Lue keskustelun säännöt.
Miten "normaalit" ihmiset käsittelee sitä, että elämä voi päättyä milloin vaan?
10.09.2023 |
Ahdistuneisuuhäiriöisenä kun tälläisiä asioita miettii usein vaikka on nuori ja melko terve. Olen alkanut pohdiskella, eikö normaalit ihmiset mieti tälläisiä koska luulevat jotenkin olevansa kuolemattomia? Vai miten he pystyvät olla miettimättä tälläisiä ahdistavia ajatuksia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Miksi alanuolitatte. Eikö saa sanoa mitään.
Saa sanoa totta kai, mutta ei muiden ole siitä mikään pakko tykätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kuolemassa jo pari kertaa mm. syövän vuoksi. Jos kuolee, niin kuolee.
En mieti asiaa.
Varmaan se auttaa, että uskon näkeväni läheiseni uudelleen, kun olen kuollut. Kuulun seurakuntaan, mutta en ole uskovainen.Seurakuntaan kuuluminen ei mitenkään vaikuta ihmisen taivaaseen menemiseen tai läheisten näkemiseen.
Ajatus edesmenneiden läheisten ja ystävien jälleennnäkemisestä lohduttaa monia. Itse toivon, että saan kuoltuani tavata äidin, tätini, enoni, mummoni ja sisarpuoleni. Ehdin tavata sisarpuoleni vain kerran lapsena. Hän asui toisessa maassa ja kuoli alaikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimalla esoteerista kirjallisuutta voitin kuolemanpelon. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Tietoa löytyy kun etsii avoimin mielin.
Kyllä nekin pelkäävät kuolemaa, jotka uskovat taivaaseen tai elämän kiertokulkuun. Se voi vasta ollakin pelottavaa, varsinkin, jos ei haluaisi oikein elää yleensäkään.
Korjaan hieman. Uskovaiset uskovat Jeesukseen eivät pelkästään taivaaseen. Omalta kohdaltani voin sanoa, että viimeisinkin ripe kuoleman pelosta jäi pois saatuani aidon uskon Jeesukseen. Hän ottaa avosylin vastaan taivaassa.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että koronan myötä moni hätkähti, että oikeasti elämä jossain kohtaa loppuun..itselläni oli jo ennen sitä ollut kokemusta kuinka lähellä kuolee lapsi ns.normiflunssan jälkitautiin ja toinen läheinen on joka taudista teholla yleissairautensa takia niin oli jotenkin karmeaa katsoa sitä hysteriaa. Nyt sitten itse sairastuin vakavasti niin kuolema ei pelota, pelottaa se kaikki kärsimys ennen sitä..ettei enää ikinä ole hyvä olo vaan kuolemaan asti elämä täynnä huonoja päiviä.
Jospa varaisit ajan seurakuntasi papille ja keskustelisit luottamuksellisesti hänen kanssa kaikesta, mikä sinua askarruttaa ja pelottaa kuolemassa. He eivät tuputa uskoaan ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Siispä puhelin käteen ja soita. Kehoitan kaikessa ystävyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se kuolemattomuuden tunne iskee kun omat vanhemmat kuolee, eli usein viisikymppisenä.
Sitten tulee kiire.
Erotaan, laihdutetaan, ostetaan moottoripyörä, naidaan siellä sun täällä, ja kuusikymppisenä tajutaan, että ei se elämä siitä parantunutkaan.Eihei enää niin nuorena yleensä kuolla tai sitten tietty on sukuja, joissa kuollaan viimeistään viisikymppisinä. Meidän suvussa kuollaan yhdeksänkymppisinä. Lapset ovat 60-70 vuotiaita eikä kukaan ole tehnyt mainitsemiasia asioita. Eletään elämään niinkuin aiemminkin. Jos perintöä saa, niin eletään järkevästi, että siitä ja omista varoista jää taasen heille perintöä. Kuka sitä nyt haluaisi, että oma jälkikasvu jäisi ilman, kun itsekin sai perintöä.
Järkevällä elämisellä tarkoitan, ettei tuhlata taivaan tuuliin perintöä vaan ajatellaan lapsiakin.
Luin hiljattain kuolinilmoituksia, joissa oli 70-luvulla syntyneitä ihmisiä. Nuorena sitä ajatteli, että 45-50v ihminen on vanha, mutta silloin kuuluisi olla vielä monta vuotta elinikää jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se kuolemattomuuden tunne iskee kun omat vanhemmat kuolee, eli usein viisikymppisenä.
Sitten tulee kiire.
Erotaan, laihdutetaan, ostetaan moottoripyörä, naidaan siellä sun täällä, ja kuusikymppisenä tajutaan, että ei se elämä siitä parantunutkaan.Eihei enää niin nuorena yleensä kuolla tai sitten tietty on sukuja, joissa kuollaan viimeistään viisikymppisinä. Meidän suvussa kuollaan yhdeksänkymppisinä. Lapset ovat 60-70 vuotiaita eikä kukaan ole tehnyt mainitsemiasia asioita. Eletään elämään niinkuin aiemminkin. Jos perintöä saa, niin eletään järkevästi, että siitä ja omista varoista jää taasen heille perintöä. Kuka sitä nyt haluaisi, että oma jälkikasvu jäisi ilman, kun itsekin sai perintöä.
Järkevällä elämisellä tarkoitan, ettei tuhlata taivaan tuuliin perintöä vaan ajatellaan lapsiakin.
Mukavaa, jos suvussasi eletään vanhaksi. Mutta kenelläkään ei ole mitään takeita pitkästä iästä. Meidän suvussamme joku on elänyt yli 100-vuotiaaksi ja monet lähelle yhdeksääkymmentä. Mutta jotkut ovat kuolleet lapsena, nuorin heistä 10-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut uskoo että kuoleman jälkeen on elämää. Ei kukaan ole pystynyt todistamaan miksi ihmisen aivoissa ylipäätään on tietoisuus ja mitä sille tapahtuu kuoleman jälkeen. Moni uskoo kuolemanjälkeiseen, miksi en minäkin. Olen elänyt hyvän elämän joten jos jonnekin päädyn niin hyvään paikkaan varmasti. Ja jos mitään ei ole niin en ole sitäkään suremassa.
Jos ei tietäisi että elämä joskus päättyy niin arvostaisiko tätä elämän lahjaa yhtä paljon? Joka päivä kerron puolisolle ja lapselle rakastavani heitä ja nautin joka päivästä täysillä.
Ahdistushäiriö on ollut mullakin mutta siihen auttoi lääkkeet, ja myös luotto korkeimpaan voimaan ja siihen että positiivisesti uskoo että kaikki on hyvin, myös kuoleman jälkeen.
Kerrot viisaita ajatuksia. Lisäksi voisit miettiä, mitäs jos alkaisit rukoilemaan Jeesusta sinun ja läheistesi elämään. Usko auttaa tavattoman monessa asiassa, sinua varmuus pääsystä taivaaseen ja läheisiäsi samaten. Tapaatte kaikki samassa paikassa. Ainoa, mikä teidät sieltä erottaa on uskon puute. Oma ja läheisten kuolema ei ahdista, kun tietää heidän päässeen taivaan kotiin. Toki suuren surun suuri rakkaus tuo, mutta yleensä aika auttaa siihen ja se, että saa murheensa kertoa Jeesukselle, joka lohduttaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alan olla nyt sitä ikää kun oma äitini sairastui kuolemaan johtavaan sairauteen ja menehtyi siitä 3 vuoden kuluttua. Olin itse silloin 32 v. Tiedostan että mitä tahansa voi tapahtua ja kannattaa nauttia joka päivästä. En ole uskovainen ja minulle elämä päättyy siihen kun se päättyy, sen jälkeen elämme vain meitä rakastaneiden muistoissa jonkun aikaa. Kuolema ei ahdista, se on vääjäämätön kaikille. Suvussa on sekä iäkkääksi eläneitä että liian aikaisin lähteneitä. Olen varmistanut että läheiseni ovat taloudellisesti turvattuja ja pärjäävät jos lähtö tulee. Onneksi lapset ovat jo kohta täysi-ikäisiä.
Asia käy hyvin harvoin mielessä. Tällä hetkellä useammin, koska iäkkäät vanhempani tarvitsevat apuani, ja mietin että olisipa heidän kannaltaan ikävää jos nyt yhtäkkiä kuolisin. Mutta muutenpa minulla ei ole suurempia velvollisuuksia mihinkään suuntaan, joten muuten en näkisi kuolemaa erityisen huolettavana asiana. Sairastuminen tai vammautuminen sen sijaan olisi tragedia, koska elämä jatkuu senkin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiiä oonko normaali. Kyllähän tuota joskus miettii. Mut ei se ahdista, koska kukaan ei oo vielä tänne ikuisesti jäänyt. On niin paljon tehtävää ja nähtävää, että keskityn tähän elämään enkä kuolemaan. Enhän mä silloin enää mitään tiedä.
Niin, sinä lienet terve. Jos eläsit kivuissa sairaalavuoteella koko lapsuutesi ja nuoruutesi, tuskin olisit jatkuvasti noin optimistinen. Etenkään kun et pääsisi tekemään etkä näkemään juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se kuolemattomuuden tunne iskee kun omat vanhemmat kuolee, eli usein viisikymppisenä.
Sitten tulee kiire.
Erotaan, laihdutetaan, ostetaan moottoripyörä, naidaan siellä sun täällä, ja kuusikymppisenä tajutaan, että ei se elämä siitä parantunutkaan.Eihei enää niin nuorena yleensä kuolla tai sitten tietty on sukuja, joissa kuollaan viimeistään viisikymppisinä. Meidän suvussa kuollaan yhdeksänkymppisinä. Lapset ovat 60-70 vuotiaita eikä kukaan ole tehnyt mainitsemiasia asioita. Eletään elämään niinkuin aiemminkin. Jos perintöä saa, niin eletään järkevästi, että siitä ja omista varoista jää taasen heille perintöä. Kuka sitä nyt haluaisi, että oma jälkikasvu jäisi ilman, kun itsekin sai perintöä.
Järkevällä elämisellä tarkoitan, ettei tuhlata taivaan tuuliin perintöä vaan ajatellaan lapsiakin.
Mukavaa, jos suvussasi eletään vanhaksi. Mutta kenelläkään ei ole mitään takeita pitkästä iästä. Meidän suvussamme joku on elänyt yli 100-vuotiaaksi ja monet lähelle yhdeksääkymmentä. Mutta jotkut ovat kuolleet lapsena, nuorin heistä 10-vuotiaana.
Olet oikeassa. Edellisten sukupolvien pitkä ikä ei todellakaan takaa jälkiläisille samaa. Me olemme Tšernobylin onnettomuudesta saatu jo sellainen määrä bekkerellejä ettei totuutta ole kerrottu vieläkään eivätkä edelliset sukupolvet saaneet niitä. Lisäksi syömme metsän antimia ja juomme vettä lisäten koko ajan syövän mahdollisuutta niiden pahuksen bekkerellien takia. En tiedä, puhutaanko säteilystä enää tuolla nimellä, muttei se asiaa muuta. Ne myrkyt säilyvät maaperässä varmaan lähes ikuisesti.
Elimistöömme kertyy mikromuoveja aiheuttaen ties mitä. Ihmiskeho rappeutuu kovaa vauhtia. En laisinkaan oleta eläväni vanhaksi. Edelliset sukupolvet söivät sotien aikana ja sitä ennen niukasti ja todellista luomuruokaa. Ruumiillista työtä tehtiin paljon enemmän eli itseään rasitettiin aivan eri tavalla kuin nyt. Stressikin oli heillä erilaista meihin verrattuna.
Mutta se suuri asia, joka erottaa meidät heistä on luja usko ja luottamus Jeesukseen. Hänet on nykyään sysätty syrjään ihmisen kuvitellun kaikkivoipaisuuden tieltä eikä se näytä ainakaan hyvää johtavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tulee huoli kuolemasta vain silloin, kun olen palavasti ihastunut ja rakastunut. Elämä tuntuu niin onnelliselta, että sen ei haluaisi koskaan loppuvan. Onneksi tällaiset rakkaudentäyteiset onnenhetket ovat hyvin lyhyitä hormonipyrskähdyksiä. Mutta kai elämäni muuten sitten on niin ankeaa, että ajatuksena siitä luopuminen ei paljoa paina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimalla esoteerista kirjallisuutta voitin kuolemanpelon. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Tietoa löytyy kun etsii avoimin mielin.
Kyllä nekin pelkäävät kuolemaa, jotka uskovat taivaaseen tai elämän kiertokulkuun. Se voi vasta ollakin pelottavaa, varsinkin, jos ei haluaisi oikein elää yleensäkään.
Korjaan hieman. Uskovaiset uskovat Jeesukseen eivät pelkästään taivaaseen. Omalta kohdaltani voin sanoa, että viimeisinkin ripe kuoleman pelosta jäi pois saatuani aidon uskon Jeesukseen. Hän ottaa avosylin vastaan taivaassa.
Tämänsorttinen uskonnollisuus on ihan kamalaa. Ollaan oikein hyeenana päivystämässä niiden lähellä, jotka ovat sairastuneet, menettäneet läheisensä tai voivat henkisesti huonosti.
Jokaisella on oikeus uskonnonvapauteen. Se, että yrittää vaikuttaa ihmiseen kauppaamalla jotain silloin kun hänen arvostelukykynsä ei ole kohdallaan, on raukkamaista. Tiedän myös ihmisiä, joille on kaupattu vaikka mitä höpöhöpöhoitoja isolla rahalla heti syöpädiagnoosin saamisen jälkeen. Niputtaisin tähän samaan kategoriaan iankaikkisen elämän tuputtamisen vain meidän uskonnon kautta samaan nippuun. Kyllä ei ole tuollaisella siunausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se kuolemattomuuden tunne iskee kun omat vanhemmat kuolee, eli usein viisikymppisenä.
Sitten tulee kiire.
Erotaan, laihdutetaan, ostetaan moottoripyörä, naidaan siellä sun täällä, ja kuusikymppisenä tajutaan, että ei se elämä siitä parantunutkaan.Eihei enää niin nuorena yleensä kuolla tai sitten tietty on sukuja, joissa kuollaan viimeistään viisikymppisinä. Meidän suvussa kuollaan yhdeksänkymppisinä. Lapset ovat 60-70 vuotiaita eikä kukaan ole tehnyt mainitsemiasia asioita. Eletään elämään niinkuin aiemminkin. Jos perintöä saa, niin eletään järkevästi, että siitä ja omista varoista jää taasen heille perintöä. Kuka sitä nyt haluaisi, että oma jälkikasvu jäisi ilman, kun itsekin sai perintöä.
Järkevällä elämisellä tarkoitan, ettei tuhlata taivaan tuuliin perintöä vaan ajatellaan lapsiakin.
Luin hiljattain kuolinilmoituksia, joissa oli 70-luvulla syntyneitä ihmisiä. Nuorena sitä ajatteli, että 45-50v ihminen on vanha, mutta silloin kuuluisi olla vielä monta vuotta elinikää jäljellä.
Se muuten jossain vaiheessa hätkähdyttää nähdessään kuolinilmoituksia samanikäisistä tai nuoremmista. Silloin viimeistään tajuaa elämän rajallisuuden. Nuoruuteen varmaan kuuluukin ajatus elävänsä ikuisesti.
Minulla, kuten monella muullakin, nuoruudessa ja teininä kuoli ystäviä ja tuttuja kuka mihinkin. Kukaan heistä ei kuollut ns. sairauden seurauksena vaan muista syistä. Vaikka autot ovat nykyään huomattavasti turvallisempia, nuoret ihan yhtä lailla kokeilevat rajojaan kaahaamalla päättömästi surullisin seurauksin. Toiset päättävät päivänsä itse ollessaan toivottomia. Ilmeisesti toisille elonpäiviä on vaan määrätty vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimalla esoteerista kirjallisuutta voitin kuolemanpelon. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Tietoa löytyy kun etsii avoimin mielin.
Kyllä nekin pelkäävät kuolemaa, jotka uskovat taivaaseen tai elämän kiertokulkuun. Se voi vasta ollakin pelottavaa, varsinkin, jos ei haluaisi oikein elää yleensäkään.
Korjaan hieman. Uskovaiset uskovat Jeesukseen eivät pelkästään taivaaseen. Omalta kohdaltani voin sanoa, että viimeisinkin ripe kuoleman pelosta jäi pois saatuani aidon uskon Jeesukseen. Hän ottaa avosylin vastaan taivaassa.
Tämänsorttinen uskonnollisuus on ihan kamalaa. Ollaan oikein hyeenana päivystämässä niiden lähellä, jotka ovat sairastuneet, menettäneet läheisensä tai voivat henkisesti huonosti.
Jokaisella on oikeus uskonnonvapauteen. Se, että yrittää vaikuttaa ihmiseen kauppaamalla jotain silloin kun hänen arvostelukykynsä ei ole kohdallaan, on raukkamaista. Tiedän myös ihmisiä, joille on kaupattu vaikka mitä höpöhöpöhoitoja isolla rahalla heti syöpädiagnoosin saamisen jälkeen. Niputtaisin tähän samaan kategoriaan iankaikkisen elämän tuputtamisen vain meidän uskonnon kautta samaan nippuun. Kyllä ei ole tuollaisella siunausta.
Minä kirjoitin tuon ihan tavallisena luterilaisena lähimmäisen rakkaudesta. Tiedän hyvin, että erilaiset lahkot keräilevät testamentteja kuolevilta ja pelottelevat, jos ei suostu. Sinun kannattaa ottaa pesäero rauhallisen luterilaisen ja ahneiden uskonlahkojen välillä. Me emme pelottele ketään emmekä väijy vakavasti sairastuneita. Se olisi suuri synti ja rikkomus Jeesusta kohtaan eikä omatuntomme edes missään nimessä sallisi sitä. Luotamme lääketieteeseen ja huuhaa hoidot eivät ole meistä lähtöisin.
Ethän sinä niputa kaikkia valkoihoisiakaan samaan nippuun kuvitellen meidän kaikkien ajattelevan ja tekevän samalla tavalla kuin robotit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimalla esoteerista kirjallisuutta voitin kuolemanpelon. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Tietoa löytyy kun etsii avoimin mielin.
Kyllä nekin pelkäävät kuolemaa, jotka uskovat taivaaseen tai elämän kiertokulkuun. Se voi vasta ollakin pelottavaa, varsinkin, jos ei haluaisi oikein elää yleensäkään.
Korjaan hieman. Uskovaiset uskovat Jeesukseen eivät pelkästään taivaaseen. Omalta kohdaltani voin sanoa, että viimeisinkin ripe kuoleman pelosta jäi pois saatuani aidon uskon Jeesukseen. Hän ottaa avosylin vastaan taivaassa.
Tämänsorttinen uskonnollisuus on ihan kamalaa. Ollaan oikein hyeenana päivystämässä niiden lähellä, jotka ovat sairastuneet, menettäneet läheisensä tai voivat henkisesti huonosti.
Jokaisella on oikeus uskonnonvapauteen. Se, että yrittää vaikuttaa ihmiseen kauppaamalla jotain silloin kun hänen arvostelukykynsä ei ole kohdallaan, on raukkamaista. Tiedän myös ihmisiä, joille on kaupattu vaikka mitä höpöhöpöhoitoja isolla rahalla heti syöpädiagnoosin saamisen jälkeen. Niputtaisin tähän samaan kategoriaan iankaikkisen elämän tuputtamisen vain meidän uskonnon kautta samaan nippuun. Kyllä ei ole tuollaisella siunausta.
Lisään vielä, että luterilainen uskovaisuus ei kehoita levittämään mahdollisimman laajalle yleisölle näkemyksiään. Me noudatamme Jeesuksen sanoja: Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.
Minun uskoni vahvistuminen ei ole mikään aivan kamala asia. Se on minun ja Jeesuksen asia enkä sitä julki tuo muuta kuin samoin uskoville. En toimi kuten lahkoissa toimitaan. Sinulla ilmeisesti on huonoja ja vääriä käsityksiä noin yleensä uskovista. Korjaathan näkemyksesi etkä syytä syyttömiä.
Tänään on ihan yhtä hyvä päivä kuolla, kuin huomennakin. Kannattaa päästää irti sellaisista ajatuksista, jotka eivät tee itselle hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut uskoo että kuoleman jälkeen on elämää. Ei kukaan ole pystynyt todistamaan miksi ihmisen aivoissa ylipäätään on tietoisuus ja mitä sille tapahtuu kuoleman jälkeen. Moni uskoo kuolemanjälkeiseen, miksi en minäkin. Olen elänyt hyvän elämän joten jos jonnekin päädyn niin hyvään paikkaan varmasti. Ja jos mitään ei ole niin en ole sitäkään suremassa.
Jos ei tietäisi että elämä joskus päättyy niin arvostaisiko tätä elämän lahjaa yhtä paljon? Joka päivä kerron puolisolle ja lapselle rakastavani heitä ja nautin joka päivästä täysillä.
Ahdistushäiriö on ollut mullakin mutta siihen auttoi lääkkeet, ja myös luotto korkeimpaan voimaan ja siihen että positiivisesti uskoo että kaikki on hyvin, myös kuoleman jälkeen.
Kerrot viisaita ajatuksia. Lisäksi voisit miettiä, mitäs jos alkaisit rukoilemaan Jeesusta sinun ja läheistesi elämään. Usko auttaa tavattoman monessa asiassa, sinua varmuus pääsystä taivaaseen ja läheisiäsi samaten. Tapaatte kaikki samassa paikassa. Ainoa, mikä teidät sieltä erottaa on uskon puute. Oma ja läheisten kuolema ei ahdista, kun tietää heidän päässeen taivaan kotiin. Toki suuren surun suuri rakkaus tuo, mutta yleensä aika auttaa siihen ja se, että saa murheensa kertoa Jeesukselle, joka lohduttaa,
Tuo korkein voima mistä puhuin, ajattelen sen olevan kristinuskon Jumala ja Jeesus, mutta uskon että pohjimmiltaan kyse on niin suuresta mysteeristä, että yksikään uskonto ei pysty sitä määrittelemään ja ahtamaan rajattuun muottiin, vaikka yrittävätkin.
Kuoleman kohtaa omaistensa kuollessa tai joutuessa itse tapaturmaan, jossa eloon jääminen oli hiuskarvan päässä ja jonka jälkeen on kovaa kipua. Näissä tilanteissa minä olen joutunut asiaa käsittelemään. Ei elämän päättyminen tunnu kivalta mutta jotenkin siihen vaan alistuu. Ja kipu on se tekijä mistä haluaa päästä irti.
Eihei enää niin nuorena yleensä kuolla tai sitten tietty on sukuja, joissa kuollaan viimeistään viisikymppisinä. Meidän suvussa kuollaan yhdeksänkymppisinä. Lapset ovat 60-70 vuotiaita eikä kukaan ole tehnyt mainitsemiasia asioita. Eletään elämään niinkuin aiemminkin. Jos perintöä saa, niin eletään järkevästi, että siitä ja omista varoista jää taasen heille perintöä. Kuka sitä nyt haluaisi, että oma jälkikasvu jäisi ilman, kun itsekin sai perintöä.
Järkevällä elämisellä tarkoitan, ettei tuhlata taivaan tuuliin perintöä vaan ajatellaan lapsiakin.