Lue keskustelun säännöt.
Siskoni on katkera muistisairaan äidin hoidosta
15.09.2023 |
Äidillämme on muutama vuosi sitten todettu muistisairaus. Itse asun 300km päässä, siskoni samalla paikkakunnalla kuin äitini, mistä johtuen mm. monet juoksevat asiat ovat käytännön syistä olleet hänen hoidettavanaan. Sisareni kantaa minulle kaunaa siitä, että asiat ovat enemmän hänen harteillaan kun minun. En kuitenkaan voi täältä satojen kilometrien päästä lähteä arkisin käyttämään äitiä lääkärissä tai mennä katsomaan miksi televisio ei toimi. Ulkopuolista hoitoapua on käytössä sen verran mitä saatavissa on, mutta moni asia tietenkin jää omaisille. Ymmärrän tilanteen väsyttävyyden siskolleni ja tunnen asiasta huonoa omatuntoa sekä riittämättömyyttä kun en pysty olemaan enempää mukana vaikka haluaisin. Hoidan asioita joita täältä käsin pystyn ja vierailen viikonloppuisin kun siihen on mahdollisuus. Tilanne tulehduttaa silti välejämme. Onko muita ollut samassa tilanteessa?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Et ap oikeasti ymmärrä, ihmisen persoonallisuus muuttuu tai paremminkin alenee muistisairauden loppuvaiheessa, se mitä jää jäljelle voi olla aika karua katsottavaa jos ja kun on tuntenut ihmisen normaalina.
Näenhän minäkin tämän jatkuvasti! Vietän vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa äidin luona, joskus käyn myös useammin ja pidemmillä lomilla olen useamman päivän. En vaan ole siinä arjessa mukana koska työt ja omakin perhe on pakko hoitaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.En ole mitään muuta tehnytkään kun ymmärtänyt häntä ymmärtämästä päästyäni! Mikään mitä teen tai olen tekemättä ei ole hyvä eikä riitä. Jos kysyn kuulumisia hän vihottelee, jos annan hänen olla rauhassa hän piikittelee siitäkin. Minä ymmärrän hänen olevan uupunut. Mutta toivoisin jonkun ymmärtävän myös minun kokemusta tämän kaiken keskellä. Se että en asu lähellä ei tarkoita etten minäkin voi olla uupunut, syyt ovat vaan erilaiset. Minä uuvun jatkuvasta ymmärtämisen vaatimuksesta ja siitä syyllisyydestä, että asun kaukana. Jatkuva suru ja riittämättömyys etten pysty parempaan enkä enempään. Tätä puolta asioista tuntuu monen olevan vaikeaa käsittää. Ap
Ymmärrätkö ap, että monikin meistä on tässä ketjussa kertonut ymmärtävänsä sua? Tottakai sullakin on raskasta, me huomataan se. Mutta ei meillä oo mitään taikasauvaa, jolla me voitaisiin taikoa sisaresi taas kivaksi, pirteäksi ja reippaaksi.
Tilanne ei valitettavasti muutu mihinkään niin kauan kuin äitinne elää. Tai ehkä äidin hoivakotipaikkakin voisi helpottaa asioita, mutta hoivakotipaikka lienee tilanteessanne vielä vain kaukainen haave.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.Näin lähellä asuvan näkökulmasta ne kaukana asuvan kiireet ja prioriteetit vain joskus vaikuttaa tosi tyhjänoäiväisiltä.
Ei voi tulla, kun pitää lapsen kaverisynttärit järjestää (niin, miksi juuri sen äidin, eikö isä osaa) tmv.
Joo ja jännästi ainnoat lapset, jotka asuu kaukana, saa ne käynnit järjestymään. Eräs tuntemani perheellinen matkusti vuoden ajan 300km joka viikonloppu vanhempansa luo, joskus lasten kanssa ja joskus lapset jäi toisen vanhemman kanssa kotiin. Hänellä ei ollut sitä sisarusta, jolla käynnit ulkoistaa, joten hän ne kykeni järjestämään. Tietysti se oli raskasta aikaa hänelle ja muulle perheelle, mutta toinen vaihtoehto, vanhuksen jättäminen oman onnensa nojaan, olisi ollut vielä raskaampi.
Peräti vuoden ajan, muistisairaus kestää yli kymmenen vuotta ja siitä vähintään puolet on vaikeaa jolloin ei selviä itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Puolisollani oli sama juttu: hän hoiti samalla paikkakunnalla asuvan muistisairaan vanhempansa asioita, lopulta jäi pois kokopäivätyöstä ja asui osan viikosta vanhempansa luona. Sisaruksia ei kiinnostanut vaikka asuivat 50-100 km:n päässä. Perinnönjaossa sitten olivat kärkkäästi vaatimassa osuuttaan.
Rahanko takia niitä vanhempia hoidetaankin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ap oikeasti ymmärrä, ihmisen persoonallisuus muuttuu tai paremminkin alenee muistisairauden loppuvaiheessa, se mitä jää jäljelle voi olla aika karua katsottavaa jos ja kun on tuntenut ihmisen normaalina.
Näenhän minäkin tämän jatkuvasti! Vietän vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa äidin luona, joskus käyn myös useammin ja pidemmillä lomilla olen useamman päivän. En vaan ole siinä arjessa mukana koska työt ja omakin perhe on pakko hoitaa. Ap
Miten oma perhe, saatko siltä tukea? Siskosi ei jaksa tukea sua, hän on liian loppu. Hyvällä tuurilla aika korjaa haavat eikä tämä aika riko lopullisesti välijänne. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.En ole mitään muuta tehnytkään kun ymmärtänyt häntä ymmärtämästä päästyäni! Mikään mitä teen tai olen tekemättä ei ole hyvä eikä riitä. Jos kysyn kuulumisia hän vihottelee, jos annan hänen olla rauhassa hän piikittelee siitäkin. Minä ymmärrän hänen olevan uupunut. Mutta toivoisin jonkun ymmärtävän myös minun kokemusta tämän kaiken keskellä. Se että en asu lähellä ei tarkoita etten minäkin voi olla uupunut, syyt ovat vaan erilaiset. Minä uuvun jatkuvasta ymmärtämisen vaatimuksesta ja siitä syyllisyydestä, että asun kaukana. Jatkuva suru ja riittämättömyys etten pysty parempaan enkä enempään. Tätä puolta asioista tuntuu monen olevan vaikeaa käsittää. Ap
Ymmärrätkö ap, että monikin meistä on tässä ketjussa kertonut ymmärtävänsä sua? Tottakai sullakin on raskasta, me huomataan se. Mutta ei meillä oo mitään taikasauvaa, jolla me voitaisiin taikoa sisaresi taas kivaksi, pirteäksi ja reippaaksi.
Tilanne ei valitettavasti muutu mihinkään niin kauan kuin äitinne elää. Tai ehkä äidin hoivakotipaikkakin voisi helpottaa asioita, mutta hoivakotipaikka lienee tilanteessanne vielä vain kaukainen haave.
En oleta hänen olevan iloinen, pirteä tai reipas. Ongelman ydin on oma riittämättömyyden tunteeni. Kun jatkuvasti annetaan ymmärtää ettei tee tarpeeksi. Olo on neuvoton ja syyllinen, en minä halunnut siskolleni tällaista taakkaa. Täälläkin hyvin monella tuntuu olevan oletus, että osani on jotenkin helppo. Tai että kaukana asuvan osa yleensäkin on helppo. Ei se ole. Tässä joutuu kantamaan huolen sekä siitä muistisairaasta että siitä lähellä asuvasta omaisesta. Toivoisin ihmisten oppivan näkemään tämänkin näkökulman. Ap
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä ap sitten haluaisit?
Että hän lopettaisi minulle vihottelun tilanteesta jolle ei mahda mitään. Haluaisin olla lähempänä, mutta kun en ole. Ap
Korvaat sisarellesi rahassa ja jossakin huomionosoituksessa sen, mitä et voi korvata osallistumalla äitinne hoivaan.
Vain siinä tapauksessa, että tuo sopii siskollekin. Mun ja oman siskoni kohdalla kyse ei ole koskaan ollut rahasta vaan siitä, että toisen meistä pitäisi olla koko ajan hälytysvalmiudessa ja toinen taas voi elää omaa elämäänsä, kunhan vaan silloin tällöin tekisi tilisiirron.
Ap:n kohdalla nyt varmaan olisi hyvä, jos jommalla kummalla tai molemmilla lapsilla olisi äitinsä tilinkäyttöoikeus. Jotta sitten, kun telkkari ei toimi, voi tilata ammattilaisen ja maksaa siitä tulleen laskun. Sen korjaajan voi tilata ja laskun maksaa vaikka Bahamalta.
Useampikin on sanonut nyt, että esim. telkkarin korjaukseen voi tilata ammattilaisen tms. Kaikki eivät taida hahmottaa, että kun muistisairas soittaa, että telkkari ei toimi, kyseessä ei todellakaan ole tilanne, jossa telkkari olisi oikeasti rikki. Hän on saattanut käyttää ihan väärää kaukosäädintä, vaikka vannoo, että on oikea. Puhelin ei lataudu ja on siis rikki, kun oikeasti hän on käyttänyt väärää laturia. Ja niin edelleen loputtomasti. Jos tilaat korjaajan kotikäynnille kolme kertaa kuukaudessa toteamaan, että läppäri/telkkari/puhelin/pesukone ei ole rikki, niin siinähän menee vararikkoon!
On oikeasti käytävä aina toteamassa ensin itse, että onko jotain todellakin hajonnut, ennen kuin sen ammattilaisen voi tilata. Ja korjaajien soittelu ja aikojen sopiminen vie vähintään yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin itse paikalle meneminen. (Päästääkö vanhus edes korjaajan sisään, jollet ole itsekin paikalla vastaanottamassa? Eihän hän ehkä muista, vaikka soittaisit, että korjaaja tulee pian!)
Minun äitini kohdalla on ongelmana lisäksi se, että hän on hyvin liikkuvaista ja impulsiivista sorttia. Hänhän ampaisee saman tien läheiseen Giganttiin ostamaan uutta telkkaria eikä edes aina kerro minulle koko ongelmasta kuin vasta jälkikäteen. Todellisuudessa hän oli unohtanut hankkineensa uuden digiboksin uudella liittymällä, irtisanonut vanhan nettiliittymän, unohtanut asentaa uuden laitteen ja piilottanut sen, ei kertonut minulle mitään koko tempauksesta (kun ei itsekään muistanut) ja kun liittymä sitten kuun vaihteessa sulkeutui, hän uskoi telkkarinsa hajonneen. Minulle tämä selvisi, kun soittelin sitten operaattorille. Äidillä ei ole virallista diagnoosia, hän vastustaa jyrkästi näkemystäni muistiongelmasta ja on luonteeltaan salaileva ja impulsiivinen, lisäksi aina ollut huono rahankäyttäjä. Tällainen henkilö saa nopeasti aikaan hirveää tuhoa pankkitililleen, kun jokaiseen lehtitilaukseen ja juttuun haksahtaa eikä ymmärrä osamaksujen koroista mitään. Lehtitilauksia on ainakin 17 kpl.
On tosi helppo sanoa, että no antaa palaa, mitäs sitten. Kunnes on itse siinä tilanteessa. Sen sotkun saa jossain kohtaa kuitenkin syliinsä, joten on kyllä inhimillistä yrittää hillitä syntyviä velkoja tai rajata muita syntyviä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomioi siskoasi, että hoidat äitinne asioita. Maksa siskolle ja keksi piristäviä asioita.
Minun siskot, eivät tajua miten paljon teen iäkkäiden vanhempien puolesta. Eikä penniäkään tipu.Äitini hoiti omaa muistisairasta äitiään, mummoani, vuosikymmeniä yksin koska muut sisarukset asuivat kaukana. Ei tainnut koskaan edes pyytää apua mutta odotti että olisi kysytty ja autettu. Sitten kun joku omatoimisesti auttoi, äidistäni se oli väärin tehty ja HÄN hoitaa ei kukaan muu. Jopa haudalle tuoduista kukista sitten myöhemmin piti saada äitini hyväksyntä. Pahoitti mielensä kun joku toi lyhdyn tai istutti kukan "ilman lupaa ". Sai puhuttua kuitenkin itselleen lomaviikon äitinsä rahoista palkaksi hoitamisesta.
Kannattaa muistaa että se vanhus on "kaikkien äiti/mummo ym" ei vain sen hoitavan.
Meillä on käynyt vähän näin myös. Sisko on ominut äidin ja hoidon itselleen. Ja on katkera. Esim. pankkiasiat voisi hoitaa etänä joku muu, mutta tämä ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.En ole mitään muuta tehnytkään kun ymmärtänyt häntä ymmärtämästä päästyäni! Mikään mitä teen tai olen tekemättä ei ole hyvä eikä riitä. Jos kysyn kuulumisia hän vihottelee, jos annan hänen olla rauhassa hän piikittelee siitäkin. Minä ymmärrän hänen olevan uupunut. Mutta toivoisin jonkun ymmärtävän myös minun kokemusta tämän kaiken keskellä. Se että en asu lähellä ei tarkoita etten minäkin voi olla uupunut, syyt ovat vaan erilaiset. Minä uuvun jatkuvasta ymmärtämisen vaatimuksesta ja siitä syyllisyydestä, että asun kaukana. Jatkuva suru ja riittämättömyys etten pysty parempaan enkä enempään. Tätä puolta asioista tuntuu monen olevan vaikeaa käsittää. Ap
Ymmärrätkö ap, että monikin meistä on tässä ketjussa kertonut ymmärtävänsä sua? Tottakai sullakin on raskasta, me huomataan se. Mutta ei meillä oo mitään taikasauvaa, jolla me voitaisiin taikoa sisaresi taas kivaksi, pirteäksi ja reippaaksi.
Tilanne ei valitettavasti muutu mihinkään niin kauan kuin äitinne elää. Tai ehkä äidin hoivakotipaikkakin voisi helpottaa asioita, mutta hoivakotipaikka lienee tilanteessanne vielä vain kaukainen haave.
En oleta hänen olevan iloinen, pirteä tai reipas. Ongelman ydin on oma riittämättömyyden tunteeni. Kun jatkuvasti annetaan ymmärtää ettei tee tarpeeksi. Olo on neuvoton ja syyllinen, en minä halunnut siskolleni tällaista taakkaa. Täälläkin hyvin monella tuntuu olevan oletus, että osani on jotenkin helppo. Tai että kaukana asuvan osa yleensäkin on helppo. Ei se ole. Tässä joutuu kantamaan huolen sekä siitä muistisairaasta että siitä lähellä asuvasta omaisesta. Toivoisin ihmisten oppivan näkemään tämänkin näkökulman. Ap
Olet provoilija, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ap oikeasti ymmärrä, ihmisen persoonallisuus muuttuu tai paremminkin alenee muistisairauden loppuvaiheessa, se mitä jää jäljelle voi olla aika karua katsottavaa jos ja kun on tuntenut ihmisen normaalina.
Näenhän minäkin tämän jatkuvasti! Vietän vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa äidin luona, joskus käyn myös useammin ja pidemmillä lomilla olen useamman päivän. En vaan ole siinä arjessa mukana koska työt ja omakin perhe on pakko hoitaa. Ap
On sillä lähellä asuvallakin siinä arjessa työt ja oma perhe, mikä pitää hoitaa. Sitten jos vielä hoitaa päivittäin vanhusta, niin kyllä se kuormittaa. Ja jos se kaikki sisaresi oma päivittäinen vapaa-aika menee vanhuksen asioiden hoitamiseen / kyläilyyn, niin milloin niitä akkuja ehtii ladata. Jos itse käyt yhden viikonlopun kuukaudessa, niin siinä jää vielä aika monta viikonloppua sisaresi harteille arkipäivien lisäksi. Saako sisaresi yhden viikonlopun vapaata vanhuksesta, kun sä olet paikalla? Se on aika vähän kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.Näin lähellä asuvan näkökulmasta ne kaukana asuvan kiireet ja prioriteetit vain joskus vaikuttaa tosi tyhjänoäiväisiltä.
Ei voi tulla, kun pitää lapsen kaverisynttärit järjestää (niin, miksi juuri sen äidin, eikö isä osaa) tmv.
Joo ja jännästi ainnoat lapset, jotka asuu kaukana, saa ne käynnit järjestymään. Eräs tuntemani perheellinen matkusti vuoden ajan 300km joka viikonloppu vanhempansa luo, joskus lasten kanssa ja joskus lapset jäi toisen vanhemman kanssa kotiin. Hänellä ei ollut sitä sisarusta, jolla käynnit ulkoistaa, joten hän ne kykeni järjestämään. Tietysti se oli raskasta aikaa hänelle ja muulle perheelle, mutta toinen vaihtoehto, vanhuksen jättäminen oman onnensa nojaan, olisi ollut vielä raskaampi.
Ai, että ajoi joka ikinen viikonloppu yhteensä 600 km.
Ei kukaan vanhus jää yksin kotiin, oman onnensa nojaan.
Kunnilla on velvollisuus hoitaa vanhukset, joko kotiin kotihoidolla tai lopulta, huonoimmassa jamassa, laitoshoidossa, hoivakodeissa
Tämä ei ole mikään tahdon tai halun asia, vain jokaisen kunnan
lakisääteinen velvollisuus.
Kuinka se vanhus ne viikot pärjää, kun ei ole ketään apuna, vaikkapa lääkkeitä antamassa, katsomassa muuten perään.
Tuo kommentti on keksitty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missähän menee se raja, jolloin sisarus asuu tarpeeksi kaukana, jotta lähisisarus ei katkeroidu vanhusta hoitaessaan?
100, 500, 1000, 5000 km?
Mikä riittäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ap oikeasti ymmärrä, ihmisen persoonallisuus muuttuu tai paremminkin alenee muistisairauden loppuvaiheessa, se mitä jää jäljelle voi olla aika karua katsottavaa jos ja kun on tuntenut ihmisen normaalina.
Näenhän minäkin tämän jatkuvasti! Vietän vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa äidin luona, joskus käyn myös useammin ja pidemmillä lomilla olen useamman päivän. En vaan ole siinä arjessa mukana koska työt ja omakin perhe on pakko hoitaa. Ap
On sillä lähellä asuvallakin siinä arjessa työt ja oma perhe, mikä pitää hoitaa. Sitten jos vielä hoitaa päivittäin vanhusta, niin kyllä se kuormittaa. Ja jos se kaikki sisaresi oma päivittäinen vapaa-aika menee vanhuksen asioiden hoitamiseen / kyläilyyn, niin milloin niitä akkuja ehtii ladata. Jos itse käyt yhden viikonlopun kuukaudessa, niin siinä jää vielä aika monta viikonloppua sisaresi harteille arkipäivien lisäksi. Saako sisaresi yhden viikonlopun vapaata vanhuksesta, kun sä olet paikalla? Se on aika vähän kuukaudessa.
Kukaan ei ole kieltänyt ettei se kuormita, kukaan ei ole kieltänyt sitä miten raskas tuollainen tilanne on. Ap tekee selkeästi kaiken minkä tilanteessa pystyy. Se ettei hän asu lähempänä eikä pysty olemaan joka päivä läsnä on vaan tosiasia joka on hyväksyttävä. Loputon syyllistäminen asiantiloista joille ei voi mitään on typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.Näin lähellä asuvan näkökulmasta ne kaukana asuvan kiireet ja prioriteetit vain joskus vaikuttaa tosi tyhjänoäiväisiltä.
Ei voi tulla, kun pitää lapsen kaverisynttärit järjestää (niin, miksi juuri sen äidin, eikö isä osaa) tmv.
Joo ja jännästi ainnoat lapset, jotka asuu kaukana, saa ne käynnit järjestymään. Eräs tuntemani perheellinen matkusti vuoden ajan 300km joka viikonloppu vanhempansa luo, joskus lasten kanssa ja joskus lapset jäi toisen vanhemman kanssa kotiin. Hänellä ei ollut sitä sisarusta, jolla käynnit ulkoistaa, joten hän ne kykeni järjestämään. Tietysti se oli raskasta aikaa hänelle ja muulle perheelle, mutta toinen vaihtoehto, vanhuksen jättäminen oman onnensa nojaan, olisi ollut vielä raskaampi.
Ai, että ajoi joka ikinen viikonloppu yhteensä 600 km.
Ei kukaan vanhus jää yksin kotiin, oman onnensa nojaan.
Kunnilla on velvollisuus hoitaa vanhukset, joko kotiin kotihoidolla tai lopulta, huonoimmassa jamassa, laitoshoidossa, hoivakodeissa
Tämä ei ole mikään tahdon tai halun asia, vain jokaisen kunnan
lakisääteinen velvollisuus.Kuinka se vanhus ne viikot pärjää, kun ei ole ketään apuna, vaikkapa lääkkeitä antamassa, katsomassa muuten perään.
Tuo kommentti on keksitty!
Tottakai vanhuksen luona kävi päivittäin (useamman kerran) kotihoito... lääkkeet jaettiin ja sai päivittäin lämpimän ruuan, turvaranneke oli. Jokainen joka on nähnyt miten kunnalliset palvelut toimii, tietää miten ala-arvoisella tasolla ne on ja miten huonokuntoiset ovat vielä kodeissaan. Eli kyllä ne joka viikonloppuiset käynnit oli tarpeen.
Onko kirjoittaja ruuhka suomalainen, kun pitää 600km matkaa niin epäuskottavana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis lapset, työ ja oma elämä kaukana.
1) lapset : oletko yh, kun et voi heidän takiaan irtautua käymään useammin äitiäsi auttamassa?
2) Mitäpä luulet, onko sisaresi oma elämä kärsinyt siitä, että hoitaa äitiänne? Aikuisena ihmisenä hänellä kuitenkin on oma elämä, vaikka lähellä äitiänne asuukin
Mistä sinä tiedät kuinka usein ap käy äitiään auttamassa? Ei myöskään vaikuta siltä, että kukaan olisi edellyttänyt tätä siskoa luopumaan omasta elämästään.
Lähellä asuvan on toki tärkeää huolehtia siitä, että omaa elämäänsä ei kokonaan menetä.
Mutta se todellisuus muistisairaan kanssa on sitä, että jos et tietyissä tilanteissa mene, otat riskin, että seuraavan kerran kun menet, vanhus löytyy sieltä asunnolta menehtyneenä.
Tuossa tilanteessa ei ehkä jaksa kuunnella sisaren lörpötrelyjä ja muistaa tämän lasten syntymäpäiviä, koska sinä omana aikanaan tekee mieluummin jotain muuta.
Niin, mutta tämäkään ei ole sen kaukana asuvan omaisen vika. Se nyt vaan on tosiasia, että se 500km päässä asuva ei voi auttaa siinä jos johonkin pikkuaskareeseen tarvitaan apua nyt heti. Eikä hän ehdi paikalle hätätilanteessa nopeasti vaikka kuinka haluaisi. Sen sijaan se kaukana asuva voi auttaa muilla tavoin jos hänen annetaan.
Kaukana asuva voi kuitenkin itse olla kuormittamatta lisää sitä, joka lähellä asuu.
Millä tavalla luulet, että minä kuormitan lähellä asuvaa sisartani lisää? Kun sanoin ettei hän vastaa viesteihin en tarkoita, että lörpöttelisin omia asioitani. Hän ei vastaa jos tarjoudun avuksi, ei vastaa jos kysyn mitä kuuluu, ei vastaa jos kiitän. Ja kun osa nyt tarkoituksellisesti takertui siihen, että siskoni "unohti" lapseni syntymäpäivät niin kyseessä oli yksi esimerkki monesta. Pointti ei ole se ettei hän muka muistanut lapsen merkkipäivää vaan se, että kysymyksessä on päivänselvä mielenosoitus monien muiden joukossa. Mikään mitä teen ei tunnu riittävän. Minä en ole häneltä vaatinut enkä odottanut koskaan mitään, hän on moneen asiaan myös itse lähtenyt vaikka olen ilmaissut huoleni. Ap
Ymmärrän sua ap. Mutta yritä ymmärtää myös sisartasi: hän on katkera, väsynyt ja tuntee olevansa vankilassa. Hänen todellisuutensa on, että hän tuntee kaikkien vaativan koko ajan itseltään jotain. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tätä asiaa, vaan uupumus näkyy just tuollaisena mielenosoittamisena ja tiuskimisena.
Ihan klassinen uupumustapaus.En ole mitään muuta tehnytkään kun ymmärtänyt häntä ymmärtämästä päästyäni! Mikään mitä teen tai olen tekemättä ei ole hyvä eikä riitä. Jos kysyn kuulumisia hän vihottelee, jos annan hänen olla rauhassa hän piikittelee siitäkin. Minä ymmärrän hänen olevan uupunut. Mutta toivoisin jonkun ymmärtävän myös minun kokemusta tämän kaiken keskellä. Se että en asu lähellä ei tarkoita etten minäkin voi olla uupunut, syyt ovat vaan erilaiset. Minä uuvun jatkuvasta ymmärtämisen vaatimuksesta ja siitä syyllisyydestä, että asun kaukana. Jatkuva suru ja riittämättömyys etten pysty parempaan enkä enempään. Tätä puolta asioista tuntuu monen olevan vaikeaa käsittää. Ap
Ymmärrätkö ap, että monikin meistä on tässä ketjussa kertonut ymmärtävänsä sua? Tottakai sullakin on raskasta, me huomataan se. Mutta ei meillä oo mitään taikasauvaa, jolla me voitaisiin taikoa sisaresi taas kivaksi, pirteäksi ja reippaaksi.
Tilanne ei valitettavasti muutu mihinkään niin kauan kuin äitinne elää. Tai ehkä äidin hoivakotipaikkakin voisi helpottaa asioita, mutta hoivakotipaikka lienee tilanteessanne vielä vain kaukainen haave.
En oleta hänen olevan iloinen, pirteä tai reipas. Ongelman ydin on oma riittämättömyyden tunteeni. Kun jatkuvasti annetaan ymmärtää ettei tee tarpeeksi. Olo on neuvoton ja syyllinen, en minä halunnut siskolleni tällaista taakkaa. Täälläkin hyvin monella tuntuu olevan oletus, että osani on jotenkin helppo. Tai että kaukana asuvan osa yleensäkin on helppo. Ei se ole. Tässä joutuu kantamaan huolen sekä siitä muistisairaasta että siitä lähellä asuvasta omaisesta. Toivoisin ihmisten oppivan näkemään tämänkin näkökulman. Ap
Olet oivaltanut jotain tärkeää, kun olet huomannut ongelman ytimen olevan omissa tunteissasi, riittämättömyydessä ja syyllisyydessä. Varsin inhimillisiä tunteita ja uskoisin, että sisaresikin painii niiden kanssa. Tavatkaa ja puhukaa, ja ulkoistakaa ainakin osa muistisairaan huolehtimisesta. Yhteys kotihoitoon tai aikuissosiaalityöhön ja pyytäkää palveluntarpeenarviointia. Miettikää kuinka paljon jaksatte järkevästi hoitaa ja mihin asioihin tarvitaan apua. Tarvittaessa äiti edunvalvontaan, tai tehkää ainakin paperit valmiiksi sellaisen tilanteen varalle. Se on varmaa, että äidin hoivan tarve ei tule vähenemään.
Ei voi mitään. Käyt sen verran kun pystyt. Siskosi käy sen verran kun jaksaa. Minulla sama tilannne veljeni kanssa mutta toisaalta koska veljeni perheineen asunut koko ajan vanhempieni lähellä ovat saanet täydet palvelut isovanhemmilta lapsilleen, rakensivat talon vanhempieni takatontille hallintaoikeudella, lapset söivät päivittäin ja koko veljeni perhe viikonloppuisin vanhemmillani, lasten harrastuskuskaukset, lasten yökylät, lasten viikkorahat. Me käytiin silloin tällöin, ehkä 6x vuodessa kun lapset pieniä, he eivät juuri koskaan ehtineet meille koska luvanneet hoitaa veljeni lapsille jotain kyyditystä tms. vakivuoroa. Veljeni on vanhemmilleni läheisempi joten turha nyt kiukuta kun hänen vuoronsa hoitaa.
Meillä sama tilanne. Asun kauempana ja veljeni hoitaa äitini asioita.
Olemme sopineet veljeni kanssa könttäsumman ajokilometreistä ja käytetystä ajasta ja se huomioidaan äitini veljelleni antamassa rahalahjalla, joka vahvistetaan verotuksessa.
Ja vastaavasti minä hoidan äidilleni siivous- ja pyykkip.apua ja palkkakustannukset hoidan omassa verotuksessa kotitalousvähennyksenä, kun laki mahdollistaa hoito- ja siivousavun antamisen ylenevälle polvelle, joka on 3500€/v.
[/quote]
Jos vastaa työajalla yksityispuheluihin, saa kyllä syyttää ihan vaan itseään. Ei niille muistisairaillekaan ole mikään pakko vastata. Jos ne eivät muista soittaneensa, eivät ne muista sitäkään, että ei vastattu.
Siinä vaiheessa kun muistisairas ei enää muista, onko syönyt vai ei, on näläntunne jo niin heikentynyt, että niitä on turha pakkosyöttää. Parempi antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Itse olen kirjannut hoitotahtooni, että minua ei missään olosuhteissa saa syöttää, sitten jos en itse enää ymmärrä syödä, on tullut aika vaihtaa hiippakuntaa.
Sama noiden lääkkeiden kanssa, jos kyse ei ole sellaisista, millä potilas pidetään rauhallisena, ihan sama ottaako vai eikö. Tai parempi olla ottamatta, että noutaja tulisi mahdollisimman pian.
t: vähän liian monta muistisairasta nähnyt halutakseen niiden kohtaloa[/quote]
Kiitos tästä kommentista, tämä oli hyödyllinen näkökulma, ihan tällaiselle ulkopuoliselle lukijalle. Olen vielä nuori ja muisti pelaa hyvin, mutta lapsia tuskin tulen hankkimaan, niin tuntuu hyvältä ajatella, että silti asiat voivat mennä ihan oikein/hyvin
Ap täällä taas vastailee itselleen, useissa kommenteissa.
On se aika veijari, tämä Satu-täti ap.
Me sisarukset asuimme n. 80 km päässä äidistä. Tiesin, että minun oli otettava enemmän vastuuta hänen hoidostaan ja asioistaan, koska minulla oli eniten taloudellisia ja henkisiä resursseja ja osaamista siihen. Hoidimme kukin kykyjemme mukaan äitiä. Minä em syistä eniten. En ole katkera. Sain myös äidin hoitamisesta eniten iloa ja mielekkyyttä elämääni. Tiesin, että tein parhaani. Niin myös sisarukseni tekivät minkä pystyivät. Perintö jaetaan tasan meidän kesken. Elämä on mitä on. En ymmärrä miksi tosiasioista pitää kiukutella. Muistisairaus on vaikeaa kaikille. Niin vain on.