Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se 20 vuotta suhteessa ollut.
Miehellä on uusi ja olen siitä onnellinen. Ainoa mikä tökkii vähän on se miten hölmösti esitteli uuden lapsille ( teinejä), jos olisi vähän miettinyt olisi lapset ottaneet uuden varmasti paremmin vastaan.
Koska minun mielestä se olisi kaikkien etu.
Uuden myötä exällä nousi esiin ihme katkeruus minua kohtaan ja kaikki on vaikeaa ja yhteydet melko lailla poikki.
Totta kai se surettaa, mutta eipä ainakaan tule mieleen haikailla takaisin, vaikka itse en ole kenenkään kanssa. Deittailen kyllä, mutta nautin yksinolosta.
Miten tuo katkeruus ilmenee?
Minä olen uusi puoliso, jota syytetään toimivan systeemin pilaamisesta. Ex-puolison mielestä mies muuttui hankalaksi, kun pitää kiinni tapaamissopimuksesta eikä hoidakaan lapsia tai exän lemmikkejä exän menojen mukaan. Eli, jos exällä on lapsellisena viikonloppunaan menoa, joutuu hommaamaan muun lastenvahdin. Ennen minua mies oli käytettävissä. Ymmärrän exän näkökannan, mutta hänellä on jo joka toinen viikko vain itselleen. Omasta näkökulmastamme meidän menomme tai treffi-iltamme eivät ole vähemmän tärkeitä kuin exän menot ja treffit. Minusta hän oli röyhkeä odottaessaan, että perumme oman menomme hänen menonsa takia.
Se katkeruus ilmenee niin ettei hoida omia lapsiviikonloppuja ollenkaan eikä ilmoita siitä minulle. Lapset siis pääasiassa minun luona ja joka toinen viikonloppu pitäisi olla isällä. Ei ole toteutunut kevään jälkeen.
Ei infoa mitään lapsiin liittyvää, ei vastaa mihinkään eikä siis hoida omia sovittuja velvoitteitaan.
En ole missään vaiheessa pyytänyt häneltä mitään hoitoapua tms.
Enkä tiedä johtuuko se niinkään uudesta mutta sen jälkeen kaikki muuttui. En tunne uutta, enkä siis tarkoittanut häntä haukkua, mutta jos ei enää näe ollenkaan omia lapsia niin kyllä se minua harmittaa lasten puolesta.
Muuten saavat kyllä olla luonani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se 20 vuotta suhteessa ollut.
Miehellä on uusi ja olen siitä onnellinen. Ainoa mikä tökkii vähän on se miten hölmösti esitteli uuden lapsille ( teinejä), jos olisi vähän miettinyt olisi lapset ottaneet uuden varmasti paremmin vastaan.
Koska minun mielestä se olisi kaikkien etu.
Uuden myötä exällä nousi esiin ihme katkeruus minua kohtaan ja kaikki on vaikeaa ja yhteydet melko lailla poikki.
Totta kai se surettaa, mutta eipä ainakaan tule mieleen haikailla takaisin, vaikka itse en ole kenenkään kanssa. Deittailen kyllä, mutta nautin yksinolosta.
Miten tuo katkeruus ilmenee?
Minä olen uusi puoliso, jota syytetään toimivan systeemin pilaamisesta. Ex-puolison mielestä mies muuttui hankalaksi, kun pitää kiinni tapaamissopimuksesta eikä hoidakaan lapsia tai exän lemmikkejä exän menojen mukaan. Eli, jos exällä on lapsellisena viikonloppunaan menoa, joutuu hommaamaan muun lastenvahdin. Ennen minua mies oli käytettävissä. Ymmärrän exän näkökannan, mutta hänellä on jo joka toinen viikko vain itselleen. Omasta näkökulmastamme meidän menomme tai treffi-iltamme eivät ole vähemmän tärkeitä kuin exän menot ja treffit. Minusta hän oli röyhkeä odottaessaan, että perumme oman menomme hänen menonsa takia.
Se katkeruus ilmenee niin ettei hoida omia lapsiviikonloppuja ollenkaan eikä ilmoita siitä minulle. Lapset siis pääasiassa minun luona ja joka toinen viikonloppu pitäisi olla isällä. Ei ole toteutunut kevään jälkeen.
Ei infoa mitään lapsiin liittyvää, ei vastaa mihinkään eikä siis hoida omia sovittuja velvoitteitaan.
En ole missään vaiheessa pyytänyt häneltä mitään hoitoapua tms.
Enkä tiedä johtuuko se niinkään uudesta mutta sen jälkeen kaikki muuttui. En tunne uutta, enkä siis tarkoittanut häntä haukkua, mutta jos ei enää näe ollenkaan omia lapsia niin kyllä se minua harmittaa lasten puolesta.
Muuten saavat kyllä olla luonani.
Onpa tosi harmi lasten puolesta. Ja sinunkin kun joudut jotenkin isän käytöstä selittelemään. No, edestään löytää, kun lapset jäävät etäisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Järkipuhe on vaan niin tehotonta, kun haluaisin vielä _tunteakin_ jotain, joka herättelee, kutkuttaa ja saa aistit terävöitymään. Edes hetkittäin. Nyt ei tunnu mitään tuollaista, ikinä, ei edes ohikiitävää hetkeä.
Ap
Onko seksi ainoa asia, joka saisi sinusta tuntumaan tältä? Tunnetko innostuvasi mistään muustakaan asiasta? Onko elämässäsi mitään asiaa, harrastusta, intohimon kohdetta, joka saa sinut innostumaan?
Ellei elämässä ole sisältöä, sitä pitää alkaa etsiä. Se lähtee sinusta itsestäsi. Kukaan ei voi sälyttää vastuuta onnellisuudesta toiselle. Ehkä oletkin tyytymätön keski-ikäiseen tasapaksuun elämään ylipäätään, et mieheesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
Olen eri mutta kommentoin tästä sivusta että joskus se vaan on partnerista kiinni. Itse olin vuosia suhteessa jossa oli kyllä hyvää seksiä, minäkin sain aina, mutta jossa en silti tuntenut seksuaalista halukkuutta kumppania kohtaan. Itse asiassa luulin vain olevani sellainen, kun en tiennyt muusta. Nykyisen kumppanini tavattuani olen vasta ymmärtänyt että minähän voinkin haluta, koko ajan.
Eli siis on ihan mahdollista että seksi ei vaan kiinnosta jonkun kanssa vaikka se olisikin tyydyttävää silloin kun sitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkipuhe on vaan niin tehotonta, kun haluaisin vielä _tunteakin_ jotain, joka herättelee, kutkuttaa ja saa aistit terävöitymään. Edes hetkittäin. Nyt ei tunnu mitään tuollaista, ikinä, ei edes ohikiitävää hetkeä.
Ap
Onko seksi ainoa asia, joka saisi sinusta tuntumaan tältä? Tunnetko innostuvasi mistään muustakaan asiasta? Onko elämässäsi mitään asiaa, harrastusta, intohimon kohdetta, joka saa sinut innostumaan?
Ellei elämässä ole sisältöä, sitä pitää alkaa etsiä. Se lähtee sinusta itsestäsi. Kukaan ei voi sälyttää vastuuta onnellisuudesta toiselle. Ehkä oletkin tyytymätön keski-ikäiseen tasapaksuun elämään ylipäätään, et mieheesi.
Kyllä minulla on harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joita teen mielellään, olen innostunut niistä ja pääsen flow-tilaan niitä tehdessäni. Osaan kyllä nauttia tekemisistäni ja teen paljon asioita ja kokeilen uutta.
Mutta eihän niistä harrastuksista, menoista ja matkoista saa mitään samanlaista sähköistävää, jännittävää ja aistit terävöittävää huumaantumisen tunnetta, kuin intohimosta ja siitä tunteesta, kun haluaa kiihkeästi toista ihmistä.
Tai minä en ainakaan ole kokenut mitään muuta niin vahvaa ja pyörryttävän huumaavaa tässä elämässä, kuin miltä muistan esim. suutelun tuntuvan silloin, kun tämä suutelukumppani herättää halun ja kiihkeyden.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
En kiihotu siis ollenkaan seksiä harrastaessa mieheni kanssa. Joskus saatan päästä lähelle kiihottumista, jos yritän tiukasti miettiä että kumppanini on joku muu kuin oma mieheni, mutta se lopahtaa kun en pysty niin täysin työntämään totuutta mielestäni. Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ai miksi on alun perin alettu harrastaa seksiä. No, alkuvuosina tunsin vetoa mieheeni. Vai tarkoititko miksi olen alkanut seksiin nyt edelleen vaikken ole kiihottunut enkä kiihotu miehestäni? No eikös se ole vähän niinkuin velvollisuus? Pitää huomioida puolison tarpeet, ja täysi seksittömyys/kieltäytyminen avioseksistä on lähestulkoon väkivaltaa puolisoa kohtaan..?? Näinhän kaikkialla sanotaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tästä voi oppia miehen näkökulmasta?
Naiseen ei voi luottaa....
Asuntolaina ja lapsen tekeminen ovat niin pitkäaikaisia sitoumuksia että mitä ilmeisemmin suomalaisesta naisesta ei ole niihin. Tästä viestiketjusta heijastuvan naisen mielenmaiseman pohjalta uskaltaisi lähinnä sijoittaa naiseen kortsupaketin hinnan verran....korkeintaan....sekin vain jos on varma, että nainen antaa.
Miehenä on liian suuri riski ottaa osumaa, kun sitoutuminen parisuhteeseen on tätä luokkaa....ei nää parisuhdehommat tarvi mitään pelleilyä olla. Yöks! Eipä ihme, että syntyvyys senkuin vain laskee....ei näillä ehdoilla kukaan tervejärkinen mies ryhdy mihinkään vakavampaan parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä voi oppia miehen näkökulmasta?
Naiseen ei voi luottaa....
Asuntolaina ja lapsen tekeminen ovat niin pitkäaikaisia sitoumuksia että mitä ilmeisemmin suomalaisesta naisesta ei ole niihin. Tästä viestiketjusta heijastuvan naisen mielenmaiseman pohjalta uskaltaisi lähinnä sijoittaa naiseen kortsupaketin hinnan verran....korkeintaan....sekin vain jos on varma, että nainen antaa.
Miehenä on liian suuri riski ottaa osumaa, kun sitoutuminen parisuhteeseen on tätä luokkaa....ei nää parisuhdehommat tarvi mitään pelleilyä olla. Yöks! Eipä ihme, että syntyvyys senkuin vain laskee....ei näillä ehdoilla kukaan tervejärkinen mies ryhdy mihinkään vakavampaan parisuhteeseen.
No pahoittelen.
Yli 20 vuotta tässä olen sitoutunut, ollut uskollinen, harrastanut mieheni mieliksi seksiä tasaisesti, vaikken itse saa siitä yhtään mitään. Yrittänyt jo liki 10 vuotta saada vetovoimaa palaamaan, mutten ole onnistunut.
Jos et itse tuntisi puolisoon vetoa etkä saisi seksistänne koskaan mitään... Olisitko tyytyväinen vielä 20 vuodenkin jälkeen?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ap
Et siis saa miehen kanssa lainkaan? Miksi et ensin varaisi aikaa seksuaaliterapeutille ja yrittäisi saada sihen muutosta. Ties vaikka alkaisi sänkyhommat kiinnostaa oman miehesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä voi oppia miehen näkökulmasta?
Naiseen ei voi luottaa....
Asuntolaina ja lapsen tekeminen ovat niin pitkäaikaisia sitoumuksia että mitä ilmeisemmin suomalaisesta naisesta ei ole niihin. Tästä viestiketjusta heijastuvan naisen mielenmaiseman pohjalta uskaltaisi lähinnä sijoittaa naiseen kortsupaketin hinnan verran....korkeintaan....sekin vain jos on varma, että nainen antaa.
Miehenä on liian suuri riski ottaa osumaa, kun sitoutuminen parisuhteeseen on tätä luokkaa....ei nää parisuhdehommat tarvi mitään pelleilyä olla. Yöks! Eipä ihme, että syntyvyys senkuin vain laskee....ei näillä ehdoilla kukaan tervejärkinen mies ryhdy mihinkään vakavampaan parisuhteeseen.
No pahoittelen.
Yli 20 vuotta tässä olen sitoutunut, ollut uskollinen, harrastanut mieheni mieliksi seksiä tasaisesti, vaikken itse saa siitä yhtään mitään. Yrittänyt jo liki 10 vuotta saada vetovoimaa palaamaan, mutten ole onnistunut.
Jos et itse tuntisi puolisoon vetoa etkä saisi seksistänne koskaan mitään... Olisitko tyytyväinen vielä 20 vuodenkin jälkeen?Ap
No oisi siitä varmaan voinu mainita miehellesi jossain vaiheessa? 10 vuotta on pitkä aika...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orgasmin hoidan itsekseni itselleni sitten toisinaan kun haluan.
Ap
Et siis saa miehen kanssa lainkaan? Miksi et ensin varaisi aikaa seksuaaliterapeutille ja yrittäisi saada sihen muutosta. Ties vaikka alkaisi sänkyhommat kiinnostaa oman miehesi kanssa.
Siis en saa hänen kanssaan, mutta se johtuu siitä että hän on hän. Liian tuttu. Ihminen johon en tunne vetovoimaa, joka tuntuu veljeltä. Se on se mikä kiikastaa.
Mies osaa kyllä teknisesti hommat, jos joku muu (johon tuntisin vetoa) tekisi ne samat asiat, saisin orgasmin, mutta kun tiedän että se kumppani on se oma mies josta en enää syty, ei taitavakaan tekniikka auta.
En jaksa millään uskoa että seksuaaliterapeuttikaan saa taiottua tämän ongelman pois. Tai jos täällä on moisia terapeutteja, niin onko tällainen oikeasti muka mahdollista, 10 vuoden syttymättömyysongelman jälkeen, kun kaikki mausteet (lelut, eri asennot ym) on jo kuitenkin tehottomina kokeiltu?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalisuuden ylläpito on tärkeää ja se on vähän niin kuin jokaisen omalla vastuulla. Palava intohimo hiipuu nimittäin kaikissa suhteissa. Pitää etsiä niitä juttuja mistä ne kiksit itselle irtoaa ja se vaatii työtä. Ei joku yhdessä keksimällä keksitty roolileikki toimi kuin harvoille ja todella spontaaneille pareille. Katso vaikka aikuisviihdettä ja kokeile eri genrejä. Kyllä sieltä jossain kohtaa tulee vastaan juttuja joiden huomaa toimivan. Mutta jos seksuaalisuus on ollut pitkään telakalla, niin helppo rasti ei ole tuokaan. Alussa voi olla ettei mikään tunnu nappaavan.
Itse olen sieltä löytänyt jalkafetissit, femdomin ja rimjobit. Puoliso löysi kuristamisen ja bondagen. Sitten tietenkin vaihdellaan mitä leikitään. Molemmat HALUAA siis kumppanin nauttivan. Mukana ollaan, vaikkei juttu itselle saa mitään valtavia kiksejä. Toki puolisonkin genrestä alkaa ajan mittaan löytämään asioita mitkä resonoi. Perusseksi palautuu myös paremmalle tasolle, sillä eihän sitä 40-vuotiaana perheellisenä voi joka käänteessä olla ripustamassa toista ketjuista kattoon kellarissa.
Mutta se on tosiaan hirveän sääli, että ihmiset unohtavat seksuaalisuutensa ruuhkavuosien kiireessä. Sen takaisin löytäminen on sitten vaikeaa. Kumppanin vaihto voi toimia hetken aikaa. Se että uusi romeo nyt tulisi panemaan sinua, niin toki siinä on hetken aikaa kipinää. Mutta ei toisen ulkonäöstä tai persoonasta jaksa saada seksuaalisia säväreitä kovin montaa vuotta, jos edes niinkään kauan.
Hienoa jos jotkut saavat kipinän takaisin näillä, tai ylläpidettyä sitä, mutta itseltä se ei ole onnistunut. Yritetty on, eikä seksi meillä koskaan ole täysin loppunut (vaikken saakaan siitä mitään). Pisin kuiva kausi ehkä kuukauden verran... No joo, ei olla mitään kauheen erikoisia ketjuista katosta ripusteluja kokeiltu, mutta kuitenkin kaikkea leluista eri paikkoihin ja asentoihin jne. Ja toisaalta kaikki tuollaiset ketjuviritykset ja s/m-jutut, rimjobit ja kuristamiset, ei kyllä kiehdo mua lainkaan. Ei sitten yhtään.
En tiedä monettako kertaa nyt tämän jo sanon, mutta kaikki eivät tietenkään lue koko ketjua joten sanotaan vielä. Mä en mitenkään, millään keinolla, ole saanut edes ohikiitäväksi sekunniksi intohimoa ja vetovoimaa ja kiihkoa mieheeni takaisin, 7-10 vuoteen.
Intohimoa oli alussa, toki (kun joku ihmetteli miksi olemme menneet yhteen jos en koe miestäni kohtaan vetovoimaa) mutta toisaalta mietin näin jälkeenpäin, oliko se vaan uutuudenviehätys, joka karisi sitten alkuvuosien kuluessa.
Yritän joskus sängyssä ollessamme silmät tiukasti kiinni kuvitella, että mieheni on joku aivan muu. Pääsen välillä lähes kiihottuneeseen tilaan, mutta vain lähes, ja palaudun taas siihen että "en tunne mitään" kun väkisin mielessäni muistan ja tiedän että se on se oma mies siinä petikaverina.
Ehkä hänen vetovoimaansa tiputtaa se, että hän on liian tuttu, liian saatavilla, liian... yksinkertainen. Ei haasta minua missään, ei varsinkaan älyllisesti keskustelujen kautta. En näe tämän suhteen eteen yhtään vaivaa, eikä se edes näytä haittaavan miestäni mitenkään. Toki en ole mikään pirttihirmu, olen miestäni kohtaan ystävällinen ja kohtelias (kuten kaikkia muitakin ihmisiä kohtaan), en nalkuta enkä huuda hänelle, emme siis riitele ikinä... siihenkään ei ole kipinää... Välillä mietin että voi kun edes riitelisimme, niin olisi edes jotain joka herättäisi intohimoisia tunteita, edes johonkin suuntaan.
Ja joo, en yritä etsiä uutta vakavaa suhdetta. Tajuan kyllä, että voi varmaan olla täysin mahdollista että en koskaan löydä miestä johon koen pysyvästi vetovoimaa. Ja voi olla mahdollista ja jopa todennäköistä, että jos eroan, kadun tätä turvallisuudentunteen menettämistä. Sitä, että vierellä on ihminen johon voi luottaa ja jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tiedän, etteivät ne ole itsestäänselviä asioita. Ja tiedän, että niitä tulisi arvostaa enemmän, kuin nyt arvostan.
Järkipuhe on vaan niin tehotonta, kun haluaisin vielä _tunteakin_ jotain, joka herättelee, kutkuttaa ja saa aistit terävöitymään. Edes hetkittäin. Nyt ei tunnu mitään tuollaista, ikinä, ei edes ohikiitävää hetkeä.
Ap
Kannataisiko mennä yksilöterapiaan? Syy tuohon näyttää olevan sinussa itsessäsi ei miehessäsi.
Miten terapia tässä auttaisi? Onko joku saanut terapiassa vetovoiman ja kiihkon takaisin puolisoonsa, joka tuntuu veljeltä?
Ap
Ainakin se terapia voisi estää sinua joutumasta ojasta allikkoon. Eli toistamasta kaavaa eron jälkeen. Tai sekaantumasta vääriin tyyppeihin. Oletko pohtinut kotoa saamaasi parisuhdemallia? Kuinka paljon se selittää nykyiseen tilanteeseen joutumista?
Se muuten on todettu useissa tutkimuksissa, että se, ettei ikinä riidellä ei todellakaan ole hyvän parisuhteen merkki. Pikemminkin se on merkki siitä, ettei asioista puhuta oikeasti. Kuten olet huomannutkin.
Kova on hinta apn puolisolle, noin vuosikymmenen yhdessä epärehellisen valehtelijan kanssa.
Sivusta...
AaPeen leimaaminen vain petolliseksi valehtelijaksi kuulostaa omiin korviini kohtuuttomalta. Rehellisyys on hyvä asia, mutta kannattaa harkita miten ja milloin ja millä sanoilla sitä rehellisyyttään tuo esiin.
Esimerkiksi. Vaimo kommentoi sängyssä seksin jälkeen rehellisesti: "Jestas, en muistanutkaan että sinulla on noin pieni mulkku! Vai oletkos taas lihonut niin että sieltä läskin takaa ei ole kuin vähän päätä näkyvissä? Nuorempana se jo seisoi valmiiksi kun vähänkään aloin tissiliivien hakasia availla, mikä lie että nyt pitää vatkata kuin lettutaikinaa että edes vähän kovoo, ja saa olla sprintterin nopeus että sen kerkiää sisälleen saada ennen kuin nuupahtaa!"
Edellä kuvatussa tapauksessa, onko vaimo A) tahditon ja epäkohtelias, vai B) rehellinen? Ja, kannattaako olla ihan noin rehellinen? Annatteko, tai haluatteko te parisuhteissanne noin "rehellista" palautetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei kymmeneen vuoteen saa, ei kai sellainen jaksa ketään pidemmän päälle huvittaa?
Miten et ole aiemmin ottanut asiaa puheeksi miehesi kanssa? Eikö se nyt olisi ensimmäinen askel ennen eroa?
Miksi et tee yhdessä ollessanne itsellesi sellaisia asioita, joiden avulla saat? Kun kuitenkin onnistut saamaan yksin, käytä seuraavalla kerralla yhdessä ollessanne samoja keinoja. Ei monikaan nainen saa, jos jättää koko homman miehen huoleksi.
On täysin mahdollista löytää molempia tyydyttävät seksitavat. Kokeile nyt ihmeessä sitä ennen kuin teet peruuttamattomia ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalisuuden ylläpito on tärkeää ja se on vähän niin kuin jokaisen omalla vastuulla. Palava intohimo hiipuu nimittäin kaikissa suhteissa. Pitää etsiä niitä juttuja mistä ne kiksit itselle irtoaa ja se vaatii työtä. Ei joku yhdessä keksimällä keksitty roolileikki toimi kuin harvoille ja todella spontaaneille pareille. Katso vaikka aikuisviihdettä ja kokeile eri genrejä. Kyllä sieltä jossain kohtaa tulee vastaan juttuja joiden huomaa toimivan. Mutta jos seksuaalisuus on ollut pitkään telakalla, niin helppo rasti ei ole tuokaan. Alussa voi olla ettei mikään tunnu nappaavan.
Itse olen sieltä löytänyt jalkafetissit, femdomin ja rimjobit. Puoliso löysi kuristamisen ja bondagen. Sitten tietenkin vaihdellaan mitä leikitään. Molemmat HALUAA siis kumppanin nauttivan. Mukana ollaan, vaikkei juttu itselle saa mitään valtavia kiksejä. Toki puolisonkin genrestä alkaa ajan mittaan löytämään asioita mitkä resonoi. Perusseksi palautuu myös paremmalle tasolle, sillä eihän sitä 40-vuotiaana perheellisenä voi joka käänteessä olla ripustamassa toista ketjuista kattoon kellarissa.
Mutta se on tosiaan hirveän sääli, että ihmiset unohtavat seksuaalisuutensa ruuhkavuosien kiireessä. Sen takaisin löytäminen on sitten vaikeaa. Kumppanin vaihto voi toimia hetken aikaa. Se että uusi romeo nyt tulisi panemaan sinua, niin toki siinä on hetken aikaa kipinää. Mutta ei toisen ulkonäöstä tai persoonasta jaksa saada seksuaalisia säväreitä kovin montaa vuotta, jos edes niinkään kauan.
Hienoa jos jotkut saavat kipinän takaisin näillä, tai ylläpidettyä sitä, mutta itseltä se ei ole onnistunut. Yritetty on, eikä seksi meillä koskaan ole täysin loppunut (vaikken saakaan siitä mitään). Pisin kuiva kausi ehkä kuukauden verran... No joo, ei olla mitään kauheen erikoisia ketjuista katosta ripusteluja kokeiltu, mutta kuitenkin kaikkea leluista eri paikkoihin ja asentoihin jne. Ja toisaalta kaikki tuollaiset ketjuviritykset ja s/m-jutut, rimjobit ja kuristamiset, ei kyllä kiehdo mua lainkaan. Ei sitten yhtään.
En tiedä monettako kertaa nyt tämän jo sanon, mutta kaikki eivät tietenkään lue koko ketjua joten sanotaan vielä. Mä en mitenkään, millään keinolla, ole saanut edes ohikiitäväksi sekunniksi intohimoa ja vetovoimaa ja kiihkoa mieheeni takaisin, 7-10 vuoteen.
Intohimoa oli alussa, toki (kun joku ihmetteli miksi olemme menneet yhteen jos en koe miestäni kohtaan vetovoimaa) mutta toisaalta mietin näin jälkeenpäin, oliko se vaan uutuudenviehätys, joka karisi sitten alkuvuosien kuluessa.
Yritän joskus sängyssä ollessamme silmät tiukasti kiinni kuvitella, että mieheni on joku aivan muu. Pääsen välillä lähes kiihottuneeseen tilaan, mutta vain lähes, ja palaudun taas siihen että "en tunne mitään" kun väkisin mielessäni muistan ja tiedän että se on se oma mies siinä petikaverina.
Ehkä hänen vetovoimaansa tiputtaa se, että hän on liian tuttu, liian saatavilla, liian... yksinkertainen. Ei haasta minua missään, ei varsinkaan älyllisesti keskustelujen kautta. En näe tämän suhteen eteen yhtään vaivaa, eikä se edes näytä haittaavan miestäni mitenkään. Toki en ole mikään pirttihirmu, olen miestäni kohtaan ystävällinen ja kohtelias (kuten kaikkia muitakin ihmisiä kohtaan), en nalkuta enkä huuda hänelle, emme siis riitele ikinä... siihenkään ei ole kipinää... Välillä mietin että voi kun edes riitelisimme, niin olisi edes jotain joka herättäisi intohimoisia tunteita, edes johonkin suuntaan.
Ja joo, en yritä etsiä uutta vakavaa suhdetta. Tajuan kyllä, että voi varmaan olla täysin mahdollista että en koskaan löydä miestä johon koen pysyvästi vetovoimaa. Ja voi olla mahdollista ja jopa todennäköistä, että jos eroan, kadun tätä turvallisuudentunteen menettämistä. Sitä, että vierellä on ihminen johon voi luottaa ja jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tiedän, etteivät ne ole itsestäänselviä asioita. Ja tiedän, että niitä tulisi arvostaa enemmän, kuin nyt arvostan.
Järkipuhe on vaan niin tehotonta, kun haluaisin vielä _tunteakin_ jotain, joka herättelee, kutkuttaa ja saa aistit terävöitymään. Edes hetkittäin. Nyt ei tunnu mitään tuollaista, ikinä, ei edes ohikiitävää hetkeä.
Ap
Kannataisiko mennä yksilöterapiaan? Syy tuohon näyttää olevan sinussa itsessäsi ei miehessäsi.
Miten terapia tässä auttaisi? Onko joku saanut terapiassa vetovoiman ja kiihkon takaisin puolisoonsa, joka tuntuu veljeltä?
Ap
Ainakin se terapia voisi estää sinua joutumasta ojasta allikkoon. Eli toistamasta kaavaa eron jälkeen. Tai sekaantumasta vääriin tyyppeihin. Oletko pohtinut kotoa saamaasi parisuhdemallia? Kuinka paljon se selittää nykyiseen tilanteeseen joutumista?
Se muuten on todettu useissa tutkimuksissa, että se, ettei ikinä riidellä ei todellakaan ole hyvän parisuhteen merkki. Pikemminkin se on merkki siitä, ettei asioista puhuta oikeasti. Kuten olet huomannutkin.
Kova on hinta apn puolisolle, noin vuosikymmenen yhdessä epärehellisen valehtelijan kanssa.
Sivusta...
AaPeen leimaaminen vain petolliseksi valehtelijaksi kuulostaa omiin korviini kohtuuttomalta. Rehellisyys on hyvä asia, mutta kannattaa harkita miten ja milloin ja millä sanoilla sitä rehellisyyttään tuo esiin.
Esimerkiksi. Vaimo kommentoi sängyssä seksin jälkeen rehellisesti: "Jestas, en muistanutkaan että sinulla on noin pieni mulkku! Vai oletkos taas lihonut niin että sieltä läskin takaa ei ole kuin vähän päätä näkyvissä? Nuorempana se jo seisoi valmiiksi kun vähänkään aloin tissiliivien hakasia availla, mikä lie että nyt pitää vatkata kuin lettutaikinaa että edes vähän kovoo, ja saa olla sprintterin nopeus että sen kerkiää sisälleen saada ennen kuin nuupahtaa!"
Edellä kuvatussa tapauksessa, onko vaimo A) tahditon ja epäkohtelias, vai B) rehellinen? Ja, kannattaako olla ihan noin rehellinen? Annatteko, tai haluatteko te parisuhteissanne noin "rehellista" palautetta?
Puhut eri asiasta kuin vuosikymmenen valheesta. Aplla on kiintymyssuhdeongelma todennäköisesti pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kymmeneen vuoteen saa, ei kai sellainen jaksa ketään pidemmän päälle huvittaa?
Miten et ole aiemmin ottanut asiaa puheeksi miehesi kanssa? Eikö se nyt olisi ensimmäinen askel ennen eroa?
Miksi et tee yhdessä ollessanne itsellesi sellaisia asioita, joiden avulla saat? Kun kuitenkin onnistut saamaan yksin, käytä seuraavalla kerralla yhdessä ollessanne samoja keinoja. Ei monikaan nainen saa, jos jättää koko homman miehen huoleksi.
On täysin mahdollista löytää molempia tyydyttävät seksitavat. Kokeile nyt ihmeessä sitä ennen kuin teet peruuttamattomia ratkaisuja.
Miksi en aiemmin ole ottanut puheeksi, tätä on kysytty jo ainakin 5 kertaa ja saman määrän olen vastannut. Ihan sivu-kaks taaksepäin on viimeisin vastaukseni.
Ja siis et nyt selkeästikään ymmärrä, en puhu pelkästä orgasmista, senhän minä saan itsekseni. Haluan tuntea intohimia, kiihkoa ja vetovoimaa _kumppaniin_. Suudella niin, että haluan tätä ihmistä jota suutelen.
Jos vaan sekstaillessamme itse räpellän itseäni saadakseni, sehän on sama kuin masturboisin yksin. Paitsi että yksin saan helpommin, kun mieheni ei ole "häiritsemässä" asiaa. Hänen läsnäolonsa siis häiritsee keskittymistäni ja fiilikseen pääsyä. Seksissäkin pääsen joskus MELKEIN fiilikseen, jos pystyn kuvittelemaan että mieheni on joku muu, mutta siis vain melkein, koska en tarpeeksi pysty pakenemaan päässäni todellisuutta, ja ennen pitkää muistan koko ajan että se on juuri se mun tuttu, vetovoimaton mies siinä kanssani. Ja sitten taas kaikki vähäkin fiiliksenpoikanen on tipotiessään.
Ap
Aivot ratkaisevat. Ap on itse aiheuttanut tilanteensa, ei hänen puolisonsa. Olisi vaikka 9 vuotta sitten alkanut puhumaan aiheesta puolisolleen. Nyt taitaa olla liian myöhäistä ja syyllinen tulevaan eroon löytyy apsta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
Olen eri mutta kommentoin tästä sivusta että joskus se vaan on partnerista kiinni. Itse olin vuosia suhteessa jossa oli kyllä hyvää seksiä, minäkin sain aina, mutta jossa en silti tuntenut seksuaalista halukkuutta kumppania kohtaan. Itse asiassa luulin vain olevani sellainen, kun en tiennyt muusta. Nykyisen kumppanini tavattuani olen vasta ymmärtänyt että minähän voinkin haluta, koko ajan.
Eli siis on ihan mahdollista että seksi ei vaan kiinnosta jonkun kanssa vaikka se olisikin tyydyttävää silloin kun sitä on.
Tässä oleellista on se, kuinka tuore tuo uusi suhde on? Minä luulin löytäneeni myös sen oikean seksuaalisessa mielessä, mutta 10 vuoden kohdalla lopahti halut häntä kohtaan. Vaihdoin uuteen ja taas luulin, että nyt, mutta kestikin vain kaksi vuotta intohimo. En tiedä mitä ensi kerralla tapahtuu, mutta vaikuttaa siltä että kaikkien kanssa joku parasta ennen päiväys olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?
Ettekö siis kiihotu ollenkaan, miten on orgasmin laita? Yleensä jos seksi on tuossa mielessä onnistunutta, niin eikö se kiinnosta?
Sitten taas jos kosketus ei kiihota eikä orgasmia tule koskaan, niin ihmettelen, miksi seksiä on alun perinkään alettu harrastaa.
Olen eri mutta kommentoin tästä sivusta että joskus se vaan on partnerista kiinni. Itse olin vuosia suhteessa jossa oli kyllä hyvää seksiä, minäkin sain aina, mutta jossa en silti tuntenut seksuaalista halukkuutta kumppania kohtaan. Itse asiassa luulin vain olevani sellainen, kun en tiennyt muusta. Nykyisen kumppanini tavattuani olen vasta ymmärtänyt että minähän voinkin haluta, koko ajan.
Eli siis on ihan mahdollista että seksi ei vaan kiinnosta jonkun kanssa vaikka se olisikin tyydyttävää silloin kun sitä on.
Tässä oleellista on se, kuinka tuore tuo uusi suhde on? Minä luulin löytäneeni myös sen oikean seksuaalisessa mielessä, mutta 10 vuoden kohdalla lopahti halut häntä kohtaan. Vaihdoin uuteen ja taas luulin, että nyt, mutta kestikin vain kaksi vuotta intohimo. En tiedä mitä ensi kerralla tapahtuu, mutta vaikuttaa siltä että kaikkien kanssa joku parasta ennen päiväys olisi.
Oletko miettinyt mikä sinulla on tuossa taustalla että toistat samaa kaavaa? Alitajuinen pelko? Tarve paeta jotakin?
Ap kuvasi hyvin myös minun seksielämää puolisoni kanssa. Onko jollain ollut tällainen tilanne ja saanut sen korjattua?