Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?

No huh huh. Jos ihminen ei pysty avautumaan noin perustason asiasta, niin suhteessa on kyllä jotain tosi pielessä. Se, että jos sun serkuilla on eri isät olis sellaine asia, mikä on sun puolisolle merkityksetön. Se, että puoliso ei tiedä sun perheen perussuhteita on tosi outoa pimittämistä. Miksi asia hävettää niin paljon ettei sitä voi kertoa? Itsellä kyllä soi hälytyskellot täysillä tän viestin perusteella. Että miten paljon häpeää ja muita käsittelemättömiä tunteita on perheessä, jossa toi asia on jonkinlainen ongelma. Todellakin kannattaisi mennä nyt terapiaan ja opetella siihen, että nämä on ihan normaaleja asioita, mistä voi puhua. Ja että puolison pitäisi olla sellainen, että sille voit puhua enemmän kun omalle perheellesi. Sillehän sun on tarkoitus pystyä avautumaan ja olemaan turvassa emotionaalisesti, sanot mitä tahansa sun taustasta.

Minä en ole ikinä kertonut en puolisolle enkä lapsille biologisen isän henkilöllisyyttä enkä sitä että isä ei ole biologinen isäni. He tuntevat ja tietäbät vain isän joka adoptoi minut. En halua heidän taakakseen tämän tekoja. Jouduin itse lapsena käsittelemään sen tiedon että biologinen isä tappoi perheenjäsentensä, vaimonsa ja pikkusisarukseni. Olen jo liian monta vuotta joutunut kärsimään asiasta, enkä katso että minulla olisi enää velvollisuutta mihinkään. Minulla on yksi isä ja se riittää.

Mitäs tuollainen edes haittaa saati että kiinnostaisi juurikaan puolisoa? Toiset pimittää perinnöllisiä sairauksiaan vaikka on perhesuunnitelmia.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ikinä kertonut en puolisolle enkä lapsille biologisen isän henkilöllisyyttä enkä sitä että isä ei ole biologinen isäni. He tuntevat ja tietäbät vain isän joka adoptoi minut. En halua heidän taakakseen tämän tekoja. Jouduin itse lapsena käsittelemään sen tiedon että biologinen isä tappoi perheenjäsentensä, vaimonsa ja pikkusisarukseni. Olen jo liian monta vuotta joutunut kärsimään asiasta, enkä katso että minulla olisi enää velvollisuutta mihinkään. Minulla on yksi isä ja se riittää.

Tässä tapauksessa oikein ymmärrettävää että et halua kertoa. Olet oikeassa, sinulla ei ole velvollisuutta. Olet varmasti joutunut kestämään jo tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kertonut koskaan kenellekään biologisen isän henkilöllisyyttä enkä sitä että isä ei ole biologinen isäni. Vanhemmat tietää tämän, sekä minä ja veli. Kyseessä on vanha asia eikä se muutu siitä mihinkään. Biologinen isä ei ollut Suomesta vaan aikalailla maailman toiselta puolelta, joten mitään yllärisisaruspuoliakaan tuskin on vastassa.

DNA-tietokannat kuten MyHeritage ym. on kyllä ihan maailmanlaajuisia ja jos vaikka mahdollinen lapsesi tekee jonkun kyseisen testin, ihan varmasti löytyy sukulaisia siitä maasta, josta hänen biologinen isovanhempi on kotoisin, oli sillä isovanhemmalla ollut muita lapsia tai ei.

Ja mitä sitten?

Kyseisessä maassa ei taida enää edes asua ketään läheistä, biologisen isän serkku ehkä läheisin. Siinä ei kovin suuria prosentteja ole yhteistä geeniperimää jos vaikka hänen lapsensa tekee testin. Biologisella isällä on yksi toinen biologinen lapsi joka asuu muualla.

Kyllähän se lapsi helposti tajuaa, että hänellä on sukua siinä maassa, mistä niitä osumia tulee. Ei heidän tartte olla juuri sen hänen biologisen isoisän lapsia, muutkin sukulaiset riittävät.

Aika kiva sitten ryhtyä ihmettelemään, mistä ne osumat johtuvat.

Niin?

Muiden sukulaisten kohdalla yhteisen geeniperimää määrä on sen verran vähäinen, että ne voi periaatteessa olla mitä vaan. Ja mitä kauemmas mennään niin sitä vähäisempiä määriä yhteistä perimää.

Jos lapseni tekee geenitestin, niin muutenkin hän mitä todennäköisimmin saa osumia useammastakin eri maasta, joten tuskinpa sitä yhtä maata niin kovasti jää ihmettelemään.

Isovanhemman osuus lapsen perimästä on noin neljännes. Se on hyvinkin iso määrä ja on aika kummallista odottaa, ettei tämä paljastu. Kyllä se näkyy ja hyvin todennäköisesti löytyy sukua.

Esimerkiksi suomalainen löysi Ruotsista salatun isoisänsä, kun teki DNA-testin. Isoisän sukulaisia tuli näkyviin tuloksissa, mikä kummastutti miestä, koska hän ei tiennyt mistään Ruotsin sukulaisista. Luepa tästä: https://yle.fi/a/3-10643599

Miksi muutenkaan omalta lapselta edes haluaisi pitää salassa tuollaisen asian? Mikä siinä hävettää? Eikö ole paljon ikävämpi, jos asia tulee ilmi muuta kautta kuin omalta vanhemmalta?

En tiiä motiiveista, mutta nostan kyllä hattua tän tyypin tarinankerrontataidoille, jos on kaikilta onnistunut salaamaan ettei iskä olekaan se punakka Kalle, vaan mies Gambiasta. :D "Rusketun helposti ja mä kato käyn solariumissa talvisin." 

Tämän palstan mukaan esimerkiksi raiskauksen tuloksena syntyneen pitäisi aina joutua kärsimään seurauksista ylläpitämällä koko elämänsä sitä tietoa perheelleen ja kertomalla asiasta sekä puolisolleen että lapsilleen?

Huhhuh. Ei taida olla kovin empaattista porukkaa.

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan mukaan esimerkiksi raiskauksen tuloksena syntyneen pitäisi aina joutua kärsimään seurauksista ylläpitämällä koko elämänsä sitä tietoa perheelleen ja kertomalla asiasta sekä puolisolleen että lapsilleen?

Huhhuh. Ei taida olla kovin empaattista porukkaa.

Niin ja siis syynä se, ettei sen raiskausten tuloksena syntyneen lapset vaan ala yhteen sen raiskaajan tai tämän lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Miten se näkyy?

Minut on adoptoitu, eikä siinä sukuselvityksessä edes mainittu sanallakaan adoptiosta. Siinä oli vaan isyyden vahvistamisen päivämäärä, joka oli adoptiopäivämäärä.

Ihan hyvin voi kertoa, että oikeasti on erään kuningasperheen jäsen, mutta se on salaisuus. Ei se usko kumminkaan.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Ei suoraan. Adoptoidun perinnönjaossa ne adoptoidun lapset pääsee vasta näkemään sen adoptoidun sukuselvityksen. Siinä tilanteessa sille adoptoidulle asialla on tuskin enää mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ikinä kertonut en puolisolle enkä lapsille biologisen isän henkilöllisyyttä enkä sitä että isä ei ole biologinen isäni. He tuntevat ja tietäbät vain isän joka adoptoi minut. En halua heidän taakakseen tämän tekoja. Jouduin itse lapsena käsittelemään sen tiedon että biologinen isä tappoi perheenjäsentensä, vaimonsa ja pikkusisarukseni. Olen jo liian monta vuotta joutunut kärsimään asiasta, enkä katso että minulla olisi enää velvollisuutta mihinkään. Minulla on yksi isä ja se riittää.

Tässä tapauksessa voisin hyvin ymmärtää ettei sitä asiaa halua viedä eteenpäin tiedoksi.

Miksi suurelle osalle tuntuu vain biologisella taustalla olevan merkitystä, eikä ollenkaan niillä ihmisillä?

Pitää kertoa, tuollainen salailu lisää valehtelua pitkän päälle, joutuu vaan selitteleen ja valehteleen.

Omapa on asias, mutta on kummallista, että haluat salata asioita, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä sun kanssasi.  Mitä sä häpeilet, et kai ole jonkun puupäisen KD:n tai persun kanssa menossa kimppaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Miten se näkyy?

Minut on adoptoitu, eikä siinä sukuselvityksessä edes mainittu sanallakaan adoptiosta. Siinä oli vaan isyyden vahvistamisen päivämäärä, joka oli adoptiopäivämäärä.

Tässä puhutaan siitä vainajasta. Kun adoptiolapsi kuolee, hänen tiedoissaan näkyy adoptiotausta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Ei suoraan. Adoptoidun perinnönjaossa ne adoptoidun lapset pääsee vasta näkemään sen adoptoidun sukuselvityksen. Siinä tilanteessa sille adoptoidulle asialla on tuskin enää mitään merkitystä.

Ei tietysti ole väliä, mutta asia tulee siis lasten tietoon, kertoi siitä itse tai ei. Lapsia ei siis voi suojella tuolta tiedolta loputtomasti.

Miksi jotkut täällä on niin biologisten isien perään?

Häpeän taakka kulkee helposti sukupolvelta toiselle kuten tästäkin ketjusta näkyy. Katkokaa sitä kaikin keinoin ihmiset, niin on helpompaa olla. Ei tarvitse salata,peittää,keksiä tarinoita.

Jokainen tekee virheitä,sekin on ok, mutta ainakaan älkää nyt sukunne "virheitä" ottako itsellenne kantaakseen.

Oudoksi voi parisuhde mennä-ainakin pinnalliseksi- jos noin perusasiat on toiselta salassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiotausta käy ilmi viimeistään perinnönjaossa. Asia kun käy ilmi sukuselvityksestä, joka tilataan perunkirjoitusta varten. Siitä näkyy myös perheen sisäiset adoptiot.

Miten se näkyy?

Minut on adoptoitu, eikä siinä sukuselvityksessä edes mainittu sanallakaan adoptiosta. Siinä oli vaan isyyden vahvistamisen päivämäärä, joka oli adoptiopäivämäärä.

Tässä puhutaan siitä vainajasta. Kun adoptiolapsi kuolee, hänen tiedoissaan näkyy adoptiotausta

Kysyin, miten se näkyy?

Olen hnyt isäni virkatodistuksen, missä mainittiin vain se isyydenvahvistamisen päivämäärä. Eli kyseinen kohta todistaa että hän on juridisesti ollut isäni siitä päivästä alkaen. Adoptio sanaakaan ei näkynyt missään. Miksi minun virkatodistukseni olisi merkittävästi erilainen? Toisaalta, mitäpä väliä sillä minulle on, olisinhan silloin kuollut.