Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.
08.08.2023 |
Voihan tuolla tytöllä olla joku adhdkin , mutta isoin ongelma on ettei äiti osaa laittaa tyttöä kunnolla kuriin. On tottelematon lapsi. Muita tottelee, hoitajaa ja päiväkodissa. Äitiltä repii hiuksia päästä kuvassa. Äiti pelkää 6v lasta, että lapsi räjähtää. Haluaa lääkkeitä tytölle. Sanoo että lapsi vastustaa vaatimuksia, mikä on joku sairaus. No, kyllä siihen keinot on, on tähänkin asti tuommoset tapaukset opetettu ilman lääkeitä. ihan ekana ne kännykät pois molemmilta, äidiltä ja lapselta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009714119.html
Kommentit (588)
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa koululuokassa on vähintään yksi adhd lapsi ilman diagnoosia. Yleensä heitä löytyy useampi. Kun diagnoosi puuttuu, ei heillä ole lääkitystä. Ja sitten koulunkäynnistä ja kaverisuhteista ei tule mitään.
Noin 9% alakouluikäisistä pojista on ADHD-lääkitys. Diagnoosi tai oireilua varmaan noin 20%, koska kaikilla ei ole lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä näyttäisi olevan enemmän kyseessä äidin ja lapsen vuorovaikutuksen ongelma, tätähän heille tuolla perheneuvolassa sanottiin. Äiti voisi kuluttaa aikaa enemmän lapsen kanssa touhuamiseen kuin typerien diagnoosien etsimiseen netistä. Diagnoosina oli lievä ADHD, johon ei määrätty lääkitystä vaan kuntoutusta. Eli suomeksi sanottuna lapsessa ei ole mitään vikaa. Kuntoutuksessa kuntoutetaan lähinnä äitiä olemaan lapsensa kanssa. Sehän ei tuolle äidille tietenkään kelpaa, lapsi pitäisi huumata varmaan zombieksi, joka ei vaatisi mitään huomiota.
Lapsi hakee selkeästi rajoja, ja äidin tehtävä olisi ne näyttää. Esimerkiksi ruokapöydässä tarjolla on ruokaa, jota kaikki syövät. Jos lapsi narisee, ei heti aleta väsätä mieleistä toista ruokaa. Lapsi kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon ja kauppaan ostamaan ruoka-aineita. Voidaan yhdessä tutkia kivoja reseptejä ym. Tehdä tilanteesta vähän semmoinen yhteinen juttu. Vanhemmuudessa joutuu aina näkemään vähän vaivaa.
Oikeasti kyllä suututtaa tuon lapsen puolesta. Äiti pilaa hänen elämänsä leimaamalla hänet erityislapseksi ilman syytä. Ilmeisesti tavoitteena on saada kovasti myötätuntoa itselleen, lapselle lääkitys ja erityisluokkapaikka. Terveen lapsen paikka ei ole erityisluokalla. Monelle erityislapsellekin tavallinen koululuokka tukitoimin on parempi ratkaisu.
Et varmaan ole koskaan kuullut aistiyliherkkyydestä ja valikoivasta syömishäiriöstä? Ovat ihan oikeita juttuja ja yleisiä neurokirjon lapsilla. Pakottaminen johtaa oksentamiseen ja pahempiin syömishäiriöihin. Oma lapsenikin syö koulussa "mitä vaan", mutta on koko ajan oksennuksen partaalla ja välillä on oksentanutkin jo pöydässä. Näyttää vain siltä, että "joskus on vatsatautia". Oikeasti lapsi on henkisesti ihan romuna koulun ruokailujen kanssa ja kuormittuu valtavasti. Ongelma helpottui onneksi yläasteella, koska ei ole enää pakko syödä koulussa, koska kukaan ei vahdi, kuten alakoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Tuo pakottaminen, kuri ja pienen ahdistuksen aiheuttaminen toimii siihen asti, kunnes se ei enää toimi. Yhtenä päivänä se teini saa tarpeekseen ja viiltää ranteet auki, koska sitä henkistä väkivaltaa ja muuta on käytetty liikaa.
Maailmaan mahtuu monia erilaisia ihmisiä. Ei neurotyypilliset voi sortaa muita vain siksi, että se olisi heille helpompaa ja ei vaatisi joustamista itseltä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky äidit..
Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.
Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.
Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.Kahteen asiaan kiinnittäisin tässä huomiota. On hyvä, että lapsi oppii "maskaamaan" jos se "maskaaminen" on edellytys sille, että lapsi-nuori-aikuinen pystyy toimimaan yhteiskunnassa siinä määrin, kuin itsensä elättäminen vaatii. Se, että nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen ei tietenkään ole näiden lasten syy, mutta on liian yksioikoista sanoa, ettei se olisi heidän vanhempiensa syy. Jos jommallakummalla vanhemmalla tai näiden lähipiirillä on nepsypiirteitä, on suuri todennäköisyys, että lapsellakin niitä on. Näin ollen vanhemmat ovat ottaneet tietoisen riskin lisääntyessään. Jossain kohtaa tästä aiheesta aletaan varmastikin puhua enemmän, kun tietoisuus lisääntyy.
Tottakai yhteiskunnan etu on, että ihmiset yleensäkin käyttäytyvät rauhallisesti, hyvin, sivistyneesti jne. Nepsyillä se vie valtavasti voimavaroja.
Näitä sivuraiteelle joutuneita, ilman apua jääneitä on yhteiskunnasta syrjäytyneinä, laitoksissa ja vankiloissa. Enkä tarkoita, että kaikki edellämainitut olivat nepsyjä. Nepsy ihmisissä on yhtälailla korkeakouluttautuneita, mm lääkäreitä; on taiteilijoita, poliitikkoja jne. Millä vain elämänalueilla. Nepsyys ei poissulje älykkyyttä.
Esittämäsi ajatus vanhempien ottamasta tietoisesta riskistä, kuulostaa lisääntymisen oikeudesta ja se estämisestä. Ajatushan ei ole uusi. Ei ole kauankaan, kun ihmisroskasta ja sen lisääntymisestä puhuttiin täälläkin. Eräässä -ismissähän tuo tietyn laisen väestönosan lisääntyminen haluttiin/halutaan estää ja näyttää saavan kannatusta edelleen. Mitenköhän käy, jos arpa lankeaakin omalle kohdalle jostain muusta, kuin mahdollisesta perimästä johtuen. Tai jos ei omassa, niin puolison suvussa voikin aiheuttaja olla piilevänä tai piilotettuna. Aina ei voi olla varma paremmissakaan piireissä. ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen.Puhut tärkeitä asioita. Yhteen asiaan pitää kuitenkin täsmentää: "ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen."
Ainoa tutkimuksin todistettu asia on, että autisminkirjo on äärimmäisen vahvasti periytyvää. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapausten raju lisääntyminen - eli nepsylasten suuri määrä verrattuna neurotyypillisiin lapsiin - johtuu viime kädessä siitä, että neurokirjolla olevat ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset ihmiset viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Onko näin, sitä pitäisi tutkia. Ja miksi on näin, sitäkin pitäisi tutkia.
Ei tämä tietenkään koko ilmiötä selitä, mutta kyllä voin tuttavapiirissä nähdä sellaista ilmiötä että nimenomaan nämä diagnoosia ja tukea vaille jääneet nepsy-naiset ovat usein valinneet/ päätyneet kotiäideiksi. Varmasti ainakin osittain juuri siksi kun opiskelut ja työelämä ovat heille luonnollisesti lähellä mahdotonta tehtävää.
Hyvä, kun kerroit kokemuksesi. Oma vaikutelmani on sama.
Lisäksi nyt, kun puhutaan paljon työllisyyden kasvattamisesta (mm. leikkaamalla tukia ym.), olisi oikeasti korkea aika selvittää, miten suuri osa ns. syrjäytyneistä ja pitkäaikaistyöttömistä ovat neurokirjolla. Veikkaan, että moni yllättyisi, miten suuri osa.
Sitäkin voisi selvittää tämän nepsy-ongelman näkökulmasta, miten suurelta osin juuri kouluttamattomat ja/tai työelämän ulkopuolella olevat vanhemmat kärsivät lastensa nepsy-ongelmista, so. autisminkirjon periytyvyys ja näkyvyys huonona työmarkkina-asemana. Eli miten laajaa kuvaamasi tilanne on. Siitä on tutkimusta, että korkeasti koulutetut, työelämässä olevat naiset eivät tee lapsia (tai ryhtyvät siihen vasta nelikymppisinä); tässä ongelmana saattaa olla, että äidin korkea ikä voi altistaa autismille.
Yksi merkittävä työllisyysteko voisikin olla, että kaikille pitkäaikaistyöttömille tehdään laaja-alaiset terveystarkistukset ja testataan myös nämä nepsyongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, että äiti olisi valmis syöttämään lapselleen lääkkeitä, vaikka lääkäreiden mukaan tarvetta ei ole.
Lääkärit eivät elä arkea sen lapsen kanssa. Lääkärit näkevät lasta ehkä tunnin vuodessa, joten he eivät välttämättä tiedä sen paremmin.
Tyttöjen neurokirjon ongelmat ovat alitunnistettuja, alidiagnosoituja, alikuntoutettuja ja alilääkittyjä. Tytöillä on tyypillistä, että vilkkaus ei ole niin häiritsevää.
Nämä ongelmat voivat sitten teini-iässä näkyä masennuksena, ahdistuksena, itsetuhoisuutena, syömishäiriöinä. Niiden hoito on vaikeaa, kun taustalla näkyvää neurokirjon haastetta ei tunnisteta. Eli sekundaaristen oireiden hoito ei poisto sitä varsinaista aiheuttajaa.
Toisin sanoen, kun nyt puhutaan paljon nuorten mielenterveysongelmista, taustalla saattaakin olla autisminkirjo?
Onko niin, että nykyisten lasten ja teini-ikäisten vanhemmat ovat itsekin diagnosoimattomia nepsyjä?
Merkitseekö tämä sitä, että 1990-luvun alussa juuri nepsyt ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Tarrat ja tavaroiden takavarikoiminen eivät tepsi kaikkiin lapsiin. Usein on tarve käyttää myös muita keinoja. Ongelma on vaan se, että ne muut keinot eivät ole sosiaalisesti hyväksyttyjä nyky-yhteiskunnassa. Ilmapiiri on tässä mielessä muuttunut rajusti ihan viimeisten 10 vuoden aikanakin.
PDA-tyyppisille lapselle noita tarroista ja palkkioista tulee vaatimus ja ne kääntyvät itseään vastaan. Vanhemman rooli ei todellakaan ole helppo, koska asiantuntijat ja varsinkin koulu neuvovat ja käyttävät täysin vääriä metodeja PDA-tyyppisiin lapsiin: palkinnot, rangaistukset, pakottaminen, nurkkaan ajaminen, häpäisy jne.
Nurkkaan ajaminen ja häpäisy eivät kyllä ole olleet minkään suunnan kasvatusmetodeja enää vuosikymmeniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Tuo pakottaminen, kuri ja pienen ahdistuksen aiheuttaminen toimii siihen asti, kunnes se ei enää toimi. Yhtenä päivänä se teini saa tarpeekseen ja viiltää ranteet auki, koska sitä henkistä väkivaltaa ja muuta on käytetty liikaa.
Maailmaan mahtuu monia erilaisia ihmisiä. Ei neurotyypilliset voi sortaa muita vain siksi, että se olisi heille helpompaa ja ei vaatisi joustamista itseltä yhtään.
Totta! Itse alan olla nyt lähes 40 v ADHDna kypsä ainaiseen joustamiseen normojen mieliksi! Alkaa tajuta jo tässä iässä ettei ne vaatimukset vaan lopu niin kauan kun vähänkään nepsyä on havaittavissa, eikä se nepsyys tule menemään pois niin elämä on tämän takia oikea noidankehä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pojan luokalla on vilkas poika, oikein ilkeä ja huonokäytöksinen sellainen. Äitinsä syyttää adhd:ta, diagnoosia ei ole, vaikka äiti on kovin varma asiastaan. Kasvatus on pojan suojelemista kaikelta harmilta. Kun poika varastaa ja rikkoo muiden tavaroita, niin ei se Valtsu mitään pahaa tarkoittanut. Haukkuu, kiusaa, aukoo päätään aikuisillekin - ei saa kieltää, ettei Valtsulle tule paha mieli, kun eihän se taaskaan mitään pahaa tarkoittanut.
Oikeasti ihan järkyttävä kersa. Harva aikuinenkaan käyttää yhtä törkeää kieltä kuin tuo 8-vuotias. Saattaahan tuossa olla jotain nepsyongelmaakin, mutta kyllä kasvatuksessa on jotain pahasti pielessä.
Mistä tiedät, onko diagnoosia? Vai kävitkö katsomassa Valtsun tiedot työajallasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Tulit vaan kertomaan ettet osannut kasvattaa lastasi niin turvauduit väkivaltaan. Oletko ylpeä?
Kerro toki, miten minun olisi pitänyt toimia hänen kanssaan. Faktat ovat:
- kun hän ei saanut tahtoaan läpi, hän alkoi riehumaan. Jerran olimme ruokapöydässä, ja hän ensimmäiseksi kaatoi maitolasinsa ja tämän jälkeen koko kattilan nurinperin. Sitten lähti etsimäön muuta
- riehumista kesti 1-2 tuntia
- kotona ei ollut pehmustettua huonetta.En halua kuulla yhtään sanomista, ettei noin pidä tehdä, vaan haluan kuulla, mitä ihmettä tuossa tilanteessa olisi pitänyt tehdä?
No ihan jotakin muuta, kuin istuttaa 3v riekkujan päällä.
Riehujalle oma tila, missä saa parkua, vaan ei särkeä. Rauhoittuessa kunnollinen keskustelu, mikä tuollaisesta käytöksestä on seuraus. Eli siivoamaan omat sotkut ja miettimään, miten korvaa homman. Eli laittamaan ruokaa ja muuten esim. kotitöillä keräämään rahat siihen mitä särki.
Hyvällä käytöksellä etuja, huonolla niitä ei tule.
Jos ei olisi toiminut parissa kuukaudessa, niin riehumiset videolle ja pojan kanssa lääkäriin/lastensuojeluun/neuvolaan/kallonkutistajalle. Siellä sitten yhdessä miettien eteenpäin.
Itse olen saanut kärsiä vanhemman sisarukseni takia. En voi sulattaa, että lapsia pidetään eri arvoisina niin, että toisen on aina joustettava ja oltava se fiksu. Sisarukseni osaa temppunsa vielä aikuisena ja virnuilee minulle/puolisolleen (tosin nyt tämä vihdoin nosti kytkintä) selän takana. Ikuinen kuspää.
Sulla on varmasti kokemus 0 tällaisesta asiasta.
Mistä perhe saa yllättävässä tilanteessa tuon pehmustetun oman tilan?
Mitä jos lapsi ei kotitöillä korvaa aiheuttaamaansa vahinkoa?
Mitä jos lapsi ei siivoa sotkuaan?
Miten pakotat?
Fyysisellä väkivallalla vai miten?
Valitettavasti sisarukset eivät koskaan ole täysin tasapuolisessa asemassa. Usein toinen on vanhempi ja toinen nuorempi. Erityisen sisaruksena joutuu joustamaan. Näin se nyt vaan on. Mutta tuskimpa kukaan näistä sisaruksista ottaisi itselleen haastaavaa ADHD:ta, aistisäätelyhäiriötä tai PDA:ta vain siksi, että vanhemmat "lellisivät".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky äidit..
Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.
Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.
Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.Kahteen asiaan kiinnittäisin tässä huomiota. On hyvä, että lapsi oppii "maskaamaan" jos se "maskaaminen" on edellytys sille, että lapsi-nuori-aikuinen pystyy toimimaan yhteiskunnassa siinä määrin, kuin itsensä elättäminen vaatii. Se, että nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen ei tietenkään ole näiden lasten syy, mutta on liian yksioikoista sanoa, ettei se olisi heidän vanhempiensa syy. Jos jommallakummalla vanhemmalla tai näiden lähipiirillä on nepsypiirteitä, on suuri todennäköisyys, että lapsellakin niitä on. Näin ollen vanhemmat ovat ottaneet tietoisen riskin lisääntyessään. Jossain kohtaa tästä aiheesta aletaan varmastikin puhua enemmän, kun tietoisuus lisääntyy.
Tottakai yhteiskunnan etu on, että ihmiset yleensäkin käyttäytyvät rauhallisesti, hyvin, sivistyneesti jne. Nepsyillä se vie valtavasti voimavaroja.
Näitä sivuraiteelle joutuneita, ilman apua jääneitä on yhteiskunnasta syrjäytyneinä, laitoksissa ja vankiloissa. Enkä tarkoita, että kaikki edellämainitut olivat nepsyjä. Nepsy ihmisissä on yhtälailla korkeakouluttautuneita, mm lääkäreitä; on taiteilijoita, poliitikkoja jne. Millä vain elämänalueilla. Nepsyys ei poissulje älykkyyttä.
Esittämäsi ajatus vanhempien ottamasta tietoisesta riskistä, kuulostaa lisääntymisen oikeudesta ja se estämisestä. Ajatushan ei ole uusi. Ei ole kauankaan, kun ihmisroskasta ja sen lisääntymisestä puhuttiin täälläkin. Eräässä -ismissähän tuo tietyn laisen väestönosan lisääntyminen haluttiin/halutaan estää ja näyttää saavan kannatusta edelleen. Mitenköhän käy, jos arpa lankeaakin omalle kohdalle jostain muusta, kuin mahdollisesta perimästä johtuen. Tai jos ei omassa, niin puolison suvussa voikin aiheuttaja olla piilevänä tai piilotettuna. Aina ei voi olla varma paremmissakaan piireissä. ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen.Puhut tärkeitä asioita. Yhteen asiaan pitää kuitenkin täsmentää: "ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen."
Ainoa tutkimuksin todistettu asia on, että autisminkirjo on äärimmäisen vahvasti periytyvää. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapausten raju lisääntyminen - eli nepsylasten suuri määrä verrattuna neurotyypillisiin lapsiin - johtuu viime kädessä siitä, että neurokirjolla olevat ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset ihmiset viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Onko näin, sitä pitäisi tutkia. Ja miksi on näin, sitäkin pitäisi tutkia.
Ei tämä tietenkään koko ilmiötä selitä, mutta kyllä voin tuttavapiirissä nähdä sellaista ilmiötä että nimenomaan nämä diagnoosia ja tukea vaille jääneet nepsy-naiset ovat usein valinneet/ päätyneet kotiäideiksi. Varmasti ainakin osittain juuri siksi kun opiskelut ja työelämä ovat heille luonnollisesti lähellä mahdotonta tehtävää.
Hyvä, kun kerroit kokemuksesi. Oma vaikutelmani on sama.
Lisäksi nyt, kun puhutaan paljon työllisyyden kasvattamisesta (mm. leikkaamalla tukia ym.), olisi oikeasti korkea aika selvittää, miten suuri osa ns. syrjäytyneistä ja pitkäaikaistyöttömistä ovat neurokirjolla. Veikkaan, että moni yllättyisi, miten suuri osa.
Sitäkin voisi selvittää tämän nepsy-ongelman näkökulmasta, miten suurelta osin juuri kouluttamattomat ja/tai työelämän ulkopuolella olevat vanhemmat kärsivät lastensa nepsy-ongelmista, so. autisminkirjon periytyvyys ja näkyvyys huonona työmarkkina-asemana. Eli miten laajaa kuvaamasi tilanne on. Siitä on tutkimusta, että korkeasti koulutetut, työelämässä olevat naiset eivät tee lapsia (tai ryhtyvät siihen vasta nelikymppisinä); tässä ongelmana saattaa olla, että äidin korkea ikä voi altistaa autismille.
Yksi merkittävä työllisyysteko voisikin olla, että kaikille pitkäaikaistyöttömille tehdään laaja-alaiset terveystarkistukset ja testataan myös nämä nepsyongelmat.
Kun oikein rupeaa miettimään, niin tytöt/ naiset kun ovat maskaamisen mestareita, niin kotiäitiys voi olla yksi keino peitellä itsetunnon syövää ja häpeää aiheuttavaa nepsyyttä, tosi surullista :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Tuo pakottaminen, kuri ja pienen ahdistuksen aiheuttaminen toimii siihen asti, kunnes se ei enää toimi. Yhtenä päivänä se teini saa tarpeekseen ja viiltää ranteet auki, koska sitä henkistä väkivaltaa ja muuta on käytetty liikaa.
Maailmaan mahtuu monia erilaisia ihmisiä. Ei neurotyypilliset voi sortaa muita vain siksi, että se olisi heille helpompaa ja ei vaatisi joustamista itseltä yhtään.
Totta! Itse alan olla nyt lähes 40 v ADHDna kypsä ainaiseen joustamiseen normojen mieliksi! Alkaa tajuta jo tässä iässä ettei ne vaatimukset vaan lopu niin kauan kun vähänkään nepsyä on havaittavissa, eikä se nepsyys tule menemään pois niin elämä on tämän takia oikea noidankehä!
Ikävää, että sinulla on hankala olla, mutta ei yhteiskunta toimi kenenkään "mieliksi". Kannattaa lukea vaikkapa Suomen historiaa ja nykyisen yhteiskunnan rakentumista, miten ja kenen ehdoilla ja kenen hyväksi se on rakennettu sellaiseksi, kuin se tänä päivänä on.
Jos ihminen on sairas, on selvää, että häntä yhtäältä autetaan (minkä voidaan) ja että hänen elämänsä ei ole yhtä helppoa kuin terveen ihmisen. Jos sinulta puuttuu jalka, elämäsi ei ole samanlaista kuin kahdella jalalla olevan. Jos sinulta puuttuu "piuhoja päästä" (kärjistetysti), elämäsi ei ole samanlaista kuin sellaisella, joilla on kaikki piuhat ja ne toimivat oikein.
Sellaisen ihmisen tehtävä, joka ei ole pakkohoidossa tai laitoksessa, tulee järjestää oma elämänsä ja olemisensa niin, että hänen itsensä on mahdollisimman hyvä ja mukava olla siinä elämässään. Sairaalta se vaatii enemmän ponnisteluja kuin terveeltä, köyhistä oloista tulevalta se vaatii enemmän ponnisteluita kuin kultalusikka suussa syntyneeltä.
Omassa mielessä asiat helposti kärjistyvät, asiat näkee vain sen yhden luukun kautta, ja muiden elämä näyttää paljon helpommalta ja hauskemmalta kuin se välttämättä on. Omaa onnea ja hyvinvointia ei voi kukaan ulkoistaa muiden harteille.
Jos itsellä on ongelmia, niistä pitää yrittää mahdollisuuksien mukaan päästä eroon, ja siihen voi hyvin pyytää apua (se tietenkin on eri asia, onko sosiaali- ja terveydenhuollolla antaa niitä resursseja kaikille tarvitsijoille). Jos on esimerkiksi haasteita ihmissuhteissa ADHD:n (ja todennäköisesti jonkun muunkin diagnosoitavissa olevan häiriön, esimerkiksi persoonallisuushäiriön) vuoksi, ei auta muu kuin tarkastella omaa toimintaansa ja keskustella luotettavan ihmisen kanssa siitä, miten voisi toimia paremmin omasta sairaudesta huolimatta.
Jos lähtee sille tielle, että syyttää muita ihmisiä omasta epäonnestaan, se päättyy umpikujaan, jossa katkeruus ja kaunaisuus vain kasvavat.
Tärkeintä on tulla oman itsensä kanssa toimeen ja sopeuttaa itseään muuhun maailmaan siltä osin, kuin se on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin miehen työn takia paljon yksin lasten kanssa, kävin töissä siis kyllä ja lapset päiväkodissa. Lapsilla oli pakko olla aika tiukat säännöt. Jos ei totellut tai käyttäytyi huonosti. otin leluja takavarikkoon, karkkipäivänä ei saanut karkkia tai peruin jonkun muun kivan. Ruokaa piti maistaa, jos ei tykännyt, sitä piti syödä vähän ja ottaa vaikka näkkäriä lisäksi. En olisi millään pystynyt kokkaamaan useampaa ateriaa.
Illalla oli selkeät rutiinit, lapset tiesi aina, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Monelle riehujalle annetaan vain ihan liikaa siimaa. Annetaan riehua, ymmärretään, huonosta käytöksestä ei rankaista mitenkään. Ja digilaitteiden käyttöön todella tarkat rajat. Minusta on järkyttävää, että tosi pienet lapset pelaavat puhelimella kauppareissun tai isomman lapsen harrastuksen aikana. Kuinka nuo lapset ikinä oppivat viihdyttämään itseään tai sietämään tylsyyttä, kun sitä ei mitenkään heiltä vaadita.
Montako neurologisesti oireilevaa tai vammaista lasta sinulla oli?
Itsellänikin on 3 lasta, joista 1 vaikea ja 2 helppoja. Samalla tavalla kasvatettu, mutta niin vaan ovat erilaisia.
Jos ei ole kokemusta, niin ei kannata rehvastella.
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi, jolla olisi oikea nepsysairaus, ei pysty tuolla tavoin päättämään käyttäytymisestään.
Niinpä, ei lapsi muiden kanssa ole "kiltti" jos on oikeasti adhd tai Asperger tms. Nyt on äidillä ote lähtenyt ja haluaa lääkityksen, vaikka lapsi pystyy muualla hillitsemään itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky äidit..
Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.
Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.
Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.Kahteen asiaan kiinnittäisin tässä huomiota. On hyvä, että lapsi oppii "maskaamaan" jos se "maskaaminen" on edellytys sille, että lapsi-nuori-aikuinen pystyy toimimaan yhteiskunnassa siinä määrin, kuin itsensä elättäminen vaatii. Se, että nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen ei tietenkään ole näiden lasten syy, mutta on liian yksioikoista sanoa, ettei se olisi heidän vanhempiensa syy. Jos jommallakummalla vanhemmalla tai näiden lähipiirillä on nepsypiirteitä, on suuri todennäköisyys, että lapsellakin niitä on. Näin ollen vanhemmat ovat ottaneet tietoisen riskin lisääntyessään. Jossain kohtaa tästä aiheesta aletaan varmastikin puhua enemmän, kun tietoisuus lisääntyy.
Tottakai yhteiskunnan etu on, että ihmiset yleensäkin käyttäytyvät rauhallisesti, hyvin, sivistyneesti jne. Nepsyillä se vie valtavasti voimavaroja.
Näitä sivuraiteelle joutuneita, ilman apua jääneitä on yhteiskunnasta syrjäytyneinä, laitoksissa ja vankiloissa. Enkä tarkoita, että kaikki edellämainitut olivat nepsyjä. Nepsy ihmisissä on yhtälailla korkeakouluttautuneita, mm lääkäreitä; on taiteilijoita, poliitikkoja jne. Millä vain elämänalueilla. Nepsyys ei poissulje älykkyyttä.
Esittämäsi ajatus vanhempien ottamasta tietoisesta riskistä, kuulostaa lisääntymisen oikeudesta ja se estämisestä. Ajatushan ei ole uusi. Ei ole kauankaan, kun ihmisroskasta ja sen lisääntymisestä puhuttiin täälläkin. Eräässä -ismissähän tuo tietyn laisen väestönosan lisääntyminen haluttiin/halutaan estää ja näyttää saavan kannatusta edelleen. Mitenköhän käy, jos arpa lankeaakin omalle kohdalle jostain muusta, kuin mahdollisesta perimästä johtuen. Tai jos ei omassa, niin puolison suvussa voikin aiheuttaja olla piilevänä tai piilotettuna. Aina ei voi olla varma paremmissakaan piireissä. ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen.Puhut tärkeitä asioita. Yhteen asiaan pitää kuitenkin täsmentää: "ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen."
Ainoa tutkimuksin todistettu asia on, että autisminkirjo on äärimmäisen vahvasti periytyvää. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapausten raju lisääntyminen - eli nepsylasten suuri määrä verrattuna neurotyypillisiin lapsiin - johtuu viime kädessä siitä, että neurokirjolla olevat ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset ihmiset viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Onko näin, sitä pitäisi tutkia. Ja miksi on näin, sitäkin pitäisi tutkia.
Ei tämä tietenkään koko ilmiötä selitä, mutta kyllä voin tuttavapiirissä nähdä sellaista ilmiötä että nimenomaan nämä diagnoosia ja tukea vaille jääneet nepsy-naiset ovat usein valinneet/ päätyneet kotiäideiksi. Varmasti ainakin osittain juuri siksi kun opiskelut ja työelämä ovat heille luonnollisesti lähellä mahdotonta tehtävää.
Hyvä, kun kerroit kokemuksesi. Oma vaikutelmani on sama.
Lisäksi nyt, kun puhutaan paljon työllisyyden kasvattamisesta (mm. leikkaamalla tukia ym.), olisi oikeasti korkea aika selvittää, miten suuri osa ns. syrjäytyneistä ja pitkäaikaistyöttömistä ovat neurokirjolla. Veikkaan, että moni yllättyisi, miten suuri osa.
Sitäkin voisi selvittää tämän nepsy-ongelman näkökulmasta, miten suurelta osin juuri kouluttamattomat ja/tai työelämän ulkopuolella olevat vanhemmat kärsivät lastensa nepsy-ongelmista, so. autisminkirjon periytyvyys ja näkyvyys huonona työmarkkina-asemana. Eli miten laajaa kuvaamasi tilanne on. Siitä on tutkimusta, että korkeasti koulutetut, työelämässä olevat naiset eivät tee lapsia (tai ryhtyvät siihen vasta nelikymppisinä); tässä ongelmana saattaa olla, että äidin korkea ikä voi altistaa autismille.
Yksi merkittävä työllisyysteko voisikin olla, että kaikille pitkäaikaistyöttömille tehdään laaja-alaiset terveystarkistukset ja testataan myös nämä nepsyongelmat.
Kun oikein rupeaa miettimään, niin tytöt/ naiset kun ovat maskaamisen mestareita, niin kotiäitiys voi olla yksi keino peitellä itsetunnon syövää ja häpeää aiheuttavaa nepsyyttä, tosi surullista :(
Niin on, todella surullista. Lisäksi yhtäältä puhutaan siitä, miten nepsyys itsessään voi vaikuttaa ihmissuhteisiin (niiden laatuun ja niiden puuttumiseen) ja miten nepsylasten vanhemmuus usein ajaa pariskunnan eroon. Ja toisaalta puhutaan siitä, miten lapsiperheköyhyys, etenkin yksinhuoltajien perheissä, on kasvanut räjähdysmäisesti. Ja vielä kolmanneksi se, miten vaikeaa esimerkiksi nuorten miesten on löytää itselleen puolisoa (myös monien naisten).
Entä jos kaikkien näiden surullisten asioiden yhdistävänä tekijänä onkin sijoittuminen autisminkirjolle?
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että on paljon muita syitä mitä diagnosoidaan adhd:na. Esim ylivilkkaus, keskittymishäiriöt, traumat, kiusaaminen, kaltoinkohtelu jne minkä seurauksena lapsi käyttäytyy epätyypillisesti. Adhd lääkkeestä on tullut helppo keino laittaa lapsi aisoihin, silloinkin kun ei jakseta kasvattaa.
Luulen, ettei adhd tyyppikään ole kuuminta hottia parisuhteessa aikuisena. Voi vaikuttaa epävakaalta ja adhd periytyvyys mietityttää. Myös lapsen kasvattajana sitä voi epäillä adhd diagnoosiin saaneen kykyjä.
ADHD-lääkkeet eivät todellakana ole mikään helppo apu.
Lapsellani sopivan lääkkeen löytäminen vei yli vuoden. Eikä apu siitäkään ole kovin iso.
Lääkkeissä on ollut hurjia sivuvaikutuksia, kuten itsetuhoiset puheet (lapset haluaa kuolla), pelkotilat, aggressiot, lääkelaskut, väsymys, ruokahalun katoaminen, vuorokausi- ja unirytmin muutokset ja vaikeudet.
Joten en todellakaan kuvailiis asiaa HELPOKSI. Mutta ehkä toiselle nuo ovat helppoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
PDA:ta ei Suomessa tutkita. Ei ainakaan v. 2023 tai sitä ennen. En tiedä, minä vuonna ko. poika tutkittu tai missä maassa. Briteissä on oma diagnoosinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.
Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.
Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.
Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.
Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.
Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?
PDA:ta ei Suomessa diagnosoida missään. Myös PDA-tyyppinen autisti voi maskata. Ja kyllä, lapsi voi uskaltaa näyttää tunteensa ja kuormituksensa vain 1 vanhemman tai muutaman läsnäollessa. Se on juurikin näin.
Ei kannata kirjoittaa asiasta, josta ei tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää 3v pikkuveli tarinan äiti on veikeä. Polttaa hihat, kun joku ihmettelee ja kauhistelee pikkuveljen asemaa. Vaatii tietoa mitä olisi joku tehnyt hänen tilallaan. ISOILLA KIRJAIMILLA.
On tarjottu mm.:
* poliisia
* videointia
* vaatehuone tmv. tilaa
* ehdotettu, ettei olisi samassa tilassa pienemmän kanssaSilti aina sama hyökkäys. Miksi kysyt, jos soittaa ei voinut, videokameraa ei halunnut hankkia (niitä oli jo 30v sitten ja kelpoja olivatkin), ei ollut apuna kuin 3v, yksin ei olisi selvinnyt ja taas sama selitys.
Eikö ollut naapureita? Ei isovanhempia? Ei kodinhoitajaa, ei mitään, millä olisi voinut asiaa muuttaa? Et keksinyt muuta kuin istua 3v:n kanssa pari tuntia kersan päällä? Useinkin?
Arvaan, purat taas saman lastin tänne. Kun purat, kerrotko myös minkä ikäinen se kiljuva nassikka oli? Oliko pienempi ikuisesti sen kolme?
Ihan tosissaan nyt kysyn että soittaako joku poliisit raivoavalle 5-vuotiaalle?
Tai lukitsee vaatehuoneeseen?
Miten se videokamera auttaa tilanteeseen?
Mä en ole tää joka kirjoitti tämän, vaan joka ihmetellyt nyt monessa viestissä tota 3 v. mukaan ottamista kiinnipitoon, mutta en ainakaan tiennyt minkä ikäinen toi raivoava lapsi oli, ja en ole ehdottanut poliiseja, tää kirjoittaja kertoo vaan mitä ehdotettu, mutta tää äiti jatkaa kysymistä mikä on parempi keino kuin ottaa niin pieni lapsi kuin 3 v mukaan aggressiivisen lapsen rauhoittamiseen, mutta sen mielestä siis se oli paras keino ottaa se siihen ja antaa ton jatkua pitkäänkin monia kertoja. Se videokamera ois vaikka auttanut sen avun saamisessa, näyttää lääkäreille, että äiti yksin joutuu hoitaa nää, ja se 3 v joutuu olla tällaisessa mukana jatkuvasti, eiköhän apua sais ainakin nykyään siihen tilanteeseen..
Hei lopettakaa, tämä äiti kertoi että oli toiminut näin kahdesti, eikä se ollut toiminut. Ja kysyi mikä on ratkaisu kun osan mielestä ylipäätään kiinnipitäminen on väkivaltaa. Ei sanonut että kolmevuotiaan apu on välttämätöntä. Vähän armoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella.
Voit käydä itse jututtamassa vaikka lääkäreitä ja ravitsemusterapeutteja näihin neuropsykiatrisen kirjoon liittyvien syömishäiriöiden osalta tai etsiä tietoa, lukea kirjallisuutta.
Mieti itse mikä on lapsen terveydelle parempi: antaa hänen kuihtua pois, nääntyä ja kuivua vai pitää syömistä yllä. Toki jos ruokavalio muuttuu liian yksipuoliseksi, niin ravitsemusterapeutti ja lääkäri ehdottomasti mukaan...tarvittaessa letkuruokinta (nenämahaletku tai peg nappi mahaan) mukaan ravinnon turvaamiseksi. Lapsi voi saada myös kuntoutusta syömiseen ja aistipuolen haasteet otettava huomioon.
On se kumma, että me aiemmat sukupolvet olemme jääneet henkiin. Oltiin sen verran fiksuja, että syötiin mitä tarjottiin, muuten olisi kuoltu pois. Palvelu ei niin sanotusti pelannut. Pois lukien vaikeasti vammaiset lapset, joihin en nepsyjä lue.
Tämä olisi hyvä kyllä tietää. Pienenkin (siis alakoululaisen) lapsen pitely raivokohtauksissa on vaikeaa. Lasta ei saisi päästää vahingoittamaan itseään tai muita.
Itsekin olen joutunut pyytämään sisarukselta apua, kun adhd-lapsi riehuu ja mm. hakkaa päätään lattiaan sellaisella voimalla, että tulee vammoja. Meillä tämä riehuja on tosin kuopus, joten isompi auttaa.
Ambulanssin soitto tai päivystykseen vienti. Kuitenkin ekassa kestää aikaa, ja se lapsi pitää pitää aloillaa sen aikaa ja toisessa taas pitäisi jotenkin saada autoon tai taksiin, ja myös sinne sairaalaan. Olen tosin soittanut päivystyksen edestä autosta karkaavan lapsen kanssa, ja päivystyksestä tuli henkilö auttamaan, että saatiin lapsi sisälle ja auton ovet kiinni jne.