Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
No niin, päivitys tilanteeseen. Puhuin eilen miehelle näistä tuntemuksistani. Että rakastan häntä ja olen kiintynyt, mutta että mua on vaivannu jo pitkään etten koe vetovoimaa häntä kohtaan, että tunteeni on vähän kuin veljeä kohtaan. Ja etten tiedä että saako sitä enää takaisin, ja kuuluuko sitä edes näin pitkässä suhteessa enää olla vai odotanko liikoja.
Mies kuunteli, eikä vaikuttanut yhtään yllättyneeltä eikä varsinkaan vihaiselta. Sanoi, että ei hänenkään minuun kokema vetovoima ole enää samalla tasolla kuin alussa. Muttei tämä ilmeisesti häntä vaivannut.
Puhuin että pitäisikö meidän enemmän tehdä uusia asioita ja harrastuksia itseksemme ja myös yhdessä, että vieläkö se voisi tuoda lisävetovoimaa.
Mies ei oikein osannut sanoa mitään. "Mmm, hmm, niin."
Kysyin myös pohtineeni ja pohtivani sitä, että riittääkö tämä suhde ja seksielämä hänelle, ja kuinka kauan. Siihenkään mies ei vastannut oikein mitään, jotain sanoi siitä, että ovathan hänenkin halut parikymppisestä jo laskeneet, mutta toki tiuhempi tahti olisi kiva. Muuten taas vain "mmm, hmmm, niin".
Yritin myös viritellä muutenkin keskustelua parisuhteestamme, kun taas joku kommentoija edellä sanoi että kaikki osaa keskustella kun joku osaa kysyä... No olen eri mieltä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.
Kysyin mieheltä, mitä parisuhteemme hänelle tuo? Ei vastausta, mietti, mutta sanoi sitten ettei osaa oikein sanoa. Yritin muotoilla kysymystä toisin, että mitkä on ne asiat joita hän suhteessamme arvostaa? Ei vieläkään mitään, mies vaivaantui ja katseli seinille. Kolmannen kerran vielä yritin muotoilla kysymystä, mutta tähän mies vastasi, että ei hän osaa tällaisia sanoa, "en ole tarpeeksi älykäs tällaisien puhumiseen" (nämä olivat hänen omia sanojaan).
Sai sitten vielä sanottua, että niin no tokihan se on kiva että pesen aina kaikki pyykit meillä, mutta naurahti itsekin etten varmaan tällaista vastausta kyllä tarkoittanut.
No en kyllä. Mutta en jaksanut tästä pahastua, olen kyllä hyvin tottunut tähän, etten saa miehestä vastakaikua keskusteluihin, joissa puhutaan tunteista tai parisuhteesta. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.
Loppuilta makoiltiin sohvalla kainaloikkain, katseltiin telkkaria ja harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut jonka mies myös huomasi ja totesi sen ääneen, mutta ei tästä mitään draamaa tullut. Minä en pahastunut eikä hänkään. Tämä nyt vaan on tätä. Nukahdin miehen kainaloon.
Noh, pallo on taas ilmeisesti mulla. Mun pitänee nyt vaan päättää, että mitä mä arvostan enemmän, turvallista ja vakaata suhdetta, ja sitä että mulla on vierelläni joku jota rakastan veljellisesti, ja joka rakastaa mua. Arki on ongelmatonta ja sujuvaa. Tiedän järjellä, että nämä ovat kullanarvoisia asioita.
Mutta toive vetovoimasta ja syvällisemmistä keskusteluista täytyisi kyllä ihan lopullisesti kuopata. Pystyykö siihen?? Miten?
Aina toisinaan olen pystynyt vaihteleviksi ajoiksi unohtamaan kaipuuni niihin, mutta näköjään sitten toive niistä nostaa taas aika ajoin päätään, ja se on ärsyttävän raskasta ja repii kahtaalle. Saa miettimään koko ajan, että olenko sitoutunut tähän suhteeseen, vai enkö, ja haluanko olla, vai enkö. Teenkö hirveän virheen jos heitän tämän parisuhteemme tuoman turvallisuudentunteen pois. Ja voisinko saada sitä muista asioista, jos olisinkin yksin.
Ja onko se tosiaan täysin epäkypsää haihattelua toivoa vielä nelikymppisenä kokevansa kiihkeämpiä tunteita ja vaihtaa ajatuksia asioista puolison kanssa.
Helv etti kun on vaikeaa tietää/päättää.
Ap
Jos ihmisellä on vain yksi elämä, miten ihmeessä sen kukaan käyttäisi tällaiseen? Kai me olemme vain niin erilaisia, ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
Olen eri mutta kommentoin tästä sivusta että joskus se vaan on partnerista kiinni. Itse olin vuosia suhteessa jossa oli kyllä hyvää seksiä, minäkin sain aina, mutta jossa en silti tuntenut seksuaalista halukkuutta kumppania kohtaan. Itse asiassa luulin vain olevani sellainen, kun en tiennyt muusta. Nykyisen kumppanini tavattuani olen vasta ymmärtänyt että minähän voinkin haluta, koko ajan.
Eli siis on ihan mahdollista että seksi ei vaan kiinnosta jonkun kanssa vaikka se olisikin tyydyttävää silloin kun sitä on.
Tässä oleellista on se, kuinka tuore tuo uusi suhde on? Minä luulin löytäneeni myös sen oikean seksuaalisessa mielessä, mutta 10 vuoden kohdalla lopahti halut häntä kohtaan. Vaihdoin uuteen ja taas luulin, että nyt, mutta kestikin vain kaksi vuotta intohimo. En tiedä mitä ensi kerralla tapahtuu, mutta vaikuttaa siltä että kaikkien kanssa joku parasta ennen päiväys olisi.
Niinhän se parasta ennen päiväys onkin. Alkuhuuma kestää sen minkä kestää. Loppupeleissä parisuhde on kestävyyslaji. Nuorena, siis lisääntymisikäisenä, seksuaalista halukkuutta ohjaa lisääntymisvietti ja -hormonit. Mitä enemmän tulee ikää, sen heikommin hormonit hyrrää, ja uudenkin puolison kuorsaus ja haisevat sukat alkavat ottamaan pattiin aikaisemmin mitä nuorempana alkoi ottamaan. Seksin halu voitti haisevien sukkien haitan, keski- iässä kääntyy toisinpäin.
Tuntuu, että joidenkin kirjoittajien mielestä on lopulta ihan sama kenen kanssa sitä parisuhteessa on, kunhan vaan riittävästi tahtoo ja tekee töitä niin hieno suhde tulee. Ei se kaikilla vaan mene noin. Joillekin sillä kumppanillakin on väliä, ja silloin se voi kyllä parantua vaihtamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, päivitys tilanteeseen. Puhuin eilen miehelle näistä tuntemuksistani. Että rakastan häntä ja olen kiintynyt, mutta että mua on vaivannu jo pitkään etten koe vetovoimaa häntä kohtaan, että tunteeni on vähän kuin veljeä kohtaan. Ja etten tiedä että saako sitä enää takaisin, ja kuuluuko sitä edes näin pitkässä suhteessa enää olla vai odotanko liikoja.
Mies kuunteli, eikä vaikuttanut yhtään yllättyneeltä eikä varsinkaan vihaiselta. Sanoi, että ei hänenkään minuun kokema vetovoima ole enää samalla tasolla kuin alussa. Muttei tämä ilmeisesti häntä vaivannut.
Puhuin että pitäisikö meidän enemmän tehdä uusia asioita ja harrastuksia itseksemme ja myös yhdessä, että vieläkö se voisi tuoda lisävetovoimaa.
Mies ei oikein osannut sanoa mitään. "Mmm, hmm, niin."
Kysyin myös pohtineeni ja pohtivani sitä, että riittääkö tämä suhde ja seksielämä hänelle, ja kuinka kauan. Siihenkään mies ei vastannut oikein mitään, jotain sanoi siitä, että ovathan hänenkin halut parikymppisestä jo laskeneet, mutta toki tiuhempi tahti olisi kiva. Muuten taas vain "mmm, hmmm, niin".
Yritin myös viritellä muutenkin keskustelua parisuhteestamme, kun taas joku kommentoija edellä sanoi että kaikki osaa keskustella kun joku osaa kysyä... No olen eri mieltä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.
Kysyin mieheltä, mitä parisuhteemme hänelle tuo? Ei vastausta, mietti, mutta sanoi sitten ettei osaa oikein sanoa. Yritin muotoilla kysymystä toisin, että mitkä on ne asiat joita hän suhteessamme arvostaa? Ei vieläkään mitään, mies vaivaantui ja katseli seinille. Kolmannen kerran vielä yritin muotoilla kysymystä, mutta tähän mies vastasi, että ei hän osaa tällaisia sanoa, "en ole tarpeeksi älykäs tällaisien puhumiseen" (nämä olivat hänen omia sanojaan).
Sai sitten vielä sanottua, että niin no tokihan se on kiva että pesen aina kaikki pyykit meillä, mutta naurahti itsekin etten varmaan tällaista vastausta kyllä tarkoittanut.
No en kyllä. Mutta en jaksanut tästä pahastua, olen kyllä hyvin tottunut tähän, etten saa miehestä vastakaikua keskusteluihin, joissa puhutaan tunteista tai parisuhteesta. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.
Loppuilta makoiltiin sohvalla kainaloikkain, katseltiin telkkaria ja harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut jonka mies myös huomasi ja totesi sen ääneen, mutta ei tästä mitään draamaa tullut. Minä en pahastunut eikä hänkään. Tämä nyt vaan on tätä. Nukahdin miehen kainaloon.
Noh, pallo on taas ilmeisesti mulla. Mun pitänee nyt vaan päättää, että mitä mä arvostan enemmän, turvallista ja vakaata suhdetta, ja sitä että mulla on vierelläni joku jota rakastan veljellisesti, ja joka rakastaa mua. Arki on ongelmatonta ja sujuvaa. Tiedän järjellä, että nämä ovat kullanarvoisia asioita.
Mutta toive vetovoimasta ja syvällisemmistä keskusteluista täytyisi kyllä ihan lopullisesti kuopata. Pystyykö siihen?? Miten?
Aina toisinaan olen pystynyt vaihteleviksi ajoiksi unohtamaan kaipuuni niihin, mutta näköjään sitten toive niistä nostaa taas aika ajoin päätään, ja se on ärsyttävän raskasta ja repii kahtaalle. Saa miettimään koko ajan, että olenko sitoutunut tähän suhteeseen, vai enkö, ja haluanko olla, vai enkö. Teenkö hirveän virheen jos heitän tämän parisuhteemme tuoman turvallisuudentunteen pois. Ja voisinko saada sitä muista asioista, jos olisinkin yksin.
Ja onko se tosiaan täysin epäkypsää haihattelua toivoa vielä nelikymppisenä kokevansa kiihkeämpiä tunteita ja vaihtaa ajatuksia asioista puolison kanssa.
Helv etti kun on vaikeaa tietää/päättää.
Ap
Jos ihmisellä on vain yksi elämä, miten ihmeessä sen kukaan käyttäisi tällaiseen? Kai me olemme vain niin erilaisia, ihmiset.
Tämä. Ja saumat sen paremman suhteen löytymiseen pienee vuosi vuodelta, kun tuhlaa elämäänsä väljähtyneessä kämppissuhteessa..
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Jep! Jos itse ensin pyörittelee jotain aihetta mielessään kuukausitolkulla ja lopulta alkaa kuin puskista tenttaamaan kumppaniaan, niin onko ihme jos ei heti saa mitään pitkälle mietittyjä vastauksia? Hyvään kommunikaatioon kuuluu myös se, että antaa toiselle mahdollisuuden ajatella.
Aloittajan teksteistä paistaa ylipäätään sellainen sävy läpi, että hän ei oikein arvosta puolisoaan ihmisenä tai ole hänen tunteistaan kiinnostunut muuten kuin suhteessa itseensä. Ehkä eroaminen voisi tässä tilanteessa olla oikea ratkaisu miehenkin kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niin, päivitys tilanteeseen. Puhuin eilen miehelle näistä tuntemuksistani. Että rakastan häntä ja olen kiintynyt, mutta että mua on vaivannu jo pitkään etten koe vetovoimaa häntä kohtaan, että tunteeni on vähän kuin veljeä kohtaan. Ja etten tiedä että saako sitä enää takaisin, ja kuuluuko sitä edes näin pitkässä suhteessa enää olla vai odotanko liikoja.
Mies kuunteli, eikä vaikuttanut yhtään yllättyneeltä eikä varsinkaan vihaiselta. Sanoi, että ei hänenkään minuun kokema vetovoima ole enää samalla tasolla kuin alussa. Muttei tämä ilmeisesti häntä vaivannut.
Puhuin että pitäisikö meidän enemmän tehdä uusia asioita ja harrastuksia itseksemme ja myös yhdessä, että vieläkö se voisi tuoda lisävetovoimaa.
Mies ei oikein osannut sanoa mitään. "Mmm, hmm, niin."
Kysyin myös pohtineeni ja pohtivani sitä, että riittääkö tämä suhde ja seksielämä hänelle, ja kuinka kauan. Siihenkään mies ei vastannut oikein mitään, jotain sanoi siitä, että ovathan hänenkin halut parikymppisestä jo laskeneet, mutta toki tiuhempi tahti olisi kiva. Muuten taas vain "mmm, hmmm, niin".
Yritin myös viritellä muutenkin keskustelua parisuhteestamme, kun taas joku kommentoija edellä sanoi että kaikki osaa keskustella kun joku osaa kysyä... No olen eri mieltä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.
Kysyin mieheltä, mitä parisuhteemme hänelle tuo? Ei vastausta, mietti, mutta sanoi sitten ettei osaa oikein sanoa. Yritin muotoilla kysymystä toisin, että mitkä on ne asiat joita hän suhteessamme arvostaa? Ei vieläkään mitään, mies vaivaantui ja katseli seinille. Kolmannen kerran vielä yritin muotoilla kysymystä, mutta tähän mies vastasi, että ei hän osaa tällaisia sanoa, "en ole tarpeeksi älykäs tällaisien puhumiseen" (nämä olivat hänen omia sanojaan).
Sai sitten vielä sanottua, että niin no tokihan se on kiva että pesen aina kaikki pyykit meillä, mutta naurahti itsekin etten varmaan tällaista vastausta kyllä tarkoittanut.
No en kyllä. Mutta en jaksanut tästä pahastua, olen kyllä hyvin tottunut tähän, etten saa miehestä vastakaikua keskusteluihin, joissa puhutaan tunteista tai parisuhteesta. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.
Loppuilta makoiltiin sohvalla kainaloikkain, katseltiin telkkaria ja harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut jonka mies myös huomasi ja totesi sen ääneen, mutta ei tästä mitään draamaa tullut. Minä en pahastunut eikä hänkään. Tämä nyt vaan on tätä. Nukahdin miehen kainaloon.
Noh, pallo on taas ilmeisesti mulla. Mun pitänee nyt vaan päättää, että mitä mä arvostan enemmän, turvallista ja vakaata suhdetta, ja sitä että mulla on vierelläni joku jota rakastan veljellisesti, ja joka rakastaa mua. Arki on ongelmatonta ja sujuvaa. Tiedän järjellä, että nämä ovat kullanarvoisia asioita.
Mutta toive vetovoimasta ja syvällisemmistä keskusteluista täytyisi kyllä ihan lopullisesti kuopata. Pystyykö siihen?? Miten?
Aina toisinaan olen pystynyt vaihteleviksi ajoiksi unohtamaan kaipuuni niihin, mutta näköjään sitten toive niistä nostaa taas aika ajoin päätään, ja se on ärsyttävän raskasta ja repii kahtaalle. Saa miettimään koko ajan, että olenko sitoutunut tähän suhteeseen, vai enkö, ja haluanko olla, vai enkö. Teenkö hirveän virheen jos heitän tämän parisuhteemme tuoman turvallisuudentunteen pois. Ja voisinko saada sitä muista asioista, jos olisinkin yksin.
Ja onko se tosiaan täysin epäkypsää haihattelua toivoa vielä nelikymppisenä kokevansa kiihkeämpiä tunteita ja vaihtaa ajatuksia asioista puolison kanssa.
Helv etti kun on vaikeaa tietää/päättää.
Ap
Onko sulla ap oikesti veljeä?
Mullon kaksi enkä todellakaan mene kummankaan sänkyyn.
Sullon hyvä suhde, et vaan näe sitä.
Tai ainakin nyt kun olet puhunut, nostanut kissan pöydälle, myös mies ymmärtää että jotain tarttee tehdä tai tää mun nainen nostaa kytkintä.
Erosin pitkästä avioliitosta nelikymppisenä ja nyt olen enemmän tai vähemmän ollut sinkkuna 10v.
Liittoon tuotiin kysymättä kolmansia osapuolia kun itse olin kuvitellut meillä olevan kaikki hyvin. Ei sopinut minulle miehen yksipuoliset järjestelyt. Hän myös tyyliä puhumattomuus, myös niistä tärkeistä asiosta.
Sulla on hyvä suhde. On surullista ettet itse sitä näe.
Te olette yksikkö ja vain te voitte yhdessä parantaa suhdettanne.
Eroa ihmeessä. Sit muutaman vuoden rilluttelun jälkeen tiedät ettei kannattanut. Keneenkään toisen kanssa et löydä samanlaista yhteyttä kuin nykyisen kanssa koska koko yhteinen historia tulee olemaan lyhyempi uudessa suhteessa.
Mä olisin mieluusti jäänyt exän kanssa joka sai suunsa auki kun kytkin oli nostettu. Siinä kohtaa puheet oli pidetty, maito oli maassa mitä sitä suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Miehellä on kyllä ollut aikaa pohtia esim. sitä, mitä minussa tai suhteessamme arvostaa. Ihan jo lähtien siitä, että aikoinaan kun menimme naimisiin, pappi kysyi mieheltäni, miksi haluaa kanssani naimisiin/mitä hyviä puolia minussa on. Mieheni häkeltyi jo silloin, eikä osannut sanoa oikein mitään.
Väitätkö ettet itse haluaisi tietää, mitä kumppanisi sinussa arvostaa, jos et sitä olisi sanoin koskaan 20 vuoden aikana kuullut?
Ja minähän nimenomaan kerroin miehelle, syyttelemättä ja rehellisesti omat ajatukseni. Kun vastaukseksi tulee vain mm, niin, hmm, niin totta kai oli jotain kysymyksiä esitettävä, että olisi mahdollisuus kuulla miehen ajatuksia, vaikken niitä sitten (nytkään) kuullut. Ja kysyin siis yhden kysymyksen, jota yritin muotoilla kolmella eri tapaa ajatellen että helpotan miestä ymmärtämään kysymyksen. Tätä kutsut tykittämiseksi?
Mieheni EI todellakaan palaa myöhemmin itse asiaan, sitä on aivan totaalisen turha odottaa. Ei ole IKINÄ tämän 20 vuoden aikana aloittanut itse puhumaan mitään parisuhteestamme tai omista ajatuksistaan tai tunteistaan siihen liittyen. Eli jos en kysy, en saa ikinä vastausta, mutten kyllä saa vastauksia vaikka kysyn suoraankin..
Näitä olen siis eri tavoin yrittänyt kysellä muulloinkin, harvoin mutta silloin tällöin, koska olisihan se kiva tietää mitä toinen minussa näkee. Joskus (vuosikymmen tästäkin) sain vastaukseks että "no sä oot nainen ja sullon hyvä p*rse". Oi kyllä...
Että tilaa ja aikaa miehelläni on ollut miettiä näitä jo siis 20 vuotta. Usko nyt huviksesi kun kerron 20 vuoden kokemuksella, että mieheni on tosi huono puhumaan syvällisempiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja en todellakaan tivaa enkä painosta, enkä vaadi liikoja. Jossain aiemmin tässä ketjussa kerroinkin, että jopa omat nuoret aikuiset poikamme osaavat keskustella syvemmin ja eritellä tunteitaan ja perustella asioita. Enkä ole heitä erikseen opettanut, heiltä se vaan sujuu itsestään, niinkuin ihmisiltä keskimäärin sujuu, mieheltäni ei taas mitenkään.
Ja mitä tarkoitit, että jätän sanomani puolitiehen ja teoilla vedän takaisin, selvennätkö, nyt en ymmärtänyt?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, päivitys tilanteeseen. Puhuin eilen miehelle näistä tuntemuksistani. Että rakastan häntä ja olen kiintynyt, mutta että mua on vaivannu jo pitkään etten koe vetovoimaa häntä kohtaan, että tunteeni on vähän kuin veljeä kohtaan. Ja etten tiedä että saako sitä enää takaisin, ja kuuluuko sitä edes näin pitkässä suhteessa enää olla vai odotanko liikoja.
Mies kuunteli, eikä vaikuttanut yhtään yllättyneeltä eikä varsinkaan vihaiselta. Sanoi, että ei hänenkään minuun kokema vetovoima ole enää samalla tasolla kuin alussa. Muttei tämä ilmeisesti häntä vaivannut.
Puhuin että pitäisikö meidän enemmän tehdä uusia asioita ja harrastuksia itseksemme ja myös yhdessä, että vieläkö se voisi tuoda lisävetovoimaa.
Mies ei oikein osannut sanoa mitään. "Mmm, hmm, niin."
Kysyin myös pohtineeni ja pohtivani sitä, että riittääkö tämä suhde ja seksielämä hänelle, ja kuinka kauan. Siihenkään mies ei vastannut oikein mitään, jotain sanoi siitä, että ovathan hänenkin halut parikymppisestä jo laskeneet, mutta toki tiuhempi tahti olisi kiva. Muuten taas vain "mmm, hmmm, niin".
Yritin myös viritellä muutenkin keskustelua parisuhteestamme, kun taas joku kommentoija edellä sanoi että kaikki osaa keskustella kun joku osaa kysyä... No olen eri mieltä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.
Kysyin mieheltä, mitä parisuhteemme hänelle tuo? Ei vastausta, mietti, mutta sanoi sitten ettei osaa oikein sanoa. Yritin muotoilla kysymystä toisin, että mitkä on ne asiat joita hän suhteessamme arvostaa? Ei vieläkään mitään, mies vaivaantui ja katseli seinille. Kolmannen kerran vielä yritin muotoilla kysymystä, mutta tähän mies vastasi, että ei hän osaa tällaisia sanoa, "en ole tarpeeksi älykäs tällaisien puhumiseen" (nämä olivat hänen omia sanojaan).
Sai sitten vielä sanottua, että niin no tokihan se on kiva että pesen aina kaikki pyykit meillä, mutta naurahti itsekin etten varmaan tällaista vastausta kyllä tarkoittanut.
No en kyllä. Mutta en jaksanut tästä pahastua, olen kyllä hyvin tottunut tähän, etten saa miehestä vastakaikua keskusteluihin, joissa puhutaan tunteista tai parisuhteesta. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.
Loppuilta makoiltiin sohvalla kainaloikkain, katseltiin telkkaria ja harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut jonka mies myös huomasi ja totesi sen ääneen, mutta ei tästä mitään draamaa tullut. Minä en pahastunut eikä hänkään. Tämä nyt vaan on tätä. Nukahdin miehen kainaloon.
Noh, pallo on taas ilmeisesti mulla. Mun pitänee nyt vaan päättää, että mitä mä arvostan enemmän, turvallista ja vakaata suhdetta, ja sitä että mulla on vierelläni joku jota rakastan veljellisesti, ja joka rakastaa mua. Arki on ongelmatonta ja sujuvaa. Tiedän järjellä, että nämä ovat kullanarvoisia asioita.
Mutta toive vetovoimasta ja syvällisemmistä keskusteluista täytyisi kyllä ihan lopullisesti kuopata. Pystyykö siihen?? Miten?
Aina toisinaan olen pystynyt vaihteleviksi ajoiksi unohtamaan kaipuuni niihin, mutta näköjään sitten toive niistä nostaa taas aika ajoin päätään, ja se on ärsyttävän raskasta ja repii kahtaalle. Saa miettimään koko ajan, että olenko sitoutunut tähän suhteeseen, vai enkö, ja haluanko olla, vai enkö. Teenkö hirveän virheen jos heitän tämän parisuhteemme tuoman turvallisuudentunteen pois. Ja voisinko saada sitä muista asioista, jos olisinkin yksin.
Ja onko se tosiaan täysin epäkypsää haihattelua toivoa vielä nelikymppisenä kokevansa kiihkeämpiä tunteita ja vaihtaa ajatuksia asioista puolison kanssa.
Helv etti kun on vaikeaa tietää/päättää.
Ap
Onko sulla ap oikesti veljeä?
Mullon kaksi enkä todellakaan mene kummankaan sänkyyn.Sullon hyvä suhde, et vaan näe sitä.
Tai ainakin nyt kun olet puhunut, nostanut kissan pöydälle, myös mies ymmärtää että jotain tarttee tehdä tai tää mun nainen nostaa kytkintä.Erosin pitkästä avioliitosta nelikymppisenä ja nyt olen enemmän tai vähemmän ollut sinkkuna 10v.
Liittoon tuotiin kysymättä kolmansia osapuolia kun itse olin kuvitellut meillä olevan kaikki hyvin. Ei sopinut minulle miehen yksipuoliset järjestelyt. Hän myös tyyliä puhumattomuus, myös niistä tärkeistä asiosta.Sulla on hyvä suhde. On surullista ettet itse sitä näe.
Te olette yksikkö ja vain te voitte yhdessä parantaa suhdettanne.Eroa ihmeessä. Sit muutaman vuoden rilluttelun jälkeen tiedät ettei kannattanut. Keneenkään toisen kanssa et löydä samanlaista yhteyttä kuin nykyisen kanssa koska koko yhteinen historia tulee olemaan lyhyempi uudessa suhteessa.
Mä olisin mieluusti jäänyt exän kanssa joka sai suunsa auki kun kytkin oli nostettu. Siinä kohtaa puheet oli pidetty, maito oli maassa mitä sitä suremaan.
Kyllä minulla on veli. Ja joo, en todellakaan menisi hänen kanssaan sänkyyn, koska hän ON veljeni. Mieheni EI ole minulle sukua. Tässä on vissi ero, jo ajatuksen tasolla. Pystyn siis menemään sänkyyn mieheni kanssa, liukuvoidettahan siinä tarvii kun en kiihotu hänestä, mutta onnistuuhan se.
Ja siis todellakin tunnen miestäni kohtaan samoja tunteita kun veljeäni kohtaan. Siksi vertasinkin suhdettani mieheen sisarukselliseksi. Tunnen molempia kohtaan syvää kintymystä, rakkautta, toivon kummallekin vain kaikkea hyvää ja arvostan heitä ihmisinä. Ja jos jommasta kummasta joutuisin lopullisesti eroon, surisin ja ikävöisin varmasti pitkään ihmistä, joka oli minulle niin läheinen ja rakas ja iso osa elämääni. Vaikken kumpaankaan siis koe seksuaalista vetovoimaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Miehellä on kyllä ollut aikaa pohtia esim. sitä, mitä minussa tai suhteessamme arvostaa. Ihan jo lähtien siitä, että aikoinaan kun menimme naimisiin, pappi kysyi mieheltäni, miksi haluaa kanssani naimisiin/mitä hyviä puolia minussa on. Mieheni häkeltyi jo silloin, eikä osannut sanoa oikein mitään.
Väitätkö ettet itse haluaisi tietää, mitä kumppanisi sinussa arvostaa, jos et sitä olisi sanoin koskaan 20 vuoden aikana kuullut?
Ja minähän nimenomaan kerroin miehelle, syyttelemättä ja rehellisesti omat ajatukseni. Kun vastaukseksi tulee vain mm, niin, hmm, niin totta kai oli jotain kysymyksiä esitettävä, että olisi mahdollisuus kuulla miehen ajatuksia, vaikken niitä sitten (nytkään) kuullut. Ja kysyin siis yhden kysymyksen, jota yritin muotoilla kolmella eri tapaa ajatellen että helpotan miestä ymmärtämään kysymyksen. Tätä kutsut tykittämiseksi?
Mieheni EI todellakaan palaa myöhemmin itse asiaan, sitä on aivan totaalisen turha odottaa. Ei ole IKINÄ tämän 20 vuoden aikana aloittanut itse puhumaan mitään parisuhteestamme tai omista ajatuksistaan tai tunteistaan siihen liittyen. Eli jos en kysy, en saa ikinä vastausta, mutten kyllä saa vastauksia vaikka kysyn suoraankin..
Näitä olen siis eri tavoin yrittänyt kysellä muulloinkin, harvoin mutta silloin tällöin, koska olisihan se kiva tietää mitä toinen minussa näkee. Joskus (vuosikymmen tästäkin) sain vastaukseks että "no sä oot nainen ja sullon hyvä p*rse". Oi kyllä...
Että tilaa ja aikaa miehelläni on ollut miettiä näitä jo siis 20 vuotta. Usko nyt huviksesi kun kerron 20 vuoden kokemuksella, että mieheni on tosi huono puhumaan syvällisempiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja en todellakaan tivaa enkä painosta, enkä vaadi liikoja. Jossain aiemmin tässä ketjussa kerroinkin, että jopa omat nuoret aikuiset poikamme osaavat keskustella syvemmin ja eritellä tunteitaan ja perustella asioita. Enkä ole heitä erikseen opettanut, heiltä se vaan sujuu itsestään, niinkuin ihmisiltä keskimäärin sujuu, mieheltäni ei taas mitenkään.
Ja mitä tarkoitit, että jätän sanomani puolitiehen ja teoilla vedän takaisin, selvennätkö, nyt en ymmärtänyt?
Ap
Selvennän. Jos kerrot miehellesi, että et syty hänestä laisinkaan ja et saa seksistä mitään ja sen jälkeen harrastat seksiä miehesi kanssa nukahtaen hänen kainaloonsa niin väitän, että todella moni kokisi viestisi vähintäänkin ristiriitaiseksi.
On sekin selvää, että miehesi on harvinaisen kommunikaatiokyvytön. Ja sekin on selvää, että sinä olet tästä harvinaisen tietoinen. Joten mitä tarkoitusta siis palvelee se, että toistuvasti koetat saada hänet kommunikoimaan tavalla, jota kommunikaatiolta toivot? Sehän todellakin on kuin vaatisit kalaa lentämään, oman käsityksesi mukaan.
Ennustaja en ole, joten en voi kertoa, mitä menetät siinä, että nyt ottaisit avioeron, koska en voi ennustaa sitäkään, löytäisitkö säkenöiviä seksisuhteita ja syvällistä kommunikaatiota jostain muualta. On kai se mahdollista.
Mutta tosiaankin, asia on nyt täysin sinun käsissäsi. Puolisosi on myös teoillaan osoittanut, että hänelle tämä suhde on ok. Jos sinulle ei, ota siitä vastuu. Ero on harvoin iloinen asia ja jonkun se täytyy alulle laittaa. Yleensä sen tekee se, joka haluaa muuta kuin nykyinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Miehellä on kyllä ollut aikaa pohtia esim. sitä, mitä minussa tai suhteessamme arvostaa. Ihan jo lähtien siitä, että aikoinaan kun menimme naimisiin, pappi kysyi mieheltäni, miksi haluaa kanssani naimisiin/mitä hyviä puolia minussa on. Mieheni häkeltyi jo silloin, eikä osannut sanoa oikein mitään.
Väitätkö ettet itse haluaisi tietää, mitä kumppanisi sinussa arvostaa, jos et sitä olisi sanoin koskaan 20 vuoden aikana kuullut?
Ja minähän nimenomaan kerroin miehelle, syyttelemättä ja rehellisesti omat ajatukseni. Kun vastaukseksi tulee vain mm, niin, hmm, niin totta kai oli jotain kysymyksiä esitettävä, että olisi mahdollisuus kuulla miehen ajatuksia, vaikken niitä sitten (nytkään) kuullut. Ja kysyin siis yhden kysymyksen, jota yritin muotoilla kolmella eri tapaa ajatellen että helpotan miestä ymmärtämään kysymyksen. Tätä kutsut tykittämiseksi?
Mieheni EI todellakaan palaa myöhemmin itse asiaan, sitä on aivan totaalisen turha odottaa. Ei ole IKINÄ tämän 20 vuoden aikana aloittanut itse puhumaan mitään parisuhteestamme tai omista ajatuksistaan tai tunteistaan siihen liittyen. Eli jos en kysy, en saa ikinä vastausta, mutten kyllä saa vastauksia vaikka kysyn suoraankin..
Näitä olen siis eri tavoin yrittänyt kysellä muulloinkin, harvoin mutta silloin tällöin, koska olisihan se kiva tietää mitä toinen minussa näkee. Joskus (vuosikymmen tästäkin) sain vastaukseks että "no sä oot nainen ja sullon hyvä p*rse". Oi kyllä...
Että tilaa ja aikaa miehelläni on ollut miettiä näitä jo siis 20 vuotta. Usko nyt huviksesi kun kerron 20 vuoden kokemuksella, että mieheni on tosi huono puhumaan syvällisempiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja en todellakaan tivaa enkä painosta, enkä vaadi liikoja. Jossain aiemmin tässä ketjussa kerroinkin, että jopa omat nuoret aikuiset poikamme osaavat keskustella syvemmin ja eritellä tunteitaan ja perustella asioita. Enkä ole heitä erikseen opettanut, heiltä se vaan sujuu itsestään, niinkuin ihmisiltä keskimäärin sujuu, mieheltäni ei taas mitenkään.
Ja mitä tarkoitit, että jätän sanomani puolitiehen ja teoilla vedän takaisin, selvennätkö, nyt en ymmärtänyt?
Ap
No juuri tuo on tosi vaikeaa, että kysellään eri tavalla ja omasta mielestä silloin autetaan toista vastaamaan. Musta juuri tuo on sitä, että tunnen että suuhun laitetaan sanoja ja odotetaan jotain tiettyä minkä takia jäädyn kokonaan ja hymisen vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Miehellä on kyllä ollut aikaa pohtia esim. sitä, mitä minussa tai suhteessamme arvostaa. Ihan jo lähtien siitä, että aikoinaan kun menimme naimisiin, pappi kysyi mieheltäni, miksi haluaa kanssani naimisiin/mitä hyviä puolia minussa on. Mieheni häkeltyi jo silloin, eikä osannut sanoa oikein mitään.
Väitätkö ettet itse haluaisi tietää, mitä kumppanisi sinussa arvostaa, jos et sitä olisi sanoin koskaan 20 vuoden aikana kuullut?
Ja minähän nimenomaan kerroin miehelle, syyttelemättä ja rehellisesti omat ajatukseni. Kun vastaukseksi tulee vain mm, niin, hmm, niin totta kai oli jotain kysymyksiä esitettävä, että olisi mahdollisuus kuulla miehen ajatuksia, vaikken niitä sitten (nytkään) kuullut. Ja kysyin siis yhden kysymyksen, jota yritin muotoilla kolmella eri tapaa ajatellen että helpotan miestä ymmärtämään kysymyksen. Tätä kutsut tykittämiseksi?
Mieheni EI todellakaan palaa myöhemmin itse asiaan, sitä on aivan totaalisen turha odottaa. Ei ole IKINÄ tämän 20 vuoden aikana aloittanut itse puhumaan mitään parisuhteestamme tai omista ajatuksistaan tai tunteistaan siihen liittyen. Eli jos en kysy, en saa ikinä vastausta, mutten kyllä saa vastauksia vaikka kysyn suoraankin..
Näitä olen siis eri tavoin yrittänyt kysellä muulloinkin, harvoin mutta silloin tällöin, koska olisihan se kiva tietää mitä toinen minussa näkee. Joskus (vuosikymmen tästäkin) sain vastaukseks että "no sä oot nainen ja sullon hyvä p*rse". Oi kyllä...
Että tilaa ja aikaa miehelläni on ollut miettiä näitä jo siis 20 vuotta. Usko nyt huviksesi kun kerron 20 vuoden kokemuksella, että mieheni on tosi huono puhumaan syvällisempiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja en todellakaan tivaa enkä painosta, enkä vaadi liikoja. Jossain aiemmin tässä ketjussa kerroinkin, että jopa omat nuoret aikuiset poikamme osaavat keskustella syvemmin ja eritellä tunteitaan ja perustella asioita. Enkä ole heitä erikseen opettanut, heiltä se vaan sujuu itsestään, niinkuin ihmisiltä keskimäärin sujuu, mieheltäni ei taas mitenkään.
Ja mitä tarkoitit, että jätän sanomani puolitiehen ja teoilla vedän takaisin, selvennätkö, nyt en ymmärtänyt?
Ap
Selvennän. Jos kerrot miehellesi, että et syty hänestä laisinkaan ja et saa seksistä mitään ja sen jälkeen harrastat seksiä miehesi kanssa nukahtaen hänen kainaloonsa niin väitän, että todella moni kokisi viestisi vähintäänkin ristiriitaiseksi.
On sekin selvää, että miehesi on harvinaisen kommunikaatiokyvytön. Ja sekin on selvää, että sinä olet tästä harvinaisen tietoinen. Joten mitä tarkoitusta siis palvelee se, että toistuvasti koetat saada hänet kommunikoimaan tavalla, jota kommunikaatiolta toivot? Sehän todellakin on kuin vaatisit kalaa lentämään, oman käsityksesi mukaan.
Ennustaja en ole, joten en voi kertoa, mitä menetät siinä, että nyt ottaisit avioeron, koska en voi ennustaa sitäkään, löytäisitkö säkenöiviä seksisuhteita ja syvällistä kommunikaatiota jostain muualta. On kai se mahdollista.
Mutta tosiaankin, asia on nyt täysin sinun käsissäsi. Puolisosi on myös teoillaan osoittanut, että hänelle tämä suhde on ok. Jos sinulle ei, ota siitä vastuu. Ero on harvoin iloinen asia ja jonkun se täytyy alulle laittaa. Yleensä sen tekee se, joka haluaa muuta kuin nykyinen.
Kiitos selvennöksestä. Ok, voi kuulostaa ristiriitaiselta harrastaa seksiä sen jälkeen kun on sanonut ettei koe vetovoimaa, mutta mies halusi seksiä ja minä halusin hänelle hyvää. Vaikken itse saanutkaan seksistä mitään.
Kainalossa oli kyllä mukava olla, koin läheisyyttä ja turvallisuutta, josta pidän ja jota arvostan, ilman seksuaalista vetovoimaakin.
Ja mies kyllä tiesi etten saanut seksistä mitään, hän totesi homman jälkeen etten tainnut saada mitään, enkä kieltänyt asiaa. Miehelleni asia tuntui olevan ok, kuten mullekin. Tätä se nyt vaan on, kuten jo aiemmin totesin.
En tiedä pitäisikö nyt sitten vaan totaalisen itsekkäästi kieltäytyä jatkossa seksistä aina, kun ei kiinnosta.
Ilmeisesti?
Tämä on jotenkin häkellyttävää ja saa kysernalaistamaan kaiken "oppimani", aina parisuhdeasiantuntijat painottavat että suhteessa pitää tehdä komoromisseja ja seksielämää ei saa yksipuolisesti lopettaa, toisen tarpeet pitää ottaa huomioon jne. Tätä olen mielestäni sitten tehnyt, koska kyllähän minä rakastan miestäni, ja haluan hänelle hyvää.
Ilmeisesti olen jotenkin outolintu, kommenteista päätellen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta päätellen sun kannattaa erota. Tapa jolla kerrot miehestäsi viittaa siihen, että et arvosta häntä oikein millään tasolla tai ole hänestä itsestään kiinnostunut. Tuskin tuo tuosta enää korjaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta päätellen sun kannattaa erota. Tapa jolla kerrot miehestäsi viittaa siihen, että et arvosta häntä oikein millään tasolla tai ole hänestä itsestään kiinnostunut. Tuskin tuo tuosta enää korjaantuu.
"Tapa jolla kerron miehestäni kertoo etten arvosta häntä" ... Jotta ymmärtäisin paremmin mitä tarkoitat, poimitko mulle ne kohdat tekstistäni missä näkyy etten arvosta?
Pyydän ihan vilpittömästi, ehkä opin itseatäni jotain lisää. Nyt olen sokea tekstilleni, en näe itse tätä "tapaani".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luinko oikein että tässä olisikin seksistä eikä suhteesta kysymys? Jos suhteessa muuten kaikki hyvin niin kyllä kai jokaisen mielikuvitus sen verran toimii että saa seksiinkin eloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo, joka sanoi, että kaikki puhuvat kyllä ja olen edelleen sitä mieltä. Mielestäni juuri tuo, että kun etukäteen tietää, että toinen ei ole hyvä näissä keskusteluissa ja silti tykittää kysymyksiä "oletko ajatellut, mitä sinä ajattelet, mitä sinulle antaa, mitä sinä sinä sinä" niin vaikka sen tekee kuinka hyvässä hengessä, toinen takuulla vetäytyy, kuten on aina tehnyt. Kuten tiedät, että tekee.
Silloin kannattaa miettiä, lähestyykö itse aina toista samalla ja saa saman vastauksen. Tuossakin tapauksessa kehottaisin apta pitäytymään vain siinä, että kertoo omasta olostaan ja ajatuksistaan. Jättää toiselle tilan miettiä sanottua. Siinä voi tapahtua sitten sellainen ihme, että kun toinen tilaa saa, hän itse myöhemmin nostaa edes jollain tasolla keskusteltua esiin. Nythän häneltä tavallaan vietiin siihen mahdollisuuskin, vedettiin tilanne takaisin jollekin kummalliselle, valheelliselle tasolle sekseineen ja loikomisineen.
Sitä, mitä ihmisen ainokaisella elämällään pitäisi tehdä, eihän sitä kukaan toinen voi tietää. Että mitä asioita arvottaa. Mutta tämä on nyt oikeasti myös aplle mahdollisuus opetella toisenlaista kommunikaatiota, nyt hän tuntuu jättävän sanomansa tyystin puolitiehen, sanoa jotain, jonka vetää teoillaan takaisin.
Miehellä on kyllä ollut aikaa pohtia esim. sitä, mitä minussa tai suhteessamme arvostaa. Ihan jo lähtien siitä, että aikoinaan kun menimme naimisiin, pappi kysyi mieheltäni, miksi haluaa kanssani naimisiin/mitä hyviä puolia minussa on. Mieheni häkeltyi jo silloin, eikä osannut sanoa oikein mitään.
Väitätkö ettet itse haluaisi tietää, mitä kumppanisi sinussa arvostaa, jos et sitä olisi sanoin koskaan 20 vuoden aikana kuullut?
Ja minähän nimenomaan kerroin miehelle, syyttelemättä ja rehellisesti omat ajatukseni. Kun vastaukseksi tulee vain mm, niin, hmm, niin totta kai oli jotain kysymyksiä esitettävä, että olisi mahdollisuus kuulla miehen ajatuksia, vaikken niitä sitten (nytkään) kuullut. Ja kysyin siis yhden kysymyksen, jota yritin muotoilla kolmella eri tapaa ajatellen että helpotan miestä ymmärtämään kysymyksen. Tätä kutsut tykittämiseksi?
Mieheni EI todellakaan palaa myöhemmin itse asiaan, sitä on aivan totaalisen turha odottaa. Ei ole IKINÄ tämän 20 vuoden aikana aloittanut itse puhumaan mitään parisuhteestamme tai omista ajatuksistaan tai tunteistaan siihen liittyen. Eli jos en kysy, en saa ikinä vastausta, mutten kyllä saa vastauksia vaikka kysyn suoraankin..
Näitä olen siis eri tavoin yrittänyt kysellä muulloinkin, harvoin mutta silloin tällöin, koska olisihan se kiva tietää mitä toinen minussa näkee. Joskus (vuosikymmen tästäkin) sain vastaukseks että "no sä oot nainen ja sullon hyvä p*rse". Oi kyllä...
Että tilaa ja aikaa miehelläni on ollut miettiä näitä jo siis 20 vuotta. Usko nyt huviksesi kun kerron 20 vuoden kokemuksella, että mieheni on tosi huono puhumaan syvällisempiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja en todellakaan tivaa enkä painosta, enkä vaadi liikoja. Jossain aiemmin tässä ketjussa kerroinkin, että jopa omat nuoret aikuiset poikamme osaavat keskustella syvemmin ja eritellä tunteitaan ja perustella asioita. Enkä ole heitä erikseen opettanut, heiltä se vaan sujuu itsestään, niinkuin ihmisiltä keskimäärin sujuu, mieheltäni ei taas mitenkään.
Ja mitä tarkoitit, että jätän sanomani puolitiehen ja teoilla vedän takaisin, selvennätkö, nyt en ymmärtänyt?
Ap
Selvennän. Jos kerrot miehellesi, että et syty hänestä laisinkaan ja et saa seksistä mitään ja sen jälkeen harrastat seksiä miehesi kanssa nukahtaen hänen kainaloonsa niin väitän, että todella moni kokisi viestisi vähintäänkin ristiriitaiseksi.
On sekin selvää, että miehesi on harvinaisen kommunikaatiokyvytön. Ja sekin on selvää, että sinä olet tästä harvinaisen tietoinen. Joten mitä tarkoitusta siis palvelee se, että toistuvasti koetat saada hänet kommunikoimaan tavalla, jota kommunikaatiolta toivot? Sehän todellakin on kuin vaatisit kalaa lentämään, oman käsityksesi mukaan.
Ennustaja en ole, joten en voi kertoa, mitä menetät siinä, että nyt ottaisit avioeron, koska en voi ennustaa sitäkään, löytäisitkö säkenöiviä seksisuhteita ja syvällistä kommunikaatiota jostain muualta. On kai se mahdollista.
Mutta tosiaankin, asia on nyt täysin sinun käsissäsi. Puolisosi on myös teoillaan osoittanut, että hänelle tämä suhde on ok. Jos sinulle ei, ota siitä vastuu. Ero on harvoin iloinen asia ja jonkun se täytyy alulle laittaa. Yleensä sen tekee se, joka haluaa muuta kuin nykyinen.
Kiitos selvennöksestä. Ok, voi kuulostaa ristiriitaiselta harrastaa seksiä sen jälkeen kun on sanonut ettei koe vetovoimaa, mutta mies halusi seksiä ja minä halusin hänelle hyvää. Vaikken itse saanutkaan seksistä mitään.
Kainalossa oli kyllä mukava olla, koin läheisyyttä ja turvallisuutta, josta pidän ja jota arvostan, ilman seksuaalista vetovoimaakin.
Ja mies kyllä tiesi etten saanut seksistä mitään, hän totesi homman jälkeen etten tainnut saada mitään, enkä kieltänyt asiaa. Miehelleni asia tuntui olevan ok, kuten mullekin. Tätä se nyt vaan on, kuten jo aiemmin totesin.
En tiedä pitäisikö nyt sitten vaan totaalisen itsekkäästi kieltäytyä jatkossa seksistä aina, kun ei kiinnosta.
Ilmeisesti?
Tämä on jotenkin häkellyttävää ja saa kysernalaistamaan kaiken "oppimani", aina parisuhdeasiantuntijat painottavat että suhteessa pitää tehdä komoromisseja ja seksielämää ei saa yksipuolisesti lopettaa, toisen tarpeet pitää ottaa huomioon jne. Tätä olen mielestäni sitten tehnyt, koska kyllähän minä rakastan miestäni, ja haluan hänelle hyvää.
Ilmeisesti olen jotenkin outolintu, kommenteista päätellen.
Ap
Koko viestintäsi on ristiriitaista. Samalla kun sanot, että seksi on todella tärkeää, eli että et halua "jäädä paitsi", ilman sytyttävää intohimoa jne voit vaan kylmästi sitä harrastaa saamatta hommasta mitään. Seksi onkin siis pikkujuttu, tämmöistä nyt vaan.
Sori mutta kun tämä saa ajattelemaan, että mistä sitten tiedät, että sinulla itselläsi olisi kyky nauttia huimasti seksuaalisuudesta toisten kanssa? Jotkut ohimenevät tuntemukset kun ovat eri asia kuin itse asia, todellinen heittäytyminen seksuaalisuuteen.
Sekin nousee mieleen, että ihmissuhteissa harvoin toteutuu oikeasti kompromissit tärkeiden asioiden ollessa kyseessä. Eli siis, jos todella tarvitset jotain juttua, tai vastaavasti et missään nimessä halua jotain juttua, ei siitä pidä tehdä kompromissia. Ei pidä sen takia, että eihän semmoista ole olemassa, vaan toinen saa, mitä haluaa ja toinen jää ilman/joutuu sietämään.
Omasta mielestäni itsekästä ei ole kieltäytyä seksistä, vaan itsekästä on noin kylmästi arvottaa teidän molempien elämää, eli ok, siinä sulle seksiä niin mä pidän nämä edut, jotka parisuhteesta saan ja kuitenkin koko ajan mielessäni mietin sun vaihtamista parempaan.
Voi olla, että miehesi todellakin on niin tunnekylmä, että hänkään ei näe tässä ongelmaa. Tai sitten syvissä vesissä kutee ja koet yllätyksen, kun tämä diili ei enää miehelle toimikaan.
Ei meistä täällä tosin kukaan tiedä, kunhan arvaillaan vaan oman elämänkokemuksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Pyydän ihan vilpittömästi, ehkä opin itseatäni jotain lisää. Nyt olen sokea tekstilleni, en näe itse tätä "tapaani".
Ap
Ok, tässä nopeasti jotain:
"en tunne minkäänlaista vetoa häneen", "Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.", "harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut", "Tämä nyt vaan on tätä" jne.
Esittelet hänet yksinkertaisena tyyppinä vailla mitään ominaisuuksia muuten kuin se, että sinä et ole hänestä älyllisesti, emotionaalisesti tai seksuaalisesti millään tasolla kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydän ihan vilpittömästi, ehkä opin itseatäni jotain lisää. Nyt olen sokea tekstilleni, en näe itse tätä "tapaani".
Ap
Ok, tässä nopeasti jotain:
"en tunne minkäänlaista vetoa häneen", "Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.", "harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut", "Tämä nyt vaan on tätä" jne.
Esittelet hänet yksinkertaisena tyyppinä vailla mitään ominaisuuksia muuten kuin se, että sinä et ole hänestä älyllisesti, emotionaalisesti tai seksuaalisesti millään tasolla kiinnostunut.
Lisäkysymyksenä: Mitä siitä seksistä pitäisi saada? Orgasmi yhdynnässä?
Olisiko se oikeanlaista seksiä ja intohimoa? Mikään muu ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydän ihan vilpittömästi, ehkä opin itseatäni jotain lisää. Nyt olen sokea tekstilleni, en näe itse tätä "tapaani".
Ap
Ok, tässä nopeasti jotain:
"en tunne minkäänlaista vetoa häneen", "Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.", "harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut", "Tämä nyt vaan on tätä" jne.
Esittelet hänet yksinkertaisena tyyppinä vailla mitään ominaisuuksia muuten kuin se, että sinä et ole hänestä älyllisesti, emotionaalisesti tai seksuaalisesti millään tasolla kiinnostunut.
Ok, no kiitos että toit nämä esiin. Jäikö sinulta silti huomaamatta esim. ne kohdat, joissa kerroin mieheni hyvistä puolista? On hauska, leppoisaa seuraa, hyvässä kunnossa, uskollinen jne.
Kyllä minä huomaan ja osaan tunnistaa kumppanistani sekä hyviä että huonoja puolia. Toki nyt tässä keskustelussa olen tuonut esiin nämä tietyt huonot puolet, jotka mieltäni vaivaavat, koska ne ovat tämän aloituksen pointti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydän ihan vilpittömästi, ehkä opin itseatäni jotain lisää. Nyt olen sokea tekstilleni, en näe itse tätä "tapaani".
Ap
Ok, tässä nopeasti jotain:
"en tunne minkäänlaista vetoa häneen", "Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.", "harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut", "Tämä nyt vaan on tätä" jne.
Esittelet hänet yksinkertaisena tyyppinä vailla mitään ominaisuuksia muuten kuin se, että sinä et ole hänestä älyllisesti, emotionaalisesti tai seksuaalisesti millään tasolla kiinnostunut.
Lisäkysymyksenä: Mitä siitä seksistä pitäisi saada? Orgasmi yhdynnässä?
Olisiko se oikeanlaista seksiä ja intohimoa? Mikään muu ei?
Ei, en välttämättä kaipaa orgasmia. Haluaisin ensisijaisesti tuntea himoa, halua, kiihkoa, vetovoimaa miestäni kohtaan. Esim. suudellessa, että se herättäisi jonkinlaista seksuaalista tunnetta.
Nyt en tunne tällaista ollenkaan, en siis yhtään.
Ap
Tai ihminen alkaa löytämään sitä itseään esimerkiksi terapiassa, ja sieltä kumpuaa ymmärrys siihen että kumppani on väärä.