Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
23.09.2023 |
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Onpas hauras isoäidin rakkaus lapsenlapsiaan kohtaan.
Rakkautta ei rahalla ja lahjomalla saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Onpas hauras isoäidin rakkaus lapsenlapsiaan kohtaan.
Eihän lahja tarkoita samaa kuin rakkaus, vai mitä? Sitähän täällä on toitotettu moneen kertaan. Isoäiti voi osoittaa rakkauttaan muutenkin kuin lahjoilla.
Sitä paitsi kun miniä puhuu anopistaan korppikotkana ja käyttäytyy häntä kohtaan todella tylysti, niin on ihan itsesuojelua ottaa pientä etäisyyttä moiseen raivomammaan. Luultavasti isoäitiä on kuitenkin kielletty myös käymästä muuta kuin synttäreillä ja jouluna.
Apu, jota toinen ei halua vastaanottaa, ei ole apua vaan interventio. Joskus tällaista toki on tarpeen yrittää, mutta se ei velvoita sen kohdetta. Lahja, joka ei ilahduta lainkaan, voi olla huti tai virhearvio, mutta toistuessaan vallankäyttöä. Usein "epäsopivampikin" lahja ilahduttaa, jos vaistotaan hyvä tarkoitus. Hyvään tarkoitukseen sisältyy, ettei toisen tunteita tai valintoja lahjan suhteen pyritä kontrolloimaan, kuten ei näin muutenkaan ole ystävällistä toimia.
Nämä kaikille muiden kontrollointiin taipuvaisille muistutukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Ensinnäkin, kuka tässä on vaatimassa kiitollisuutta, puhuin siitä käsitteenä. Toiseksi, kiitollisuus ei ole pelkästään tunne, vaan myös valinta. Voi valita ajatella hyvää elämässään ja olla kiitollinen niistä pienistäkin asioista. Itse käytän mm. kiitollisuuspäiväkirjaa.
Jatkuva ongelmissa ja negatiivisissa asioissa vellominen ei tuo muuta kuin pahaa mieltä. Tässäkin ketjussa näkee hyvin, kuinka viha ja katkeruus vain kasvaa. Mutta kukin tyylillään.
Aika tuomitseva olet kiitollisuudesta ammentavaksi ihmiseksi, just sayin'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kympin lahja? Täällä oli ketju missä anopinvihaaja oli kovin sydämistynyt. Laittanut taaperon synttärit, hyvät tarjoilut.
Appivanhemmat toi jonkun mitättömän lahjan mikä ei korvannut edes heidän nauttimaansa tarjoilua. Eivätkä älynneet lähteä vaikka 2 h on normaali vierailuraja.Eikä ollut.
Mutta kyllä minäkin ihmettelisin, jos ei osaa lähteä normaalien käytöstapojen puitteissa.
Kaikesta täällä valitetaan, etkö ole huomannut? Ja näitä ketjuja lukiessa on pakko todeta, ettei suurin osa kommentoijista (sinä mukaan lukien) osaa normaaleja käytöstapoja. Niin törkeästi puhutaan mm. vanhuksista.
Mä olen tainnut viitata anoppiini muun muassa hirviö-termillä. Tässä tarkoitan vain ja ainoastaan anoppiani, muita vanhuksia en kommentoi.
Anoppi taas haukkuu minua (ja poikaansa sekä muita lapsiaan) nimellä mainiten ihmisille, jotka tuntevat meidät tuolla oikeassa elämässä. Mä taas puhun anopista anonyymisti verkossa. Kumpihan tässä se törkeämpi on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Eli sinun antamillasi lahjoilla ei ole minkään valtakunnan tarkoitusta oikeasti ilahduttaa niitä lapsenlapsia, vaan ne ovat vain tapa käyttää valtaa poikasi perheessä ja kontrolloida heidän elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Eli sinun antamillasi lahjoilla ei ole minkään valtakunnan tarkoitusta oikeasti ilahduttaa niitä lapsenlapsia, vaan ne ovat vain tapa käyttää valtaa poikasi perheessä ja kontrolloida heidän elämäänsä.
Höpöheijaa! Olet tuota nyt hokenut kai 100 kertaa. Luonnevikaista ihmistä ei kannata tuttavissaan sietää edes anopin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Ja sä luulet, että tuon tempun jälkeen anoppia kiinnostelee vielä tuoda jotain lahjaa teidän mukuloille?
Kovasti on kiinnostanut. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Eli sinun antamillasi lahjoilla ei ole minkään valtakunnan tarkoitusta oikeasti ilahduttaa niitä lapsenlapsia, vaan ne ovat vain tapa käyttää valtaa poikasi perheessä ja kontrolloida heidän elämäänsä.
Höpöheijaa! Olet tuota nyt hokenut kai 100 kertaa. Luonnevikaista ihmistä ei kannata tuttavissaan sietää edes anopin.
Millä ihmeen lailla ihminen on luonnevikainen, jos hän haluaa kotirauhan omaan kotiinsa? Ja päättää siitä mitä siellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Miksi ajattelet että anoppien pitää sietää kaikki sonta mitä vaan joku vähän pipi miniä keksii sanoa tai tehdä.
Sentään miniä jolla on aina migreeni on siedettävä tekosyynsä kanssa kuin suoraan törkeä ja raivopäinen miniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Miksi ajattelet että anoppien pitää sietää kaikki sonta mitä vaan joku vähän pipi miniä keksii sanoa tai tehdä.
Sentään miniä jolla on aina migreeni on siedettävä tekosyynsä kanssa kuin suoraan törkeä ja raivopäinen miniä.
Millä lailla se miniä on törkeä tai raivopäinen, jos hän sanoo, ettei halua että kotiinsa tuoda holtitta tavaraa ja vielä vahditaan että ne pysyy siellä?
Meillä se rajaton tunkeminen piti sisällään paitsi tuota loputonta tavaran työntämistä, myös sen että kaikki ns ensitavarat piti ehtiä ostaa ennen vanhempia, yhtään juhlaa ei saanut järjestää ilman sekaantumista, lasten kaverisuhteita pyrki säätämään, jopa naapureihin tungettiin ja joka ikinen harrastuksen tai koulun päätösjuhla muuttui sotatantereeksi, kun ei mennyt perille, ettei niihin pääse kuin vanhemmat ja sisarukset.
Koko elämä oli oikeasti ihan hirveää sen tunkemisen takia.
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Miksi siltä anopilta ei vaadita ihmismäistä käytöstä, vaan hänelle pitää muun muassa suoda oikeus laajentaa hamstrausongelmansa myös lapsensa perheen kotiin?
Mieti nyt ihan oikeasti, mitä kaikkea täytyy tapahtua, että joku kokee että tuo on viimeinen tapa selvitä tilanteesta. Kaikkea muuta oli sitä ennen kokeiltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Miksi ajattelet että anoppien pitää sietää kaikki sonta mitä vaan joku vähän pipi miniä keksii sanoa tai tehdä.
Sentään miniä jolla on aina migreeni on siedettävä tekosyynsä kanssa kuin suoraan törkeä ja raivopäinen miniä.
Hän taisi kertoa, ettei mikään nätisti sanominen tai keskustelu auttanut. Raivopäät eivät yritä sanoa nätisti tai keskustella. Törkeät eivät varsin ota asiaa nätisti esille. Mutta miksi anoppi ei kuule? Jos kyseessä on vain huonokuuloisuus, silloinkin yleensä pahoitellaan aiheutunutta väärinymmärrystä. Eikä tehdä perinnöttömäksi tai muuta äärimmäistä. Näissä reaktio kertoo yleensä myös alkuperäiset aikeet selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
En minä ainakaan tuppautunut anopin hautajaisiin ollenkaan.
Meiltä on tivattu vihaisena, missä on neulepaidat, jotka on meille tuotu lahjaksi 90-luvulla.
Nimimerkillä viisi kertaa sen jälkeen muuttanut, joka ei tajunnut asuvansa villapaitamuseossa