Lue keskustelun säännöt.
Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?
Opiskeluaikanakin oli luontevaa hengata omassa opiskeluporukassa. Opiskelupaikkakunnalta muuttaessa kaveriporukat hajaantuivat. Työpaikat vaihtuu, asuinpaikat vaihtuu, elämäntilanteet muuttuu.
Miten löytää taas se yhteisöllisyyden tunne, se että kuuluu johonkin? Olen ainoa lapsi joten ei ole edes mitään sisarusporukkaa. Työt etätöitä tai toimiston kahvihuoneessa 5 min jutustelu. Tekee jotenkin pelokkaan olon kun ei ole turvana yhteisöä. Kuin eläin, joka on ajettu laumasta.
Kommentit (404)
Yhdistystoiminta, oli se sitten paikallispolitiikkaa tai urheiluseura, kyläyhdistys, vaikka joku taide/kulttuuriyhdistys tai mikä sinua kiinnostaa! Kun lähdet mukaan yhdistyksen hallitukseen niin väkisinkin siinä tehdään porukalla ja kokoonnutaan yhdessä, pidetään yhteyttä, suunnitellaan yhdistyksen asioita, tapahtumia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että kaikilla ei ole ikinä ollut sitä heimoa , koska eivät osaa yhtään bonjata mitä tässä haetaan takaa. Kaikista yksinäisin olen ollut edellämainitunlaisissa ryhmissä, Iso porukka ympärillä ei takaa sitä etteikö tuntisi oloaan yksinäiseksi. Kuppikunnat ei kiinnosta. Eikä hyvänpäiväntutut.
Ehkä sitä sillä kaipaakin, kun semmoinen on joskus ollut?
Itselläni se heimo ja yhteisö on tullut siitä, että aluksi on ollut jokin yhteinen nimittäjä oli se sitten joukkuelaji, opintojen pääaine, partio tai joku muu. Siitä se porukka on sitten lähtenyt muodostumaan. Aluksi on kuitenkin ollut joku syy miksi se porukka on kokoontunut yhteen hengaamaan. Lopulta se alkuperäinen syy on kadonnut ja unohtunut.
Samaa mieltä, kyllä se porukka aina jostain syntyy. Ei ihmiset tuosta vaan päädy hengaamaan yhteen, vaan ensin tutustutaan jossain yhteydessä, yhteisen tekemisen tai mielenkiinnonkohteen kautta, ja jos synkkaa niin homma laajenee myös sen alkuperäisen aiheen ulkopuolelle. Näin kävi opiskeluaikana, partiossa, äiti-vauvakerhossa, tietystä musiikkigenrestä tykkäävien porukassa jne. Joskus se porukka hajoaa kun alkuperäinen yhdistävä tekijä katoaa, joskus ei, joskus jäljelle jää muutaman hengen tiiviimpi porukka tai yksittäisiä ystävyyksiä.
Aloittaja ja muut porukkaa kaipaavat voisi toki kokeilla etsiä omaa laumaansa vaikkapa jostain itseä kiinnostavista facebook-ryhmistä, oman paikkakunnan puskaradioista tms. Se vaan vaatisi sitä omaa aktiivisuutta, että alkaisi järjestää juttuja, ja sit voisi löytyä sitä omanlaista väkeä.
-Viera- kirjoitti:
Kaikki loppuu kun kansakunta katoaa. Kato nopeutuu edetessään. 5amaan aikaan kun yksi syntyy niin kaksi kuolee. Kansamme on lisäksi keskim. yllättävän iäkäs. Varsinaisen häviön toteutti melko pieni sakki salaa kabinetissaan.
Hajoita ja hallitse. Kantaväestön suurtyöttömyys. Feminismi toksisine arvoineen. Lopputulos on yksinäiset ihmiset. Perhe toi ihmisille ennen sisällön elämään. Nyt suositaan moraalittomuutta ja narsismia. Ihmiset on epäsosiaalisia.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveriporukka oli aikoinaan just tämmöistä punk/hippiporukkaa. Siellä oli monenkirjavaa ihmistä. Voi niitä aikoja miten kaipaan. Moni on perheellistynut, osa on päihteet vienyt, löytyy sieltä ihan tohtoria ja maisteriakin. Yksi yhdistävä tekijä oli , pääkoppa. Ajatukset.
Aikuistumisen myötä porukka sitten hajosi? Loppujen lopuksi pelkät ajatukset ei siis riittäneet pitämään porukkaa koossa, kun yhdistäviä tekijöitä ei ollut tarpeeksi. Nuoruuteen kuuluu se tietty idealismi, joka aikuistuessa sitten usein laimenee.
Siitä vaan harrastamaan jotain. Mieti, mikä kiinnostaa, mitkä päivät sopivat ja kuinka paljon aikaa on käytettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Partio on kyllä hyvä. Mun paikkakunnalla on aikuispartiotoimintaa, porukat kokoontuu vähän epäsäännöllisemmin vähän kaikkien menojen mukaan ja tehdään yhdessä asioita. Toki partioon liittyy olennaisena osana se vapaaehtoistyökin, niitten lasten eteen, mutta nimenomaan se onkin sitä yhteisöllisyyttä lisäävä voima. Ja toki partiolaiset usein jakaa samantyyppisen arvomaailman, luontoa ja läheisrakkautta kunnioittavan. Uskonnollista se harvemmin nykyään enää on, vaikka tausta toki onkin sellainen. Mut toki tää siis sopii vain niille jotka on sen henkisiä.
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Jotkut harrastukset ovat sellaisia, että niihin mennään, ollaan siellä 1-2 tuntia ja sitten lähdetään kotiin. Monilla on perhe, ystäviä jne, joiden luo heillä on kiire. Lähisukulainen on saanut tuttavia harrastuksissa, jotka liittyvät liikuntaan. Mutta sielläkin osa ei ole kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin, koska heillä on iso ystäväpiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisuus tuo mieleen sosialismin. Melko pienessä ryhmässä on jo lusmu ja /tai päällepäsmäri.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma eikä harrastuksetkaan auta. Kielikursseilla ja jumpparyhmissä ei juuri yhteisöllisyys näy. Ihmiset tulee paikalle, tekee sen mitä ohjaaja sanoo ja lähtee kotiin. Yhteistä hengailua ei ole.
Tämä on minunkin kokemukseni. On kiva harrastaa jotain, mutta se ei ole tutustumiskeino. Toisaalta, onhan sitten tekemistä sen aikaa. Parempi kuin istua yksin kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen löytänyt yhteisön järjestötoiminnan kautta. Samanhenkisiä ihmisiä, koska kaikki mukana vapaaehtoisesti ja siksi, että järjestön teemat kiinnostavat. Järjestö myös edistää yhteisöllisyyttä järjestämällä monenlaista hengailuiltaa jne.
Se voi toimia. Samoin uskontoon liittyvät tapahtumat kuten keskusteluryhmät, laulaminen, rukouspiiri. Joku avustusjärjestö voi tarvita vapaaehtoisia, mutta siellä toki toimitaan heidän sääntöjensä mukaan. Lauloin yhteen aikaan srk kuorossa, jossa oli yksi aviopari. Toinen heistä sanoi suoraan, ettei usko mihinkään, mutta hän tykkäsi laulaa ja oli siellä puolisonsa mukana laulamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsu lenkille tms. fb kautta vaikka yksinäisiä ja sinkkuja. Kaikki samalle viivalle, oli status mikä hyvänsä. Siitähän voi kehittää muita juttuja yhteiseen tekemiseen.
Ympäristö antaa painetta että vasta sitten olet menestynyt kun ympärilläsi on paljon ihmisiä.
Mielestäni tähän pätee sama kuin kasvissyöntiin, autolla ajeluun tai lapsien hankintaan, että mikään näistä asiosta ei tee ihmistä paremmaksi toista oli onko osa isoa ryhmittymää vai kokeeko asioita pienemmässä ryhmittymässä eli oman perheen tai itsekseen, kanssa.
Kaikki ryhmät eivät ole kivoja jossa vallitsee ihana harmonia. Tarvitaan vain yksi mätä omena joukossa joka happamoittaa koko porukan ja silloin on kansanterveyden vuoksi hyvä osata valita seuransa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina jäänyt kaikkien ryhmien ja yhteisöjen ulkopuolelle. Oma aktiivisuus ei auta. En ole tarpeeksi kiinnostavaa seuraa tms. Olen aina se ylimääräinen, pariton, huomaamaton, unohdettu, yksin jätetty, ulkopuolinen. Lukemattomia kertoja elämäni varrella on noussut mieleen piinallinen muistikuva varhaislapsuudesta, musiikkileikkikoulusta, kun pyörin puolukkana kahden piirissä pyörivän lapsiryhmän välissä etsien turhaan väliä, johon sopisin, ja kättä, joka tarttuisi minun käteeni, samalla kun musiikki soi ja soi ja muilla lapsilla on hauskaa ja minua itkettää ja hävettää.
Surullista, että koet jääneesi - siis olet jäänyt - ulkopuolelle. Sinulla on kohtalotovereita, joita kukaan ei myöskään huomaa. He eivät puhu tilanteestaan muille ihmisille, koska se olisi nöyryyttävää, leimaavaa ja vaikeaa. Jos joskus puhuu aiheesta, joku voi katsoa oudoksuen. Lapsuudenmuistosi kertoo siitä, että ryhmän ohjaaja ei ole huomioinut jokaista lasta vaan antoi yhden jäädä ulkopuoliseksi. Ulkopuolelle jättäminen on erittäin vakava kiusaamisen muotom, jota harrastetaan työelämässä ja koulumaailmassa.
Ajattele näin: En halua olla osa mitään yhteisöä joka haluaisi minut jäseneksi.
Nyt aikuisena ymmärtää kuinka vahva into ihmisillä laumaeläinkäytökseen, joka vain tyhmentää. Sanonta "ryhmässä tyhmyys tiivistyy" on 100% totta. On näitä niin sanottuja poliittisia echo chambereita sun muita, polarisaatiota, ääri-ajattelua jne. En itse halua olla osa mitään ajatuspajaa jossa on pakko mennä virtauksen mukana, jos kyseenalaistat tai olet "erilainen" joudut heti ulkopuolelle.
Avustusjärjestöt voisivat olla oiva paikka jos haluat antaa jotain takaisin ihmisille, niissäkin tosin on valitettavasti kristinusko vahvana pohjana.
Ompeluseurat. Niitä löytyy joka paikkakunnalla. Ja neulotaan itselle tai hyväntekeväisyyteen. Esim. synnytyssairaalat, Ukrainaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D
Asukasyhdistyksen tupa? Näissä yleensä kokoonnutaan päiväsaikaan, joten paikalla on paljon eläkeläisiä ja työttömiä, joilla kenelläkään ei ole kiire minnekään.
Neulepiiri? No joo, miehille ei sovi. Mutta täyttäisi määritelmän, ollaan jouten ja löpistään.
Seurakuntien toiminta? Plussaa ihmisten hyväntahtoisuus, miinusta mahdollinen herätystyö. Valitse jokin, joka ei ole uskontojen uhrien listoilla.
Mitä? Kyllä miehetkin osaavat neuloa tai voivat opetella. Monet korkean tason räätälit ovat nimenomaan miehiä. Tottapa miespuolinen henkilö pystyy oppimaan neulomistakin. Naisvoittoisen ryhmän puheenaiheet voivat olla erilaisia kuin miesten ryhmissä, mutta aina voi avartaa omaa pihapiiriä.
Jos olet ap. mies, myös miehille ompeluseuroja eri puolilla Suomea
Mulla on monta harrastusyhteisöä ja elämäntapayhteisöä, mutten jaksa niitä vaan haluan olla vaan oman miehen kanssa.
Minä sain aikuisiällä aivan ihana YSTÄVÄN lapsen koulukaverin äidistä! :) Eskarissa jo tutustuttiin lasten kautta.