Puolisoni tienaa 5000e/kk ja jäämme alle perustoimeentulon
Olemme viisilapsinen perhe. Molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja (yliopisto). Puolisoni bruttotulot on noin 5000e/kk, itse olen nyt työmarkkinatuella, joka on kuukaudessa bruttona 800 euroa + lapsikorotukset 285,10 euroa. Nettona meille jää käteen noin 3800 euroa. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään täysimääräisenä työmarkkinatuesta eli en oikeasti saa sitä ollenkaan. Lisäksi saamme lapsilisää 679e/kk. Nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa.
Kun laitan tulomme ja menomme toimeentulotuen laskuriin, jäämme alle perustoimeentulon. Nyt on korot korkealla, sähkö kallista, työmatkakulut kalliita jne, mutta suurin ongelma on se, että lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa! Tämä ei siis sisällä asumista, lääkkeitä tai muitakaan erityisempiä kuluja. Perusmenot kahdelle aikuiselle vanhemmalle ja viidelle lapselle ovat siis yhteensä NETTONA 2781,08 euroa. Tuohon päälle sitten asumiskulut (omistusasunnossa asuntolainan korot, sähköt, vedet, jätekeräys, vakuutukset, kiinteistövero jne),työmatkakulut, terveyskulut ym. Perustoimeentulotuen laskuri sanoi, että olisimme oikeutettuja tt-tukeen. Kun työmarkkinatuen lapsikorotus poistetaan, jäämme yhä alemmas, jos en työllisty ennen sitä.
Emme nosta toimeentulotukea, emmekä aiokaan, sillä tulemme toimeen ihan ok. Toki säästämme sähköstä niin paljon kuin mahdollista, ostamme vaatteet kirpputorilta, emmekä käytännössä käy koskaan missään - meillä on kuitenkin perusasiat kunnossa. MUTTA: ottaahan se päähän kun samankokoinen perhe, joka ei ole ehkä koskaan tehnyt yhtään mitään saa ENEMMÄN rahaa kuukaudessa kuin me, ja puoliso tekee kuitenkin vaativaa työtä ja pitkiä päiviä. Toinen samankokoinen perhe voi ottaa rennosti - eikä tarvitse edes sähköstä säästellä sillä tt-tuen asiakkaana sähkölaskulla ei ole väliä, koska saat aina kuitenkin saman verran lisää tukea suoraan nettona tilillesi.
Mielestäni toimeentulotuen perusosat ovat aivan liian suuret, etenkin lasten osalta ja toisaalta lapsilisät liian matalat, jos vertaa noihin toimeentulotuen laskelmiin lapsen perusmenoista. Vain toimeentulotukeen puuttumalla ja sitä monilapsisilta perheiltä reilusti leikkaamalla voimme tehdä työnteon kannattavaksi myös suuremmille lapsiperheille. Nythän on niin että kouluttautumattomien, työttömien, vähävaraisten on helpompi jäädä kotiin tienaamaan lapsilla toimeentulotuen nimissä kun taas korkeammin kouluttautuneet työssäkäyvät joutuvat laskemaan moneenko lapseen on varaa.
Kommentit (969)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun palstan tutkijat pitävät suomen tukitasoa korkeana kun oikea yliopistotutkija vertasi suomea tanskaan jossa tukitaso on noin 3 kertaa suurempi. Ettei olisi joku keittiöprofessori tehnyt puoluetoimiston määräyksestä laskelmia. Ei tarvitse kuin käyttää 5 min ja katsoo yllä olevat talukot kun osoitteetkin on valmiina niin näkee mihin ne veroeurot mnevät. Tukiaisilla pidetään pystyssä kannattamatonta toimintaa ja joku rikastuu. Nämä 15 tukimiljardia eivät tule suurituloisten veroilla maksettua vaan velkaa otetaan ja maksumihinä ovat jokainen ja ylivoimaisesti suurin maksaja on pien ja keskituloiset. Eivät suurituloiset. Tämän mukaan leikkaukset pitäisi tehdä sinne missä rahaa poltetaan kuten businesfinlandia osoittaa.
Tanskassa paremmat palkat. Mitäpä luulet, menisikö kukaan töihin, jos tuet kolminkertaistettaisiin Suomessa? Nyt jo tuet samaa luokkaa palkan kanssa. Mikään satasen erotus ei ole riittävä.
Huvittavaa, että joku tuolla aiempana valisti kuinka palkkatuloja saava saa aina 150e enemmän kun työtön, koska toimeentulotuessa ei huomioida 150 euroa. Ihanko tosi 150 euron erotusta pidetään kannattavana käydä töissä?
Se lukemisen ymmärtäminen. Pienimmillään se työssäkäymisen hyöty on vain 150 euroa kuukaudessa. Ei siis ole mahdollista, että työssäkäyvällä olisi vähemmän rahaa kuin toimeentulotukea saavilla. Työssäkäymisen kannattavuus on sitten ihan eri juttu, koska se riippuu mm. työssäkäyntikuluista.
Mikäli työnantajat maksaisivat käypää palkkaa, jolla ihminen tulisi toimeen, niin työntekijä ei tarvitsisi lainkaan palkaaa täydentävää asumis- tai toimeentulotukea. Mitä isommat palkat, niin sitä isommat tulot. Työssäkäyvällä ei ole yhtään enempää rahaa käytettävissä, vaikka köyhältä vietäisiin tuhkatkin pesästä, koska sen vaikutus budjettiin on vain 0.9 %.
Nytkin säästetään köyhiltä ja erityisesti lapsilta, mutta pikkuriikkisen annetaan matalapalkkaisille, pikkuisen keskipalkaisille ja eniten annetaan hyvätuloisille, joten kaiken tämän säästämisen tuloksena yhteiskunta ottaa lisävelkaa.
Missä leikataan lapsilta. Anna ihan suora lähde, kiitos
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009870351.html
"Lapsiperhe, jossa toinen vanhemmista on työttömyysturvan varassa ja toinen on osa-aikatyössä
Leikkaukset iskevät laskelmassa kaikkein rajuimmin ansiosidonnaisen työttömyysturvan varassa oleviin lapsiperheisiin, joista toinen vanhemmista on osa-aikatyössä.
Tässä ryhmässä perheen nimellisansiot laskevat Helsingissä noin 361,9 eurolla ja Jyväskylässä noin 291,2 eurolla.
Suurin vaikutus perheen ansioiden laskuun on ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävällä 20 prosentin leikkauksella kahden kuukauden työttömyysjakson jälkeen.
Ryhmän tuloja leikkaa myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan suojaosien ja lapsikorotusten poisto."
Kyllä sen työttömänkin lapsi on lapsi.
Vastaavasti lapsilisiä korotetaan. Ongelma oli?
Paljonko lapsilisää korotetaan? Onko se satasia per lapsi? Sehän olisi mahtavaa. Ja kaikille lapsille se korotus? Meillä on 14v ja 16v, heillekin korotus eikä vain alle 3-vuotiaille? Vai miten se menikään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Viisi lasta tulee kalliiksi ja mukavaan toimeentuloon tarvitaan kaksi palkkaa. Se ei ole uutinen. Jos olet työtön, ei teillä tietenkään ole kovin leveä toimeentulo. Puolisosi palkka on keskiluokkainen, ei rikas.
Ehkä arvostat tukiverkkoa sitten, jos puolisosi jää työttömäksi, sairastuu tai menehtyy. Yhteiskunta tukee silloin sinua ja perhettäsi, vaikka ne viisi lasta ovat olleet ihan oma valinta.
Yhteiskunta tukee jo nyt ap:ta ja ap:n perhettä. Koko ap:n elatus tulee yhteiskunnalta, samoin lasten elatus. Tämän lisäksi myös kaikki perheen saamat palvelut ovat yhteiskunnan maksamia.
Totta, tukee jo nyt, valtavan paljon. Niin me ollaan sokeita sille tukemiselle. Otetaan itsestäänselvyytenä miten paljon yhteiskunta ojentaa rahaa ja palveluita. Neuvolasta kouluun, päivähoito ja terveyspalvelut. Kaikki ilmaista tai liki ilmaista.
Juuri oli lehdessä, että brittitoimittaja ihmetteli meikäläistä varhaiskasvatusta. Briteissä hoito maksaa noin 1500 puntaa kuukaudessa. Ja täällä kehdataan valittaa kun on kallista. Ja viedään lapsi hoitoon vaikka ollaan itse kotona. Voi jessus. Ihmiset on oppineet liiaan hyvään.
Niinpä. Ja tämän tarinan keksinyt trolli silti ilmeisesti kuvitteli, että ap:n miehen maksamat pari tonnia kuukaudessa veroja kattaisivat ne kustannukset jotka yhteiskunta maksaa ap:n perheen elämästä ja että noista parista tonnista vielä elätettäisiin muita. Vaikka ne pari tonnia menevät jo pelkkiin tulonsiirtoihin ap:lle ja ap:n lapsille, jonka päälle yhteiskunta sitten vielä kustantaa heille kaikille terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, jne. Ap:n perhe on rankasti tulonsiirtojen kohde ja nettosaajia yhteiskunnassa mutta provon laatija on ilmeisesti liian tyhmä ja tietämätön osatakseen laskea tätä. Tuollaisia persujen kannattajat ilmeisesti ovat, oikeasti kuvittelevat jostain pienistä veroistaan maksavansa koko yhteiskunnan kulut vaikka oikeasti eivät maksa edes omia kulujaan.
Olet selvästi i*besilli joten laskenpa sinulle vähän auki mitä kukin maksaa ja kenellekin.
Ap:n miehen bruttopalkka on 5000e/kk. Joten työnantaja maksaa tästä summasta 17% eläkemaksua: 5000*0.17 = 850e. Sen jälkeen palkasta menee tavallinen vero, joka on siis jotain luokkaa 2000e(ap;n oma ilmoitus). Nyt tällä rahalla pitäisi vielä ostaakin jotain, koska pelkkä raha tilillä ei lämmitä ketään. Yleinen alv on 24%, ruuan 14%, pyöristetään alvin määräksi 20%. Tämän summan ap:n perhe maksaa siis nettotuloistaan(joka menee kokonaan kulutukseen), eli 0.20*3000 = 600e. Valtion saama veropotti ap:n perheeltä per kuukausi on siis 850e+2000e+600e = 3450e/kk. Summa on huomattavasti suurempi jos ap ostaa bensaa, alkoholia tai tupakkaa, mutta oletetaan että eivät siis osta.
Tuon verran per kk ap:n perheen voi saada tulonsiirtoja ja yhteiskunnan palveluja ollakseen vielä nettoveronmaksajia.
Jos tekee mieli alkaa länkyttämään että työnantajan maksamat maksut tai alvit eivät ole ap:n maksamia maksuja niin voit kuvitella mitä tapahtuu jos ap:n koko perhe siirtyy elämään täysin tuilla. Siinä tapauksessa yhteiskunta menettää tuon 3450e/kk ja _lisäksi_ joutuu kaivamaan muiden maksamista veroista rahat joilla ap:n perhe elätettäisiin.
Lasken muuten alapeukuista kuinka paljon palstalla on i*iootteja, paljonhan teitä on, se tiedetään jo etukäteen.
Laskelma ontuu niiltä osin, että työnantaja tuskin jättäytyisi ilman työntekijää eli joku muu saisi tuon palkan ja työnantajamaksutkin kertyisivät. Joku muu nyt työtön perheenisä saisi tässä palkkausketjussa joko juuri tämän työn tai sitten tähän työpaikkaan vaihtavien ketjusta sen viimeisen paikan. Lisäksi se tukien varassa elävä perhe käyttää tukieuronsa kulutukseen ja maksaa nuo samat alv:t, toki ehkä hieman tinkivät, kun ei ole varaa ostaa kalleinta laatua. AP:n huolihan on vain, ettei vaan kukaan perhe saa samaa rahaa kuin he pelkällä tuella, vaikka omakin perhe elää osittain tukien varassa. Enemmänkin tukia AP ottaisi vastaan, mutta ei saa, kun on kerryttänyt omaisuutta.
Hyviä pointteja. Olet varmaan oikeassa että ainakin osaan työpaikoista löytyisi toinen tekijä, mutta ei todellakaan kaikkiin. Korkeastikoulutettuja asiantuntijoita on erittäin vaikeaa korvata, ellei jopa mahdotonta. Esim lähes jokaisella teknologiafirmalla on weppisivuillaan paikkoja auki, ei ole vaan päteviä tulijoita.
Tukien varassa oleva perhe ei tuota yhtään veroeuroa, he palauttavat osan alvin muodossa ja siten ovat hieman halvempia kuin tukien määrästä voisi suoraan päätellä, mutta penniäkään he eivät tuota valtiolle.
Ap:n perhe on suoraan maksettujen veroeurojen ja tukien määrässä nettomaksaja. Infroja sun muita en ota huomioon, ne jos otetaan niin hyvin harva Suomessa on nettoveronmaksaja. Lasten koulutukset etc kuuluvat taas lasten omiin nettoveronmaksulaskelmiinsa ja niiden lopputulos selviää vasta sitten kun lapset ovat aikuisia.
Itse tulkitsin että Ap:n huoli on se että huolimatta työssäkäynnistä lopputulos on kutakuinkin sama kuin ap ja miehensä makoilisivat molemmat kotona. Jokainen täysjärkinen varmaan pitää sitä jonkinlaisena ongelmana. Se miten ongelma ratkaistaan onkin sitten kinkkisempi juttu.
Ap:n perhe EI ole nettomaksaja. Nettomaksajia ovat vain ne, joiden tuloveroprosentti on yli 44%. Kaikki joiden veroprosentti on tuon alle ovat nettosaajia. (lähde: prof. Vesa Kanniainen)
5000 bruttotuloista tuloveroprosentti on 24,5%. Eli huimasti alle sen tason jolla ap:n mies kykenisi olemaan nettomaksaja.
Mikähän siinä on, että komukat vetävät aina jonkun miljonäärin veroprosentin ainoaksi verrokiksi tulonsiirtojen elättämiin. Kuitenkin niitä miljonäärejä on hyvin vähän. Itse olen tavallinen kunnan virkamies ja miehen puolella on jonkun verran perittyä omaisuutta. Yht'äkkiä ollaan ylimmässä varallisuusdesiilissä. Suomi on köyhä maa ja sen kansalaiset vielä köyhempiä. On käsittämätöntä, että tulonsiirtojen varassa olevat kokonaiset perheet olettavat, että heille kuuluu saman tasoinen elintaso kuin niissä ylimmissä desiileissä. Hyvinvointivaltion idea on, että kukaan ei jää hankeen kuolemaan. Ei se, että työtä tekemällä ei saa sen kummoisempaa elintasoa kuin ilman, että laittaa tikkua ristiin oman ja perheensä elatuksen eteen. Ikävä puoli vielä on, että lapset oppivat vanhemmiltaan saman lokki-ideologian.
Käsittämätöntä että 8 ihmistä oli eri mieltä viestin kanssa, jossa sanotaan:
-suomalaisten ka varallisuus on matala'
-tuonsiirroilla ei tule tavoitella palkkatyöläisen elintasoa
Miettikää nyt hetki mitä tämä tarkoittaa Suomen tulevaisuuden kannalta. Tällä maalla on yksi ainoa suunta ja se on vääjäämätön konkurssi. Onneksi tulee pian EN ja EKP ja taivuttaa kovapäisimmällekin rautalankaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun palstan tutkijat pitävät suomen tukitasoa korkeana kun oikea yliopistotutkija vertasi suomea tanskaan jossa tukitaso on noin 3 kertaa suurempi. Ettei olisi joku keittiöprofessori tehnyt puoluetoimiston määräyksestä laskelmia. Ei tarvitse kuin käyttää 5 min ja katsoo yllä olevat talukot kun osoitteetkin on valmiina niin näkee mihin ne veroeurot mnevät. Tukiaisilla pidetään pystyssä kannattamatonta toimintaa ja joku rikastuu. Nämä 15 tukimiljardia eivät tule suurituloisten veroilla maksettua vaan velkaa otetaan ja maksumihinä ovat jokainen ja ylivoimaisesti suurin maksaja on pien ja keskituloiset. Eivät suurituloiset. Tämän mukaan leikkaukset pitäisi tehdä sinne missä rahaa poltetaan kuten businesfinlandia osoittaa.
Tanskassa paremmat palkat. Mitäpä luulet, menisikö kukaan töihin, jos tuet kolminkertaistettaisiin Suomessa? Nyt jo tuet samaa luokkaa palkan kanssa. Mikään satasen erotus ei ole riittävä.
Huvittavaa, että joku tuolla aiempana valisti kuinka palkkatuloja saava saa aina 150e enemmän kun työtön, koska toimeentulotuessa ei huomioida 150 euroa. Ihanko tosi 150 euron erotusta pidetään kannattavana käydä töissä?
Se lukemisen ymmärtäminen. Pienimmillään se työssäkäymisen hyöty on vain 150 euroa kuukaudessa. Ei siis ole mahdollista, että työssäkäyvällä olisi vähemmän rahaa kuin toimeentulotukea saavilla. Työssäkäymisen kannattavuus on sitten ihan eri juttu, koska se riippuu mm. työssäkäyntikuluista.
Mikäli työnantajat maksaisivat käypää palkkaa, jolla ihminen tulisi toimeen, niin työntekijä ei tarvitsisi lainkaan palkaaa täydentävää asumis- tai toimeentulotukea. Mitä isommat palkat, niin sitä isommat tulot. Työssäkäyvällä ei ole yhtään enempää rahaa käytettävissä, vaikka köyhältä vietäisiin tuhkatkin pesästä, koska sen vaikutus budjettiin on vain 0.9 %.
Nytkin säästetään köyhiltä ja erityisesti lapsilta, mutta pikkuriikkisen annetaan matalapalkkaisille, pikkuisen keskipalkaisille ja eniten annetaan hyvätuloisille, joten kaiken tämän säästämisen tuloksena yhteiskunta ottaa lisävelkaa.
Missä leikataan lapsilta. Anna ihan suora lähde, kiitos
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009870351.html
"Lapsiperhe, jossa toinen vanhemmista on työttömyysturvan varassa ja toinen on osa-aikatyössä
Leikkaukset iskevät laskelmassa kaikkein rajuimmin ansiosidonnaisen työttömyysturvan varassa oleviin lapsiperheisiin, joista toinen vanhemmista on osa-aikatyössä.
Tässä ryhmässä perheen nimellisansiot laskevat Helsingissä noin 361,9 eurolla ja Jyväskylässä noin 291,2 eurolla.
Suurin vaikutus perheen ansioiden laskuun on ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävällä 20 prosentin leikkauksella kahden kuukauden työttömyysjakson jälkeen.
Ryhmän tuloja leikkaa myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan suojaosien ja lapsikorotusten poisto."
Kyllä sen työttömänkin lapsi on lapsi.
Vastaavasti lapsilisiä korotetaan. Ongelma oli?
Paljonko lapsilisää korotetaan? Onko se satasia per lapsi? Sehän olisi mahtavaa. Ja kaikille lapsille se korotus? Meillä on 14v ja 16v, heillekin korotus eikä vain alle 3-vuotiaille? Vai miten se menikään?
Jaa'a, sitähän ei vielä tiedetä, joten ärtymyksesi lienee ennenaikaista. Sillä välin voit etsiä töitä, niin saattaahan olla, ettei koko lapsikorotukselle olisi lopulta enää tarvetta.

En ole työtön vaan opiskelija (opintoja jäljellä reilu 2v) joka ei mitään lapsikorotuksia saa. Tämä oli teoreettinen tilanne. Olin vaan siinä käsityksessä että ainoastaan alle 3-vuotiaiden lapsilisiä korotetaan ja se korotus on niin pieni ettei millään avoin paikkaa työmarkkinatuen lapsikorotuksen poistoa. Eli tuo kommentti että lapsilisiin tulee korotus oli silkkaa vittuilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Viisi lasta tulee kalliiksi ja mukavaan toimeentuloon tarvitaan kaksi palkkaa. Se ei ole uutinen. Jos olet työtön, ei teillä tietenkään ole kovin leveä toimeentulo. Puolisosi palkka on keskiluokkainen, ei rikas.
Ehkä arvostat tukiverkkoa sitten, jos puolisosi jää työttömäksi, sairastuu tai menehtyy. Yhteiskunta tukee silloin sinua ja perhettäsi, vaikka ne viisi lasta ovat olleet ihan oma valinta.
Yhteiskunta tukee jo nyt ap:ta ja ap:n perhettä. Koko ap:n elatus tulee yhteiskunnalta, samoin lasten elatus. Tämän lisäksi myös kaikki perheen saamat palvelut ovat yhteiskunnan maksamia.
Totta, tukee jo nyt, valtavan paljon. Niin me ollaan sokeita sille tukemiselle. Otetaan itsestäänselvyytenä miten paljon yhteiskunta ojentaa rahaa ja palveluita. Neuvolasta kouluun, päivähoito ja terveyspalvelut. Kaikki ilmaista tai liki ilmaista.
Juuri oli lehdessä, että brittitoimittaja ihmetteli meikäläistä varhaiskasvatusta. Briteissä hoito maksaa noin 1500 puntaa kuukaudessa. Ja täällä kehdataan valittaa kun on kallista. Ja viedään lapsi hoitoon vaikka ollaan itse kotona. Voi jessus. Ihmiset on oppineet liiaan hyvään.
Niinpä. Ja tämän tarinan keksinyt trolli silti ilmeisesti kuvitteli, että ap:n miehen maksamat pari tonnia kuukaudessa veroja kattaisivat ne kustannukset jotka yhteiskunta maksaa ap:n perheen elämästä ja että noista parista tonnista vielä elätettäisiin muita. Vaikka ne pari tonnia menevät jo pelkkiin tulonsiirtoihin ap:lle ja ap:n lapsille, jonka päälle yhteiskunta sitten vielä kustantaa heille kaikille terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, jne. Ap:n perhe on rankasti tulonsiirtojen kohde ja nettosaajia yhteiskunnassa mutta provon laatija on ilmeisesti liian tyhmä ja tietämätön osatakseen laskea tätä. Tuollaisia persujen kannattajat ilmeisesti ovat, oikeasti kuvittelevat jostain pienistä veroistaan maksavansa koko yhteiskunnan kulut vaikka oikeasti eivät maksa edes omia kulujaan.
Olet selvästi i*besilli joten laskenpa sinulle vähän auki mitä kukin maksaa ja kenellekin.
Ap:n miehen bruttopalkka on 5000e/kk. Joten työnantaja maksaa tästä summasta 17% eläkemaksua: 5000*0.17 = 850e. Sen jälkeen palkasta menee tavallinen vero, joka on siis jotain luokkaa 2000e(ap;n oma ilmoitus). Nyt tällä rahalla pitäisi vielä ostaakin jotain, koska pelkkä raha tilillä ei lämmitä ketään. Yleinen alv on 24%, ruuan 14%, pyöristetään alvin määräksi 20%. Tämän summan ap:n perhe maksaa siis nettotuloistaan(joka menee kokonaan kulutukseen), eli 0.20*3000 = 600e. Valtion saama veropotti ap:n perheeltä per kuukausi on siis 850e+2000e+600e = 3450e/kk. Summa on huomattavasti suurempi jos ap ostaa bensaa, alkoholia tai tupakkaa, mutta oletetaan että eivät siis osta.
Tuon verran per kk ap:n perheen voi saada tulonsiirtoja ja yhteiskunnan palveluja ollakseen vielä nettoveronmaksajia.
Jos tekee mieli alkaa länkyttämään että työnantajan maksamat maksut tai alvit eivät ole ap:n maksamia maksuja niin voit kuvitella mitä tapahtuu jos ap:n koko perhe siirtyy elämään täysin tuilla. Siinä tapauksessa yhteiskunta menettää tuon 3450e/kk ja _lisäksi_ joutuu kaivamaan muiden maksamista veroista rahat joilla ap:n perhe elätettäisiin.
Lasken muuten alapeukuista kuinka paljon palstalla on i*iootteja, paljonhan teitä on, se tiedetään jo etukäteen.
Laskelma ontuu niiltä osin, että työnantaja tuskin jättäytyisi ilman työntekijää eli joku muu saisi tuon palkan ja työnantajamaksutkin kertyisivät. Joku muu nyt työtön perheenisä saisi tässä palkkausketjussa joko juuri tämän työn tai sitten tähän työpaikkaan vaihtavien ketjusta sen viimeisen paikan. Lisäksi se tukien varassa elävä perhe käyttää tukieuronsa kulutukseen ja maksaa nuo samat alv:t, toki ehkä hieman tinkivät, kun ei ole varaa ostaa kalleinta laatua. AP:n huolihan on vain, ettei vaan kukaan perhe saa samaa rahaa kuin he pelkällä tuella, vaikka omakin perhe elää osittain tukien varassa. Enemmänkin tukia AP ottaisi vastaan, mutta ei saa, kun on kerryttänyt omaisuutta.
Hyviä pointteja. Olet varmaan oikeassa että ainakin osaan työpaikoista löytyisi toinen tekijä, mutta ei todellakaan kaikkiin. Korkeastikoulutettuja asiantuntijoita on erittäin vaikeaa korvata, ellei jopa mahdotonta. Esim lähes jokaisella teknologiafirmalla on weppisivuillaan paikkoja auki, ei ole vaan päteviä tulijoita.
Tukien varassa oleva perhe ei tuota yhtään veroeuroa, he palauttavat osan alvin muodossa ja siten ovat hieman halvempia kuin tukien määrästä voisi suoraan päätellä, mutta penniäkään he eivät tuota valtiolle.
Ap:n perhe on suoraan maksettujen veroeurojen ja tukien määrässä nettomaksaja. Infroja sun muita en ota huomioon, ne jos otetaan niin hyvin harva Suomessa on nettoveronmaksaja. Lasten koulutukset etc kuuluvat taas lasten omiin nettoveronmaksulaskelmiinsa ja niiden lopputulos selviää vasta sitten kun lapset ovat aikuisia.
Itse tulkitsin että Ap:n huoli on se että huolimatta työssäkäynnistä lopputulos on kutakuinkin sama kuin ap ja miehensä makoilisivat molemmat kotona. Jokainen täysjärkinen varmaan pitää sitä jonkinlaisena ongelmana. Se miten ongelma ratkaistaan onkin sitten kinkkisempi juttu.
On se Apn perhe lopulta nettomaksaja siinä infrassakin, koska velallahan sitä ylläpidetään. Jokaista suomalaista kohti on monta kymmentä tuhatta euroa velkaa. Ap lapset ovat isältään oppineet työnteon merkityksen, joten maksavat tuota paisuvaa velkaa tulevista ansioistaan. Toimeentulotukiperheiden lapset ovat tehneet silloin jo omat toimeentulotukiperheensä.
Valtiolla on tuottavaa omaisuutta, ainakin vielä. Osaatko sanoa paljonko velkaa on suhteessa tuottoon?
Jos se tuilla eläminen on niin helppoa ja mukavaa, niin minkä ihmeen takia tuo perheenisä viitsii tehdä töitä? Ettei vaan olisi mielessä mukavat päivät velattomassa asunnossa kun lapset ovat jo maailmalla? Työterveyshuolto, eläke, nettovarallisuus kun velat on maksettu, työyhteisö, kokemus tarpeellisuudesta jne.
Mitä sitten lapsiin tulee niin saattaahan näistä joku tai useampikin päätyä työttömyyskorvausta nostavaksi kotirouvaksi äitinsä tavoin.

Vastaan vaan tähän: "Jos se tuilla eläminen on niin helppoa ja mukavaa, niin minkä ihmeen takia tuo perheenisä viitsii tehdä töitä?" Itsellä ja uskon että monella muullakin vanhemmalla on suurin työnteon motivaation lähde juuri ne lapset. Heidän tulevaa itsenäistä elämäähän tässä koitetaan pohjustaa. Että lapsenlapsenikin pääsisivät neuvolaan ja kouluun. Että olisi teollisuuden ja palvelualan työpaikkoja, jotta lapsenikin pystyisi asumaan Suomessa ja järjestämään tänne elämänsä. Olen yrittänyt kannustaa lukemaan kieliä, koska valitettavasti en näe Suomen tulevaisuutta kovin valoisana.
Aika varmoja ja asenteellisia näkemyksiä täällä "toimeentulotukiperheistä". Kyllä, mekin olemme saaneet toimeentulotukea. Puolisoni sairastui äkillisesti vakavasti ja pakko oli hakea toimeentulotukea mm. sairaalalaskuihin. Noin pari vuotta siinä meni toimeentulotuella. Sittemmin ei ole tarvinnut hakea, muut etuudet riittävät, eikä tarvetta tt-tukeen ole enää. Lapset opiskelevat, toinen yliopistossa, toinen lukiossa. Tiukkaa on yhä, koska minäkin menetin työkykyni, mutta me selviydytään kyllä. Helppoa se ei ole, mutta vuosikausien kokemus pienistä tuloista auttaa.

Toimeentulotuella eläminen alkaakin olla tuottoisaa vasta kolmannesta tai neljännestä lapsesta lähtien. Tämä johtuu siitä, että palkassa ei oteta huomioon lapsien lukumäärää ja lapsista saa ainoastaan lapsilisät, jotka ovat huomattavasti pienemmät kuin toimeentulotuessa lasketut lasten perusmenot. Toisin sanoen, kun työssäkäyvä perhe saa lapsen, he saavat lapsilisän joka on 94,88 - 182,69 e/kk. Tällä pitäisi kattaa uuden lapsen peruskulut ja asumiskulut, jos ei halua että elintaso laskee. Kun ttt-perhe saa uuden lapsen, saavat he perustoimeentuloa lisää 327,10 - 383,03 e/kk riippuen monesko lapsi tulossa. Lisäksi heille lasketaan tt-tukea määritettäessä reilusti lisää myös asumismenoihin. Tämä toistuu joka lapsen kohdalla. Suurperheet, joissa 4+ lasta ovat jo siinä vaiheessa ettei työssäkäynti ole enää kannattavaa edes isommilla palkkatuloilla. Tämä siis on mielestäni väärin.
Ap
Kerro puolisolle, että katsoo vähän kenen kanssa hengaa.

Ei lapsilisällä ole tarkoitus kattaa lapsen kuluja vaan se on vanhempien tehtävä. Jossa sinä olet epäonnistunut koska olet työtön.

Ap:lla jo kolmas päivä menossa aamusta iltaan trollatessa. Jos nyt vähän hoitaisit niitä lapsiasi välillä kun et töissäkään ole.

Missä tosiaan se iso lapsilauma on kun ap istuu av:lla päiväkausia aamusta iltaan kirjoittaen pitkiä viestejä parin minuutin välein?
Maksatte omistusasuntoa ja nautitte isosta lapsiluvusta eli toiveidenne täyttymyksestä. Muidenko se pitäisi teille maksaa kokonaan? Eikö lapsilisät, ilmainen koulutus, kouluruoka, subjektiivinen päivähoito-oikeus, ilmainen terveyden- ja hammashuolto lapsillenne riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sinä typerys edes katso mitä olet itse kirjoittanut? Sinähän nimenomaan väitit että ap:n perhe on nettoveronmaksaja: "Tuon verran per kk ap:n perheen voi saada tulonsiirtoja ja yhteiskunnan palveluja ollakseen vielä nettoveronmaksajia."
Hämmentävää. Et osaa suomea. Keskustelu lienee syytä päättää tähän.
Nyt alan ymmärtämään miksi Halla-ahon tekstitkin ymmärretään väärin. Tehän jumaliste ette osaa suomea.
Hyvä, eli nyt ollaan tehty kaikki selväksi, että ap:n perhe on nettosaaja ja aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle. Joten mikä tämän keskustelun pointti on? Että jos ap:n mies jäisi työttömäksi niin perhe tuottaisi vielä lisää kustannuksia yhteiskunnalle. Miten voi olla niin vieras ajatus, että ap:n pitää mennä töihin jos haluaa elättää itsensä? Nyt ap perheineen elää tukien varassa ja yhteiskunnan rahoilla Mitä ihailtavaa siinä on?
Pointti on se, että vastaavan kokoinen perhe joka on myös miehen osalta 100% tukien varassa, saa ENEMMÄN käyttörahaa kuussa kuin ap. Miten voit siis päätyä johtopäätökseen, että ap:n pitää mennä töihin jos haluaa elättää itsensä? Eikö se pikemminkin ole päinvastoin, myös mies pois töistä ja rahamäärä sen kuin kasvaa. Lisäksi miehen valveilla vietetty vapaa-aika kasvaa arkipäivää kohden liki 100%.
Ap:n perheen nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa (ap:n kertoman mukaan).
Pelkkien Kelan tukien varassa vanhemmat ja viisi alle 10 vuotiasta lasta saa elinkuluihin 2664,51 e/kk.
Ilmeisesti nukuit siellä peruskoulun matematiikan tunneilla kun et tiedä, että 4479 euroa on enemmän kuin 2664,51 euroa.
Toisin sanoen, ap:n perheen tulot olisivat sillä kadehtitulla tt-tuella noin 1800 euroa pienemmät kuin ne nyt ovat.
Niin mikä se teidän persujen pointti siis on?
Joo, totta, noista kun asumiskulut vähennetään, sanotaanko 1500€/kk niin tttukiperheelle jää vain sellaiset 1164€, sit siitä maksetaan vielä vakuutukset, sähkö, lääkärimaksut, hammaslääkäri, reseptilääkkeet, ruoka jne jne jne. Eipä jää hirveesti tosiaan. Oikeessa oot 😂. Ap:n perheelle jää tuon saman 1500€:n asumiskulut jälkeen 2900€/kk ja risat ja siitä sit maksetaan nuo kaikki samat eli vakuutukset, sähkö jne. Eiku, hups, pitääkö perusosista maksaa asuminen ja sähkö? Eikö pitänytkään! Oho, hups!
Nyt kun tässä on yli 40 sivua kommentteja, joissa oleellinen asia on missattu totaalisesti, niin voisiko joku vihdoin kertoa ihan oikeasti, maksetaanko sille 7-henkiselle toimeentulotukiperheelle sen lasketun perusosan (2664,51) lisäksi muuta, kuten
- vuokra esim edellisessä kommentissa mainittu 1500 (tai joku pienempi summa siitä)
- entäs sähkö, vesi, reseptilääkkeet, mitä muuta?Tämähän se on oleellinen pointti, jonka jälkeen vasta noita käytettävissä olevia tuloja voi verrata.
Tietenkin maksetaan. Se 500/kk on mitä jää kaiken muun jälkeen. Kun vuokrat, päivähoitomaksut, sähköt, kotivakuutukset jne on jo maksettu.
Jep, tämän takia se yksi tulovertailu jossa ap:n perheelle jäi muka 1800€ enemmän meni aivan metsään. Ja kirjoittaja kehtasi vielä haukkua muiden laskutaitoa vaikka itse ei osannut laskea 😂. Niiden perusosien päälle maksetaan vielä just vuokra ja sähköt ja kotivakuutukset jne. Tuloero yhtäkkiä kutistuikin olemattomiin sen ap:n ja tukilaisperheen välillä 😆.

Ap:n mies on hyvätuloinen. Ap:n pointti on, että mikäli Suomessa olisi perheverotus, Hyvätuloisten kannattaisi tehdä lapsia. Palkka jakaantuisi omille lapsille. Nyt miehen palkka jaetaan ttt:llä eläville perheille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika varmoja ja asenteellisia näkemyksiä täällä "toimeentulotukiperheistä". Kyllä, mekin olemme saaneet toimeentulotukea. Puolisoni sairastui äkillisesti vakavasti ja pakko oli hakea toimeentulotukea mm. sairaalalaskuihin. Noin pari vuotta siinä meni toimeentulotuella. Sittemmin ei ole tarvinnut hakea, muut etuudet riittävät, eikä tarvetta tt-tukeen ole enää. Lapset opiskelevat, toinen yliopistossa, toinen lukiossa. Tiukkaa on yhä, koska minäkin menetin työkykyni, mutta me selviydytään kyllä. Helppoa se ei ole, mutta vuosikausien kokemus pienistä tuloista auttaa.
Toimeentulotuella eläminen alkaakin olla tuottoisaa vasta kolmannesta tai neljännestä lapsesta lähtien. Tämä johtuu siitä, että palkassa ei oteta huomioon lapsien lukumäärää ja lapsista saa ainoastaan lapsilisät, jotka ovat huomattavasti pienemmät kuin toimeentulotuessa lasketut lasten perusmenot. Toisin sanoen, kun työssäkäyvä perhe saa lapsen, he saavat lapsilisän joka on 94,88 - 182,69 e/kk. Tällä pitäisi kattaa uuden lapsen peruskulut ja asumiskulut, jos ei halua että elintaso laskee. Kun ttt-perhe saa uuden lapsen, saavat he perustoimeentuloa lisää 327,10 - 383,03 e/kk riippuen monesko lapsi tulossa. Lisäksi heille lasketaan tt-tukea määritettäessä reilusti lisää myös asumismenoihin. Tämä toistuu joka lapsen kohdalla. Suurperheet, joissa 4+ lasta ovat jo siinä vaiheessa ettei työssäkäynti ole enää kannattavaa edes isommilla palkkatuloilla. Tämä siis on mielestäni väärin.
Ap
Tämä! Nimenomaan suurperhe hyötyy toimettomana olemisesta. Lisää palkkaa kun ei tipu lasten myötä eikä verotuksellekaan tapahdu mitään oli lapsia tai ei. Tämä on se ongelma ja pointti. Olen ap täysin samaa mieltä kanssasi, työnteon pitäisi aina olla kannattavaa!

Täytyykö viisilapsisen perheen siis pystyä elämään yhden vanhemman palkalla? Katseet sitten työnantajiin ja päättäjiin. Me toimeentulotukea saavat emme voi siihen vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sinä typerys edes katso mitä olet itse kirjoittanut? Sinähän nimenomaan väitit että ap:n perhe on nettoveronmaksaja: "Tuon verran per kk ap:n perheen voi saada tulonsiirtoja ja yhteiskunnan palveluja ollakseen vielä nettoveronmaksajia."
Hämmentävää. Et osaa suomea. Keskustelu lienee syytä päättää tähän.
Nyt alan ymmärtämään miksi Halla-ahon tekstitkin ymmärretään väärin. Tehän jumaliste ette osaa suomea.
Hyvä, eli nyt ollaan tehty kaikki selväksi, että ap:n perhe on nettosaaja ja aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle. Joten mikä tämän keskustelun pointti on? Että jos ap:n mies jäisi työttömäksi niin perhe tuottaisi vielä lisää kustannuksia yhteiskunnalle. Miten voi olla niin vieras ajatus, että ap:n pitää mennä töihin jos haluaa elättää itsensä? Nyt ap perheineen elää tukien varassa ja yhteiskunnan rahoilla Mitä ihailtavaa siinä on?
Pointti on se, että vastaavan kokoinen perhe joka on myös miehen osalta 100% tukien varassa, saa ENEMMÄN käyttörahaa kuussa kuin ap. Miten voit siis päätyä johtopäätökseen, että ap:n pitää mennä töihin jos haluaa elättää itsensä? Eikö se pikemminkin ole päinvastoin, myös mies pois töistä ja rahamäärä sen kuin kasvaa. Lisäksi miehen valveilla vietetty vapaa-aika kasvaa arkipäivää kohden liki 100%.
Ap:n perheen nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa (ap:n kertoman mukaan).
Pelkkien Kelan tukien varassa vanhemmat ja viisi alle 10 vuotiasta lasta saa elinkuluihin 2664,51 e/kk.
Ilmeisesti nukuit siellä peruskoulun matematiikan tunneilla kun et tiedä, että 4479 euroa on enemmän kuin 2664,51 euroa.
Toisin sanoen, ap:n perheen tulot olisivat sillä kadehtitulla tt-tuella noin 1800 euroa pienemmät kuin ne nyt ovat.
Niin mikä se teidän persujen pointti siis on?
Joo, totta, noista kun asumiskulut vähennetään, sanotaanko 1500€/kk niin tttukiperheelle jää vain sellaiset 1164€, sit siitä maksetaan vielä vakuutukset, sähkö, lääkärimaksut, hammaslääkäri, reseptilääkkeet, ruoka jne jne jne. Eipä jää hirveesti tosiaan. Oikeessa oot 😂. Ap:n perheelle jää tuon saman 1500€:n asumiskulut jälkeen 2900€/kk ja risat ja siitä sit maksetaan nuo kaikki samat eli vakuutukset, sähkö jne. Eiku, hups, pitääkö perusosista maksaa asuminen ja sähkö? Eikö pitänytkään! Oho, hups!
Nyt kun tässä on yli 40 sivua kommentteja, joissa oleellinen asia on missattu totaalisesti, niin voisiko joku vihdoin kertoa ihan oikeasti, maksetaanko sille 7-henkiselle toimeentulotukiperheelle sen lasketun perusosan (2664,51) lisäksi muuta, kuten
- vuokra esim edellisessä kommentissa mainittu 1500 (tai joku pienempi summa siitä)
- entäs sähkö, vesi, reseptilääkkeet, mitä muuta?Tämähän se on oleellinen pointti, jonka jälkeen vasta noita käytettävissä olevia tuloja voi verrata.
Tietenkin maksetaan. Se 500/kk on mitä jää kaiken muun jälkeen. Kun vuokrat, päivähoitomaksut, sähköt, kotivakuutukset jne on jo maksettu.
Jep, tämän takia se yksi tulovertailu jossa ap:n perheelle jäi muka 1800€ enemmän meni aivan metsään. Ja kirjoittaja kehtasi vielä haukkua muiden laskutaitoa vaikka itse ei osannut laskea 😂. Niiden perusosien päälle maksetaan vielä just vuokra ja sähköt ja kotivakuutukset jne. Tuloero yhtäkkiä kutistuikin olemattomiin sen ap:n ja tukilaisperheen välillä 😆.
Ymmärrän pointin, mutta selvyyden vuoksi; ensin haetaan ensijaiset tuet, jotka ovat esim. työmarkkinatuki tai eläke, mikä kenelläkin. Sen lisäksi tulee usein asumistuki ja mahdollisesti esim. vammaistuki ja niin edelleen. Sen jälkeen voi hakea toimeentulotukea, jota sitten saa tai ei, riippuen laskelmasta. Eli toimeentulotuki on viimesijainen tuki ja sitä ennen on haettava nuo muut, ensisijaiset tuet. Moni on siinä luulossa, että ensin maksetaan "kaikki" ja sitten siihen päälle jokainen saa täyden toimeentulotuen täysimääräisenä. Toimeentulotukea saa vain, mikäli viivan alle ei jää mitään ja summa voi olla vaikka kaksi euroa.

Huoh, olen ollut tekemässä näitä laskelmia. Täysin varattomille tukien varassa eläville jää käyttöön se perusosien verran. Ainakin Vantaalla korvataan vuokra ihan täysimääräisesti, perusosista sitä ei tarvitse maksaa. Vaikka olisi "liian kallis" asunto (toki haku edullisempaan pitää olla vetämässä). Siihen päälle on saanut vielä sähkölaskut maksattaa ja jopa saunan. Tietysti ensisijaiset tuet haetaan ensin, se on ihan selvä mutta perusosien verran jää käyttörahaa.