Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Me ei kumpikaan tykätä puhumisesta miehen kanssa, minä oon aavistuksen puheliaampi, mutta ei puhuta ylimääräisiä.
Ei jaksa eikä kiinnosta.
10v. oltu yhdessä ja on ihan parasta, kun mies ei kysele, että mitä kuuluu tai mitä mietit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miten ihmiset, jotka arvostavat avointa keskustelua ylipäätään päätyvät avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa joka ei puhu eikä puhahda?
Minä en ihmettele. Toinen voi muuttua puhumattomaksi, kun ollaan yhdessä, koska häntä ei enää kiinnosta puhua puolison kanssa. Kumppanista on tullut ikään kuin liian tuttu ja ehkä tylsäkin tyyppi. Mitäpä sellaiselle läpikotaisin tutulle puhumaan?
Me ollaan oltu kumppanin kanssa yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta ja mitä enemmän sitä puolisoa oppii tuntemaan sitä enemmän ne keskustelut ovat syventyneet. Ei ole kertaakaan tullut sellainen fiilis, että ei olisi mitään keskusteltavaa.
Minusta taas vaikuttaa siltä, että rakastumisvaiheessa puhutaan eniten, koska silloin ollaan niin kiinnostuneita siitä toisesta. Sitten kun alkaa parisuhteen arki, ei jakseta enää keskustella mitään syvällisiä. Mutta tämä on ilmeisesti pariskuntakohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.
Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miten ihmiset, jotka arvostavat avointa keskustelua ylipäätään päätyvät avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa joka ei puhu eikä puhahda?
Minä en ihmettele. Toinen voi muuttua puhumattomaksi, kun ollaan yhdessä, koska häntä ei enää kiinnosta puhua puolison kanssa. Kumppanista on tullut ikään kuin liian tuttu ja ehkä tylsäkin tyyppi. Mitäpä sellaiselle läpikotaisin tutulle puhumaan?
Me ollaan oltu kumppanin kanssa yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta ja mitä enemmän sitä puolisoa oppii tuntemaan sitä enemmän ne keskustelut ovat syventyneet. Ei ole kertaakaan tullut sellainen fiilis, että ei olisi mitään keskusteltavaa.
Minusta taas vaikuttaa siltä, että rakastumisvaiheessa puhutaan eniten, koska silloin ollaan niin kiinnostuneita siitä toisesta. Sitten kun alkaa parisuhteen arki, ei jakseta enää keskustella mitään syvällisiä. Mutta tämä on ilmeisesti pariskuntakohtaista.
Meillä on hyvät keskustelut edelleen 22 vuoden jälkeen ja tykätään toisemme seurasta. Miestä on kyllä aina ahdistanut puhua meidän suhteesta tai jostain konfliktista. Koen tulevani riittävästi kohdatuksi, vaikka itse olisin valmis puhumaan vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni oli vaikea puhua edellisesssä suhteessa kun pelkäsin toisen reaktioita. Mies oli perusäreä ja suuttui esimerkiksi siitä että nukuin iltapäivällä väsymystä pois pimeässä huoneessa. Ei tullut puhutta.
Nykyisessä suhteessa itselle puhuminen on helpompaa. Kumppani kuitenkin on välillä tosi vaikea saada puhumaan edes perusasioista, eli miten näkee meidät ja meidän suhteen tulevaisuuden. Vaikea tietää haluaako edes tosissaan suhdetta. Näkisin kyllä että vaikka ei halua "päätä tonkia" ja "vatvoa" niin sen verran kaikkien pitäisi pystyä puhumaan että molemmilla on sama ymmärrys suhteen tilasta ja tulevaisuudesta
Minä sanoisin, et haluan mennä naimisiin siihen ja siihen mennessä, ja seksiä vasta kihlojen jälkeen. Eiköhän ala puhe tulevaisuudesta pulppuamaan, tai jos jättää niin väistin pommin ;)
Ai sinustako alapeukuttaja ei saa ääneen sanoa, miten haluaa asioiden menevän? Kainostellaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja toivotaan että toinen tajuaa vaikkapa kosia.... Siitä vain, tai vaikka olisitte susiparina iänkaiken, ei ole minulta pois. Ihmiset ollaan erilaisia, koitetaan sietää erilaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies, joka ei tykkää jatkuvasti tonkia sitä, mitä pääkopassa liikkuu ja minä oon ite ihan samanlainen.. Miksi ihmeessä sitä pitää jatkuvasti vatvoa, mitä ajattelet tai miltä tuntuu tai ootko iloinen tai surullinen tai vihainen.....en ymmärrä, miksi mikään kummenee sillä että samoja asioita toistetaan päivästä toiseen... Puhutaan, jos on oikeasti asiaa eikä länkytetä tyhjänpäiväisyyksiä..
Eihän se olekaan mitään keskustelua jos vaan toistetaan, että ollaan surullinen uudestaan ja uudestaan. Sen keskustelun tarkoitus on nimenomaan löytää ne syyt mitkä sitä surullisuutta aiheuttavat, miten tästä surullisuudesta voi päästä eroon ja miten välttää kyseisen tilanteen uusiutumista tulevaisuudessa. Toisaalta olla myös tukena ja turvana sille surullisille osapuolelle. Samaten kun ne ilot ja onnen kokemukset kun jakaa yhdessä niin se suhde syvenee ja kukoistaa. Kuulostaisi kyllä aivan hirveältä suhteelta tuommoinen, jossa toinen osapuoli vaan viittaa kintaalla toisen tuntemuksille, ne tunteet ja niiden oikeaoppinen käsittely ovat nimenomaan ihmisen henkisen hyvinvoinnin perusta eivätkä todellakaan mitään tyhjänpäiväisyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Miks niinkun pitää olla suhteessa, jossa on "solmuja"?
No vaikkapa kun a) täydellistä suhdetta ei olekaan tai b) ei halua pienistä solmuista erotakaan tai c) on mennyt vähintään kohtalaisen hyvin viimeiset 25v.
Liian idealisti ei voi olla, jos haluaa elinikäisen liiton. Nuorena tietenkin luulee, et just MÄ olen oikeutettu siihen täydelliseen prinsessasatuun, mutta elämä opettaa. Ja nyt en puhu väkivallan sietämisestä, se ei ole pieni solmu vaan hyvä syy eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Ajan myötä varmasti oppii tuntemaan kumppaninsa ja tietää milloin tämä haluaa keskustella asiasta ja toisaalta jos se toinen ei halua keskustella niin voi tietysti ystävällisesti sanoa, ettei sillä hetkellä välitä keskustella asiasta. Mutta kyllä jos jokin ongelmatilanne jatkuu pitkään niin kyllä siitä on ennen pitkää keskusteltava kumppanin kanssa, koska muuten tilanne todennäköisesti räjähtää käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Jos tuntee kiusallisuutta ni sit taas avaa suunsa ja sanoo, et kiitos, en toivo ratkaisua, pelkkää kuuntelevaa korvaa. Edelleenkään kukaan ei ole ajatustenlukija, ja aina toisesta oppii uutta, 50v vuodenkin jälkeen. Terve kommunikaatio, siihen kannattaa panostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on ja mielestäni siinä on kyse siitä, että se puhumaton asettuu toisen yläpuolelle ja halveksii sitä toista, joka yrittää käsitellä ongelmia. Vallankäyttöä siltä puhumattomalta.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.
Gaah miten lapsellista.... Ihan itkettäsi jos ei naurattais tuollainen taaperoksi taantuminen :D Toivoo et toinen olis äiti joka tulis ja lohduttais, pörröttäis tukkaa ja lupais ikuista rakkautta ja sitä ettei äiti hylkää koskaan, eikä itse tarvitse kasvaa aikuiseksi koskaan. Enkä nyt pilkkaa normaalia tarvetta tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaan harmittaa et joidenkin kasvu ei ole ottanut siiville ja lähtenyt lentoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Jos tuntee kiusallisuutta ni sit taas avaa suunsa ja sanoo, et kiitos, en toivo ratkaisua, pelkkää kuuntelevaa korvaa. Edelleenkään kukaan ei ole ajatustenlukija, ja aina toisesta oppii uutta, 50v vuodenkin jälkeen. Terve kommunikaatio, siihen kannattaa panostaa.
Miksi sinä et sitten voi avata sitä suutasi ja osoittaa ensin myötätuntoa ja sitten kysyä haluaako se toinen ratkaisuja. Ei pidä myöskään olettaa että se vastapuoli automaattisesti halusi mitään muut kuin ilmaista tunteensa eli sen että hän on väsynyt. Hän ei sanonut mitään muuta kai hän olisi saanut suunsa myös siinä kohtaa auki kun olisi kysynyt niitä sinun ehdotuksia ratkaisuksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tietäisikin, mistä tuollainen johtuu. Ex ei voinut keskustella mistään vakavammasta. Väänsi kaiken vitsiksi ja sitten lopulta meni puhumattomaksi ja vetäytyi sänkyyn makaamaan suupielet alaspäin. Muuta ei sanonut kuin "ei meidän ole pakko olla yhdessä" ja "voidaan me erota, kun kerran et minun kanssani ole onnellinen". Hän koki keskusteluyritykset juurikin jotenkin syyttelynä itseään kohtaan. Ei auttanut koettaa selittää, että nimenomaan siksi halusin keskustella, koska halusin ratkaista ongelmat ja olla hänen kanssaan.
Esim. narsisti on tuollainen. Eksäsi ei vältättämättä ollut, mutta tuollaisia ne ovat.
Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Jos tuntee kiusallisuutta ni sit taas avaa suunsa ja sanoo, et kiitos, en toivo ratkaisua, pelkkää kuuntelevaa korvaa. Edelleenkään kukaan ei ole ajatustenlukija, ja aina toisesta oppii uutta, 50v vuodenkin jälkeen. Terve kommunikaatio, siihen kannattaa panostaa.
Miksi sinä et sitten voi avata sitä suutasi ja osoittaa ensin myötätuntoa ja sitten kysyä haluaako se toinen ratkaisuja. Ei pidä myöskään olettaa että se vastapuoli automaattisesti halusi mitään muut kuin ilmaista tunteensa eli sen että hän on väsynyt. Hän ei sanonut mitään muuta kai hän olisi saanut suunsa myös siinä kohtaa auki kun olisi kysynyt niitä sinun ehdotuksia ratkaisuksi.
Totta kai voin, ja olen avannutkin :) Ei kannata hiiltyä tai olettaa minun toiminnastani mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittaja valmis siihen että pandoran lippaan avauduttua sieltä voi tullakin järkyttäviä yllätyksiä? Helposti voi käydä niin että se suhde loppuu siihen keskusteluun.
Eiköhän sekin ole parempi kuin löysä hirsi. Miksi kenenkään pitäis jatkaa, jos on noin hirveää kärsimystä? Noloa ja surullista ettei ole aiemmin saanut sanottua, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on itsestä kiinni, jääkö puhe ikuiseksi jankkaamiseksi vai ratkaisujen etsimiseksi.
Jos toinen haluaa puhua esimerkiksi tunteista tai kertoa mielipiteensä niin miten siihen löytyy ratkaisu puhumalla?
Tietenkin, ratkaisu löytyy usein keskustelemalla toisen osapuolen kanssa, kuuntelemalla heidän mielipiteitään avoimesti ja ilmaisemalla omat näkemyksesi. Tavoitteena on löytää kompromissi, joka tyydyttää molemmat osapuolet. Tämä edellyttää kuitenkin, että molemmat osapuolet ovat henkisesti kypsiä ja valmiita tekemään yhteistyötä. Jos ei ole henkisesti kypsä keskustelemaan fiksusti ja asiallisesti, niin ei myöskään ole valmis olemaan suhteessa.
Jos toinen kertoo olevansa esimerkiksi väsynyt miten siihen etsitään kompromissi. Ei se toinen ole todennäköisesti edes etsimässä ratkaisua kertoessaan asian. Se riittää että ilmaiset myöttuntosi ja sen voi usein tehdä myös elein.
Jos taas toinen kertoo olevansa innoissaan vaikka jalkapallosta. Ei siihen etsitä mitään ratkaisua. Eikä odoteta vastauksessa että minä taas olen enemmän innostunut leffoista. Kyllä siihenkin odotetaan myötätuntoa ja sitä että ihmiset jollakin tavalla hyväksyväsi hänen mielipiteensä vaikka et samoin tuntisikaan.Jos esimerkiksi toinen osapuoli on uupunut, silloin voi keskustella siitä, miten toinen osapuoli voisi auttaa toista jaksamaan paremmin. Auttaisiko esimerkiksi, jos toinen osapuoli väliaikaisesti isomman vastuun kodin askareista ja lastenhoidosta? Jos taas työ on se, mikä jatkuvasti aiheuttaa stressiä ja väsymystä, niin silloin voi keskustella siitä, olisiko järkevää harkita työpaikan vaihtoa tai mietitään muita keinoja mitkä auttaisivat jaksamaan. Terveessä suhteessa nimenomaan keskustellaan tärkeistä asioista, kuten omasta hyvinvoinnista, ja totta kai pitää koittaa löytää ratkaisu, jos väsymys on jatkunut pitkään. Ei tietenkään jokainen tilanne ole kompromissikeskustelu, mutta on tärkeää kuunnella aina sen kumppanin mielipidettä ja osoittaa kiinnostusta siihen mitä toinen osapuoli sanoo.
Monet kokee sen varsin kiusalliseksi että aina kaikkiin tunteisiin toinen etsii raatkaisun. Jos siihen toteamukseen että ole väsynyt toinen alkaa heti etsiä ratkaisua ennen pitkää toinen osapuoli lopettaa sanomasta olevansa väsynyt jos ei edes odota niitä ratkaisuja. Vuorovaikutustaidot ei ole aina helppoja. Täytyy myös ymmärtää miksi toinen jotakin sanoo ja mitä hän ehkä odottaa johonkin vastattavan. Edes parisuhteessa sitä toista ei välttämättä tunne niin hyvin että oletukset siitä mitä toinen oikeasti tarkoitti olisi oikeita.
Jos tuntee kiusallisuutta ni sit taas avaa suunsa ja sanoo, et kiitos, en toivo ratkaisua, pelkkää kuuntelevaa korvaa. Edelleenkään kukaan ei ole ajatustenlukija, ja aina toisesta oppii uutta, 50v vuodenkin jälkeen. Terve kommunikaatio, siihen kannattaa panostaa.
Miksi sinä et sitten voi avata sitä suutasi ja osoittaa ensin myötätuntoa ja sitten kysyä haluaako se toinen ratkaisuja. Ei pidä myöskään olettaa että se vastapuoli automaattisesti halusi mitään muut kuin ilmaista tunteensa eli sen että hän on väsynyt. Hän ei sanonut mitään muuta kai hän olisi saanut suunsa myös siinä kohtaa auki kun olisi kysynyt niitä sinun ehdotuksia ratkaisuksi.
Totta kai voin, ja olen avannutkin :) Ei kannata hiiltyä tai olettaa minun toiminnastani mitään.
Jälleen teet väärän oletuksen. Olenko kertonut tuntevani hiiltymystä.
Alue: Aihe vapaa
Oppirahat on tosiaan maksettu kantapään kautta. Jälkeenpäinhän tuo on aivan ilmeistä, kuin olisi levittänyt banderollin, jossa lukee ettei kettuakaan kiinnosta.
Tuo käytös alkoi neljännen vuoden jälkeen, silloin oltiin asuttu yhdessä n kolme vuotta ja menty juuri kihloihin.
Sattui silloin,mutta nyt ajattelen että parasta mitä minulle on tapahtunut. Opin ja väistin luodin ennen avioliittoa. Epäluottamus ihmisiin valitettavasti jäi. Tai ainakin tarkkailen herkemmin tilannetta.