Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

Ap on nainen, joka on pienen lapsen kanssa kotona. Siten ehtii vastata viesteihin kunnolla pitkin päivää.

Mietin sitä, miksi puoliso ylipäätään lähti tuohon, kun on niitä isompia lapsia nähnyt ja viettänyt aikaa. Miten jaksaa esittää mukavaa ihmistä. No siksi että hän halusi nähdä, millainen äiti ap on. Mies tuskin edes välittää kummemmin lapsista ylipäätään, ei jäänyt sellainen kuva. Yhteinen lapsi on silti oiva kahle ja jopa kiusanteonväline.

Nimim. Kokemusta on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä, miten toiset sai tekstistä sen kuvan, että kyseinen puoliso on nainen ja toiset pitävät miehenä. Itse ajattelin, että ap on nainen ja puoliso mies.

Tosin onko sillä nyt niin väliäkään tänä päivänä..

Niin no, ajattelin itse näin, että ei oikein ole väliä millaiset vehkeet meillä osapuolilla on housuissamme. Tätä tapahtuu varmasti molemmin päin ja kaikki kokemukset ovat tervetulleita.

Ap.

Tämä hämmentää itseäni, kuinka paljon ihmiset sietävät omien lastensa huonoa kohtelua kumppaneiltaan. Tietysti teidän tilanteessa yhteinen lapsi hieman vielä vaikeuttaa tilannetta. Mutta itse kyllä pistäisin vastaavan kumppanin luiskaan aivan saman tien. En sekuntiakaan katselis tuollaista perseilyä lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Jännä, miten toiset sai tekstistä sen kuvan, että kyseinen puoliso on nainen ja toiset pitävät miehenä. Itse ajattelin, että ap on nainen ja puoliso mies.

Tosin onko sillä nyt niin väliäkään tänä päivänä..

On oleellista, sillä äidillä on hormonit pelissä

Velvollisuutesi on suojella lapsiasi. On edesvastuutonta jättää isommat lapset elämään tuollaiseen painajaiseen. Itse lähtisin heti. Lapset aina etusijalla.

Minustakin on oleellista tässä tapauksessa, onko kyseessä äiti vai isä, nimittäin juuri lapsen saaneella äidillä voi olla väliaikaista hormonaalisia ongelmaa, kun taas isällä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma tunnistettu ja tunnustettu, siitä sitten ratkaisuun.

Vanhemmat vastuussa eli sinulla ratkaisun avain.

Lasten koti edelleen on vanhempien välinen suhde eli näillä mennään, vai mennäänkö?

Altistaakko lapset psyykkiselle väkivallalle vai eikö...?!

Olet jo kerran näyttänyt ettei tuleen kannatta jäädä makaamaan....Miksi jäisit ja vielä lapset altistaisit moiseen mielivaltaiseen kohteluun?

Näytä keskusteluketjun viestit puolisolle ja kerro miten koet riistävänä elon ja olon kodissanne. Etsit ratkaisua nyt eikä huomenna, välittömästi.

Hullua jäädä odottamaan perheneuvolan neuvoja kun itse tietää ettei kohta hyvä heilu jos meno jatkuu?

Puolisosi tarvitsee väliintuloa heti. Apua saa kun tiedostaa, tunnustaa ja toimii.

Vastuu siirtyy nyt kuulijalle eli puoliso hakemaan apua terveyskeskuksesta, josta lähete mielenterveysongelmien asiantuntijalle....liike on lääke tähänkin vaivaan...kunhan vain alkaa toimimaan kun kerran tiedostaa.

Lasten etu js ja oikeudet...

Niiden tähden kannattaa nähdä vaivaa ja uhrautua. Kiittävät vanhempiaan ja kunnioittavat sitten aikuisenakin.

Lisäisin vielä että hormonien syyksi on turha yrittää saada ongelmia, joita perheessä on.

Huonoa käytöstä ja tarkoituksena satuttaa lapsia ja vanhempaa. Tavoitteena ehkä myös saada lapset sellaiseen mielentilaan etteivät tahdo tulla enää teidän luo.

Kyllä. Henkistä väkivaltaa. En ikinä katsoisi vierestä tuollaista.

Ihan kauhea sanoa, mutta vaikuttaa siltä, että puolisosi käyttäytyi ihmisiksi eli esitti jotain muuta kuin mitä oikeasti on, niin kauan kunnes sai haluamansa= yhteinen koti ja yhteinen lapsi. Nyt kun kaikki haluttu on hoidettu kotiin, niin voi olla oma itsensä ja näyttää todelliset tunteensa. Voi käyttäytyä ikävästi lapsiasi kohtaan ja mahdollisesti toiveensa onkin että lapsesi katoaisivat johonkin taivaanrantaan vähin äänin.

On myös mahdollista että puolisollasi on narsistisia piirteitä. Tuo veetuilemmalla ja pelolla hallitseminen on ollut oman äitini tapa pitää perhettä tiukassa lieassa. Jatkuva arvostelu ja valitus rahan menosta on vaikuttanut meihin lapsiin niin että ei paljon tee mieli viettää aikaa äidin kanssa. Yrittää puuttua meidän asioimme vieläkin vaikka olemme jo viisikymppisiä. Lapsuus oli pääosin yhtä helvettiä, ei hetken rauhaa, ei kannustusta, jatkuvasti sai olla varpaillaan mistä seuraavaksi arvostellaan . mikään ei koskaan kelvannut hänelle. Lapsesi kiittävät jos pääsevät pois puolisosi tyrannian alta ja tulet itsekin olemaan onnellisempi. Sääli sitä lasta joka joutuu pakosta olemaan vielä hänen kanssaan.

Oletko kysynyt häneltä että oliko se kaikki vain esitystä alkuvuosina?

Vierailija kirjoitti:

Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.

Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?

Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.

Jatkuu vielä

Ihan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

Olen lukenut sivun 7 alkuun ja edelleen annan samat vinkit ap:lle mitä edellisellä sivulla. Teillä on selvästi erilaiset siisteyskäsitykset ja kasvatustyyleissä eroa, oletteko tehneet teidän yhteiset säännöt siivoamisen ja jälkien siistimisten suhteen niin, että kumppanisi saa myös yhtäläisesti vaikuttaa sääntöihin? Vai onko hänen pitänyt vain omaksua teidän säännöt? Siivoathan kotona saman verran vähintään mitä puolisosi, eihän siivoaminen ole vain hänen harteillaan?

Kun olin järkyttävän väsynyt vauvan valvottamisen takia ja sen, että jouduin kantaan yhteisestä pääosin yksin vastuuta ja siivoamaan kaikkien muiden jäljet, niin naputin silloin paljon herkemmin sotkuista. Ja tein sen varmasti monesti ei niin ystävälliseen sävyyn. Olin tosiaan niin väsynyt, että mietin välistä tosissani sitä, millaisia keinoja minulla olisi saada vihdoinkin lepoa. Vaikka lopullisesti. Olethan ap kysynyt, miten puolisosi jaksaa (ihan oikeasti) ja annathan hänelle riittävästi lepoa?

Ap:lle tsemppiä. Tiedoksesi, että palstalla päivystää nimettömänä muutaman fiksun yksilön lisäksi myös se yhteiskuntamme henkisesti heikoin aines. He tuomitsevat, ymmärtävät tahallaan tai silkkaa tyhmyyttään väärin, päsmäröivät jne.. Jos tuntuu, että kimppuusi täysin aiheettomasti hyökätään, niin siltä se myös näin sivusta näyttää. Perustelet päivänselviä asioita tolloista tolloimmille. Ymmärrettävää, että haluat avautua vaikeasta tilanteestasi, mutta valitettavasti tällä palstalla tuhlaat vain energiaasi.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin on oleellista tässä tapauksessa, onko kyseessä äiti vai isä, nimittäin juuri lapsen saaneella äidillä voi olla väliaikaista hormonaalisia ongelmaa, kun taas isällä ei.

Sivusta huutelen, että minä sairastin ihan diagnosoitua keskivaikeaa masennusta, ja silloinkin kohtelin puolisoni lasta hyvin. Omaani myös. Lapset oli se ilonpilkahdus, ja puoliso myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.

Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?

Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.

Jatkuu vielä

Ihan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.

 

Olen tosiaan ehtinyt sivun 7 alkuun ja ap on siihen mennessä avannut tilannetta sen verran, että puoliso valittaa lapsista ap:lle, ei puhu suoraan lapsista rumasti lapsille, valittaa sotkuista ja liian pitkästä suihkuttelusta. Sotkuista ja suihkusta valittamisesta tulee mieleen oma karsea väsymykseni ja se, kuinka paljon väsymys vaikutti ihan kaikkeen. Ja kuinka paljon mies olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa ihan vain osallistumalla enemmän yhteisen vauvamme hoitoon ja antamalla minun nukkua enemmän.

En itse osaa ap:n kirjoituksesta vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puoliso vihaa lapsia ja yrittää savustaa lapset pihalle (mitä täällä on heitetty). Edelleen edellisellä sivulla esittämäni yleiset kysymykset voisivat avata ap:n tilannettakin enemmän, sillä hän on avannut kuviota vain hyvin pintapuoleisesti ja pelkästään omasta näkökulmastaan niin, että automaattisesti syyttelee puolisoon ja miettii pahimpia vaihtoehtoja. En ole huomannut vielä viestiä missä ap aidosti ja avoimesti pohtisi heidän keskinäistä parisuhteensa tilaa, dynamiikkaa ja puolison jaksamista.

Kuulostaa masennukselle. Apua on syytä hakea. Olisi hyvä selvittää myös fyysiset sairaudet. Monet fyysisetkin asiat voiat aiheuttaa masennusta.

Joko puoliso on masentunut tai oikeasti narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.

Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...

Ehkä se ajatteli että kun vauva sitoo sinut häneen hän voi käyttäytyä nyt miten vaan? Aiemmin esitti koska tiesi että saattaisit laittaa pihalle törkeästä käytöksestä.

Millä tavalla puoliso on siis puuttunut lasten syömisiin? Tästäkään en oikein saa miitään käsitystä. Olen itse sanonut bonareille mm. siitä, ettei ruokaa heitetä turhaan roskiin. Jonkun mielestä tämä on ikävää puuttumista syömisiin. Raskausaikana minulle oli omat ruoat jääkaapissa, koska erään vakavan sairauden ja komplikaation takia ruokavalioni oli todella tiukka ja tarkkaan rajattu. En antanut lasten syödä niitä ruokia.

Ap ei ole antanut selkeitä, konkreettisia esimerkkejä, vaan jättää paljon arvailujen ja tulkinnan varaan minä itseäni mietityttää. Hän vihjaa tietynlaisesta toiminnasta, mutta kertoo siiitä hyvin epämääräisesti ja jättää oman toimintansa täysin avoimeksi. Pääsin viimein viimeiselle sivulle enkä ole ensimmäistä sivua viisaampi siitä, mikä tilanne kokonaisuudessa on, koska ap ei ole avannut asioita yhtään enempää. Hän on vihjannut paljon ja jättänyt ihmiset sitten täyttämään tyhjyyden omilla kuvitelmilla. Näin minä asian näen ja siksi tässä on paljon mahdollisuuksia siitä, mitä ihan oikeasti on tapahtunut ja mikä on ap:n rooli siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.

Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?

Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.

Jatkuu vielä

Ihan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.

 

Olen tosiaan ehtinyt sivun 7 alkuun ja ap on siihen mennessä avannut tilannetta sen verran, että puoliso valittaa lapsista ap:lle, ei puhu suoraan lapsista rumasti lapsille, valittaa sotkuista ja liian pitkästä suihkuttelusta. Sotkuista ja suihkusta valittamisesta tulee mieleen oma karsea väsymykseni ja se, kuinka paljon väsymys vaikutti ihan kaikkeen. Ja kuinka paljon mies olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa ihan vain osallistumalla enemmän yhteisen vauvamme hoitoon ja antamalla minun nukkua enemmän.

En itse osaa ap:n kirjoituksesta vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puoliso vihaa lapsia ja yrittää savustaa lapset pihalle (mitä täällä on heitetty). Edelleen edellisellä sivulla esittämäni yleiset kysymykset voisivat avata ap:n tilannettakin enemmän, sillä hän on avannut kuviota vain hyvin pintapuoleisesti ja pelkästään omasta näkökulmastaan niin, että automaattisesti syyttelee puolisoon ja miettii pahimpia vaihtoehtoja. En ole huomannut vielä viestiä missä ap aidosti ja avoimesti pohtisi heidän keskinäistä parisuhteensa tilaa, dynamiikkaa ja puolison jaksamista.

WTF? Oikeesti?

Nyt joko prijisoit ihan liikaa omaan tilanteeseesi, tai sitten käyttäydyt itsekin henkisesti väkivaltaisesti ja siksi se on sinulle jotenkin aika normaalia eikä siksi herätä mitään huolta. Sun mielestä normaalia esim. syyllistää alipainoisia lapsia SUORAAN HEILLE ITSELLEEN, että syövät liikaa. Ei koskaan kehu tai sano mitään positiivista heille. Normaaleja ongelmia? EI todella.

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

"Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan."

Tuollaiset kriisit ja ja käytös mitä aloituksessa on kuvailtu ja on jatkunut jo vuoden , ei todella kuulu asiaan. Ei oikeasti kuulu. On vastuutonta kannustaa ap:tä jäämään lasten kannalta noin haitalliseen tilanteeseen.

Kiinnitin huomiota omassa kertomuksessasi myös siihen, että mielestäsi aiemmat lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai raha-asioihin uusioperheessä. Tottakai ne vaikuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että jos on vastuussa asioista, tulee olla myös päätäntävaltaa ja yhdessä päätetään perheen asioista lähtökohtaisesti. Ap:n tapauksessa kuitenkin tätä a:n puoliso käyttää tätä päätäntävaltaa nyt lapsille hyvin haitallisella tavalla.