Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa
En tiedä mitä tällä keskustelulla haen, kenties sitä tunnetta etten ole ongelmani kanssa yksin vaan on kohtalontovereita tai heitä jotka ovat rämpineet saman *askan lävitse jo aiemmin.
Tilanne on se että olen aloittanut opintoni yli vuosi sitten enkä ole saanut yhtäkään uutta kaveria opinnoistani, olen kyllä yrittänyt. Olen yrittänyt jutella, kysellä, olla huomaavainen ja kiva mutta aina se päättyy siihen että muut vastailevat lyhyesti ja ihan selkeästi antavat ymmärtää että ei oikein nappaa kanssani jutella.
Valehtelisin jos väittäisin ettenkö olisi tämän takia miettinyt opintojen lopettamistakin. On raastavaa olla ulkopuolinen kun muut ovat ryhmäytyneet ja saaneet ystäviä.
Kommentit (370)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on täysin ok, että osa ei halua olla muiden kanssa missään tekemisissä koulussa tai töissä, jos ei yksinkertaisesti kiinnosta, se pitää heille sallia! Samaan aikaan olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tällaiset luonnostaan epäsosiaaliset ihmiset täytyy pitää erossa sellaisista töistä, joissa niitä sosiaalisia taitoja (ja muista välittämistä, heidän asemaan asettumisen kykyä) tarvitaan tai joissa on valtaa muihin nähden, eli esimerkiksi lääkäri, tuomari, poliitikko.
Antisosiaaliset toimikoot tutkijoina, rekkakuskeina ja maanviljelijöinä. Jos vihaa ihmisiä niin sitten on velvollisuus eristää itsensä ettei aiheuta kenellekään muulle vahinkoa vihansa vuoksi.
Avuttomat, jotka ei tajua että työpaikalla ei olla seurustelemassa vaan tekemässä töitä, voisi sitten siirtää itsensä lastentarhaan, siis asiakkaiksi. Siellä joku pitää kädestä ja kuuntelee, tai ainakin teeskentelee kuuntelevansa jorinaasi.
Kyllä tavallisissakin töissä saa mun puolesta näitä erakkoja olla ja paljon onkin. Vetävät eväänsä huoneessaan ja kerran pari päivässä käyvät vessassa. Se on musta täysin ok eikä keneltäkään pois. Sen sijaan, kuten sanoin, joissain töissä heidän antisosiaalisuudesta on haittaa muille. Ja se ei ole enää ok.
Eihän NASAllekaan palkata jotain lyhyen matikan b:n kirjoittanutta tekemään ratkaisevia laskelmia joten ne hoitakoon sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät joilla sosiaalisia taitoja on, mitä alapeukutettavaa tässä on? Kuka haluaa kuulla esim syöpädiagnoosinsa niin, että lääkäri on selin ja poistuu huoneesta kun potilas alkaa itkeä? Sen sijaan se sama lääkäri voisi olla loistava tutkimaan sitä syöpää jossain kammiossa, esimerkiksi.
Potilas on tuossa asiakas, etkö erota asiakkaita ja työkavereita?
Missasit pointin. Potilas, asiakas, ihan sama, avainsana on ihminen. Jos ihmisvihaajasta on jossain työtehtävässä haittaa muille, ja näin todellakin on, niin niihin hommiin ei tulisi ihmisvihaajia päästää.
Ei sulla ole pointtia. Tottakai potilasta/asiakasta kohdellaan tietyllä tavalla, mutta asiakas ei ole työkaveri. Normaalit ihmiset osaa käyttäytyä ystävällisesti vaikka inhoaisi niitä työkavereitaan tai asiakkaitaan, eivätkä toimi tunteidensa pohjalta. Siis työtilanteissa, ei omalla ajalla.
Yhteisiä pakkolounaita vaativat ne, joiden seurassa ei kukaan ole vapaaehtoisesti. Eikö teillä ole oikeita ystäviä?
Aivan, oletkin näitä jotka alkavat selittää sekavia hämmentääkseen keskustelua siinä vaiheessa kun huomaavat olevansa väärässä. Mun pointit oli erittäin selviä kaikille normaalia logiikkaa ymmärtäville. En siis tuhlaa aikaa piirileikkeihin sun kanssa tämän enempää.
Ja minä en ole siis vaatinut mitään yhteislounaita missään kohtaa, se oli joku muu.
Ja mulle on ihan selvää, miksi muut eivät pidä sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin yliopistossa nuorena heti lukion jälkeen. Silloin jäin ulkopuoliseksi, kun bilettäminen ei kiinnostanut ja olin ujompi. Kyllä silloin nopeasti jää porukan ulkopuolelle, jos ei heti kavereita saa ja uudelle paikkakunnalle muuttaneelle nuorelle se ei ole helppoa. Ketään kun ei tunne. Aloitin nyt muutama viikko sitten kolmekymppisenä uudet opinnot ja on haastavaa löytää kavereita, kun suurin osa muista opiskelijoista on 10 vuotta nuorempia. Toki on joitakin alanvaihtajia. Sanoisin, että ensikertalaiskiintiön vaikutus näkyy selvästi, koska 10 vuotta sitten aika harva oli tullut opiskelemaan suoraan lukiosta. Aloittavien keski-ikä oli silloin korkeampi. Ala, jota opiskelin nuorempana ja jota opiskelen nyt, ovat molemmat naisvoittoisia. Jo ensimmäisenä päivänä (niin 10 vuotta sitten, mutta etenkin tänä syksynä) huomasin, kun pääasiassa naiset jakaantuivat pieniin ryhmiin ja kyllä niihin ei oteta "ylimääräisiä" enää mukaan. Meno on kuin jossain yläasteella. Ryhmätöissä tuntuu olevan kamalaa, jos ei pääse samaan ryhmään uusien kavereiden kanssa. Sen sijaan miehet ja hieman vanhemmat alanvaihtajat ovat käyttäytyneet asiallisemmin ja heille ei tunnu olevan niin väliä, missä porukassa ovat. Onneksi nyt vanhempana ei ole niin väliä, saako ystäviä opiskeluista, mutta olisi se mukavaa, jos muutaman saisi. Voisi yhdessä pohtia, jos ja kun tulee opiskeluissa haastavampia kursseja.
Suomi on liian viinavetoinen maa. Opiskelu- ja työporukoihin pääsyn ehtoja on usein yhteiset ryyppäjäiset. Jopa uuden työpaikan saanti voi sujua suhteilla, kun bilettää oikeassa porukassa. Raittiit jää rannalle. Jossain vaiheessa nuorten keskuudessa oli joku raittiusryhmä ja juominen vähentyi.
Oppilaitokset voisivat olla mukana perustamassa no drink -ryhmiä, jossa nuoret voisi tutustua ja harrastaa yhdessä.Nykyään sentää edes jollain tasolla yritetään, ettei aina olisi kyse juomisesta. Esimerkiksi viime viikonloppuna sai kiertää museoita, kun suoritti haalarimerkkiä. Ja pikkulaskiaisessa mainostettiin, että syökää rasteilla eikä vain juomaa. Herkkuapprot taas ovat pelkkää syömistä. Kokonaan tipattimiakin tapahtumia näkee aina joskus.
Turku.
Toi että jo ennalta pelkää jäävänsä yksin on aika vahva indisio, että niin myös käy. Siihen tapaa olla hyvä syy, miksi ihmiset viihtyvät toisten kanssa, ja toisten kanssa ei.
Amk löytyy Appresso-appro jossa kierretään kaffittelemassa.
Mutta kyllä suurimman suosion kerää approista siltikin ne joissa dokataan kaksin käsin viinaa.
Kaljaasi risteilyy tietenkään unohtamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin yliopistossa nuorena heti lukion jälkeen. Silloin jäin ulkopuoliseksi, kun bilettäminen ei kiinnostanut ja olin ujompi. Kyllä silloin nopeasti jää porukan ulkopuolelle, jos ei heti kavereita saa ja uudelle paikkakunnalle muuttaneelle nuorelle se ei ole helppoa. Ketään kun ei tunne. Aloitin nyt muutama viikko sitten kolmekymppisenä uudet opinnot ja on haastavaa löytää kavereita, kun suurin osa muista opiskelijoista on 10 vuotta nuorempia. Toki on joitakin alanvaihtajia. Sanoisin, että ensikertalaiskiintiön vaikutus näkyy selvästi, koska 10 vuotta sitten aika harva oli tullut opiskelemaan suoraan lukiosta. Aloittavien keski-ikä oli silloin korkeampi. Ala, jota opiskelin nuorempana ja jota opiskelen nyt, ovat molemmat naisvoittoisia. Jo ensimmäisenä päivänä (niin 10 vuotta sitten, mutta etenkin tänä syksynä) huomasin, kun pääasiassa naiset jakaantuivat pieniin ryhmiin ja kyllä niihin ei oteta "ylimääräisiä" enää mukaan. Meno on kuin jossain yläasteella. Ryhmätöissä tuntuu olevan kamalaa, jos ei pääse samaan ryhmään uusien kavereiden kanssa. Sen sijaan miehet ja hieman vanhemmat alanvaihtajat ovat käyttäytyneet asiallisemmin ja heille ei tunnu olevan niin väliä, missä porukassa ovat. Onneksi nyt vanhempana ei ole niin väliä, saako ystäviä opiskeluista, mutta olisi se mukavaa, jos muutaman saisi. Voisi yhdessä pohtia, jos ja kun tulee opiskeluissa haastavampia kursseja.
Suomi on liian viinavetoinen maa. Opiskelu- ja työporukoihin pääsyn ehtoja on usein yhteiset ryyppäjäiset. Jopa uuden työpaikan saanti voi sujua suhteilla, kun bilettää oikeassa porukassa. Raittiit jää rannalle. Jossain vaiheessa nuorten keskuudessa oli joku raittiusryhmä ja juominen vähentyi.
Oppilaitokset voisivat olla mukana perustamassa no drink -ryhmiä, jossa nuoret voisi tutustua ja harrastaa yhdessä.Nykyisin kaikissa opiskelujatapahtumissa on se ei-alkoa vaihtoehto. Koskee niin ainejärjestöjen juttuja kuin approja ja muita tapahtumia. Miksi teette raittiudestanne kauhean ongelman?
Lumihiutaleita, mulle käy tämä, mutta ei tämä. Ja yhyy, joe ei mennä sen mukaan mikä minulle sopisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dorisdoris kirjoitti:
Yksinäisyys on suuri ongelma ja sitä usein hävetään. Voisiko joku, jolla on paljon ystäviä ja joka löytää helposti ystäviä, kertoa, miten hän sen tekee. Haluaisin tietää, mitkä ominaisuudet auttavat ystävien löytämistä.
Huomio1:
Uusia ystäviä haalivat "verkostoitujat" on usein pohjimmiltaan aika narsistisia ja ne uudet ystävät menee ja tulee sen mukaan, kenestä on hyötyä. Jos itse sietää omakehua ja olla tukena työpaikan draamoissa jne. voi saada ihan kivan menokaverin ainakin joksikin aikaa.
Huomio2:
Nuorempana on helpompaa, erityisesti uudessa kaupungissa 20- 30- vuotiaana. Menojalka vipattaa ja se on ihan sama, kenet seuraksi saa. Vanhempana ystävystyminen ei enää kiinnosta, koska uusia ystäviä ei oikein tarvitse.
Dorisdoris kirjoitti:
Yksinäisyys on suuri ongelma ja sitä usein hävetään. Voisiko joku, jolla on paljon ystäviä ja joka löytää helposti ystäviä, kertoa, miten hän sen tekee. Haluaisin tietää, mitkä ominaisuudet auttavat ystävien löytämistä.
Avoimuus, puheliaisuus, aktiivisuus, positiivinen asenne toisiin ihmisiin ja opiskeluun. Se ettei joka tilanteessa ole kännykällä vaan ottaa kontaktia paikalla oleviin ihmisiin. Kavereita saa myös kun menestyy hyvin esim. demoissa ja tekee osansa ryhmätöissä ja projekteissa. Monet ovat arkoja puhumaan opettajille ja ohjaajille ja kavereita riittää sille joka saa suunsa auki ja uskaltaa aukaista suunsa ja ottaa selvää asioista.
Tärkeää on myös osata kuunnella toisia eikä pelkästään hölöttää sitä omaa asiaansa. Harjoittelemalla vuorovaikutustaitoja niitä oppii. Ei kannata olla liian itse kriittinen ja kannattaa myös osata nauraa itselleen silloin kun siihen on aihetta
Keskustelussa pääsee alkuun sillä pienimmällä yhteisellä nimittäjällä. Esim. Kysyy jotain tilanteeseen, luentoon, tehtäviin jne liittyvää vaikka itseasiassa tietäisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko muuten huomanneet millä tavalla ihmiset yleensä ryhmäytyvät keskenään? Samannäköiset blondit ovat aina kavereita keskenään ja muutenkin ulkonäkö jakaa ihmiset keskenään nopeasti ryhmiin. Outoa.
Sille on luonnollinen selitys eikä se ole outoa. Ihminen luonnostaan etsii lajitovereitaan, joiden kanssa kokee yhteenkuuluvuutta ja jakaa saman arvomaailman. Ulkonäkö on aluksi ainoa viite, millainen ihminen joku toinen on. Siihen kuuluu eleitä, ilmeitä, pukeutumista.
Voin allekirjoittaa tuon "lajitoveri"-teorian. Yliopiston alku oli aikoinaan todella raskas monista eri syistä. Sen lisäksi itselleni syntyi jo varhain kokemus siitä, etteivät muut aloittaneet (eivätkä tuutorit) olleet omia "lajitovereita", joten motivaatio jatkaa tutustumista sinnikkäämmin ei ollut mikään parhain. Vaikka opiskelimme samaa pääainetta, olivat kiinnostuksen kohteet silti suhteellisen eroavaiset ja sen huomasi jopa kandi- ja gradututkielmien aiheissa. Tiedän millaista on ja miltä tuntuu kohdata omia "lajitovereita" ja ainoa edes etäisesti sitä muistuttava tunne tuli sivuaineopinnoissa.
Olin pohtinut (ja pohdin edelleen joskus) millaisessa ajassa ja millaisia asioita tehdessä orastava kaveruus alkaa muotoutua. Parilla kurssilla aikoinaan pääasiana oli toteuttaa ryhmätyöskentelyä projektimuotoisena. Niiden aikana huomasin, että noin 50:n yhteisesti työskennellyn tunnin jälkeen täysin tuntemattomat ihmiset olivat muuttuneet jo sen verran tutuiksi, että heidän kanssaan pystyi jo rennosti keskustelemaan niin siitä projektityöskentelystä kuin henkilökohtaisestakin elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Dorisdoris kirjoitti:
Yksinäisyys on suuri ongelma ja sitä usein hävetään. Voisiko joku, jolla on paljon ystäviä ja joka löytää helposti ystäviä, kertoa, miten hän sen tekee. Haluaisin tietää, mitkä ominaisuudet auttavat ystävien löytämistä.
Huomio1:
Uusia ystäviä haalivat "verkostoitujat" on usein pohjimmiltaan aika narsistisia ja ne uudet ystävät menee ja tulee sen mukaan, kenestä on hyötyä. Jos itse sietää omakehua ja olla tukena työpaikan draamoissa jne. voi saada ihan kivan menokaverin ainakin joksikin aikaa.
Huomio2:
Nuorempana on helpompaa, erityisesti uudessa kaupungissa 20- 30- vuotiaana. Menojalka vipattaa ja se on ihan sama, kenet seuraksi saa. Vanhempana ystävystyminen ei enää kiinnosta, koska uusia ystäviä ei oikein tarvitse.
Miksi verkostoituminen olisi narsistista? Pitäisi tajuta, ettei kaikki ole hakemassa mitään sydänystäviä, vaan juurikin niitä verkostoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dorisdoris kirjoitti:
Yksinäisyys on suuri ongelma ja sitä usein hävetään. Voisiko joku, jolla on paljon ystäviä ja joka löytää helposti ystäviä, kertoa, miten hän sen tekee. Haluaisin tietää, mitkä ominaisuudet auttavat ystävien löytämistä.
Huomio1:
Uusia ystäviä haalivat "verkostoitujat" on usein pohjimmiltaan aika narsistisia ja ne uudet ystävät menee ja tulee sen mukaan, kenestä on hyötyä. Jos itse sietää omakehua ja olla tukena työpaikan draamoissa jne. voi saada ihan kivan menokaverin ainakin joksikin aikaa.
Huomio2:
Nuorempana on helpompaa, erityisesti uudessa kaupungissa 20- 30- vuotiaana. Menojalka vipattaa ja se on ihan sama, kenet seuraksi saa. Vanhempana ystävystyminen ei enää kiinnosta, koska uusia ystäviä ei oikein tarvitse.
Miksi verkostoituminen olisi narsistista? Pitäisi tajuta, ettei kaikki ole hakemassa mitään sydänystäviä, vaan juurikin niitä verkostoja.
Verkostoitumisesta on kaikille hyötyä. Ainakin siinä muodossa, että saa ajankohtaista tietoa, jota muuten ei ehkä huomaisi. Joku voi vinkata työpaikasta, joka ei itseä kiinnosta, mutta jotain toista voisi kiinnostaa esim tehtäviensä tai sijaintinsa puolesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on täysin ok, että osa ei halua olla muiden kanssa missään tekemisissä koulussa tai töissä, jos ei yksinkertaisesti kiinnosta, se pitää heille sallia! Samaan aikaan olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tällaiset luonnostaan epäsosiaaliset ihmiset täytyy pitää erossa sellaisista töistä, joissa niitä sosiaalisia taitoja (ja muista välittämistä, heidän asemaan asettumisen kykyä) tarvitaan tai joissa on valtaa muihin nähden, eli esimerkiksi lääkäri, tuomari, poliitikko.
Antisosiaaliset toimikoot tutkijoina, rekkakuskeina ja maanviljelijöinä. Jos vihaa ihmisiä niin sitten on velvollisuus eristää itsensä ettei aiheuta kenellekään muulle vahinkoa vihansa vuoksi.
Avuttomat, jotka ei tajua että työpaikalla ei olla seurustelemassa vaan tekemässä töitä, voisi sitten siirtää itsensä lastentarhaan, siis asiakkaiksi. Siellä joku pitää kädestä ja kuuntelee, tai ainakin teeskentelee kuuntelevansa jorinaasi.
Kyllä tavallisissakin töissä saa mun puolesta näitä erakkoja olla ja paljon onkin. Vetävät eväänsä huoneessaan ja kerran pari päivässä käyvät vessassa. Se on musta täysin ok eikä keneltäkään pois. Sen sijaan, kuten sanoin, joissain töissä heidän antisosiaalisuudesta on haittaa muille. Ja se ei ole enää ok.
Eihän NASAllekaan palkata jotain lyhyen matikan b:n kirjoittanutta tekemään ratkaisevia laskelmia joten ne hoitakoon sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät joilla sosiaalisia taitoja on, mitä alapeukutettavaa tässä on? Kuka haluaa kuulla esim syöpädiagnoosinsa niin, että lääkäri on selin ja poistuu huoneesta kun potilas alkaa itkeä? Sen sijaan se sama lääkäri voisi olla loistava tutkimaan sitä syöpää jossain kammiossa, esimerkiksi.
Kuka oikeasti on saanut joskus vakavan diagnoosin, tietää ettei siinä tilanteessa edes muista, oliko asian kertoja mies vai nainen. Siinä miettii jotakin ihan muuta, kun että minne lääkäri katseli ja kehtasiko jopa mennä muihin töihinsä.
Siinä miettii asioita kuten "kuolenko pian" ja "miten perheeni pärjää", lääkärin käytös on merkityksetöntä, kunhan se on asiallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa katsoa kursseja jossa on ryhmätyötä / parityöskentelyä (esim. kielikurssit) - luonnoilla ei juurikaan kehenkään tutustu. Tällä voi päästä alkuun. Liikuntatoimintaakin on varmaan tarjolla monin puolin, sinne vaan sekaan.
Lopetin itse sairaanhoitaja opinnot aikanaan, kun jäin täysin ryhmän ulkopuolelle. Olen arka suuressa ryhmässä, mutta kaktävä.sin ollessa mitä parhain ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dorisdoris kirjoitti:
Yksinäisyys on suuri ongelma ja sitä usein hävetään. Voisiko joku, jolla on paljon ystäviä ja joka löytää helposti ystäviä, kertoa, miten hän sen tekee. Haluaisin tietää, mitkä ominaisuudet auttavat ystävien löytämistä.
Huomio1:
Uusia ystäviä haalivat "verkostoitujat" on usein pohjimmiltaan aika narsistisia ja ne uudet ystävät menee ja tulee sen mukaan, kenestä on hyötyä. Jos itse sietää omakehua ja olla tukena työpaikan draamoissa jne. voi saada ihan kivan menokaverin ainakin joksikin aikaa.
Huomio2:
Nuorempana on helpompaa, erityisesti uudessa kaupungissa 20- 30- vuotiaana. Menojalka vipattaa ja se on ihan sama, kenet seuraksi saa. Vanhempana ystävystyminen ei enää kiinnosta, koska uusia ystäviä ei oikein tarvitse.
Miksi verkostoituminen olisi narsistista? Pitäisi tajuta, ettei kaikki ole hakemassa mitään sydänystäviä, vaan juurikin niitä verkostoja.
Verkostoitumisesta on kaikille hyötyä. Ainakin siinä muodossa, että saa ajankohtaista tietoa, jota muuten ei ehkä huomaisi. Joku voi vinkata työpaikasta, joka ei itseä kiinnosta, mutta jotain toista voisi kiinnostaa esim tehtäviensä tai sijaintinsa puolesta jne.
Ei itse verkostoituminen ole narsistista. Aktiivisissa "verkostoitujissa" on kuitenkin narsistista porukkaa, jotka iskee uusiin ihmisiin kiinni kuin sika limppuun. Yleensä nämä paljastuu suhteellisen sekopäisiksi tyypeiksi, joilla on poltettuja siltoja moneen suuntaan jne. ja käytännössä tästä syystä ihan oikeaa kaverivajetta. Näistä on yksinäisen helppo saada kavereita, vaikka samalla voikin jossakin vaiheessa löytää itsensä vuoristorata-ajelulta kun uusi bestis kehittää jonkun sopan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsoa kursseja jossa on ryhmätyötä / parityöskentelyä (esim. kielikurssit) - luonnoilla ei juurikaan kehenkään tutustu. Tällä voi päästä alkuun. Liikuntatoimintaakin on varmaan tarjolla monin puolin, sinne vaan sekaan.
Suosittelen tällaista luonnollista tutustumista. Itse ainakin on opiskeluajat mennyt kiireen keskellä kun samalla olen tehnyt töitä. Ei olut koskaan mahdollisuutta ehtiä kaljalle tai leffaan, vaikka kysyjä ois ollut hyvä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Ööh tuota, aika harva kiusaamistilanne on sellainen, että joku tulee tönimään ja vaatimaan lounasrahoja, ja siinä voisi sitten pamauttaa kiusaaja turpaan ja tehdä selväksi, että mua ei kiusata. Varsinkin työelämässä asiantuntijatehtävissä ja korkeakouluissa ihmiset ovat sen verran fiksuja, että kiusaamisen muodotkin ovat usein "fiksuja", epäsuoria ja tulkinnanvaraisia, ja suora asian selvittely-yritys olisi kiusatulle lähinnä noloa ja vaatisi kovia todisteita, joita "fiksu" kiusaaminen ei juurikaan jätä jälkeensä. Esim. jätetään henkilö kutsumatta lounasravintolat porukassa voidaan selittää: "me ajateltiin, ettei se kuitenkaan haluaisi lähteä mukaan", "ei me muistettu pyytää", jne.
Se ettei jotakuta kutsuta lounasravintolaan ei ole kiusaamista, mikäli se ravintolaan meno ei ole suoranainen työtehtävä. Ihmiset saa mennä syömään aivan sellaisissa ryhmissä kuin haluaa.
Kyllä, olet virallisesti oikeassa, mutta myös ensimmäinen joka irtisanotaan, jos olet alaisenani.
Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu, että ketään ei työyhteisössä jätetä ulkopuolelle. Omaan ajatusmaailmaan ainakin kuuluu, että työyhteisössä pitää olla hyvä henki ja kaikkien pitää tuntea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Lounastauolle kun mennään, niin kaikki on tervetulleita, se rakentaa yhteenkuuluvuutta jonka kautta tulee myös työyhteisöön kuulumista sekä työviihtyvyyttä.
Kaunis ajatus mutta kun joku työkaveri on jotenkin epäkohtelias, töksäyttelee ja aloittaa keskusteluja kiusaannuttavista aiheista siinä pöydässä niin ei muut halua mennä hänen kanssa enää, vaan mieluummin niiden työkaverien jonka kanssa tulee juttuun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vain niihin opintoihin. Se on kuitenkin se pääasia.
Samaa mieltä.[/quote
Ei nyt ihan noin
Kyllä opiskelijaelämä kuuluun nuoren elämään ja silloin verkostoidutaan ja saadaan parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, ja suhteita myös työelämään. Opiskella ehdit myöhemminkin, ne eivät karkaa mihinkään. Pidä kiinni opiskelijakavereista, se on pääomaa myöhempää elämää varten
/kuraattori ja yliopisto-ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on täysin ok, että osa ei halua olla muiden kanssa missään tekemisissä koulussa tai töissä, jos ei yksinkertaisesti kiinnosta, se pitää heille sallia! Samaan aikaan olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tällaiset luonnostaan epäsosiaaliset ihmiset täytyy pitää erossa sellaisista töistä, joissa niitä sosiaalisia taitoja (ja muista välittämistä, heidän asemaan asettumisen kykyä) tarvitaan tai joissa on valtaa muihin nähden, eli esimerkiksi lääkäri, tuomari, poliitikko.
Antisosiaaliset toimikoot tutkijoina, rekkakuskeina ja maanviljelijöinä. Jos vihaa ihmisiä niin sitten on velvollisuus eristää itsensä ettei aiheuta kenellekään muulle vahinkoa vihansa vuoksi.
Avuttomat, jotka ei tajua että työpaikalla ei olla seurustelemassa vaan tekemässä töitä, voisi sitten siirtää itsensä lastentarhaan, siis asiakkaiksi. Siellä joku pitää kädestä ja kuuntelee, tai ainakin teeskentelee kuuntelevansa jorinaasi.
Kyllä tavallisissakin töissä saa mun puolesta näitä erakkoja olla ja paljon onkin. Vetävät eväänsä huoneessaan ja kerran pari päivässä käyvät vessassa. Se on musta täysin ok eikä keneltäkään pois. Sen sijaan, kuten sanoin, joissain töissä heidän antisosiaalisuudesta on haittaa muille. Ja se ei ole enää ok.
Eihän NASAllekaan palkata jotain lyhyen matikan b:n kirjoittanutta tekemään ratkaisevia laskelmia joten ne hoitakoon sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät joilla sosiaalisia taitoja on, mitä alapeukutettavaa tässä on? Kuka haluaa kuulla esim syöpädiagnoosinsa niin, että lääkäri on selin ja poistuu huoneesta kun potilas alkaa itkeä? Sen sijaan se sama lääkäri voisi olla loistava tutkimaan sitä syöpää jossain kammiossa, esimerkiksi.
Kuka oikeasti on saanut joskus vakavan diagnoosin, tietää ettei siinä tilanteessa edes muista, oliko asian kertoja mies vai nainen. Siinä miettii jotakin ihan muuta, kun että minne lääkäri katseli ja kehtasiko jopa mennä muihin töihinsä.
Siinä miettii asioita kuten "kuolenko pian" ja "miten perheeni pärjää", lääkärin käytös on merkityksetöntä, kunhan se on asiallista.
Mun mummi oli ainakin ihan järkyttynyt kohtelustaan, kun oli jätetty yksin henkisesti eikä kysymyksiin ollut vastattu kuin lyhyesti tiuskien. Heti alussa lähti koko homma ikäänkuin väärille raiteille, kun hänelle jäi kuva ettei kukaan välitä eikä hoida. Ihan turhaa psyykkistä kärsimystä, joka olisi voitu välttää empaattisemmalla otteella ja muutamalla lisäminuutilla. Joutui itse soittamaan monta kertaa kysyäkseen asioista, joten ei siinä edes oikeasti mitään aikaa säästetty, pahoitettiin vain toisen mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vain niihin opintoihin. Se on kuitenkin se pääasia.
Samaa mieltä.[/quote
Ei nyt ihan noin
Kyllä opiskelijaelämä kuuluun nuoren elämään ja silloin verkostoidutaan ja saadaan parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, ja suhteita myös työelämään. Opiskella ehdit myöhemminkin, ne eivät karkaa mihinkään. Pidä kiinni opiskelijakavereista, se on pääomaa myöhempää elämää varten
/kuraattori ja yliopisto-ope
Ongelmahan tässä onkin juuri se, että nepsyt eivät osaa hankkia niitä kavereita alunperinkään . Puhumattakaan siitä että ne kaveruudet pysyisi niitä opiskelutikanteita pidemmälle.
Teekkareilla on tosiaan hyvä yhteishenki ja kannattaa tosiaan osallistua oman kiltansa toimintaan. Orientointiviikot on se ensimmäinen tilaisuus saada kavereita. Teekkari aloilla opiskelu on myös sellaista, että tehdään paljon ryhmä- ja projektitöitä ihan siis oppitunneilla eikä ainoastaan vapaa-ajalla. Yleensä opettaja jakaa ryhmät . Aivan pakosti tutustuu porukkaan.