40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit eroamisen liian myöhään.

Jos olet valmis olemaan yksin, niin eroa.

Miksi olet juron tylsän äijän kanssa?

Paljonko saat rahaa erossa? Oletko miehestä taloudellisesti riippuvainen?

Kestätkö jatkuvan torjumisen? Miehet paneesua mutta eivät rakasta?

Tämä juro tylsä äijänihän oli vielä hetki sitten arvokas asia, jota moni kadehtisi ja minua kehotettiin pysymään suhteessa tai katuisin?

En valehdellut aloituksessa, kun miehestäni kerroin, en myöskään siinä että on vähän juro ja ei osaa keskustella syvällisiä.

Tällä foorumilla saa kyllä niin ihmeellisiä, ristiriitaisia kommentteja.

Ja ei, en ole miehestäni taloudellisesti riippuvainen.

Ap

Et taida sinäkään olla se penaali terävin kynä. Tottakai saat ristiriitaisia kommentteja. Ihmiset ovat erilaisia ja näkevät eri asiat tärkeinä kuin toiset. Toiset, kuten sinä? näkevät että parisuhde on hyvä jos siinä ei riidellä. Joidenkin muiden mielestä hyvään parisuhteeseen tarvitaan paljon enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Jos tavoitteenasi on löytää parempi mies, ero ei välttämättä tuo tähän ratkaisua. Jos tuntuu, että et muuten enää halua olla enää suhteessa, kannattaa erota, mutta kannattaa varautua siihenkin että olet loppuelämän yksin. Harvemmalla se sinkkuelämä niin hohdokasta on, itsekin sinkkuna, lähdin huonosta suhteesta enkä sinne takaisin haikailee. Silti nykyajan sinkkumarkkinat on aika karua settiä verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen. Perheelliset kaverit kadehtivat mun nollauslomia( voin maata himassa tekemättä mitään vaikka viikkoja, jos siltä tuntuu) ja mä sitten sitä, että olisin jollekin tärkeä. Tätä tää on, aina toisen elämä tuntuu kivemmalta. En väitä sillä että kaikki sinkut ovat yksinäisiä, mutta harvemmalla se on mitään new york tyylisiä coktailkutsuja ja charmantteja herrasmiehiä :D enemmänkin junttieinareita ja yksinäisiä iltoja. Parilliset kaverit jättää sut todnäk pois piireistä ja myös sinkut, siinä vaiheessa kun joku saadaan koukkuun.

Jos saat miehesi raijattu pariterapiaan tai johonkin parisuhdeleirille, se voi ehkä herätellä kumpaakin.

Siis sinkkumarkkinathan on pysyneet ennallaan, ne vaan on hyvin erilaiset parikymppisenä ja nelikymppisenä.

En ollut itse nuorenakaan mikään miesten suosikki, esim baareissa ei kukaan koskaan tullut iskemään mutta muut ikäiseni naiset kyllä koko ajan valittivat kun miehiä pyöri liikaa jaloissa. Nyt se taas on enemmän niin päin että käy tuuti jos joku oman ikäinen mies on kiinnostunut ikäisistään eikä reilusti nuoremmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.

Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?

Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.

Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.

Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?

Ap

Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?

Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.

Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.

Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.

Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.

Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...

Ap

Kuulostaa siltä, että todellisuudessa suhteessanne hiertää tosi moni muukin asia kuin seksi.

Jaa? Eikö nuo nyt olekaan pikkuasioita? Ei me kuitenkaan riidellä mistään. Eikä mies mua kiellä lähtemästä mihinkään, ei tosin tykkääkään, mutta jos näistä valitan, niin eikö mulle sitten huudeta että valitan turhasta ja mikään suhde ja kukaan mies ei ole täydellinen?

Ap

Minäkään en pitkässä liitossa tunnistanut, kuinka paljon se hiertää, kun mies aina kehitti ongelman jokaisesta pienestäkin menosta ja harrastuksesta. Kaverinaiset, jotka olivat itse olleet kontrolloivissa suhteissa, vainusivat asioiden oikean tolan. Lopulta raivasin omille jutuilleni tilaa ja siinä vaiheessa mies otti eron. Tajusin raahanneeni melkoista kivirekeä.

Seksittömyys on ongelma jos sitä kaipaa ja läheisyyden puute muutoinkin. Vähintään yhtä suuri puute on puhumattomuus jos toinen haluaisi puhua asioista. Joku ei ehkä mieheltä miehestä edes suurta puhujaa kaipaa vaan keskustelee mielummin kaikesta vaikkapa sisarensa tai ystävänsä kanssa. Jos puoliso on ollut aina vähäpuheinen niin siihen tottunut. Itselleni olisi kauhistus jos parisuhde muuttuisi vaikenevaksi ja nuorena olen sellaisesta nopeasti lähtenyt. 

Eksän kanssa vaikka päädyimme eroon niin puhuimme aina kaikesta loppuun asti. Se ei ollut parisuhteemme ongelma koskaan. Tietysti meidän ero oli se että molemmat olimme naisia. 

Onko sinulle AP tullut vastaan ketään joka tuo sinulle kipinää, pystytkö itse sitä tuntemaan, kun kerrot että miehesi on taitava ja muutoin ok, mutta et halua häntä.

Olisi aika keskustella miehen kanssa ja selvittää mitä liitoltanne haluatte. Jos olet sitä mieltä, että olisi ihan sama vaikka eroaisitte ja mies löytäisi uuden, niin tuskinpa sinulle enää on tunteita häntä kohtaan.

Vie se mies pariterapiaan ja kerro kaikista näistä sun ajatuksista siellä, kun sen on pakko kuunnella. Jos on taitava terapeutti se saa asiat selkiintymään.

(Kirkon perheasiainneuvottelukeskus on hyvä. Mutta siellä on pitkät jonot yleensä..)

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulle AP tullut vastaan ketään joka tuo sinulle kipinää, pystytkö itse sitä tuntemaan, kun kerrot että miehesi on taitava ja muutoin ok, mutta et halua häntä.

Kyllä siis koen vetovoimaa ja halukkuutta toisinaan joihinkin vieraisiin miehiin, jos vaikka harrastuksen merkeissä olen tekemisissä jonkun mukavan ja kivannäköisen kanssa. (siis en kuitenkaan ole tehnyt mitään heidän kanssaan, mutta pääni sisällä koen vetovoimaa, jota en enää vuosikausiin ole kokenut omaan mieheen)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.

Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.

Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.

Ei siihen intohimoon mutään kuumaa adonista tarvita. Ihan tavallinen mies on hyvä. Ja kyllä sellaisia löytyy joka iässä.

Seitsemän vuoden jälkeen kyllästyminen on evoluutiobiologiaa väittää Daniel Bergner kirjassaan Mitä nainen haluaa.

Oi ap, melkein kun mun tekstiä. Ainoa ero on, että meillä ei ole ollut seksiä vuosiin. Olen nyt viimeisen vuoden aikana havahtunut, että tätäkö haluan koko loppuikäni. Mutta toisaalta, kun kaikki muu on periaatteessa hyvin, niin pelkän seksin takia en halua lähteä.

Mietin kuitenkin että mitä sitten kun viimeinenkin lapsi muuttaa kotoa, mitä hittoa me sitten tehdään. Joo, jutellaan jostain arkisista asioista mutta kiinnostuksen kohteet eivät täsmää yhtään. Mä olen kiinnostunut ajankohtaisista asioista, politiikasta, ympäristöasioista jne ja hän taas viihteestä ja peleistä.

Omia reissuja kavereiden kanssa tehdään kyllä, joten kotiin en ole sidottu. Mutta jos niitä kovasti tästä lisään, niin voi tulla sanomista. Just nyt en millään haluaisi vaan olla kotona vaan mennä ja tehdä kaikkea, kun vielä on jaksamista ja rahaakin.

Mä olen päätynyt siihen, että niin kauan kun mies ei nosta kissaa pöydälle niin mä sitten vaan olen. Murehdin asiaa sitten jos on pakko päättää jatketaanko vai ei. Pienen varasuunnitelman olen tehnyt, eli minne muutan ja mitä vaadin itselleni (ei avioehtoa) jos ero tulee. Ja tiedän todennäköisesti olevani yksin loppuelämän jos näin käy.

Ei kai tuossa kannata oikein erotakkaan. Vai? Löytyykö joku johon ihastut ja tunne molemminpuolinen & vasta sitten ero tai riski ettei ketään löydy. Entä aikuisviihteen kautta himon löytyminen, tai muu? Eihän nyt sänkyyn voi pakosta tietenkään mennä.

Komppaan ketjun muita yli 40v. sinkkuja, hel..tin yksinäistä tämä on. Ei mitään muuta. Kaikki illat, viikonloput, lomat ja juhlapyhät, aina yksin. Kaverit on puolisoidensa ja perheidensä kanssa, että niistä ei seuraa saa edellä mainittuihin. Jos muutaman kerran vuodessa on jotkut illanistujaiset niin niistä nyt ei paljon iloa revitä muuta kuin siksi hetkeksi.

Lisäksi itse koen jotain suurta turvattomuutta, johtuen juuri tuosta, että ei ole kenelläkään tärkeä. Yksin on jaksettava kaikki vastoinkäymiset ja myöskin hoidettava joka ainut asia. Kesäloma oli ihan kamala, kolmena päivänä taisi olla seuraa, loput totaalisen yksin. Olen täysin kyllästynyt menemään aina joka paikkaan yksin (syömään, uimaan, terdelle, leffaan jne. )ja siksi olen sellaiset nyt lopettanutkin.  Kadehdin todellakin kaikkia pitkässä ja tylsässä suhteessa olevia, jos ei mitään suurempi ongelmia kerran ole.

Mutta tämänhän sinä sitten opit mahdollisesti vasta kantapään kautta, kun et tiedä mitä tämä on. Ja lisään vielä sen, että eläminen on myös ihan hel...tin kallista yksin, ainakin näin keskituloisena.  Minä olen ilmeisesti aina ollut vielä niin ruma, etten ole koskaan oikein miehille kelvannut ja siksi olen jo luovuttanut. Mutta kylmää on kyyti miehiltä, kun ulkonäkö rupsahtaa, sen voin kertoa. 

Jos ajattelet, että yksin on parempi kuin nykyisessä suhteessa niin eroa. Silloin tosin ollaan jo siinä tilanteessa, että parisuhteessa on paljon muutakin pielessä kuin se, että ollaan kavereita. Kaverin kanssahan viettää mieluusti aikaa ja yhdessä on kivaa. 

Jos taas haaveilet vaan uudesta intohimoisemmasta suhteesta, niin en lähtisi sen vuoksi. On aika iso todennäköisyys, ettei sellaista löydy. 

No, meidän ero oli sujuva, ja olemme exän kanssa tosi hyvissä väleissä mutta ei tämä yksinolokaan mitään herkkua ole. Mä kaipaan juuri niitä pieniä yhteisiä hetkiä: tehdään iltapalaa, jutellaan, katsellaan leffaa, joku sanoo hyvää yötä.

Ystävien kanssa kyllä tulee käytyä kulttuuritapahtumissa jne elämä on ihan kivaa, mutta mihinkään jännittävään rakkauselämään ei kannata ladata odotuksia tässä iässä, ellei yhdenillan jutut ole se mitä etsit.

Toivon että löydätte vielä toisenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulle AP tullut vastaan ketään joka tuo sinulle kipinää, pystytkö itse sitä tuntemaan, kun kerrot että miehesi on taitava ja muutoin ok, mutta et halua häntä.

Kyllä siis koen vetovoimaa ja halukkuutta toisinaan joihinkin vieraisiin miehiin, jos vaikka harrastuksen merkeissä olen tekemisissä jonkun mukavan ja kivannäköisen kanssa. (siis en kuitenkaan ole tehnyt mitään heidän kanssaan, mutta pääni sisällä koen vetovoimaa, jota en enää vuosikausiin ole kokenut omaan mieheen)

Ap

Jollei kiinnosta uudelleen pariutuminen, jos et miehesi kanssa saa edes itseäsi tyydyttäviä keskusteluja aikaiseksi ja jos on tosiaan varaa toteuttaa nuo ystävien kanssa matkustelut ja muu itsellinen elämä mistä haaveilet, niin kenties ero voi olla oikea ratkaisu. Jollei tuollainen tasainen suhde ole sinulle mieluisa niin ei se siitä mieluisaksi muutu vaikka kaikki täällä av:lla kadehtisi tilannettasi.

Miksi pettämistä paheksutaan, kun ihmisten suhteet on näin stanan väljähtäneitä?

Kyllä tuo suhde on niin taputeltu jo.

Sivu

Vierailija kirjoitti:

Komppaan ketjun muita yli 40v. sinkkuja, hel..tin yksinäistä tämä on. Ei mitään muuta. Kaikki illat, viikonloput, lomat ja juhlapyhät, aina yksin. Kaverit on puolisoidensa ja perheidensä kanssa, että niistä ei seuraa saa edellä mainittuihin. Jos muutaman kerran vuodessa on jotkut illanistujaiset niin niistä nyt ei paljon iloa revitä muuta kuin siksi hetkeksi.

Lisäksi itse koen jotain suurta turvattomuutta, johtuen juuri tuosta, että ei ole kenelläkään tärkeä. Yksin on jaksettava kaikki vastoinkäymiset ja myöskin hoidettava joka ainut asia. Kesäloma oli ihan kamala, kolmena päivänä taisi olla seuraa, loput totaalisen yksin. Olen täysin kyllästynyt menemään aina joka paikkaan yksin (syömään, uimaan, terdelle, leffaan jne. )ja siksi olen sellaiset nyt lopettanutkin.  Kadehdin todellakin kaikkia pitkässä ja tylsässä suhteessa olevia, jos ei mitään suurempi ongelmia kerran ole.

Mutta tämänhän sinä sitten opit mahdollisesti vasta kantapään kautta, kun et tiedä mitä tämä on. Ja lisään vielä sen, että eläminen on myös ihan hel...tin kallista yksin, ainakin näin keskituloisena.  Minä olen ilmeisesti aina ollut vielä niin ruma, etten ole koskaan oikein miehille kelvannut ja siksi olen jo luovuttanut. Mutta kylmää on kyyti miehiltä, kun ulkonäkö rupsahtaa, sen voin kertoa. 

Mutta jos on ihan kivannäköinen itsestään huolta pitänyt nainen jolla on ystäviä, niin ei se ihan näin lohdutonta ole.

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on eka suhteesi? Silloin kyllä ymmärrän tilannettasi, koska eihän sinulla ole vertailukohteita muista miehistä. Voisiko väliaikainen asumusero auttaa, saisit kokeilla yksin olemista.

Juu, en todellakaan lähtisi pelleilemään tällaisilla kokeilla.