En halunnut isäksi, koska tiesin olevani huono isä. Vaimo kuitenkin pakotti, ja nyt raivoaa kun olen huono isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vain eroaisi? Jätä lapsi äidilleen kun kerran sitä niin kovasti halusi. Tai tee erittäin selväksi kertaalleen se mitä olet aiemmin kertonut kiinnostuksestasi lasten hoitoon. Älä alistu tämän edessä vaan vaadi lapsen äitiä ottamaan vastuu teostaan.

Valitettavasti äiti on biologisesti kykenemätön ottamaan minkäänlaista vastuuta mistään.

Paitsi että hän kantoi, synnytti ja nyt hoitaa lapsen aapeen vinkuessa ja uhriutuessa vieressä.

Muttei ota vastuuta tilanteesta johon HÄN ITSE perheensä ajoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vain eroaisi? Jätä lapsi äidilleen kun kerran sitä niin kovasti halusi. Tai tee erittäin selväksi kertaalleen se mitä olet aiemmin kertonut kiinnostuksestasi lasten hoitoon. Älä alistu tämän edessä vaan vaadi lapsen äitiä ottamaan vastuu teostaan.

Valitettavasti äiti on biologisesti kykenemätön ottamaan minkäänlaista vastuuta mistään.

Paitsi että hän kantoi, synnytti ja nyt hoitaa lapsen aapeen vinkuessa ja uhriutuessa vieressä.

Muttei ota vastuuta tilanteesta johon HÄN ITSE perheensä ajoi.

Siis millä tavalla ei ota vastuuta? Miten muuten hän voisi ottaa vastuuta kuin sopeutumalla tilanteeseen ja hoitamalla lastaan?

*nainen tuli jollakin ilveellä raskaaksi*, ehkäpä isyystesti kehiin varmuuden vuoksi, on vähän jännä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.

Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. "

Mistä kohtaa tuosta pitäisi löytää se huono isä? Eihän tunteiden tunteminen tee kenestäkään pahaa.

Miten se hyvä isä sitten tekisi, tai tuntisi?

Mitkä on ne aktuaaliset asiat joiden perusteella vaimosi nyt väittää sinun olevan huono isä? 

Se, että vaimo haukkuu ap:ta huonoksi isäksi on hänen vallankäyttöään, ei totuus. Ap:n puoliso on itsekeskeinen, hieman empatiavajeinen myös. Esimerkkejä on lukemattomia: ei ota todesta toisen tunteita koko elämään vaikuttavassa asiassa, vaan huomioi vain omat toiveensa. Ei ota huomioon seurauksia lapselle. Ja nyt, syyttää juuri niistä asioista joita ap pelkäsi, eikä yritä tukea niissä. Koska se on hänelle epäkäytännöllistä nyt. Hän ei toivonut tällaista, vaan oletti kaiken menevän kuten haluaa. Puhutaan itsekeskeisestä ihmisestä, joka ei kunnioita muiden kokemuksia tai tunteita.

Siinä vaiheessa kun lapsi itkee ruokaa kello kolmelta yöllä, on myöhäistä muhia miettimässä miltä se kenestäkin tuntuu. Vastuullinen ihminen hoitaa sen lapsen.

Aivan uskomatonta että nainen kärsii raskauden, synnytyksen, yövalvomiset jne. ja lisäksi vielä vastuutaan vinkuvan miehen ja keskiössä hänen elämässään tulisi olla miehen tunteiden paapominen.

Nainen saattaa hyvinkin olla itse tällä hetkellä melkoisen paljon tiukemmilla. Ap:n tehtävä on pitää huolta sekä lapsesta, että lapsensa äidistä.

Traumoja olisi hyvä hoitaa ja tilanteesta puhua, mutta pienen vauvan äiti ei nyt ole siitä vastuussa. Ap sinun tulisi etsiä psykologinen apu muualta.

Lapsi on nyt olemassa. Hänellä on samat ihmisoikeudet kuin muillakin.

Ap, olet vastuussa lapsestasi, halusit tai et. Suhtaudu siis häneen ihmisenä, jolle sinulla on etuoikeus opettaa asioita maailmasta.

Tutustu häneen ihmisenä ja unohda huono isäsi. - Pidä isääsi vain mallina kaikelle sille, mitä et tahdo olla. Ajattele, että lapsi on pieni hyvä kaverisi ja vie hänet jänniin paikkoihin, joissa ihmettelette yhdessä ilmiöitä, muurahaisia ja matoja kivien alla, kirjoja kirjastossa, pilviä ja lentokoneita taivaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lapsi vaimon päätöksestä tullut. Miksi et käyttänyt ehkäisyä? Käynyt vasektomiassa? Niin makaa kuin petaa. Itse olet tuon tilanteen itsellesi aiheuttanut, nyt kannat seuraukset kuin mies.

Siis sinusta on ok painostaa toinen lasten hankintaan?

Ainahan kaikki on ok jos kärijönä on mies ja hyötyjänä nainen. Ei naisia kiinnosta tippaakaan miesten hyvinvointi mutta jotkenkin jännästi ja tavallaan sairaasti naiset kuitenkin vaativat miestä tekemään kaikkensa naisen hyvinvoinnin eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.

Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. "

Mistä kohtaa tuosta pitäisi löytää se huono isä? Eihän tunteiden tunteminen tee kenestäkään pahaa.

Miten se hyvä isä sitten tekisi, tai tuntisi?

Mitkä on ne aktuaaliset asiat joiden perusteella vaimosi nyt väittää sinun olevan huono isä? 

Se, että vaimo haukkuu ap:ta huonoksi isäksi on hänen vallankäyttöään, ei totuus. Ap:n puoliso on itsekeskeinen, hieman empatiavajeinen myös. Esimerkkejä on lukemattomia: ei ota todesta toisen tunteita koko elämään vaikuttavassa asiassa, vaan huomioi vain omat toiveensa. Ei ota huomioon seurauksia lapselle. Ja nyt, syyttää juuri niistä asioista joita ap pelkäsi, eikä yritä tukea niissä. Koska se on hänelle epäkäytännöllistä nyt. Hän ei toivonut tällaista, vaan oletti kaiken menevän kuten haluaa. Puhutaan itsekeskeisestä ihmisestä, joka ei kunnioita muiden kokemuksia tai tunteita.

Siinä vaiheessa kun lapsi itkee ruokaa kello kolmelta yöllä, on myöhäistä muhia miettimässä miltä se kenestäkin tuntuu. Vastuullinen ihminen hoitaa sen lapsen.

Aivan uskomatonta että nainen kärsii raskauden, synnytyksen, yövalvomiset jne. ja lisäksi vielä vastuutaan vinkuvan miehen ja keskiössä hänen elämässään tulisi olla miehen tunteiden paapominen.

Nainen saattaa hyvinkin olla itse tällä hetkellä melkoisen paljon tiukemmilla. Ap:n tehtävä on pitää huolta sekä lapsesta, että lapsensa äidistä.

Traumoja olisi hyvä hoitaa ja tilanteesta puhua, mutta pienen vauvan äiti ei nyt ole siitä vastuussa. Ap sinun tulisi etsiä psykologinen apu muualta.

Ongelma onkin siinä että AP:n vaimo asetti vasten omaa tahtoaan hänet siihen asemaan mistä aluperinkin sanoi ettei halua. Eikö tosiaan miehen mielipiteellä ole mitään arvoa kun naiset määräävät miehen puolesta mitä miehen täytyy tehdä? Ja toimiiko tämä myös toisinpäin että miehet saavat määrätä naisille mitä naisten pitää tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskonut miestä, joka ei halunnut lapsia. Saimme kaksi. Mies jonkin verran muuttui joustavammaksi, mutta kyllä hän oli aika etäinen isä, joka eli omissa maailmoissaan luovan työn tekijänä, lapset jäivät mun hoitoon enemmän. Riideltiin paljon, kun hänen pinna oli tiukalla, minkä lapset nyt aikuisena sanovat olleen ahdistavaa.

Mies kyllä yritti huoltaa lapsia omalla tavallaan, esim. hoiti vähän vanhempina niiden tietokoneasennukset ja hommasi niille kunnon musalaitteet jne. Puhun siis 90-luvusta. Eli tukeutui omiin vahvuuksiinsa.

Puolustaudu vaimollesi ja sano, että sinähän sanoit. Ymmärrän ahdistuksesi. Ja yritä tukeutua omiin vahvuuksisi. :)

Vaikea ymmärtää, miksi jotkut alapeukuttivat tällaista rehellistä tilitystä. Siis moittivatko minua vai miestäni vai mitä? Joka tapauksessa aikamoista tuomarointia ja armotonta sellaista, nykyajalle ja tälle ketjullekin ominaista.

Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ihmissuhteet halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä selkoratkaisuja.

Annoin alapeukun, sillä on sairasta tehdä lapsia miehelle joka ei niitä halua, ja sitten kohautella olkiaan kun lapset kärsivät etäisen isän ikeessä. Vielä kehtaat puhua moiset asiat ääneen ja ihmettelet miksi et saa päänsilityksiä. Heikkolahjaisuutta varmaankin.

Kiitos tarkennuksesta, se avasi minulle sananvalinnoillaan paljon sinun sisäistä maailmaasi.

En ole "kohautellut olkiani kun lapset kärsivät",  vaan järkännyt parhaat mahdolliset olosuhteet heille etäiseksi jääneestä isästä huolimatta. Aika yleinen syndrooma: etäinen isä, ainakin ennen oli.

Eikö ongelmista saa puhua? ("kehtaat puhua moisia asioita ääneen") Aika hämmästyttävää. Entä ap, eikö hän olisi saanut avautua? Tällä palstalla nimenomaan keskustellaan ongelmista. Jos et kestä sitä, olet väärässä paikassa.

Minua ap:n teksti kosketti, koska ymmärsin häntä mieheni kautta. Olen joskus tuntenut syyllisyyttä, että mieheni joutui takiani elämäntapaan, jota ei halunnut. Hän oli asperger-tyyppinen henkilö, jolle ap:n tapaan rauha, järjestys ja kaiken tapahtuminen suunnitelmien mukaan oli tärkeää. Ja ajattelun rauha luovan työn tekijänä.

Ja mikä traagisinta, hänkin rakasti lapsiaan kuten ap:kin lastaan tuntuu rakastavan, mutta omien psyykkisten rajoitustensa takia jäi heille etäiseksi, ja kärsi siitäkin. Olisi halunnut olla parempi isä, ja olikin joissain tilanteissa, esim. kun esikoista kiusattiin koulussa, sen selvittelyn hoiti hyvin, meni koululle jne.

En myöskään odottanut "päänsilityksiä", vaan ehkä joltain saman kokeneelta omia havaintoja.

Vielä: ei ole "sairasta" tehdä lasta miehelle, joka ei niitä halua, niin kuin hyvin jyrkästi sanot. Ensinnäkään en tehnyt lapsia "miehelle", tuo on aika vanhatestamentillinen tapa määritellä lapsenteko. :)

Toisekseen, en tietenkään hankkiutunut raskaaksi salaa, vaan laitoin vaihtoehdot: joko ruvetaan yrittämään lasta tai lähden. Olin 33 v.  Mies ei halunnut minun lähtevän. Sain hänet siis "taivuteltua". Minusta peli oli kuitenkin rehti näin. Hänellä oli vapaus valita.

Mielikuvituksesi lähti laukkaamaan myös siinä, että lapset olisivat olleet etäisen isän "ikeessä". Minusta ikeessä oleminen tarkoittaa nimenomaan liiankin läsnäolevaa, kyttäävää ja kontrolloivaa isää. Sellainen ei edesmennyt mieheni ollut.

Sananvalintasi paljastivat ilkeän asenteen. Miksi haluat ilkeillä minulle, jota et edes tunne?

Mä en ymmärrä, miten jotkut voivat syyttää miestä tässä tilanteessa, kun oletan, että nainen on salaa jättänyt ehkäisyn pois, kerta AP on tehnyt vaimolleen täysin selväksi sen, ettei hän halua lasta

Kerro lapsellesi, että hän on sinulle rakas mutta olet väsynyt töistä. Tms.

Ei tarvitse odottaa mitään kohtausta, kerro vaan kotona oma-aloitteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.

Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. "

Mistä kohtaa tuosta pitäisi löytää se huono isä? Eihän tunteiden tunteminen tee kenestäkään pahaa.

Miten se hyvä isä sitten tekisi, tai tuntisi?

Mitkä on ne aktuaaliset asiat joiden perusteella vaimosi nyt väittää sinun olevan huono isä? 

Se, että vaimo haukkuu ap:ta huonoksi isäksi on hänen vallankäyttöään, ei totuus. Ap:n puoliso on itsekeskeinen, hieman empatiavajeinen myös. Esimerkkejä on lukemattomia: ei ota todesta toisen tunteita koko elämään vaikuttavassa asiassa, vaan huomioi vain omat toiveensa. Ei ota huomioon seurauksia lapselle. Ja nyt, syyttää juuri niistä asioista joita ap pelkäsi, eikä yritä tukea niissä. Koska se on hänelle epäkäytännöllistä nyt. Hän ei toivonut tällaista, vaan oletti kaiken menevän kuten haluaa. Puhutaan itsekeskeisestä ihmisestä, joka ei kunnioita muiden kokemuksia tai tunteita.

Siinä vaiheessa kun lapsi itkee ruokaa kello kolmelta yöllä, on myöhäistä muhia miettimässä miltä se kenestäkin tuntuu. Vastuullinen ihminen hoitaa sen lapsen.

Aivan uskomatonta että nainen kärsii raskauden, synnytyksen, yövalvomiset jne. ja lisäksi vielä vastuutaan vinkuvan miehen ja keskiössä hänen elämässään tulisi olla miehen tunteiden paapominen.

Nainen saattaa hyvinkin olla itse tällä hetkellä melkoisen paljon tiukemmilla. Ap:n tehtävä on pitää huolta sekä lapsesta, että lapsensa äidistä.

Traumoja olisi hyvä hoitaa ja tilanteesta puhua, mutta pienen vauvan äiti ei nyt ole siitä vastuussa. Ap sinun tulisi etsiä psykologinen apu muualta.

Ongelma onkin siinä että AP:n vaimo asetti vasten omaa tahtoaan hänet siihen asemaan mistä aluperinkin sanoi ettei halua. Eikö tosiaan miehen mielipiteellä ole mitään arvoa kun naiset määräävät miehen puolesta mitä miehen täytyy tehdä? Ja toimiiko tämä myös toisinpäin että miehet saavat määrätä naisille mitä naisten pitää tehdä?

Miten nainen asetti aapeen tuohon asemaan? Sikiämällä neitseellisesti? Kertokaa nyt joku vihdoin!

Mulla on nelikymppinen miesserkku, joka nuorena seurusteli huomattavasti vanhemman naisen kanssa. Kun he alouttivat seurustelun, oli serkkuni äiti sanonut miniälleen, että älä sitten hanki lasta "Matin" kanssa, että "Matista" ei ole isäksi vielä moneen vuoteen. Sitten kuitenkin nainen oli vuoden seurustelun jälkeen tullut raskaaksi. Sitten he erosivat kun lapsi oli taapero eikä serkkuni ole sen jälkeen halunnut olla missään tekemisissä lapsensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti monet naiset painostaa ja pakottaa miehiä tekemään lapsia. Naiset juo nuorina alkaa miettimään lasten tekoa kun taas miehiä asia ei kiinnosta.

Suomessa on aika paljon miehiä jotka ovat joutuneet isäksi painostuksen ja pakottamisen takia.

Naiset harrastaa henkistä väkivaltaa paljon.

Kyllä sitä lasten hankintaa meillä varsinkin mies kovasti lobbasi. Itse olin, että periaatteessa kyllä, mutta osaankoan minä nyt varmasti? Miestä ei epäilykset painaneet eikä tietämys arjestakaan, mutta jos kauheasti kaikkea epäröi, ei saavutakaan mitään. Emme ole täydellisiä vanhempia, muttemme ala-arvoisiakaan. Lapsistamme on tullut erinomaisia ja rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti miehenä, joka ei halua lapsia, on välteltävä lapsia haluavia naisia kuin ruttoa. Huonosti siinä melkein aina käy.

Totta kai pitää välttää naisia, jotka haluavat lapsia, jos ei itse halua. Se on niin iso asia, ettei se useimmiten sillä ratkea , että mies vaan toteaa, että ei halua lasta . Pitäisi ehdottomasti yrittää löytää parisuhteeseen sellainen kumppani, joka on asiasta samoilla linjoilla. Ja siitä asiasta olisi puhuttava hyvissä ajoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskonut miestä, joka ei halunnut lapsia. Saimme kaksi. Mies jonkin verran muuttui joustavammaksi, mutta kyllä hän oli aika etäinen isä, joka eli omissa maailmoissaan luovan työn tekijänä, lapset jäivät mun hoitoon enemmän. Riideltiin paljon, kun hänen pinna oli tiukalla, minkä lapset nyt aikuisena sanovat olleen ahdistavaa.

Mies kyllä yritti huoltaa lapsia omalla tavallaan, esim. hoiti vähän vanhempina niiden tietokoneasennukset ja hommasi niille kunnon musalaitteet jne. Puhun siis 90-luvusta. Eli tukeutui omiin vahvuuksiinsa.

Puolustaudu vaimollesi ja sano, että sinähän sanoit. Ymmärrän ahdistuksesi. Ja yritä tukeutua omiin vahvuuksisi. :)

Vaikea ymmärtää, miksi jotkut alapeukuttivat tällaista rehellistä tilitystä. Siis moittivatko minua vai miestäni vai mitä? Joka tapauksessa aikamoista tuomarointia ja armotonta sellaista, nykyajalle ja tälle ketjullekin ominaista.

Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ihmissuhteet halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä selkoratkaisuja.

Annoin alapeukun, sillä on sairasta tehdä lapsia miehelle joka ei niitä halua, ja sitten kohautella olkiaan kun lapset kärsivät etäisen isän ikeessä. Vielä kehtaat puhua moiset asiat ääneen ja ihmettelet miksi et saa päänsilityksiä. Heikkolahjaisuutta varmaankin.

Kiitos tarkennuksesta, se avasi minulle sananvalinnoillaan paljon sinun sisäistä maailmaasi.

En ole "kohautellut olkiani kun lapset kärsivät",  vaan järkännyt parhaat mahdolliset olosuhteet heille etäiseksi jääneestä isästä huolimatta. Aika yleinen syndrooma: etäinen isä, ainakin ennen oli.

Eikö ongelmista saa puhua? ("kehtaat puhua moisia asioita ääneen") Aika hämmästyttävää. Entä ap, eikö hän olisi saanut avautua? Tällä palstalla nimenomaan keskustellaan ongelmista. Jos et kestä sitä, olet väärässä paikassa.

Minua ap:n teksti kosketti, koska ymmärsin häntä mieheni kautta. Olen joskus tuntenut syyllisyyttä, että mieheni joutui takiani elämäntapaan, jota ei halunnut. Hän oli asperger-tyyppinen henkilö, jolle ap:n tapaan rauha, järjestys ja kaiken tapahtuminen suunnitelmien mukaan oli tärkeää. Ja ajattelun rauha luovan työn tekijänä.

Ja mikä traagisinta, hänkin rakasti lapsiaan kuten ap:kin lastaan tuntuu rakastavan, mutta omien psyykkisten rajoitustensa takia jäi heille etäiseksi, ja kärsi siitäkin. Olisi halunnut olla parempi isä, ja olikin joissain tilanteissa, esim. kun esikoista kiusattiin koulussa, sen selvittelyn hoiti hyvin, meni koululle jne.

En myöskään odottanut "päänsilityksiä", vaan ehkä joltain saman kokeneelta omia havaintoja.

Vielä: ei ole "sairasta" tehdä lasta miehelle, joka ei niitä halua, niin kuin hyvin jyrkästi sanot. Ensinnäkään en tehnyt lapsia "miehelle", tuo on aika vanhatestamentillinen tapa määritellä lapsenteko. :)

Toisekseen, en tietenkään hankkiutunut raskaaksi salaa, vaan laitoin vaihtoehdot: joko ruvetaan yrittämään lasta tai lähden. Olin 33 v.  Mies ei halunnut minun lähtevän. Sain hänet siis "taivuteltua". Minusta peli oli kuitenkin rehti näin. Hänellä oli vapaus valita.

Mielikuvituksesi lähti laukkaamaan myös siinä, että lapset olisivat olleet etäisen isän "ikeessä". Minusta ikeessä oleminen tarkoittaa nimenomaan liiankin läsnäolevaa, kyttäävää ja kontrolloivaa isää. Sellainen ei edesmennyt mieheni ollut.

Sananvalintasi paljastivat ilkeän asenteen. Miksi haluat ilkeillä minulle, jota et edes tunne?

En koe olevani ilkeä, minä vain yksinkertaisesti halveksun ihmisiä jotka painostavat toisen ihmisen vanhemmaksi. En lukenut kommenttiasi kokonaisuudessaan sillä elämänvalintasi eivät sen enempää minua kiinnosta, puistattavat vain.

Vierailija kirjoitti:

*nainen tuli jollakin ilveellä raskaaksi*, ehkäpä isyystesti kehiin varmuuden vuoksi, on vähän jännä tilanne.

Ehkä joltain lintutieteilijätaholta voisi kysellä, josko haikaroita on liikkunut Suomen ilmatilassa hedelmöitysajankohdan tienoilla.

Kyllä se raskaaksi tuleminen on niin mystistä, ettei sitä oikein tarkkaan tiedetä, millä ilveellä se tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskonut miestä, joka ei halunnut lapsia. Saimme kaksi. Mies jonkin verran muuttui joustavammaksi, mutta kyllä hän oli aika etäinen isä, joka eli omissa maailmoissaan luovan työn tekijänä, lapset jäivät mun hoitoon enemmän. Riideltiin paljon, kun hänen pinna oli tiukalla, minkä lapset nyt aikuisena sanovat olleen ahdistavaa.

Mies kyllä yritti huoltaa lapsia omalla tavallaan, esim. hoiti vähän vanhempina niiden tietokoneasennukset ja hommasi niille kunnon musalaitteet jne. Puhun siis 90-luvusta. Eli tukeutui omiin vahvuuksiinsa.

Puolustaudu vaimollesi ja sano, että sinähän sanoit. Ymmärrän ahdistuksesi. Ja yritä tukeutua omiin vahvuuksisi. :)

Vaikea ymmärtää, miksi jotkut alapeukuttivat tällaista rehellistä tilitystä. Siis moittivatko minua vai miestäni vai mitä? Joka tapauksessa aikamoista tuomarointia ja armotonta sellaista, nykyajalle ja tälle ketjullekin ominaista.

Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ihmissuhteet halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä selkoratkaisuja.

Annoin alapeukun, sillä on sairasta tehdä lapsia miehelle joka ei niitä halua, ja sitten kohautella olkiaan kun lapset kärsivät etäisen isän ikeessä. Vielä kehtaat puhua moiset asiat ääneen ja ihmettelet miksi et saa päänsilityksiä. Heikkolahjaisuutta varmaankin.

Kiitos tarkennuksesta, se avasi minulle sananvalinnoillaan paljon sinun sisäistä maailmaasi.

En ole "kohautellut olkiani kun lapset kärsivät",  vaan järkännyt parhaat mahdolliset olosuhteet heille etäiseksi jääneestä isästä huolimatta. Aika yleinen syndrooma: etäinen isä, ainakin ennen oli.

Eikö ongelmista saa puhua? ("kehtaat puhua moisia asioita ääneen") Aika hämmästyttävää. Entä ap, eikö hän olisi saanut avautua? Tällä palstalla nimenomaan keskustellaan ongelmista. Jos et kestä sitä, olet väärässä paikassa.

Minua ap:n teksti kosketti, koska ymmärsin häntä mieheni kautta. Olen joskus tuntenut syyllisyyttä, että mieheni joutui takiani elämäntapaan, jota ei halunnut. Hän oli asperger-tyyppinen henkilö, jolle ap:n tapaan rauha, järjestys ja kaiken tapahtuminen suunnitelmien mukaan oli tärkeää. Ja ajattelun rauha luovan työn tekijänä.

Ja mikä traagisinta, hänkin rakasti lapsiaan kuten ap:kin lastaan tuntuu rakastavan, mutta omien psyykkisten rajoitustensa takia jäi heille etäiseksi, ja kärsi siitäkin. Olisi halunnut olla parempi isä, ja olikin joissain tilanteissa, esim. kun esikoista kiusattiin koulussa, sen selvittelyn hoiti hyvin, meni koululle jne.

En myöskään odottanut "päänsilityksiä", vaan ehkä joltain saman kokeneelta omia havaintoja.

Vielä: ei ole "sairasta" tehdä lasta miehelle, joka ei niitä halua, niin kuin hyvin jyrkästi sanot. Ensinnäkään en tehnyt lapsia "miehelle", tuo on aika vanhatestamentillinen tapa määritellä lapsenteko. :)

Toisekseen, en tietenkään hankkiutunut raskaaksi salaa, vaan laitoin vaihtoehdot: joko ruvetaan yrittämään lasta tai lähden. Olin 33 v.  Mies ei halunnut minun lähtevän. Sain hänet siis "taivuteltua". Minusta peli oli kuitenkin rehti näin. Hänellä oli vapaus valita.

Mielikuvituksesi lähti laukkaamaan myös siinä, että lapset olisivat olleet etäisen isän "ikeessä". Minusta ikeessä oleminen tarkoittaa nimenomaan liiankin läsnäolevaa, kyttäävää ja kontrolloivaa isää. Sellainen ei edesmennyt mieheni ollut.

Sananvalintasi paljastivat ilkeän asenteen. Miksi haluat ilkeillä minulle, jota et edes tunne?

En koe olevani ilkeä, minä vain yksinkertaisesti halveksun ihmisiä jotka painostavat toisen ihmisen vanhemmaksi. En lukenut kommenttiasi kokonaisuudessaan sillä elämänvalintasi eivät sen enempää minua kiinnosta, puistattavat vain.

Mikähän sunkin vanhempia vaivasi, kun sinunlaisesi piti tuottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskonut miestä, joka ei halunnut lapsia. Saimme kaksi. Mies jonkin verran muuttui joustavammaksi, mutta kyllä hän oli aika etäinen isä, joka eli omissa maailmoissaan luovan työn tekijänä, lapset jäivät mun hoitoon enemmän. Riideltiin paljon, kun hänen pinna oli tiukalla, minkä lapset nyt aikuisena sanovat olleen ahdistavaa.

Mies kyllä yritti huoltaa lapsia omalla tavallaan, esim. hoiti vähän vanhempina niiden tietokoneasennukset ja hommasi niille kunnon musalaitteet jne. Puhun siis 90-luvusta. Eli tukeutui omiin vahvuuksiinsa.

Puolustaudu vaimollesi ja sano, että sinähän sanoit. Ymmärrän ahdistuksesi. Ja yritä tukeutua omiin vahvuuksisi. :)

Vaikea ymmärtää, miksi jotkut alapeukuttivat tällaista rehellistä tilitystä. Siis moittivatko minua vai miestäni vai mitä? Joka tapauksessa aikamoista tuomarointia ja armotonta sellaista, nykyajalle ja tälle ketjullekin ominaista.

Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ihmissuhteet halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä selkoratkaisuja.

Annoin alapeukun, sillä on sairasta tehdä lapsia miehelle joka ei niitä halua, ja sitten kohautella olkiaan kun lapset kärsivät etäisen isän ikeessä. Vielä kehtaat puhua moiset asiat ääneen ja ihmettelet miksi et saa päänsilityksiä. Heikkolahjaisuutta varmaankin.

Kiitos tarkennuksesta, se avasi minulle sananvalinnoillaan paljon sinun sisäistä maailmaasi.

En ole "kohautellut olkiani kun lapset kärsivät",  vaan järkännyt parhaat mahdolliset olosuhteet heille etäiseksi jääneestä isästä huolimatta. Aika yleinen syndrooma: etäinen isä, ainakin ennen oli.

Eikö ongelmista saa puhua? ("kehtaat puhua moisia asioita ääneen") Aika hämmästyttävää. Entä ap, eikö hän olisi saanut avautua? Tällä palstalla nimenomaan keskustellaan ongelmista. Jos et kestä sitä, olet väärässä paikassa.

Minua ap:n teksti kosketti, koska ymmärsin häntä mieheni kautta. Olen joskus tuntenut syyllisyyttä, että mieheni joutui takiani elämäntapaan, jota ei halunnut. Hän oli asperger-tyyppinen henkilö, jolle ap:n tapaan rauha, järjestys ja kaiken tapahtuminen suunnitelmien mukaan oli tärkeää. Ja ajattelun rauha luovan työn tekijänä.

Ja mikä traagisinta, hänkin rakasti lapsiaan kuten ap:kin lastaan tuntuu rakastavan, mutta omien psyykkisten rajoitustensa takia jäi heille etäiseksi, ja kärsi siitäkin. Olisi halunnut olla parempi isä, ja olikin joissain tilanteissa, esim. kun esikoista kiusattiin koulussa, sen selvittelyn hoiti hyvin, meni koululle jne.

En myöskään odottanut "päänsilityksiä", vaan ehkä joltain saman kokeneelta omia havaintoja.

Vielä: ei ole "sairasta" tehdä lasta miehelle, joka ei niitä halua, niin kuin hyvin jyrkästi sanot. Ensinnäkään en tehnyt lapsia "miehelle", tuo on aika vanhatestamentillinen tapa määritellä lapsenteko. :)

Toisekseen, en tietenkään hankkiutunut raskaaksi salaa, vaan laitoin vaihtoehdot: joko ruvetaan yrittämään lasta tai lähden. Olin 33 v.  Mies ei halunnut minun lähtevän. Sain hänet siis "taivuteltua". Minusta peli oli kuitenkin rehti näin. Hänellä oli vapaus valita.

Mielikuvituksesi lähti laukkaamaan myös siinä, että lapset olisivat olleet etäisen isän "ikeessä". Minusta ikeessä oleminen tarkoittaa nimenomaan liiankin läsnäolevaa, kyttäävää ja kontrolloivaa isää. Sellainen ei edesmennyt mieheni ollut.

Sananvalintasi paljastivat ilkeän asenteen. Miksi haluat ilkeillä minulle, jota et edes tunne?

En koe olevani ilkeä, minä vain yksinkertaisesti halveksun ihmisiä jotka painostavat toisen ihmisen vanhemmaksi. En lukenut kommenttiasi kokonaisuudessaan sillä elämänvalintasi eivät sen enempää minua kiinnosta, puistattavat vain.

Mikähän sunkin vanhempia vaivasi, kun sinunlaisesi piti tuottaa.

En tiedä mikä vaivasi. Lapsia ainakin halusivat molemmat, ja yhteistuumin 3 tekivät ja hoitivat.

Christiiina kirjoitti:

Mä en ymmärrä, miten jotkut voivat syyttää miestä tässä tilanteessa, kun oletan, että nainen on salaa jättänyt ehkäisyn pois, kerta AP on tehnyt vaimolleen täysin selväksi sen, ettei hän halua lasta

Miksi sinä oletat niin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vain eroaisi? Jätä lapsi äidilleen kun kerran sitä niin kovasti halusi. Tai tee erittäin selväksi kertaalleen se mitä olet aiemmin kertonut kiinnostuksestasi lasten hoitoon. Älä alistu tämän edessä vaan vaadi lapsen äitiä ottamaan vastuu teostaan.

Mistä teosta?