Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin - jos ap päästät miehesi vapaalle eroamalla, biologia toimii siten että miehesi hakee naisia kategoriasta miehen ikä / 2 + 7. Eli 50v mies hakee naisia n. 32v
Ja myös löytää.
Sinulle kaava toimii toki toisinpäin eli (naisen ikä - 7) * 2 eli jos olet 40v, niin sinua katsovat miehet ovat n. 66v
Oletko tähän valmis?
Oletko sinä valmis reaalielämään? Tilastojen mukaan miehet ovat keskimäärin hieman vaimojaan vanhempia, mutta tämä ikäero on keskimäärin kolme vuotta. Saattaa itku tulla, jos tuon kaavan kanssa lähtee riiuulle oikeuksiaan penäämään.
No just siksi niitä eroja tuleekin niin paljon. Jos noudatetaan tuota kaavaa ihmiset olisivat paljon onnellisempia ja parisuhteet pysyvämpiä - katso vaikka välimeren alueelle, jossa just noin toimitaan. Korjaan kuitenkin tuota kaavoittajan tulkintaa seuraavasti
Mies
- perheellistyy noin 40v, ja vaimo on n. 27v
- tätä ennen nuorena kollina harrastaa seksiä vanhempien naisten kanssa ja oppii hyväksi rakastajaksi, joten 40v mennessä on jo todella hyvä sängyssä nuoremmalle naiselle
- eroaa lastensa äidistä noin 60v
- jonka jälkeen uusi vaimo noin 37v, ei uusia lapsia tulossa mutta naisella voi olla lapsia
- kuolee noin 80v iässäNainen
- perheellistyy noin 27v, ja mies noin 40v
- tätä ennen nuorena kissana harrastaa seksiä vanhempien miesten kanssa ja oppii hyväksi rakastajattareksi, joten 27v mennessä on sängyssä vähintään yhtä hyvä kuin miehensä 40v
- eroaa lastensa isästä noin 47v iässä
- uusi mies iältään noin 80v, joka kuolee miltei samantien ja nainen saa ison perinnön
- ja sen jälkeen voi opettaa nuoria miehiä seksin saloihin
Aamun naurut, usko unelmiisi 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinä rakastat miestäsi, niin päästä hänet menemään. Hän voi myös löytää ihmisen, joka aidosti haluaa olla hänen lähellään.
121 jatkaa, parasta mitä on, voit luottaa mieheesi. 🤗
Olen elänyt valtaosan aikuiselämästäni yksin ja olisin ikionnellinen siitä ihan tavallisesta elämänkumppanista kenen kanssa jakaa arki.
Jos eroat 40+ ikäisenä, pääset maistamaan viikonloppuja yksin tv:n ääressä, loma-aikojen loputtomasta yksinäisyydestä puhumattakaan. Keväällä voit pakata auton ja ajaa yksin Lappiin, jo pelkkä ajomatka yksin on raskas. Perillä sitten vaeltelet yksiksesi ja päädyt laavuille yksin mahdollisesti muiden pariskuntien seuraan. Majoituksesta saat maksaa kalliisti yksin.
Arjessa keittelet sitä yhtä kahvikupillistasi ja aina kun tulet kotiin on vastassa hiljaisuus. Etenkin pitkänä talviaikana menee kaikki illat yksin tv:n kanssa.
Se, että käyt pari kertaa vuodessa naisporukalla muutaman päivän / illan jossain, ei ikinä kompensoi sitä sitä 360vrk:n yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana siitä, että jos teillä on yhteisiä lapsia, niin saatat menettää tulevaisuudessa paljon. Miehesi on maailman ainoa mies, joka haluaa/jaksaa/hyväksyy tulevien lastenlastesi aktiivisenkin hoidon mummolassa. Sano minun sanoneen. Etkä kenenkään muun miehen kanssa tule löytämään jaettua iloa isovanhemmuudesta, edes jollain tasolla, kuin hänen kanssaan.
Ei kenenkään elämän tärkein asia voi olla mummoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei myöskään ole vetoa mieheeni, mutta ei toisaalta kyllä kehenkään muuhunkaan. Syy etten eroa on se, että yksin ei ollut paremmin ja se, että hän kärsisi erosta sydänsurua enkä osaa iloita jos saatan toisen murheelliseksi. Pidän hylkäämistä ja itsekkyyttä paheina. Olen onnellisempi kun voin katsoa peiliin. En haluaisi katsoa ja nähdä hylkääjän ja itsekkään haihattelijan.
Vierailija kirjoitti:
Et puhu lapsista joten niitä ei ilmeisesti ole. Silti, älä nyt ihmeessä eroa hyvästä kumppanuudesta. Tehkää enemmän yhdessä, käykää matkoilla, seksikurssilla tai baarissa vetämässä kännit tai mikä sopisikaan. Ehkä intohimo nousee taas myöhemmin. Voisit myös kokeilla yksilöterapiaa.
"Lapsista nuorin asuu kotona" oli aloituksessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä löytää oma seksuaalisuus, nautinto ja halukkuus itse itsestäsi. Vaikuttaa siltä, että koet oman halusi olevan miehesi asia ja nyt kun oma mies ei halua herätä, arvelet että tarvitset vieraita miehiä.
Eronneena (erosta viisi vuotta) mietin usein aikaa taaksepäin ja mietin kuinka hyvin meillä olikaan asiat: tasaista, ennustettavaa, rauhallista. Joo, ei ollut enää sitä puhdasta intohimoa, mutta oli kumppanuutta. Ei ollut juuri riitoja, mutta oli yksi kiinteä yksikkö, perhe. Oli yhteinen päämäärä: me.
Fast forward 5 vuotta. Mies on uudessa avoliitossa. Teini-ikäiset juoksevat kahden kodin väliä miten tahtovat. Vuorotellen kiukuttelevat minulle, isälleen ja uudelle äitipuolelleen. Tasaisin väliajoin äitipuoli hajoilee tilanteeseen. Itse tunnen yhä mustasukkaisuutta. Äitipuoli rajoittaa minun ja ex:n tapaamisia, ex peruuttelee yhdessä sovittuja asioita ja saamme aiheesta kuin aiheesta puolivahingossa aikaiseksi riidan. Molemmissa osoitteissa on korot pompanneet ja itsellä se ja ero näkyy siinä, että hyvinkin tienaavana rahasta on tiukkaa ja siitå tulee sanomista. Omat miessuhteet olleet satunnaisia, kaikilla on joko pienet lapset tai ovat muuten vain erojensa jälkeen hukassa.
Kannattiko? Ei todellakaan. Kaikki on hiton vaikeeta lasten juhlien ja lomien järjestelystä lähtien oikeastaan ihan kaikkeen. Toki saa olla enemmän itsekseen, mutta eivät teinit mitään viikko-viikkoa noudata. Vaikka itse en ole ryhtynyt uusperheeseen, ex-miehen perustama uusperhe on kiinteä osa minun arkeani. Se vyöryy lasten kautta myös minun päälleni.
Kaaosta. Saako näin vastata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt valtaosan aikuiselämästäni yksin ja olisin ikionnellinen siitä ihan tavallisesta elämänkumppanista kenen kanssa jakaa arki.
Jos eroat 40+ ikäisenä, pääset maistamaan viikonloppuja yksin tv:n ääressä, loma-aikojen loputtomasta yksinäisyydestä puhumattakaan. Keväällä voit pakata auton ja ajaa yksin Lappiin, jo pelkkä ajomatka yksin on raskas. Perillä sitten vaeltelet yksiksesi ja päädyt laavuille yksin mahdollisesti muiden pariskuntien seuraan. Majoituksesta saat maksaa kalliisti yksin.Arjessa keittelet sitä yhtä kahvikupillistasi ja aina kun tulet kotiin on vastassa hiljaisuus. Etenkin pitkänä talviaikana menee kaikki illat yksin tv:n kanssa.
Se, että käyt pari kertaa vuodessa naisporukalla muutaman päivän / illan jossain, ei ikinä kompensoi sitä sitä 360vrk:n yksinäisyyttä.
Olen eronnut mutta en tunnista kirjoituksestasi mitään. Minulla asuu nuorimmainen vielä kotona ja toivotamme aina huomenet sekä hyvät yöt. Kesälomalla käytiin yhdessä reissussa (isovanhemmat eli vanhempani olivat myös mukana). Vastikään kävin leffassa ystävän kanssa ja syksyllä on ruskaviikonloppu tyttökaverin kanssa kalenterissa. Muutama työreissukin on tulossa illanviettoineen. Käyn viikoittain urheilemassa erään ystäväni kanssa ja kerran kuussa vietän vanhempien luona viikonlopun. Muistakaa kaikki että elämässä pitää olla muitakin ihmisiä kuin puoliso. Jos jättää kaiken yhden kortin varaan (=puoliso) niin voi käydä köpelösti. Kukaan ei voi kannatella toista läpi elämän, itse se pitää tehdä ja huolehtia että elämässä on tärkeitä ihmisiä (huom. monikko) joiden kanssa viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt valtaosan aikuiselämästäni yksin ja olisin ikionnellinen siitä ihan tavallisesta elämänkumppanista kenen kanssa jakaa arki.
Jos eroat 40+ ikäisenä, pääset maistamaan viikonloppuja yksin tv:n ääressä, loma-aikojen loputtomasta yksinäisyydestä puhumattakaan. Keväällä voit pakata auton ja ajaa yksin Lappiin, jo pelkkä ajomatka yksin on raskas. Perillä sitten vaeltelet yksiksesi ja päädyt laavuille yksin mahdollisesti muiden pariskuntien seuraan. Majoituksesta saat maksaa kalliisti yksin.Arjessa keittelet sitä yhtä kahvikupillistasi ja aina kun tulet kotiin on vastassa hiljaisuus. Etenkin pitkänä talviaikana menee kaikki illat yksin tv:n kanssa.
Se, että käyt pari kertaa vuodessa naisporukalla muutaman päivän / illan jossain, ei ikinä kompensoi sitä sitä 360vrk:n yksinäisyyttä.
Niin mäkin oon elänyt suurimman osan aikuiselämästäni yksin. En vaan löytänyt ketään, kunnes asia muuttui juurikin 40+ ikäisenä. Yhtäkkiä deittimarkkinoilla olikin vientiä ihan valtavasti, toki suurin osa eronneita miehiä, mutta eipä tuo mua haitannut että miehellä on ollut jo yksi liitto. Saatoin käytännössä valita haluamani. Nyt mulla on se ihana, itseni ikäinen mies, jonka kanssa ajan Lappiin, joka on vastassa kun tulen kotiin, joka keittää maailman parasta aamukahvia.
Mä hämmästyin miten moni kommentoi ettei nainen saa 40+ ikäisenä enää ikäistään miestä. Asia ei ole ollenkaan näin. Suurin osa miehistäkin haluaa suurinpiirtein oman ikäisen kumppanin. Oma mieheni suorastaan hölmistyi kun kerran puhuimme aiheesta. Hän ei enää halua saada lapsia, vaan suhteen jossa voi seksin lisäksi myös keskustella ja mikä tärkeintä, tällä kertaa hän halusi suhteen joka kestäisi loppuiän. Ikäerosuhteet eivät kestä, joten uutta saisi olla etsimässä koko ajan jos fokus on kovasti nuoremmissa.
Luulen, että suurin osa niistä jotka kommentoivat ettei 40+ nainen saa ketään, ovat miehiä jotka yrittävät pelotella että yksinäisyys odottaa jos vaimo ottaa eron. Hyvin todennäköisesti ei odota, vaan joka iässä on mahdollisuus löytää hyvä suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Eli ei tämä ole mikään unelmien suhde mitä jotkut kommentoijat maalaili.
Vaihtoehdot:
1. Ota asiat miehesi kanssa puheeksi ja vaadi niiden käsittelyä, jos ette kaksin, niin pariterapiassa. Mustasukkaisuus on miehesi ongelma, joka hänen täytyy työstää. Teillä on vielä paljon kehitettävää suhteessanne. Vapaus on tunne jota tarvitset, jotta voit tuntea intohimoa. Miehen on päästettävä sinut omille reissuillesi ilman että hallitsee ja pilaa ne etänä kommenteillaan. Luottamuksen on löydyttävä eikä mies saa kaataa epävarmuuttaan niskaasi.
2. Se, että kerrot miehellesi suoraan ongelmista ja eroat. Muutat pois. Ehkä hän viimeistään silloin ottaa nuo asiat käsittelyyn ja kasvaa. Ehkä palaatte vielä yhteen, ehkä ette.
3. Jää ja kärvistele mitään tekemättä. Ehkä jonain päivänä kilahdat ja lähdet suunnittelematta ja yllätät itsesikin.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.
Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.
Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.
Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.
Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.
Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.
Ei siihen intohimoon mutään kuumaa adonista tarvita. Ihan tavallinen mies on hyvä. Ja kyllä sellaisia löytyy joka iässä.
Löytyy, jos tavallinen 50+ mies kelpaa himojen herättäjäksi. Pitää vaan tiedostaa, että 40+ miehet ottaa toisella kierroksella 30-40-vuotiaan naisen.
Kun ei niitä noin vain oteta. Sitä paitsi osa 40+ miehistä menee vallan rakastumaan, ihan itsensä ikäiseen naiseen. SE on reaalimaailmaa. Ei tämän palstan jankutukset siitä että vain naisen iällä on väliä.
Maailma on täynnä 30+ vauvakuumeisia sinkkunaisia, jotka etsii sitoutumiskykyistä miestä. Ja ap:n mies on ilmiselvästi sellainen. SE on reaalimaailmaa.
Kaikki 40+ miehet ei halua enää vauvarumbaan ottamaan mahdollisesti samaa riskiä siitä että seksi loppuu kun vauva on saatu. Osalla on jo isot lapset ja he näkevät tulevaisuudessaan ihan muita asioita kuin vaipanvaihtoa. Ihan oikeasti, voitte yrittää vaahdota nelikymppisille naisille hätää puseroon mutta se ei toimi. Kukaan ei saa uutta parisuhdetta halutessaan helpommin kuin nelikymppinen nainen.
Ja vaikka jotkut naiset täällä vaahtoavat taas sitä että hyviä yksilöitä ei ole tarjolla niin ei sekään pidä paikkaansa. Toki naisen itsensä pitää myös olla hyvä yksilö mutta jos on, kyllä riittää hyviä, itsensä ikäisiä miehiä. Jos on onnekas, kuten itse olen ollut, saattaa jopa kohdata elämänsä rakkauden vähän kypsemmällä iällä.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärän ihmisen kanssa, tai sovinnaiseen elämään, siihen että tekee vaan mitä kuuluu tehdä, tai pelkää mitä muut on mieltä. Jossain saattaa olla joku joka tekisi just sut todella onnelliseksi. Ja sinä hänet.
Tämä. Kuinka moni 40+ mies lähtee enää vapaaehtoisesti vauvarumbaan, joka on suurin suhdetta koetteleva tekijä, etenkin seksielämää, tuskin moni, jos voi vapaasti jo nauttia elämästä ja suhde-elämästä. Kuka on kokenut, tietää tämän.
Aika moni. Ja ne halutut miehet, jotka eivät lähde, hyödyntävät Tinderiä irtoseksiin eikä parisuhde kiinnosta.
40+ naiselle jää siis vaihtoehdoiksi joko irtoseksi/tapailusuhde tai parisuhde moniongelmaisen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten jo todettu, niin vaihtamalla ei parane tuossa tapauksessa. En minäkään varsinaisesti enää samalla tavalla innostu miehestäni, mutta minulla on hyvä mielikuvitus ja miehen ulokkeet ja turvallinen ympäristö sitten on parempi kuin vain oma käsi tai satunnainen säätö. Koen, että meillä on hyvä seksielämä ja kokeillaan edelleen kaikennäköistä. Muutos lähtee itsestäsi. Sitten on tietysti suhteen avaaminen, jos se toisi kipinää. Joillain se kipinä sitten näkyy myös omassa parisuhteessa. Toisaalta suhteen avaaminen voi johtaa mustasukkaisuuteen, riittämättömyyden tunteisiin ja suhteen päättymiseen näistä syistä. Lopulta kumpikin on yksin ja pettynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.
Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.
Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.
Ei siihen intohimoon mutään kuumaa adonista tarvita. Ihan tavallinen mies on hyvä. Ja kyllä sellaisia löytyy joka iässä.
Löytyy, jos tavallinen 50+ mies kelpaa himojen herättäjäksi. Pitää vaan tiedostaa, että 40+ miehet ottaa toisella kierroksella 30-40-vuotiaan naisen.
Kun ei niitä noin vain oteta. Sitä paitsi osa 40+ miehistä menee vallan rakastumaan, ihan itsensä ikäiseen naiseen. SE on reaalimaailmaa. Ei tämän palstan jankutukset siitä että vain naisen iällä on väliä.
Maailma on täynnä 30+ vauvakuumeisia sinkkunaisia, jotka etsii sitoutumiskykyistä miestä. Ja ap:n mies on ilmiselvästi sellainen. SE on reaalimaailmaa.
Kaikki 40+ miehet ei halua enää vauvarumbaan ottamaan mahdollisesti samaa riskiä siitä että seksi loppuu kun vauva on saatu. Osalla on jo isot lapset ja he näkevät tulevaisuudessaan ihan muita asioita kuin vaipanvaihtoa. Ihan oikeasti, voitte yrittää vaahdota nelikymppisille naisille hätää puseroon mutta se ei toimi. Kukaan ei saa uutta parisuhdetta halutessaan helpommin kuin nelikymppinen nainen.
Ja vaikka jotkut naiset täällä vaahtoavat taas sitä että hyviä yksilöitä ei ole tarjolla niin ei sekään pidä paikkaansa. Toki naisen itsensä pitää myös olla hyvä yksilö mutta jos on, kyllä riittää hyviä, itsensä ikäisiä miehiä. Jos on onnekas, kuten itse olen ollut, saattaa jopa kohdata elämänsä rakkauden vähän kypsemmällä iällä.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärän ihmisen kanssa, tai sovinnaiseen elämään, siihen että tekee vaan mitä kuuluu tehdä, tai pelkää mitä muut on mieltä. Jossain saattaa olla joku joka tekisi just sut todella onnelliseksi. Ja sinä hänet.
Tämä. Kuinka moni 40+ mies lähtee enää vapaaehtoisesti vauvarumbaan, joka on suurin suhdetta koetteleva tekijä, etenkin seksielämää, tuskin moni, jos voi vapaasti jo nauttia elämästä ja suhde-elämästä. Kuka on kokenut, tietää tämän.
Aika moni. Ja ne halutut miehet, jotka eivät lähde, hyödyntävät Tinderiä irtoseksiin eikä parisuhde kiinnosta.
40+ naiselle jää siis vaihtoehdoiksi joko irtoseksi/tapailusuhde tai parisuhde moniongelmaisen miehen kanssa.
Kannattaa ottaa eronnut mies jolla on jo lapsia. He jotka ovat jo kokeneet vauvarumban eivät missään nimessä halua sitä uudelleen. Omalle miehelleni olisi katastrofi saada vielä lapsia ja jos sinkkuuntuisi niin varmasti välttelisi alle nelikymppisiä naisia, koska tunnetusti näiden ainoa syy deittailla vanhempia miehiä on epätoivo ja lapsihaaveet.
Erosin yli 20v suhteesta 43-vuotiaana. Joskus on käynyt mielessä että olisi pitänyt ymmärtää lähteä jo aiemmin, muuten ei ole kaduttanut. Roikuttiin vuosia olemattomasta parisuhteessa koska arki ja vanhemmuus yhdessä sujui. Aluksi en edes halunnut tapailla ketään ja kun aloitin nautin erilaisten miesten tapailusta. Aluksi jännitin onko kaikki itseä kiinnostavat miehet parikymppisten perässä, mutta ei ne olleet. Eroaminen on niin yleistä ja osalla on ollut vain muutamia vähän pidempiä suhteita että + 40v sinkkuja riittää. Nyt seurustelen kivan miehen kanssa, eikä suunnitelmia yhteenmuuttamisesta, asiat on just hyvin näin.
Meillä tuli ero +30 v vuoden jälkeen. Johtuu siintä että olen tosi pettynyt mieheni käytökseen. Selvisi että on harrastanut Tinderiä ja nyt viiminen tempaus oli kun on kirjotellut rakkausviestejä toiselle naiselle, ovat tavailleetkin.
Se mies mikä luulin hänen olevan, ehkäpä sitä ei koskaan ollutkaan.
Asumme vielä yhdessä, pakosti, asuntoa mihin muutan rempataan.
Lähden talosta mihin olen istuttanut kaikki kukat, kasvit, rakastan puutarhaani. Tämä tontti oli entinen hevoshaka. Olemme itse rakentaneet talomme.
Meille ei ole jatkoa eikä toivoa. Kysehän tässä ei ole yksittäisestä syrjähypystä. Vaan varsinkin nuo kirjoitukset missä mieheni esiintyy sinkkuna, varakkaana, anteliaana, rakastuneena.
Halusi jännitystä, sen kertoi syyksi. Nyt sitä saa mutta sinkkuna.
Minua kohtaan olisi ollut reilumpaan jos olisi sanonut haluavansa erota ennenkun alkoi hömppäämään. Nyt tulee mulla jäämään ikävä jälkimaku suhteesta mikä kuitenkin kesti yli 30 vuotta.
En jaksanut lukea, mut sinkkuus on kyllä loppuen lopuks raakaa peliä. Aluksi täytyy katsoa peilikuvaa, jos ei ole todellinen catch niin markkinat on pienet. Tinderissä noista 40+ miehistä kiinnostuu myös 30+ ja 20+ naiset. Naisilla en tiedä meneekö samanlailla. Toiset miehet (pellet sellaiset ikävä kyllä) karttaa äitejä niin kaukaa kun voi, haluavat elää jotain ihmeellistä ikinuoruutta ilman lapsia.
Ikuisen kipinän jahtaaminen väistämättä johtaa siihen että parisuhdetta tulee vaihtaa 2-5 vuoden välein. En usko parisuhteen ikuiseen kipinään, ellei parisuhde ole vuoristorataa (jolloin jää koukkuun ihan muuhun kuin kipinään)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt valtaosan aikuiselämästäni yksin ja olisin ikionnellinen siitä ihan tavallisesta elämänkumppanista kenen kanssa jakaa arki.
Jos eroat 40+ ikäisenä, pääset maistamaan viikonloppuja yksin tv:n ääressä, loma-aikojen loputtomasta yksinäisyydestä puhumattakaan. Keväällä voit pakata auton ja ajaa yksin Lappiin, jo pelkkä ajomatka yksin on raskas. Perillä sitten vaeltelet yksiksesi ja päädyt laavuille yksin mahdollisesti muiden pariskuntien seuraan. Majoituksesta saat maksaa kalliisti yksin.Arjessa keittelet sitä yhtä kahvikupillistasi ja aina kun tulet kotiin on vastassa hiljaisuus. Etenkin pitkänä talviaikana menee kaikki illat yksin tv:n kanssa.
Se, että käyt pari kertaa vuodessa naisporukalla muutaman päivän / illan jossain, ei ikinä kompensoi sitä sitä 360vrk:n yksinäisyyttä.
Olen eronnut mutta en tunnista kirjoituksestasi mitään. Minulla asuu nuorimmainen vielä kotona ja toivotamme aina huomenet sekä hyvät yöt. Kesälomalla käytiin yhdessä reissussa (isovanhemmat eli vanhempani olivat myös mukana). Vastikään kävin leffassa ystävän kanssa ja syksyllä on ruskaviikonloppu tyttökaverin kanssa kalenterissa. Muutama työreissukin on tulossa illanviettoineen. Käyn viikoittain urheilemassa erään ystäväni kanssa ja kerran kuussa vietän vanhempien luona viikonlopun. Muistakaa kaikki että elämässä pitää olla muitakin ihmisiä kuin puoliso. Jos jättää kaiken yhden kortin varaan (=puoliso) niin voi käydä köpelösti. Kukaan ei voi kannatella toista läpi elämän, itse se pitää tehdä ja huolehtia että elämässä on tärkeitä ihmisiä (huom. monikko) joiden kanssa viettää aikaa.
Sinulla lapsia ja vielä omatkin vanhempasi elossa, suinkaan kaikilla näin ei ole. Monella on vanhemmat kuolleet tai sitten heitä saa olla hoitamassa ja vastuun siitäkin kantaa yksin. Lapsia ei kaikilla niilläkään ole jotka todellakin niitä olisivat halunneet ja kaikkensa sen eteen yrittäneet.
Sinä olet eronnut, mutta samaan hengenvetoon kerrot miten sinulle on edelleen se tärkein eli perhe. Se minkä juuri se lapseton eronnut on menettänyt.
Olet onnellinen, ihana juttu. Kukaan ei lähtisi tuollaisesta liitosta. Olen niin iloinen puolestasi! Minut erotettiin, otti koville. Sitten huomasin että ei tämä yksinolo hassumpaakaan ole. Mutta kun ikää tulee (olen eläkkeellä) alkaa huolestuttaa oma pärjääminen, kuka auttaa, kun ja jos kremppoja tulee. Ex tosin olisi halunnut seikkailunsa päätteeksi että menisimme takaisin yhteen, mutta jotakin oli niin särkynyt etten pystynyt. Mutta päivä kerrallaan, turha surra mitä huominen tuo tullessaan.