Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
23.09.2023 |
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Vierailija kirjoitti:
Minä yritin äidilleni ja siskolleni sanoa, että älkää kantako sitä tavaraa kaksin käsin koko ajan, vaan laittakaa tilille, josta sitten meidän lapset voi hyödyntää nuorina aikuisina kotoa opiskelemaan lähtiessään.
Ei, ei voinut, vaan siitä suunnilleen kiihtyi se tavaravirta. Nyt meillä on sitten puoli autotallia ja yksi varasto täynnä sitä kaikkea tarpeetonta, ja lapset muuttamassa sodan keskellä laman kynnyksellä tiukkenevien tukiehtojen aikana sinne itsenäiseen elämään.
Mitään hyötyä ei siitä tavarasta ollut koko aikana. Sieltä löytyy jopa ihan avaamattomia paketteja tavaraa, jota en muista edes koskaan nähneeni, koska sitä hyödytöntä kräässä tuli niin paljon.
Tuo kuulostaa jo enemmän omalta elämänhallintaongelmaltasi, jos et 20 vuoteen ole saanut kierrätettyä/heitettyä saamasi tavaroita pois. Kannattaisi viedä niitä pois saman tien, jos kerran noin vaikeaa on lahjojen saaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Eihän siinä ole mitään keskusteltavaa, jos kaikki menee hyvin. Tässäkin ketjussa on tosin useita kommentteja, joissa kehutaan omaa äitiä ja anoppia, mutta niitä ei vissiin sit lasketa?
En kyllä hetkeäkään usko että täällä olisi vain yksittäisiä ihmisiä kirjoittelemassa monikymmensivuisia ketjuja aina uudelleen ja uudelleen. Todennäköisesti sama ongelma vaan koskettaa monia, eri ikäisiäkin ihmisiä. Minun oma mummoni on ollut tämän aloituksessa kuvatun kaltainen, eli en usko että kyse olisi edes mitenkään yhden ikäluokan ongelmasta, vaan äiti/anoppisuhdeongelmia on sukupolvesta toiseen.
On ollutkin mukava huomata ne muutamat positiiviset kommentit. Huomasitko itse, että niitä alapeukutetaan vihan vimmalla ja niiden kirjoittajille on riehuttu, ettei niitä saisi kertoa, menee kuulema aiheen ohi? Eli aika myrkyllistä meininkiä. Miksi sanot, ettei ole mitään keskusteltavaa, jos kaikki menee hyvin? Todella outo ajatus, että pelkästään negatiivisista asioita voi keskustella - ehkä se on vauvapalstan erikoisuus.
Mielestäni nimenomaan niitä hyviäkin asioita olisi tärkeää nostaa ja noteerata. Kiitollisuus tuo hyvää mieltä itselle ja muille.
Joka tapauksessa, jos seuraat täällä vähän pidempään näitä ketjuja, huomaat kuinka tietyt tarinat toistuu hyvin samanlaisina kerta toisensa jälkeen. Toki on uudempiakin juttuja, mutta myös niitä vanhan jankkaajia.
En mä nyt hirveän kiitollinen osaa olla siitä, että jollain on asialliset välit anoppiinsa. Tuskin kukaan tuollaisessa tilanteessa oleva tarvitsee vertaistukea anoppisuhteeseensa. Tietysti on hyvä asia, jos anopiksi on tullut keskustelukykyinen ihminen eikä kaikkitietävä hirviö kuten mulla.
Niin, se normaali, asiallinen suhde anoppiin tai omaan äitiin ei ole sellainen asia joka herättää hirveästi tunteita. Ei siis tule edes mieleen että siitä pitäisi aloittaa keskustelu. Sit vasta kun lukee tämän tapaisia ketjuja, sitä tajuaa miten onnekas on. Sama pätee siihen, että se aviomies on normaali, hyvä isä eikä petä ja käyttäytyy muutenkin normaalisti, ei tule mieleen aloittaa keskustelua. Tai työpaikasta ja työkavereista, tai lapsista, heidän kavereista, tai omista kavereista. Mut osittain siksi tulee luettua tätä palstaa, että muistaisi miten onnekkaassa asemassa itse on.
Luulen vaan, että moni tulkitsisi semmoisen "Elämässäni on kaikki hyvin"- keskustelun lähinnä v*ttuiluksi, kun on selvää että monilla keskustelijoilla ei ole kaikki hyvin.
Jos ei kykene keskustelemaan elämän hyvistä puolista ilman että se tulkitaan vittuiluksi, on jo isompi ongelmia. Ei minullakaan ole kaikki hyvin, on sairautta ym., mutta siitä huolimatta kykenen sekä näkemään positiivisia asioita että iloitsemaan toisten puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.
Tuokin on ihmeellinen ajatus. Että kutsun ihmisiä juhliin, ja oletan heidän tuomansa lahjan olevan vähintään "tarjoilukustannusten" arvoinen. Multa on näköjään joku ketju jäänyt lukematta, ylensä tuohon ajatukseen törmää hää-ketjuissa. Mutta siis, itse en kutsu minkäänlaisiin juhliin vieraita tienaus-periaatteella.
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.
Eikä ollut.
Mutta kyllä minäkin ihmettelisin, jos ei osaa lähteä normaalien käytöstapojen puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mummot ylipäätään antaa mitään lapsilleen tai lapsenlapsilleen, kyllä yhteiskunta kustantaa ja auttaa näissä. Valveutukaa mummot, lama tulossa, pienistä eläkkeistä ei tarvitse turhaan rahoja antaa tai tavaroita hankkia vaikka kuinka tekisi mieli jotenkin osallistua lasten elämään. Pärjätköön omillaan, palkoillaan ja tuillaan. On tälläkin palstalla niin monesti tästä haukuttu ja mollattu, että nyt viimeistään kannattaa alkaa pitämään välimatkaa.
Kiitos! Terveisin miniä.
Ps. Jätä muutenkin rauhaan. Älä soittele haukkumispuheluita. Älä arvostele lasten kasvatusta, ulkonäköäni, ruokavaliotamme ym.
Älä soittele sukulaisille ja virastoihin kuinka huono ja iso ihminen minä olen.
Kukaan ei oikeasti jaksa kuunnella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.Eikä ollut.
Mutta kyllä minäkin ihmettelisin, jos ei osaa lähteä normaalien käytöstapojen puitteissa.
Kaikesta täällä valitetaan, etkö ole huomannut? Ja näitä ketjuja lukiessa on pakko todeta, ettei suurin osa kommentoijista (sinä mukaan lukien) osaa normaaleja käytöstapoja. Niin törkeästi puhutaan mm. vanhuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.Eikä ollut.
Mutta kyllä minäkin ihmettelisin, jos ei osaa lähteä normaalien käytöstapojen puitteissa.
Sinä mielestäsi siis asut täällä, tunnet joka ketjun kommentteineen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mummot ylipäätään antaa mitään lapsilleen tai lapsenlapsilleen, kyllä yhteiskunta kustantaa ja auttaa näissä. Valveutukaa mummot, lama tulossa, pienistä eläkkeistä ei tarvitse turhaan rahoja antaa tai tavaroita hankkia vaikka kuinka tekisi mieli jotenkin osallistua lasten elämään. Pärjätköön omillaan, palkoillaan ja tuillaan. On tälläkin palstalla niin monesti tästä haukuttu ja mollattu, että nyt viimeistään kannattaa alkaa pitämään välimatkaa.
Kiitos! Terveisin miniä.
Ps. Jätä muutenkin rauhaan. Älä soittele haukkumispuheluita. Älä arvostele lasten kasvatusta, ulkonäköäni, ruokavaliotamme ym.
Älä soittele sukulaisille ja virastoihin kuinka huono ja iso ihminen minä olen.
Kukaan ei oikeasti jaksa kuunnella!
Hei miniä,
Älä koko ajan valita täällä ja joka paikassa, jossa joku jaksaa hetken kuunnella. Tiedämme jo, ettei sinulle mikään kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.Eikä ollut.
Mutta kyllä minäkin ihmettelisin, jos ei osaa lähteä normaalien käytöstapojen puitteissa.
Kaikesta täällä valitetaan, etkö ole huomannut? Ja näitä ketjuja lukiessa on pakko todeta, ettei suurin osa kommentoijista (sinä mukaan lukien) osaa normaaleja käytöstapoja. Niin törkeästi puhutaan mm. vanhuksista.
Itse riehut, räyhäät, solvaat ja herjaat.
Ja missä on vanhuksista puhuttu törkeästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Eihän siinä ole mitään keskusteltavaa, jos kaikki menee hyvin. Tässäkin ketjussa on tosin useita kommentteja, joissa kehutaan omaa äitiä ja anoppia, mutta niitä ei vissiin sit lasketa?
En kyllä hetkeäkään usko että täällä olisi vain yksittäisiä ihmisiä kirjoittelemassa monikymmensivuisia ketjuja aina uudelleen ja uudelleen. Todennäköisesti sama ongelma vaan koskettaa monia, eri ikäisiäkin ihmisiä. Minun oma mummoni on ollut tämän aloituksessa kuvatun kaltainen, eli en usko että kyse olisi edes mitenkään yhden ikäluokan ongelmasta, vaan äiti/anoppisuhdeongelmia on sukupolvesta toiseen.
On ollutkin mukava huomata ne muutamat positiiviset kommentit. Huomasitko itse, että niitä alapeukutetaan vihan vimmalla ja niiden kirjoittajille on riehuttu, ettei niitä saisi kertoa, menee kuulema aiheen ohi? Eli aika myrkyllistä meininkiä. Miksi sanot, ettei ole mitään keskusteltavaa, jos kaikki menee hyvin? Todella outo ajatus, että pelkästään negatiivisista asioita voi keskustella - ehkä se on vauvapalstan erikoisuus.
Mielestäni nimenomaan niitä hyviäkin asioita olisi tärkeää nostaa ja noteerata. Kiitollisuus tuo hyvää mieltä itselle ja muille.
Joka tapauksessa, jos seuraat täällä vähän pidempään näitä ketjuja, huomaat kuinka tietyt tarinat toistuu hyvin samanlaisina kerta toisensa jälkeen. Toki on uudempiakin juttuja, mutta myös niitä vanhan jankkaajia.
En mä nyt hirveän kiitollinen osaa olla siitä, että jollain on asialliset välit anoppiinsa. Tuskin kukaan tuollaisessa tilanteessa oleva tarvitsee vertaistukea anoppisuhteeseensa. Tietysti on hyvä asia, jos anopiksi on tullut keskustelukykyinen ihminen eikä kaikkitietävä hirviö kuten mulla.
Niin, se normaali, asiallinen suhde anoppiin tai omaan äitiin ei ole sellainen asia joka herättää hirveästi tunteita. Ei siis tule edes mieleen että siitä pitäisi aloittaa keskustelu. Sit vasta kun lukee tämän tapaisia ketjuja, sitä tajuaa miten onnekas on. Sama pätee siihen, että se aviomies on normaali, hyvä isä eikä petä ja käyttäytyy muutenkin normaalisti, ei tule mieleen aloittaa keskustelua. Tai työpaikasta ja työkavereista, tai lapsista, heidän kavereista, tai omista kavereista. Mut osittain siksi tulee luettua tätä palstaa, että muistaisi miten onnekkaassa asemassa itse on.
Luulen vaan, että moni tulkitsisi semmoisen "Elämässäni on kaikki hyvin"- keskustelun lähinnä v*ttuiluksi, kun on selvää että monilla keskustelijoilla ei ole kaikki hyvin.
Jos ei kykene keskustelemaan elämän hyvistä puolista ilman että se tulkitaan vittuiluksi, on jo isompi ongelmia. Ei minullakaan ole kaikki hyvin, on sairautta ym., mutta siitä huolimatta kykenen sekä näkemään positiivisia asioita että iloitsemaan toisten puolesta.
Miksi et tee niitä positiivia aloituksia, joita täällä peräänkuulutetaan ja olisi yhtä luonnollista tehdä? Miksi muut eivät tee, jos on vain näitä negatiivisia? Kannattaisiko kriitikoiden aloittaa itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sen anopin bruttoeläke olisi 3500 euroa hupenee sekin jos vaikka kahden lapsensa lasten tarpeet täyttää, pyörät, harrastusmaksut, laatuvaatteet.
Jos vaikka molempien lastensa perheiden , hyvätuloisten, miehen ja vaimon, vuositulot 150 000 euroa ja silti ootellaan isovanhemoien tukea . Ja hyvätuloisille on normaali lastenvaate krääsää tai marketpyörä tai market-luistimet.
Ja noita anoppeja, jonka eläke on 3500€/kk tai suurempi on 0.7% kaikista naiseläkkeensaajista. Näin eläkevak.yhtiön tilastot kertovat maksetuista eläkkeistä. Ja 3500€ brutto tarkoitaa 2300€ käteen.
Se kymppi per synttäri ei kaada edes sen pientä eläkettä nostavan mummon taloutta. Kympistä tässä puhutaan, vuositasolla.
Pieni korjaus: kymppi per synttäri, nimppari, joulu, jne. JA per lastenlapsi. Kyllä se alkaa tuntua keskituloisenkin kukkarossa. Sitä paitsi, nykylapsille ei kovin kummoista lahjaa kympillä saa.
10e kolme kertaa vuodessa keskimääräiselle neljälle lapsenlapselle ei kyllä pitäisi heilauttaa keskituloisen kukkaroa millään tavalla.
Jos keskipalkka on 3200€ brutto se on käteen 2200€.
Ja jos 4 lasta ja kaikille 10€ 4x vuodessa, se on jo lähes kahden päivän nettopalkka.
Joillekin se voi olla paljon toisille ei.Ja eläkeläisille se on jo useamman päivän tulot.
Miksi niitä tulisi 4 krt vuodessa? Jouluna ja synttärinä. Se riittää.
Ja hyvin harvalla on neljää lasta.
Monilla isovanhemmilla lastenlapsia on enemmän, kuin neljä. Meidän äidillä 7 ja anopilla 6.
Mun äidillä on 8 lastenlasta. Jäi leskeksi 5-kymppisenä.
Hänen luonaan vetelehti viikonloppuisin 2 luuseripoikaansa omien poikien kanssa täyshoidossa. Lisäksi äidin miesystävä.
Siinä kun syöttää pienellä eläkkeellä luuserisakkia, niin jää ne muiden lasten lapset vähälle huomiolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Onpas hauras isoäidin rakkaus lapsenlapsiaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Wikipediasta: "Lahja voi olla mitä tahansa, joka tekee toisen iloiseksi tai vähemmän surulliseksi."
Eli käytännössä anoppi ei ennenkään tuonut lahjoja yhtä kirjaa lukuunottamatta, joka tietenkin säästettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Ensinnäkin, kuka tässä on vaatimassa kiitollisuutta, puhuin siitä käsitteenä. Toiseksi, kiitollisuus ei ole pelkästään tunne, vaan myös valinta. Voi valita ajatella hyvää elämässään ja olla kiitollinen niistä pienistäkin asioista. Itse käytän mm. kiitollisuuspäiväkirjaa.
Jatkuva ongelmissa ja negatiivisissa asioissa vellominen ei tuo muuta kuin pahaa mieltä. Tässäkin ketjussa näkee hyvin, kuinka viha ja katkeruus vain kasvaa. Mutta kukin tyylillään.
Alue: Aihe vapaa
Mä kiitän äitiäni ihan kasvokkain. Hän ei ole täydellinen, mutta juuri sopiva isoäiti mun lapsille. Auttaa ja tukee kuitenkaan astumatta varpaille.