkua sellaisessa suhteessa missä itse ei saa kumppanilta sitää mitä itse tarvitsee ja arvostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap dominoi ja nalkuttaa. Ensihuuma loppunut ja mies alistunut ja voimaton

Kuulehan. Ensihuuma haihtui jo 25 vuotta sitten, en dominoi, en nalkuta. Eikö se ole niin että puhumaton dominoi? Olipa omituinen kommentti.

Ap

Älä tuosta trollista välitä. Tänne on pesiytynyt kummallinen joukko miehiä, jotka oksentavat tänne todella miesvihaista tekstiä. Kerta toisensa jälkeen he väittävät miehiä objekteiksi ilman omaa tahtoaan. Aivan kuin aikuinen mies ei pystyisi hallitsemaan omaa elämäänsä, vaan ns. alistuisi aina naisten tahtoon.

Tyyli kyllä vaikuttaa naisen tyyliltä.

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa tuollainen tahallinen puhumattomuus. Mulle suhteeseen lähtemisessä ei ole mitään taloudellisia, fyysisiin haluihin tms. perustuvia intressejä. En koskaan alkaisi minkään ankean itseensäkäpertyjän kanssa parisuhteeseen. Suhteessa pitää olla aitoa ajatusten ja syvimpien tuntojen vaihtoa siten, että se on molemmille se luontainen tapa olla ja kommunikoida. Harvassa taitaa olla tuollaiset miehet.

Näin mäkin olen ymmärtänyt. TODELLA useilla ystävillä samantyyppiset miehet, ollaan saatu vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin ja toinen ymmärtää ilman että tuomitsee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi valehtelet että haluat puhua, me kaikki tiedämme että todellisuudessa haluat että mies kuuntelee hiljaa sinun vaatimukset ja halut ja lähtee toteuttamaan niitä ilmän mielipidettä. Ei naiset oikeasti halua puhua miesten kanssa vaan naiset haluaa vain kuuntelijan joka toteuttaa kaikki naisen vaatimukset

Toivon sydämestäni, että tämä kommentoija sekä muut hänen laillaan ajattelevat pysyvät yksin tai ainakin valitsevat kumppanin joka on 100 % samaa mieltä.

Tämäkin kommentti ja ajatelma kyllä valaisee osaltaan miksi joku ei puhu parisuhteessa.

Mutta kakat ovat jo housuissa sillä joka on jo ehtinyt ennen tätä tietoa mennä parisuhteeseen kanssaan.

Mutta toisaalta, mistäs sen tiedon olisikaan voinut saada kun nämä eivät puhu.

No, tietty sen verran jotain on pakko kait puhua, että saavat parisuhteen, mutta lopettavat sitten

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.

Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.

Miten sosiaalisesti sokea pitää olla, jos vielä tässä vaiheessa ketjua epäilee ap:n olevan itsekäs?

Niin en mä kyllä mielestäni olekaan, mutta ainahan sitä itsessäkin olisi parantamisen varaa ja aina yritän parantaa kun hoksaan jotain parantamista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa tuollainen tahallinen puhumattomuus. Mulle suhteeseen lähtemisessä ei ole mitään taloudellisia, fyysisiin haluihin tms. perustuvia intressejä. En koskaan alkaisi minkään ankean itseensäkäpertyjän kanssa parisuhteeseen. Suhteessa pitää olla aitoa ajatusten ja syvimpien tuntojen vaihtoa siten, että se on molemmille se luontainen tapa olla ja kommunikoida. Harvassa taitaa olla tuollaiset miehet.

Näin mäkin olen ymmärtänyt. TODELLA useilla ystävillä samantyyppiset miehet, ollaan saatu vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin ja toinen ymmärtää ilman että tuomitsee.

Ap

Ymmärtää puhumattomuutta voi, mutta ei tarvitse omassa parisuhteeseen hyväksyä.

Ei ainakaan jos sen vuoksi aiheutuu jatkuvasti itselle vaikeutta ja pahaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaapa hyvinkin olla Ap:nkin tapauksessa niin, etää se toinen osapuoli tietää jo hyvin etukäteen mistä toinen hauluaa puhua, ja mihin lopputulokseen hän haluaa keskustelun päättyvän. Siksi hän ei edes halua aloittaa turhaa keskustelua. Ap haluaa toisen korjaavan ongelmaksi kokemansa tilanteen omalla toiminnallaan ja muuttamaan käytöstään ja toimintaansa.

Saattaa olla, että Ap on itse itsekäs ihminen, joka ei osaa huomioida muiden näkökulmaa asioihin, vaan yrittää juntata ja pakottaa toimimaan oman mielensä mukaan. Ei se todellakaan aina mene niin, että keskustelulla asiat ratkeavat. Usein ainoaksi keinoksi elää ongelmatilanteen kanssa on muuttaa itse omaa suhtautumistaan asiaan ja sopeutua tilanteeseen. Ongelman aiheuttaja saatat olla sinä itse, eikä se toinen, joka ei näe tilanteessa mitään ongelmaa.

Luin tämän ja kiitän kommentista, mutta olen kyllä todella monesta kohdasta kanssasi eri mieltä.

Ap

Kirjoitin tuon, ja olen yrittänyt kuten sinäkin saada kumppaniani keskustelemaan. 20-vuotta myöhemmin olen huomannut, että olin loppuenlopuksi itsekeskeinen ja itsekäs, enkä osannut huomioida kumppaniani, vaan yritin vaan saada hänet käyttäytymään haluamallani tavalla. Ongelma on usein, että haluaa jotain. Sinäkin Ap haluat nyt jotain kumppaniltasi.

Paljon olen itseenikin mennyt ja miettinyt teenkö jotain väärin, aloitanko keskusteluyritykset aina väärin vai mitä....Tuossa muistin että mies joskus alkuaikoina sanoi että jos painostat jossain, niin hän on sellainen että sulkeutuu entistä enemmän. Tämän olen hyväksynyt, mutta on olemassa asioita, joista tahtoisin puhua, muutama sellainen möykky painamassa ja musta on aika itsekästä ettei tällaisessa asiassa voi tulla toista vastaan muuta kuin murahtelemalla tai vetelemällä erokorttia esiin.

Ap

Kannattaa alkaa sitten miettimään sitä eroa, jos nykyinen tilanne ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.

Miten olet onnistunut olemaan masentumatta ja miten teidän suhde alkoi ja eteni, jos mies ei pysty kertomaan rakkaudestaan tai ehkä edes tuntemaan sitä?

Harvemmin kyse on siitä että ihmisellä ei olisi tunteita vaikka hän ei niitä varsinaisesti ilmaise.

Oma mieheni ei juuri koskaan kerro tunteistaan. En itsekään useinkaan näytä omia tunteitani varsinkaan perheen ulkopuolella. Miehelle voin sanoa rakastavani häntä johon hän vastaa ehkä niin minäkin sinua tai vastaa sitä kysyttäessä tyyliin joo. Joskus hän on sanonut ilmoittavansa jos tilanne muuttuu. Jos olisimme tuon asian suhteen ääripäät niin tuskin olisimme olleet yhdessä yli kolmeakymmentä vuotta.

Tunteet toki tulee useinkin esille tekoina. Ja kyllä ne teot kertoo siitä että sitä rakkautta on. Välillä ne kertoo siitä että toinen on väsynyt, onnellinen, surullinen, kireä, äkäinen tai jotakin muuta. Tunteita oikeastaan kumpikaan ei käsittele puhumalla vaan enemmänkin itsekseen jonkun tekemisen kautta. Jos toinen on kireä tai väsynyt ja selvästi vetäytyy sosiaalisista tilanteista hänellä on siihen lupa. Samoin lupa olla sosiaalinen tilanteissa joissa siihen kokee tarvetta. Jos toinen on sillä tuulella että vetäytyy ja toinen haluaa rupatella, juttuseuraa löytyy kavereista.

Keskusteluja meillä käydään enemmän ihan arkisista asioista. Kumpi laittaa ruokaa, mitä ruokaa laitetaan, kumpi käy kaupassa, milloin pidetään yhteistä lomaa jne.

Ei niitä kyllä aina ole ja se on käynyt ilmi, kun asioista on keskusteltu. Itseltäni puuttuu osa tunteista, yritän löytää ne ajan kanssa. Kaksi ihmistä elämässäni on sanonut, etteivät he tunne varsinaista rakkautta - yhtään ketään kohtaan. Toinen oli pahoillaan puolestaan, toinen ei.

Ap:lta puuttuu tunnepaletista vihan ja aggression tunteita, joita kuuluisi olla hänen suojanaan. Veikkaan lapsuuskodissa olleen alkoholistin, narsistin tai muu vastaava haitallinen ympäristö, jossaap jäi vaille ja kutisti itsensä. Me muut olemme paljon vihaisempia ap:n puolesta kuin hän itse.

Tunnen kyllä vihaa ja aggressiota, mutta eivät ne vallitsevia minussa ole. Lapsuudenkotini oli ihana, turvallinen, lämmin, olen aina pystynyt puhumaan vanhempieni kanssa kaikesta, myös tästä parisuhteestani ja olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen kaikesta. Puoliso on kasvanut alkoholistiperheessä jossa hänet jätettiin jo lapsena yksin kotiin kun vanhemmat lähtivät omille teilleen, hän jäi vaille turvaa ja rakkautta.

Ap

Ja nyt sinä kärsit siitä rangaistuksen. Miksi?

Ymmärrätkö mitä rakkaus ja elinikäinen avioliitto tarkoittaa? Jos toinen ei pysty antamaan täydellistä rakkautta minulle, tarkoittaako se, että minäkään en enää yrittäisi rakastaa? Lapsellista ja hedonistista, kostaa ja  jättää toinen toisen sisäisten vammojen takia.

Rakkaus on sitä, että rakastat silloinkin, ja nimenomaan silloin, kun toinen sitä vähiten ansaitsee.

Ja kyllä, tässä tullaan siihen kohtaan, että kun toinen ei lyö tai ryyppää, niin asiat on jo aika hyvin. 

Miksi olla elinikä yhdessä jos toinen ei osoita rakkautta?

Ei suhteen jatkuminen tarkoita sitä että toisen tai molempien täytyy jotenkin muuttua. Jos et kykene hyväksymään toista sellaisena kuin hän on on parempi erota. Mitä nopeammin sen parempi kaikille.

Meillä puhumattomia ollaan vähän kumpikin - tosin eri asioissa ja kohdissa, mikä tekee tilanteesta tukalan.

Minä näen asian niin, että se puhumaton ei vaan jostain syystä pysty asiasta puhumaan. Eli puhumisesta seuraava sosiaalinen palkinto on arvioitu pienemmäksi kuin siitä seuraava mahdollinen haitta.

Eli esim. kokee, että jos puhuu vaikeasta asiasta, sitä vaikkapa käytetään henkilö vastaa myöhemmin. Tai alkaa itkettää ja tuntee itsensä typeräksi. Tai ei kuitenkaan saa puheeseensa sitä vastausta kuin toivoisi (esim. Hellyyttä, myötätuntoa)

Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että parisuhteessa on ongelmia ainoastaan ap:n mielestä. Jos mies on suhteeseen täysin tyytyväinen nykyisellään, miksi turhaan keikuttaa venettä lähtemällä mukaan johonkin kyökkipsykologiseen "keskusteluun", jossa on vain hävittävää?

Koska se keskusteleminen voi pelastaa avioliiton.