Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Kysymys ap:lle: oletko tsekannut sun hormonitasot? Itselläni halut palasivat kuin taikaiskusta kun sain estrogeenilääkityksen. Ja kaikki toimii ihan oman aviomiehen kanssa. Ärsyttävähän hän on ja aiheuttaa mussa turhautumista arkielämässä, mutta iltaisin sängyssä se jotenkin nykyisillä hormonitasoilla unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
En kiihotu siis ollenkaan seksiä harrastaessa mieheni kanssa. Joskus saatan päästä lähelle kiihottumista, jos yritän tiukasti miettiä että kumppanini on joku muu kuin oma mieheni, mutta se lopahtaa kun en pysty niin täysin työntämään totuutta mielestäni. Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ai miksi on alun perin alettu harrastaa seksiä. No, alkuvuosina tunsin vetoa mieheeni. Vai tarkoititko miksi olen alkanut seksiin nyt edelleen vaikken ole kiihottunut enkä kiihotu miehestäni? No eikös se ole vähän niinkuin velvollisuus? Pitää huomioida puolison tarpeet, ja täysi seksittömyys/kieltäytyminen avioseksistä on lähestulkoon väkivaltaa puolisoa kohtaan..?? Näinhän kaikkialla sanotaan.
Ap
Vaikutat uppiniskaisesti päättäneen, että mikään muu kuin toinen mies ei voi halujasi herättää. Silloinhan se on niin ja todellakin teet väärin, kun harrastat seksiä miehesi kanssa ja valehtelet itsellesi jonkun suuntauksen.
Et sinä puolisosi tarpeita huomioi, vaan maksimoit omien tarpeidesi täyttymyksen, eli saat tilan, jonka aikana miettiä, jatkatko kylmästi (sana tarkoituksella valittu) miehesi kanssa vai otatko riskin ja lähdet jahtaamaan sitä, millaista kuvittelet sen huumaavan intohimon olevan.
Olet tehnyt päätöksen maksaa seksillä tästä tuumaustilasta, no, sekin on vapaassa maassa oma valinta.
Uppiniskaisesti...? Olikohan nyt oikea sanavalinta?
Onko kyse uppiniskaisuudesta, jos 10 vuotta (!!) on YRITTÄNYT, toivonut, yrittänyt, toivonut, taas yrittänyt monin eri keinoin saada homman muuttumaan... Tuloksetta.
Ja sitten kun kertoo tilateesta, joku random heittää sivusta "vielä vois yrittää" - kommentin ja kun vastaa, miksi ei enää usko yrittämiseen, saa kuulla olevansa 'uppiniskainen'.
No, keskustelupalstat ovat mitä ovat... Tiedänhän minä.
Ap
'
Olen eri, mutta musta sana oli hyvin valittu. Ihmisillä on merkillinen tapa takertua narratiiveihinsa, kertoa itselleen tarinoita, joita sitten alkavat toteuttaa. Tiedän tämän siitä, että olen ollut tilanteessasi. Olin ensin aivan varma, että minun ihan tavallinen mieheni on mulle kuin veli, ei mitään kipinää. En kuitenkaan eronnut, mutta lopetin seksin tästä syystä. Kun sitä jatkui aikansa, aloin vakuuttumaan siitä, että mieheni on paitsi veljeni, myös vähän ikävä ihminen, tekee aina sitä tätä tota.
Tämä johtui siitä, että olin tavannut miehen, joka vei jalat altani. Oli kutkutusta ja perhosia vatsassa. Olin siis jo pidemmällä kuin sinä. Haudoin myös mielessäni ajatusta, että kun tässä näin sisarusväleissä ollaan, voidaan olla kaverit eron jälkeen ja hänkin löytää jonkun ihanan, niin sittenhän kaikki on hyvin.
Onneksi heräsin ajoissa, en pettänyt, vaan aloin oikeasti katsella kotona ympärilleni. Huomata miehen pienet eleet, vielä siinäkin vaiheessa, kun suhteemme oli jo kriisissä, niin hän lähtiessään töihin putsasi minunkin auton valmiiksi. Se sai minut yhtenä aamuna kuin havahtumaan.
Eipä se mies niin veljeltä näyttänytkään enää, kun annoin taas itselleni luvan ajatella häntä sillä tavalla, lopetin jankuttamasta itselleni meidän suhteen minun mielestä selvää tarinaa.
Y
Olen itse erittäin hyvässä pitkässä parisuhteessa. Me olemme puhuneet ääneen siitä miten kumpikin kokee osoittavansa rakkautta ja, että kokeeko toinen nämä osoitukset rakkauden osoituksina vain ihan vaan arkisena tekemisenä. Minulla oli eräs tuollainen juttu, jota en ollut tajunnut rakkauden osoitukseksi. Mutta nyt kun tiedän, asia on ihana. Olemme myös sanoneet ääneen miten kumpikin toivomme rakkautta osoitettavan, mikä saa olon tuntumaan tärkeäksi. Sama seksissä. Mies tekee siten kuin olen kertonut olevan hyvä ja sama toisinpäin. Toisaalta toinen on sanonut ääneen, jos kokee, ettei jotain toivetta osaa täyttää.
Tämä ihana mies joka puhuu kanssani nämä ääneen, tuli aikoinaan jätetyksi, kun vaimo kyllästyi ja lähti 40-vuotiaana etsimään intohimoa. Meillä on jo pidempi suhde kuin heillä oli. Intohimoa riittää. Se on se sama mies.
Intohimo joka kestää syntyy avoimesta puheesta, uskalluksesta paljastaa turvallisessa seurassa myös vaikeita jopa haavoituvaisia tunteitaan toiselle. Kun tätä tapahtuu vastavuoroisesti niin kestävän suhteen ja intohimon aineksia on.
Jotkut kiertävät kehää koko elämänsä olleen piilossa itseltään ja vaihtuvilta kumppaneiltaan. Sanovat että rakkaus on tunne. Kyllä se on mutta kestävä sellainen syntyy valinnoista, teoista, avoimuudesta, lojaaliudesta ja rehellisyydestä olla oma itsensä. Ilman edelläkuvattuja se on keinotekoista höttöä hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Voi ettien että.
Toisaalta kauhean ihanaa tuo toivo, mitä yritätte muhun ilmeisesti valaa, että vielä jollain keinolla saisin kokea intohimoa mieheeni. Tai ainakin intohimoista seksiä kanssaan? (Tässä on kyllä vivahde-ero, kaipaisin sitä intohimoa nimenomaan miestäni kohtaan. Että haluaisin suudella häntä ja tuntea haluavani juuri häntä. Edes hitusen!)
Olisihan se siis ihan lottovoitto, kyllä minäkin sen ymmärrän. Ei tarvitsisi erota, olisi turvallinen ja tasainen suhde, ja intohimoa. No, mun ja miehen keskustelut varmaan ei parane mihinkään, mutta ehkä kestäisin sen puutteen jos kokisin mieheeni vetovoimaa.
Yksi vastaaja, joka näitä kinkyjuttuja ehdotit, sanoit "ettei siihen seksikumppaniin tarvitse tuntea niin palavaa intohimoa". "NIIN PALAVAA INTOHIMOA." Mutta käsitäthän, etten tunne mieheeni tippaakaan intohimoa, en siis yhtään? Suutelu hänen kanssaan on vastenmielistä.
En kertakaikkiaan pysty käsittämään, miten ihmeessä saisin aivoni käännettyä sellaiseen asentoon, että pystyisin ajattelemaan seksin hänen kanssaan intohimoisena. Usko pois, haluaisin kyllä, ja ihan tosissani 10 vuotta yritettiin. On kokeiltu nuo hieronnat (mukavaltahan se tuntuu, muttei seksuaalisessa mielessä), hepeneet, lelut, asennot, eri paikat... Ja olen niiin yrittänyt miettiä fantasioita seksin aikana, että saisin kokea kiihkoa.. Mutta ei. Ei onnistu. Mieheni läsnäolo häiritsee ja latistaa fiiliksen. Yksin kyllä nautin sooloilusta, helposti.
Ehkä ymmärrän jotain väärin, mitä tässä minulle yritetään sanoa, mutta en tiedä ymmärrättekö tekään minkälaista on harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka ei sytytä tippaakaan ja johon on veljelliset tunteet.
Enkä minä jaksa tätä enää jankuttaa.
Kiitos kommenteista, paljonhan niitä tulikin.
Mitään "lupaa" eroamiseen en hae enkä hakenut täältä, huhuilin lähinnä kokemuksia mahdollisilta kohtalotovereilta. Niitä tuli muutama, mutta paljon enemmän tuomitsemista (mikä on ihan ok, en ole missään syyttänytkään miestäni tilanteesta) ja aiheen vierestä kommentointia.Ap
Syy, miksi et oikein löydä kohtalontovereita on varmaan se, että aika harva jää kymmeneksi vuodeksi harrastamaan vastenmielistä seksiä ja keksii vielä valheita seksuaalisesta suuntautumisestaan siihen päälle.
Useimmat antaa periksi ja vain eroaa ja lähtee hakemaan sitä, mitä kaipaa. Eli tuo yksi oli oikeassa ja väärässä: oikeassa siinä, että olet kyllä uppiniskainen, mutta siinä väärässä, missä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
En kiihotu siis ollenkaan seksiä harrastaessa mieheni kanssa. Joskus saatan päästä lähelle kiihottumista, jos yritän tiukasti miettiä että kumppanini on joku muu kuin oma mieheni, mutta se lopahtaa kun en pysty niin täysin työntämään totuutta mielestäni. Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ai miksi on alun perin alettu harrastaa seksiä. No, alkuvuosina tunsin vetoa mieheeni. Vai tarkoititko miksi olen alkanut seksiin nyt edelleen vaikken ole kiihottunut enkä kiihotu miehestäni? No eikös se ole vähän niinkuin velvollisuus? Pitää huomioida puolison tarpeet, ja täysi seksittömyys/kieltäytyminen avioseksistä on lähestulkoon väkivaltaa puolisoa kohtaan..?? Näinhän kaikkialla sanotaan.
Ap
Vaikutat uppiniskaisesti päättäneen, että mikään muu kuin toinen mies ei voi halujasi herättää. Silloinhan se on niin ja todellakin teet väärin, kun harrastat seksiä miehesi kanssa ja valehtelet itsellesi jonkun suuntauksen.
Et sinä puolisosi tarpeita huomioi, vaan maksimoit omien tarpeidesi täyttymyksen, eli saat tilan, jonka aikana miettiä, jatkatko kylmästi (sana tarkoituksella valittu) miehesi kanssa vai otatko riskin ja lähdet jahtaamaan sitä, millaista kuvittelet sen huumaavan intohimon olevan.
Olet tehnyt päätöksen maksaa seksillä tästä tuumaustilasta, no, sekin on vapaassa maassa oma valinta.
Uppiniskaisesti...? Olikohan nyt oikea sanavalinta?
Onko kyse uppiniskaisuudesta, jos 10 vuotta (!!) on YRITTÄNYT, toivonut, yrittänyt, toivonut, taas yrittänyt monin eri keinoin saada homman muuttumaan... Tuloksetta.
Ja sitten kun kertoo tilateesta, joku random heittää sivusta "vielä vois yrittää" - kommentin ja kun vastaa, miksi ei enää usko yrittämiseen, saa kuulla olevansa 'uppiniskainen'.
No, keskustelupalstat ovat mitä ovat... Tiedänhän minä.
Ap
'
Olen eri, mutta musta sana oli hyvin valittu. Ihmisillä on merkillinen tapa takertua narratiiveihinsa, kertoa itselleen tarinoita, joita sitten alkavat toteuttaa. Tiedän tämän siitä, että olen ollut tilanteessasi. Olin ensin aivan varma, että minun ihan tavallinen mieheni on mulle kuin veli, ei mitään kipinää. En kuitenkaan eronnut, mutta lopetin seksin tästä syystä. Kun sitä jatkui aikansa, aloin vakuuttumaan siitä, että mieheni on paitsi veljeni, myös vähän ikävä ihminen, tekee aina sitä tätä tota.
Tämä johtui siitä, että olin tavannut miehen, joka vei jalat altani. Oli kutkutusta ja perhosia vatsassa. Olin siis jo pidemmällä kuin sinä. Haudoin myös mielessäni ajatusta, että kun tässä näin sisarusväleissä ollaan, voidaan olla kaverit eron jälkeen ja hänkin löytää jonkun ihanan, niin sittenhän kaikki on hyvin.
Onneksi heräsin ajoissa, en pettänyt, vaan aloin oikeasti katsella kotona ympärilleni. Huomata miehen pienet eleet, vielä siinäkin vaiheessa, kun suhteemme oli jo kriisissä, niin hän lähtiessään töihin putsasi minunkin auton valmiiksi. Se sai minut yhtenä aamuna kuin havahtumaan.
Eipä se mies niin veljeltä näyttänytkään enää, kun annoin taas itselleni luvan ajatella häntä sillä tavalla, lopetin jankuttamasta itselleni meidän suhteen minun mielestä selvää tarinaa.
Y
Olen itse erittäin hyvässä pitkässä parisuhteessa. Me olemme puhuneet ääneen siitä miten kumpikin kokee osoittavansa rakkautta ja, että kokeeko toinen nämä osoitukset rakkauden osoituksina vain ihan vaan arkisena tekemisenä. Minulla oli eräs tuollainen juttu, jota en ollut tajunnut rakkauden osoitukseksi. Mutta nyt kun tiedän, asia on ihana. Olemme myös sanoneet ääneen miten kumpikin toivomme rakkautta osoitettavan, mikä saa olon tuntumaan tärkeäksi. Sama seksissä. Mies tekee siten kuin olen kertonut olevan hyvä ja sama toisinpäin. Toisaalta toinen on sanonut ääneen, jos kokee, ettei jotain toivetta osaa täyttää.
Tämä ihana mies joka puhuu kanssani nämä ääneen, tuli aikoinaan jätetyksi, kun vaimo kyllästyi ja lähti 40-vuotiaana etsimään intohimoa. Meillä on jo pidempi suhde kuin heillä oli. Intohimoa riittää. Se on se sama mies.
Ei ihme että aplla ei ole intohimoa koska hän ei sanoita tunteitaan puolisolleen kuten teidän suhteessa tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
En kiihotu siis ollenkaan seksiä harrastaessa mieheni kanssa. Joskus saatan päästä lähelle kiihottumista, jos yritän tiukasti miettiä että kumppanini on joku muu kuin oma mieheni, mutta se lopahtaa kun en pysty niin täysin työntämään totuutta mielestäni. Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ai miksi on alun perin alettu harrastaa seksiä. No, alkuvuosina tunsin vetoa mieheeni. Vai tarkoititko miksi olen alkanut seksiin nyt edelleen vaikken ole kiihottunut enkä kiihotu miehestäni? No eikös se ole vähän niinkuin velvollisuus? Pitää huomioida puolison tarpeet, ja täysi seksittömyys/kieltäytyminen avioseksistä on lähestulkoon väkivaltaa puolisoa kohtaan..?? Näinhän kaikkialla sanotaan.
Ap
Vaikutat uppiniskaisesti päättäneen, että mikään muu kuin toinen mies ei voi halujasi herättää. Silloinhan se on niin ja todellakin teet väärin, kun harrastat seksiä miehesi kanssa ja valehtelet itsellesi jonkun suuntauksen.
Et sinä puolisosi tarpeita huomioi, vaan maksimoit omien tarpeidesi täyttymyksen, eli saat tilan, jonka aikana miettiä, jatkatko kylmästi (sana tarkoituksella valittu) miehesi kanssa vai otatko riskin ja lähdet jahtaamaan sitä, millaista kuvittelet sen huumaavan intohimon olevan.
Olet tehnyt päätöksen maksaa seksillä tästä tuumaustilasta, no, sekin on vapaassa maassa oma valinta.
Uppiniskaisesti...? Olikohan nyt oikea sanavalinta?
Onko kyse uppiniskaisuudesta, jos 10 vuotta (!!) on YRITTÄNYT, toivonut, yrittänyt, toivonut, taas yrittänyt monin eri keinoin saada homman muuttumaan... Tuloksetta.
Ja sitten kun kertoo tilateesta, joku random heittää sivusta "vielä vois yrittää" - kommentin ja kun vastaa, miksi ei enää usko yrittämiseen, saa kuulla olevansa 'uppiniskainen'.
No, keskustelupalstat ovat mitä ovat... Tiedänhän minä.
Ap
'
Olen eri, mutta musta sana oli hyvin valittu. Ihmisillä on merkillinen tapa takertua narratiiveihinsa, kertoa itselleen tarinoita, joita sitten alkavat toteuttaa. Tiedän tämän siitä, että olen ollut tilanteessasi. Olin ensin aivan varma, että minun ihan tavallinen mieheni on mulle kuin veli, ei mitään kipinää. En kuitenkaan eronnut, mutta lopetin seksin tästä syystä. Kun sitä jatkui aikansa, aloin vakuuttumaan siitä, että mieheni on paitsi veljeni, myös vähän ikävä ihminen, tekee aina sitä tätä tota.
Tämä johtui siitä, että olin tavannut miehen, joka vei jalat altani. Oli kutkutusta ja perhosia vatsassa. Olin siis jo pidemmällä kuin sinä. Haudoin myös mielessäni ajatusta, että kun tässä näin sisarusväleissä ollaan, voidaan olla kaverit eron jälkeen ja hänkin löytää jonkun ihanan, niin sittenhän kaikki on hyvin.
Onneksi heräsin ajoissa, en pettänyt, vaan aloin oikeasti katsella kotona ympärilleni. Huomata miehen pienet eleet, vielä siinäkin vaiheessa, kun suhteemme oli jo kriisissä, niin hän lähtiessään töihin putsasi minunkin auton valmiiksi. Se sai minut yhtenä aamuna kuin havahtumaan.
Eipä se mies niin veljeltä näyttänytkään enää, kun annoin taas itselleni luvan ajatella häntä sillä tavalla, lopetin jankuttamasta itselleni meidän suhteen minun mielestä selvää tarinaa.
Y
Olen itse erittäin hyvässä pitkässä parisuhteessa. Me olemme puhuneet ääneen siitä miten kumpikin kokee osoittavansa rakkautta ja, että kokeeko toinen nämä osoitukset rakkauden osoituksina vain ihan vaan arkisena tekemisenä. Minulla oli eräs tuollainen juttu, jota en ollut tajunnut rakkauden osoitukseksi. Mutta nyt kun tiedän, asia on ihana. Olemme myös sanoneet ääneen miten kumpikin toivomme rakkautta osoitettavan, mikä saa olon tuntumaan tärkeäksi. Sama seksissä. Mies tekee siten kuin olen kertonut olevan hyvä ja sama toisinpäin. Toisaalta toinen on sanonut ääneen, jos kokee, ettei jotain toivetta osaa täyttää.
Tämä ihana mies joka puhuu kanssani nämä ääneen, tuli aikoinaan jätetyksi, kun vaimo kyllästyi ja lähti 40-vuotiaana etsimään intohimoa. Meillä on jo pidempi suhde kuin heillä oli. Intohimoa riittää. Se on se sama mies.
Ei ihme että aplla ei ole intohimoa koska hän ei sanoita tunteitaan puolisolleen kuten teidän suhteessa tehdään.
Pointtini oli osoittaa miten hirveän iso merkitys sillä mitä itse tekee on. Toisen naisen puolesta mies oli jo luokiteltu puhumattomaksi ja tylsäksi, johon ei voi tuntea intohimoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä taas se 20-vuotisesta suhteesta lähtenyt.
Olen tapaillut minua 6 vuotta nuorempaa miestä, lähinnä olemme puhuneet ja paljon ( uusi juttu, emme puhuneet vuosiin vanhassa suhteessa).
Nyt homma eteni sänkyyn ja tuo mies ja se kosketus..
Silitteli, piti kiinni, suuteli, kosketteli..Minulla oli kyyneleet silmissä, koska en muistanut miltä toisen hellä ja kaunis kosketus tuntuu.
Ei ollut kiire, ei häirinnyt tai kutittanut minun hiukset. Oli vain aikaa ja me ja varsinkin aikaa ja kosketusta minulle.
Mietin eroa 10 vuotta. Siinä mielessä olen kohtalotoveri, ap. Syyt oli erit. Tuossa oli ainakin puolet liikaa. Päättämättömyys ja välitilassa kelluminen on tosi raskasta. Sulla ei ole paljoa kohtalotovereita, koska yleensä ihmiset osaavat päättää nopeammin. Eli päätä ja ala sitten toimia määrätietoisesti päätöksesi mukaan. Elämäsi todennäköisesti paranee, oli päätös kumpi vaan. Jos päätät jäädä, lopetat toivotaan, toivotaan meiningin ja hommaat ulkopuolista apua. Itselläni pariterapia ei lopulta estänyt eroa, mutta ainakin se opetti puhumaan paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Eli sinulla on sinkkuystäviä ja haluat samanlaisen elämän. Onko teillä pariskuntaystäviä? Ystävät ovat elämän suola ja kannustan tosiaan pariskuntana viettämään aikaa ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Eli sinulla on sinkkuystäviä ja haluat samanlaisen elämän. Onko teillä pariskuntaystäviä? Ystävät ovat elämän suola ja kannustan tosiaan pariskuntana viettämään aikaa ystävien kanssa.
Tästä on paljon tutkimuksiakin, että yhteiset ystävät ovat parisuhteen liima. Hengaamalla sinkkuystäviesi kanssa erkaannut vain miehestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo että mielestäni olette miehenne kanssa henkisellä tasolla erossa ja siksi tuo seksikin on suoritusta. Ei siihen auta silloin lelut yms. Eli jos teillä ei ole muutakaan läheisyyttä ja keskustelua yms niin se näkyy noin. Jotkut ihmiset silti pystyy seksiin ilman tunteita ihan vaan seksin vuoksi mutta ilmeisesti sinä et pysty tai jostain syystä halua. Olen kyllä sitä mieltä että jos pystyy seksiin ilman tunteita muiden kanssa niin kuulostaa siltä että henkisellä puolella on joku asia miksi et halua miehesi kanssa, joku käsittelemätön asia, suru, pettymys, viha yms?
Minunkin mielestäni kuulostaa siltä että AP hakee täällä vain oikeutusta itselleen eikä oikeasti halua edes ratkaista ongelmaa. Kuulostaa myös siltä että AP:n tunteet on jossain muualla oikeasti. Olisiko oikeasti näin?
Yllättävän ajankohtainen aihe täälläkin. Naimisissa kohta 15 vuotta ja lapsiakin on. Vaimo tuossa kesällä ilmoitti, että ei ole oikein halunnut seksiä enään pariin vuoteen. En kysynyt, että koskeeko tämä vain minua vain yleisesti. On meillä ollut rakastelua, mutta eihän se tosiaan ole samanlaista kun toisella ei ole aitoa halua. Halunnut kuitenkin, että meillä on seksiä kun tietää sen minulle tärkeäksi. En oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Halut aina olleet vähän eripariset ja seksi ei ole vaimon suosikki puheenaihe vaikka paljon puhutaankin yleisesti asioista. On itsellä vähän jotenkin tyhjä olo ja vaikuttaa jo omiinkin haluihin.
Kaikkeni olen tämän parisuhteen ja perheen eteen tehnyt. En nyt jaksa alkaa tänne niitä asioita edes listaamaan. Mielestäni olen ihan hyvin onnistunutkin eikä vaimolla ole toiveita, että mitä voisin tehdä erilailla tai sitten se ei vaan osaa/halua kertoa. Mitään isoja huolia ei ole onnelsi elämässä ollut. Tietenkään en ole mikään täydellinen ja on tässä vuosien aikana puolin ja toisin opeteltu tätä yhteiseloa. Ilmeisesti vaimo on täälläkin kyllästynyt tuttuun ja turvalliseen avuomieheen tai sitten alkavat vaihdevuodet vie haluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Eli sinulla on sinkkuystäviä ja haluat samanlaisen elämän. Onko teillä pariskuntaystäviä? Ystävät ovat elämän suola ja kannustan tosiaan pariskuntana viettämään aikaa ystävien kanssa.
Tästä on paljon tutkimuksiakin, että yhteiset ystävät ovat parisuhteen liima. Hengaamalla sinkkuystäviesi kanssa erkaannut vain miehestäsi.
En oo kyllä ikinä kuullut, että yhteiset ystävät olisi parisuhteen liima.
Sen sijaan olen useasti kuullut, että seksi on parisuhteen liima.
Ihan vain ajatusten herättämiseksi:
Oletteko te kaikin puolin "hyvästä suhteesta" eroa harkitsevat koskaan ajatelleet, että ehkä ongelma onkin omassa päässänne? Oletko haalinut asioita elämääsi mukavuudenhalusta, mennyt virran mukana ja tehnyt ratkaisuja koska "kaikki muutkin niin tekevät"? Nyt kun elämäntilanne on tasaisessa vaiheessa ja sinulla on vähän aikaa ajatella, koet tarvitsevasi jotain uutta kipinää tai enemmän intohimoa, jotta taas tuntuisi joltain.
Pitkästä suhteesta lähteminen voi tuossa toimia väliaikaisesti, mutta palaat lopulta aina samaan ongelmaan. Et tiedä kuka olet ja mitä elämältäsi todella haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä jutut puhumattomuudesta: olen havainnut, että jokainen puhuu, kun osataan kysyä ja kuunnella. Jokaisella on ajatuksia, mielipiteitä, tykkäämisiä, ei-tykkäämisiä, jne. Kukaan ei ole robotti, joka ajattelisi vain abc.
Mutta erittäin harvoin on halua kysellä ja kuunnella. Se on juuri tuollaista, että mä en tykkää kalastamisesta, vaan haluan patikoida = en kalasta, en kysele kalastamisesta, en kuuntele juttuja kalastamisesta.
Ap on kuvaillut miestään tilannetajuiseksi (heittää hyvää tilannehuumoria) ja kykeneväksi kertomaan esim. miten asiat toimii. Itse näen noissa piirteissä kymmenen eri kanavaa, miten alkaa jututtaa tälläistä ihmistä ja olen aikas varma, että kuulisin hauskoja juttuja ja saisin kuulla mielenkiintoisia asioita, joista en nyt tiedä.
No, eihän aplla tosin tunnukaan olevan juurikaan halua ajatella asiaa miehen kannalta, vaan kaikki, mitä asiasta sanoo, kiertyy häneen itseensä: en halua kertoa asioiden todellista laitaa, koska en halua, että mies loukkaantuu, suuttuu, tms. ja tekee näin minun elämästäni hankalampaa.
Valehtelen mieluummin ja kyselen, saisinko siihen vertaistukea.
Surkein neuvo mikä täällä on annettu on kyllä pornon katsominen ja siitä mallia ottaminen omaan seksielämään. Porno on syyllinen siihen miksi monet miehet ovat surkeita sängyssä ja ihmisillä on epärealistisia odotuksia. Porno myös turruttaa ja tavalliset asiat ei enää kiihota. Turha hakea keinotekoista kiihottumista pornon ja kinky juttujen kautta jos partneri ei enää kiihota. Silloin se ongelma ei ainakaan noilla ratkea, eikä millään avoimilla suhteilla myöskään. Aiheuttaa vaan enemmän tuhoa.
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana siitä, että jos teillä on yhteisiä lapsia, niin saatat menettää tulevaisuudessa paljon. Miehesi on maailman ainoa mies, joka haluaa/jaksaa/hyväksyy tulevien lastenlastesi aktiivisenkin hoidon mummolassa. Sano minun sanoneen. Etkä kenenkään muun miehen kanssa tule löytämään jaettua iloa isovanhemmuudesta, edes jollain tasolla, kuin hänen kanssaan.
Höpsis. Riippuu ihan miehestä. Äitini uusi mies on meidän lapsille yhtä tärkeä kuin biologiset ukit, touhuaa lasten kanssa jopa enemmän kuin nämä. On aikoinaan osallistunut omien lastensa hoitoon hyvinkin aktiivisesti. Sekä omat että bonuslapsenlapset ovat aivan yhtä tervetulleita hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana siitä, että jos teillä on yhteisiä lapsia, niin saatat menettää tulevaisuudessa paljon. Miehesi on maailman ainoa mies, joka haluaa/jaksaa/hyväksyy tulevien lastenlastesi aktiivisenkin hoidon mummolassa. Sano minun sanoneen. Etkä kenenkään muun miehen kanssa tule löytämään jaettua iloa isovanhemmuudesta, edes jollain tasolla, kuin hänen kanssaan.
Höpsis. Riippuu ihan miehestä. Äitini uusi mies on meidän lapsille yhtä tärkeä kuin biologiset ukit, touhuaa lasten kanssa jopa enemmän kuin nämä. On aikoinaan osallistunut omien lastensa hoitoon hyvinkin aktiivisesti. Sekä omat että bonuslapsenlapset ovat aivan yhtä tervetulleita hoitoon.
Samanlainen kokemus. Bonusisovanhempani olivat minulle ihan ukki ja mummo samalla tavalla kuin biologiset isovanhemmatkin.
No niin, päivitys tilanteeseen. Puhuin eilen miehelle näistä tuntemuksistani. Että rakastan häntä ja olen kiintynyt, mutta että mua on vaivannu jo pitkään etten koe vetovoimaa häntä kohtaan, että tunteeni on vähän kuin veljeä kohtaan. Ja etten tiedä että saako sitä enää takaisin, ja kuuluuko sitä edes näin pitkässä suhteessa enää olla vai odotanko liikoja.
Mies kuunteli, eikä vaikuttanut yhtään yllättyneeltä eikä varsinkaan vihaiselta. Sanoi, että ei hänenkään minuun kokema vetovoima ole enää samalla tasolla kuin alussa. Muttei tämä ilmeisesti häntä vaivannut.
Puhuin että pitäisikö meidän enemmän tehdä uusia asioita ja harrastuksia itseksemme ja myös yhdessä, että vieläkö se voisi tuoda lisävetovoimaa.
Mies ei oikein osannut sanoa mitään. "Mmm, hmm, niin."
Kysyin myös pohtineeni ja pohtivani sitä, että riittääkö tämä suhde ja seksielämä hänelle, ja kuinka kauan. Siihenkään mies ei vastannut oikein mitään, jotain sanoi siitä, että ovathan hänenkin halut parikymppisestä jo laskeneet, mutta toki tiuhempi tahti olisi kiva. Muuten taas vain "mmm, hmmm, niin".
Yritin myös viritellä muutenkin keskustelua parisuhteestamme, kun taas joku kommentoija edellä sanoi että kaikki osaa keskustella kun joku osaa kysyä... No olen eri mieltä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.
Kysyin mieheltä, mitä parisuhteemme hänelle tuo? Ei vastausta, mietti, mutta sanoi sitten ettei osaa oikein sanoa. Yritin muotoilla kysymystä toisin, että mitkä on ne asiat joita hän suhteessamme arvostaa? Ei vieläkään mitään, mies vaivaantui ja katseli seinille. Kolmannen kerran vielä yritin muotoilla kysymystä, mutta tähän mies vastasi, että ei hän osaa tällaisia sanoa, "en ole tarpeeksi älykäs tällaisien puhumiseen" (nämä olivat hänen omia sanojaan).
Sai sitten vielä sanottua, että niin no tokihan se on kiva että pesen aina kaikki pyykit meillä, mutta naurahti itsekin etten varmaan tällaista vastausta kyllä tarkoittanut.
No en kyllä. Mutta en jaksanut tästä pahastua, olen kyllä hyvin tottunut tähän, etten saa miehestä vastakaikua keskusteluihin, joissa puhutaan tunteista tai parisuhteesta. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa.
Loppuilta makoiltiin sohvalla kainaloikkain, katseltiin telkkaria ja harrastettiin myös seksiä, en minä siitä taaskaan mitään saanut jonka mies myös huomasi ja totesi sen ääneen, mutta ei tästä mitään draamaa tullut. Minä en pahastunut eikä hänkään. Tämä nyt vaan on tätä. Nukahdin miehen kainaloon.
Noh, pallo on taas ilmeisesti mulla. Mun pitänee nyt vaan päättää, että mitä mä arvostan enemmän, turvallista ja vakaata suhdetta, ja sitä että mulla on vierelläni joku jota rakastan veljellisesti, ja joka rakastaa mua. Arki on ongelmatonta ja sujuvaa. Tiedän järjellä, että nämä ovat kullanarvoisia asioita.
Mutta toive vetovoimasta ja syvällisemmistä keskusteluista täytyisi kyllä ihan lopullisesti kuopata. Pystyykö siihen?? Miten?
Aina toisinaan olen pystynyt vaihteleviksi ajoiksi unohtamaan kaipuuni niihin, mutta näköjään sitten toive niistä nostaa taas aika ajoin päätään, ja se on ärsyttävän raskasta ja repii kahtaalle. Saa miettimään koko ajan, että olenko sitoutunut tähän suhteeseen, vai enkö, ja haluanko olla, vai enkö. Teenkö hirveän virheen jos heitän tämän parisuhteemme tuoman turvallisuudentunteen pois. Ja voisinko saada sitä muista asioista, jos olisinkin yksin.
Ja onko se tosiaan täysin epäkypsää haihattelua toivoa vielä nelikymppisenä kokevansa kiihkeämpiä tunteita ja vaihtaa ajatuksia asioista puolison kanssa.
Helv etti kun on vaikeaa tietää/päättää.
Ap
Niin, vaikeita kysymyksiä. Ja itsellä kun se omakin mieli ailahtelee, kausittain välillä arvostan enemmän turvallisuutta parisuhteessa, välillä kiihkeyttä.
-samassa veneessä
Olen itse erittäin hyvässä pitkässä parisuhteessa. Me olemme puhuneet ääneen siitä miten kumpikin kokee osoittavansa rakkautta ja, että kokeeko toinen nämä osoitukset rakkauden osoituksina vain ihan vaan arkisena tekemisenä. Minulla oli eräs tuollainen juttu, jota en ollut tajunnut rakkauden osoitukseksi. Mutta nyt kun tiedän, asia on ihana. Olemme myös sanoneet ääneen miten kumpikin toivomme rakkautta osoitettavan, mikä saa olon tuntumaan tärkeäksi. Sama seksissä. Mies tekee siten kuin olen kertonut olevan hyvä ja sama toisinpäin. Toisaalta toinen on sanonut ääneen, jos kokee, ettei jotain toivetta osaa täyttää.
Tämä ihana mies joka puhuu kanssani nämä ääneen, tuli aikoinaan jätetyksi, kun vaimo kyllästyi ja lähti 40-vuotiaana etsimään intohimoa. Meillä on jo pidempi suhde kuin heillä oli. Intohimoa riittää. Se on se sama mies.