Lue keskustelun säännöt.
Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?
Opiskeluaikanakin oli luontevaa hengata omassa opiskeluporukassa. Opiskelupaikkakunnalta muuttaessa kaveriporukat hajaantuivat. Työpaikat vaihtuu, asuinpaikat vaihtuu, elämäntilanteet muuttuu.
Miten löytää taas se yhteisöllisyyden tunne, se että kuuluu johonkin? Olen ainoa lapsi joten ei ole edes mitään sisarusporukkaa. Työt etätöitä tai toimiston kahvihuoneessa 5 min jutustelu. Tekee jotenkin pelokkaan olon kun ei ole turvana yhteisöä. Kuin eläin, joka on ajettu laumasta.
Kommentit (408)
Seurakunnasta saa, mikäli yhtään koet että voisit antaa sellaiselle mahdollisuuden. Seurakuntiakin on monia, lähetysjärjestöt (Sley, Kansanlähetys) ja vapaat suunnat erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin. Pitää hyväksyä se tosiasia että saa olla ilman yhteisöjä. Se että ei kuulu johonkin voi aiheuttaa monille tunnollisuuden tuskia ja oloa että pitäisi kuulua johonkin, koska hävettää ryhmäpaineen alla ettei kuulu tai halua kuulua mihinkään. Haluaisi olla vain rauhassa.
Se ok. Ei ole pakko kuulua mihinkään.
Minä en ainkaan halua olla osana yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Pitää hyväksyä se tosiasia että saa olla ilman yhteisöjä. Se että ei kuulu johonkin voi aiheuttaa monille tunnollisuuden tuskia ja oloa että pitäisi kuulua johonkin, koska hävettää ryhmäpaineen alla ettei kuulu tai halua kuulua mihinkään. Haluaisi olla vain rauhassa.
Se ok. Ei ole pakko kuulua mihinkään.
Minä en ainkaan halua olla osana yhtään mitään.
Sama täällä. Pienellä paikkakunnalla kaksi vihaista eläkeikäistä naista pätee yhdistyksissä ja monessa muussakin. Hyvä, että pysyy erossa tällaisista ja saa olla omassa rauhassa.
Itse olen saanut paljon läheisiä ihmisiä koiraharrastuspiireistä ja omiin eettisiin arvoihin (vegaani) liittyvistä ympyröistä. Siis ihan aikuisiälläkin lisää ystäviä.
Olisiko jotain tämän tyyppisiä juttuja?
Olen itse myös uskovainen, mutta en ole oikein kokenut omakseni niitä ihmisiä, joita löytyy seurakuntajutuista.
Seurakunnasta tai harrastusporukoista? Itse olen saanut ystäviä aikuisena lasten kavereiden ja harrastusten kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Pitää hyväksyä se tosiasia että saa olla ilman yhteisöjä. Se että ei kuulu johonkin voi aiheuttaa monille tunnollisuuden tuskia ja oloa että pitäisi kuulua johonkin, koska hävettää ryhmäpaineen alla ettei kuulu tai halua kuulua mihinkään. Haluaisi olla vain rauhassa.
Se ok. Ei ole pakko kuulua mihinkään.
Minä en ainkaan halua olla osana yhtään mitään.
Aika moni ihminen kuitenkin kokee olevansa sosiaalinen eläin, kaipaa kontakteja ja harmittelee, jos tuntuu yksinäiseltä.
Hyvä että sinulla ei näin, mutta on erilaisiakin ihmisiä olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksen aloittaminen ei kysy ikää. Toki mikä tahansa harrastus ei tuo yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi partio on varsin yhteisöllinen harrastus, samoin erilaiset joukkuelajit.
Päivän naurut, kiitos siitä. Siis aikuinen ihminen sudenpentuihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiin tarjottimellako se pitäisi sinulle tuoda?