Jos sinä saisit päättää, olisitko itse mieluummin 2 vai 3 lapsisesta perheestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

Aika hiljaisia juhlia, kun on lähinnä vain aikuisia? Lapset tuovat elämää ja on mukavaa, kun on vähän enemmän lapsia suvussa. Serkut voivat leikkiä keskenään porukalla.

Meillä on paljon ystäväperheitä ja naapureita, joilla on samanikäisiä lapsia. He käyvät myös juhlissa.

Ei kaikki välttämättä halua olla sukulaisten kanssa tekemisissä oli lapsia tai ei.

Kaksilapsisesta perheestä, eikä sitä pienenä osannut muuta kaivata vaan hyväksyi asiat niiinkuin olivat.

Omia, nyt jo aikuisia, lapsia neljä, eikä heistä kukaan ole valittanut väentungoksesta.  Päätellen siitä, että kahdella lapsellani on myös neljä omaa lasta, pitävät asiaa suotavana.  Kyllä sitä monilapsisessa perheessä oppii jo nuorena huomioimaan toiset ja ymmärtämään paremmin maailman monipuolista menoa.

Mitä enemmän sisaruksia sen mukavempaa. Tämä oma kokemukseni.

Meitä on kaksi. Vanhemmat ovat kertoneet aikoinaan harkinneensa kolmattakin mutta päätyivät sitten työskentelemään omassa yrityksessä intensiivisemmin ja sijoittamaan. Näihin ei kuulemma olisi ollut aikaa, voimavaroja eikä siten varaa jos meitä olisi ollut enemmän kuin kaksi.

Kaksi on oikein hyvä, olemme veljeni kanssa sitten kumpikin opiskelleet korkeakoulututkinnot, tehneet töitä, auttaneet vanhempia yritystoiminnassaan, palkinneet varsin varakkaat, nyt jo eläkeläisvanhempamme kolmella eli yhteensä kuudella lastenlapsella kun hoitoapua ja taloudellistakin apua on saatu verovapaissa määrin (5999 euroa/kerran kolmeen vuoteen) tai siis ylimääräistä varallisuutta siirretty kummallekin ja kertaalleen lastenlapsille osakesallkkuun ja jälkimmäisille osakesäästötilille.

Ainoana lapsena olisi ehkä ollut vähän kylmä ratkaisu mutta toisaalta jos pienet tulot ja pätkätyöt, ei varallisuutta eikä tukiverkkoja niin parempi ja vastuullisempi ratkaisu on yksi lapsi, josta pystyy pitämään huolen kuin useampi.

Eri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää yhden lapsen vanhemmat/perheet. Salaa säälin heitä, kun näen omasta perheestä jo miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen 🔥

2 äiti joka odottaa 3.

Tunnetko montakin yhden lapsen perhettä? Älä turhaan sääli sellaista, mistä et tiedä mitään! Keskity sen sijaan opettamaan omille lapsillesi jakamista, koska sitä oman kokemuksen mukaan monilapsisten perheiden lapset eivät osaa vaan kaikesta pitää tapella niiden tärkeiden sisarusten kanssa.

Mikä iso vitsi!

Kaikki tietävät, miten yhden lapsen perheessä ihan kaikki pyörii materian ympärillä, kun sitä sisarusta ja kaveria ei kotona ole. Tavaralla sitten korvataan tätä, ja eivät osaa jakaa kun ei toistoja tule.

Tuttu 1-lapsinen perhe: kauheaa tappelua kyläillessä, kun kukaan ei saa koskea ainoan lapsen leluihin.

Kauheaa tappelua meillä, kun ainoa lapsi yrittää yksin leikkiä.

Aina saa lahjaksi ja palkinnoksi yllätys yllätys, uuden tavaran!

Se materialismi on jotain niin kamalaa.

Tämä on väärinymmärrys, joka tulee kun ei tiedetä.

Materian omistaminen tietysti voi näyttää joltain itsekkyydeltä jos ei tunne ihmistä.

Mutta.

Itse olen hyvin läheisissä väleissä 2 suurperheen lapsen kanssa. Aikuisia ollaan siis nykyään, mutta pikkulapsesta asti ollaan oltu ystäviä. Toisella 10 sisarusta ja toisella 6. Pihimpää porukkaa en tunne. Ihan joka sentti venytetään ja mitään ei tosiaan jaeta. Jos itsellä on 5€, se on tosiaan itsellä ja sillä ostetaan VAIN itselle.

Mielestäni tämä on aika ymmärrettävää, koska on joutunut opettelemaan pitämään puolensa. Perheellä vähän rahaa ja jos jakaisi kaiken mitä itsellä on, ei saisi itse ikinä mitään.

Äitini taas on ainut lapsi. On totta, että on tottunut kuluttamaan, koska rahasta ei ole pulaa, mutta ei tosiaan ole pihi ja hävelisti jakaa omastaan. Vastaavaa olen nähnyt muissa ainoissa lapsissa.

Sun logiikka pettää nyt pahan kerran.

Meillä myös ainokainen on aina jakanut omastaan. Toisin kuin esim. naapurin sisarukset.

Eikä hän todellakaan ole saanut kaikkea vaikka rahaa onkin. Meillä kulutetaan järkevästi ja hankitaan enemmän kokemuksia kuin tavaraa.

Olisin mieluummin 3-lapsisesta perheestä (mutta olen syntynyt 9-lapsiseen, eli olen tottunut siihen, että sisaruksia on ympärillä).

Sisarussuhteiden lukumäärää tärkeämpää on se, että sisarussuhteita hoidetaan hyvin. Että jos yksi määräilee, nälvii, halveksii tai vahingoittaa muuten toisia, niin vanhempien on puututtava siihen tosissaan, eikä kuvitella, että kyllä se siitä kasvaa ja oppii olemaan. Arvostavaa suhtautumista toisiin ihmisiin siis tarvitaan, että kaikilla on perheessä hyvä olla.

Ja tietysti riippuu myös muutenkin vanhempien voimavaroista, varoista, terveydestä ym., mihin rahkeet riittää. Sanoisin, että jos perus asiat pystyy lapsille kustantamaan, niin hyvin hoidetut sisarussuhteet on arvokkaampia kuin materia.

Olen toinen neljästä lapsesta. Tulen toimeen pikkusisarusten kanssa. Isosiskolla ja minulla erilainen tapa nähdä maailmaa.

Mulla on kuusi isosisarusta ja jos perhe olisi vaan 2-3 lapsinen, niin mun ei tartis edes miettiä tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

On serkkuja, pikkuserkkuja, setiä, tätejä ja enoja. Lisäksi kummit, omat ja lapsen. Aika iso suku on.

Itselläni 2 siskoa, en vaihtaisi. Minulla 1 lapsi. Olisin halunnut enemmän lapsia, mutta ensimmäisen sain melko myöhään, rahatilanne oli todella huono kun oli vauva ja en halunnut tämän tilsnteen toistuvan. Mies ei myöskään halunnut enempää lapsia. Nyt olen 37v ja koen vauvan hankkimisen olevan liian myöhäistä, en haluaisi olla ikäloppu äiti.

Meitä on kaksi siskoa. En ole koskaan toivonut enempää sisaruksia tai veljeä. Meillä on sen verran ikäeroa, että ei oltu lapsena mitään bestiksiä, vaan lähinnä toinen oli ärsyttävä pikkukakara ja toinen kiukkuinen teini.

Mutta nyt aikuisena ollaan tosi läheisiä ja olen kyllä tosi kiitollinen sisaruksesta, kun on ollut perheessä sairastumisia ja muuta. Mutta tiedän monia, joilla on katkenneet välit, tosi etäiset välit tai ei vain oikein tule toimeen. Että tuuria kai se on.

Riippuu ihan vanhempien voimavaroista. Jos riittää rakkautta ja huomiota kaikille, niin miksei 3-4 lasta olisi hyvä määrä. Jos on myös varaa tarjota elämyksiä edes joskus.

Meitä oli 2 ja uskon, että vanhempani eivät olisi jaksaneet enempää, hyvä kun jaksoivat meitä välillä. Lisäksi pääsimme huvipuistoon joka kesä, usein pari kertaa. Ulkomailla käytiin myös joka vuosi. Harrastuksiin oli aina rahaa. Että meidän perheessä 2 lasta oli varmasti hyvä määrä.

Sisko kirjoitti:

Itselläni 2 siskoa, en vaihtaisi. Minulla 1 lapsi. Olisin halunnut enemmän lapsia, mutta ensimmäisen sain melko myöhään, rahatilanne oli todella huono kun oli vauva ja en halunnut tämän tilsnteen toistuvan. Mies ei myöskään halunnut enempää lapsia. Nyt olen 37v ja koen vauvan hankkimisen olevan liian myöhäistä, en haluaisi olla ikäloppu äiti.

Laitoin alapeukun sille, että olisit liian vanha uudelle lapselle. Ymmärrän jos et halua vauvarumbaan enää, mutta vielä ehtisit iän puolesta ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää yhden lapsen vanhemmat/perheet. Salaa säälin heitä, kun näen omasta perheestä jo miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen 🔥

2 äiti joka odottaa 3.

Meillä serkut ovat tavallaan korvanneet puuttuvat sisarukset. On reissukaveria ja pelikaveria ja aina puhelimen tavoitettavissa tarvittaessa. Eihän se sama asia ole kuin sisarus, mutta tässä saa vähän kuin rusinat pullasta.

Huvittaa vähän nämä "jos ei ole sisarusta kellään, suku jää aivan pieneksi ja kuka sitten juhliinkin tulee?!"- kommentit.

Sitten kun on se iso suku niin kiroillaan kuinka kallista juhlia on pitää kun pelkkää sukua on niin paljon, missä juhlat saa pidettyä, onko kaikki pakko kutsua vai loukkaantuuko joku ja riittääkö häissä sittenkin 60g makaronilaatikkoa/hlö.

Olis saanut ja saisi enemmän maallista mammonaa mutta hyvä näinkin. 2 muuta.

Riippuu vanhemmista. Jos ei ole voimavaroja/resursseja eli aikaa, rahaa, välittämistä, terveyttä kolmeen, niin mielummin kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Me aikoinaan siskon kanssa välillä kaivattiin vielä yhtä siskoa, mutta lopulta olimme todella tyytyväisiä keskenämme. Itsekin halusin esikoiselle sisaruksen, se oli ollut oman lapsuuteni paras juttu. Tietysti käsitin ettei omista lapsistani välttämättä tulisi parhaita kavereita, mutta toisaalta ilman että saa sisaruksen on mahdotonta asiaa tietää...

Kävikin sitten niin että yhden sisaruksen sijaan tulikin kaksoset ja nykyään meillä on kolme pientä lasta, jotka valta osan ajasta viettävät ja viihtyvät yhdessä. Kotona on aina leikki (tai kinastelu) kaveri.

Itse kyllä väitän, että vanhemmilla on useimmiten suurin rooli siinä, tuleeko sisarukset toimeen. Jos molempia kohdellaan tasapuolisesti ja enemmän kannustetaan myönteiseen sisarussuhteeseen, niin kyllä se näkyy.

Varmasti on myös pelkästään persoonakysymys, joskus ani harvoin. Mutta suurin rooli vanhemmilla.

Omat traumat kuljetetaan lastensa välisiiin suhteisiin.

Itselläni on paljon sisaruksia ja näin aikuisena mieletön voimavara se, että on läheisiä, jotka ymmärtävät ja ovat tukena.

En varmana naisena ymmärtäisi miehiäkään näin syvällä tasolla, jos ei olisi saanut kasvaa heidän kanssaan. Ja siskojen kanssa kasvaminen kasvattanut taas omalla tavallaan.

Ja ei. Emme ole lestoja. :D Sitä kun aina kysytään. (Tosin meitä on puolet vähemmän)

Miksi ainoita lapsia aika usein säälitään tai syyllistetään? Ainoa lapsi ei ole voinut vaikuttaa tilanteeseensa mitenkään. Eli jos ei tiedä saako vain yhden lapsen on parempi olla laittamatta lapsia lainkaan vai? Toivoisin hieman suvaitsevampaa suhtautumista. Meitä on monenlaisia ja mitä sillä on väliä kuinka monta lasta on. Ei se sisarusparvi aina tee autuaaksi.  Perheessä voi silti olla riitoja tai muita ongelmia. Lapsia voi saada vaikka vihaisi omia lapsiaan. Elämää on lapsuuden jälkeenkin. Joku arvostaa enemmän sukujuhlissa sukulaisten kohtaamista, toinen sitä että voi matkustella, juurikaan tapaamatta sukulaisia.  Minulle on tärkeää että ketään ei yritetä kontrolloida. Kaikki ei vaan tule kaikkien kanssa toimeen, ja asioihin vaikuttaa niin monet asiat.