Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..
20.09.2023 |
Olen 30 + nainen, jolla on Asperger.
En osaa, enkä ymmärrä tänäkään päivänä näitä "kirjoittamattomia sääntöjä" ihmisten välillä.
Tämä on aiheuttanut paljon ongelmia elämääni/ihmissuhteisiini, minua on pidetty mm ylimielisenä ja vihattukin.
En kehtaa pyytää ketään perheenjäsentä/kaveria tms selittämään ns neuronormaalien "perusasioita" jotka pitäisi tietää..
En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista.
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata.
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Tähän täytyy hieman neuroepätyypillisenä sanoa, että myös me haluamme aidosti huomioida toisia, eli tahtotila on sama. Mutta koska koemme tilanteet eri tavoin, on vaikea mielikuvitella, mikä luo erilaiselle hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemuksen. Koska yritämme antaa toiselle sitä mikä itselle toimii. On helppo olla huomaavainen samankaltaisten kesken, koska teet toiselle sen, mitä itse toivoisit. Erilaisten kesken tämä lainalaisuus ei enää toimikaan kovin automaattisesti ja alkaa vaatia kognitiivista empatiaa.
Eli aidosta halusta ja tahtotilasta kun puhutaan, kumpi oikeasti kovemmin haluaa huomioida toista, se jolle se on helppoa eikä vaadi kummempia, vai se joka hankkii erikseen taitoja ja näkee vaivaa ottaakseen toiset huomioon. Yhtään maskaavat neuroepätyypilliset tekevät jälkimmäistä. He näkevät todellakin vaivan olla kiinnostuneita muiden preferensseistä, yrittävät tasoittaa erojen tuomaa kärsimystä ja haluavat kovasti huomioida toiset. Näkevät vaivaa yli oman luonnollisen tavan toimia. Silloinkin kun tulee virheitä tai ei aina onnistu, kaiken muun ajan on tehty aktiivisia toimia ja joustamista, huomioimista, ennakointia ym. Pyritty ottamaan huomioon erilaisten näkökulma.
Miettikääpä kohdallanne tällainen skenaario, jossa valtaosa muista olisi aspergereita. Joka päivä joutuisitte asettamaan käytöksenne siihen sopimaan, eikä olisi enemmistön valtaa kiukutella "huonosta käytöksestä". Omanne olisi sitä. Joka päivä, kaikkialla. Ja mietitään sitten uudestaan, onko linjassaan mitä vaaditaan muilta ja itseltä.
Lisäisin vielä, että tämän huomioimisen taidon saavuttaneet neuroepätyypilliset ovat lopulta huomioivampia kuin perustyypit. Koska se on mielessä jokaisessa tilanteessa, ei vain silloin kun tulee itsestään, luonnostaan. Jolloin voi jäädä toteutumatta silloin, kun ei tule. Eli vaikka sen jonkun erilaisen kanssa. Kun haluat ottaa muut huomioon niin paljon, että muutat käytöstäsi, onnistuu se sitten kyllä ihan kenen kanssa vain. Samanlaisen, erilaisen, ihan minkälaisen vaan. Koska se on ajatus, jolla kanssakäymiseen lähdetään - ota huomioon. Tässä vaiheessa sitten tulee loukkaantumista, jos muut eivät palauta palvelusta tai jopa väittävät, ettei muiden tunteet kiinnosta. Silleen, oletko tosissasi?
Normaali ihminen, jos yrität kaikkesi ottaa huomioon myös erilaiset ihmiset, olet oikeutettu toivomaan tässä vastavuoroisuutta muilta. Jos et, on tekopyhää puhua huomioimisesta, et siihen itse kykene. Koska se on vasta sitä oikeaa halua toteuttaa se asia, voimia säästelemättä. Ja sitä pyydät muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neurotyypillisten tulisi vähän himmailla noiden haukkumasanojen kanssa. Se ei ole ylimielisyyttä tai töykeyttä, ettei reagoi johonkin asiaan kuten "lauma". Tai että on kiinnostunut erilaisista asioista kuin muut siinä laumassa. Tai jos viihtyy itsekseen. Jos jollekin on pakko lätkäistä ylimielisyyden leima, se menee sille lauman johtajalle, joka kuvittelee voivansa sanella muiden mielipiteet, reaktiot ja käytöksen. Hän kun ei alennu muiden tasolle, vaan leikkii kuningatarta vaatien ihailua ja jakaen tuomioita muille. Assit yleensä vain haluavat, että heidät jätetään rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa jos vastapuoli kysyy sinulta jotain, hän yleensä odottaa sinun vastaavan kysymykseen enemmän kuin yhdellä sanalla, ehkä myös jatkavan keskustelua vastavuoroisella kysymyksellä.
Esim. jos joku kysyy, että kävitkö tänään työpaikan ruokalassa lounaalla, hän ei kysy tätä siksi että haluaisi kuulla sinun sanovan "joo/en", vaan tähän on hyvä jatkaa esim "Joo, siellä oli tänään tosi hyvää ruokaa, tai "En, mulla oli vielä eilistä ruokaa kotona. Kävitkö sä, mitä ruokaa siellä oli?"
Eli vaikka vastaisit kuinka ystävällisellä äänensävyllä, jos vastaus on vain lyhyt niin saatat antaa välinpitämättömän kuvan jos et jatka keskustelua tästä.
Tää on se mitä mä en vaan millään opi että nentit ei automaattisesti kerro mitä niille kuuluu vaan on kuulemma kohteliasta odottaa että toinen kysyy. Mistä minä tiedän kysyä, itehän ne tietää mitä niille on sattunut tai onko mitään. Itse kerron jos on kerrottavaa, en toki jos toinen näyttää siltä ettei yhtään kiinnosta mutta ystävien kesken nyt oletuksena kai luulisi olevan että kiinnostaa? Mutta en tosi aan osaa kysyä toisten kuulumisia niin monet luulee että oon kiinnostunut vaan puhumaan itsestäni...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Tähän täytyy hieman neuroepätyypillisenä sanoa, että myös me haluamme aidosti huomioida toisia, eli tahtotila on sama. Mutta koska koemme tilanteet eri tavoin, on vaikea mielikuvitella, mikä luo erilaiselle hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemuksen. Koska yritämme antaa toiselle sitä mikä itselle toimii. On helppo olla huomaavainen samankaltaisten kesken, koska teet toiselle sen, mitä itse toivoisit. Erilaisten kesken tämä lainalaisuus ei enää toimikaan kovin automaattisesti ja alkaa vaatia kognitiivista empatiaa.
Eli aidosta halusta ja tahtotilasta kun puhutaan, kumpi oikeasti kovemmin haluaa huomioida toista, se jolle se on helppoa eikä vaadi kummempia, vai se joka hankkii erikseen taitoja ja näkee vaivaa ottaakseen toiset huomioon. Yhtään maskaavat neuroepätyypilliset tekevät jälkimmäistä. He näkevät todellakin vaivan olla kiinnostuneita muiden preferensseistä, yrittävät tasoittaa erojen tuomaa kärsimystä ja haluavat kovasti huomioida toiset. Näkevät vaivaa yli oman luonnollisen tavan toimia. Silloinkin kun tulee virheitä tai ei aina onnistu, kaiken muun ajan on tehty aktiivisia toimia ja joustamista, huomioimista, ennakointia ym. Pyritty ottamaan huomioon erilaisten näkökulma.
Miettikääpä kohdallanne tällainen skenaario, jossa valtaosa muista olisi aspergereita. Joka päivä joutuisitte asettamaan käytöksenne siihen sopimaan, eikä olisi enemmistön valtaa kiukutella "huonosta käytöksestä". Omanne olisi sitä. Joka päivä, kaikkialla. Ja mietitään sitten uudestaan, onko linjassaan mitä vaaditaan muilta ja itseltä.
Lisäisin vielä, että tämän huomioimisen taidon saavuttaneet neuroepätyypilliset ovat lopulta huomioivampia kuin perustyypit. Koska se on mielessä jokaisessa tilanteessa, ei vain silloin kun tulee itsestään, luonnostaan. Jolloin voi jäädä toteutumatta silloin, kun ei tule. Eli vaikka sen jonkun erilaisen kanssa. Kun haluat ottaa muut huomioon niin paljon, että muutat käytöstäsi, onnistuu se sitten kyllä ihan kenen kanssa vain. Samanlaisen, erilaisen, ihan minkälaisen vaan. Koska se on ajatus, jolla kanssakäymiseen lähdetään - ota huomioon. Tässä vaiheessa sitten tulee loukkaantumista, jos muut eivät palauta palvelusta tai jopa väittävät, ettei muiden tunteet kiinnosta. Silleen, oletko tosissasi?
Normaali ihminen, jos yrität kaikkesi ottaa huomioon myös erilaiset ihmiset, olet oikeutettu toivomaan tässä vastavuoroisuutta muilta. Jos et, on tekopyhää puhua huomioimisesta, et siihen itse kykene. Koska se on vasta sitä oikeaa halua toteuttaa se asia, voimia säästelemättä. Ja sitä pyydät muilta.
Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Mistä alapeukut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AS-ihmistä on paljon helpompi ymmärtää, jos tietää, että hänellä on tällainen juttu, eikä hän vaan veemäisyyttään ole ylimielinen tai itsekeskeinen tai helposti hermostuva tai mitä nyt hänellä onkaan.
En kutsuisi asseja ylimielisiksi tai veemäisiksi. Toki hekin voivat olla sellaisia, mutta nuo piirteet eivät automaationa kuulu Aspergerin syndroomaan. Monet assit ovat todella ajattelevaisia ja empaattisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Esimerkit olivat tästä ketjusta, siksi ne valitsin. Ja miten niin assit eivät loukkaannu vastaavassa tilanteessa? Juurihan annoin esimerkin, jossa loukkaantuvat. Joku neurotyypillinen vastaa assin suoraan kysymykseen AV:lla -> toinen assi loukkaantuu vastauksesta (silmiin katsomisen tärkeydestä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Psyykkisesti terve assi odottaa mutta kaikki ei ole psyykkisesti terveitä. Yksi kaikkien vaikeimmista mielenterveyden ongelmista on narsistiset tai paranoidit piirteet yhdistyneenä aspergeriin. Silloin Aspergerin takia ei osata lukea vuorovaikutustilanteita vaan lähdetään kostonhimoisena uhrina sellaisistakin tilanteista joissa vastapuoli ei ole tehnyt mitään väärää ja halunnut pelkkää hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista."
Jos pystyt maskaamaan, niin et sinä ihan pihalla ole.
Diagnoosilla itselläänhän ei tässä tapauksessa ole merkitystä, koska kyse ei ole varsinaisesta sairaudesta vaan pysyvästä persoonallisuuden piirteestä. Perheesi varmasti tietää jo millainen persoona olet. Sen sijaan uusiin ihmisiin tutustuessasi, esim. mennessäsi uuteen työ-tai opiskelupaikkaan, sinun kannattaa mainita asiasta. Muut ymmärtävät silloin käytöstäsi ja reaktioitasi paremmin. Riittää, kun kerrot asiasta kerran. Ihmiset muistavat kyllä. Sen sijaan en suosittele käyttämään diagnoosia selityksenä aina, kun sinulle sattuu jokin kömmähdys. Niitä sattuu ns.neurotyypillisillekin.
Täällä AV:lla neuroepätyypilliset näyttävät kyllä käyttäytyvän aivan samalla tavalla kuin me tylsät ja tavalliset "nentitkin". Eli kysyvät jotain, ja sitten kun ihmiset vastaavat, suuttuvat ja alkavat valistaa muita siitä, miksi heidän vastauksensa olivat väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa jos vastapuoli kysyy sinulta jotain, hän yleensä odottaa sinun vastaavan kysymykseen enemmän kuin yhdellä sanalla, ehkä myös jatkavan keskustelua vastavuoroisella kysymyksellä.
Esim. jos joku kysyy, että kävitkö tänään työpaikan ruokalassa lounaalla, hän ei kysy tätä siksi että haluaisi kuulla sinun sanovan "joo/en", vaan tähän on hyvä jatkaa esim "Joo, siellä oli tänään tosi hyvää ruokaa, tai "En, mulla oli vielä eilistä ruokaa kotona. Kävitkö sä, mitä ruokaa siellä oli?"
Eli vaikka vastaisit kuinka ystävällisellä äänensävyllä, jos vastaus on vain lyhyt niin saatat antaa välinpitämättömän kuvan jos et jatka keskustelua tästä.
Tää on se mitä mä en vaan millään opi että nentit ei automaattisesti kerro mitä niille kuuluu vaan on kuulemma kohteliasta odottaa että toinen kysyy. Mistä minä tiedän kysyä, itehän ne tietää mitä niille on sattunut tai onko mitään. Itse kerron jos on kerrottavaa, en toki jos toinen näyttää siltä ettei yhtään kiinnosta mutta ystävien kesken nyt oletuksena kai luulisi olevan että kiinnostaa? Mutta en tosi aan osaa kysyä toisten kuulumisia niin monet luulee että oon kiinnostunut vaan puhumaan itsestäni...
Näin (oletettavasti) neurotyypillisenä täytyy sanoa, etten minäkään samaistunut tuohon lainaamasi viestin esimerkkiin. Ei minulle ole mikään ongelma, että minulle vastataan vain siihen kysymykseen jonka olen esittänyt. Kysyn sitten tarvittaessa lisää.
- Kävitkö tänään työpaikan ruokalassa lounaalla?
- Joo.
- Mitä siellä oli ruokana? Kannattaako mennä?
- Silakkapihvejä. Kannattaa varmaan mennä jos niistä tykkää.
Lisäksi, jos joku vastaa minulle lyhyesti, en loukkaannu siitä. Ajattelen, että tällä henkilöllä on kiire, hän ei halua keskustella kanssani tai kertoa asioitaan ja minun on hyvä antaa hänelle tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
No lol:D eihän se silmiin katselu hyvältä tai luonnolliselta tunnu, mutta näin niinkuin ihmisenä joka on sekä autistinen, että murtanut jalkansa pariin kertaan niin tämä on ihan paska vertaus.
Itse kyllä olen ratkaissut tämän niin, että en vaan välitä, ellei se keskustelukumppani vaikuta tosi herkältä tai 'hätääntyneeltä' mun elekielen takia. Muuten en jaksa, mulla on tuttuja ja lääkäreitä joiden edes kasvoja en muista kun ei ole tullut vilkaistua. Kumppania katselen silmiin oikein pitkän kaavan kautta koska hän erikseen on pyytänyt (nyt teen sitä oma-aloitteisesti, ei tunnu hyvältä tai luontevalta mutta hän kokee siinä jonkun henkisen yhteyden ja intimiteetin, minä koen sen ihan muutenkin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Esimerkit olivat tästä ketjusta, siksi ne valitsin. Ja miten niin assit eivät loukkaannu vastaavassa tilanteessa? Juurihan annoin esimerkin, jossa loukkaantuvat. Joku neurotyypillinen vastaa assin suoraan kysymykseen AV:lla -> toinen assi loukkaantuu vastauksesta (silmiin katsomisen tärkeydestä).
Oletko varma että hän loukkaantui? Eri mieltä oleminen ei ole loukkaantumista. Ei kaiken tarvitse mennä tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Psyykkisesti terve assi odottaa mutta kaikki ei ole psyykkisesti terveitä. Yksi kaikkien vaikeimmista mielenterveyden ongelmista on narsistiset tai paranoidit piirteet yhdistyneenä aspergeriin. Silloin Aspergerin takia ei osata lukea vuorovaikutustilanteita vaan lähdetään kostonhimoisena uhrina sellaisistakin tilanteista joissa vastapuoli ei ole tehnyt mitään väärää ja halunnut pelkkää hyvää.
Silloin se loukkaantumistaipumus liittyy enemmän narsismiin. Itsellänikin on yksi tällainen tuttu, ja hänen reaktionsa eroavat muista asseista kuin yö ja päivä.
Neuronormaali on idiootti , joka puhuu toista ja tarkoittaa muuta sekä ihmettelee miksi joka toinen avioliitto kariutuu .
Tunnen naisia jotka eivät ikinä sano asioista suoraa asianomaiselle , vaan vihjailevat , odottelevat ja selän takana kyräilevät .
Minä olen as ja sanon suoraa . Uudet työkaverit usein säikähtävät alkuun , mutta hetken päästä tottuvat ja kertovat pitävänsä tavasta . Ikinä en juoruile muista toisille vaan keskustelen kasvokkain .
Miehelle sanoin myös heti alkuun etten ole ajatusten lukija enkä arvausleikkien mestari vaan haluan suoraa puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa jos vastapuoli kysyy sinulta jotain, hän yleensä odottaa sinun vastaavan kysymykseen enemmän kuin yhdellä sanalla, ehkä myös jatkavan keskustelua vastavuoroisella kysymyksellä.
Esim. jos joku kysyy, että kävitkö tänään työpaikan ruokalassa lounaalla, hän ei kysy tätä siksi että haluaisi kuulla sinun sanovan "joo/en", vaan tähän on hyvä jatkaa esim "Joo, siellä oli tänään tosi hyvää ruokaa, tai "En, mulla oli vielä eilistä ruokaa kotona. Kävitkö sä, mitä ruokaa siellä oli?"
Eli vaikka vastaisit kuinka ystävällisellä äänensävyllä, jos vastaus on vain lyhyt niin saatat antaa välinpitämättömän kuvan jos et jatka keskustelua tästä.
Tää on se mitä mä en vaan millään opi että nentit ei automaattisesti kerro mitä niille kuuluu vaan on kuulemma kohteliasta odottaa että toinen kysyy. Mistä minä tiedän kysyä, itehän ne tietää mitä niille on sattunut tai onko mitään. Itse kerron jos on kerrottavaa, en toki jos toinen näyttää siltä ettei yhtään kiinnosta mutta ystävien kesken nyt oletuksena kai luulisi olevan että kiinnostaa? Mutta en tosi aan osaa kysyä toisten kuulumisia niin monet luulee että oon kiinnostunut vaan puhumaan itsestäni...
Näin (oletettavasti) neurotyypillisenä täytyy sanoa, etten minäkään samaistunut tuohon lainaamasi viestin esimerkkiin. Ei minulle ole mikään ongelma, että minulle vastataan vain siihen kysymykseen jonka olen esittänyt. Kysyn sitten tarvittaessa lisää.
- Kävitkö tänään työpaikan ruokalassa lounaalla?
- Joo.
- Mitä siellä oli ruokana? Kannattaako mennä?
- Silakkapihvejä. Kannattaa varmaan mennä jos niistä tykkää.
Lisäksi, jos joku vastaa minulle lyhyesti, en loukkaannu siitä. Ajattelen, että tällä henkilöllä on kiire, hän ei halua keskustella kanssani tai kertoa asioitaan ja minun on hyvä antaa hänelle tilaa.
Ilmeisesti monella neurotyypillisellä on tapana etsiä piilomerkityksiä ihmisten puheesta ja ylitulkita niitä niin, että metsään menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Tähän täytyy hieman neuroepätyypillisenä sanoa, että myös me haluamme aidosti huomioida toisia, eli tahtotila on sama. Mutta koska koemme tilanteet eri tavoin, on vaikea mielikuvitella, mikä luo erilaiselle hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemuksen. Koska yritämme antaa toiselle sitä mikä itselle toimii. On helppo olla huomaavainen samankaltaisten kesken, koska teet toiselle sen, mitä itse toivoisit. Erilaisten kesken tämä lainalaisuus ei enää toimikaan kovin automaattisesti ja alkaa vaatia kognitiivista empatiaa.
Eli aidosta halusta ja tahtotilasta kun puhutaan, kumpi oikeasti kovemmin haluaa huomioida toista, se jolle se on helppoa eikä vaadi kummempia, vai se joka hankkii erikseen taitoja ja näkee vaivaa ottaakseen toiset huomioon. Yhtään maskaavat neuroepätyypilliset tekevät jälkimmäistä. He näkevät todellakin vaivan olla kiinnostuneita muiden preferensseistä, yrittävät tasoittaa erojen tuomaa kärsimystä ja haluavat kovasti huomioida toiset. Näkevät vaivaa yli oman luonnollisen tavan toimia. Silloinkin kun tulee virheitä tai ei aina onnistu, kaiken muun ajan on tehty aktiivisia toimia ja joustamista, huomioimista, ennakointia ym. Pyritty ottamaan huomioon erilaisten näkökulma.
Miettikääpä kohdallanne tällainen skenaario, jossa valtaosa muista olisi aspergereita. Joka päivä joutuisitte asettamaan käytöksenne siihen sopimaan, eikä olisi enemmistön valtaa kiukutella "huonosta käytöksestä". Omanne olisi sitä. Joka päivä, kaikkialla. Ja mietitään sitten uudestaan, onko linjassaan mitä vaaditaan muilta ja itseltä.
Lisäisin vielä, että tämän huomioimisen taidon saavuttaneet neuroepätyypilliset ovat lopulta huomioivampia kuin perustyypit. Koska se on mielessä jokaisessa tilanteessa, ei vain silloin kun tulee itsestään, luonnostaan. Jolloin voi jäädä toteutumatta silloin, kun ei tule. Eli vaikka sen jonkun erilaisen kanssa. Kun haluat ottaa muut huomioon niin paljon, että muutat käytöstäsi, onnistuu se sitten kyllä ihan kenen kanssa vain. Samanlaisen, erilaisen, ihan minkälaisen vaan. Koska se on ajatus, jolla kanssakäymiseen lähdetään - ota huomioon. Tässä vaiheessa sitten tulee loukkaantumista, jos muut eivät palauta palvelusta tai jopa väittävät, ettei muiden tunteet kiinnosta. Silleen, oletko tosissasi?
Normaali ihminen, jos yrität kaikkesi ottaa huomioon myös erilaiset ihmiset, olet oikeutettu toivomaan tässä vastavuoroisuutta muilta. Jos et, on tekopyhää puhua huomioimisesta, et siihen itse kykene. Koska se on vasta sitä oikeaa halua toteuttaa se asia, voimia säästelemättä. Ja sitä pyydät muilta.
Lisäisin vielä tähän enemmistö-vähemmistö asiaan yhden pointin, jota ei yleensä ajatella ellei sitä itse koeta. Kun neuroepätyypilliseltä pyydetään normaalin huomioimista, tarkoittaa se siis, että kyseessä on 9 tilannetta 10:stä. Kun neuroepätyypillinen pyytää heidän huomioimista normaaleilta, joutuvat he tekemään sitä 1/10 kohtaamisissa ja muuten voi pysyä mukavuusalueella. Eli asia ei ole suoraan verrannollinen arkipäivän tasolla, vaikka täällä on syyttelyä puolin ja toisin: "mekin joudutaan, ei mekään saada" jne. Tuomitaan neuroepätyypillisten toivomus kohtuuttomaksi, vaikka juuri sitä se ole. Random-tapaamiset tai yksittäiset ihmiset vertautuvat samanlaiseen kuormitukseen ja vaivan näköön, kuin periaatteessa jokainen kohtaaminen joka päivä. Tämähän ei ole kenenkään muun ongelma, mutta jos aidosta huomioimisesta ja halusta puhutaan, niin...
Rauhallisin tyyppi jonka tunnen on assi. Häntä ei saa raivostumaan tai oikeastaan edes loukkaantumaan mistään. Hän vaan ikään kuin tarkkailee maailmanmenoa lievästi kiinnostuneena. 😄 Monia ihmisiä se ärsyttää ihan suunnattomasti. Mutta hän ei ole moksiskaan kiusaamisesta.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.