Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla kommentteja heiltä, jotka EIVÄT OLE eronneet tuossa tilanteessa. Kaduttiko yhteen jääminen nyt myöhemmin, puuttuuko jotain yhä? Muuttuiko jokin?
Onko tuo vaihe, jonka yli kannattaa vain yrittää päästä?
Yhteinen isovanhemmuus olisi kyllä ihanaa, ja siitä ei kyllä kuule oikein mitään keneltäkään.
Mä tein molemmat samassa suhteessa, eli ensin lähdin ja sitten jäin. Lähtemisen (asumuseron) aikana tajusin, että tämä mies on kuin onkin minulle se oikea, vaikka seksuaalista himoa ei kummallakaan enää ole. Pari vuotta yhteenpalaamisen jälkeen aloin taas kyseenalaistaa päätöstäni jonkun verran, mutta eron aikana opittu palautui mieleen ja päätin siis jäädä.
Nyt mennyt viitisen vuotta aivan todella hyvin ja en enää kyseenalaista päätöstäni. Mutta tämä on vain mun kokemus ja kaikki tilanteet ja suhteet on tietysti erilaisia. Sen kyllä sanon, että ei siihen eroon noin pitkän historian jälkeen päädy ellei se ole välttämätöntä. Meilläkin se oli välttämätöntä, eikä mikään virhe, koska ilman sitä en olisi koskaan saanut rauhaa.
Jos ero tuntuu oikealta suosittelen siis asumuseroa, jos mies on suostuvainen, ja siis niin että molemmat on vapaita löytämään uuden, mutta pidetään vielä ikkuna auki sille että se uusi onkin se vanha, mutta uusin silmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
No täällä yksi feministi, joka kylläkään ei saa sitä painavaa peiliä yksin seinälle. Joo reiät saa porattua ja proput ja koukut paikoilleen, mutta nostamiseen tarvitsee kaverin. Samoin se kattolampun asentaminen onnistuu, mutta onhan se nyt paljon helpompaa kun joku on vieressä ojentamassa tavaroita ja työkaluja, varsinkin jos on painava kattolamppu. On tuohon miehetkin halunneet minulta apua silloin kun olen ollut suhteessa.
Pyykinpesu ja kokkaaminen sentään onnistuu yleensä ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Eli vika on 100 prosenttia sinussa ja sinun päässäsi. Eipä siinä. Sääli miestäsi että ylipäätän alkoi kanssasi olemaan.
Kuulostaa siltä, että sulla on jotain henkilökohtaisia traumoja, ehkä jätetyksi tulemisesta? Muiden haukkuminen keskustelupalstoilla ei ole välttämättä toimiva tapa hoitaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Eli vika on 100 prosenttia sinussa ja sinun päässäsi. Eipä siinä. Sääli miestäsi että ylipäätän alkoi kanssasi olemaan.
Täh? Juurihan hän sanoi, että on kaikkensa tehnyt kipinän palauttamiseksi? Kerro nyt ihan konkreettisesti, mitä sinusta olisi pitänyt tehdä toisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Vaatia mitä enemmän? Vaatijat harvoin pystyvät aitoon vastavuoroisuuteen.
Vaatia enemmän parisuhteen laadulta. Kun elämä on jo hyvää, arki rullaa itsenäisesti ja parisuhde on vain siksi, että siitä saisi nauttia vieläkin enemmän, ei ole kerrassaan mitään syytä huolia suhdetta, joka ei tätä pysty tarjoamaan.
Vaatia mitä parisuhteen laadulta?
Olen eri mutta miten ihmeessä tuota ei ymmärrä? Parisuhteen laadun määrittelee se että onko se paskaa vai onko se jotain sellaista joka tekee elämän paremmaksi kuin yksin.
Karkkikauppa siis. Jepjep. Ei ihme että lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy. Syynä epävakaat haihattelijat.
Siis sinusta tuo on oikeasti kohtuuton vaatimus? Että suhde olisi parempi kuin elämä yksin? Kuka edes haluaa olla muunlaisessa suhteessa, tai kuka haluaa olla se johon tyydytään vaikka kumppanin mielestä yksinkin olisi parempi kuin yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Eli vika on 100 prosenttia sinussa ja sinun päässäsi. Eipä siinä. Sääli miestäsi että ylipäätän alkoi kanssasi olemaan.
Täh? Juurihan hän sanoi, että on kaikkensa tehnyt kipinän palauttamiseksi? Kerro nyt ihan konkreettisesti, mitä sinusta olisi pitänyt tehdä toisin?
Olla eri ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Eli vika on 100 prosenttia sinussa ja sinun päässäsi. Eipä siinä. Sääli miestäsi että ylipäätän alkoi kanssasi olemaan.
Täh? Juurihan hän sanoi, että on kaikkensa tehnyt kipinän palauttamiseksi? Kerro nyt ihan konkreettisesti, mitä sinusta olisi pitänyt tehdä toisin?
Onko ap puhunut suoraan tästä koskaan puolisolleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis intohimoa ON joskus ollut ja se on vain hiipunut? Ei kannata vielä luovuttaa, kun muuten kuulostaa varsin hyvältä suhteelta. On ihan selvää, että noin pitkässä suhteessa intohimo hälvenee, jos ei aktiivisesti pyri pitämään kipinää yllä. Eikä sitä tarvitse olla koko aikaa x kertaa kuussa, vaan välillä voi olla kuivempia kausia ja sitten taas pupuiluvaiheita, kun varsinkin naisilla libido häiriintyy herkästi ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Yritä muistella, mikä miehessäsi alkuvaiheessa sytytti?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako kenestäkään muusta siltä, että ainakin puolet näistä "minä lähdin ja nyt kelpaan vain vanhoille tai huonoille ja rupsahdan vauhdilla" -kommenteista on miesten kirjoittamia? Ja vieläpä niin että sama tai muutama sama mies keksii aina uuden epäonnistumistarinan. Naisten vapaus ahdistaa?
Miehet ei ymmärrä, ettei kaikki naiset halua ketään vakituisesti samaan asuntoon, osaavat olla tyytyväisiä itsekseen ilman läheisriippuvuutta, tapailla miehiä/miestä sekä ystäviä ja hoitaa arjen kuviot itse, mutta kysymys kuuluukin, pärjäävätkö miehet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Tässä ei ole vain kahta vaihtoehtoa, vaan useampi. Eli ei sen suhteen jatkon tarvitse olla kiinni siitä, saako kipinän palautettua vai ei. Voi myös mukauttaa omaa suhtautumista.
Meillä kanssa 20+ vuoden suhde ja kipinä kadonnut, minkä olemme yhteen ääneen todenneet. Olemme myös päätyneet siihen, että muuta hyvää on niin paljon, että se voittaa tuon puutteen. Oma ilo on keksitty. Tykätään kyllä halailla, hassutella ja joskus epäromanttisesti pusutella, eli kaikki läheisyys ei ole kadonnut. Helposti läheisyys ymmärretään vain seksinä vaikka näinhän ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako kenestäkään muusta siltä, että ainakin puolet näistä "minä lähdin ja nyt kelpaan vain vanhoille tai huonoille ja rupsahdan vauhdilla" -kommenteista on miesten kirjoittamia? Ja vieläpä niin että sama tai muutama sama mies keksii aina uuden epäonnistumistarinan. Naisten vapaus ahdistaa?
Toisaalta voihan se olla niinkin että ne jotka ovat rupsahtaneet vauhdilla kelpaavatkin vain vanhoille tai huonoille.
40+ naisen on oikeasti helppo erottua edukseen ikäistensä joukossa jos on ikänsä treenannut ja näyttää siltä. Terveelliset elämäntavat näkyvät koko olemuksessa muutenkin ja kroppa kun on kuosissa niin ottajia riittää ihan niistä oman ikäisistäkin.
Tässä 40+ sinkkunainen jolla ei todellakaan ole kroppa kuosissa ja seurasta ei ole pulaa. Iloinen ja empaattinen luonteenlaatu ja positiivinen katsontakanta elämään riittää pitkälle, varsinkin kun on peruspalikat (työ, taloudellinen tilanne, maltillinen päihteiden käyttö) kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Tässä ei ole vain kahta vaihtoehtoa, vaan useampi. Eli ei sen suhteen jatkon tarvitse olla kiinni siitä, saako kipinän palautettua vai ei. Voi myös mukauttaa omaa suhtautumista.
Meillä kanssa 20+ vuoden suhde ja kipinä kadonnut, minkä olemme yhteen ääneen todenneet. Olemme myös päätyneet siihen, että muuta hyvää on niin paljon, että se voittaa tuon puutteen. Oma ilo on keksitty. Tykätään kyllä halailla, hassutella ja joskus epäromanttisesti pusutella, eli kaikki läheisyys ei ole kadonnut. Helposti läheisyys ymmärretään vain seksinä vaikka näinhän ei ole.
Joillekin on ihan hyvä ratkaisu elää kämppiksinä ja se on ihan okei. Jotkut taas haluaa elämältään ja parisuhteeltaan enemmän, ja se on ihan yhtä okei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutesi on kertoa miehelle, ettet pidä häntä seksuaalisesti haluttavana. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku huijaisi sinua suhteessa samalla tavalla.
Niinhän minä kerroinkin äskeisessä kommentissani aikovani tehdä. Helppoa ei tule olemaan, koska tiedän että se varmaan loukkaa, vaikken halua loukata. Mutta tilanne on nyt tämä ja ollut jo vuosia, näin on päässyt tapahtumaan, joten mitä muutakaan voin tehdä?
Ap
Olet itse ainoa syyllinen tuohon tilanteeseen. Turha kerjätä mistään sääliä. Kanna vastuusi ja seuraukset.
En hae mitään sääliä. Totta kai kannan seuraukset ja vastuun, kukapa muukaan sitä puolestani tekisi.
En minä kuitenkaan ole tietoisesti halunnut, että joskus aikoinaan kokemani vetovoima mieheeni olisi loppunut. Olen todella yrittänyt vuosikaudet kaikkea mahdollista, että se tulisi takaisin, muttei se tule! Voi kun jonkun keinon löytäisinkin, eihän minulla olisi sitten mitään ongelmaa. Mutta oikeasti, kaikki keinot, vinkit ja neuvot on jo kokeiltu vuosikausien aikana. Tuloksetta. Vetovoima ja kipinä ei ole palannut edes ohikiitäväksi sekunniksi.
Ap
Tässä ei ole vain kahta vaihtoehtoa, vaan useampi. Eli ei sen suhteen jatkon tarvitse olla kiinni siitä, saako kipinän palautettua vai ei. Voi myös mukauttaa omaa suhtautumista.
Meillä kanssa 20+ vuoden suhde ja kipinä kadonnut, minkä olemme yhteen ääneen todenneet. Olemme myös päätyneet siihen, että muuta hyvää on niin paljon, että se voittaa tuon puutteen. Oma ilo on keksitty. Tykätään kyllä halailla, hassutella ja joskus epäromanttisesti pusutella, eli kaikki läheisyys ei ole kadonnut. Helposti läheisyys ymmärretään vain seksinä vaikka näinhän ei ole.
Joillekin on ihan hyvä ratkaisu elää kämppiksinä ja se on ihan okei. Jotkut taas haluaa elämältään ja parisuhteeltaan enemmän, ja se on ihan yhtä okei.
Kyllä. Asioista täytyy puhua avoimesti suhteessa jatkuvasti. Monelta tämä vaan ei onnistu vaan asioita piilotellaan toiselta. Sitten ollaankin apn kaltaisessa tilanteessa.
Olen aina ihmetellyt millainen ihminen piilottelee kenties vuosikausia omia tunteitaan ja tarpeitaan toiselta ja esittää jotain muuta kuin oikeasti ajattelee. Epäkypsä? Pahansuopa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt hyvät ihmiset haaskatko ainutta elämäänne näissä kaverisuhteissa. Se että ei osaa olla yksin ei ole syy. Jokainen oppii elämään ja olemaan yksin, JOKAINEN. Eihän sitä elä omaa elämäänsä, jos on toisen kanssa vain mukavuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Siis intohimoa ON joskus ollut ja se on vain hiipunut? Ei kannata vielä luovuttaa, kun muuten kuulostaa varsin hyvältä suhteelta. On ihan selvää, että noin pitkässä suhteessa intohimo hälvenee, jos ei aktiivisesti pyri pitämään kipinää yllä. Eikä sitä tarvitse olla koko aikaa x kertaa kuussa, vaan välillä voi olla kuivempia kausia ja sitten taas pupuiluvaiheita, kun varsinkin naisilla libido häiriintyy herkästi ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Yritä muistella, mikä miehessäsi alkuvaiheessa sytytti?
Voi että... Tarkoitat varmasti neuvollasi hyvää, mutta olen todellakin yrittänyt ihan kaikkea. En ole onnistunut kokemaan silti ohikiitävää sekuntiakaan vetovoimaa tai intohimoa miestäni kohtaan piiitkään aikaan. Pitkä aika = puhutaan siis useista vuosista. Ei kai kuivankaan kauden pitäisi näin kauaa kestää?
Seksi onnistuu siis kyllä, kun on liukuvoidetta, mutten siinäkään pääse mihinkään kiihotuksen tilaan, kun en vaan koe vetovoimaa. Mies tekee temput, ja yrittää kyllä kaikkensa miellyttääkseen, tosin olen nykyään jo käskenyt vaan mennä suoraan asiaan jotta homma ei veny liikaa, kun en kuitenkaan pääse tunnelmaan. Toki en lahna ole silti, kyllä minä pussaan ja silitän toimen aikana, vaikken kiihottunut yhtään olekaan.
Mies luulee että olen aseksuaali, ja en varmaksi tiedä olenko, mutta mielessäni ainakin koen vetovoimaa joitakin muita miehiä kohtaan, vaikken siis olekaan pettänyt koskaan. Eli luulen etten ehkä ole, vaan en vaan koe enää vetovoimaa mieheeni?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis intohimoa ON joskus ollut ja se on vain hiipunut? Ei kannata vielä luovuttaa, kun muuten kuulostaa varsin hyvältä suhteelta. On ihan selvää, että noin pitkässä suhteessa intohimo hälvenee, jos ei aktiivisesti pyri pitämään kipinää yllä. Eikä sitä tarvitse olla koko aikaa x kertaa kuussa, vaan välillä voi olla kuivempia kausia ja sitten taas pupuiluvaiheita, kun varsinkin naisilla libido häiriintyy herkästi ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Yritä muistella, mikä miehessäsi alkuvaiheessa sytytti?
Voi että... Tarkoitat varmasti neuvollasi hyvää, mutta olen todellakin yrittänyt ihan kaikkea. En ole onnistunut kokemaan silti ohikiitävää sekuntiakaan vetovoimaa tai intohimoa miestäni kohtaan piiitkään aikaan. Pitkä aika = puhutaan siis useista vuosista. Ei kai kuivankaan kauden pitäisi näin kauaa kestää?
Seksi onnistuu siis kyllä, kun on liukuvoidetta, mutten siinäkään pääse mihinkään kiihotuksen tilaan, kun en vaan koe vetovoimaa. Mies tekee temput, ja yrittää kyllä kaikkensa miellyttääkseen, tosin olen nykyään jo käskenyt vaan mennä suoraan asiaan jotta homma ei veny liikaa, kun en kuitenkaan pääse tunnelmaan. Toki en lahna ole silti, kyllä minä pussaan ja silitän toimen aikana, vaikken kiihottunut yhtään olekaan.
Mies luulee että olen aseksuaali, ja en varmaksi tiedä olenko, mutta mielessäni ainakin koen vetovoimaa joitakin muita miehiä kohtaan, vaikken siis olekaan pettänyt koskaan. Eli luulen etten ehkä ole, vaan en vaan koe enää vetovoimaa mieheeni?
Ap
Masturboitko? Mitä ajattelet kun masturboit? Kiihotutko silloin? Saatko orgasmin helposti yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako kenestäkään muusta siltä, että ainakin puolet näistä "minä lähdin ja nyt kelpaan vain vanhoille tai huonoille ja rupsahdan vauhdilla" -kommenteista on miesten kirjoittamia? Ja vieläpä niin että sama tai muutama sama mies keksii aina uuden epäonnistumistarinan. Naisten vapaus ahdistaa?
Miehet ei ymmärrä, ettei kaikki naiset halua ketään vakituisesti samaan asuntoon, osaavat olla tyytyväisiä itsekseen ilman läheisriippuvuutta, tapailla miehiä/miestä sekä ystäviä ja hoitaa arjen kuviot itse, mutta kysymys kuuluukin, pärjäävätkö miehet?
Näin miehenä useimmiten deittailu on usein loppunut siihen, kun toinen haluaisi muuttaa yhteen. Olen koettanut kysyä, millä tavalla se parantaisi suhdetta, mutta mitään hyviä vastauksia en ole saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis intohimoa ON joskus ollut ja se on vain hiipunut? Ei kannata vielä luovuttaa, kun muuten kuulostaa varsin hyvältä suhteelta. On ihan selvää, että noin pitkässä suhteessa intohimo hälvenee, jos ei aktiivisesti pyri pitämään kipinää yllä. Eikä sitä tarvitse olla koko aikaa x kertaa kuussa, vaan välillä voi olla kuivempia kausia ja sitten taas pupuiluvaiheita, kun varsinkin naisilla libido häiriintyy herkästi ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Yritä muistella, mikä miehessäsi alkuvaiheessa sytytti?
Voi että... Tarkoitat varmasti neuvollasi hyvää, mutta olen todellakin yrittänyt ihan kaikkea. En ole onnistunut kokemaan silti ohikiitävää sekuntiakaan vetovoimaa tai intohimoa miestäni kohtaan piiitkään aikaan. Pitkä aika = puhutaan siis useista vuosista. Ei kai kuivankaan kauden pitäisi näin kauaa kestää?
Seksi onnistuu siis kyllä, kun on liukuvoidetta, mutten siinäkään pääse mihinkään kiihotuksen tilaan, kun en vaan koe vetovoimaa. Mies tekee temput, ja yrittää kyllä kaikkensa miellyttääkseen, tosin olen nykyään jo käskenyt vaan mennä suoraan asiaan jotta homma ei veny liikaa, kun en kuitenkaan pääse tunnelmaan. Toki en lahna ole silti, kyllä minä pussaan ja silitän toimen aikana, vaikken kiihottunut yhtään olekaan.
Mies luulee että olen aseksuaali, ja en varmaksi tiedä olenko, mutta mielessäni ainakin koen vetovoimaa joitakin muita miehiä kohtaan, vaikken siis olekaan pettänyt koskaan. Eli luulen etten ehkä ole, vaan en vaan koe enää vetovoimaa mieheeni?
Ap
Masturboitko? Mitä ajattelet kun masturboit? Kiihotutko silloin? Saatko orgasmin helposti yksin?
Kyllä, kyllä ja kyllä.
Jotenkin tämä ei vaan onnistu mieheni kanssa, olen siis yrittänyt myös ajatella samoja fantasioita kun olen mieheni kanssa, mutta ei onnistu. Jotenkin häiritsee että se mieheni on siinä. Kuulostaa kauhealta, mutta näin vain se menee...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa moni on väittänyt, että kaikki miehet haluaisivat alle 40-vuotiaan naisen. Kuitenkin jos miehellä on jo lapsia ja hän ei enää itse halua lisää lapsia ja haluaa varmistua, ettei lapsia tule lisää niin ei sellainen mies ota lapsetonta kolmekymppistä naista, koska usein tuollainen nainen haluaa vielä lapsia. Jos mies haluaa varmistua, ettei tule lapsia niin hän ottaa lähempänä 50-vuotiaan naisen. Sterilointi on tietenkin myös varma ehkäisykeino, jos mies on siihen valmis ja se mahdollistaa myös nuoremman naisen ottamisen ilman pelkoa lasten saannista.
Noin puolet miehistä ei ole koskaan ollut kiinnostuneita lasten saamisesta, ei edes yhdestäkään. Tietenkin on aina niitä miehiä, jotka eivät ymmärrä, että seksi ilman ehkäisyä nuoren naisen kanssa voi johtaa lapsiin, mutta jo lapsia saanut mies todennäköisemmin jo ymmärtää tämän.
Ap:n kannattaa vähän kysellä tätä lapsiasiaa kautta rantain mieheltä, koska uusperhe ei omien lasten kannalta ole kovin toivottava ja on riski, että uusperheen isä hylkää entiset aikuiset lapsensa tai aikaa ei jää lastenlasten hoitoon.
30+ nainen kiihottaa enemmän, ei siinä mitään järjellä ajatella LOL M48
50-vuotiaskin nainen on 30+
Tarkkuutta ilmaisuihin.
totta!
Aphan myöntänyt että vuosikausia huijannut miestään asian suhteen. Todella alhaista, läheisriippuvaista käytöstä.