Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu.

Järkevämpää olisi jos puhuttaisiin sitä mitä tarkoitetaan eikä täysin päinvastaista, ja opeteltaisiin keinoja joilla ei tarvitse alehdella, mutta voi silti olla kiva ja mukava ja kohtelias.  

Esim. Näet tutun jolla on mielestäsi hirveä mekko päällä. Mitä tekee normi" ihminen? Aloittaa keskustelun vooii kun sulla on aivnan iihhana mekko!!! Sopii sulle tosi hyvin!! <3 <3 

Eli jo aloittaa valheella. Mitä jos hän sanoisi että moikka, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitäs sulle kuuluu? Eikä viittaisi tuohon karseana pitämäänsä mekkoon millään lailla?

Eli ei todellakaan tarvitse valehdella jatkuvasti siksi koska se on "hyvin tärkeää". 

Omalla kohdallani olen huomannut että toden puhuminen on hyvin paljon tärkeämpää kuin valehteleminen, koska valehtelemalla ihmissuhteet ovat epäaitoja esittämissuhteita.

Oletko ajatellut, että se SINUN MIELESTÄ ihan hirveä mekko voi olla jonkun toisen mielestä todella kiva.

Jos minä näen tutun minun mielestä oudoissa vaatteissa, en todellakaan ota niitä puheeksi, kuten ei useimmat ihmiset. Jos tuttu sanoo itse jotain vaatteistaan, niin silloin on kohteliasta sanoa jotain mukavaa, vaikka "kiva väri", "ihana kangas" tms. Ja vaihtaa puheenaihetta.

Tuo sinun kuvaamasi käytös kuulostaa yläasteikäisten lasten touhulta. Ymmärrän, että neuroepätyypillisillä on usein todella hankala nuoruus, mutta pitää ymmärtää että 99prosenttia ihmisistä kasvaa hirveästä 15 ja 25 ikävuoden välillä. Vaikka silloin oli huonoja tapoja ja ikävää käytöstä, siitä useimmat meistä kasvaa yli ja mukaviksi ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos on sovittu, että aspergerhenkilö osallistuu teatteriin tai muuhun vastaavaan sosiaaliseen toimintaan ja on ilmoittanut tulevansa paikalle, niin jos tietää etukäteen, ettei pääsekään, niin siitä pitää ilmoittaa. Kerran sattui niin, että aspergerille puuhattiin teatterilippua, vaikka hän jo tiesi, ettei pääsekään. Ei se olo noloa perua. Parempi perua kuin esittää, että pääsee mukaan, vaikka ei pääsisi. 

Tai sanoa, ettei halua syödä, kun istuu ruokapöydässä ja ruoka on tarjottu! 😅 (Ei mun vieraita - osaan lukea heitä, ja osaan kokata.)

Itsensä ja muiden kopeloiminen ruokapöydässä on neuronormien maailmassa sopimatonta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on todella paljon taka-ajatuksia. Mm joku mies voi kehua sinua, mutta vain koska haluaa (pahimmassa tapauksessa) pelkästään seksiä.

Samoin joku voi kertoa valheita tai voimakkaasti muunneltua totuutta toisesta ihmisestä, koska vihaa tätä tms. Usein taustalla on valtapeliä tms jota autisminkirjolaisten on vaikea ymmärtää.

Kyllä mua pelottaisi mies, joka haluaisi jotain muuta kuin seksiä. Mitä h3lv3ttiä se olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu.

Järkevämpää olisi jos puhuttaisiin sitä mitä tarkoitetaan eikä täysin päinvastaista, ja opeteltaisiin keinoja joilla ei tarvitse alehdella, mutta voi silti olla kiva ja mukava ja kohtelias.  

Esim. Näet tutun jolla on mielestäsi hirveä mekko päällä. Mitä tekee normi" ihminen? Aloittaa keskustelun vooii kun sulla on aivnan iihhana mekko!!! Sopii sulle tosi hyvin!! <3 <3 

Eli jo aloittaa valheella. Mitä jos hän sanoisi että moikka, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitäs sulle kuuluu? Eikä viittaisi tuohon karseana pitämäänsä mekkoon millään lailla?

Eli ei todellakaan tarvitse valehdella jatkuvasti siksi koska se on "hyvin tärkeää". 

Omalla kohdallani olen huomannut että toden puhuminen on hyvin paljon tärkeämpää kuin valehteleminen, koska valehtelemalla ihmissuhteet ovat epäaitoja esittämissuhteita.

Itse asiassa valtaosa tuntemistani neurotyypillisistä (ja muistakin) aloittaa keskustelun tutun kanssa tuolla "kiva nähdä pitkästä aikaa, mitä sulle kuuluu?" -fraasilla. Ne omasta mielestä kamalaa mekkoa tai kampausta ylitsevuotavasti ja läpinäkyvästi kehuvat ovat järjestään vähän vinksahtaneita tapauksia. Mikään neurotyypillisten normaali tervehtimistapa se ei todellakaan ole.

Ymmärrätkö kuitenkin mitä esimerkki tarkoittaa? Mitä ovat ne pienet eleesi joilla normi-ihmisenä viestit täysin päinvastaista mitä tarkoitat, ja miksi viestit päinvastaista? Miksi et tue sitä valhettasi pienillä eleillä jotka sopivat valheeseen? 

Miksi koet että sinun pitää puhua muuta mitä tarkoitat? Ihan joku esimerkki käy hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.

Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.

Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä ketjusta! Mun mieheni on ainakin rajoilla, että onko assi vai ei, mutta voisin näyttää hänelle tämän ketjun. Hän tosin loukkaantuu, mutta kukaan ei jaksa häntä. Hänellä ei ole ystäviä enkä itsekään aina jaksa. Hän ei osaa vuorovaikutteista keskustelua vaan pitää pitkiä monologeja omista mielenkiinnon kohteistaan. Ei osaa lukea kun vastapuoli ei ole kiinnostunut eikä haluaisi enää keskustella hänen kanssaan. Töksäyttelee omia mielipiteitäitään suoraan ja ihmettelee miksi hänelle suututaan.

Mun mielestä hänen tämä "oireilu" on vuosien aikana vaan pahentunut, tai en ainakaan nuorempana kun yhteen mentiin huomannut hänessä tämmöisiä piirteitä. Nykyään revin melkein tukkani päästä kun osaa olla yhdessäolo todella raskasta. Onneksi itselläni paljon hyviä ystäviä ja välillä pääsen tätä maailmaa karkuun normaalien keskustelujen äärelle.

Joten toivon että tästä on teille muillekin hyötyä. Miehenikin on järjettömän älykäs ja kokee siksi myös yksinäisyyttä. Mutta sosiaalinen älykkyys on tässä maailmassa todella tärkeää ja sen kanssa pärjää pitkälle.

Isäni on asperger ja minä olen asperger. Rakastan hänen luentojaan ja pidän niitä itsekin. Minusta on ihanaa kun hän keskeyttää yllättäen ja käskee tulla katsomaan jotain mitä on tutkinut ja sitten voimme kumpikin ihmetellä sitä. Rakastan meidän väittelyjä ja sitä kun ihmettelemme maailmaa, sen toimintaa, loogisuutta ja epäloogisuutta. Minusta maailman tylsin ihminen on sellainen mikä ei opeta eikä tuota mitään informaatiota, ei kehitä minua mitenkään. Jos jollain on intohimona vaikka kivet tai postimerkit ja haluaa luennoida, minä olen mukana! Haluan kuulla kaiken! Joten kai ymmärrät, että sinä olet miehesi mielestä piinaavan tylsä ja sinusta on vaikea saada mitään mielenkiintoa elämään? Sinusta ei saa mielen ruokaa mikä on aivan tärkeintä elämässä, että selviää jotenkin järjissään. Olette kumpikin toisillenne epätyydyttäviä. 

Kuulostaa siltä että pidät itseäsi neurotyypillistä parempana, mutta samalla lailla me ajatellaan teistä aspergerrista että olette käveleviä tietosanakirjoja ja elämänne on tyhjää kun teiltä menee ihmisyyden meidän mielestä paras puoli ohi.

 Sinun ei tarvitse olla huolissaan että elämämme menisi ohi. Enkä laita ihmisiä järjestykseen, se on teidän neurotyypillisten tapa selvittää ihmisistä kenet nostetaan ja kenet alistetaan. Minun puolesta voitaisiin kaikki olla ihmisiä. Ihmiset on muuten hirveitä, oletko huomannut? Aika moni uupuukin siihen ihmsyyteen mitä niin avoimesti esitetään ettei halua olla missään tekemisissä sen kanssa tietyn pisteen yli mentyään. 

Sinä itse sheimasit neurotyypilliset kuolettavan tylsäksi. Mutta sehän ei toki ole ihmisten järjestykseen laittamista yhtään. Aina, sana juttu että muille saa sanoa ja jos itselle sanotaan alkaa jeesustelu. Kyllä minäkin voin sanoa ihan vain totuuden torvena olevani.

Vierailija kirjoitti:

Ne kirjoittamattomat säännöt opitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja siihen liittyvässä palautteessa.

Ja kun asperger viihtyy omissa oloissaan, ne jäävät oppimatta.

Sinä aikana asperger havainnoi muuta maailmaa ja saattaa kehittyä aivan eri polulla ja sitten ihmetellään "miten se voi olla tuossa noin hyvä ?"

Niin. Taitavuus voi olla... vammaisuuden ironia.

Kysymys kuuluu, miksi viihtyy yksin? Oliko vuorovaikutus niin vammaista, että siitä vetäytymisestä tulikin itse vamma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu.

Järkevämpää olisi jos puhuttaisiin sitä mitä tarkoitetaan eikä täysin päinvastaista, ja opeteltaisiin keinoja joilla ei tarvitse alehdella, mutta voi silti olla kiva ja mukava ja kohtelias.  

Esim. Näet tutun jolla on mielestäsi hirveä mekko päällä. Mitä tekee normi" ihminen? Aloittaa keskustelun vooii kun sulla on aivnan iihhana mekko!!! Sopii sulle tosi hyvin!! <3 <3 

Eli jo aloittaa valheella. Mitä jos hän sanoisi että moikka, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitäs sulle kuuluu? Eikä viittaisi tuohon karseana pitämäänsä mekkoon millään lailla?

Eli ei todellakaan tarvitse valehdella jatkuvasti siksi koska se on "hyvin tärkeää". 

Omalla kohdallani olen huomannut että toden puhuminen on hyvin paljon tärkeämpää kuin valehteleminen, koska valehtelemalla ihmissuhteet ovat epäaitoja esittämissuhteita.

Oletko ajatellut, että se SINUN MIELESTÄ ihan hirveä mekko voi olla jonkun toisen mielestä todella kiva.

Jos minä näen tutun minun mielestä oudoissa vaatteissa, en todellakaan ota niitä puheeksi, kuten ei useimmat ihmiset. Jos tuttu sanoo itse jotain vaatteistaan, niin silloin on kohteliasta sanoa jotain mukavaa, vaikka "kiva väri", "ihana kangas" tms. Ja vaihtaa puheenaihetta.

Tuo sinun kuvaamasi käytös kuulostaa yläasteikäisten lasten touhulta. Ymmärrän, että neuroepätyypillisillä on usein todella hankala nuoruus, mutta pitää ymmärtää että 99prosenttia ihmisistä kasvaa hirveästä 15 ja 25 ikävuoden välillä. Vaikka silloin oli huonoja tapoja ja ikävää käytöstä, siitä useimmat meistä kasvaa yli ja mukaviksi ihmisiksi.

Annatko siis itse esimerkin tilanteesta jossa "ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu"

Tuo viimeinen virke, siihen esimerkki kiitos.

Jos puhelimessa toinen sanoo " hei nyt pitää lopetella" tms niin älä aloita enää uutta juttua. Älä ylipäänsä kerro vaikka kahvipöydässä pitkiä monologeja ihmisistä/asioista, joista muut ei tiedä tai tunne lainkaan. Yritä kommentoida muiden juttuihin vaikka lyhyestikin, aina ei tarvitse kertoa omaa kokemusta.

Jos pidät vuorovaikutusta teatterina tai haluat yksin määrätä koska keskustelu loppuu, et ole ylimielisyytesi takia autettavissa.

Yksi asia tuntuu olevan joillekin as-piirteisille erittäin vaikea ymmärtää. He eivät näe eroa oman subjektiivisen mielipiteensä ja objektiivisen totuuden välillä. Toki se on vaikeaa monille niin sanaotusti neurotyypillisillekin, mutta korostuu as-tyypeillä. Esimerkkejä on nähtävissä tässä topikissakin. Se, että neuroepätyypillisen mielestä hymyily tai small talk on typerää, ei tarkoita sitä, että se oikeasti olisi. Tai jos työkaverin mekko on assin mielestä ruma, se ei ole mikään "virallinen totuus" vaan pelkkä mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhelimessa toinen sanoo " hei nyt pitää lopetella" tms niin älä aloita enää uutta juttua. Älä ylipäänsä kerro vaikka kahvipöydässä pitkiä monologeja ihmisistä/asioista, joista muut ei tiedä tai tunne lainkaan. Yritä kommentoida muiden juttuihin vaikka lyhyestikin, aina ei tarvitse kertoa omaa kokemusta.

Jos pidät vuorovaikutusta teatterina tai haluat yksin määrätä koska keskustelu loppuu, et ole ylimielisyytesi takia autettavissa.

Mun eräs kaveri, joka on ihan ns normaali, puhuu  vain omista asioistaan, ei kuuntele toisten juttuja ja puhuu päälle. Puhuu juurikin ihmisistä joita en tunne, ja jopa olettaa myöhemmin että muistan että hänellä on töissä työkaverina joku niina, josta hän on ennenkin puhunut.

Hän ei osaa lopettaa puhelua, ja hän saattaa soittaa, kun olen töissä, ja kun vastaan niin hän ensimmäisenä kysyy että onko paha paikka? Vastaan että on paha paikka, olen töissä, mutta voin soittaa sinulle kun pääsen, niin hän alkaa puhumaan että joo kun mä vaan tässä nopeasti sellaista kysyisin että... Ja juttu jatkuu juuri niin kauan kunnes lyön vain luurin kiinni sanottuani että nyt on pakko lopettaa, hei!

Aina hänellä on myös joku kaverin tai oma kokemus joka on ollut isompi, hienompi, traagisempi, mitä nyt tahansa jutun aiheena onkaan. 

Sanon että olin auto-onnettomuudessa, hän ehkä kysyy että oho, kävikö pahasti, ja kun alan selittämään että ei, vain oikea jalka.... niin hän jo keskeyttää ja muistelee miten joskus 10-vuotiaana näki kolarin mökkitiellä, ja se pekkakinhan ajoi ulos sillin 10 v sitten, ja sille kävi kyllä tosia pahasti,

Ihmiset on asioissaan janalla, ei juuri kukaan ole kaikessa pelkästään janan toisessa päässä. 

Itse ymmärrän hyvin kehollista viestintää, ja pieniä vihjeitä, ja vuorovaikutukseni on sujuvaa. Minä en vain HALUA olla vuorovaikutuksessa kuin tiettyjen ihmisten kanssa, koska en saa tuosta vuorovaikutuksesta mitään. Se on niin läpinäkyvää että kuka milläkin tyylillä tekee itsensä tykö. Välillä löytyy ihmisiä jotka ovat oikeasti mielenkiintoisia ja heihin haluaa tutustua paremmin. SITÄ on todella vaikea selittää, varmaan sitä sielujen sympatiaa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä ketjusta! Mun mieheni on ainakin rajoilla, että onko assi vai ei, mutta voisin näyttää hänelle tämän ketjun. Hän tosin loukkaantuu, mutta kukaan ei jaksa häntä. Hänellä ei ole ystäviä enkä itsekään aina jaksa. Hän ei osaa vuorovaikutteista keskustelua vaan pitää pitkiä monologeja omista mielenkiinnon kohteistaan. Ei osaa lukea kun vastapuoli ei ole kiinnostunut eikä haluaisi enää keskustella hänen kanssaan. Töksäyttelee omia mielipiteitäitään suoraan ja ihmettelee miksi hänelle suututaan.

Mun mielestä hänen tämä "oireilu" on vuosien aikana vaan pahentunut, tai en ainakaan nuorempana kun yhteen mentiin huomannut hänessä tämmöisiä piirteitä. Nykyään revin melkein tukkani päästä kun osaa olla yhdessäolo todella raskasta. Onneksi itselläni paljon hyviä ystäviä ja välillä pääsen tätä maailmaa karkuun normaalien keskustelujen äärelle.

Joten toivon että tästä on teille muillekin hyötyä. Miehenikin on järjettömän älykäs ja kokee siksi myös yksinäisyyttä. Mutta sosiaalinen älykkyys on tässä maailmassa todella tärkeää ja sen kanssa pärjää pitkälle.

Isäni on asperger ja minä olen asperger. Rakastan hänen luentojaan ja pidän niitä itsekin. Minusta on ihanaa kun hän keskeyttää yllättäen ja käskee tulla katsomaan jotain mitä on tutkinut ja sitten voimme kumpikin ihmetellä sitä. Rakastan meidän väittelyjä ja sitä kun ihmettelemme maailmaa, sen toimintaa, loogisuutta ja epäloogisuutta. Minusta maailman tylsin ihminen on sellainen mikä ei opeta eikä tuota mitään informaatiota, ei kehitä minua mitenkään. Jos jollain on intohimona vaikka kivet tai postimerkit ja haluaa luennoida, minä olen mukana! Haluan kuulla kaiken! Joten kai ymmärrät, että sinä olet miehesi mielestä piinaavan tylsä ja sinusta on vaikea saada mitään mielenkiintoa elämään? Sinusta ei saa mielen ruokaa mikä on aivan tärkeintä elämässä, että selviää jotenkin järjissään. Olette kumpikin toisillenne epätyydyttäviä. 

Kuulostaa siltä että pidät itseäsi neurotyypillistä parempana, mutta samalla lailla me ajatellaan teistä aspergerrista että olette käveleviä tietosanakirjoja ja elämänne on tyhjää kun teiltä menee ihmisyyden meidän mielestä paras puoli ohi.

 Sinun ei tarvitse olla huolissaan että elämämme menisi ohi. Enkä laita ihmisiä järjestykseen, se on teidän neurotyypillisten tapa selvittää ihmisistä kenet nostetaan ja kenet alistetaan. Minun puolesta voitaisiin kaikki olla ihmisiä. Ihmiset on muuten hirveitä, oletko huomannut? Aika moni uupuukin siihen ihmsyyteen mitä niin avoimesti esitetään ettei halua olla missään tekemisissä sen kanssa tietyn pisteen yli mentyään. 

Sinä itse sheimasit neurotyypilliset kuolettavan tylsäksi. Mutta sehän ei toki ole ihmisten järjestykseen laittamista yhtään. Aina, sana juttu että muille saa sanoa ja jos itselle sanotaan alkaa jeesustelu. Kyllä minäkin voin sanoa ihan vain totuuden torvena olevani.

Tässä on juuri esimerkki siitä, että usein asperger henkilöt syyttävät toisia siitä käytöksestä johon itse syyllistyvät. Jostain syystä on ok sanoa jotain tylsiksi, leimata kaikki valehtelijoiksi, mielistejöiksi, teeskentelijöiksi ja sosiaalisen hierarkian noudattajaksi. Mutta sitten ei voi sanoa toista oudoksi, vaikeaksi tai raskaaksi, vaan pitäisi ymmärtää hänen olevan erilainen ja antaa luennoida tuntikausia jostain kävyistä.

Kuten tuolla joku jo mainitsikin, niin myös neurotyypilliset maskaavat, kuka enemmän, kuka vähemmän. Ujona introventtinä olen joutunut koulussa ja työelämässä selviytyäkseni olemaan jotain, mitä luontaisesti en ole - muuten olisin vain jäänyt kotiin peiton alle. Moni äänekäs ekstroventti taas joutuu hillitsemään itseään, että muutkin saisivat tilaa. Ja kyllä neurotyypillisetkin joutuvat hillitsemään itseään, että eivät sanoisi ääneen ensimmäisenä mieleentulevaa asiaa, oli se sitten tuttavan lihominen tai kaamea mekko. Sekin on taito mikä on monilta vaatinut opettelua, oman pään sisällä saa ajatella mitä haluaa, mutta muita ei tarvitse loukata sanomalla se ääneen.

Bisnesmaailmassa  sitten rikotaan yllättävissä kohdin noita kirjoittamattomai sääntöjä. Ne kun eivät lakituvassa sido. Normaalimaailmassa ei yleensä menetellä kuten bisnespuolella.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia tuntuu olevan joillekin as-piirteisille erittäin vaikea ymmärtää. He eivät näe eroa oman subjektiivisen mielipiteensä ja objektiivisen totuuden välillä. Toki se on vaikeaa monille niin sanaotusti neurotyypillisillekin, mutta korostuu as-tyypeillä. Esimerkkejä on nähtävissä tässä topikissakin. Se, että neuroepätyypillisen mielestä hymyily tai small talk on typerää, ei tarkoita sitä, että se oikeasti olisi. Tai jos työkaverin mekko on assin mielestä ruma, se ei ole mikään "virallinen totuus" vaan pelkkä mielipide.

Ei, vaan kyllä se asia on niin että sinä vain et ymmärrä että hän puhuu omista mielipiteistään, ei yleisistä tieteellä todistetuista faktoista. Eli oletat toisen tarkoittavan että hän puhuu nyt faktoista eikä mielipiteistä. Tuo on monen laisesi ongelma, oletatte, ette tiedä, ja teette siitä olettamisestanne totuuden, vaikka eihän se että sinä koet jonkun sanomisen jollain tavoin, tee siitä sinun kokemuksestasi universaalia totuutta, sinusta vain tuntuu siltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä ketjusta! Mun mieheni on ainakin rajoilla, että onko assi vai ei, mutta voisin näyttää hänelle tämän ketjun. Hän tosin loukkaantuu, mutta kukaan ei jaksa häntä. Hänellä ei ole ystäviä enkä itsekään aina jaksa. Hän ei osaa vuorovaikutteista keskustelua vaan pitää pitkiä monologeja omista mielenkiinnon kohteistaan. Ei osaa lukea kun vastapuoli ei ole kiinnostunut eikä haluaisi enää keskustella hänen kanssaan. Töksäyttelee omia mielipiteitäitään suoraan ja ihmettelee miksi hänelle suututaan.

Mun mielestä hänen tämä "oireilu" on vuosien aikana vaan pahentunut, tai en ainakaan nuorempana kun yhteen mentiin huomannut hänessä tämmöisiä piirteitä. Nykyään revin melkein tukkani päästä kun osaa olla yhdessäolo todella raskasta. Onneksi itselläni paljon hyviä ystäviä ja välillä pääsen tätä maailmaa karkuun normaalien keskustelujen äärelle.

Joten toivon että tästä on teille muillekin hyötyä. Miehenikin on järjettömän älykäs ja kokee siksi myös yksinäisyyttä. Mutta sosiaalinen älykkyys on tässä maailmassa todella tärkeää ja sen kanssa pärjää pitkälle.

Isäni on asperger ja minä olen asperger. Rakastan hänen luentojaan ja pidän niitä itsekin. Minusta on ihanaa kun hän keskeyttää yllättäen ja käskee tulla katsomaan jotain mitä on tutkinut ja sitten voimme kumpikin ihmetellä sitä. Rakastan meidän väittelyjä ja sitä kun ihmettelemme maailmaa, sen toimintaa, loogisuutta ja epäloogisuutta. Minusta maailman tylsin ihminen on sellainen mikä ei opeta eikä tuota mitään informaatiota, ei kehitä minua mitenkään. Jos jollain on intohimona vaikka kivet tai postimerkit ja haluaa luennoida, minä olen mukana! Haluan kuulla kaiken! Joten kai ymmärrät, että sinä olet miehesi mielestä piinaavan tylsä ja sinusta on vaikea saada mitään mielenkiintoa elämään? Sinusta ei saa mielen ruokaa mikä on aivan tärkeintä elämässä, että selviää jotenkin järjissään. Olette kumpikin toisillenne epätyydyttäviä. 

Kuulostaa siltä että pidät itseäsi neurotyypillistä parempana, mutta samalla lailla me ajatellaan teistä aspergerrista että olette käveleviä tietosanakirjoja ja elämänne on tyhjää kun teiltä menee ihmisyyden meidän mielestä paras puoli ohi.

 Sinun ei tarvitse olla huolissaan että elämämme menisi ohi. Enkä laita ihmisiä järjestykseen, se on teidän neurotyypillisten tapa selvittää ihmisistä kenet nostetaan ja kenet alistetaan. Minun puolesta voitaisiin kaikki olla ihmisiä. Ihmiset on muuten hirveitä, oletko huomannut? Aika moni uupuukin siihen ihmsyyteen mitä niin avoimesti esitetään ettei halua olla missään tekemisissä sen kanssa tietyn pisteen yli mentyään. 

Sinä itse sheimasit neurotyypilliset kuolettavan tylsäksi. Mutta sehän ei toki ole ihmisten järjestykseen laittamista yhtään. Aina, sana juttu että muille saa sanoa ja jos itselle sanotaan alkaa jeesustelu. Kyllä minäkin voin sanoa ihan vain totuuden torvena olevani.

Tässä on juuri esimerkki siitä, että usein asperger henkilöt syyttävät toisia siitä käytöksestä johon itse syyllistyvät. Jostain syystä on ok sanoa jotain tylsiksi, leimata kaikki valehtelijoiksi, mielistejöiksi, teeskentelijöiksi ja sosiaalisen hierarkian noudattajaksi. Mutta sitten ei voi sanoa toista oudoksi, vaikeaksi tai raskaaksi, vaan pitäisi ymmärtää hänen olevan erilainen ja antaa luennoida tuntikausia jostain kävyistä.

Tuli myös mieleen että jos joku lausuu keskustelussa vaikka jonkun sanan väärin tai muuten vaan sanoo jonkun asian "väärin" jolla ei ole keskustelun pointin kannalta merkitystä, niin älä takerru siihen. Älä korjaile. Olen törmännyt asseilla tuollaiseen korjailemiseen ja muotoseikkoihin takertumiseen ja minusta se on epäkohteliasta ja rasittavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu.

Järkevämpää olisi jos puhuttaisiin sitä mitä tarkoitetaan eikä täysin päinvastaista, ja opeteltaisiin keinoja joilla ei tarvitse alehdella, mutta voi silti olla kiva ja mukava ja kohtelias.  

Esim. Näet tutun jolla on mielestäsi hirveä mekko päällä. Mitä tekee normi" ihminen? Aloittaa keskustelun vooii kun sulla on aivnan iihhana mekko!!! Sopii sulle tosi hyvin!! <3 <3 

Eli jo aloittaa valheella. Mitä jos hän sanoisi että moikka, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitäs sulle kuuluu? Eikä viittaisi tuohon karseana pitämäänsä mekkoon millään lailla?

Eli ei todellakaan tarvitse valehdella jatkuvasti siksi koska se on "hyvin tärkeää". 

Omalla kohdallani olen huomannut että toden puhuminen on hyvin paljon tärkeämpää kuin valehteleminen, koska valehtelemalla ihmissuhteet ovat epäaitoja esittämissuhteita.

Oletko ajatellut, että se SINUN MIELESTÄ ihan hirveä mekko voi olla jonkun toisen mielestä todella kiva.

Jos minä näen tutun minun mielestä oudoissa vaatteissa, en todellakaan ota niitä puheeksi, kuten ei useimmat ihmiset. Jos tuttu sanoo itse jotain vaatteistaan, niin silloin on kohteliasta sanoa jotain mukavaa, vaikka "kiva väri", "ihana kangas" tms. Ja vaihtaa puheenaihetta.

Tuo sinun kuvaamasi käytös kuulostaa yläasteikäisten lasten touhulta. Ymmärrän, että neuroepätyypillisillä on usein todella hankala nuoruus, mutta pitää ymmärtää että 99prosenttia ihmisistä kasvaa hirveästä 15 ja 25 ikävuoden välillä. Vaikka silloin oli huonoja tapoja ja ikävää käytöstä, siitä useimmat meistä kasvaa yli ja mukaviksi ihmisiksi.

Annatko siis itse esimerkin tilanteesta jossa "ihmisten nonverbaaali viestintä on sellaista, että sitä on todella vaikea sanoin selittää, mutta sen ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ihminen voi pienillä eleillään viestiä ihan toista kuin mitä puhuu"

Tuo viimeinen virke, siihen esimerkki kiitos.

Esimerkiksi se, että harrastetaan seksiä ja toinen ei oikeasti halua ja jopa traumatisoituu, mutta ei pysty tai uskalla sanoa että haluaa että lopetetaan. Tämän takia on se suostumuksen käsite ollut tapetilla. Joku mies oli juurikin oikeudessa ja puolusti itseään sanoen että oli moneen kertaan aktin kuluessa kysyi onko ok että jatketaan ja tyttö ei vastannut ei ole ja että haluaa että lopetetaan. Ja kyllähän tämä mieskin ne merkit huomasi mutta kieltäytyi reagoimasta niin kuin kuulu. Ei normaalissa seksissä ole koko ajan tarpeen varmistaa ettei r s kaa. Mutta joltain pälliltä voisi jäädä huomaamattakin.

AS-ihmistä on paljon helpompi ymmärtää, jos tietää, että hänellä on tällainen juttu, eikä hän vaan veemäisyyttään ole ylimielinen tai itsekeskeinen tai helposti hermostuva tai mitä nyt hänellä onkaan.