Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.

Esim. narsisti on tuollainen. Eksäsi ei vältättämättä ollut, mutta tuollaisia ne ovat. 

Ei kai? Miten mä olen ollut käsityksessä, että narsistit on ovelia, fiksuja ja manipulatiivisia? Eikä noin lapsellisia ja läpinäkyviä, eihän tuollaista käytöstä voi ottaa tosissaan vaan tulee sanottua, että mene kotiis kasvamaan.

Lähdin pois ja otin eron. Sielläpä olkoot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?

Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.

Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.

Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.

Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.

Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.

Jos tuntee kiusallisuutta ni sit taas avaa suunsa ja sanoo, et kiitos, en toivo ratkaisua, pelkkää kuuntelevaa korvaa. Edelleenkään kukaan ei ole ajatustenlukija, ja aina toisesta oppii uutta, 50v vuodenkin jälkeen. Terve kommunikaatio, siihen kannattaa panostaa.

Miksi sinä et sitten voi avata sitä suutasi ja osoittaa ensin myötätuntoa ja sitten kysyä haluaako se toinen ratkaisuja. Ei pidä myöskään olettaa että se vastapuoli automaattisesti halusi mitään muut kuin ilmaista tunteensa eli sen että hän on väsynyt. Hän ei sanonut mitään muuta kai hän olisi saanut suunsa myös siinä kohtaa auki kun olisi kysynyt niitä sinun ehdotuksia ratkaisuksi.

Totta kai voin, ja olen avannutkin :) Ei kannata hiiltyä tai olettaa minun toiminnastani mitään.

Jälleen teet väärän oletuksen. Olenko kertonut tuntevani hiiltymystä.

Täällä on monta eri kirjoittajaa, taisit erehtyä. Selvä, kirjoituksesi oli sitten varmaan tasapainoisuuden ja rauhan tyyssija, pahoittelen että koin siinä ärtymystä, jopa hyökkäävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.

Gaah miten lapsellista.... Ihan itkettäsi jos ei naurattais tuollainen taaperoksi taantuminen :D Toivoo et toinen olis äiti joka tulis ja lohduttais, pörröttäis tukkaa ja lupais ikuista rakkautta ja sitä ettei äiti hylkää koskaan, eikä itse tarvitse kasvaa aikuiseksi koskaan. Enkä nyt pilkkaa normaalia tarvetta tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaan harmittaa et joidenkin kasvu ei ole ottanut siiville ja lähtenyt lentoon.

Hyväksytyksi omana itsenään, juuri näin! "Kai meidän pitää erota, kun sinä et rakasta minua tällaisena. Minä en muuksi muutu." Jotenkin näillä ihmisillä ei ole halua kuulla, jos jokin heidän tekemänsä tai sanomansa tuntuu toisesta vaikealta tai ikävältä. Heiltä puuttuu kyky tai halu ottaa toinen huomioon. He eivät jotenkin voi kohdata sitä, että he aiheuttavat toiselle pahan mielen, vaan haluavat, että toinen vain lakkaa pahoittamasta mielensä? Todella omituista.

Ap dominoi ja nalkuttaa. Ensihuuma loppunut ja mies alistunut ja voimaton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.

Gaah miten lapsellista.... Ihan itkettäsi jos ei naurattais tuollainen taaperoksi taantuminen :D Toivoo et toinen olis äiti joka tulis ja lohduttais, pörröttäis tukkaa ja lupais ikuista rakkautta ja sitä ettei äiti hylkää koskaan, eikä itse tarvitse kasvaa aikuiseksi koskaan. Enkä nyt pilkkaa normaalia tarvetta tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaan harmittaa et joidenkin kasvu ei ole ottanut siiville ja lähtenyt lentoon.

Hyväksytyksi omana itsenään, juuri näin! "Kai meidän pitää erota, kun sinä et rakasta minua tällaisena. Minä en muuksi muutu." Jotenkin näillä ihmisillä ei ole halua kuulla, jos jokin heidän tekemänsä tai sanomansa tuntuu toisesta vaikealta tai ikävältä. Heiltä puuttuu kyky tai halu ottaa toinen huomioon. He eivät jotenkin voi kohdata sitä, että he aiheuttavat toiselle pahan mielen, vaan haluavat, että toinen vain lakkaa pahoittamasta mielensä? Todella omituista.

Tää oli oikein osuvasti sanottu. Hieno kommentti. Itsekkyyshän se on mikä tällaisesta ihmisestä huokuu, tietty empaattisuuden puute. Hänen asemaansa pitäisi asettua, mutta hän ei ole valmis asettumaan muiden asemaan....tai ei osaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap dominoi ja nalkuttaa. Ensihuuma loppunut ja mies alistunut ja voimaton

Kuulehan. Ensihuuma haihtui jo 25 vuotta sitten, en dominoi, en nalkuta. Eikö se ole niin että puhumaton dominoi? Olipa omituinen kommentti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap dominoi ja nalkuttaa. Ensihuuma loppunut ja mies alistunut ja voimaton

Kuulehan. Ensihuuma haihtui jo 25 vuotta sitten, en dominoi, en nalkuta. Eikö se ole niin että puhumaton dominoi? Olipa omituinen kommentti.

Ap

Älä tuosta trollista välitä. Tänne on pesiytynyt kummallinen joukko miehiä, jotka oksentavat tänne todella miesvihaista tekstiä. Kerta toisensa jälkeen he väittävät miehiä objekteiksi ilman omaa tahtoaan. Aivan kuin aikuinen mies ei pystyisi hallitsemaan omaa elämäänsä, vaan ns. alistuisi aina naisten tahtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En puhu koska saatan sanoa jotain jota kadun, ja jota en sanomattomaksi saa. Se että väitetään kunnon  riidan puhdistavan ilmaa, ei pidä paikkaansa. Päin vastoin; se saattaa pahimmassa tapauksessa lopettaa suhteen.

Olen päättänyt että mietin ensin mitä sanon, kuin että sanon jotain peruuttamatonta.

Tuossa ollaan jo aika lahella villakoiran ydinta: puhuminen on joillekin ihmisille yhta kuin iso riita. Heilla ei taida olla mitaan kokemusta keskusteluista joissa ratkotaan ongelmia ja kehitellaan kompromisseja ilman etta riidellaan ja murjotetaan. Mitenkahan ne parjaavat toissa vai ovatko kaikki puhumattomat duuneissa joissa saa olla yksikseen ja pukahtamatta kaikki paivat eika koskaan tarvitse sopia mistaan toisten ihmisten kanssa.

Valitettavasti puhumattomat ihmiset usein ajavat itsepaisyydellaan lopulta aviolittonsa umpikujaan ja puoliso luovuttaa ja lahtee. Aika paljonpuhuvaa etta aloittajan mieskin mieluummin uhkailee erolla kuin suostuu keskustelemaan vaimonsa kanssa yhtaan mistaan. Rakkaudesta vaimoa kohtaan ei tuossa voi olla kyse, enemmankin monumentaalisesta itsekeskeisyydesta. Minulle riittaisi, sanoisinkin miehelle etta olet oikeassa, tuollainen kaytos ei kelpaa minulle, joten hae sitten vapaasti se ero koska nain meidan liitto ei missaan tapauksessa tule jatkumaan.

Se on kyllä minusta outo piirre (siis tuo minkä boldasin). Ja itsekeskeinenhän mies on, johtaja-asemassa eikä mitenkään empaattinen johtaja, enemmänkin kylmä tuloksentekijä. Ei hänestä tosin muunlaiseen asemaan työelämässä olisikaan. Mä olen tähän saakka sietänyt, koska en uuttakaan ole ottamassa. En jaksaisi enää uutta parisuhdetta, joten näin ollaan menty vaikka ärsyttääkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.

Näin juuri! Mikä tuon aiheuttaa? Voisiko joku valaista, tähän mä haen vastausta.

Eilen sain miehen puhumaan työjutuistaan, olipa kiva ja saatiin keskusteluakin aikaan. Vaan jos vähänkään henkilökohtaisempiin aiheisiin mennään, niin hän vaikenee/saa hepulin/vetäytyy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mies, joka ei tykkää jatkuvasti tonkia sitä, mitä pääkopassa liikkuu ja minä oon ite ihan samanlainen.. Miksi ihmeessä sitä pitää jatkuvasti vatvoa, mitä ajattelet tai miltä tuntuu tai ootko iloinen tai surullinen tai vihainen.....en ymmärrä, miksi mikään kummenee sillä että samoja asioita toistetaan päivästä toiseen... Puhutaan, jos on oikeasti asiaa eikä länkytetä tyhjänpäiväisyyksiä..

No enhän minäkään vatvoisi vaan tahtoisin puhua suhteen ongelmakohdista. Ehkä ne keskustelunavausten yritykset sitten lasketaan vatvomikseksi. En mäkään nyt sentään tonkia tahdo, ehkä tahtoisi että munkaan pääkoppaa alettaisiin tonkimaan. Mutta että keskustella sellaisista asioista jotka ovat solmussa, sitä tahtoisin eniten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en puhu. Olen todella huono ihan neutraaleissakin tilanteissa sanoittamaan tunteitani ja vältän konflikteja viimeiseen saakka.

Olen ehkä lapsena oppinut sellaiseen älä valita, älä selitä -ajattelutapaan, se puhumattomuus on itselleni tapa käydä asioita läpi oman pääni sisällä.

Kiitos tästä. Mä olen miettinyt että jollain tapaa lapsuudesta tämä juontaa miehelläkin. Olen yrittänyt ymmärtää tätä piirrettä, mutta joskus se on hirveän vaikeaa.

Ap

Varsinkin, kun kaikki päättyy siihen ,että ``oli joku joka kuunteli``,kun itse olet pyytänyt keskustelemaan tuhansia kertoja.Selittelyä ,sanon minä.

sivusta katkerana hieman vielä

Tämä. Mun sedän avioliitto päättyi aikanaan siihen ettei setä voinut avautua mielenpäällä olevista asioista vaimolleen vaan avautui sitten perhetutulle naiselle. Sitä en tiedä oliko siinä sitten sen enempää, esim. suhde, mutta avautui kuitenkin väärään paikkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.

Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?

Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.

Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.

Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.

Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.

Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.

Ajan myötä varmasti oppii tuntemaan kumppaninsa ja tietää milloin tämä haluaa keskustella asiasta ja toisaalta jos se toinen ei halua keskustella niin voi tietysti ystävällisesti sanoa, ettei sillä hetkellä välitä keskustella asiasta. Mutta kyllä jos jokin ongelmatilanne jatkuu pitkään niin kyllä siitä on ennen pitkää keskusteltava kumppanin kanssa, koska muuten tilanne todennäköisesti räjähtää käsiin.

Tämä! Ja räjähtäähän se, väistämättä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on ja mielestäni siinä on kyse siitä, että se puhumaton asettuu toisen yläpuolelle ja halveksii sitä toista, joka yrittää käsitellä ongelmia. Vallankäyttöä siltä puhumattomalta.

Sitähän se on. Vallankäyttöä, osaamattomuutta, pelkoa ja mitä vielä....Ennemmin tosiaan patoaa isoja asioita möykyksi sisälleen kuin juttelee niistä. Ajatella, möykyt voisivat jopa sulaa pois ja olo olisi kaikilla kevyempi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.

Sitten loppuisi, ikävä kyllä. Mä olen kuitenkin aikuinen nainen, yritän tässä nyt vain ymmärtää. Tiedän että täällä on ihmisiä jotka eivät ymmärrä että yritän ymmärtää, mutta onneksi on teitä toisenlaisiakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.

Eiköhän sekin ole parempi kuin löysä hirsi. Miksi kenenkään pitäis jatkaa, jos on noin hirveää kärsimystä? Noloa ja surullista ettei ole aiemmin saanut sanottua, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Nimenomaan. En mä ole sellainen ihminen joka päättää parisuhteen pelkkien olettamusten vuoksi, ennen kuin asioista on edes keskusteltu yhtään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.

Esim. narsisti on tuollainen. Eksäsi ei vältättämättä ollut, mutta tuollaisia ne ovat. 

Ei kai? Miten mä olen ollut käsityksessä, että narsistit on ovelia, fiksuja ja manipulatiivisia? Eikä noin lapsellisia ja läpinäkyviä, eihän tuollaista käytöstä voi ottaa tosissaan vaan tulee sanottua, että mene kotiis kasvamaan.

Kyllä jokaisen narsistin ydin on juuri tuollainen. Sitten on niitä, jotka lisäksi ovat älykkäitä ja pahansuopia lisäksi, ehkä voisi sanoa psykopaattisin piirtein. Mutta tyhmä ja kyvytön narsisti on juuri tuollainen. Lisäksi yleensä raivoaa näennäisesti olemattomista jutuista, kuten lapsi, ja yrittää kontrolloida kumppaniaan. Ja ikinä et kumppanina tule kohdatuksi ja kuulluksi tunnetasolla sen alkuhuuman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.

Eiköhän sekin ole parempi kuin löysä hirsi. Miksi kenenkään pitäis jatkaa, jos on noin hirveää kärsimystä? Noloa ja surullista ettei ole aiemmin saanut sanottua, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Nimenomaan. En mä ole sellainen ihminen joka päättää parisuhteen pelkkien olettamusten vuoksi, ennen kuin asioista on edes keskusteltu yhtään.

Ap

Pakkohan se on päättää, jos toinen ei keskustele. Onneksesi et ole pahemmin väkivaltaisessa liitossa (olet kyllä nyt henkisesti väkivaltaisessa suhteessa), koska juuri sinä jäisit ikuisesti ymmärtämään väärintekijää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.

Sitten loppuisi, ikävä kyllä. Mä olen kuitenkin aikuinen nainen, yritän tässä nyt vain ymmärtää. Tiedän että täällä on ihmisiä jotka eivät ymmärrä että yritän ymmärtää, mutta onneksi on teitä toisenlaisiakin.

Ap

Esimerkiksi narsistien uhrien on vaan pakko opetella hyväksymään se, etteivät he ikinä tule ymmärtämään eivätkä ikinä saamaan heitä tyydyttävää päätöstä asioille. Joskus sitä vaan ei ole tarjolla.

Mieheni on vähäpuheinen. Hänen on myös vaikea osoittaa myötätuntoa ja rakkautta. Ei pysty esimerkiksi sanomaan ääneen/kirjoittamaan lausetta, että rakastan sinua. Jos tuon omat toiveet/näkemykset esille, niin mies kokee sen hyökkäyksenä ja arvosteluna, vaikka asia ei niin ole. Olen saanut kuulla olevani liikaa kaikkea. Nykyään en puhu enää tunteistani, pääsee niin paljon helpommalla.