Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Jos et rakasta miestä niin eroa. Pääsee mies vapaille markkinoille etsimään sellaisen naisen joka rakastaa häntä aidosti.
En ole ap, mutta pakko kommentoida tähän, että ei se halujen hiipuminen välttämättä tarkoita sitä ettei rakasta. Se rakkaus on voinut muuttua sellaiseksi että kokee puolison enemmän perheenjäsenenä kuin rakastajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miehesi on eka suhteesi? Silloin kyllä ymmärrän tilannettasi, koska eihän sinulla ole vertailukohteita muista miehistä. Voisiko väliaikainen asumusero auttaa, saisit kokeilla yksin olemista.
Ei se parisuhde mitään ovia sinulta sulje, jos et siis edes mitään sutinoita kaipaa. Kyllä pahempi kohtalo on loppuiän yksinäisyys, kun luultavasti vuoden parin päästä havahtuisit siihen ettei joku Italian-matka pari kertaa vuodessa poista arjen yksinäisyyttä ja harmautta, ystävät viettää aikansa perheensä parissa ja miehiä ei vähempää voisi kiinnostaa suhde kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 40v ja en koe mitään erityistä intohimoa miestäni kohtaan, mutta olen kuitenkin valmis petipuuhiin hänen halujensa mukaan, joskus 1xvko, joskus harvemmin, lomalla useammin.
Olen kai siinä onnellisessa asemassa, etten ole ikinä pystynyt samaistumaan intohimon perässä laukkaaviin ihmisiin. Olen aina arvostanut parisuhteessa kumppanuutta, turvallisuutta ja syvällistä rakkautta. Meillä on ihana koti, ihanat lapset ja paljon läheisyyttä, huumoria ja elämisen riemua välillämme. Olemme myös kokeneet sen kaikkein pahimman surun: lapsemme kuoleman. Luotan mieheeni kuin kallioon ja meillä on tosi mukavaa yhdessä. Jaetaan paljon niin tekemisiä kuin ajatuksiakin.
En osaa samaistua intohimon kaipaukseen, se on minusta niin pieni osa-alue elämässä ja itselleni vielä hyvinkin merkitykseton, siksi en itse kuuna päivänä lähtisi liitosta. Mutta minunlaisia ihmisiä taitaa olla olemassa vain hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on eka suhteesi? Silloin kyllä ymmärrän tilannettasi, koska eihän sinulla ole vertailukohteita muista miehistä. Voisiko väliaikainen asumusero auttaa, saisit kokeilla yksin olemista.
Voi sen jälkeen käydä niin että mies on ruvennut pohtimaan miksi olla suhteessa nelikymppisen haluttoman naisen kanssa, jota ei kiinnosta yhteinen ajanvietto, kun on kolmekymppisiäkin kiinnostuneita naisia joiden kanssa voisi vielä perustaa vaikka perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.
Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.
Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.
Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...
Ap
Kaksi samantasoisen libidon omaavaa ihmistä voi ainoastaan muodostaa toimivan ja molempia tyydyttävän parisuhteen, muutoin toinen alkaa kärsiä jossain vaiheessa. Jos molemmilla on vaikka matala libido, silloin kaverillinen suhde toimii myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.
Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.
Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.
Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...Ap
Kuulostaa siltä, että todellisuudessa suhteessanne hiertää tosi moni muukin asia kuin seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Jos et erityisesti kaipaa irtosuhteita tai intohimoista parisuhdetta, niin sittenhän voit toteuttaa tuosta nykyisessäkin parisuhteessa kaiken muut paitsi mahdolliset yhdenyönjutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi samantasoisen libidon omaavaa ihmistä voi ainoastaan muodostaa toimivan ja molempia tyydyttävän parisuhteen, muutoin toinen alkaa kärsiä jossain vaiheessa. Jos molemmilla on vaikka matala libido, silloin kaverillinen suhde toimii myös.
Mutta näin nelikymppisenä sitä ei niin vaan löydäkään miehiä jotka kokisivat erityisen suurta himoa itseä kohtaan. Kun pitkässä parisuhteessa se himo tulee jo muistakin asioista kuin ulkonäöstä, toisin kuin uutta suhdetta yritettäessä. Ja miehet on ihan hirveän kranttuja, sitä ei parikymppisenä tajuakaan että se on se nuoruus mikä miehiä kiinnostaa, ei todellakaan mikään keski-ikäisenä hauska luonne saati mahdollisuus syvällisiin keskusteluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.
Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.
Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.
Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...Ap
Kuulostaa siltä, että todellisuudessa suhteessanne hiertää tosi moni muukin asia kuin seksi.
Jaa? Eikö nuo nyt olekaan pikkuasioita? Ei me kuitenkaan riidellä mistään. Eikä mies mua kiellä lähtemästä mihinkään, ei tosin tykkääkään, mutta jos näistä valitan, niin eikö mulle sitten huudeta että valitan turhasta ja mikään suhde ja kukaan mies ei ole täydellinen?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätit eroamisen liian myöhään.
Jos olet valmis olemaan yksin, niin eroa.
Miksi olet juron tylsän äijän kanssa?
Paljonko saat rahaa erossa? Oletko miehestä taloudellisesti riippuvainen?
Kestätkö jatkuvan torjumisen? Miehet paneesua mutta eivät rakasta?
Vierailija kirjoitti:
Olen 40v ja en koe mitään erityistä intohimoa miestäni kohtaan, mutta olen kuitenkin valmis petipuuhiin hänen halujensa mukaan, joskus 1xvko, joskus harvemmin, lomalla useammin.
Olen kai siinä onnellisessa asemassa, etten ole ikinä pystynyt samaistumaan intohimon perässä laukkaaviin ihmisiin. Olen aina arvostanut parisuhteessa kumppanuutta, turvallisuutta ja syvällistä rakkautta. Meillä on ihana koti, ihanat lapset ja paljon läheisyyttä, huumoria ja elämisen riemua välillämme. Olemme myös kokeneet sen kaikkein pahimman surun: lapsemme kuoleman. Luotan mieheeni kuin kallioon ja meillä on tosi mukavaa yhdessä. Jaetaan paljon niin tekemisiä kuin ajatuksiakin.
En osaa samaistua intohimon kaipaukseen, se on minusta niin pieni osa-alue elämässä ja itselleni vielä hyvinkin merkitykseton, siksi en itse kuuna päivänä lähtisi liitosta. Mutta minunlaisia ihmisiä taitaa olla olemassa vain hyvin vähän.
Miehesi ansaitsisi jonkun, joka haluaa häntä eikä vaan suostu.
Vierailija kirjoitti:
Jätit eroamisen liian myöhään.
Jos olet valmis olemaan yksin, niin eroa.
Miksi olet juron tylsän äijän kanssa?
Paljonko saat rahaa erossa? Oletko miehestä taloudellisesti riippuvainen?
Kestätkö jatkuvan torjumisen? Miehet paneesua mutta eivät rakasta?
Tämä juro tylsä äijänihän oli vielä hetki sitten arvokas asia, jota moni kadehtisi ja minua kehotettiin pysymään suhteessa tai katuisin?
En valehdellut aloituksessa, kun miehestäni kerroin, en myöskään siinä että on vähän juro ja ei osaa keskustella syvällisiä.
Tällä foorumilla saa kyllä niin ihmeellisiä, ristiriitaisia kommentteja.
Ja ei, en ole miehestäni taloudellisesti riippuvainen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et rakasta miestä niin eroa. Pääsee mies vapaille markkinoille etsimään sellaisen naisen joka rakastaa häntä aidosti.
En ole ap, mutta pakko kommentoida tähän, että ei se halujen hiipuminen välttämättä tarkoita sitä ettei rakasta. Se rakkaus on voinut muuttua sellaiseksi että kokee puolison enemmän perheenjäsenenä kuin rakastajana.
Se että haaveilee muista ja suunnittelee eroamista ei kuullosta kyllä miltään rakkaudelta minusta
Jos tavoitteenasi on löytää parempi mies, ero ei välttämättä tuo tähän ratkaisua. Jos tuntuu, että et muuten enää halua olla enää suhteessa, kannattaa erota, mutta kannattaa varautua siihenkin että olet loppuelämän yksin. Harvemmalla se sinkkuelämä niin hohdokasta on, itsekin sinkkuna, lähdin huonosta suhteesta enkä sinne takaisin haikailee. Silti nykyajan sinkkumarkkinat on aika karua settiä verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen. Perheelliset kaverit kadehtivat mun nollauslomia( voin maata himassa tekemättä mitään vaikka viikkoja, jos siltä tuntuu) ja mä sitten sitä, että olisin jollekin tärkeä. Tätä tää on, aina toisen elämä tuntuu kivemmalta. En väitä sillä että kaikki sinkut ovat yksinäisiä, mutta harvemmalla se on mitään new york tyylisiä coktailkutsuja ja charmantteja herrasmiehiä :D enemmänkin junttieinareita ja yksinäisiä iltoja. Parilliset kaverit jättää sut todnäk pois piireistä ja myös sinkut, siinä vaiheessa kun joku saadaan koukkuun.
Jos saat miehesi raijattu pariterapiaan tai johonkin parisuhdeleirille, se voi ehkä herätellä kumpaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätit eroamisen liian myöhään.
Jos olet valmis olemaan yksin, niin eroa.
Miksi olet juron tylsän äijän kanssa?
Paljonko saat rahaa erossa? Oletko miehestä taloudellisesti riippuvainen?
Kestätkö jatkuvan torjumisen? Miehet paneesua mutta eivät rakasta?Tämä juro tylsä äijänihän oli vielä hetki sitten arvokas asia, jota moni kadehtisi ja minua kehotettiin pysymään suhteessa tai katuisin?
En valehdellut aloituksessa, kun miehestäni kerroin, en myöskään siinä että on vähän juro ja ei osaa keskustella syvällisiä.
Tällä foorumilla saa kyllä niin ihmeellisiä, ristiriitaisia kommentteja.
Ja ei, en ole miehestäni taloudellisesti riippuvainen.
Ap
No munaa et saa...
No juttuseuraa et saa...
No matkalle et pääse...
Tykkäätkö äijän pierun hajusta?
Jos et rakasta miestä niin eroa. Pääsee mies vapaille markkinoille etsimään sellaisen naisen joka rakastaa häntä aidosti.