Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
"Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan."
Tuollaiset kriisit ja ja käytös mitä aloituksessa on kuvailtu ja on jatkunut jo vuoden , ei todella kuulu asiaan. Ei oikeasti kuulu. On vastuutonta kannustaa ap:tä jäämään lasten kannalta noin haitalliseen tilanteeseen.
Kiinnitin huomiota omassa kertomuksessasi myös siihen, että mielestäsi aiemmat lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai raha-asioihin uusioperheessä. Tottakai ne vaikuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että jos on vastuussa asioista, tulee olla myös päätäntävaltaa ja yhdessä päätetään perheen asioista lähtökohtaisesti. Ap:n tapauksessa kuitenkin tätä a:n puoliso käyttää tätä päätäntävaltaa nyt lapsille hyvin haitallisella tavalla.
Missä sanoin omassa tekstissäni, että lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai rahan menoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.
Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?
Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.
Jatkuu vieläIhan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.
Olen tosiaan ehtinyt sivun 7 alkuun ja ap on siihen mennessä avannut tilannetta sen verran, että puoliso valittaa lapsista ap:lle, ei puhu suoraan lapsista rumasti lapsille, valittaa sotkuista ja liian pitkästä suihkuttelusta. Sotkuista ja suihkusta valittamisesta tulee mieleen oma karsea väsymykseni ja se, kuinka paljon väsymys vaikutti ihan kaikkeen. Ja kuinka paljon mies olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa ihan vain osallistumalla enemmän yhteisen vauvamme hoitoon ja antamalla minun nukkua enemmän.
En itse osaa ap:n kirjoituksesta vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puoliso vihaa lapsia ja yrittää savustaa lapset pihalle (mitä täällä on heitetty). Edelleen edellisellä sivulla esittämäni yleiset kysymykset voisivat avata ap:n tilannettakin enemmän, sillä hän on avannut kuviota vain hyvin pintapuoleisesti ja pelkästään omasta näkökulmastaan niin, että automaattisesti syyttelee puolisoon ja miettii pahimpia vaihtoehtoja. En ole huomannut vielä viestiä missä ap aidosti ja avoimesti pohtisi heidän keskinäistä parisuhteensa tilaa, dynamiikkaa ja puolison jaksamista.
WTF? Oikeesti?
Nyt joko prijisoit ihan liikaa omaan tilanteeseesi, tai sitten käyttäydyt itsekin henkisesti väkivaltaisesti ja siksi se on sinulle jotenkin aika normaalia eikä siksi herätä mitään huolta. Sun mielestä normaalia esim. syyllistää alipainoisia lapsia SUORAAN HEILLE ITSELLEEN, että syövät liikaa. Ei koskaan kehu tai sano mitään positiivista heille. Normaaleja ongelmia? EI todella.
Ap kertoi tuon syömisesimerkin todella epämääräisesti, en todellakaan saanut siitä mitään selkeää kuvaa miten tilanne on mennyt. Missä tilanteessa puoliso on sanonut, mitä ihan konkreettisesti on sanonut? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? Onko kieltänyt lapsia syömästä vai mitä? Ap sanoi ettei puoliso koskaan sano kenestäkään mitään positiivista, ei koske pelkästään lapsia tämä ominaisuus ja tunnen tuollaisia ihmisiä muitakin. On hyvin yleinen ominaisuus suomalaisissa, ettei muista oikein osata sanoa mitään hyvää koskaan. On sellainen jatkuva pessimistinen ja negatiivinen pohjavire. Ap:lle tämä ominaisuus ei tullut yllätyksenä, koska on huomannut sen olevan puolison ominaispiirre. Tekeekö se ihmisestä pahan? Ei välttämättä. Raskaan varmasti, ellei kumppani ole samanlainen.
Poistu takavasemmalle. Tuo ei muutu. Pahenee vain.
Terv. Tuollaisesta suhteesta poistunut.
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, joka on pienen lapsen kanssa kotona. Siten ehtii vastata viesteihin kunnolla pitkin päivää.
Mietin sitä, miksi puoliso ylipäätään lähti tuohon, kun on niitä isompia lapsia nähnyt ja viettänyt aikaa. Miten jaksaa esittää mukavaa ihmistä. No siksi että hän halusi nähdä, millainen äiti ap on. Mies tuskin edes välittää kummemmin lapsista ylipäätään, ei jäänyt sellainen kuva. Yhteinen lapsi on silti oiva kahle ja jopa kiusanteonväline.
Nimim. Kokemusta on
Lisään tähän omaan viestiini vielä sen, että siksikin uskon ap:n olevan nainen, koska missään viestissä ei ole mainittu intiimielämää. Miehen kirjoittamana s e k s i olisi tullut puheeksi jo aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.
Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?
Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.
Jatkuu vieläIhan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.
Olen tosiaan ehtinyt sivun 7 alkuun ja ap on siihen mennessä avannut tilannetta sen verran, että puoliso valittaa lapsista ap:lle, ei puhu suoraan lapsista rumasti lapsille, valittaa sotkuista ja liian pitkästä suihkuttelusta. Sotkuista ja suihkusta valittamisesta tulee mieleen oma karsea väsymykseni ja se, kuinka paljon väsymys vaikutti ihan kaikkeen. Ja kuinka paljon mies olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa ihan vain osallistumalla enemmän yhteisen vauvamme hoitoon ja antamalla minun nukkua enemmän.
En itse osaa ap:n kirjoituksesta vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puoliso vihaa lapsia ja yrittää savustaa lapset pihalle (mitä täällä on heitetty). Edelleen edellisellä sivulla esittämäni yleiset kysymykset voisivat avata ap:n tilannettakin enemmän, sillä hän on avannut kuviota vain hyvin pintapuoleisesti ja pelkästään omasta näkökulmastaan niin, että automaattisesti syyttelee puolisoon ja miettii pahimpia vaihtoehtoja. En ole huomannut vielä viestiä missä ap aidosti ja avoimesti pohtisi heidän keskinäistä parisuhteensa tilaa, dynamiikkaa ja puolison jaksamista.
WTF? Oikeesti?
Nyt joko prijisoit ihan liikaa omaan tilanteeseesi, tai sitten käyttäydyt itsekin henkisesti väkivaltaisesti ja siksi se on sinulle jotenkin aika normaalia eikä siksi herätä mitään huolta. Sun mielestä normaalia esim. syyllistää alipainoisia lapsia SUORAAN HEILLE ITSELLEEN, että syövät liikaa. Ei koskaan kehu tai sano mitään positiivista heille. Normaaleja ongelmia? EI todella.
Ap kertoi tuon syömisesimerkin todella epämääräisesti, en todellakaan saanut siitä mitään selkeää kuvaa miten tilanne on mennyt. Missä tilanteessa puoliso on sanonut, mitä ihan konkreettisesti on sanonut? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? Onko kieltänyt lapsia syömästä vai mitä? Ap sanoi ettei puoliso koskaan sano kenestäkään mitään positiivista, ei koske pelkästään lapsia tämä ominaisuus ja tunnen tuollaisia ihmisiä muitakin. On hyvin yleinen ominaisuus suomalaisissa, ettei muista oikein osata sanoa mitään hyvää koskaan. On sellainen jatkuva pessimistinen ja negatiivinen pohjavire. Ap:lle tämä ominaisuus ei tullut yllätyksenä, koska on huomannut sen olevan puolison ominaispiirre. Tekeekö se ihmisestä pahan? Ei välttämättä. Raskaan varmasti, ellei kumppani ole samanlainen.
Aloitus oli jo pitkä, romaaniko hänen olisi pitänyt kirjoittaa? Haluat vain jostain syystä poulustella ja jotenkin jopa normalisoida ilmiselvää epätervettä ja haitallista käytöstä perheessä. En tiedä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästä aloituksesta tulee mielikuva L- tyttösuhteesta? Niin taitavasti AP kiertää kertomasta onko hän nainen ja "puoliso" mies. Koko ajan puhuu "puolisosta", ei esim. miehestä tai vaimosta. Tuohon on joku syy, ja veikkaukseni on että tyttöparista on tässä kysymys. AP on ollut aiemmin heterosuhteessa josta lapset, ja tässä uusimmassa on käytetty muumimukia ja saatu lapsi naisen kanssa.
Minullekin tuli mieleen, että kyseessä naispari. Ap varoo tarkasti mainitsemasta sukupuolia, mutta sekä hän että puoliso vaikuttavat naisilta.
Se ei tilannetta muuta miksikään. Ei naispuolinen kumppani saa käyttäytyä lapsia kohtaan törkeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asumusero heti ja terapiaan lisäksi.
AP vaikuttaa olevan niitä naisia / miehiä, joille elämän tärkein tehtävä ei ole huolehtia jo olemassa olevista lapsistaan, vaan löytää itselleen uusi puoliso eli elämän ainoa tarkoitus. Kun tämä uusi elämän tarkoitus on saatu haavistettua eli tehty ainakin yksi lapsi hänen kanssaan, on vankka sidos solmittu. Sen jälkeen on tärkeintä vain ja ainoastaan pitäytyä tässä uudessa liitossa ja puolisossa tiukasti kiinni, kuin henkensä kaupalla. Mitä mahdollisesti tapahtuu jo aiemman liiton lapsille tai miten heitä kohdellaan, on jokseenkin yhdentekevää. Näitä olemassa olevia entisen liiton lapsia saa uusi äiti/isäpuoli kohdella oikeastaan miten sattuu huvittamaan. Biovanhempi ei kul/ pil menettämisen pelossa halua puuttua lastensa kaltoinkohteluun. Pääasia että uusi kul tai pil on ja pysyy vankasti liitossa. Tämmöiset itsestään ja koko olemassa olostaan epävarmat aikuiset perustavat koko elämänsä sen toisen ihmisen varaan, eikä millään muulla ole sen jälkeen väliä. Näin he mahdollistavat nämä legendaariset paha äiti/isäpuolitarinat ja niiden jatkumisen. Ja monesti tosi surullisin seurauksia, kuten olemme lehtien lööpeistä saatu lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
"Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan."
Tuollaiset kriisit ja ja käytös mitä aloituksessa on kuvailtu ja on jatkunut jo vuoden , ei todella kuulu asiaan. Ei oikeasti kuulu. On vastuutonta kannustaa ap:tä jäämään lasten kannalta noin haitalliseen tilanteeseen.
Kiinnitin huomiota omassa kertomuksessasi myös siihen, että mielestäsi aiemmat lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai raha-asioihin uusioperheessä. Tottakai ne vaikuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että jos on vastuussa asioista, tulee olla myös päätäntävaltaa ja yhdessä päätetään perheen asioista lähtökohtaisesti. Ap:n tapauksessa kuitenkin tätä a:n puoliso käyttää tätä päätäntävaltaa nyt lapsille hyvin haitallisella tavalla.
Missä sanoin omassa tekstissäni, että lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai rahan menoon?
Mm noissa allaolevissa poiminnoissa ainakin viittaat vahvasti tuollaiseen ajattelutaaan toisessa osassa tekstiäsi:
"Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä?"
"Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla?"
"Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet..."
No ap kyllä tosin aloituksessa mainitsi kuitenkin itse kustantavansa kaikki omien lastensa kulut ja että puoliso ei ole yksin hänen lapsiaan juuri hoitanut.
Ja sinä itse siis odotat puolisoltasi huomiota ja kiitosta säännöllisesti (ks. toinen lainaus), mutta sinusta on myös normaalia, ettei ap:n puoliso sano apn:n lapsille koskaan mitään positiivista....?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
Justiinsa näin.
Lapsella on aina kaksi biologista vanhempaa jotka kustantavat lapsensa elatuksen kaikkine kuluineen.
Uusioperheissä jotenkin kieroutuneella tavalla odotetaan uuden puolison osallistuvan velvoitetusti tämän ko lapsen kuluihin. Miksi ihmeessä tämä lapsi tarvitsee KOLME aikuista elättäjää?? Ja jos tämä uusi puoliso Ei halua/suostu kolmanneksi elättäjäksi niin hän on paha ihminen ja hänet vähintäänkin lynkataan netissä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
No varmaan tämän voi nähdä monista eri näkökulmista. Itse haluan ajatella että olemme perhe ihan riippumatta siitä kuka on biologinen lapsi ja kuka ei. Joten me elämme myös perheenä niin että ketään ei erotella myöskään rahallisesti. Minusta tämä lisää ainakin meillä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa kaikki tuntemana itsensä tasaveroisiksi.
Meillä tuo taas ei ole mahdollista koska miehen lapsista maksetaan sievoiset summat lasten äidille joka hoitaa niillä rahoilla hankinnat mieheltäni mitään kysymättä lapsille. Ja kyllä on ehdotettu oikeudenmukaisempaa reilumpaa tapaamissopimusta ja rahanjakoa mutta ei käy. Tästä syystä lapset ovat myös meillä vähemmän kuin itse, isänsä, ja minä (ja jopa äiti) haluaisivat. Ei ole varaa elättää samalla tavalla kuin omaamme, kun eletetään jo toiseen kotiin. Mieheni maksaa asumiskuluissaan lasten huoneita, siihen menee jo aika paljon käytössä olevasta rahasta.
Eli meillä erotellaan kyllä rahalla lapset, mutta ei meidän toiveesta.
Ihmeellistä valitusta. Normaali elatuskäytäntö on, että elatusmaksujen saaja tekee lapsen hankinnat. Miten lapselle saisi edes sukkaparia ostettua, jos jokainen yksittäinen ostos pitäisi erikseen hyväksyttää exällä?
Kyllä, puolisosi maksaa kaikkien lastensa elatuksesta, ei ainoastaan sinun kanssa hankitun. Siihen kuuluu myös lapsen huone tai muu tila teillä. Oikeastiko katsotaan, ettei miehen kuulu maksaa oman lapsensa elatuksesta osaansa?
Mitä ihmettä? Eikö surua saisi aiheuttaa se että miehen lapset eivät voi olla perhettä myös taloudellisella tasolla niin että isä voisi ostaa lapsilleen vaatteet, ja harrastusvälineet, kuten esim. varmaan tämän näiden lasten äidin kotona tehdään kaikkien lasten kanssa?
Todellakin pitäisi olla lähtökohta se että molemmat vanhemmat hoitavat just puoliksi lapsensa niin läsnäolollisesti kuin taloudellisestikin eikä niin että toinen maksaa ja toinen elää lasten kanssa normaalisti ostaen mitä he milloinkin tarvitsevat, eikä näin miten nykyään usein on, että joutuu sanomaan lapselle että toinen vanhempisi sitten ostaa tuon kun minä annan hänelle siihen rahaa. Jos ostaa.
Tuossakin selvästi lapset ovat isän luona toivottuja ja haluttuja kaikkien toimesta, mutta silti pitää eriyttää isä lasten taloudellisesta elämästä niin että hän ei voi itse ostaa laspilleen mitään, kun se pitää sen äidin olla se joka pitelee isän kukkaron nyörejä vaikka erottu on jo ties kuinka kauan sitten.
Todella vanhanaikainen systeemi ja täysin epäoikeudenmukainen tilanteissa joissa molempien vanhempien luona on riittävä elatuskyky siihen omaan puolikkaaseen. Ihmeellistä että vielä nykyäänkin lähille annetaan valta etän rahan käyttöön lapsia koskien.
Mikä jumala ja jeesus se lähi on? Ainoa joka osaa ostaa juuri oikeat asiat lapsille? Ja missä näin lukee että etävanhempi on se joka ei kykene tähän? Riitatilanteet on riitatilanteita, ja niissä pitäisi pystyä toodistamaan se että jompi kumpi vanhemmista ei osaa hommaansa eikä niin että jos olet etä, et saa käyttää lapsiisi rahoja kuin niin että rahan annat exällesi.
Ihan hävettää.
Tämä on todella iso epäoikeudenmukaisuus josta pitäisi pyrkiä eroon.
Kuka tahansa saa kyllä sopia toimivansa niin että kulut maksetaan noin puoliksi, siis isot hankinnat puoliksi ja loput kukin maksaa ja hankkii itse kotiinsa, näin meilläkin toimitaan. Valitettavasti ne vain usein on ne ahneet lähiäidit jotka sen elatusmaksun haluaa ja ymmärrän myös että jos maksaa lapsistaan satasia toiselle vanhemmalle, ei pysty eikä halua käyttää enää toista saman moista että ostaa itse jotain lapsilleen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on oleellista tässä tapauksessa, onko kyseessä äiti vai isä, nimittäin juuri lapsen saaneella äidillä voi olla väliaikaista hormonaalisia ongelmaa, kun taas isällä ei.
Sivusta huutelen, että minä sairastin ihan diagnosoitua keskivaikeaa masennusta, ja silloinkin kohtelin puolisoni lasta hyvin. Omaani myös. Lapset oli se ilonpilkahdus, ja puoliso myös.
Ystävälläni on autismi, ADHD ja masennus ja on maailman ihanin, sekä empaattisin ihminen. Ei tekisi koskaan pahaa kenellekään, vähiten lapsille.
Ystäväni aviomiehellä on ADHD. Herrasmies, joka ei ikinä tekisi pahaa kenellekään ja on tosi mukava. Kohtelee ystäväänikin superhyvin.
Toisen ystäväni vaimolla on autismi. Ensimmäisenä auttamassa muita, jos joku tarvitsee apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
OttoVille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ehkä hälyyttävintä on tuo ajatus siitä että sinun lapset jotenkin kuluttavat liikaa rahaa. Että heille ei tarvitsisi olla niin paljon ruokaa tms. Se on oikeasti ihan kamala ajatus, ja referenssiä voipi etsiä vaikka jostain Tuhkimosta. Ei ne maailmankirjallisuuden klassikot ole klassikkoja koska ne kuvaavat jotain harvinaista ilmiötä, vaan koska ne kuvaavat jotain yleismaailmallista.
Mun mielestä hälyyttävää on se, jos joku tosiaan olettaa että ei-biologinen vanhempi haluaa elättää niitä lapsia.
Kyllä meillä mies vastaa ihan täysin omien lastensa kuluista. Joskus toki saatan heille jotain ostaa, ihan omasta tahdosta, mutta en kenenkään odotuksista/vaatimuksista. Myös asumis- ym kulut on jaettu sen mukaan. En tietenkään lapsia ilman ruokaa jättäisi, jos miehen rahat yhtäkkiä loppuisivat, mutta lähtökohta on se, että ne biologiset vanhemmat elättävät lapsensa.
Justiinsa näin.
Lapsella on aina kaksi biologista vanhempaa jotka kustantavat lapsensa elatuksen kaikkine kuluineen.
Uusioperheissä jotenkin kieroutuneella tavalla odotetaan uuden puolison osallistuvan velvoitetusti tämän ko lapsen kuluihin. Miksi ihmeessä tämä lapsi tarvitsee KOLME aikuista elättäjää?? Ja jos tämä uusi puoliso Ei halua/suostu kolmanneksi elättäjäksi niin hän on paha ihminen ja hänet vähintäänkin lynkataan netissä???
Juuri näin, ja ihan livenäkin. Se on kuulemma merkki siitä ettei pidä edes ko lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
En yllättynyt, että vastaat juuri sellaiseen viestiin, jossa ongelman ydin yritetään vierittää ihan väärille tahoille (exille).
Ongella on kuitenkin sinun ja lasten. Sinä annat joka päivä lastesi kärsiä sietämättömiä olosuhteita. Sitä ei voi oikeuttaa millään. Kaikkein vähiten vetoamalla yhteiseen lapseen. Ai että uhraisit kaksi vanhinta, jotta nuorin saa ehjän, vaikkakin häiriintyneen kotielämän? Haloo, ryhdistäydy nainen!
Minusta ainoat ratkaisut ovat terapia puolisolle tai ero. Puolison tulee oppia hillitsemään tunteitaan ja käsittelemään häntä ärsyttävät asiat itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
Olen lukenut sivun 7 alkuun ja edelleen annan samat vinkit ap:lle mitä edellisellä sivulla. Teillä on selvästi erilaiset siisteyskäsitykset ja kasvatustyyleissä eroa, oletteko tehneet teidän yhteiset säännöt siivoamisen ja jälkien siistimisten suhteen niin, että kumppanisi saa myös yhtäläisesti vaikuttaa sääntöihin? Vai onko hänen pitänyt vain omaksua teidän säännöt? Siivoathan kotona saman verran vähintään mitä puolisosi, eihän siivoaminen ole vain hänen harteillaan?
Kun olin järkyttävän väsynyt vauvan valvottamisen takia ja sen, että jouduin kantaan yhteisestä pääosin yksin vastuuta ja siivoamaan kaikkien muiden jäljet, niin naputin silloin paljon herkemmin sotkuista. Ja tein sen varmasti monesti ei niin ystävälliseen sävyyn. Olin tosiaan niin väsynyt, että mietin välistä tosissani sitä, millaisia keinoja minulla olisi saada vihdoinkin lepoa. Vaikka lopullisesti. Olethan ap kysynyt, miten puolisosi jaksaa (ihan oikeasti) ja annathan hänelle riittävästi lepoa?
AP ei puhunut käsittääksini mitään siivoamisesta. Sulla itselläsi on ollut ongelma tuon siisteyden ja siisteyskäsitysten kanssa. Itselläsi oli myös ongelma sen kanssa, ettet saanut välttämätöntä lepoa, miksi annat aplle tuollaisia vinkkejä vaikkei tuollaiset asiat tulleet mitenkään esiin aloituksessa?
Ja onko ap:n puoliso kysynyt ap:lta miten tämä jaksaa? Hän alkaa olla ihan loppu sanojensa mukaan. Samaistut selvästi jostain syystä ap:n puolisoon, miksi? MItä yhtäläisyyttä näe ap:ssa ja omassa puolisossasi? Oma tilanteesi vaikutta kutenkin olleen kirjoitusten mukaan hyvin erilainen.
Olen sitä mieltä, että puoliso kohtelee lapsia huonosti. Mutta nostanpa tähän yhden mielenkiintoisen pointin. Kaikissa muissa keskusteluissa toitotetaan kuinka on täysin hyväksyttävää ja normaalia, että oman lapsen synnyttyä ei välitä enää muiden lapsista tai suorastaan inhoaa muita lapsia. Niin miten päin se nyt menee?
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.