Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
No nyt joudut kyllä lainaamaan viestistäni kohdan jossa sanon noin :D Katsotaan sitten jos jää jotain järkevää vielä mihin voisin vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tunnistettu ja tunnustettu, siitä sitten ratkaisuun.
Vanhemmat vastuussa eli sinulla ratkaisun avain.
Lasten koti edelleen on vanhempien välinen suhde eli näillä mennään, vai mennäänkö?
Altistaakko lapset psyykkiselle väkivallalle vai eikö...?!
Olet jo kerran näyttänyt ettei tuleen kannatta jäädä makaamaan....Miksi jäisit ja vielä lapset altistaisit moiseen mielivaltaiseen kohteluun?
Näytä keskusteluketjun viestit puolisolle ja kerro miten koet riistävänä elon ja olon kodissanne. Etsit ratkaisua nyt eikä huomenna, välittömästi.
Hullua jäädä odottamaan perheneuvolan neuvoja kun itse tietää ettei kohta hyvä heilu jos meno jatkuu?
Puolisosi tarvitsee väliintuloa heti. Apua saa kun tiedostaa, tunnustaa ja toimii.
Vastuu siirtyy nyt kuulijalle eli puoliso hakemaan apua terveyskeskuksesta, josta lähete mielenterveysongelmien asiantuntijalle....liike on lääke tähänkin vaivaan...kunhan vain alkaa toimimaan kun kerran tiedostaa.
Lasten etu js ja oikeudet...
Niiden tähden kannattaa nähdä vaivaa ja uhrautua. Kiittävät vanhempiaan ja kunnioittavat sitten aikuisenakin.
Lisäisin vielä että hormonien syyksi on turha yrittää saada ongelmia, joita perheessä on.
Huonoa käytöstä ja tarkoituksena satuttaa lapsia ja vanhempaa. Tavoitteena ehkä myös saada lapset sellaiseen mielentilaan etteivät tahdo tulla enää teidän luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näin tapahdu hyvin usein? Että tilanne muuttuu, kunnlapseton saa oman lapsen.
Jonkin verran olen tuollaisia kokemuksia lukenut, kun olen näin jälkikäteen tilannetta hämmästelleenä päätynyt googlailemaan. En silti tiedä miten yleistä tämä on ja onko tilanne pysyvä, vai voiko muuttua jollain tavalla vielä?
Ap.
Käytätkö tosiaan omia lapsiasi koekaniinina sille, voiko tilanne muuttua?
Sinun tehtävä vanhempana on ensisijaisesti suojella lapsiasi. Siinä olet epäonnistunut ja yhä aiot jatkaa.
Jo vuoden olet antanut puolison kohdella heitä kaltoin ja vielä mietiskelet, josko tilanne itsekseen muuttuisi. Oksettavaa. Missä on sinun vastuunotto lapsistasi???
En käytä ja siis missä sanottiin, että odotan josko tilanne vielä itsekseen muuttuisi? Ammattilaisen käsiinhän tässä ollaan menossa asap. Odottelemme aikaa johonkin väliin ja olemme sanoneet, että tilanne on kiireellinen.
Vastuuni on isompien LISÄKSI myös pienimmästä lapsesta, jonka perhe hajoaisi myös eron myötä. Joten tietysti haluan vielä saada tilanteelle ammattiavun ja näkökulman ennen lopullista päätöstä.Ap.
Perheessä, jossa kahta lasta kiusataan ja jotka kärsivät joka päivä ei ole myöskään kuopuksen hyvä olla. Se kiusaaminen heijastuu koko perheen ilmapiiriin. Jo vauva vaistoaa kireyden.
Miten edes yrität perustella yhdellä lapsella kahden muun lapsen pitkään jatkuneen huonon kohtelun? Ihan kuin se olisi tekosyy.
En yritä perustella mitään, vaan tasapainoilla tässä ahdistavassa tilanteessa ja nyt olen viimein saanut puolison ymmärtämään, että tilanne ei enää tule jatkumaan näin. Ymmärrät varmasti myös, että koska tämä kaikki alkoi pahentua vauvavuoden alettua, oli hiukan haastavaa siinä tilanteessa nähdä selvästi, että mitä tapahtuu ja miksi. Siksi tässä on siis mennyt "jo" vuosi. Asiaa ei ole auttanut se, että joka tuutista toitotetaan sitä, että vauvavuotena ei saa/kannata erota, koska muutokset, hormonit jne.
Jos perheneuvolasta ei ole apua tilanteen parantamiseksi, niin saamme luultavasti apua erotilanteeseen, mikä on sekin hyvä juttu. Katson siis että asiakkuus auttaa meitä joka tapauksessa.
Avasin keskustelun, koska toivoin kuulevani tarinoita tosielämästä, omakohtaisia kokemuksia, oli asiat menneet miten tahansa. Ymmärrän toki, että monikaan ei ehkä halua kertoa ikävistä lopputuloksista, koska eivät kaipaa lisää haukkumista ja syyllistämistä.
Ap.
Eroaminen ei ole mikään ikävä lopputulos vaan paras mahdollinen tulos tilanteessa, jossa yksi perheenjäsen alistaa, nöyryyttää ja haukkuu lapsia. Kyllä palstalla uusperheketjuissa useinkin on tarinoita, joissa vastaavat ongelmat ovat johtaneet eroon.
Ihmiset eivät kuvailemistasi taipumuksista pääse irti ilman vahvaa motivaatiota. Sitä kumppanillasi ei näytä olevan, sillä hän jatkaa, vaikka olet monta kertaa pyytänyt lopettamaan.
En tarkoittanut kirjaimellisesti, että ero olisi tilanteessa se ikävä lopputulos, oletin virheellisesti tulevani ymmärretyksi tuolla ilmaisulla.
Lapsia ei haukuta tai nimitellä, minulle puoliso saattaa valittaa jyrkemmin sanakääntein lasten tekemisistä, mutta ei hän heitä ole koskaan nimitellyt miksikään tai puhunut heille uhkaavasti.
Enemmän hän puuttuu liikaa heidän tekemisiin ja välillä tuntuu, että kyttäämällä kyttää, että saisi sanoa edes jostain mikä tehtiin väärin tai unohdettiin tai olisi pitänyt huomata tehdä. Keksii jatkuvasti jotain työtehtäviä, osa ihan normaaleja kotihommia, mutta joskus myös vähän järjettömiä vaatimuksia ja jos niistä kysyy tai kyseenalaistaa, niin pääsee saarnaamaan miten teidän pitäisi jo sitä ja tätä tuossa iässä ja minäkin olin sellainen ja tälläinen nuorena. Semmosta ärsyttävää jatkuvaa pätemistä ja syyllistämistä. Lapset eivät saisi näkyä tai kuulua. Paitsi hänen lapsensa.
Näin pelkään itsekin, ettei muutu. Koska kuten mainitsin jo alkuperäisessä viestissä, kai hän olisi jo muuttanut asioita, jos tahtoa olisi.
Käymme kuitenkin siellä perheneuvolassa ja jos ei muuta, niin auttavat toivottavasti meitä erotilanteessa. Vaikka puoliso ei ottaisi apua vastaan, niin minä otan.Ap.
Oletko keskustellut puolisosi kanssa miten haluatte lapsianne kasvatetaan? Minkälaisilla arvoilla? Voi olla että hänen kasvatustapansa ja arvot on hyvin erilaisia kun sinun. Siksi tuntuu että lapset tekevät kaiken väärin, koska he on kasvatettu eri tavalla kun hän kasvattaisi. Hän ei myöskään ole äiti lapsille niin hän ei voi "kouluttaa" lapsia oman pillin mukaan, mikä voi ärsyttää häntä. Itse olin tälläisessä tilanteessa kunnes erottiin, meillä tosin ei ollut yhteisiä lapsia onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Ettekö voisi mennä lastenvalvojalle sopimaan uudelleen tapaamisten laajentamisesta, jos se on myös lapsen äidinkin toive? Kun siitä on sovitaan, niin sitten samalla myös laskelmat molempien tuloista ja elatuksesta. Sehän on oikein hyvä peruste sitten katsoa elatusmaksu uudelleen. Vai eikö äidille sovi lastesvalvojalle meno? Onhan se sitten mahdollista väläyttää oikuteenkin menemistä, jos sitten olisi halukkaampi vapaaehtoisesti reilumpaan sopimukseen, jos äiti on jokseenkin ns tavallinen järkevä ihminen kuitenkin?Ja voihan sinne oikeuteenkin mennä, mutta toki se on kyllä aika ikävä tie sitten, ja ymmärrän hyvin, että sellainen haluaa välttää aika pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Ettekö voisi mennä lastenvalvojalle sopimaan uudelleen tapaamisten laajentamisesta, jos se on myös lapsen äidinkin toive? Kun siitä on sovitaan, niin sitten samalla myös laskelmat molempien tuloista ja elatuksesta. Sehän on oikein hyvä peruste sitten katsoa elatusmaksu uudelleen. Vai eikö äidille sovi lastesvalvojalle meno? Onhan se sitten mahdollista väläyttää oikuteenkin menemistä, jos sitten olisi halukkaampi vapaaehtoisesti reilumpaan sopimukseen, jos äiti on jokseenkin ns tavallinen järkevä ihminen kuitenkin?Ja voihan sinne oikeuteenkin mennä, mutta toki se on kyllä aika ikävä tie sitten, ja ymmärrän hyvin, että sellainen haluaa välttää aika pitkälle.
Lastenvalvoja ei päätä tapaamisista ja elatuksesta tai sopimukseen tehtävistä muutoksista. Jos vanhemmat ovat eri mieltä asioista, sopivat asian joko keskenään tai ratkovat oikeudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei-omien hylkiminen on biologista käytöstä, joka tosin on hyvin eri tasoista. Sitä on mahdoton muuttaa. Kun se johtaa kriisiin, on ymmärrettävää, että turvautuu hukkuvan oljenkorteen eli perheneuvontaan. Mutta se ei auta, hidastaa vain kamaloitumisprosessia. Perheneuvonnassa käyneet yleensä kuitenkin eroavat, tai kärsivät edelleen kammottavasta liitosta.
Jos ihminen huomaa, että hänen uusi puolisonsa syrjii ja vahingoittaa hänen jälkeläisiään, hänellä on ensisijainen velvollisuus suojella viattomia lapsiansa.
Voin vastat vain omasta puolestani, kertomuksestasi en osaa ottaa kovin kummoisesti kantaa puolisosi käytökseen ja syihin sen taustalla, koska ilmaan jää paljon kysymyksiä ja vaihtoehtoja.
Olin lapseton, kun rakastuin mieheeni. Hänellä oli kaksi lasta ennestään. Seurustelimme ensin vuoden verran niin, että meillä oli omat asunnot. Olin tosin paljon mieheni luona, etenkin silloin kun lapset olivat hänen luonaan. Saatoin lapsia kouluun, tein ruokaa, kävimme puistoissa, hiihtämässä, luistelemassa jne jne. Kiinnyin puolisoni lapsiin ja he kiintyivät minuun. Oman lapsen kaipuu oli silti kova, sillä en ollut heidän äitinsä. Heillä oli jo äiti, jota lapset ikävöivät ollessaan meillä, äidillään lapset ikävöivät isää. Mieheni oli tottunut hoitamaan arkea yksin lastensa kanssa, joten jouduin vääntämään pitkään ja hartaasti siitä, että mikäli olemme yhdessä ja meinaamme toimia perheenä, niin en voi olla hierarkiassa alimpana. En voi olla se, keneltä kysytään viimeisimmäksi käykö jokin asia niin että jopa lapsilta kysytään asioista ennen minua. Siis asioista, jotka vaikuttavat myös minun arkeeni ja elämääni. Muutimme yhteen noin vuoden seurustelun jälkeen, toisen vuoden puolella aloin odottaa yhteistä lastamme. Edelleen tilanne kotona oli se, että en ollut toinen aikuinen eikä minulla ollut sanavaltaa tai päätäntävaltaa ennen kuin väännön jälkeen. Silti minun velvollisuuteni oli osallistua lasten hoitoon, kouluun viemisiin, läksyihin, ruokaostoksiin, matkakustannukset puoliksi, asumiskulut puoliksi. Tunsin olevani ilmainen kodinkone ja lastenhoitaja. Rahani ja työpanokseni kyllä kelpasi, muutoin minun tulisi olla hiljaa.
Raskausaikana hormoonit vaikuttivat siten, että rasituin bonuksista enemmän ja ärsyynnyin helpommin. Tämä on varsin yleistä, en tiedä faktaa miksi. Yritin ottaa enemmän aikaa itselleni ja väkisinkin siinä tuli samalla ottaneeksi etäisyyttä bonuksiin. Koska en jaksanut samaan tapaan mitä ennen (jäin sairaslomalle ennen äitiyslomaa), enkä jaksanut samaan tapaan huolehtia lapsista, jotka eivät olleet omiani ja joiden asioihin en päässyt mielestäni vaikuttamaan tasavertaisella tavalla.
Vauvavuoden ensimmäiset kuukaudet olivat raskaita. Olin todella väsynyt, nukuin muutamia tunteja yössä. Vaikka pyysin apua väsymykseen puolisoltani, hän ei reagoinut ennen kuin pimahdin totaalisesti yksi aamu ja huusin vain, että haluan nukkua, annan minun nukkua. Kerroin että minulla on itsetuhoisia ajatuksia väsymyksestä johtuen. Mies ei oikein reagoinut mitenkään. Samanaikaisesti panosti kyllä satasella aikaisempiin lapsiinsa, mutta vauva oli ärsyttävä, tylsä, vaativa. Koin että lapset eivät ole samanarvoisessa asemassa. Väsymyksen takia olin myös kotona kireämpi ja sanoin herkemmin sotkuista, miehelle ja lapsille. Tässäkään mies ei juuri auttanut siivoamalla esimerkiksi lastensa ja omia jälkiään. Olin todella uupunut ja pettynyt siihen, kun näytti siltä, että miestä kiinnostaa viettää aikaa vain vanhempien lasten kanssa, koska heidän kanssaan on hauskempaa ja helpompaa. Etäännyin bonuksista vieläkin enemmän, koska olin niin poikki, etten jaksanut olla kiinnostunut mistään. Jouduin myös maksamaan yhteisen lapsemme kulut täysin yksin. Kaikki vaunuista, vaatteista ja muista lähtien.
Jatkuu seuraavassa viestissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.
Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?
Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.
Jatkuu vielä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?
Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näin tapahdu hyvin usein? Että tilanne muuttuu, kunnlapseton saa oman lapsen.
Jonkin verran olen tuollaisia kokemuksia lukenut, kun olen näin jälkikäteen tilannetta hämmästelleenä päätynyt googlailemaan. En silti tiedä miten yleistä tämä on ja onko tilanne pysyvä, vai voiko muuttua jollain tavalla vielä?
Ap.
Käytätkö tosiaan omia lapsiasi koekaniinina sille, voiko tilanne muuttua?
Sinun tehtävä vanhempana on ensisijaisesti suojella lapsiasi. Siinä olet epäonnistunut ja yhä aiot jatkaa.
Jo vuoden olet antanut puolison kohdella heitä kaltoin ja vielä mietiskelet, josko tilanne itsekseen muuttuisi. Oksettavaa. Missä on sinun vastuunotto lapsistasi???
En käytä ja siis missä sanottiin, että odotan josko tilanne vielä itsekseen muuttuisi? Ammattilaisen käsiinhän tässä ollaan menossa asap. Odottelemme aikaa johonkin väliin ja olemme sanoneet, että tilanne on kiireellinen.
Vastuuni on isompien LISÄKSI myös pienimmästä lapsesta, jonka perhe hajoaisi myös eron myötä. Joten tietysti haluan vielä saada tilanteelle ammattiavun ja näkökulman ennen lopullista päätöstä.Ap.
Perheessä, jossa kahta lasta kiusataan ja jotka kärsivät joka päivä ei ole myöskään kuopuksen hyvä olla. Se kiusaaminen heijastuu koko perheen ilmapiiriin. Jo vauva vaistoaa kireyden.
Miten edes yrität perustella yhdellä lapsella kahden muun lapsen pitkään jatkuneen huonon kohtelun? Ihan kuin se olisi tekosyy.
En yritä perustella mitään, vaan tasapainoilla tässä ahdistavassa tilanteessa ja nyt olen viimein saanut puolison ymmärtämään, että tilanne ei enää tule jatkumaan näin. Ymmärrät varmasti myös, että koska tämä kaikki alkoi pahentua vauvavuoden alettua, oli hiukan haastavaa siinä tilanteessa nähdä selvästi, että mitä tapahtuu ja miksi. Siksi tässä on siis mennyt "jo" vuosi. Asiaa ei ole auttanut se, että joka tuutista toitotetaan sitä, että vauvavuotena ei saa/kannata erota, koska muutokset, hormonit jne.
Jos perheneuvolasta ei ole apua tilanteen parantamiseksi, niin saamme luultavasti apua erotilanteeseen, mikä on sekin hyvä juttu. Katson siis että asiakkuus auttaa meitä joka tapauksessa.
Avasin keskustelun, koska toivoin kuulevani tarinoita tosielämästä, omakohtaisia kokemuksia, oli asiat menneet miten tahansa. Ymmärrän toki, että monikaan ei ehkä halua kertoa ikävistä lopputuloksista, koska eivät kaipaa lisää haukkumista ja syyllistämistä.
Ap.
Eroaminen ei ole mikään ikävä lopputulos vaan paras mahdollinen tulos tilanteessa, jossa yksi perheenjäsen alistaa, nöyryyttää ja haukkuu lapsia. Kyllä palstalla uusperheketjuissa useinkin on tarinoita, joissa vastaavat ongelmat ovat johtaneet eroon.
Ihmiset eivät kuvailemistasi taipumuksista pääse irti ilman vahvaa motivaatiota. Sitä kumppanillasi ei näytä olevan, sillä hän jatkaa, vaikka olet monta kertaa pyytänyt lopettamaan.
En tarkoittanut kirjaimellisesti, että ero olisi tilanteessa se ikävä lopputulos, oletin virheellisesti tulevani ymmärretyksi tuolla ilmaisulla.
Lapsia ei haukuta tai nimitellä, minulle puoliso saattaa valittaa jyrkemmin sanakääntein lasten tekemisistä, mutta ei hän heitä ole koskaan nimitellyt miksikään tai puhunut heille uhkaavasti.
Enemmän hän puuttuu liikaa heidän tekemisiin ja välillä tuntuu, että kyttäämällä kyttää, että saisi sanoa edes jostain mikä tehtiin väärin tai unohdettiin tai olisi pitänyt huomata tehdä. Keksii jatkuvasti jotain työtehtäviä, osa ihan normaaleja kotihommia, mutta joskus myös vähän järjettömiä vaatimuksia ja jos niistä kysyy tai kyseenalaistaa, niin pääsee saarnaamaan miten teidän pitäisi jo sitä ja tätä tuossa iässä ja minäkin olin sellainen ja tälläinen nuorena. Semmosta ärsyttävää jatkuvaa pätemistä ja syyllistämistä. Lapset eivät saisi näkyä tai kuulua. Paitsi hänen lapsensa.
Näin pelkään itsekin, ettei muutu. Koska kuten mainitsin jo alkuperäisessä viestissä, kai hän olisi jo muuttanut asioita, jos tahtoa olisi.
Käymme kuitenkin siellä perheneuvolassa ja jos ei muuta, niin auttavat toivottavasti meitä erotilanteessa. Vaikka puoliso ei ottaisi apua vastaan, niin minä otan.Ap.
Oletko keskustellut puolisosi kanssa miten haluatte lapsianne kasvatetaan? Minkälaisilla arvoilla? Voi olla että hänen kasvatustapansa ja arvot on hyvin erilaisia kun sinun. Siksi tuntuu että lapset tekevät kaiken väärin, koska he on kasvatettu eri tavalla kun hän kasvattaisi. Hän ei myöskään ole äiti lapsille niin hän ei voi "kouluttaa" lapsia oman pillin mukaan, mikä voi ärsyttää häntä. Itse olin tälläisessä tilanteessa kunnes erottiin, meillä tosin ei ollut yhteisiä lapsia onneksi.
Hyvä pointti tämäkin! Monesti uusperheissä kränää tulee juuri kasvatusasioista, kun biologinen vanhempi ja lapset ovat sillä rintamalla, että me nyt ollaan totuttu näihin vanhoihin sääntöihin ja tapoihin ja piste, niitä ei tartte tulla muuttamaan. Mutta kuka aikuinen haluaa elää sellaisessa kodissa, jossa ei saa vaikuttaa mihinkään eikä oma mielipide ja arvomaailma ole minkään arvoinen? Ydinperheessäkin kaksi aikuista joutuvat yhdessä sopimaan kodin säännöistä. Terveessä tilanteessa molemmat joustavat ja pyritään löytämään yhteinen sävel. Uusperheissä erityisesti lapsettoman puolison tulee kyllä maksaa tasan tarkkaan puolet kaikesta, mutta muutoin pitää olla hiljaa, hajuton ja mauton. Pitää sopeutua täysin toisten tapoihin ja sääntöihin. Ja eihän se sellainen toimi. Kahden aikuisen parisuhteessa molemmilla pitää olla yhtäläinen vaikutusmahdollisuus. Molempia pitää kuulla ja pitää löytää se yhteinen sävel, säännöissä ja arvoissa. Ei voi kuitata sen toisen sanomisia niin, että me nyt ollaan perheenä totuttu elämään ja olemaan tällä tavalla ja sun nyt pitää vain sopeutua. Uusperheessä kaikkien pitää antaa tilaa muutokselle ja pitää olla valmis muodostamaan aidosti se yhteinen perhe toisen aikuisen kanssa. Niin että se toinenkin aikuinen saa vaikuttaa perheen sääntöihin ja tapoihin olla ja elää. Jos vaatii toista vaan sopeutumaan ja alistumaan hiljaa, niin se ei koskaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Ettekö voisi mennä lastenvalvojalle sopimaan uudelleen tapaamisten laajentamisesta, jos se on myös lapsen äidinkin toive? Kun siitä on sovitaan, niin sitten samalla myös laskelmat molempien tuloista ja elatuksesta. Sehän on oikein hyvä peruste sitten katsoa elatusmaksu uudelleen. Vai eikö äidille sovi lastesvalvojalle meno? Onhan se sitten mahdollista väläyttää oikuteenkin menemistä, jos sitten olisi halukkaampi vapaaehtoisesti reilumpaan sopimukseen, jos äiti on jokseenkin ns tavallinen järkevä ihminen kuitenkin?Ja voihan sinne oikeuteenkin mennä, mutta toki se on kyllä aika ikävä tie sitten, ja ymmärrän hyvin, että sellainen haluaa välttää aika pitkälle.
Lastenvalvoja ei päätä tapaamisista ja elatuksesta tai sopimukseen tehtävistä muutoksista. Jos vanhemmat ovat eri mieltä asioista, sopivat asian joko keskenään tai ratkovat oikeudessa.
Ei päätä tietenkään, mutta voi hän hyvällä tuurilla olla isona apuna asiantuntijana ja objektiivisena ulkopuolisena henkilönä. Voi kertoa hyviä oleellisia perusteluja asioille ja antaa näkemystä ja perspektiiviä. Äidillekin voi valjeta sitä kautta, mikä olisi reilu toimintatapa ja reilun suuruinen elatusmaksu. Tilanne oli käsittääksini nyt se, että keskinäiset ehdotukset eivät ole ottaneet tuulta alleen. Minusta tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen kortti kääntää, jos siis äiti suostuisi tähän.
Toki voi koittaa kahden keskenkin vielä sopia uudelleen. Laatia vaikka hyvin perusteltu kirjallinen ehdotutus jossa tiedot myös omista tuloista jne. Ehkä lastenvalvojalla voi käydä se isä yksinkin saamassa vähän neuvoa ja perspektiiviä? En tiedä onko sellainen mahdollista? Tai palkata asianajaja antamaan neuvoja ja näkemystä, se ei tarkoita vielä mihinkään oikeuteen menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Ettekö voisi mennä lastenvalvojalle sopimaan uudelleen tapaamisten laajentamisesta, jos se on myös lapsen äidinkin toive? Kun siitä on sovitaan, niin sitten samalla myös laskelmat molempien tuloista ja elatuksesta. Sehän on oikein hyvä peruste sitten katsoa elatusmaksu uudelleen. Vai eikö äidille sovi lastesvalvojalle meno? Onhan se sitten mahdollista väläyttää oikuteenkin menemistä, jos sitten olisi halukkaampi vapaaehtoisesti reilumpaan sopimukseen, jos äiti on jokseenkin ns tavallinen järkevä ihminen kuitenkin?Ja voihan sinne oikeuteenkin mennä, mutta toki se on kyllä aika ikävä tie sitten, ja ymmärrän hyvin, että sellainen haluaa välttää aika pitkälle.
Lastenvalvoja ei päätä tapaamisista ja elatuksesta tai sopimukseen tehtävistä muutoksista. Jos vanhemmat ovat eri mieltä asioista, sopivat asian joko keskenään tai ratkovat oikeudessa.
EIkö lastenvalvojalla mielestäsi ole mitään järkevää virkaa elatuksesta ja tapaamisista sivittaessa? Kyllä se usein helpottaa näiden asioiden hyvää asiallista käsittelyä ja oikeudenmukaiseen ratkaisuun pääsemistä.
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Eli mielestäsi aikuinen saa kiusata lapsia ja vika on muissa? Hyi oksetus. Ap on antanut jo vuoden lastensa elää sietämättömissä oloissa, joissa lapset joutuvat olemaan jatkuvasti peloissaan ja varpaillaan ja heitä haukutaan mm. syömisestä (vaikka lapset alipainoisia) ja suihkussa käymisestä. Sellainen on lapsille äärimmäisen vahingollista.
Mitään tekosyytä moiselle käytökselle ei ole eikä yhdenkään lapsen pidä sellaiselle altistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Ettekö voisi mennä lastenvalvojalle sopimaan uudelleen tapaamisten laajentamisesta, jos se on myös lapsen äidinkin toive? Kun siitä on sovitaan, niin sitten samalla myös laskelmat molempien tuloista ja elatuksesta. Sehän on oikein hyvä peruste sitten katsoa elatusmaksu uudelleen. Vai eikö äidille sovi lastesvalvojalle meno? Onhan se sitten mahdollista väläyttää oikuteenkin menemistä, jos sitten olisi halukkaampi vapaaehtoisesti reilumpaan sopimukseen, jos äiti on jokseenkin ns tavallinen järkevä ihminen kuitenkin?Ja voihan sinne oikeuteenkin mennä, mutta toki se on kyllä aika ikävä tie sitten, ja ymmärrän hyvin, että sellainen haluaa välttää aika pitkälle.
Lastenvalvoja ei päätä tapaamisista ja elatuksesta tai sopimukseen tehtävistä muutoksista. Jos vanhemmat ovat eri mieltä asioista, sopivat asian joko keskenään tai ratkovat oikeudessa.
EIkö lastenvalvojalla mielestäsi ole mitään järkevää virkaa elatuksesta ja tapaamisista sivittaessa? Kyllä se usein helpottaa näiden asioiden hyvää asiallista käsittelyä ja oikeudenmukaiseen ratkaisuun pääsemistä.
Kuten kirjoitin, jos vanhemmat on eri mieltä, lastenvalvoja ei asiaa päätä heidän puolestaan.
Jotenkin tästä aloituksesta tulee mielikuva L- tyttösuhteesta? Niin taitavasti AP kiertää kertomasta onko hän nainen ja "puoliso" mies. Koko ajan puhuu "puolisosta", ei esim. miehestä tai vaimosta. Tuohon on joku syy, ja veikkaukseni on että tyttöparista on tässä kysymys. AP on ollut aiemmin heterosuhteessa josta lapset, ja tässä uusimmassa on käytetty muumimukia ja saatu lapsi naisen kanssa.
Vaikutat ap järkevältä ja mukavalta. Puolisosi käyttöytyy todella haitallisesti. Se on todennäköisesti ihan hänen luonteessaan. Olet koittanut ratkaista tilannetta parhaasi mukaan, samalla kun teillä on yhteinen vauva, mitkä tekee lähtemisen vaikeaksi. Tuo tilanne kuitenin voi olla yksi syy siihen, miksi kumppanisi nyt uskaltaa olla ns. oma itsensä ja käyttäytyä huonosti. Hän kyllä tietää, että sinun on nyt vaikea lähteä tilanteesta sillä olette rakentaneet yhteisen elämän ja teillä on nyt yhteinen lapsikin.
Lähteminen tuosta haitallisesta tilanteesta vaikuttaa olevan kuitenkin lapsiesi ja perheen hyvinvoinnin takia aivan välttämätönä. Toivon ettet uuvuta itseäsi tuossa vaikeassa tilanteessa liian pitkään, sillä sulla täytyy olla voimia muutoksen tekemiseen. Kumppanisi käytös olisi muuttunut jo paremmaksi, jos tässä ei olisi nyt syvemmästä ongelmasta kyse. Olet yrittänyt jo pitkään ja halunnut antaa toiselle mahdollisuuden muutokseen. Kaiken antamasi tiedon valossa en usko että hänen käytöksestä tulee oikeasti pysyvästi muuttumaan, vaikka joku ulkopuolinen puuttuisi nyt tilanteeseen. Kukaan terve normaali ihminen ei oikeasti esim. syyllistä laihoja lapsia syömisistään jne. Ja lapsethan tässä nyt ovat muutenkin se, kenen hyvinvointia ensisijaisesti on mietittävä.