Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Olen 46-vuotias ja erosin itse keväällä yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta. Lapset ovat teini-ikäisiä.
Meillä ei miehen kanssa ollut oikeastaan moneen vuoteen enää mitään parisuhdetta. Olimme kämppäkavereita. Seksi ja kaikki muukin hellyys ja koskettaminen hiipui vähitellen, kunnes pari kolme vuotta sitten kuoli kokonaan. Emme viimeisen parin vuoden aikana edes puhuneet enää mistään, päivittäin vaihdettiin nopeat kuulumiset "mites töissä" "toitko maitoa" "näitkö sen wilma-viestin". Iltaisin istuimme eri kerroksissa mykkinä. Kummallakin oli omat harrastukset ja kaverit.
Itse olin suhteessa se, joka yritti laittaa kaikkea toimimaan, keksiä yhteistä tekemistä, herätellä sitä koskettamista, järjestää treffi-iltoja jne, mutta mieheltä saamani vastakaiku oli minimaalista kunnes hän sitten suoraan sanoi, ettei enää halua yrittää. Olisi ollut mukavuudenhaluisena kuitenkin valmis elämään kämppiselämää. Itselleni tuo oli jotenkin kuin saavista kylmää vettä niskaan: Että toinen ei enää halua edes yrittää. Ja minä olen yrittänyt aivan turhaan, kun vuositolkulla olen näitä parisuhdelomia ja treffi-iltoja yrittänyt järjestää.
Eropäätös vaati minulta terapiassa käyntejä ja useita kuukausia, ja käytännön järjestelyt ja niiden läpikäyminen saman setin. Nyt kuitenkin voin sanoa, että oli todellakin oikea päätös. On niin paljon kevyempi olo ja helpompi hengittää! Suhde mieheen oli todella täysin kuollut. Lasten asioista viestittelemme lähes päivittäin edelleen ja välit ovat olleet koko eroprosessin ajan asialliset ja ystävälliset, hän tuntuu lähinnä joltain etäiseltä sukulaiselta. Ihmettelen nyt, miten häneen niin kovasti rakastuin edes joskus?! Olemme aivan erilaisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin 1,5 vuotta sitten yli 20 vuoden suhteesta, olen 42.
Suhde oli kädenlämpöinen ja alkoi muuttumaan miehen puolelta.
Kaikki oli huonosti, seksiä oli, mutta minä janosin sitä muuta läheisyyttä. Töistä ja lapsista keskusteltiin, mistään muusta ei. Ja siinäkin lähinnä miehen töistä.
Minulle tuli keskenmeno vuosia ennen eroa ja tuki mitä mieheltä sain oli tasan 0.
Kehui joskus ja jouluna ja silloinkin vain jos olin oikein laittautunut.
Myös raha-asiat hiersi, minä maksoin valtaosan arjen kuluista ja lomista.
Ensimmäinen kerta eron jälkeen kun aivan toinen mies kehui minua kauniiksi kun tulin suihkusta oli ihan uskomaton ja vaikka tiesin että olen kyllä ihan kaunis ja hyvässä kunnossa.
Mutta se että joku huomaa ja kuuntelee, kehuu ja haluaa olla tukena.
Minä pärjään kyllä, vaihdan vaikka ne renkaat ja laitan lamput, mutta kun olisi sellainen puoliso joka haluaisi tehdä ne puolestani ja vastavuoroisesti minä haluan kumppanille vain parasta.
En haaveile vakavasta perinteisestä suhteesta, deittailen mutta toki kaikkien kanssa siinä on tunnetta mukana, en ilman sitä voisi mennä sänkyyn.
Minulla on kyllä vientiä 30+ miesten keskuudessa, kuulemma se hyvä itsetunto, se että olen sinut itseni ja seksuaalisuuteni kanssa tekee minusta haluttavan, pärjään itsenäisesti, enkä haaveile kirkkohäistä ja perheestä.
Useampikin olisi valmis vakavampaan suhteeseen ja varmaan vielä sellaiseen mieheen törmään jonka kanssa sellaisen suhteen haluan. Mutta en tiedä haluanko muuttaa kenenkään kanssa enää yhteen.
Mutta viihdyn myös yksin, ei minua ne hiljaiset aamut ahdista, olin niin yksin siinä parisuhteessakin. Istun ja katselen maisemia, käyn lenkillä ja onneksi minulla on paljon ystäviä, perhettä ja läheisiä.
Minulle ero oli hyvä asia, vaikka edelleen tapellaan exän kanssa lasten asioista ja omaisuudesta, kun ei muuten pysty tekemään kiusaa niin kostetaan lasten avulla,
Mutta minä pärjään ja ero ei ole kaduttanut hetkeäkään vaikka paljosta jouduin myös luopumaan.
Tämä teksti voisi olla suoraan minun kynästäni.
Huonossa parisuhteessa ei kannata olla. Ero on usein hyvä ratkaisu ja askel parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Miesten kannattaa oikeasti lukea aloitus ajatuksen kanssa. Tässä on tasan se syy, miksei naisiin kannata investoida liikaa rahaa, aikaa tai tuhlata rakkautta. Kun tämä tapahtuu väistämättä ja juuri tuossa iässä.
Karusti sanottu, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Selitykset toki keksitään, mutta taustalla on aina sama eli halu päästä seikkailemaan ja kokeilemaan muita miehiä. Oma liittoni jatkuu vielä, mutta tässä neljänkympin korvilla keskiluokkaisessa kaveripiirissäni on ollut jo pari vuotta eroaalto menossa. Aluksi kaikki olivat monttu auki, kun jonkun kaverin vaimo nosti kytkintä. Nyt kukaan ei enää ylläty.
Vaikka mies kuinka hoitaisi kotia ja lapsia, kyselisi kuulumisia ja lääkärikäyntejä tai puhuisi taidesuuntauksista suu vaahdossa, niin ei se oikeasti riitä tai merkitse mitään. Valitettavasti 10+ vuoden liiton jälkeen mies ei muutu uudeksi jännittäväksi tuttavuudeksi, vaan sama tuttu elämänkumppani sieltä sängystä katsoo. Ja se ei Cosmopolitanista ja Sinkkuelämää-sarjasta elämänkatsomuksensa saaneille sovi. Ei Samanthakaan tyytyisi tuollaiseen.
Vinkkini miehille on se, että rahaa, aikaa ja rakkautta kannattaa investoida, mutta vain tavalla, josta itsekin saa tuottoa. Jos itse tykkää perhe-elämästä tai lapsista, niin kyllä niihin kannattaa panostaa, vaikka tiedossa onkin, että puoliso todennäköisesti irtautuu liitosta. Poistukoot nainen sitten seikkailuihinsa, niin mies voi jatkaa elämää kivassa kodissa kivojen lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten kannattaa oikeasti lukea aloitus ajatuksen kanssa. Tässä on tasan se syy, miksei naisiin kannata investoida liikaa rahaa, aikaa tai tuhlata rakkautta. Kun tämä tapahtuu väistämättä ja juuri tuossa iässä.
Karusti sanottu, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Selitykset toki keksitään, mutta taustalla on aina sama eli halu päästä seikkailemaan ja kokeilemaan muita miehiä. Oma liittoni jatkuu vielä, mutta tässä neljänkympin korvilla keskiluokkaisessa kaveripiirissäni on ollut jo pari vuotta eroaalto menossa. Aluksi kaikki olivat monttu auki, kun jonkun kaverin vaimo nosti kytkintä. Nyt kukaan ei enää ylläty.
Vaikka mies kuinka hoitaisi kotia ja lapsia, kyselisi kuulumisia ja lääkärikäyntejä tai puhuisi taidesuuntauksista suu vaahdossa, niin ei se oikeasti riitä tai merkitse mitään. Valitettavasti 10+ vuoden liiton jälkeen mies ei muutu uudeksi jännittäväksi tuttavuudeksi, vaan sama tuttu elämänkumppani sieltä sängystä katsoo. Ja se ei Cosmopolitanista ja Sinkkuelämää-sarjasta elämänkatsomuksensa saaneille sovi. Ei Samanthakaan tyytyisi tuollaiseen.
Vinkkini miehille on se, että rahaa, aikaa ja rakkautta kannattaa investoida, mutta vain tavalla, josta itsekin saa tuottoa. Jos itse tykkää perhe-elämästä tai lapsista, niin kyllä niihin kannattaa panostaa, vaikka tiedossa onkin, että puoliso todennäköisesti irtautuu liitosta. Poistukoot nainen sitten seikkailuihinsa, niin mies voi jatkaa elämää kivassa kodissa kivojen lasten kanssa.
Mitä ihme huttua?
Niin että sitä kiukuttelevaa, puhumatonta ja omiin harrastuksiin katoavaa miestä pitää vaan sietää ja ymmärtää, vaikka miten koitat puhua ja järjestää yhteistä aikaa?
Vaimon pitää vaan ymmärtää ja palvella, hoitaa lapset ja koti.
Sietää sivusuhteet ja ihastumiset, laittaa omat rahat lomiin ja kotiin ja mies harrastaa omillaan.
Mitä paskaa. Minulla oli painavat syyt erota ja exäkin sen tietää ettei todellakaan antanut parastaan edes välttävästi viimeisinä vuosina, eikä korvaa lotkauttanut kun yritin puhua.
Ihan kun se mies jotenkin olisia ainoa joka siihen suhteeseen panostaa ja tuo jotain.
Rahaako, no ihan yhdessä on kaikki maksettu ja site vähän ylikin.
Nyt elän itselleni ja se että nautin huomiosta nyt ei ole millään tavoin syypää siihen itse eroon.
Kiitos kokemuksien jakamisesta, sinä joka erosit 20 v. liitosta, näitä luen suurella mielenkiinnolla.
Mitä tulee jonkun kysymykseen siitä, että kuka muka jaksaa päivästä toiseen puhua miehen kanssa taidesuunnista ja Tolstoista jne, niin en mä kaipaa mitään suuria, ihmeellisiä keskusteluita, vaan ylipäätään että voi keskustella ja _vaihtaa ajatuksia_ jostain.
Mä kyllä aloitan keskusteluita, mutta miehestä ei saa juuri vastakaikua, en tiedä eikö häntä oikeasti kiinnosta, vai.. Luulen, että on vaan jotenkin niin yksioikoinen ettei pohdi asioita, ainakin hyvin on 20 v. piilottanut, jos pohtiikin jotain..
Esim. Jos vaikka pohdin ääneen jotain uutista kun joku on tehnyt jotain, että mitähän syitä on taustalla mikä vaikuttaa näin (pohdin siis yleisesti ihmisen käytöstä) niin miehen vastaus on niinkin pohdiskelevaa ja syväluotaavaa, kuin "no hullu se on". Jos yritän kysyä perusteluita, niitä ei tule "no se vaan on hullu".
Kaipaan ja innostun siitä, kun keskustelukumppani tuo omia näkökulmiaan esiin, pohtii niitä, osaa perustella jne, mun mies ei ole tällainen yhtään, eikä ole ikinä ollutkaan. Nuorena mulle vaan riitti, että hän kuunteli (tai näytti kuuntelevan) ja myötäili/vaikutti sovinnolliselta (ja onkin).
Näin vanhempana yhä enemmän kaipaan keskustelussa ja kumppanissa sitä, että asioita voi pohtia edes jollain tasolla, eikä ainut mitä toinen osaa vastata, on joku lyhyt lause johon ei tule perusteluita.
Omat nuoret aikuiset lapsemmekin osaavat keskustella paremmin ja syvällisemmin, jopa pojat. Eivät ole tässä isäänsä kyllä tulleet. Enkä vaadi tähän keskustelutaitoon siis mielestäni mahdottomia.
Täysin mykkä mieheni ei ole, hän kertoo vitsejä ja osaa hauskasti kertoa tapahtumia ja kuvailla tilannekomiikkaa. Ja osaa kertoa konkreettisia asioita, miten joku laite toimii jne.
Mutta jos vähääkään pitäisi pohtia jotain asiaa, oli sitten politiikkaa, tunteita, ihmisen käytöstä, asioiden vaikutusta tms, hän ei osaakaan enää sanoa mitään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kokemuksien jakamisesta, sinä joka erosit 20 v. liitosta, näitä luen suurella mielenkiinnolla.
Mitä tulee jonkun kysymykseen siitä, että kuka muka jaksaa päivästä toiseen puhua miehen kanssa taidesuunnista ja Tolstoista jne, niin en mä kaipaa mitään suuria, ihmeellisiä keskusteluita, vaan ylipäätään että voi keskustella ja _vaihtaa ajatuksia_ jostain.
Mä kyllä aloitan keskusteluita, mutta miehestä ei saa juuri vastakaikua, en tiedä eikö häntä oikeasti kiinnosta, vai.. Luulen, että on vaan jotenkin niin yksioikoinen ettei pohdi asioita, ainakin hyvin on 20 v. piilottanut, jos pohtiikin jotain..
Esim. Jos vaikka pohdin ääneen jotain uutista kun joku on tehnyt jotain, että mitähän syitä on taustalla mikä vaikuttaa näin (pohdin siis yleisesti ihmisen käytöstä) niin miehen vastaus on niinkin pohdiskelevaa ja syväluotaavaa, kuin "no hullu se on". Jos yritän kysyä perusteluita, niitä ei tule "no se vaan on hullu".
Kaipaan ja innostun siitä, kun keskustelukumppani tuo omia näkökulmiaan esiin, pohtii niitä, osaa perustella jne, mun mies ei ole tällainen yhtään, eikä ole ikinä ollutkaan. Nuorena mulle vaan riitti, että hän kuunteli (tai näytti kuuntelevan) ja myötäili/vaikutti sovinnolliselta (ja onkin).
Näin vanhempana yhä enemmän kaipaan keskustelussa ja kumppanissa sitä, että asioita voi pohtia edes jollain tasolla, eikä ainut mitä toinen osaa vastata, on joku lyhyt lause johon ei tule perusteluita.
Omat nuoret aikuiset lapsemmekin osaavat keskustella paremmin ja syvällisemmin, jopa pojat. Eivät ole tässä isäänsä kyllä tulleet. Enkä vaadi tähän keskustelutaitoon siis mielestäni mahdottomia.
Täysin mykkä mieheni ei ole, hän kertoo vitsejä ja osaa hauskasti kertoa tapahtumia ja kuvailla tilannekomiikkaa. Ja osaa kertoa konkreettisia asioita, miten joku laite toimii jne.
Mutta jos vähääkään pitäisi pohtia jotain asiaa, oli sitten politiikkaa, tunteita, ihmisen käytöstä, asioiden vaikutusta tms, hän ei osaakaan enää sanoa mitään.
Ap
Mutta siis tämä on ollut sulla aina tiedossa, se oli pointtini. Ja jotenkin musta näissä tarinoissa kulminoituu juuri tuo: pitkään ne toisen ominaisuudet on aivan ok, tehdään lapsia jne. mutta sitten jossain kohtaa aletaankin sanomaan, että miksi olet semmoinen tai tommoinen, mikset ole tämmöinen.
Ymmärrän, että ihmisten tarpeet muuttuu ja ihmiset itsekin muuttuu. Mutta yhtä tavallinen tuntuu olevan se tarina, että toinen ei siinä muutu, eli hän on edelleen se sama ihminen, mutta vain ei enää toiselle sellaisena riitä.
En tiedä, katsonko asiaa eri tavalla, kun on pitkä parisuhde, jossa ei ole lapsia. Tarkoitan, että niitä ruuhkavuosia, jossa voisi vain elää päivä kerrallaan tavallaan näkemättäkään toista ja keskittyen kaikkeen muuhun, ei ole ollut, joten ei ole tullut sitäkään tilannetta, jossa yht'äkkiä katsoisi toista, että kukas se sinä olet.
Mutta kuten sanoin, vastuuhan tuossa tilanteessa on molemmilla, eli jos huomaat, että sinuun ollaan noin yleisesti ottaen tyytymättömiä, vetäydytään yhteydestä, seksi on pakkopullaa, ärähdellään ja kivahdellaan vastaukset, jne. niin kyllä silloin on myös sillä osapuolella, joka ei ole tyytymätön, vastuu miettiä lähtöä. Ei siinä tarvitse jäädä odottelemaan, että se tyytymätön lopulta tekee ratkaisut.
Kuten naiset usein tekevätkin. Ja siinä tilanteessa miehet sitten tosiaan ovat, että nytkö se lähti. Miehet sen sijaan tuntuvat jäävän passiivisaggressiivisesti listaamaan sitä, mitä tekevät oikein ja odottamaan, että nainen tekee ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.
Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.
Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.
Täytyy olla poikkeuksellinen kaunotar ja fitnes pimatsu että 40+ ikäisenä löytää menestyneen ja komean miehen, silloinkin mies on 55+
40+ naiset etsivät rakkautta, jos etsivät jotain. Mutta se toki listojen kanssa kulkevien statusihmisten maailmankuvaan ei sovi mitenkään.
MIes ei ota 40+ naista jos saa 30+ naisen. Se on niin yksinkertaista.
Kaikki ei saa 30+ naista
Eli ap. voisi ehkä saada jonkunlaisen miehen?
60+ ikäisten tanseissa Ap on kuuma ja nuori
Juuri kuten ketjussa osoitin. (Naisen ikä - 7) *2 = miehen ikä.
- nainen 20, mies 26
- nainen 30, mies 46
- nainen 40, mies 66
- nainen 50, mies 86
- nainen 60, mies kuollutJos siis tasapainoista, onnellista suhdetta hakee.
Kuolen nauruun. Kukaan mun tuntema nainen ei ole seurustellut tuollaisilla ikäeroilla. Kukaan. Ihan riippumatta siitä, onko suhteet olleet pitkiä vai lyhyitä.
Kun olin 20, kaikkiin yli 25v poikiin viitattiin vanhempina miehinä. Harva katseli niitä. Oma eksäni lähti sitseiltä mukaan, ollaan saman ikäiset. Seurusteltiin 11 vuotta. Ei lapsia.
Nyksän löysin alkuaikojen tinderistä, enkä edes laittanut ikäkriteeriä yli viiden vuoden päähän itsestäni. Enhän nyt tietenkään olisi huolinut ketään setämiestä. Meillä on ikäeroa kaksi vuotta, ollaan oltu kohta vuosikymmen yhdessä ja näistä seitsemän vuotta naimisissa. Yksi lapsi.
Jos nyt tulisi jostakin ihmeen kumman syystä ero, kasvatettaisi ensin lapsi omilleen ja sitten omistaisin lopun elämäni itsekkäästi pelkästään itselleni. En ole koskaan elänyt villiä sinkkuelämää. Tuskin tulenkaan elämään, mutta ihan vain ajatuksena. Elämä on niin lyhyt aika saada kokea kaikkea.
Millaisissa suhteissa ja millä ikäeroilla em. laskukaavan esittelijä on itse ollut? Vai onkohan ollut minkäänlaisissa? :)
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?
Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeeko ap siis miehen seksuaalisesti vastenmieliseksi niinkuin muutama täällä on sanonut, vai onko vaan niin ettei tunne yhtään mitään? Niillä on vissi ero.
Hyvä kysymys, jäin itsekin pohtimaan. Minä en siis ole sanonut että tuntisin mieheni vastenmieliseksi, olen sanonut etten koe kipinää enkä tunne seksuaalista vetovoimaa häneen yhtään.
Aina siis kun harrastamme seksiä, en tunne mitään seksuaalista/kiihotusta, on vain kuin jumppaisin jotain tylsiä jumppaliikkeitä. Suutelemisesta mieheni kanssa en tykkää yhtään, se kyllä tuntuu vastenmieliseltä kuolan vaihdolta. Pusutellaan kyllä, eikä se tunnu pahalta, muttei siinä ole vetovoimaakaan, tuntuu samalta kuin pussaa esim. lasta poskelle. Läheistä ja sinänsä kivaa muttei todellakaan muuta.
Eli mitä tähän nyt sanoisi, onko vastenmielistä vai ei..?
Ap
Tuolla perusteella on vastenmielistä. Suutelu kuuluu seksiin, ja jos ei pysty suutelemaan ilman inhon tunteita, kyseessä on aversio.
Uusi elämä!mulla ainakin tuli rikkaampi elämä kun mies vaihtui.Tarkoitan henkisesti rikkaampi ja koen myös,että uuden miehen myötä olen itse muuttunut paremmaksi painoiseksi itsestäni.Elämä exän kanssa oli sellaista kotona nyhjäämistä ja perusperhe-elämää ,sellaista missä pysyi vain kun ei tietänyt muusta ja kuvitteli,että se turvallisuus tulee vain siitä.Nyt koen todella ELÄVÄNI,olisin kuollut pystyyn jos olisin jäänyt vanhaan liittooni(20v yhdessä)Lapset eivät kärsineet,koska ovat jo täysi-ikäisiä.Olen ollut tämän uuden mieheni kanssa jo 6v. ja jokainen päivä tuntuu kuin rakastuisin uudelleen.Itse en voi muuta kuin suositella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Täällä ihan hirveesti kysellään ja tuodaan esiin että miehelleni olisi ottajia ja kyllä minua varmasti sitten kaduttaa, nimenomaan ilmeisesti juuri se että mies löytää uuden.
Itselleni tämä ei -ainakaan näin etukäteen- tunnu todellekaan kauhuskenaariolta, vaan jopa helpottavalta. Omatuntoa ei kolkuttaisi erohaaveistani/-toteutuksesta yhtään niin paljoa, jos tietäisin että mies löytäisi mukavan ja fiksun naisen, jonka kanssa olisi onnellinen. Tuskin jaksaisi alkaa niin katkeraksi ja hankalaksikaan (kuin kauhuskenaarioissani kuvittelen erosta loukkaantuneena alkavan) jos hän olisi rakastunut ja onnellinen tahollaan.
Ja siis mä todella uskonkin, että miehelleni olisi ottajia. Vaikkei osaa syvällisiä keskustella enkä minä koe häneen mitään kipinää, hän on silti mies hyvässä iässä, normaalipainoinen ja lihaksikas, yleensä hyväntuulinen, töissäkäyvä, ei taloudellisia ongelmia, osaa laittaa hyvää ruokaa ja tekee sitä mielellään, teknisesti taitava, hellä ja viitseliäs kamarin puolella... (vaikken minä valitettavasti sytykään)
Eli takuulla saa seuraa.
Eli tämä minua ei pelota. Kuten aiemmin jossain sanoin, rakastan miestäni kuin veljeä, ja toki toivoisin veljellekin onnea ja rakkautta.
Mutta myös tietenkin kirpaisisi, surisin ja ikävöisin miestä ihmisenä, jos ei haluaisi minuun mitään yhteyttä pitää, samanlailla kun kirpaisisi ja surettaisi ajatus etten esim. voisi pitää yhteyttä enää omiin oikeisiin sisaruksiini ja välini heihin katkeaisi lopullisesti.
Olen hyvin kiintynyt mieheeni, pitkä historia ja muistot meillä, ja rakastan häntä kuten perheenjäsentä rakastetaan, joten ikävä ja suru varmasti tulisi, mutten usko että mustasukkaisuuden vuoksi. Koska mitään, siis kertakaikkiaan mitään seksuaalista en häntä kohtaan koe.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Täällä ihan hirveesti kysellään ja tuodaan esiin että miehelleni olisi ottajia ja kyllä minua varmasti sitten kaduttaa, nimenomaan ilmeisesti juuri se että mies löytää uuden.
Itselleni tämä ei -ainakaan näin etukäteen- tunnu todellekaan kauhuskenaariolta, vaan jopa helpottavalta. Omatuntoa ei kolkuttaisi erohaaveistani/-toteutuksesta yhtään niin paljoa, jos tietäisin että mies löytäisi mukavan ja fiksun naisen, jonka kanssa olisi onnellinen. Tuskin jaksaisi alkaa niin katkeraksi ja hankalaksikaan (kuin kauhuskenaarioissani kuvittelen erosta loukkaantuneena alkavan) jos hän olisi rakastunut ja onnellinen tahollaan.
Ja siis mä todella uskonkin, että miehelleni olisi ottajia. Vaikkei osaa syvällisiä keskustella enkä minä koe häneen mitään kipinää, hän on silti mies hyvässä iässä, normaalipainoinen ja lihaksikas, yleensä hyväntuulinen, töissäkäyvä, ei taloudellisia ongelmia, osaa laittaa hyvää ruokaa ja tekee sitä mielellään, teknisesti taitava, hellä ja viitseliäs kamarin puolella... (vaikken minä valitettavasti sytykään)
Eli takuulla saa seuraa.Eli tämä minua ei pelota. Kuten aiemmin jossain sanoin, rakastan miestäni kuin veljeä, ja toki toivoisin veljellekin onnea ja rakkautta.
Mutta myös tietenkin kirpaisisi, surisin ja ikävöisin miestä ihmisenä, jos ei haluaisi minuun mitään yhteyttä pitää, samanlailla kun kirpaisisi ja surettaisi ajatus etten esim. voisi pitää yhteyttä enää omiin oikeisiin sisaruksiini ja välini heihin katkeaisi lopullisesti.
Olen hyvin kiintynyt mieheeni, pitkä historia ja muistot meillä, ja rakastan häntä kuten perheenjäsentä rakastetaan, joten ikävä ja suru varmasti tulisi, mutten usko että mustasukkaisuuden vuoksi. Koska mitään, siis kertakaikkiaan mitään seksuaalista en häntä kohtaan koe.
Ap
Miksi alunperin menit hänen kanssaan yhteen jos kerran et koet vetoa häneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi naiset luulevat,että se paras elämä on juuri sen nuorena perheen perustetun miehen kanssa?ei siihen pidä sokeasti uskoa.Jäätyäni leskeksi luulin,etten selviäisi,mutta elämäni on muuttunutkin paremmaksi mikä on hirveätä myöntää.Luulin olevani unelmaliitossa ja jälkikäteen ajateltuna liitto oli kyllä hyvä,mutta mitä olisin tehnyt siinä kuin elänyt elämän mikä ei olisi ollut minun näköinen ja omanlaiseni.Se olisi ollut hukkaan heitetty ja elämätön..Sain toisen tilaisuuden elää sen oikean elämän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset luulevat,että se paras elämä on juuri sen nuorena perheen perustetun miehen kanssa?ei siihen pidä sokeasti uskoa.Jäätyäni leskeksi luulin,etten selviäisi,mutta elämäni on muuttunutkin paremmaksi mikä on hirveätä myöntää.Luulin olevani unelmaliitossa ja jälkikäteen ajateltuna liitto oli kyllä hyvä,mutta mitä olisin tehnyt siinä kuin elänyt elämän mikä ei olisi ollut minun näköinen ja omanlaiseni.Se olisi ollut hukkaan heitetty ja elämätön..Sain toisen tilaisuuden elää sen oikean elämän.
Kannattaa valita viisaasti nuorena ettei tarvitse katkeroitua tuolla tavalla,
Vierailija kirjoitti:
Uusi elämä!mulla ainakin tuli rikkaampi elämä kun mies vaihtui.Tarkoitan henkisesti rikkaampi ja koen myös,että uuden miehen myötä olen itse muuttunut paremmaksi painoiseksi itsestäni.Elämä exän kanssa oli sellaista kotona nyhjäämistä ja perusperhe-elämää ,sellaista missä pysyi vain kun ei tietänyt muusta ja kuvitteli,että se turvallisuus tulee vain siitä.Nyt koen todella ELÄVÄNI,olisin kuollut pystyyn jos olisin jäänyt vanhaan liittooni(20v yhdessä)Lapset eivät kärsineet,koska ovat jo täysi-ikäisiä.Olen ollut tämän uuden mieheni kanssa jo 6v. ja jokainen päivä tuntuu kuin rakastuisin uudelleen.Itse en voi muuta kuin suositella!
Ja miten sitten kun tuo nyksämiehesi kirjoittaa samaa sinusta jossain vaiheessa?
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Tuollaisissa kuvioissa on tietynlainen alistamisen ja nöyryyttämisen halu pohjalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Tuollaisissa kuvioissa on tietynlainen alistamisen ja nöyryyttämisen halu pohjalla
Kenen toimesta? Mielestäni kaikilla on toiveilleen hyvä peruste. Ex-vaimo voi haluta säilyttää ystävyyden ja lastensa takia välillä perheenä olon. Se on ihan ymmärrettävää. Toisaalta uusperhe ihan ymmärrettävästi haluaa keskittyä sen perheen rakentamiseen. Siihen kuuluu tietyt rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Mieti, että olette eronneet ja miehesi löytää uuden. Miltä ajatus tuntuu?Kaverini erosi liitosta, jossa oltiin muututtu kämppiksiksi. Hän ei enää halunnut uutta vakavaa suhdetta. Oli jotenkin mielessään ajatellut, että mieskään ei haluaisi. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että tylsä miehensä kelpaisi jollekin muulle. Kaveri ajatteli, että voisivat ystävinä viettää juhlapyhiä yhdessä ja mies voisi autella remonteissa yms. Mutta miespä löysikin aika nopeasti uuden ja perusti uusperheen. Uudella vaimolla on lapsia ja hän haluaa viettää juhlat uusperheenä eikä kaveri ole tervetullut mukaan. Mieskään ei innostunut auttamisista. Ovat yhteyksissä harvakseltaan ja vain lasten asioissa. Tämä oli melkoinen järkytys kaverilleni joka erosta huolimatta olisi tavallaan halunnut pitää miehen itsensä käytössä.
Eli oletko oikeasti valmis luopumaan miehestäsi kokonaan?
Tuollaisissa kuvioissa on tietynlainen alistamisen ja nöyryyttämisen halu pohjalla
Kenen toimesta? Mielestäni kaikilla on toiveilleen hyvä peruste. Ex-vaimo voi haluta säilyttää ystävyyden ja lastensa takia välillä perheenä olon. Se on ihan ymmärrettävää. Toisaalta uusperhe ihan ymmärrettävästi haluaa keskittyä sen perheen rakentamiseen. Siihen kuuluu tietyt rajat.
Kaikkea ei voi saada. Elämä on valintoja:
Jatkan vielä: suhteen tilasta ja muista vakavista aiheista minä olisin miehenä valmis keskustelemaan, mutta naisella menee aina ihan huuruun näistä asioista puhuttaessa. Että hienoa yleistämistä taas pirkkoliisat.