Siskoni on katkera muistisairaan äidin hoidosta

Mitähän nämä alapeukuttelijat ja valittajat ehdottaisivat jos se ei riitä, että kauempana asuva tekee kaiken minkä asuinpaikastaan käsin pystyy? Aletaanko edellyttää, että parikymppiset nuoret eivät hakeudu opiskelemaan ja asumaan mihinkään liian kauas, jotta ovat kolmenkymmenen vuoden kuluttua riittävän lähellä hoitaakseen vanhempiaan? Tai että satojen kilometrien päässä asuva omainen tuosta vaan aina ottaa ja muuttaa työpaikkansa ja koko perheensä aina sinne muistisairaan vanhemman kaupunkiin häntä hoitaakseen? Kuulostaako realistisilta vaihtoehdoilta? Ei. Joten se vain on hyväksyttävä, että sisaruksista jokaisella ei ole aina mahdollisuutta olla siinä yhteisten vanhempien hoidossa samalla tavalla mukana. Se voi olla sille kaukana asuvalle myös ihan yhtä raskasta, eri tavoin vaan. Moni on kertonut, että tärkeä osa omaa surutyötä oli se, miten surua pystyi kanavoimaan siitä läheisestä huolehtimiseen. Sen sijaan muualla asuva saattaa tuntea syvää surua siitä ettei voi olla läsnä. Ei se ole herkkua, kun rakas muistisairas omainen soittaa satojen kilometrien päästä ja pyytää peloissaan käymään. Hyvin avuton olo tulee, kokemuksesta tiedän.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksityinen hoivapalvelu hoitamaan kauppa- ym asiat, ruuanlaiton, siivouksen.

Kotihoito lääkkeet.

Kaiken mahdollisen ulkoistatte.

Anna siskollesi kiitosta siitä että on hoitanut, se ei tosiaankaan ole helppoa vaan kuormittavaa.

Samaa mieltä. Mulla ei ole siskoni kanssa edes mitään etäisyysongelmaa, koska asutaan molemmat vanhempieni napaurissa. Ero on siinmä, että siskollani on niin paljon muuta elämää (esim on puolet viikosta mökillä ja lomilla koko loman), että jos vanhemmilleni tulee silloin jotain, oletusarvo on, että minä huolehdin. Olen ihan tietoisesti vähentänyt huolehtimista ja laittanut vanhempani ostamaan erilaisia palveluita. Juoksen paikalle silloin, jos äiti esimerkiksi kaatuu tai karkaa, mutta jos televisio ei toimi, en mä sinne mene katsomaan, mikä vikana. Siivousfirman palveluunkin sain vihdoin ja viimein vanhempani suostumaan. 

Ikääntyvällä ja erityisesti muistisairaalla avuntarve vain kasvaa ja jos ei halua, että se kaikki konkreettinen apu kaatuu omaan niskaan, on pidettävä omista rajoistaan kiinni. 

Juuri näin. Minä ja veljeni asumme molemmat ulkomailla, veli lähimpänä yli 1000km päässä. Me emme ole kumpikaan lähdössä takaisin Suomeen auttamaan vanhempiemme, vaan heidän on ostettava palvelunsa ja sumplittava asiansa jo hyvissä ajoin niin toimiviksi kuin mahdollista. Ei siis vasta sitten, kun alkaa olla ongelmia, vaan ennakoiden, esim. muuttaminen palveluiden lähelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu olevan aika usein näin, että se lähellä asuva omainen katkeroituu tai heittäytyy marttyyriksi. Ymmärrän tilanteet joissa useampi omainen asuu lähellä ja silti yksi joutuu hoitamaan kaiken. Kuitenkin jos välimatkaa on paljon ei silloin vaan käytännössä ole mahdollisuutta auttaa siinä arjessa samalla tavalla, se on vaan tosiasia jolle ei mahda mitään. Se kaukana asuva voi ottaa hoidettavakseen ne asiat joita etäältä pystyy hoitamaan.

Se ei ole marttyyriksi heittäytymistä, jos muistisairasta vanhusta auttava aikuinen lapsi väsyy työtaakan alla. Nykyään monet työssäkäyvät, joilla on mukava työ ja kotona tavallinen, normaali lapsi, väsyvät  kaikkien velvollisuuksiensa keskellä. Muistisairaat ovat harvoin piristävää ja "kiitollista" seuraa. Katsoin eilen erään toisen maan TV-lähetystä, jossa muistisairaita näytettiin lähiomaisten seurassa. Työssäkäyvä, ei ihan nuori tytär kertoi, että äiti soittaa hänelle 40 kertaa työpaikalle yhden iltapäivän aikana. vanhus ei itse muista soittaneensa. On selvää, että kuka tahansa uupuu, jos joutuu kestämään tuollaista. Eräälle 95v miehelle anottiin hoitopaikkaa, mutta siihen tuli monta kertaa kielteinen päätös. 90-vuotias yksinänien nainen istui kotona ja välillä kävi kotihoitaja paikalla. Pesulla käyminen, vaatteiden vaihtaminen ja syöminen jäivät retuperälle. Kotiavustajilla oli kiire eikä mitään osaamista muistisairauksista. Joku ehkä kysyi vanhukselta onko tämä syönyt. Kyllä olen, vakuutti vanhus, mutta se ei ollut totta. He eivät myöskään vahtineet, että asiakas ottaa lääkkeen oikeasti - vanhus jätettiin yksin lääkepurkki kädessä. Hänellä ei selvästi ollut lähiomaisia. Vanhusten iso määrä on ongelma  kaikissa maissa ja jopa tuossa rikkaassa maassa he jäivät tyhjän päälle. Toisin sanoen valtion pitäisi käyttää siihen paljon rajaa ja palkata riittävä määrä ihmisiä alalle. Siinä olisi työttömyyteenkin ratkaisu, sillä osa työttömistä voisi tehdä sitä.

OT, mutta tuota asiaa ei ratkaista sillä, että laitetaan ketkä tahansa työttömät sinne ilman korvausta tekemään työtä, josta kuuluu saada palkka. Se ratkaistaan kouluttamalla ja palkkaamalla alalle lisää työvoimaa kunnollisilla palkoilla.

Muussa tapauksessa voidaan ullkoistaa kaikki yhteiskunnan tehtävät tehtäväksi työttömillä ilman palkkaa. Kyllä puolesta miljoonasta löytyy joka alan osaajia, ja palkkalistoilla olevat voidaan irtisanoa ja ottaa takaisin entiseen työhön työttömyyskorvauksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä ap sitten haluaisit?

Että hän lopettaisi minulle vihottelun tilanteesta jolle ei mahda mitään. Haluaisin olla lähempänä, mutta kun en ole. Ap

Millä tavalla hän vihoittelee? Miksi et muuta lähemmäksi?

Minulla on kouluikäiset lapset, työ ja koko elämä täällä. Ei siitä niin vaan oteta ja yhtäkkiä vaan lähdetä. Vihoittelee mm. tiuskimalla, ei vastaa viesteihin, "unohti" lapseni eli kummilapsensa syntymäpäivät, muun muassa. Ap

Entä jos äitisi muuttaisi samalle paikkakunnalle? Tai jopa luoksesi? No ei tietenkään onnistu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä ap sitten haluaisit?

Että hän lopettaisi minulle vihottelun tilanteesta jolle ei mahda mitään. Haluaisin olla lähempänä, mutta kun en ole. Ap

Millä tavalla hän vihoittelee? Miksi et muuta lähemmäksi?

Minulla on kouluikäiset lapset, työ ja koko elämä täällä. Ei siitä niin vaan oteta ja yhtäkkiä vaan lähdetä. Vihoittelee mm. tiuskimalla, ei vastaa viesteihin, "unohti" lapseni eli kummilapsensa syntymäpäivät, muun muassa. Ap

Entä jos äitisi muuttaisi samalle paikkakunnalle? Tai jopa luoksesi? No ei tietenkään onnistu...

Et kai ole tosissasi? Muistisairas jatkuvaa hoitoa vaativa lapsiperheeseen? Toki ap voi lopettaa työssäkäynnin, jotta voisi hoitaa äitiään, mutta minne ne lapset laitetaan? Muistisairaan kanssa 24/7 eläminen on traumatisoivaa aikuisellekin.

Muistisairailla saattaa myös tuo muuttaminen ihan minne tahansa lisätä turvattomuutta ja ahdistuneisuutta, kun eivät välttämättä muista miksi ja minne ovat joutuneet.

Minulla oli joskus sama tilanne, hammasta purren kestin,

kun kaikki muut sisarukset välttelivät osallistumasta millään tavoin. Tämä kaikki oli seurausta siitä, että minä vanhimpana lapsena olen joutunut jo lapsuudesta alkaen kantamaan vastuuta asioista, muilta lapsilta äiti ei samaa vaatinut (äiti jäi leskeksi meidän kaikkien ollessa vielä alaikäisiä). Näistä omien vanhempien vanhenemisiin liittyvistä järjestelyistä olisi tietysti hyvä sopia jo ennen kuin asiat ovat käsillä, mutta jos toiset ovat vastahakoisia puhumaan ja sopimaan ne tuppaavat jäämään liian usein pääasiassa yhden ihmisen hoidettavaksi. Omien sisaruksueni kohdalla huomasin, että he pelkäsivät vanhuuden kohtaamista ja siksi välttelivät ja pakenivat velvollisuuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko osallistua jotenkin mm. lääkärikäynneistä aiheutuviin kustannuksiin, kuten maksaa siskolle vaivanpalkaksi vähän bensarahaa?

Ei näin. Muistisairas on oikeutettu kelan taksikorttiin, joten ei häntä todellakaan kannata omakustanteisesti kuskata missään. Kaikki vaan oikeiden väylien kautta, sisko taksissa mukana saattajana. Sisko voi hakea omaishoitajan tukia, jolloin saa kyllä palkkansa tekemästään työstä vanhempansa hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Useampikin on sanonut nyt, että esim. telkkarin korjaukseen voi tilata ammattilaisen tms. Kaikki eivät taida hahmottaa, että kun muistisairas soittaa, että telkkari ei toimi, kyseessä ei todellakaan ole tilanne, jossa telkkari olisi oikeasti rikki. Hän on saattanut käyttää ihan väärää kaukosäädintä, vaikka vannoo, että on oikea. Puhelin ei lataudu ja on siis rikki, kun oikeasti hän on käyttänyt väärää laturia. Ja niin edelleen loputtomasti. Jos tilaat korjaajan kotikäynnille kolme kertaa kuukaudessa toteamaan, että läppäri/telkkari/puhelin/pesukone ei ole rikki, niin siinähän menee vararikkoon!

On oikeasti käytävä aina toteamassa ensin itse, että onko jotain todellakin hajonnut, ennen kuin sen ammattilaisen voi tilata. Ja korjaajien soittelu ja aikojen sopiminen vie vähintään yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin itse paikalle meneminen. (Päästääkö vanhus edes korjaajan sisään, jollet ole itsekin paikalla vastaanottamassa? Eihän hän ehkä muista, vaikka soittaisit, että korjaaja tulee pian!)

Minun äitini kohdalla on ongelmana lisäksi se, että hän on hyvin liikkuvaista ja impulsiivista sorttia. Hänhän ampaisee saman tien läheiseen Giganttiin ostamaan uutta telkkaria eikä edes aina kerro minulle koko ongelmasta kuin vasta jälkikäteen. Todellisuudessa hän oli unohtanut hankkineensa uuden digiboksin uudella liittymällä, irtisanonut vanhan nettiliittymän, unohtanut asentaa uuden laitteen ja piilottanut sen, ei kertonut minulle mitään koko tempauksesta (kun ei itsekään muistanut) ja kun liittymä sitten kuun vaihteessa sulkeutui, hän uskoi telkkarinsa hajonneen. Minulle tämä selvisi, kun soittelin sitten operaattorille. Äidillä ei ole virallista diagnoosia, hän vastustaa jyrkästi näkemystäni muistiongelmasta ja on luonteeltaan salaileva ja impulsiivinen, lisäksi aina ollut huono rahankäyttäjä. Tällainen henkilö saa nopeasti aikaan hirveää tuhoa pankkitililleen, kun jokaiseen lehtitilaukseen ja juttuun haksahtaa eikä ymmärrä osamaksujen koroista mitään. Lehtitilauksia on ainakin 17 kpl.

On tosi helppo sanoa, että no antaa palaa, mitäs sitten. Kunnes on itse siinä tilanteessa. Sen sotkun saa jossain kohtaa kuitenkin syliinsä, joten on kyllä inhimillistä yrittää hillitä syntyviä velkoja tai rajata muita syntyviä ongelmia.

Kuulostaa niin tutulta. Äitini on juuri tuollainen liikkuvainen muistisairas, piilottelija ja salailija. Hän ei kerro mitään oma-alotteisesti, hänestä pitää kaivaa kaikki tieto irti. Sotkee asiat, tilailee tavaroita, tv koko ajan rikki kun ei osaa enää käyttää kaukosäädintä, teloo jatkuvasti itseään oudoilla tavoilla jne. Usein sattumalta huomannut että hänellä on esim. järkyttävän isoja mustelmia päästä varpaisiin, sormi on vääntynyt ja murtunut, päässä iso kuhmu tms, ihan kuin hänet olisi toistuvasti ryöstetty tai pahoinpidelty. Kysyessä hän vastaa vaan jotain epämääräistä. Hänelle ei saa ketään muuta peräänkatsojaakaan, koska fyysisiä sairauksia ei ole, kotihoito totesi ettei ole tarvetta. Koko ajan on oltava varpaillaan mitä keksii seuraavaksi ja missä teloo itseään, se on todella uuvuttavaa.

Meneväiset muistisairaat saavat paljon tuhoa aikaan ja heitä täytyy omaisen vahtia maksimaalisesti jo etukäteen, sillä asioiden yhtäkkiä paljastuttua niiden loputtomien sotkujen selvittely on aivan järkyttävän raskasta. Kukaan muu ei niitä sotkuja selvitä kuin lähiomainen. Ja uusia sotkuja tulee koko ajan!

Hyväksikäyttäjiä on paljon. Jätetään vanhuksen hoito tahallisesti ja harkiten yhdelle aikuiselle lapselle.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko osallistua jotenkin mm. lääkärikäynneistä aiheutuviin kustannuksiin, kuten maksaa siskolle vaivanpalkaksi vähän bensarahaa?

Ei näin. Muistisairas on oikeutettu kelan taksikorttiin, joten ei häntä todellakaan kannata omakustanteisesti kuskata missään. Kaikki vaan oikeiden väylien kautta, sisko taksissa mukana saattajana. Sisko voi hakea omaishoitajan tukia, jolloin saa kyllä palkkansa tekemästään työstä vanhempansa hyväksi.

Kela-taksin omavastuu on 25€/kerta ja suurin osa omamaishoitajista saa n. 300€/kk miinus verot.

Ei kumpikaan ei ole mikään ratkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko osallistua jotenkin mm. lääkärikäynneistä aiheutuviin kustannuksiin, kuten maksaa siskolle vaivanpalkaksi vähän bensarahaa?

Ei näin. Muistisairas on oikeutettu kelan taksikorttiin, joten ei häntä todellakaan kannata omakustanteisesti kuskata missään. Kaikki vaan oikeiden väylien kautta, sisko taksissa mukana saattajana. Sisko voi hakea omaishoitajan tukia, jolloin saa kyllä palkkansa tekemästään työstä vanhempansa hyväksi.

Kela-taksin omavastuu on 25€/kerta ja suurin osa omamaishoitajista saa n. 300€/kk miinus verot.

Ei kumpikaan ei ole mikään ratkaisi.

Omaishoidon tukeakaan, edes sitä minimaalista ei nykyään saa ellei hoivan sitovuus ja vaativuuskriteerit täyty, kriteereitä on tiukennettu hyvinvointialueiden alettua. Peräänkatsominen ja asioiden hoito yms ei siihen riitä, hoivan tarpeen täytyy olla vaativampaa joka melkein tarkoittaa luona asumista, pesemistä yms.

Tuen hyväksymisen yhteydessä myös tehdään hyvinvointialueen kanssa sopimus joka käytännössä tekee sinusta 100% hoitoon sitoutuneen, kuukaudessa ehkä pari vapaapäivää jos sitäkään.

Todennäköisesti siskosi vain purkaa sinuun omaa ahdistustaan, kateuttaan ja väsymystään, eikä kiukuttele sitä, että tekisit jotain väärin. Voit ottaa sitä vastaan tai laittaa sille rajat kertomalla kuinka olet yrittänyt toimia siskoasi miellyttääksesi eri tavoilla, haluat ottaa vastuuta äidistäsi, mutta et jaksa ottaa vastaan jatkuvaa kiukuttelua. Muista kertoa hänelle, että haluaisit säilyttää hyvät välit hänen kanssaan.

Muistisairaan television toimimattomuus on yleensä se, että tämä on itse mennyt painamaan kaukosäätimestä jotain nappulaa, mistä on joutunut jonnekin valikkoon, mistä ei osaa tulla pois, jolloin televisio ei hänen mielestään toimi, kun sieltä ei näy sitä ylen ykköstä tai kakkosta tai jotain muuta kanavaa. Turha siitä mitään korjaajia tilailla ja maksaa siitä maltaita. Aikaakaan ei saa heti ja muistisairas olisi ihmeissään korjaajan tulessa, ihmettelisi, että mikä ihmeen korjaaja, jos ylipäätään oveaan avaisi eli siellä pitäisi jonkun toisen olla vastaanottamassa korjaaja.

Aika monta kertaa tuli toimittua anopin television "korjaajana", avainten etsijänä ja muuna remppaajana.[/quote]

****

Tämä tuli tutuksi kun anoppi sähkön säästösyistä irrotteli töpseleitä seinästä tajuamatta, että töllö toimii myös sähköllä. Väitti, että "joku" oli taas käynyt pimentämässä telkun. 

Muistisairaan tukena ei kukaan, jolla on työ ja perhe-elämä, voi olla jatkuvassa 24/7 hälyvalmiudessa.

Yöstä tuli päivä ja päivästä yö. Soitteli harhaisena klo 3 yöllä itkuisena kun joku oli muka oven takana.

Omaisille on tosi rasittavaa, kun tietää ettei mitään oikeaa hätää ole, mutta harhaiselle kaikki on totta.

Yksi ongelma on se kun nykyään lapset tehdään jo useammassa sukupolvessa myöhään eli 35-40 vuotiaina niin sitten pikkulapsiaikana oma vanhempi onkin yli 80v. Ennen kun tehtiin lapset noin 25 vuotiaina ei omia lapsia ollut enää kotona kun omat vanhemmat alkoivat tarvita apua, päin vastoin siinä parin kympin molemmin puolin olevat lapsenlapset olivat myös munmon apuna kun heillä ei ihan vielä ollut omaa perhettä.

Nykyään monella jää aktiivinen isovanhemmuus väliin.

Isoin ongelmahan on se että osa vanhuksista on vielä vanhan polven tarkan markan väkeä eivätkä halua ostaa ulkopuolista apua tai ole tottuneet yleensä ostamaan palveluita. Veikkaan että tämä muuttuu kun 60-70-lukulaiset ovat hoivapalveluiden piirissä. Tämä ikäluokka on käyttää jo nyt siivouspalveluita, käy hieronnoissa, kosmetologeilla, ei vaihda itse auton renkaita jne. jne.

Kuulostaa niin tutulta. Äitini on juuri tuollainen liikkuvainen muistisairas, piilottelija ja salailija. Hän ei kerro mitään oma-alotteisesti, hänestä pitää kaivaa kaikki tieto irti. Sotkee asiat, tilailee tavaroita, tv koko ajan rikki kun ei osaa enää käyttää kaukosäädintä, teloo jatkuvasti itseään oudoilla tavoilla jne. Usein sattumalta huomannut että hänellä on esim. järkyttävän isoja mustelmia päästä varpaisiin, sormi on vääntynyt ja murtunut, päässä iso kuhmu tms, ihan kuin hänet olisi toistuvasti ryöstetty tai pahoinpidelty. Kysyessä hän vastaa vaan jotain epämääräistä. Hänelle ei saa ketään muuta peräänkatsojaakaan, koska fyysisiä sairauksia ei ole, kotihoito totesi ettei ole tarvetta. Koko ajan on oltava varpaillaan mitä keksii seuraavaksi ja missä teloo itseään, se on todella uuvuttavaa.

Meneväiset muistisairaat saavat paljon tuhoa aikaan ja heitä täytyy omaisen vahtia maksimaalisesti jo etukäteen, sillä asioiden yhtäkkiä paljastuttua niiden loputtomien sotkujen selvittely on aivan järkyttävän raskasta. Kukaan muu ei niitä sotkuja selvitä kuin lähiomainen. Ja uusia sotkuja tulee koko ajan![/quote]

Kuin lukisin kertomusta äidistäni.

Tuo tavaroiden tilaaminen on todella rasittavaa. Äiti oli tilannut hyvän sänkynsä tilalle moottoroidun sängyn asennettuna 3000 eurolla, johon hänellä ei ollut varaa. Sähkömopon, 3500e, jolla kaatui jo heti eka reissulla. Ihmettelen, että liike edes myy 85 vuotiaalle osamaksulla laitetta. Äiti oli itse käynyt liikkeessä hoiperrellen. Sisko möi sen ja piti rahat, n. 1000e itsellään. Olipa huono kauppa.

Apteekkilaskut äiti oli erikseen kääntänyt osoitteeseeni, vaikka oli sopimus, että menee suoramaksuna. Soitin apteekin laskutukseen, ettei tämä nyt oikein käy laatuun. 

Häneen iski taas joku piru. Tiesi kyllä mitä tekee, mutta tekee kiusaa tahallaan.

Tässä postiini tupsahti 850e viimeisin maksumuistutus sairaalalaskuista, jotka äiti oli vain aiemmin repinyt.

Äiti laittoi tylysti muikkarin kuoreen ja osoitteeseeni. Eräpäivä heti.

Olin laittanut äidin tilille rahaa, josta maksu olisi pitänyt mennä. Siskoni oli huomannut sen ja nostanut summan itselleen. Roisto mikä roisto. Ja juu, olen tehnyt siskostani rikosilmoituksen.

Nämä vain pieninä esimerkkeinä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa niin tutulta. Äitini on juuri tuollainen liikkuvainen muistisairas, piilottelija ja salailija. Hän ei kerro mitään oma-alotteisesti, hänestä pitää kaivaa kaikki tieto irti. Sotkee asiat, tilailee tavaroita, tv koko ajan rikki kun ei osaa enää käyttää kaukosäädintä, teloo jatkuvasti itseään oudoilla tavoilla jne. Usein sattumalta huomannut että hänellä on esim. järkyttävän isoja mustelmia päästä varpaisiin, sormi on vääntynyt ja murtunut, päässä iso kuhmu tms, ihan kuin hänet olisi toistuvasti ryöstetty tai pahoinpidelty. Kysyessä hän vastaa vaan jotain epämääräistä. Hänelle ei saa ketään muuta peräänkatsojaakaan, koska fyysisiä sairauksia ei ole, kotihoito totesi ettei ole tarvetta. Koko ajan on oltava varpaillaan mitä keksii seuraavaksi ja missä teloo itseään, se on todella uuvuttavaa.

Meneväiset muistisairaat saavat paljon tuhoa aikaan ja heitä täytyy omaisen vahtia maksimaalisesti jo etukäteen, sillä asioiden yhtäkkiä paljastuttua niiden loputtomien sotkujen selvittely on aivan järkyttävän raskasta. Kukaan muu ei niitä sotkuja selvitä kuin lähiomainen. Ja uusia sotkuja tulee koko ajan!

Kuin lukisin kertomusta äidistäni.

Tuo tavaroiden tilaaminen on todella rasittavaa. Äiti oli tilannut hyvän sänkynsä tilalle moottoroidun sängyn asennettuna 3000 eurolla, johon hänellä ei ollut varaa. Sähkömopon, 3500e, jolla kaatui jo heti eka reissulla. Ihmettelen, että liike edes myy 85 vuotiaalle osamaksulla laitetta. Äiti oli itse käynyt liikkeessä hoiperrellen. Sisko möi sen ja piti rahat, n. 1000e itsellään. Olipa huono kauppa.

Apteekkilaskut äiti oli erikseen kääntänyt osoitteeseeni, vaikka oli sopimus, että menee suoramaksuna. Soitin apteekin laskutukseen, ettei tämä nyt oikein käy laatuun. 

Häneen iski taas joku piru. Tiesi kyllä mitä tekee, mutta tekee kiusaa tahallaan.

Tässä postiini tupsahti 850e viimeisin maksumuistutus sairaalalaskuista, jotka äiti oli vain aiemmin repinyt.

Äiti laittoi tylysti muikkarin kuoreen ja osoitteeseeni. Eräpäivä heti.

Olin laittanut äidin tilille rahaa, josta maksu olisi pitänyt mennä. Siskoni oli huomannut sen ja nostanut summan itselleen. Roisto mikä roisto. Ja juu, olen tehnyt siskostani rikosilmoituksen.

Nämä vain pieninä esimerkkeinä.

Äidilläsi on sairaalamaksukatto täyteen. Huolehtikaa että se huomioidaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, siskosi on ihan itse osansa valinnut. Ei tuohon hoitorumbaan ole mikään pakko lähteä, ei ole pakko vastata puhelimeen -eikä ole pakko jäädä kykkimään lapsuudenpaikkakunnalle.

Siskosi on luultavasti katkera siitä, että sinä olet aikanasi uskaltanut lähteä ja olet luonut itsellesi hyvän elämän muualla. Nyt hän on saanut sen "vanhapiikasisaren" osan, vaikka olisi perheellinenkin. Ennen se jäi sille, joka ei päässyt naimisiin, nykyään sille, joka jää kykkimään kotinurkille. Ihan oma valinta.

Lisäksi siskosi on jo ennen muistisairautta varmasti totuttanut äitinne siihen, että aina saa soittaa, ja aina hän tulee. Tämä on virhe. Vanhoja ihmisiä ei pidä totuttaa siihen, että koko ajan autetaan, vaan pitää kannustaa niitä pärjäämään itse niin pitkään kuin mahdollista.

Maailmassa on muuten tosi paljon lapsettomia muistisairaita, joilla ei ole ketään jolle soittaa koko ajan, ja ihan ihmeesti nekin pärjää. Meidänkin suvussa oli yksi lapseton pariskunta, pärjäsivät keskenään ja kotihoidon turvin siihen saakka että mies kuoli, sitten vaimo meni laitokseen ja kuoli myös vuoden päästä.

Muista ap, että sinun velvollisuutesi on ensisijassa miestäsi ja lapsiasi kohtaan. Tämä todetaan ihan Raamatussakin, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Missään tapauksessa et siis saa ruveta matkan päästä hyysäämään äitiäsi niin, että perheesi kärsii. Ihan sama, miten siskosi katkeroituu ja kiukkuilee, lapsesi ja miehesi ovat paljon tärkeämmät.

Itse olen sellaisen äidin tytär, joka laiminlöi koko perheensä hyysätessään vanhoja vanhempiaan (jotka eivät olleet muistisairaita ja pärjäilivät itse asiassa ihan hyvin, mutta suorittajaäitini piti koko ajan keskittyä niihin). Olen jo keski-iässä, ja terapiat käytynä, kun äidilläni ei ollut aikaa teinityttärelle, joka kipuili vastapuhjenneen elinikäisen sairauden ja naapurin sedän seksuaalisen häirinnän kanssa. Nykytiedon mukaan olin silloin myös vakavasti masentunut, mutta kaikki yritykseni puhua siitä kuitattiin vaan sillä, että olet nyt siinä iässä ja hormonit, mun täytyy nyt soittaa mummulle.

Pyydän sinua, aseta lapsesi ja miehesi etusijalle.

Tuo on niin totta. Ja lisäksi: kunta yrittää mahdollisimman pitkälle suostutella ja suorastaan painostaa vanhuksen lapsia huolehtimaan vanhuksesta. Näin he saisivat säästettyä rahaa ja resursseja. Mutta jos et pysty ja voi, älä suostu - älä pilaa omaa ja läheistesi elämää, vaan vedä rajasi. Lopulta se julkinen puoli ottaa kopin vanhuksesta, usein pitää valitettavasti ensin käydä jokunen ikävä välikohtaus, mutta lopulta asiat järjestyy. Vanhukset ja me nuoremmat sukupolvet maksetaan veromme sen takia, että vanhuksista pidettäisiin huolta.

Vierailija kirjoitti:

Yksityinen hoivapalvelu hoitamaan kauppa- ym asiat, ruuanlaiton, siivouksen.

Kotihoito lääkkeet.

Kaiken mahdollisen ulkoistatte.

Anna siskollesi kiitosta siitä että on hoitanut, se ei tosiaankaan ole helppoa vaan kuormittavaa.

Kotihoito tosiaan ratkaisisi monta ongelmaa. Työskentelen yksityisellä kotihoidossa ja hoidan lääkehoidon, suihkun kaksi kertaa viikossa ja samalla pyöräytän pyykit koneessa. Voin myös tehdä kauppatilauksen toimistolla jos näin on sovittu. Ruoanlaittopalvelu, jos sellaisen haluaisi niin joutuisi muualta tilaamaan mutta valmisruokia voidaan tilata, ja auttaa ateriapalvelun tilauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Isoin ongelmahan on se että osa vanhuksista on vielä vanhan polven tarkan markan väkeä eivätkä halua ostaa ulkopuolista apua tai ole tottuneet yleensä ostamaan palveluita. Veikkaan että tämä muuttuu kun 60-70-lukulaiset ovat hoivapalveluiden piirissä. Tämä ikäluokka on käyttää jo nyt siivouspalveluita, käy hieronnoissa, kosmetologeilla, ei vaihda itse auton renkaita jne. jne.

Noin voisi ajatella ja toivottavasti suunta on se, mutta usein tässä palveluiden tilaus-asiassa unohtuu että muistisairas on usein myös täysin sairaudentunnoton, eli hän ei itse tajua olevansa sairas. Hän luulee olevansa terve ja pystyvänsä tekemään ruokaa ja huolehtimaan itsestään yms. vaikka todellisuudessa kaikki olisi retuperällä, asiat hoitamatta ja ruokana olisi kaksi kylmää nakkia päivässä. Omasta mielestään he eivät siis useinkaan tarvitse apua.

Eiväthän he itse mitään palveluita silloin tilaa itselleen, koska kuvittelevat pärjäävänsä itsenäisesti. Miksi kukaan tilaisi mitään palveluita, jos ei itse koe niille olevan tarvetta. Eli omaisen vastuulle tuo jää ainakin muistisairailla.