Lue keskustelun säännöt.
Miten "normaalit" ihmiset käsittelee sitä, että elämä voi päättyä milloin vaan?
10.09.2023 |
Ahdistuneisuuhäiriöisenä kun tälläisiä asioita miettii usein vaikka on nuori ja melko terve. Olen alkanut pohdiskella, eikö normaalit ihmiset mieti tälläisiä koska luulevat jotenkin olevansa kuolemattomia? Vai miten he pystyvät olla miettimättä tälläisiä ahdistavia ajatuksia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemalle ei voi mitään, se tulee ennemmin tai myöhemmin. Siksi on järkevää elää täysillä ja nauttia joka päivästä kuin se olisi viimeinen. Turha vitkutella eläkkeelle jääntiä vaan hyppää oravanpyörästä heti kuin mahdollista ja nauttii ehtoosta. Ansaitut rahat ja säästöt käyttöön ja elämä risaiseksi, turha miettiä mitään perintöasioita.
Noin muuten, mutta perintöasioiden miettiminen on itselleni tärkeää, koska minulla on lapsi. Tein ensimmäisen kerran eläessäni testamentinkin vasta silloin, kun lapsi syntyi. Haluan järjestää hänelle mahdollisimman hyvän elämän.
No itse en ole koskaan laskenut mitään vanhempien perinnön varaan ja olen sitä mieltä, kuka rahansa tienannut saa ne ilman tunnontuskia kuluttaakin, myös vanhempani. Jokainen on vastuussa itsestään, tämä tuntuu niin kummalliselta käsitteeltä tänä päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät mitenkään. Useimmilla tuollaiset asiat eivät tule mieleenkään, ellei jokin tragedia osu omalle kohdalle. Lähisukulainen kuolee tai itse sairastuu vakavasti. Sitten on ne, jotka ovat jotain sellaista kokeneet liian nuorena - tai eivät ole saaneet riittävästi apua siitä selviämiseen - ja jokin sisällä särkyy.
Minä ajattelen kuolemaa päivittäin.
Se ei ahdista minua lainkaan vaikka kärsin ajoittain pahasta ahdistuksesta.
Oma kuolema tuntuu ihanalta ajatukselta koska minä inhoan elämää.
Olen ahdistuspotilas ja olen läpikäynyt myös syövän ym.
Yritän elää niin että se elämä mitä on jäljellä on mielekästä ja juuri sellaista kuin haluan. Yritän toteuttaa unelmiani sekä tehdä taidettani valmiiksi ennen kuin kuolen. En siis ole kuolemassa syöpään mutta tiedostan että joku hetki sekin tulee.
En paljon välitä mitä muut ajattelee minusta enkä käytä aikaani turhiin asioihin kuten muiden arvosteluun ja juoruiluun. En myöskään tuhlaa aikaani epämiellyttäviin ihmissuhteisiin.
Kuolinsiivousta tavallaan teen myös. Haluan että kodissani on vain sellaista mikä tuo lisäarvoa elämään.
Vierailija kirjoitti:
1) Elämä on loputon samassa mielessä kuin näkökenttä on rajaton. Jos kääntyy 360 astetta ympäri, on nähnyt jo kaiken minkä voi nähdä.
2) Nimenomaan päättymätön elämä olisi ennen pitkää täysin painajaismaisen ahdistava. Esimerkiksi suosikkielokuvansa katsoo mielellään useammankin kerran, ehkä jopa niin monta kertaa että alkaa osata sen ulkoa. Mutta jos sen joutuisi katsomaan vaikkapa 776 281 172 kertaa, niin sekin luultavasti alkaisi tuntua sietämättömältä.
Eli uskot jälleensyntymiseen? Koska kun on kääntynyt 360 astetta niin voi jatkaa kääntymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemalle ei voi mitään, se tulee ennemmin tai myöhemmin. Siksi on järkevää elää täysillä ja nauttia joka päivästä kuin se olisi viimeinen. Turha vitkutella eläkkeelle jääntiä vaan hyppää oravanpyörästä heti kuin mahdollista ja nauttii ehtoosta. Ansaitut rahat ja säästöt käyttöön ja elämä risaiseksi, turha miettiä mitään perintöasioita.
Noin muuten, mutta perintöasioiden miettiminen on itselleni tärkeää, koska minulla on lapsi. Tein ensimmäisen kerran eläessäni testamentinkin vasta silloin, kun lapsi syntyi. Haluan järjestää hänelle mahdollisimman hyvän elämän.
No itse en ole koskaan laskenut mitään vanhempien perinnön varaan ja olen sitä mieltä, kuka rahansa tienannut saa ne ilman tunnontuskia kuluttaakin, myös vanhempani. Jokainen on vastuussa itsestään, tämä tuntuu niin kummalliselta käsitteeltä tänä päivänä.
Lainaamasi kirjoittaja taitaa kirjoittaa vähän eri asiasta. Monet ottavat esimerkiksi henkivakuutuksen paremmin tienaavalle puolisolle. Tässä ajatuksena on se, että jos vanhempi kuolisi, perheellä olisi silti varaa pitää oma sama kotinsa asuntolainasta huolimatta. Tällöin kamalan menetyksen jälkeen lapset saisivat kuitenkin pitää oman kotinsa, koulunsa ja kaveripiirinsä.
Lasten syntyessä tehtyihin testamentteihin kirjataan tyypillisesti myös toive siitä, kuka kasvattaisi lapsen jos vanhempaa ei enää olisi.
On aika kamalaa sanoa varsinkin tuossa yhteydessä että jokainen on vastuussa itsestään. Jokainen reipas kolmivuotias voi toki mennä hyväpalkkaiseen työhön, jotta perhe saa pitää kotinsa. 🤪 Vai oletko sinä sittenkin se kultalusikka pyllyssä syntynyt yksilö, joka kokee ehjän lapsuutensakin itseansaituksi? 🤪
Minullakin on ahdistusdiagnoosi mutta pelkään elämää enemmän kuin kuolemaa. Elämässä on aina enemmän tuskaa ja pelkoa kuin kuolemassa. Kuolema on aina elämää parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina pelännyt kuolemaa ja sairauksia joka omalla kohdallani tai läheisten. Koko ikäni. Kiitellyt, miten saan elää terveenä ja kohta taas panikoinut.
Eräänä päivänä menetin yhtäkkiä elämäni tärkeimmän ihmisen. Shokkia kesti pitkään. Sitten surua ja nousemista jaloilleni joitakin vuosia.
Sen jälkeen en ole jaksanut enää miettiä kuolemaa ja elämän haurautta. Kuolema on niin läsnä meidän keskellä, että jos siitä puhuttaisiin enemmän ja sallittaisiin surun osoittaminen muullakin tavoin kuin itkemällä hautajaisissa, se saattaisi tuntua vähemmän ahdistavalta.
Päätin itse surra näyttävästi ja olla välittämättä muista ihmisistä. Puhuin kuolemasta kenelle huvittaa ja aiheena se on yhä kiinnostava. Kuolema ei ole vain paha, kielletty asia, vaan myös osa elämää. Jotkut menevät minusta ja puheistani paniikkiin, melkein heiluttelevat valkosipulia edessäni, mutta pidän tärkeänä, että kuolema olisi osa meitä. Että oppisimme ottamaan sen huomioon ja surevat ihmiset.
Jos jaksat lue Mari Pulkkisen teoksia ja tutkimuksia kuolemasta. Hän on myös erinomainen luennoitsija ja osaa kyllä räväkästi käsitellä kuolemaa.
Eihän kuolemaa tarvitse normaali-ihmisen ajatella. Se tulee sitten ajallaan ja sillä siisti. Kaiken lisäksi se tulee jokaiselle elävälle olennolle ja on siis ihan pakollinen. Kuolema on elämän kruunu ja se poistaa kaikki murheet, jos niitä jollakin vielä siinä vaiheessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemalle ei voi mitään, se tulee ennemmin tai myöhemmin. Siksi on järkevää elää täysillä ja nauttia joka päivästä kuin se olisi viimeinen. Turha vitkutella eläkkeelle jääntiä vaan hyppää oravanpyörästä heti kuin mahdollista ja nauttii ehtoosta. Ansaitut rahat ja säästöt käyttöön ja elämä risaiseksi, turha miettiä mitään perintöasioita.
Noin muuten, mutta perintöasioiden miettiminen on itselleni tärkeää, koska minulla on lapsi. Tein ensimmäisen kerran eläessäni testamentinkin vasta silloin, kun lapsi syntyi. Haluan järjestää hänelle mahdollisimman hyvän elämän.
No itse en ole koskaan laskenut mitään vanhempien perinnön varaan ja olen sitä mieltä, kuka rahansa tienannut saa ne ilman tunnontuskia kuluttaakin, myös vanhempani. Jokainen on vastuussa itsestään, tämä tuntuu niin kummalliselta käsitteeltä tänä päivänä.
No minun mielestäni 8- ja 5-vuotiaat lapseni eivät ole vastuussa itsestään, vaan tarvitsevat taloudellista turvaa myös siinä tilanteessa, että kuolen yllättäen.
No ei ihan kovin paljon, jos mietit miten heittävät elämänsä hukkaan rahan perässä juoksemalla ja siinä samalla ovat pistäneet koko pallon paskaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lähtö ei niin paljon huoleta, kun se on sitten siinä mutta läheisten ja ystävien lähtö surettaisi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1) Elämä on loputon samassa mielessä kuin näkökenttä on rajaton. Jos kääntyy 360 astetta ympäri, on nähnyt jo kaiken minkä voi nähdä.
2) Nimenomaan päättymätön elämä olisi ennen pitkää täysin painajaismaisen ahdistava. Esimerkiksi suosikkielokuvansa katsoo mielellään useammankin kerran, ehkä jopa niin monta kertaa että alkaa osata sen ulkoa. Mutta jos sen joutuisi katsomaan vaikkapa 776 281 172 kertaa, niin sekin luultavasti alkaisi tuntua sietämättömältä.
Eli uskot jälleensyntymiseen? Koska kun on kääntynyt 360 astetta niin voi jatkaa kääntymistä?
Ei, vaan pointti oli, että elämän raja ei tule ikinä kokemuksellisesti vastaan niin kauan kuin vielä elää, samalla tavalla kuin näkökentän raja ei tule ikinä vastaan liikuttamalla päätä.
Itse asiassa kyllä pidän mahdollisena, että jälleensyntymistä ehkä tapahtuu. (Koska on tämä hyvin dokumentoitu ilmiö, josta täälläkin on ollut ketjuja: lapsia, jotka heti puhumaan opittuaan pystyvät saman tien kertomaan yksityiskohtaisesti jonkun tunnistettavissa olevan aikuisen taviksen elämästä, joka on kuollut vähän ennen hänen syntymäänsä.) Mutta se ei liity mitenkään tähän mitä kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa kuolemanrajakokemuksista.
Olin jo parikymppisenä elvyttämässä viisikymppistä henkilöä, jolle ei enää sykettä saatu. Elvytyksen jälkeen kiertelin asunnossa. Kyseinen henkilö oli keittänyt aamukahvin, tehnyt voileivän valmiiksi, ottanut kupin valmiiksi kahvinkeittimen viereen ja kupissa sokerinpalakin valmiina. Sitten loppui elämä. Minä sammutin kahvinkeittimen.
Siinä huomasi varsin kirkkaasti että kuolema tosiaan voi tulla ihan milloin vain ja onhan sen tajunnut sen jälkeen monesti.
Paras tapa torjua pelkoa on elää ja toteuttaa haaveitaan. Joitain vuosia sitten mietin että jos nyt makaisin sairaalassa ja tietäisin kuolevani, mitkä kokematta jääneet asiat surettaisivat eniten. Tuli heti mieleen useita. Joten, muutimme Lappiin, hankimme asuntoauton, vietän paljon enemmän aikaa läheisten kanssa. Ja läheiseni tietävät miten paljon heitä rakastan. En jää työpaikkaan joka ahdistaa, en tee asioita joita en lainkaan halua. Elän niin, että olen onnellinen.
Ja voin sanoa että jos nyt makaisin siellä kuolinvuoteellani niin olisin valmis kuolemaan, olen toteuttanut kaikki tähän mennessä haluamani asiat. En toki haluaisi vielä kuolla, olen alle 50, mutta jos niin kävisi niin mitään ei tarvitsisi katua.
Suosittelen.
En tule koskaan tietämään, ettei minua enää ole. Miten se voisi olla millään tavalla pelkäämisen arvoista? Se ei eroa mitenkään siitä, missä tilassa olin tai siis en ollut vaikka nuijasodan tai dinosaurusten aikaan, enkä kokenut silloin mitään epämiellyttävää. Jännää kyllä miettiä sitä, että jokaikinen atomi minusta kyllä oli olemassa jo silloin.
Vierailija kirjoitti:
Olin jo parikymppisenä elvyttämässä viisikymppistä henkilöä, jolle ei enää sykettä saatu. Elvytyksen jälkeen kiertelin asunnossa. Kyseinen henkilö oli keittänyt aamukahvin, tehnyt voileivän valmiiksi, ottanut kupin valmiiksi kahvinkeittimen viereen ja kupissa sokerinpalakin valmiina. Sitten loppui elämä. Minä sammutin kahvinkeittimen.
Siinä huomasi varsin kirkkaasti että kuolema tosiaan voi tulla ihan milloin vain ja onhan sen tajunnut sen jälkeen monesti.Paras tapa torjua pelkoa on elää ja toteuttaa haaveitaan. Joitain vuosia sitten mietin että jos nyt makaisin sairaalassa ja tietäisin kuolevani, mitkä kokematta jääneet asiat surettaisivat eniten. Tuli heti mieleen useita. Joten, muutimme Lappiin, hankimme asuntoauton, vietän paljon enemmän aikaa läheisten kanssa. Ja läheiseni tietävät miten paljon heitä rakastan. En jää työpaikkaan joka ahdistaa, en tee asioita joita en lainkaan halua. Elän niin, että olen onnellinen.
Ja voin sanoa että jos nyt makaisin siellä kuolinvuoteellani niin olisin valmis kuolemaan, olen toteuttanut kaikki tähän mennessä haluamani asiat. En toki haluaisi vielä kuolla, olen alle 50, mutta jos niin kävisi niin mitään ei tarvitsisi katua.
Suosittelen.
Hyvin samankaltaisia kokemuksia täällä, tuon kuoleman ennalta-arvaamattomuuden suhteen siis. Olin itsekin parikymppinen kun oma läheinen kuoli. Ihan tuosta noin vaan. Joinaamukahvit, katseli telkkarista jotain ohjelmaa vähän aikaa. Tunsi olonsa huonoksi ja meni päikkäreille, eikä enää herännyt. Oli sydän pysähtynyt. Liian myöhäistä enää tehdä mitään, kun huomattiin, ettei enää hengitä.
Itselläni meni aika lailla elämä vessasta alas tuon jälkeen. Järkytyksen takia ja omien sairasteluiden aiheuttamana. Nyt olen siinä toisessa ääripäässä, jossa henki voisi lähteä vaikka sama tien, eikä se haittaisi pätkääkään. Käytännössä odotan päivää, jolloin voin heittää hyvästit tälle kaikelle p#sk#lle, mitä joutunut kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa kuolemanrajakokemuksista.
Joillekin kuolemanrajakokemukset ovat rauhaa, valoa ja hyvää oloa. Joillekin painajaista, ahdistusta ja kaikkea pahaa. Tämäkin todistaa taivaan ja helvetin olemassaolon. Uskomalla Jeesukseen ja siihen, että hän on sovittanut sinun syntisi, pelastut Jumalan huomaan etkä päädy helvettiin eroon Jumalasta.
Kun itse on joitunut tilanteeseen jossa henki on katkolla, sitä ymmärtää että elämä voi loppua kirjaimellisesti minä hetkenä hyvänsä, ja vieläpä tavoilla joita et luultavasti osaa edes pelätä.
Se minulla ainakin käänsi ajatukset sellaisiksi että turha murehtia, kannattaa vaan elää niin hyvin ja mukavasti kuin osaa ja pystyy liikoja huolehtimatta.