Brutaali tulos MT:n kyselyssä: Petteri Orpon hallitus sai täystyrmäyksen, tutkijakin hämmästyi
Vain noin neljännes suomalaisista on tyytyväinen Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan, selviää Maaseudun Tulevaisuuden elokuun alussa teettämästä kyselystä. Vastaajista 6,8 prosenttia kertoi olevansa hallituksen toimintaan erittäin tyytyväisiä, ja melko tyytyväisiä oli 18,6 prosenttia.
Vastaajista enemmistö, yhteensä 61,7 prosenttia, oli tyytymättömiä.
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä hallitus pauhaa valtion velasta, mutta joku asiantuntija sanoi, että Suomen velka on keskitasoa muiden maiden velkoihin nähden.
toki, jos vertaamme äärivelkaantuneeseen italiaan tai kreikkaan, niin emme ole hypervelkaantuneita. Vaikka viime vaalikaudella velkaannuimme nopeammin kuin välimeren maat.
Sen sijaan lähimmät verrokkimaat Tanska, Ruotsi ja Viro eivät ole velkaantuneet viimeisen neljän vuoden aikana. Päinvastoin, ovat pystyneet pienentämään julkista lainaa. Meillä kohdistuu myös paineita mm. vanhushuoltosuhteen takia julkiseen sektoriin, miten luulet meidän käyvän vertailussa muihin Pohjoismaihin? Niinpä, Suomi on pohjoisen Kreikka
Se on sama kuin juttelis tiiliseinän tai näiden kanssa. Vaikka kaikki Orpon hallituksen säästöt toteutuisi niin silti ollaan tippumassa todennäköisesti A luottoluokitukseen. Korot nousee ja pitää kiristää vielä lisää, olkoon vaikka keltaoranssi hallitus niin tämä on edessä, olemme jo nyt EU:n valvonnan alla velan takia. Tai ei se suuri velka vaan suuret menot.
Petteri Orpon hallitukselle ensimmäinen arvio luottoluokittajalta – Nämä ovat nyt Suomen suurimmat riskit
Fitchin näkemyksen mukaan hallituksen talouden vakauttamissuunnitelmien pitäisi hidastaa julkisen velan kasvua, mutta velkasuhteen vakauttaminen vaatii lisätoimia, mahdollisesti useamman kuin yhden vaalikauden ajan.
”Ennustamme velkasuhteen nousevan tänä vuonna 74,7 prosenttiin, kasvavan edelleen ja saavuttavan 76,7 prosentin tason vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa, että velkasuhde olisi korkeampi kuin sekä "AA" että "AAA" -luottoluokituksen mailla mediaaniennusteiden mukaan”, raportissa todetaan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/petteri-orpon-hallitukselle-ensimmai…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä hallituksen tekemillä linjauksilla tullaan vahvistamaan vain eriarvoisuutta, kasvattamaan luokkajakoa, tukemaan pariskuntien ehkäisypolitiikkaa sekä huonontamaan ihmisten kouluttautumista. Suomen alasajo aloitetaan.
Purra kertoi linjapuheessaan, että 'tavallinen' suomalainen haluaa tuloerojen kasvavan.
Ja persut petti äänestäjänsä. Persut ovat käyneet kolmet vaalit Purran johdolla, jonka pääteema on ollut olla "Persut köyhän asialla".
Äänestäjille luvattiin bensan ja sähkön hintaan 25% veroale ja bensan hinta piti olla 1.20-1.50€/litra. Samoin ruuan hinnasta piti poistaa 14% arvonlisävero.
Miksi ne puuttuvat hallitusohjelmasta, vaikka Persut ja Purra lupasi ne ensimmäisenä toteuttaa, jos pääsevät hallitukseen.
Siinä vaiheessa olisi pitänyt soida PS:n omillakin hälytyskellot päässä, kun puoluejohto päätti olla tekemättä/julkistamatta vaaliohjelmaa ollenkaan. Eivät siis halunneet vaaleja ennen kertoa suoraan ja mustaa valkoisella, mitä asioita yrittävät eduskunnassa ajaa. Voisi siis sanoa, että PS ei ole äänestäjiään pettänyt, koska ensimmäistäkään linjanvetoa ei tehty. Kaikki on ollut PS:lle kaupan koko ajan, kunhan vain pääsee hallitukseen!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009474150.html : "Perussuomalaisilta ei tule erillistä eduskuntavaaliohjelmaa"
Perussuomalaisilla on vain yksi iso tärkeä poliittinen päämäärä: maa hanmuuton vastustaminen. Kaikki muu tulee kaukana perässä, jos ylipäätään tulee.
Nyt saivat hallitusohjelmaan kirjattua monia maa hanmuuttoon liittyviä tavoitteitaan. Vastineeksi todennäköisesti antoivat periksi Kokoomukselle melkein kaikessa muussa, esim. näissä leikkauksissa.
Kun perusuomalainen sanoo, että he ajavat Suomen ja suomalaisten asiaa ja etuja, se ei tarkoita, että heitä juurikaan kiinnostaisi esim. pienipalkkaisen duunarin tai työkyvyttömän pitkäaikaistyöttömän toimeentulo. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että mahdollisimman harva "turkkilais*pina" tai "musta säkki" tulisi Suomen rajojen sisäpuolelle.
Vuoroin vieraissa kirjoitti:
Oikeistoa äänestäneenä olen pöyristynyt ja jopa loukkaantunut siitä tavasta, miten uusi oppositio suhtautuu uuteen hallituskokoonpanoon.
Eikö äänetäjien tahdolla ole väliä?!
Saat sinä olla pöyristynyt, mutta hallitusohjelmasta täällä puhutaan eikä sinun tunteistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin toimintaan? Eihän hallitus ole tehnyt mitään kuin piessyt suutaan! Jokaisen hallituksen ydintoiminta koostuu lakiesitysten tekemisestä ja valtion budjetin laatimisesta. Ei ole vielä näihin keretty, kun hallitusneuvottelut venyivät ennätyspitkiksi ja sen jälkeen pidettiin vielä päälle pitkät kesälomat. Lisäksi hallituksen alkutaipale on ollut niin riitaisa, että mahtaako budjetin tekeminenkin viivästyä entisestään? Jo nykyiselläkin aikataululla budjettiesitys tulee ennätysmyöhään.
Minä ihmettelen, onko tässä maassa toimintakykyistä hallitusta ollenkaan...
Jep, ei ole muuta ehtinyt kuin puolustautua Suomen trumpistien masinoimalta hallituksen kaatamiseen tähtäävältä hyökkäykseltä. Asiakysymykset ovat jääneet naurettavan rasismilässytyksen vuoksi täysin taka-alalle, mutta toivottavasti se työrauhakin vielä löytyy.
Olen tästä kyllä eri mieltä. Aina on hallitusvastuussa olevien tekemiset syynätty hyvin tarkkaan median toimesta. Tutkitaan Hautalan remonttiurakat, Vanhasen lautakasat, Marinin bilevideot, Kanervan yksityiset tekstiviestit, Stubbin vaatetukset ja Lintsikäynnit ja urheiluharrastukset jne. jne. Mutta yleensä näihin syynäyksiin on vastattu tehokkaammin, pidetään tiedotustilaisuus ja sitten asia on selvä. Nyt on hallituksen ulostulot olleet sellaista eipäs-juupas-sittenkin -tyylistä vatkausta, että hallitus ruokkii kohujen jatkumista sen sijaan, että pääsisi niistä yli. Toki tässä on etenkin perussuomalaisilla vielä opeteltavaa, koska he eivät ole tottuneet tällaiseen pyöritykseen. Katsotaan, oppivatko hallitusvastuussa toimimaan tehokkaammin vai eivät.
Eivät perussuomalaiset voi mitään "oppia", koska heidän koko ideologiansa ja agendansa on yksinkertaisesti rasistinen ja ksenofobinen.
Ja nyt kun hallitus tulee antamaan tämän rasismin vastaisen tiedonannon, niin mitä sen jälkeen? Persujen suunnalta tulee taatusti yhä edelleen erilaisia rasistisia kannanottoja ja ulostuloja. Vaaditaanko taas anteeksipyyntöjä? Annetaanko uusia tiedonantoja? Selitteleekö Orpo taas, ettei ole missään nimessä hyväksyttävää tämä tämmöinen - mutta hyväksyy kuitenkin kuten tähänkin asti. Oikeasti, miten kauan tämä farssi voi jatkua? Ja missä vaiheessa kaikilta hallituspuolueilta menee uskottavuus ihan totaalisesti?
Taitaisi olla kaikille parempi, että hallitus menisi nurin mitä pikimmiten.
En osaa sanoa, olisiko se kaikille parempi. Rasistinen kielenkäyttö ja asenteeet ovat toki olleet pettymys. Kuitenkaan hallituksen politiikkatoimet eivät (ainakaan vielä toistaiseksi) ole olleet rasistisia. Se tosin johtuu siitä, että yhtään ainutta asiaa ole vielä ehditty edes yrittää laittaa täytäntöön..!
En kannata nykyistä hallitusta ja hallitusohjelma on mielestäni monelta osin kammottava, mutta jotenkin silti toivon, että hallitus ei kaatuisi menneisiin kirjoitteluihin ja puheisiin, vaan sen mukaan mitä he tekevät/eivät tee tässä hetkessä. Olisi tavallaan mielenkiintoista seurata, miten hallitus yrittäisi saada hallitusohjelmaa (viimesijaisen toimeentulon evääminen ihmisiltä, sosiaaliturvan eriyttäminen etnisen taustan mukaan) toteutetuksi nykyisen perustuslain puitteissa. Harmi vaan, että hallitus ehtii siinä samalla varmaan taas myymään tuottavaa valtion omaisuutta pois ulkomaille, niin kuin oikeistohallitukset aina tuppaavat tekemään. Ehkä siis olisi hyvä, että hallitus kaatuu enemmin eikä myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
Tulossa historian huimin poliittinen syksy. Pitäkää kiinni hatuistanne. Nyt onkin oppositio, joka osaa etsiä ja käyttää faktaa, ei tarvitse keksiä omasta päästä bilekohuja kuten esim. VKK:laiset tekivät viime kaudella.

On sullakin ongelmat vähissä jos sosialismi on ongelma😂
Kerro nyt edes joku maa jossa on sosialismi

Suurin verokertymä tulee välillisistä ja haittaveroista. Mm. alv:stä jota maksaa joka ikinen ihminen, kaikkein köyhinkin.
EK:n äänitorvet unohtavat aina sen, että yrityksillä on mahdollisuus poistojen ja kirjanpitokikkailun sekä omistusjärjestelyjen ja konsernilainojen sekä investointivähennysten ja -tukien avulla vähentää veronsa olemattomiin. Samoin isorikkaat kierrättävät tulonsa yhtiön kautta pääomatulona pienellä veroprosentilla.

Kapitalismia on monenlaista, sen voi toteuttaa niin monin eri tavoin. Ei siis kapitalismi ole mikään autuaaksi tekevä asia yksinään. Kaikki riippuu kokonaisuudesta. (Ei sillä, että sosialismiakaan kannattaisiin, se nyt ei ainakaan tunnu toimivan.) Ja mielestäni tämä nykyinen systeemi ei toimi, katsottiin asiaa sitten ekologisen kestävyyden tai hyvinvoinnin näkökulmasta. Sanoisin siis, että nykymuotoinen kapitalismi on kyllä ongelma.
Sinulla oli tuossa hyviä huomioita yksityisestä sektorista, mutta kuvaa pitäisi vielä täydentää. Yksityinen sektori myös tarvitsee kotitalouksissa, julkisella sektorilla ja luonnossa tapahtuvaa uusintavaa työtä toimiakseen (uusien sukupolvien kasvatus, hoivatyö, koulutus, luonnovarat ja ekosysteemipalvelut jne.). Talous on monen osan muodostama, keskinäisriippuvainen systeemi. Ongelmiin joudutaan aina, jos taloutta yritetään pyörittää vain yhden osan ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin pedattu..."kaikki jotka on erimieltä on rasisteja". Sama vanha kaava.
Silakoitten uusi hyökkäys koko rasismikoohotus. Mitäs seuraavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä hallituksen tekemillä linjauksilla tullaan vahvistamaan vain eriarvoisuutta, kasvattamaan luokkajakoa, tukemaan pariskuntien ehkäisypolitiikkaa sekä huonontamaan ihmisten kouluttautumista. Suomen alasajo aloitetaan.
Purra kertoi linjapuheessaan, että 'tavallinen' suomalainen haluaa tuloerojen kasvavan.
Ja persut petti äänestäjänsä. Persut ovat käyneet kolmet vaalit Purran johdolla, jonka pääteema on ollut olla "Persut köyhän asialla".
Äänestäjille luvattiin bensan ja sähkön hintaan 25% veroale ja bensan hinta piti olla 1.20-1.50€/litra. Samoin ruuan hinnasta piti poistaa 14% arvonlisävero.
Miksi ne puuttuvat hallitusohjelmasta, vaikka Persut ja Purra lupasi ne ensimmäisenä toteuttaa, jos pääsevät hallitukseen.
Älä ole idiootti. Luvattiin ettei bensan hinta nouse valtion toimilla eli ei lisätä veroja eikä sekoitusvelvollisuutta. Se on ainoa mikä on luvattu.
Marinin hallitus omilla päätöksillään halusi nostaa bensan hinnan tavallisen ihmisen ulottumattomiin ja tehdä autoilusta rikkaiden huvia. Persut estää tuon kehityksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
Suurin verokertymä tulee välillisistä ja haittaveroista. Mm. alv:stä jota maksaa joka ikinen ihminen, kaikkein köyhinkin.
EK:n äänitorvet unohtavat aina sen, että yrityksillä on mahdollisuus poistojen ja kirjanpitokikkailun sekä omistusjärjestelyjen ja konsernilainojen sekä investointivähennysten ja -tukien avulla vähentää veronsa olemattomiin. Samoin isorikkaat kierrättävät tulonsa yhtiön kautta pääomatulona pienellä veroprosentilla.
Tämä kikkailu työllistää hyvin. Nimittäin hyväpalkkaisia juristeja ja kansainvälisiä kirjanpidon konsultteja!
Vierailija kirjoitti:
Tulossa historian huimin poliittinen syksy. Pitäkää kiinni hatuistanne. Nyt onkin oppositio, joka osaa etsiä ja käyttää faktaa, ei tarvitse keksiä omasta päästä bilekohuja kuten esim. VKK:laiset tekivät viime kaudella.
Etsi tilastoja sosiaali- ja rikostilastoista. Siinä faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
On sullakin ongelmat vähissä jos sosialismi on ongelma😂
Kerro nyt edes joku maa jossa on sosialismi
Jos ei ole kapitalismia on sosialismi ja se vasta vetää kireälle. Demokraattisessa kapitalismissa on sentään vapautta vaikuttaa monenlaisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
Kapitalismia on monenlaista, sen voi toteuttaa niin monin eri tavoin. Ei siis kapitalismi ole mikään autuaaksi tekevä asia yksinään. Kaikki riippuu kokonaisuudesta. (Ei sillä, että sosialismiakaan kannattaisiin, se nyt ei ainakaan tunnu toimivan.) Ja mielestäni tämä nykyinen systeemi ei toimi, katsottiin asiaa sitten ekologisen kestävyyden tai hyvinvoinnin näkökulmasta. Sanoisin siis, että nykymuotoinen kapitalismi on kyllä ongelma.
Sinulla oli tuossa hyviä huomioita yksityisestä sektorista, mutta kuvaa pitäisi vielä täydentää. Yksityinen sektori myös tarvitsee kotitalouksissa, julkisella sektorilla ja luonnossa tapahtuvaa uusintavaa työtä toimiakseen (uusien sukupolvien kasvatus, hoivatyö, koulutus, luonnovarat ja ekosysteemipalvelut jne.). Talous on monen osan muodostama, keskinäisriippuvainen systeemi. Ongelmiin joudutaan aina, jos taloutta yritetään pyörittää vain yhden osan ehdoilla.
palvelut voidaan järjestää yksityiseltä tai julkiselta pohjalta, myös koulutus. Itse pitäisin koulutuksen tiukasti julkisella puolella - olen siis sosialisti tässä suhteessa - eräänlaisen musitivaikutuksen takia. Keskiluokalla on yksityisessä järjestelmässä varaa ostaa paremmista opinahjoista opetus, joka vaikuttaa ihmisen loppuelämään. Tarkoittaa, ettei pelkällä lahjakkuudella ja ahkeruudella menesty.
Sen sijaan terveydenhuoltoa yksityistäisin rajusti. Olennaista on rahoitus, keskiluokan pitäisi ottaa Suomessa yksityiset vakuutukset ja julkiset vakuutukset pitäisi kohdentaa vain köyhemmille. Tällöin saataisiin resurssit allokoitua paremmin kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Nythän Suomessa on nurinkurinen tilanne, keskarit kuten minä käytämme yksityistä sektoria ilman vakuutuksia, koska julkiselle ei tahdo päästä edes hoitotakuun puitteissa. Mm. kahdessa viimeisessä operaatiossa olen ollut yksityisellä, vain toisen maksoi tapaturmavakuutus. Julkisella olisin joutunut jonottamaan luokkaa puoli vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lehti edustaa varsin vääristynyttä otosta, tuloksia ei voi yleistää.
Miksi jotkut alapeukuttaa tälle itsestäänselvyydelle? Milloin nämä alapeukuttajat ovat lukeneet Maaseudun Tulevaisuutta?
Koska sinä kuvittelet, että tutkimusotos on tehty MT:n lukijakunnasta. Ei mikään tutkimuslaitos niin tee, vaan vastaajat arvotaan väestörekisteristä.
Olisi hauska tietää ikäjakauma, otanta oli 1100. Samoilla kyselymäärillä mentiin Natoon, mutta vastaajien yläikärajaksi oli monessa Nato-kyselyssä määritetty 65 v. Mikähän tässä, sitä tutkimusselostus ei kerro. Jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
On sullakin ongelmat vähissä jos sosialismi on ongelma😂
Kerro nyt edes joku maa jossa on sosialismiJos ei ole kapitalismia on sosialismi ja se vasta vetää kireälle. Demokraattisessa kapitalismissa on sentään vapautta vaikuttaa monenlaisiin asioihin.
Kapitalismi-sosialismi -jako on kyllä aikansa elänyt. Kumpikaan ei ole pystynyt ratkomaan aikamme isoimpia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä kyselyt. Hommatkaa media kerrankin nuo 1000 haastateltavaa telkkarin liveen kertomaan puheensa.
Nauratti kun Marinin hallituksen aikan kyseltiin kansan mielipidettä siitä miten ministerit ovat onnistunee - no hemmetti 99,9999% ei edes tiennyt ketkä ovat ministereitä, saatikka että tietäisivät mitä kukin ministeriö edes tekee. :DDD
Kysymykseen "Anna kouluarvosana presidentille, ministerille tai hallitukselle" on helppo vastata ja tulokseen vaikuttaa onko itsensä äänestämä henkilö tai puolue mukana arvioitavana. Mikäli kysyttäisiin asioita, missä presidenti, ministeri tai hallitus on onnistunut/epäonnistunut, niin vastaaminen olisikin jo paljon vaikeampaa. Kansanedustajienkin kohdalla tämän huomaa, jos heiltä itseltään kysytään aikaansaamisista. Yleensä vastaus on suunnilleeen tämän tyylinen "Olen pitänyt asiaa x esillä tai ryhmän y etuja huomioitavana".
Otetaan vaikka hieman etäisempi ministerin virka opetusministerinä. Nykyinen Henriksson, aiemmin Andersson ja sitä ennen Grahn-Laaksonen. Ilman arviota miten kukin suoriutui virastaan, niin itse en osaa sanoa ainuttakaan tekoa yhdeltäkään. Toki Henriksson on virassaan ollut lähinnä lomalla.
Opetusministerin paikalta Henriksson ei lähde, ihan paalupaikka rkp:lle. Eli hallitus pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa Orpo jo olla huomannut tehneensä elämänsä suurimman virheen ottaessaan persut mukaan hallituksensa.
Miten niin?
Ilman persuja, kokoomus ei pystyisi toteuttamaan talouspolitiikan uudistuksia.
Demarit eivät halua säästää yhtään mistään.
Demarit haluaa säästää niin että ihmisillä säilyy perusoikeudet ja ihmisarvoinen elämä. Sitä rikkaita larppaavat luuzerit ei vaan pysty hyväksyä ihmisvihassaan.
Ketkä rikkaat? Ei Suomessa ole rikkaita.
Hyvätuloisia työssäkävijöitä sen sijaan on paljon.
Kun on nähnyt vaivaa, opiskellut vuosikausia opintilainoilla, on ihan oikein, että osaamisesta ja ammattitaidosta maksetaan.Eikö myös hyvätuloisia, joiden tulotaso jää alle 150.000€/v pitäisi tukea, eikä leikata, niin kuin nykyinennhallitusohjelma tekee. Jo Sipilän hallituksen Kokoomus ja Persut laittoivat ahtaalle hyvätuloisetkin ja syntyi ilmiö akateeminen köyhyys.
Nykyinen hallitus suosii, eikä tee ainuttakaan leikkausta rikkaille tai joiden tulotaso on yli 200.000€/v kuten pörssiyhtiöiden johtajat.
Nyt suuremmat leikkaukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin, vaikka myös heillä on osaamista ja ammattitaitoa.
Mitä sinä leikkaisit 200 000€ tienaavalta? Ihminen, jolla on sellaiset tulot, ei saa yhteiskunnan tukia, kuten toimeentulo- tai asumistukea. Perintövero toki hyödyttää häntä, mutta perintövero poisto hyödyttää eniten juuri niitä pieni- ja keskituloisia, jotka perivät vanhempansa, joilla on hieman säästöjä tai sijoituksia ja arvoton talo jossain Kuhmossa. Silloin koko (rahallinen) perintö ei mene sen perintöveron maksuun arvottomasta talosta.
Olen eri, mutta tuossa tuloluokassa voisi sitten korottaa veroja. Tai jos nyt edes aloitettaisiin siitä, että pääomaverot laitettaisiin samalle tasolle kuin tuloverot, poistettaisiin kaikkein haitallisimmat yritystuet ja verokepillä/porkkanalla kannustettaisiin yrityksiä investointeihin sen sijaan, että tulot kotiutetaan hyväosaisten taskuihin. Suomessa investointiprosentit yrityksissä ovat verrokkimaita selvästi matalammat, ei siis ihme, että meillä tuottavuus laahaa.
nostamalla pääomaveroa tapat loputkin yksityiset investoinnit Suomesta. Olemme muutenkin investointiköyhä valtio jo valmiiksi. Edes vasemmistohallitus ei alkanut moisesta edes unelmoimaan ääneen, koska se olisi näkynyt samantien finanssitaloudessa
Taisin olla vähän epäselvä, kun pointtini meni ohi. Tarkoitin tuossa yllä, että investoinnit pitäisi verottaa paljon alhaisemmalla prosentilla kuin se, että jaetaan osinkoja ja johdon bonuksia. Yritykset ovat Sipilän ajoista lähtien saaneet jos jonkinlaista helpotusta, jotta saataisiin tuottavuus nousuun. Mutta kaikki tuo on ulosmitattu yrityksistä, osinkoja maksetaan ennätystahtia samaan aikaan kun investoinnit matavat alhaalla.
Viron mallia :D ? Ja tottakai yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistö kuuluu saada palkkio, myös se laskee investointien määrää ja yrittämistä yleensä, että siitä rankaistaan enemmän. Kuka ottaa riskejä, jos siitä rangaistaan lisää?
Osinkoverotusta pitäisi päinvastoin laskea reilusti ja saada yrittäminen nousuun! Tämä on ainoa kestävä tapa saada verokertymät kasvuun ilman, että täytyy vain leikata julkista taloutta. Ei varmaan kelpaa vasureille :D
Onko Viron talouden suunta ollut sitten viime vuosina mielestäsi jotenkin oleellisesti huonompi kuin Suomen suunta? Millä mittareilla?
kyllä minulle kelpaa Viron malli; kaikille tasavero 20 % ja niin kauan kuin voitot jätetään firmaan investointeja varten, niin vero on nolla%. En tiennytkään, että tämä kelpaa myös vasemmistolle??
No, minusta veroprsoenrir eivät Suomessa voi olla ihan noin alhaisia, mutta Viron mallissa on kyllä perusidea mielestäni parempi kuin Suomessa. Meillä voisi ensialkuun tehdä niin, että pääomatulojen verotus (lukuunottamatta yritykseen takaisin tehtäviä investointeja) tulisi samanlaiseksi kuin muukin tuloverotus. Paras olisi, kun sekä palkka- että pääomatulot laskettaisiin yhteen, ja progressio sitten sen mukaan. En suoraan sanottuna ole varma, onko hyvä, että firmaan jäävät rahat ovat nollaprosentilla - voiko tulla tehottomia investointeja ja erilaista hankintapuliveivausta, jolla rahoja pyöritetään hyvien veljien kesken? Laittaisin siis varmaan siihen jonkin pienen prosentin, mutta selkeästi alhaisemman kuin kotiutettaville rahoille.
Ja heh, en kyllä uskalla ottaa kantaa koko vasemmiston puolesta! Minä olen vähän tällainen poliittisesti koditon. Kaikki vaihtoehdot vaaleissa tuntuvat aina todella huonoilta, mutta kokonaisuutena sitten vihervassarien äänestäminen on vaikuttanut vähän pienemmältä pahalta. Kai siis minä jonkin sortin vihervassari olen, mutta en kuitenkaan heitä mitenkään riemusta kiljuen kannata...
valtiot kilpailevat yksityisistä invetoinneista. Jos meillä on merkittävästi erilaiset yritysveroprosentit, kilpailijat voittavat investoinnit. Sosialistit voivat nostaa verotusta, mutta tottakai syyttävät perinteisesti pahaa kapitalismia, kun verokertymät eivät kasva
No juu, näinhän se menee. Tässä onkin yksi talousjärjestelmän valuvika. (Ja oikeastaan myös taloustieteen, kun nykyinen uusklassinen valtavirta perustuu oletuksille, jotka on tehty aikana ennen pääomien vapaata liikkuvuutta...) Valitettavasti ei ole sitä tahoa vielä, joka voisi globaalilla tasolla tehdä yritysvero- ja veronkiertosääntelyä. Se olisi kyllä hyvä, mutta aika lailla toiveajattelua. Samaten kuin työntekijöiden oikeuksien ja ympäristöstandardien harmonisoiminen oli hyvä. Ja sitten vielä jos saisi järjestelmää rukattua kohti aitoa markkinataloutta oligopoleja purkamalla. Mutta uusliberalismin hengessä on lobbaus kaikkia näitä vastaan raju.
En tiedä, olenko sosialisti vai kapitalisti, mutta tämä nykyinen uusliberalismi on mielestäni myrkkyä sekä ihmisten hyvinvoinnille että ympäristölle. Oikeastaan sekä sosialismi että kapitalismi tuntuvat vähän vanhentuneilta, kun molemmissa kasvuhakuisuus on liiallista. Pitäisi hakea sopivaa tasapainoa eikä jatkuvaa kasvua.
kapitalismi ei ole ongelma, vaan sosialismi on. Kapitalismi toimii paitsi hyvinvoinnin ja elintason luojana, niin talousjärjestelmässä myös suunnitelmataloutena. Siinä yksityinen sektori on osoittaunut moninverroin tehokkaammaksi ja paremmaksi kuin julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla eri ratkaisut, tuotteet, palvelut jne kilpailevat ja parhaat jäävät jäljelle. Julkisen sektorin toimijat ovat luonnostaan monopoliasemassa, ja järjettömiin sekä tuottamattomiin ratkaisuihin voidaan lapioida (=pääomittaa) loputtomasti veronmaksajien rahoja.
Loppupeleissä yksityinen sektori joutuu allokoimaan tarjonnan kysynnän mukaan, mikä ei ole välttämätöntä julkisella puolella. Siksi toimiva yksityinen sektori on elinehto toimivalle taloudelle. Tämä koskee myös ns. vihreää siirtymää, käytännössä sen toteuttavat yritykset ja julkistaloudelle jää pääasiassa perustutkimuksen tekeminen.
Julkistalous elää verokertymistä, joita kerätään yksityiseltä sektorilta ja tuottavaa työtä tekeviltä duunareilta. Jos verokertymiä ei ole tarpeeksi, eletään velaksi. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että mitä tästä seuraa.
Talousjärjestelmää voi toki yrittää muuttaa, mutta piskuinen Suomi ei globaalia taloutta muuta. Me voimme vaikuttaa vain omaan talouteemme. AIna voi valita vaikka sosialistisen talousjärjestelmän, mutta se on käytännössä reaalisosialistinen järjestelmä. Se vasta karmea ja epäinhimillinen järjestelmä onkin, olen aikoinaan oleskellut mm. Neuvostoliitossa kohtuullisia aikoja
On sullakin ongelmat vähissä jos sosialismi on ongelma😂
Kerro nyt edes joku maa jossa on sosialismiJos ei ole kapitalismia on sosialismi ja se vasta vetää kireälle. Demokraattisessa kapitalismissa on sentään vapautta vaikuttaa monenlaisiin asioihin.
Kapitalismi-sosialismi -jako on kyllä aikansa elänyt. Kumpikaan ei ole pystynyt ratkomaan aikamme isoimpia ongelmia.
Kumpikaan ei kestä älytöntä väestönkasvua. Se menee siihen että joko pärjää itsekukin miten pärjää. Resursseja ei ole mihinkään.
Kysely oli tarkoitushakuisesti tehty, ja tulos tiedettiin etukäteen.
Eihän hallitusta ole päästetty vielä töihin, kun on pitänyt vastailla kaatamiskiimaisten toimittajien rasismisyytöksiin kymmenien vuosien takaisista kontekstista irrotetuista someälähdyksistä,
Jos oikein muistan, Marinin hallituksest ei tehty ainoatakaan tyytyväisyyskyselyä alkuaikoina. Hesarin kysely oli luokattoman epäeettinen.